Miten toiset löytävät aina uuden kumppanin, mutta toiset eivät milloinkaan?

Sanoisin että tähän ei vaikuta juurikaan se kuinka usein käy ulkona ja tapaa uusia ihmisiä, kuinka helposti ihastuu tai millaisen kumppanin on valmis ottamaan. Väittäisin että suurin vaikuttava tekijä on kiintymystyyli, joka juontaa juurensa jo lapsuuteen ja nuoruuteen. Lisäksi esimerkiksi traumatausta voi vaikuttaa. Turvalliseen kiintymystyylin omaavat ihmiset pariutuvat helpommin. He todennäköisesti ihastuvat ihmisiin, joilta saavat tunteilleen vastakaikua. Sen sijaan ristiriitaisen tai välttelevän kiintymystyylin omaavilla on vaikeampaa ihastua ihmiseen, jolta saa vastakaikua, tai jos heitä kohtaan osoitetaan kiinnostusta, he juoksevat monesti itse pakoon. Nämä ovat tiedostamattomia toimintoja, joihin havahdutaan yleensä vasta kuin samaa kaavaa on toistettu riittävän kauan. Varmasti osa ihmisistä pariutuu nopeasti myös siksi, että ei kestä yksinoloa, ja on mieluummin suhteessa kuin suhteessa kuin itsekseen.

Minä kuvittelin pitkästä suhteesta erottuani, että pariudun uudelleen noin vuoden kuluttua. Toisin kävi, olen ollut kohta kymmenen vuotta sinkkuna. Olen mielestäni ihan fiksu ja ulkoisesti viehättävä, käynyt ahkerasti ulkona, nettideittaillut, ihastunut monta kertaa, ollut omasta mielestäni valmis sitoutumaan jne. jne. Myös minuun ollaan oltu ihastuneita. Kuitenkaan tunteet kenenkään kanssa eivät ole vielä kohdanneet niin, että olisi syntynyt parisuhde. Samaan aikaan tiedän ystäväpiiristäni ihmisiä, jotka ovat eronneet ja pariutuneet alle puolessa vuodessa, vaikka eivät ole tehneet mitään sen kummempia poppakonsteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on kyllä aina jossain vaiheessa löytynyt uusi kumppani, muttei mitenkään hirveän nopeasti tai helposti. Seuraa kyllä löytyy helposti mutta että oikeasti välittää ja haluaa sitoutua, niin ei ole helppoa. Yleensä kumppani on löytynyt juuri silloin kun olen oppinut nauttimaan elämästä ilman kumppania. Olen tästä oppinut, että sen saat mistä luovut -periaate pitää paikkansa. Kun en ole etsinyt enkä kaivannut niin hups, siinä se onkin ollut.

Eli ei kannata hampaat irvessä etsiä. Sen jotenkin vaistoaa ihmisestä ja se karkottaa.

Tässä olen 40 vuotta elämästäni yksin nauttinut, miksiköhän sitä kumppania ei ole tyrkylle tullut koskaan? Ai niin, olen mies.

Jos murjottaa kotonaan ja töissä yksinään niin eipä niitä tyrkyllä tulijoita ole muillakaan. Itse pitää olla avoimin mielin aktiivisesti liikkeellä.

Niin, paitsi jos olet nainen.

Aivan sama ongelma niillä naisilla, jotka käy töissä naisvaltaisilla työpaikalla, käyvät lähikaupassa ja menevät kotiin kirjaston kautta neulomaan, leipomaan ja lukemaan. Kerran viikossa käy jumpassa, jossa on pelkästään naisia. Kun ei joudu arjessaan erilaisten myös erisukuouolta olevien ihmisten kanssa tekemisiin niin eipä se kumppani ehdokas mistään ilmesty tyrkylle.

Näitäkin naisia tullaan joskus iskemään jossain. Ja Tinderiin vain kun menee, niin yhteydenottoja tulee enemmän, kuin ehtii pläräämään. Ei siis voi edes verrata miesten tilanteeseen.

No ei muuten tulla! Eikä ole jonoa oven takana -siellä on tosin nyt sataa kaatamalla ja asun muutenkin haja-asutusalueella-, eikä niitä iskijöitä näy kaupan kassajonossa, bussissa/junassa/metrossa/spårassa, tai yhtään missään muuallakaan. Ei ole ikinä näkynyt, nuorempanakaan. Tinderissä en ole ollut, enkä mene, mutta tuskinpa sielläkään mitään viestitulvaa tulisi. Ihan aikuisten oikeasti, meitäkin naisia on, jotka olemme miehille täysin näkymättömiä ja joille parisuhde on yhtä todennäköinen kuin matka kuuhun. Tai 7 ja lisänumerot oikein lotossa. Tasoakaan ei voi enää laskea, koska nekrofilia ei sytytä ja laitontakin se taitaa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on kyllä aina jossain vaiheessa löytynyt uusi kumppani, muttei mitenkään hirveän nopeasti tai helposti. Seuraa kyllä löytyy helposti mutta että oikeasti välittää ja haluaa sitoutua, niin ei ole helppoa. Yleensä kumppani on löytynyt juuri silloin kun olen oppinut nauttimaan elämästä ilman kumppania. Olen tästä oppinut, että sen saat mistä luovut -periaate pitää paikkansa. Kun en ole etsinyt enkä kaivannut niin hups, siinä se onkin ollut.

Eli ei kannata hampaat irvessä etsiä. Sen jotenkin vaistoaa ihmisestä ja se karkottaa.

Tässä olen 40 vuotta elämästäni yksin nauttinut, miksiköhän sitä kumppania ei ole tyrkylle tullut koskaan? Ai niin, olen mies.

Jos murjottaa kotonaan ja töissä yksinään niin eipä niitä tyrkyllä tulijoita ole muillakaan. Itse pitää olla avoimin mielin aktiivisesti liikkeellä.

Niin, paitsi jos olet nainen.

Aivan sama ongelma niillä naisilla, jotka käy töissä naisvaltaisilla työpaikalla, käyvät lähikaupassa ja menevät kotiin kirjaston kautta neulomaan, leipomaan ja lukemaan. Kerran viikossa käy jumpassa, jossa on pelkästään naisia. Kun ei joudu arjessaan erilaisten myös erisukuouolta olevien ihmisten kanssa tekemisiin niin eipä se kumppani ehdokas mistään ilmesty tyrkylle.

Näitäkin naisia tullaan joskus iskemään jossain. Ja Tinderiin vain kun menee, niin yhteydenottoja tulee enemmän, kuin ehtii pläräämään. Ei siis voi edes verrata miesten tilanteeseen.

No ei muuten tulla! Eikä ole jonoa oven takana -siellä on tosin nyt sataa kaatamalla ja asun muutenkin haja-asutusalueella-, eikä niitä iskijöitä näy kaupan kassajonossa, bussissa/junassa/metrossa/spårassa, tai yhtään missään muuallakaan. Ei ole ikinä näkynyt, nuorempanakaan. Tinderissä en ole ollut, enkä mene, mutta tuskinpa sielläkään mitään viestitulvaa tulisi. Ihan aikuisten oikeasti, meitäkin naisia on, jotka olemme miehille täysin näkymättömiä ja joille parisuhde on yhtä todennäköinen kuin matka kuuhun. Tai 7 ja lisänumerot oikein lotossa. Tasoakaan ei voi enää laskea, koska nekrofilia ei sytytä ja laitontakin se taitaa olla.

Ilman Tinderiä et tule koskaan olemaankaan näkyvä. Sellaisia tilanteita ei enää juurikaan tule, että kaksi tuntematonta ihmistä kohtaisivat vahingossa syksyisellä kadulla, katseet kohtaisivat ja rohkea mies lähestyy "varmasti" kiinnostunutta naista. Ei ole tätä päivää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on kyllä aina jossain vaiheessa löytynyt uusi kumppani, muttei mitenkään hirveän nopeasti tai helposti. Seuraa kyllä löytyy helposti mutta että oikeasti välittää ja haluaa sitoutua, niin ei ole helppoa. Yleensä kumppani on löytynyt juuri silloin kun olen oppinut nauttimaan elämästä ilman kumppania. Olen tästä oppinut, että sen saat mistä luovut -periaate pitää paikkansa. Kun en ole etsinyt enkä kaivannut niin hups, siinä se onkin ollut.

Eli ei kannata hampaat irvessä etsiä. Sen jotenkin vaistoaa ihmisestä ja se karkottaa.

Tässä olen 40 vuotta elämästäni yksin nauttinut, miksiköhän sitä kumppania ei ole tyrkylle tullut koskaan? Ai niin, olen mies.

Jos murjottaa kotonaan ja töissä yksinään niin eipä niitä tyrkyllä tulijoita ole muillakaan. Itse pitää olla avoimin mielin aktiivisesti liikkeellä.

Niin, paitsi jos olet nainen.

Aivan sama ongelma niillä naisilla, jotka käy töissä naisvaltaisilla työpaikalla, käyvät lähikaupassa ja menevät kotiin kirjaston kautta neulomaan, leipomaan ja lukemaan. Kerran viikossa käy jumpassa, jossa on pelkästään naisia. Kun ei joudu arjessaan erilaisten myös erisukuouolta olevien ihmisten kanssa tekemisiin niin eipä se kumppani ehdokas mistään ilmesty tyrkylle.

Näitäkin naisia tullaan joskus iskemään jossain. Ja Tinderiin vain kun menee, niin yhteydenottoja tulee enemmän, kuin ehtii pläräämään. Ei siis voi edes verrata miesten tilanteeseen.

No ei muuten tulla! Eikä ole jonoa oven takana -siellä on tosin nyt sataa kaatamalla ja asun muutenkin haja-asutusalueella-, eikä niitä iskijöitä näy kaupan kassajonossa, bussissa/junassa/metrossa/spårassa, tai yhtään missään muuallakaan. Ei ole ikinä näkynyt, nuorempanakaan. Tinderissä en ole ollut, enkä mene, mutta tuskinpa sielläkään mitään viestitulvaa tulisi. Ihan aikuisten oikeasti, meitäkin naisia on, jotka olemme miehille täysin näkymättömiä ja joille parisuhde on yhtä todennäköinen kuin matka kuuhun. Tai 7 ja lisänumerot oikein lotossa. Tasoakaan ei voi enää laskea, koska nekrofilia ei sytytä ja laitontakin se taitaa olla.

Eivätkös naiset tälläkin palstalla ole käyttäneet valtavasti aikaa kertoakseen, etteivät halua miehiltä lähestymisiä missään julkisilla paikoilla, koska ovat tulleet paikalle vain treenaamaan/ostoksille/viettämään aikaa kavereiden kanssa, jne. jne...? 

Kaveri just tällainen jolla vientiä ja jonka on helppo tutustua ihmisiin. Eronsa jälkeen etsi ja löysikin tarjokkaita. Lopulta valitsi tavanomaisen öykkärin, joka nyt parin vuoden jälkeen lähentelee kännissä muita naisia.

Vierailija kirjoitti:

Tinderissä en ole ollut, enkä mene, mutta tuskinpa sielläkään mitään viestitulvaa tulisi.

Jos olet alle 30-vuotias ja normaalipainoinen, niin varmasti tulee. Ja tämä koskee muitakin seuranhakupalveluita, kuten vaikka Treffit24 tai Happy Pancake.

Alhaisempi ÄO

Mietin tätä kysymystä usein. En ole 30-vuotiaaksi mennessä kelvannut kuin yhdelle naiselle, vaikka olen paperilla melkein täydellinen mies. Tapailin kyseistä naista hetken, mutta lopetin, koska hänen libidonsa oli matalampi ja elämäntapansa holtittomat.

Jos olisit mies olisit tuomittu kuolemaan yksin.

Vierailija kirjoitti:

Mietin tätä kysymystä usein. En ole 30-vuotiaaksi mennessä kelvannut kuin yhdelle naiselle, vaikka olen paperilla melkein täydellinen mies. Tapailin kyseistä naista hetken, mutta lopetin, koska hänen libidonsa oli matalampi ja elämäntapansa holtittomat.

Just. No muiden mielestä et ole täydellinen, vaan pohjasakkaa. Tuolla asenteella oleva jää yksin, kun elää jossakin mielikuvitusmaailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Eikö siis olekaan enää pyrkimystä yhteen hyvään elinikäiseen suhteeseen vaan se on paras kellä eniten suhteita.

Helppo siepata kuin taksi ja lennosta vaihtaa taas.

Ei kai tämä ole ollut ajatuksena enää pitkään aikaan? Toki vanhoja pareja ihaillaan, mutta onhan se nyt käytännön tasolla vaikea ennustaa ollaanko yhdessä hautaan asti vai ei? Tai sellaisen ikisuhteen odottelu ei ainakaan kannata, jos haluaa lapsia. Ei voi odottaa kymmeniä vuosia sitä oikeaa, kun se parasta ennen menee naisella siinä 30 kieppeillä ja kaikki sen jälkeen on vielä enemmän tuuria kenen kohdalla hedelmällisyys jatkuu ja kenellä ei.

Vierailija kirjoitti:

Epätoivoisuus ja se, että on haku päällä, näkyy ihmisestä ja voi olla karkottava tekijä. Rentous häviää ja tutustumisesta tulee helposti suorittamista. Onhan se aika ironista, että silloin kun ei oikeastaan koe tarvitsevansa kumppania, tuntuu niitä löytyvän. Itsensä kanssa sovussa oleva ihminen on kiinnostava, koska se kertoo itsenäisyydestä. Silloin ei ole tarvetta ripustaa omaa onnellisuuttaan toisen varaan, eikä ole liian intensiivinen suhteessa toiseen. Oma tila ja vapaus on monelle tärkeää. Symbioottinen suhde voidaan kokea usein ahdistavaksi. Ei tämä silti takaa, että suhteista mitään tulisi, mutta uskon, että vientiä on enemmän.

Ei intensiivisen ihmisen kannata väkisin muuttua, että saa suhteen välttelijän kanssa. Olen itse aika intensiivinen ja on vain parempi, että epäsopivat juoksevat karkuun. Olen elänyt parisuhteessa (useita) lähes koko aikuisiän. Nyt lasteni isän kanssa pisin suhde, joka jatkuu. Ikää 40+.

Olen näitä helposti pariutuvia. Olen nyt 48v. Ensimmäisen vakavan parisuhteen aloitin jo lukiossa ja oltiin yhdessä viitisen vuotta. Sen jälkeen olin vuoden sinkkuna omasta halustani. Olin yliopisto-opiskelija, halusin bilettää. Seuraa kyllä riitti tuon vuoden aikanakin. Sitten tapasin lasteni isän. Olimme yhdessä 16 vuotta. Eroomme ei liittynyt kolmansia osapuolia, mutta tapasimme molemmat nykyiset kumppanimme jo harkinta-ajan aikana. Nykyisen kanssa olen ollut 7 vuotta.

Olen ihan nätti ja normaalipainoinen. Tällä lienee merkitystä osalle miehistä, mutta uskoisin, että suurempi merkitys on sillä, että osaan olla hyvä ystävä ja sopivasti sosiaalinen. En ole enää mikään bilehile, mutta tykkään kyllä ihmisten seurasta. Minulla on ystäviä, joiden kanssa olen ollut ystävä aina. Olemme siis tunteneet alle 2-vuotiaasta asti. Toisaalta olen saanut ystäviä ihan helposti aikuisiälläkin, asia jota tällä palstalla kummastellaan. Nykyisen mieheni tapasin Tinderissä. Hänen lisäkseen toinen mies sieltä jäi kaveriksi.

Toinen suuri merkitys lienee alanvalinnallani. Olen it-alalla. Lähes kaikki ystäväni ovat tällä alalla. Samoin mieheni ovat olleet it-nörttejä. Tosin aktiivisia, urheilullisia ja hoikkia nörttejä. Alan vuoksi tapaan paljon miehiä enkä jaksa ollenkaan naiset sitä ja miehet tuota -puhetta. Jokainen ihminen on yksilö.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sinkku ja tuntuu, että mitä pidempään on ollut, niin sitä järjettömimmiltä ympärilläni olevien ihmisten parisuhteet ovat.

Siis ehkä muutama tuttavapari on sellaisia, joista mietin, että tuo suhde on hyvä ja antaa varmasti heille voimaa.

Sitten on ne loput 90% suhteista, joiden kohdalla mietin, että ikinä en enää ainakaan tuollaiseen suostuisi.

Naurettavinta on seurata kaupassa jonkun parin kinastelevan siitä, ostetaanko banaania vai ei. Just viimeks kaupassa joku nainen näytti tuotetta miehelle ja sanoi, tässä on näitä mutta me ei osteta niitä. Ja loi murhaavan katseen mieheen. Mies oli vaan ihan hiljaa. Mistä kaikesta muusta ihmiset sitten jaksaakin vääntää kodin seinien sisällä, niin voin vain kuvitella.

Tottakai kompromisseja suhde väistämättä vaatii, mutta todella moni tuntuu tekevän niitä oman hyvinvointinsa hinnalla.

Sinä et sinkkuna näe kun ongelmat ja pätkiä. Yleensä Suomessa vielä on tapana valittaa parisuhteesta, ei kertoa että hyvin menaa ja on mennyt jo 20 v. Kun itse olin sinkku luulin että muiden suhteet on huonoja kun ei ne muut puhu hyvistä asioista, mutta nyt ymmärrän ettei vaan ole tapana sanoa että oli kiva herätä vierekkäin ja oli kiva kun mies halasi yöllä, kun meillä oli hetken kissa kadoksissa ja minä pelästyin että jotakin pahaa on sattunut (tuo siis meiltä viime yöltä). Ehkä siinä on myös sitä, etten ainakaan minä hankaisi sinkun nenään sitä miten hyvä on olla hyvässä parisuhteessa, se olisi vähän kuin hehkuttaisi lottivoittoa perinnässä olevalle, siis vastoin hyviä tapoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on kyllä aina jossain vaiheessa löytynyt uusi kumppani, muttei mitenkään hirveän nopeasti tai helposti. Seuraa kyllä löytyy helposti mutta että oikeasti välittää ja haluaa sitoutua, niin ei ole helppoa. Yleensä kumppani on löytynyt juuri silloin kun olen oppinut nauttimaan elämästä ilman kumppania. Olen tästä oppinut, että sen saat mistä luovut -periaate pitää paikkansa. Kun en ole etsinyt enkä kaivannut niin hups, siinä se onkin ollut.

Eli ei kannata hampaat irvessä etsiä. Sen jotenkin vaistoaa ihmisestä ja se karkottaa.

Tässä olen 40 vuotta elämästäni yksin nauttinut, miksiköhän sitä kumppania ei ole tyrkylle tullut koskaan? Ai niin, olen mies.

Jos murjottaa kotonaan ja töissä yksinään niin eipä niitä tyrkyllä tulijoita ole muillakaan. Itse pitää olla avoimin mielin aktiivisesti liikkeellä.

Niin, paitsi jos olet nainen.

Aivan sama ongelma niillä naisilla, jotka käy töissä naisvaltaisilla työpaikalla, käyvät lähikaupassa ja menevät kotiin kirjaston kautta neulomaan, leipomaan ja lukemaan. Kerran viikossa käy jumpassa, jossa on pelkästään naisia. Kun ei joudu arjessaan erilaisten myös erisukuouolta olevien ihmisten kanssa tekemisiin niin eipä se kumppani ehdokas mistään ilmesty tyrkylle.

Näitäkin naisia tullaan joskus iskemään jossain. Ja Tinderiin vain kun menee, niin yhteydenottoja tulee enemmän, kuin ehtii pläräämään. Ei siis voi edes verrata miesten tilanteeseen.

No ei muuten tulla! Eikä ole jonoa oven takana -siellä on tosin nyt sataa kaatamalla ja asun muutenkin haja-asutusalueella-, eikä niitä iskijöitä näy kaupan kassajonossa, bussissa/junassa/metrossa/spårassa, tai yhtään missään muuallakaan. Ei ole ikinä näkynyt, nuorempanakaan. Tinderissä en ole ollut, enkä mene, mutta tuskinpa sielläkään mitään viestitulvaa tulisi. Ihan aikuisten oikeasti, meitäkin naisia on, jotka olemme miehille täysin näkymättömiä ja joille parisuhde on yhtä todennäköinen kuin matka kuuhun. Tai 7 ja lisänumerot oikein lotossa. Tasoakaan ei voi enää laskea, koska nekrofilia ei sytytä ja laitontakin se taitaa olla.

Ilman Tinderiä et tule koskaan olemaankaan näkyvä. Sellaisia tilanteita ei enää juurikaan tule, että kaksi tuntematonta ihmistä kohtaisivat vahingossa syksyisellä kadulla, katseet kohtaisivat ja rohkea mies lähestyy "varmasti" kiinnostunutta naista. Ei ole tätä päivää.

Ei tuollaista ole koskaan ollut. Mutta harrastuksissa ja töissä on tavattu, myös ne jotka on liian vanhoja kuppiloihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on kyllä aina jossain vaiheessa löytynyt uusi kumppani, muttei mitenkään hirveän nopeasti tai helposti. Seuraa kyllä löytyy helposti mutta että oikeasti välittää ja haluaa sitoutua, niin ei ole helppoa. Yleensä kumppani on löytynyt juuri silloin kun olen oppinut nauttimaan elämästä ilman kumppania. Olen tästä oppinut, että sen saat mistä luovut -periaate pitää paikkansa. Kun en ole etsinyt enkä kaivannut niin hups, siinä se onkin ollut.

Eli ei kannata hampaat irvessä etsiä. Sen jotenkin vaistoaa ihmisestä ja se karkottaa.

Tässä olen 40 vuotta elämästäni yksin nauttinut, miksiköhän sitä kumppania ei ole tyrkylle tullut koskaan? Ai niin, olen mies.

Jos murjottaa kotonaan ja töissä yksinään niin eipä niitä tyrkyllä tulijoita ole muillakaan. Itse pitää olla avoimin mielin aktiivisesti liikkeellä.

Niin, paitsi jos olet nainen.

Aivan sama ongelma niillä naisilla, jotka käy töissä naisvaltaisilla työpaikalla, käyvät lähikaupassa ja menevät kotiin kirjaston kautta neulomaan, leipomaan ja lukemaan. Kerran viikossa käy jumpassa, jossa on pelkästään naisia. Kun ei joudu arjessaan erilaisten myös erisukuouolta olevien ihmisten kanssa tekemisiin niin eipä se kumppani ehdokas mistään ilmesty tyrkylle.

Näitäkin naisia tullaan joskus iskemään jossain. Ja Tinderiin vain kun menee, niin yhteydenottoja tulee enemmän, kuin ehtii pläräämään. Ei siis voi edes verrata miesten tilanteeseen.

No ei muuten tulla! Eikä ole jonoa oven takana -siellä on tosin nyt sataa kaatamalla ja asun muutenkin haja-asutusalueella-, eikä niitä iskijöitä näy kaupan kassajonossa, bussissa/junassa/metrossa/spårassa, tai yhtään missään muuallakaan. Ei ole ikinä näkynyt, nuorempanakaan. Tinderissä en ole ollut, enkä mene, mutta tuskinpa sielläkään mitään viestitulvaa tulisi. Ihan aikuisten oikeasti, meitäkin naisia on, jotka olemme miehille täysin näkymättömiä ja joille parisuhde on yhtä todennäköinen kuin matka kuuhun. Tai 7 ja lisänumerot oikein lotossa. Tasoakaan ei voi enää laskea, koska nekrofilia ei sytytä ja laitontakin se taitaa olla.

Ilman Tinderiä et tule koskaan olemaankaan näkyvä. Sellaisia tilanteita ei enää juurikaan tule, että kaksi tuntematonta ihmistä kohtaisivat vahingossa syksyisellä kadulla, katseet kohtaisivat ja rohkea mies lähestyy "varmasti" kiinnostunutta naista. Ei ole tätä päivää.

Pötyä. On totta vain jos käyt elämässäsi vain nopeasti kaupassa ja sen jälkeen sulkeudut kotiin netin ääreen.

Kyllähän normaalit ihmiset käyvät myös monissa paikoissa joissa voi tavata muita ihmisiä ihan livenä. Työpaikalla, harrastuksissa, juhlissa, tuttavien ja ystävien kautta jne.

Jotku eivaa pysty olemaa sinkkuina/yksin ja siksi ottavat ensimmäisen menninkäisen joka sattuu kylillä tuleen vastaan jne 

Vierailija kirjoitti:

Mietin tätä kysymystä usein. En ole 30-vuotiaaksi mennessä kelvannut kuin yhdelle naiselle, vaikka olen paperilla melkein täydellinen mies. Tapailin kyseistä naista hetken, mutta lopetin, koska hänen libidonsa oli matalampi ja elämäntapansa holtittomat.

Katsos kun niitä papereita ei katsella siinä pariutumisessa. Ihmiset eivät pariudu minkään ominaisuuslistan kanssa vaan sellaisen ihmisen jonka kanssa yhdessä oli tuntuu hyvältä. Ja se tunne tulee jostain ihan muusta kuin täydellisyydestä.

Pariutuminen tapahtuu niin että ensin joku ihminen tuntuu kolahtavan ja sitten (toivottavasti) katsellaan vielä että onhan hän muutenkin sitten ihan ok ja sopiva. Ei siis niin että ihastuttaisiin siihen ominaisuuslistaan.

Kun ikää tulee enemmän, niin tulee aina vaan KRANTUMMAKSI, PAREMPI KATSOA KUIN KATUA!

Pariutuminen on ihan täysin kiinni ihmisen asenteesta. Itsekin aikanaan ihmettelin kun ei tuntunut millään löytyvän ketään nuoruuden suhteen jälkeen. Sitten tajusin että olen ollut ihan huomaamatta jotenkin nihkeä ihan potentiaalisiakin kumppaniehdokkaita kohtaan ja siten pelottanut heidät pois. Joku ihmeellinen henkinen jarru minulla oli päällä vaikka kuvittelin haluavani uuden parisuhteen.

Sitten tein ihan tietoisen päätöksen että nyt annan ihmisille mahdollisuuden enkä tee kenestäkään liian nopeita johtopäätöksiä. Eikä kestänyt kuin muutaman kuukauden niin seurustelin todella ihanan miehen kanssa. Ja siinä suhteen alussakin jouduin itselleni moneen kertaan muistuttamaan että suhteeseen pitää uskaltaa heittäytyä ja antaa vain mennä sillä monesti iski sellainen "ei tästä kuitenkaan mitään tule vaikka mikään ei olekaan vikana".

No kannatti koska ollaan nyt oltu yli 10 vuotta yhdessä ja edellee hyvin onnellisia.