Miksi ihmiset loukkaantuvat, jos heidän oireidenaa arvellaan olevan "korvien välissä"?

Vierailija kirjoitti:

On valittettavan yleistä, että ihmiset hermostuvat juuri siitä, kun toinen osuu arvioinnissaan aivan oikeaan.

Olet aivan oikeassa. 

Kaksi vuotta ravasin työterveydessä ja henkilöstöjohtajan päätöksellä kävin juttelemassa psykiatrin kanssa, koska en parantunut.

Ehdotin viisi kertaa lääkärille, että sairastan verisyöpää, koska äidilläni oli diagnoosi.

Olin värittänyt lääkärin antamasta vihosta iloisia kuvia ja listannut, mikä on kivaa elämässä. 

Psykiatrilta puhtaat paperit eli olen henkisesti terve.

Oletko sinä?

Minulla oli parantumaton syöpä, joka selvisi toisen lääkärin suosittelemalla verikokeella. 

Varmaan lääkärin oppikirjassa on vain lyhyt pätkä psykosomatiikasta, mutta se riittää tekemään joka iikasta varsinaisen asiantuntijan. Kaikilla mt-ongelmaisilla on tietysti aina juuri sairauksiin liittyviä pakkomielteitä, juu juu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On valittettavan yleistä, että ihmiset hermostuvat juuri siitä, kun toinen osuu arvioinnissaan aivan oikeaan.

Olet aivan oikeassa. 

Kaksi vuotta ravasin työterveydessä ja henkilöstöjohtajan päätöksellä kävin juttelemassa psykiatrin kanssa, koska en parantunut.

Ehdotin viisi kertaa lääkärille, että sairastan verisyöpää, koska äidilläni oli diagnoosi.

Olin värittänyt lääkärin antamasta vihosta iloisia kuvia ja listannut, mikä on kivaa elämässä. 

Psykiatrilta puhtaat paperit eli olen henkisesti terve.

Oletko sinä?

Minulla oli parantumaton syöpä, joka selvisi toisen lääkärin suosittelemalla verikokeella. 

Parantumaton ja siinä kirjoitat?🌛

Tuota vihjailua sain kuulla melkein 10 vuotta hoitohenkilökunnalta. Kunnes kerran sattui lääkäri joka osasi otattaa oikeat verikokeet ja syy löytyi. Toki kyllähän se mielenterveyttäkin syö kun olet kivuissasi, lamaantuneen väsynyt, liikuntakyky välillä poissa ja mikään ei auta.

Tauti oli tehnyt tuhojaan tällä välin ihan kunnolla ja kroppa on kuin 75 vuotiaalla mummolla näin alle 40 vuotiaana.

Kyllä todellakin otin itseeni sen vihjailun. Mikään elämässäni, hyvin vähäisessä hoitohistoriassani, olemuksessani tai yhtään missään ei oikeuttanut tuota. Nykyään kun diagnoosi on selvä niin minut otetaan tosissaan mutta lääkäriin minua ei saa silti kuin pakon edessä.

Vierailija kirjoitti:

Tuota vihjailua sain kuulla melkein 10 vuotta hoitohenkilökunnalta. Kunnes kerran sattui lääkäri joka osasi otattaa oikeat verikokeet ja syy löytyi. Toki kyllähän se mielenterveyttäkin syö kun olet kivuissasi, lamaantuneen väsynyt, liikuntakyky välillä poissa ja mikään ei auta.

Tauti oli tehnyt tuhojaan tällä välin ihan kunnolla ja kroppa on kuin 75 vuotiaalla mummolla näin alle 40 vuotiaana.

Kyllä todellakin otin itseeni sen vihjailun. Mikään elämässäni, hyvin vähäisessä hoitohistoriassani, olemuksessani tai yhtään missään ei oikeuttanut tuota. Nykyään kun diagnoosi on selvä niin minut otetaan tosissaan mutta lääkäriin minua ei saa silti kuin pakon edessä.

Ei kukaan mitään vihjaillut. Ihan asiallista todeta ja ihmetellä, että jos kerran on parantumaton syöpä niin millä sitä voi edelleen kommunikoida. Lähes paranormaalia sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Koska korvien välissä katsotaan viittaavan mielenterveysongelmaan, ja sellaiset on pitkään ollut kulttuurissa stigmatisoivia. Joissain piireissä on vieläkin. 

Stigmatisoivia hyvinkin esim, oman lääkärin vastaanotolla terveyskeskuksessa ja työpaikoilla. Ei mitään pikkujuttuja.

Itsellä oli pitkään olkapää todella kipeä, kuvissa ei näkynyt mitään, joten siellä ei lääkäreiden mukaan ollut mitään vikaa. Lopulta käsi oli siinä kunnossa etten pystynyt sitä nostamaan enkä muutenkaan juuri käyttämään. Onneksi kuitenkin pääsin leikkausjonoon, vaikka lääkäri vielä operaatio aamuna muisti kertoa ettei kädessä mitään vikaa ole. Tähystyksen jälkeen sain kuulla pahasta rusto repeämästä ja lääkäri vain ohi mennen hieman pahoitteli.

Mä olen yleensä saanut ihan hyvää hoitoa vakavista psyykkisen puolen ongelmista huolimatta, mutta edellinen lääkäri ja oikeastaan koko terveysasema oli ihan eri maata. Ennen sitä oli ollut vaan pieniä laiminlyöntejä (vaikka jatkuvasti tukeekin juttuja mieleen). Totta helkkarissa loukkaannun, jos tuntuu, että saamari teen kuolemaa tai toimintakyky on selvästi alentunut ja leimataan vaan hulluksi, eikä perustelut edes käy järkeen.

Tiedän kyllä, että esim. ajoittaiset sydänoireet ja vapina johtuu ahdistuksesta, eikä sydänfilmeistäkään ole ikinä mitään kummallista löytynyt. Tuo käy järkeen ja on aika tavallistakin. Sen uskon itsekin johtuvan korvien välisistä ongelmista.

Tuo edellinen lääkäri kuitenkin piti mun astmaa henkisenä ongelmana. Jospa hengitänkin vaan väärin. Lähetti kuitenkin onneksi spirometriaan ja sen oli pakko lopulta myöntää, että mulla on pahaksi mennyt astma. Jotenkin sen onnistui silti vähätellä sanomisiani. Olin ollut siinä kunnossa ja pelkän avaavan lääkkeen varassa jo joitakin vuosia. Lääkärin mukaan en olisi mitenkään voinut kestää sellaista elämää niin pitkään.

Sain myös noihin aikoihin jonkin kohtauksen, joka vei mut ensiapuun. Toinen puoli kropasta rupesi menemään tunnottomaksi, olo oli sekava ja mulla oli näköhäiriöitä. Senkin jälkeen mulla oli jonkin aikaa välillä tunnottomuutta toisella puolella kasvoista. En myöhemmin päässyt edes tapaamaan lääkäriä kun vastaanoton hoitaja oli sitä mieltä, että oireet oli lieviä. Tuo ei ole selvinnyt vielä tänäkään päivänä. Ei se ainakaan ole toistunut, joten en ole lähtenyt tutkituttamaan asiaa. Jotain migreeniä se kai oli.

Epäilen myös, että hammaslääkäreissä on poikkeuksellisen paljon ihan oikeita sadisteja, joiden tekemisiä katsotaan sormien läpi ja jopa peitellään. Suurin osa on hyviä työssään ja osaavat käsitellä pelkopotilaita, mutta sitten on nämä tohtori Frankensteinit... Ei nyt liity tähän ketjuun, mutta olipa pakko kuitenkin valittaa lisää, kun jo vauhtiin pääsin. ;)

Nykyinen lääkäri ja terveysaseman hoitajat on ihan mahtavia. Lääkäri oikeasti kuuntelee ja tutkii, eikä mun henkisen puolen diagnoosini ole mielestäni mun hoitooni vaikuttaneet. Sillä on huumorintajukin kohdallaan. Siinä on ihminen oikealla alalla. Annan täydet viisi tähteä.

Sinäkö niitä sairauksia tulkitset?

Vierailija kirjoitti:

Itsellä oli pitkään olkapää todella kipeä, kuvissa ei näkynyt mitään, joten siellä ei lääkäreiden mukaan ollut mitään vikaa. Lopulta käsi oli siinä kunnossa etten pystynyt sitä nostamaan enkä muutenkaan juuri käyttämään. Onneksi kuitenkin pääsin leikkausjonoon, vaikka lääkäri vielä operaatio aamuna muisti kertoa ettei kädessä mitään vikaa ole. Tähystyksen jälkeen sain kuulla pahasta rusto repeämästä ja lääkäri vain ohi mennen hieman pahoitteli.

Sait kuitenkin tutkimuksia ja hoitokin on aloitettu, vaikka kohtelu oli ikävää.

Jos lääkäri on varma psykosomaattisesta oireilusta, hän ei tutki mitään. Et pääse kuviin, et leikkausjonoon, et saa mitään kipulääkkeitä tai fysioterapiaa.

Eräs hörhötuttavani on sitä mieltä, että kevään koronakriisin aikaan sairastamani keuhkokuume oli vain korvien välissä, koska en joutunut sen vuoksi sairaalaan ja sain pelkästään antibiootit, ohjeet kotona lepäämiseen ja säännölliset lääkärivastaanottoajat livenä ja etänä.

Kuulemma tein vaan kärpäsestä härkäsen!

Eräs ex-ystäväni väitti,että kun eräs ventovieras kävi kadulla kimppuuni, niin se oli kuulemma omaa syytäni, sillä todennäköisesti säteilen ympäristööni epävarmuutta! Hän sanoi, että otse on aina hyvin itsevarma,ja siksi hänen kimppuunsa ei käydä. 🤦🏼‍♀️

Oletko töissä tekemässä näitä diagnooseja vai miksi kysyt?

Kerran oli pieni vastaanottoaulan koppi missä oli kuulemma aina liian kylmä. Laitettiin nappi seinään ja siitä katkaistiin johto alakaton yläpuolelle. Nappi oli mukama huoneen lämpötilan säätö. Siihen loppui kaikki kitinät. Välillä säätivät sitä tyytyväisenä.