Suunnitellusti sinkku- tai lapsettomien elämässä ei mitään kadehdittavaa

[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 10:33"]

Kai te tajuatte, että pikkulapsiaika kestää vaan sen muutaman vuoden, sitten voi elää ihan normaalisti.

[/quote]

Niin, jos normaalilla elämällä tarkoitat merkittävällä ja peruuttamattomalla tavalla muuttunutta elämää. Jos mikään ei todella muutu lapsen saamisen jälkeen, vanhemmat ovat joko huoltajina vastuuttomia tai sitten eläneet todella tylsää elämää lapsettomina. Toivon todellakin, että vanhempien arki on eri näköistä ennen ja jälkeen lapsen saamisen. 

Ei vapaaehtoisesti lapsetonta lohduta se, että lapsen kanssa voi ihan hyvin tehdä joitakin niistä asioista, joita teen nyt. En nimittäin halua tehdä näitä asioita lapsen kanssa ylipäätään. Vaikka elämäni olisi aivan täydellinen lapsentekoon eikä siihen kuuluisi mitään lapsiperhearkeen yhteensovittamattomia harrastuksia ja rooleja, en siltikään hankkisi omaa lasta. Matkustaminen, pitkään nukkuminen, maalaaminen, erämaavaellukset, ravintolassa syöminen jne. ovat vain paljon mukavampia ilman lasta. 

[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 10:10"]

Näin yh-isänä on tullut reffailtua viime vuosina paljonkin naisia. On suorastaan hämmästyttävää, kuinka itsekeskeisiä, omaa takapuoltaan tuijoittavia nämä lapsettomat naiset ovat.

Näyttäisi siltä, että lasten saaminen ja hoito KEHITTÄÄ naista henkisesti. Ero näiden kahden naistyypin  välillä on niin huomattava, että sitä ei pysty millään kompensoimaan (esim. ulkonäöllä).

En siis halua olla missään tekemisissä lapsettomien naisten kaa=henkinen kehitys on jäänyt lapsen tasolle. Vähän säälittäviä tapauksia usein...  Siltä se näyttää täältä päin katsottuna.

[/quote]

Kirjoitan aina näihin ketjuihin parhaasta ystävästäni, joka on viimeiset 6 vuotta tehnyt humanitaarista työtä kehitysmaissa. Hän auttaa hädänalaisia lapsia ja aikuisia, tekee mielestäni todella arvokasta työtä. Lapsia hän ei halua, ainakaan omia (on joskus puhunut että haluaisi ehkä adoptoida lapsen vaikkapa Kiinasta). Mielestäni ystäväni on todella suurisieluinen ihminen, vaikka työ onkin hänelle elämän sisältö. Ei se, että hoitaa omaa lastaan ja elää sitä materiakeskeistä arkea suomalaisessa omakotilähiössä ja kilpailee grillin koosta ja auton varusteluista naapurin kanssa, tee ihmistä yhtään paremmaksi.

tottakai sen tajuaa että pikkulapsiaika kestää "vain muutaman vuoden". Se on kuitenkin pitkä aika sitten lopulta. Ja toiset lapset ovat erittäin haastavia ja vaikeita useamman vuoden ajan, siinä sitten ei paljon rentouduta ja nukuta koska huvittaa. Ei sitä äiti ja isä voi vielä 6-vuotiastakaan jättää täysin oman onnensa nojaan jotta saisivat valvoa niin pitkään huvittaa, nukkua vaikka klo 14 asti päivällä ja sitten tilata pitsaa kun vaan sattuu tekemään mieli. Ihan turha väittää että lapsen tulon jälkeen elämä voisi jatkua sellaisena kuin aikaisemmin. Se ei vaan voi jatkua, eikä sen pidäkään jatkua. Lapsi on sen jälkeen tärkein asia koska se on täysin riippuvainen vanhemmistaan ja heidän huolenpidostaan. 

Eli ole sinä vain huvittunut jos haluat. Totuus kuitenkin on, että lapsen jälkeen elämä muuttuu peruuttamattomasti.

Terveisin aikaisemmin ketjuun kirjoitellut lapseton jolle toistaiseksi riittää mies ja koira :)

tottakai sen tajuaa että pikkulapsiaika kestää "vain muutaman vuoden". Se on kuitenkin pitkä aika sitten lopulta. Ja toiset lapset ovat erittäin haastavia ja vaikeita useamman vuoden ajan, siinä sitten ei paljon rentouduta ja nukuta koska huvittaa. Ei sitä äiti ja isä voi vielä 6-vuotiastakaan jättää täysin oman onnensa nojaan jotta saisivat valvoa niin pitkään huvittaa, nukkua vaikka klo 14 asti päivällä ja sitten tilata pitsaa kun vaan sattuu tekemään mieli. Ihan turha väittää että lapsen tulon jälkeen elämä voisi jatkua sellaisena kuin aikaisemmin. Se ei vaan voi jatkua, eikä sen pidäkään jatkua. Lapsi on sen jälkeen tärkein asia koska se on täysin riippuvainen vanhemmistaan ja heidän huolenpidostaan. 

Eli ole sinä vain huvittunut jos haluat. Totuus kuitenkin on, että lapsen jälkeen elämä muuttuu peruuttamattomasti.

Terveisin aikaisemmin ketjuun kirjoitellut lapseton jolle toistaiseksi riittää mies ja koira :)

Ihan vaan eläminen : työ, syöminen, nukkuminen, jne. Ei elämä sen kummempaa sisältöä kaipaa.

Kadehtittavaa on se, että joku on halunnut tietoisesti jotain ja saa elämässään juuri sitä, mitä on halunnutkin. Ihmiset haluavat kaikenlaisia asioita. Kuinka monta toteutunutta ja toteutumatonta toivetta sinulla on?

Hmmm.... oman elämäni sisältö on vaikkapa näitä asioita: hyvä ruoka, ulkonasyöminen, matkustelu, harrastukset, ystävien tapaaminen, työ, avomies, koti jne. Mitään enempää en kaipaa.

Lapseton sinkku haaveilee "voi, kunpa minulla olisi mies ja lapsi..." Sitten kun hän saa miehen ja lapsen, hän haaveilee "voi, kunpa minulla olisi rakastava mies, joka... ja kiltti lapsi, joka..."

Miten se voi olla niin vaikea käsittää, että vapaaehtoisesti lapsia hankkivalle vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole kadehdittavaa. Eikä myöskään vapaaehtoisesti lapsettoman mielestä lapsiperhe-elämä ole kahdehdittavaa. Molemmat ryhmät ovat tyytyväisiä siihen mitä ITSE ovat halunneet ja saaneet.

Kukin tavallaan ja ilman sen kummempaa parjaamista, kateudesta nillittämistä. 

Ei minua ainakaan tarvitsekaan kadehtia, vaikka olen lapseton. Itse olen kuitenkin tilanteeseeni ja valintaani erittäin tyytyväinen. Minun on helppo toteuttaa omia haaveitani ja mielihalujani kun olen vastuussa vain itsestäni. En ole keksinyt mitään syytä hankkia lapsia.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 23:36"]

- mikä on heidän elämän sisältö?

( En tarkoita tahattomasti sinkkuja tai lapsettomia).

[/quote]

Miten niin et tarkoita tahattomasti sinkkuja tai lapsettomia? Vielä vähemmän heitä kannattaa kadehtia, kun koko elämän sisältö kulminoituu johonkin, mitä ei voi saada.

"Lapsiaika kestää vain muutaman vuoden". Miksei kukaan ikinä puhu siitä ettei niitä terveitä ja tasapainoisia lapsia noin vain tilata? Mitä jos syntyykin erityislapsi joka tarvitsee lähes ympärivuorokautista hoitoa tai ainakin elämä hänen kanssaan on täysin erilaista kuin "normaalien" lasten. Ja kyllä, vanhemmat varmasti rakastavat häntä ihan yhtä paljon kuin muitakin lapsiaan, mutta milloin tällaisen lapsen vanhempi pääsee nauttimaan siitä ihanasta "omasta ajasta"?

[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 14:20"]

[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 14:11"]

Aika jännää, että jopa ruoan valmistaminen päivittäin on niin iso juttu, että saa jonkun valitsemaan lapsettomuuden. [/quote]

En minä ainakaan sanonut sen takia valitsevani lapsettomuutta. Mutta on turha väittää että (kenenkään) elämä ei lasten takia muuttuisi, kun se esim. minulle tarkoittaisi sitä että käyttäisin jatkossa ainakin 12-15v joka ikinen päivä aikaa johonkin johon en nyt käytä juuri tippaakaan aikaa. 

Lapsettomuuden olen valinnut siksi, että en halua lapsia. Siitä vain seuraa monia mukavia asioita, kuten se että minun ei ole pakko laittaa ruokaa jos en halua.

[/quote]

Eli:

Et halua lapsia, koska et halua lapsia.

Et halua laittaa ruokaa, koska et halua laittaa ruokaa.

Haluat harrastaa yksin tai valitsemasi täysi-ikäisen seuran kanssa.

Mikään niistä ei riipu toisistaan.

Toivottavasti et ikinä rakastu ihmiseen, joka rakastaa ruoanlaittoa yhdessä :D

Lähinnä ihmetyttää, millaisia ihmishirviöitä jotkut äidit ovat olleet ennen lapsia, kun kerran lapset ovat tehneet heistä niin paljon parempia ihmisiä. Onko lasten vaikutus joidenkuiden kohdalla yhtä radikaali muutos kuin taparikollisen uskoontulo?

Oman lapsettomuuteni taustalla varmasti vaikuttaa se, että olen sinut oman itseni kanssa juuri tällaisena, enkä kaipaa ketään toista muuttamaan minua. Persoonani kehityskin tuntuu olevan enemminkin jo lapsuudessa ilmenneiden piirteiden jalostumista ja syvenemistä kuin varsinaista muutosta.

[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 14:50"]

 En todellakaan haluaisi olla se keskenkasvuinen ihminen, joka olin ennen lapsia. Kyllä naurattavat niiden ihmisten jutut, joiden suurimpia ongelmia elämässä on juuri saako nukkua tarpeeksi tai pääseekö viinitastingeille. Ihan oikeasti, lasten kanssa vietettävä aika tuntuu tärkeämmältä vaikka kaikkeen muuhun onkin aikaa kun lapset ovat kasvaneet. Ja koko ajan iloitsen siitä, että selvisin niistä pikkulapsivuosista, lapset ovat terveitä, fiksuja ja pidettyjä kavereita ja minä itse olen kasvanut tuhatkertaisesti ihmisenä.[/quote]

Tämä pisti "vähän" silmään. En halua edes ajatella, miten karseita suuri osa ihmisistä oli ennen lapsia, kun jostain kumman syystä ihmiskunnasta ei ole tullut jalojen ja syvämietteisten ihmisten valtakuntaa, vaikka lähes kaikilla maailman mittakaavassa on lapsia. 

Tällaisessa väittämässä ylipäänsä on perustavanlaatuinen ongelma: ihan kuin kaikki ns. oikeat ongelmat koskisivat vain vanhempia ja lapsettomien elämässä ei voisi olla todella mullistavia vastoinkäymisiä, jotka kypsyttävät.

Olen itse lapseton siksi, että jouduin lapsena kantamaan vastuuta dokaavien ja vastuuttomien aikuisten asioista ja olen ollut pikkusisaruksille äidinkorvike silloin, kun minun olisi pitänyt elää omaa nuoruuttani. En jaksa enää yhtään lisää vastuuta, nyt nelikymppisenä nautin siitä, että saan elää tasapainoista ja rauhallista elämää ilman raastavia ongelmia (joita en toki lapsena olisi edes voinut ratkaista, vaikka kovasti yritin).

Ei tule silti mieleen leuhuta täällä kuinka kaikki normaalin lapsuuden eläneet ovat vastuuttomiksi tenaviksi jääneitä ja kuinka minä olen NIIN kypsä ja ei-keskenkasvuinen. Näen sen verran nenäni eteen että tajuan jokaisella aikuisella olevan vastoinkäymisiä, joista suurin osa ei liity lapsiin. Ja ne voivat silti opettaa vastuuntuntoa, noin esimerkiksi. Vaikka olisivat ihan erilaisia kuin omat kokemukseni.

Ensi kerralla kun tapaat vapaaehtoisesti lapsettoman netissä tai kasvotusten, voisit miettiä kirjoittamaani. Et välttämättä tiedä niistä ihmisistä, heidän valinnoistaan ja niiden taustoista yhtään mitään, joten tuo omahyväinen itsetehostus (Minä Olen Kypsä Koska Minulla On Omia Lapsia, Lapseton On Kategorisesti Itsekäs Kakara) ei välttämättä ole se fiksuin tapa suhtautua. 

Että joo, onhan se viinitasting oman elämäni suurin murhe. O_o

Ilmeisesti siinä on sittenkin jotain kadehdittavaa, kun tällaisen aloituksen teit?

Ilmeisesti ihminen on sitä arvokkaampi, mitä suurempia ongelmia hänellä on. Ja sitten vielä ihmetellään, miksi suomalaiset ovat niin synkkää ja masennukseen taipuvaista kantaa.

^ 58, jos viestisi oli suunnattu minulle (olen se sisaruksistaan huolehtinut lapseton) niin minun pointtini nimenomaan on se, että vain yhdenlaiset asiat tai vastoinkäymiset eivät kasvata. Lasten saamista ei tietääkseni pidetä vastoinkäymisenä, mutta sen katsotaan kummasti kasvattavan. ;)

Ihmiset oppivat ja kehittyvät kukin omista lähtökohdistaan. Minä opin toisista huolehtimista ikävällä tavalla, yhtä lailla joku kunnollisten vanhempien lapsi voi olla kypsä ja vastuullinen siksi, että hänelle on positiivisella tavalla opetettu niitä asioita kotona.

Kritisoin tekstilläni sitä, että a) kuvitellaan, että lapseton ei ole joutunut ottamaan vastuuta mistään b) vastuullisuutta ja kypsyyttä ei voi oppia oikein muuten kuin lisääntymällä c) Lapsettoman elämän suurimmat ongelmat ovat pinnallista höttöä, eivätkä he tajua "oikeista asioista" mitään.

Pahoitteluni jos olin epäselvä, tämän enempää en varmaankaan osaa ratakiskoa vääntää.  :) Olen sen verran epäkypsä, että en jaksa. 

[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 17:56"]

Ilmeisesti ihminen on sitä arvokkaampi, mitä suurempia ongelmia hänellä on. Ja sitten vielä ihmetellään, miksi suomalaiset ovat niin synkkää ja masennukseen taipuvaista kantaa.

[/quote]

Juuri näin. Oikeasti, mitä pahaa on ns. helpossa elämässä eli siinä, ettei ehdoin tahdoin hanki itselleen hankaluuksia? Ei leppoisa, suhteellisen stressitön, mielihyväntäyteinen elämä sulje mitenkään pois sitä, etteikö se voisi olla myös hyvin merkityksellinen ja tyydyttävä. Hauskanpito ja syvällisyys ovat vastakohtia vain protestanttisessa Pohjois-Euroopassa.