Miten toiset löytävät aina uuden kumppanin, mutta toiset eivät milloinkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on kyllä aina jossain vaiheessa löytynyt uusi kumppani, muttei mitenkään hirveän nopeasti tai helposti. Seuraa kyllä löytyy helposti mutta että oikeasti välittää ja haluaa sitoutua, niin ei ole helppoa. Yleensä kumppani on löytynyt juuri silloin kun olen oppinut nauttimaan elämästä ilman kumppania. Olen tästä oppinut, että sen saat mistä luovut -periaate pitää paikkansa. Kun en ole etsinyt enkä kaivannut niin hups, siinä se onkin ollut.

Eli ei kannata hampaat irvessä etsiä. Sen jotenkin vaistoaa ihmisestä ja se karkottaa.

Tässä olen 40 vuotta elämästäni yksin nauttinut, miksiköhän sitä kumppania ei ole tyrkylle tullut koskaan? Ai niin, olen mies.

Jos murjottaa kotonaan ja töissä yksinään niin eipä niitä tyrkyllä tulijoita ole muillakaan. Itse pitää olla avoimin mielin aktiivisesti liikkeellä.

Niin, paitsi jos olet nainen.

Harvoin kyllä olen kuullut miehiltä, miten asiat vaan heille tapahtuu ja tulee nenän eteen. Ehkäpä siksi, että miehen joutuu tehdä kaiken työn ja laittaa ne asiat tapahtumaan niille naisille.

Mulla on naisena täysin päinvastainen kokemus.

Jos naisilla on mies vaatimus: Komea,pitkä,seksikäs,hurmuri,nallekarhu ja jumalattoman rikas, niin varmasti menee aikaa ennenkuin tärppää.... jos tärppää.

Tavallisia ja keskinkertaisia ihmisiä on eniten. Tällaisten on helpointa löytää kaltaistaan, itselleen sopivaa seuraa kuin erilaisten, erikoisten ja esim. keskimääräistä älykkäämpien. Helppoahan se on, kun joka toinen vastaantulija on itsensä kaltainen, keskinkertainen tavis.

Jos joku elää yksin, niin ei kannata vetää ainakaan mitään johtopäätöksiä.

Itse ainakin nuorempana löysin uuden kumppanin nopeasti, sitouduin pitkästi ja elin seesteisessä parisuhteessa. Päätin erota ja sen jälkeen olen ollut sinkkuna 9 vuotta. En siis ole edes pussaillut ketään vuosiin.

Välillä läheiset yrittää vihjailla/tyrkyttää jotain mulle sopimattomia tyyppejä, vaikken edes etsi ketään.

Toiset löytää sen uuden kumppanin vielä naimisissa ollessaan ja siitä se ero tulee. Tlastot eivät kerro koko totuutta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on kyllä aina jossain vaiheessa löytynyt uusi kumppani, muttei mitenkään hirveän nopeasti tai helposti. Seuraa kyllä löytyy helposti mutta että oikeasti välittää ja haluaa sitoutua, niin ei ole helppoa. Yleensä kumppani on löytynyt juuri silloin kun olen oppinut nauttimaan elämästä ilman kumppania. Olen tästä oppinut, että sen saat mistä luovut -periaate pitää paikkansa. Kun en ole etsinyt enkä kaivannut niin hups, siinä se onkin ollut.

Eli ei kannata hampaat irvessä etsiä. Sen jotenkin vaistoaa ihmisestä ja se karkottaa.

Tässä olen 40 vuotta elämästäni yksin nauttinut, miksiköhän sitä kumppania ei ole tyrkylle tullut koskaan? Ai niin, olen mies.

Jos murjottaa kotonaan ja töissä yksinään niin eipä niitä tyrkyllä tulijoita ole muillakaan. Itse pitää olla avoimin mielin aktiivisesti liikkeellä.

Niin, paitsi jos olet nainen.

Aivan sama ongelma niillä naisilla, jotka käy töissä naisvaltaisilla työpaikalla, käyvät lähikaupassa ja menevät kotiin kirjaston kautta neulomaan, leipomaan ja lukemaan. Kerran viikossa käy jumpassa, jossa on pelkästään naisia. Kun ei joudu arjessaan erilaisten myös erisukuouolta olevien ihmisten kanssa tekemisiin niin eipä se kumppani ehdokas mistään ilmesty tyrkylle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minutkin miehet kiertävät kaukaa kuin ruton. Vitsailenkin välillä et ei tarvi pelätä raiskausta kun olen niin näkymätön miehille ( tämä siis vitsi, mulla on pippurisuihke ja tajuan et rais*aus on väkivaltaa ei seksiä). Mut joo toiset vetää miehiä kuin magneetti. Mä oon se vastakohta kun laittaa ne magneetin väärät päät vastakkain. Mä vedän puoleeni koiria ja lapsia et ihan kuvottava mun ei pitäis olla.

Täällä toinen samanlainen! Ekat ns. hitaat pääsin tanssimaan vasta lähes 20v ikäisenä, ja pari kertaa olen suudellut. Siinäpä ne kokemukset sitten ovatkin, ja ikääkin on jo 40v. paremmalla puolella. Lapsia ja eläimiä vedän puoleeni kuin hevonp*ska kärpäsiä, joten en ihan täysi hirviö ole. En tahtoisi olla mitenkään supersuosittu, yksi ainoa (hyvä) kokemus vastakkaisesta sukupuolesta riittäisi vaikka loppuiäksi. Joskus olen miettinyt, että pitäisikö jotenkin mainostaa tätä kokemattomuuttani, niin joku erikoisuudentavoittelija voisi tarttuakin siihen...

Jos on tuollainen ongelma, voiko se johtua omasta asennoitumisesta vastakkaiseen sukupuoleen?

Itse en ole mikään erityisen komea mies, hieman ylipainoa, keskituloinen, tukka harventunut, yms, yms, eli just niin keskiverto kuin mies vain voi olla. Kumppanit on olleet oikein fiksuja ja nättejä naisia. Kiitos heille.

Jostain syystä olen ollut koko aikuisi ikäni aikana vain 2 vuotta sinkkuna. 5+21 vuotta parisuhteita takana, ja nyt uusi parisuhde on ollut noin yhden vuoden.

Niin. Enkä itse ole koskaan ja erityisesti edes etsinyt sitä parisuhdetta, vaan jostain syystä parisuhteeni ovat vaan alkaneet.

Syytä en tiedä. Mutta luulen että osasyy on se että minulla ei ole ennakkoluuloja. Aina olen mennyt avoimin mielin huomista kohti.

Höpö kirjoitti:

Jaa se on hyvä kysymys. Olen itse superjännittäjä ja superujo ja koen vielä jätkänä että mun se pitää aloite tehdä oli se eukko sitten kiinnostunut tai ei. Se on varmaan tehnyt kaikista eniten vaikeuksia.

Mutta yleensä kun tutustuu niin alan rentoutumaan ja olenkin sitten ihan hauska seuramies. Tuntuu että jännittäminen tekee minusta noissa tilanteissa kömpelön ja epäseksikkään vaikka en itse pitäisikään naisessa noita ominaisuuksia minään pahana asiana.

Oon myös miettinyt että kyllä joidenkin harvojen kanssa vaan pystyy heti ottamaan rennosti niin se vaan on. Ei ole semmosia suojia päällä että ehkä nää on myös kemiallisia reaktioita?

Sitten kun alkaa olla pitkään sinkkuna ja tuntui etyä pitäisi vääntäytyä joksikin ihan toisenlaiseksi niin sekin vasta alkaa ahristaa ja varmaan sekin sitten aiheuttaa sen että mitään ei oikein tapahdu.

Kiva olisi elellä sellaiselka fiiliksellä että eukko löytyy jos löytyy muuteb voi ottaa rennosti.

M33

Ylipäätään ei kannata tehdä aloitteita muita kun niille, jotka vaikuttaa sinusta kiinnostustuneilta tai edes siltä, että ovat seuraa hakemassa ja joita kiinnostaa edes jutella. Itse ainakin pystyy sen pian skannaamaan ketkä on kiinnostuneet ja ketä ei kannata yrittää Tämä vaikkei olisi tarkoitus vain jutella ihan niitä näitä.

Toiset ovat uteliaita, hymyileviä, rennosti elämään suhtautuvia ja käyvät ihmisten ilmoilla paikoissa joissa liikkuu oman ikäistä etsittyä sukupuolta.

Toiset valittaa, jurottaa, ujoilee, eivätkä juuri liiku työn/kaupan/kodin lisäksi oikein missään. Tai ainakin varmuudeksi tuijottavat vain kenkiään.

Kumman on helpompi löytää seuraa, kumpaa muut lähestyvät ja kenelle "osuu sopiva kumppani kohdalle"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on kyllä aina jossain vaiheessa löytynyt uusi kumppani, muttei mitenkään hirveän nopeasti tai helposti. Seuraa kyllä löytyy helposti mutta että oikeasti välittää ja haluaa sitoutua, niin ei ole helppoa. Yleensä kumppani on löytynyt juuri silloin kun olen oppinut nauttimaan elämästä ilman kumppania. Olen tästä oppinut, että sen saat mistä luovut -periaate pitää paikkansa. Kun en ole etsinyt enkä kaivannut niin hups, siinä se onkin ollut.

Eli ei kannata hampaat irvessä etsiä. Sen jotenkin vaistoaa ihmisestä ja se karkottaa.

Tässä olen 40 vuotta elämästäni yksin nauttinut, miksiköhän sitä kumppania ei ole tyrkylle tullut koskaan? Ai niin, olen mies.

Jos murjottaa kotonaan ja töissä yksinään niin eipä niitä tyrkyllä tulijoita ole muillakaan. Itse pitää olla avoimin mielin aktiivisesti liikkeellä.

Niin, paitsi jos olet nainen.

Aivan sama ongelma niillä naisilla, jotka käy töissä naisvaltaisilla työpaikalla, käyvät lähikaupassa ja menevät kotiin kirjaston kautta neulomaan, leipomaan ja lukemaan. Kerran viikossa käy jumpassa, jossa on pelkästään naisia. Kun ei joudu arjessaan erilaisten myös erisukuouolta olevien ihmisten kanssa tekemisiin niin eipä se kumppani ehdokas mistään ilmesty tyrkylle.

Suomessa ihmiset ,niin miehet kuin naisetkin elävät suhteellisen tiukasti omissa ympyröissään. Suku ja kaverit ovat tärkeitä ja välttämättä ei edes ole kiinnostusta tutustua uusiin ihmiseen kuin korkeintaan nuorena aikuisena opiskellessa. Osa toki opiskelee kotioaikkakunnallaan ja heillä toki se opiskelijaa ei välttämättä muuta ympyröitä.

Epätoivoisuus ja se, että on haku päällä, näkyy ihmisestä ja voi olla karkottava tekijä. Rentous häviää ja tutustumisesta tulee helposti suorittamista. Onhan se aika ironista, että silloin kun ei oikeastaan koe tarvitsevansa kumppania, tuntuu niitä löytyvän. Itsensä kanssa sovussa oleva ihminen on kiinnostava, koska se kertoo itsenäisyydestä. Silloin ei ole tarvetta ripustaa omaa onnellisuuttaan toisen varaan, eikä ole liian intensiivinen suhteessa toiseen. Oma tila ja vapaus on monelle tärkeää. Symbioottinen suhde voidaan kokea usein ahdistavaksi. Ei tämä silti takaa, että suhteista mitään tulisi, mutta uskon, että vientiä on enemmän.

Itse olen sinkku ja tuntuu, että mitä pidempään on ollut, niin sitä järjettömimmiltä ympärilläni olevien ihmisten parisuhteet ovat.

Siis ehkä muutama tuttavapari on sellaisia, joista mietin, että tuo suhde on hyvä ja antaa varmasti heille voimaa.

Sitten on ne loput 90% suhteista, joiden kohdalla mietin, että ikinä en enää ainakaan tuollaiseen suostuisi.

Naurettavinta on seurata kaupassa jonkun parin kinastelevan siitä, ostetaanko banaania vai ei. Just viimeks kaupassa joku nainen näytti tuotetta miehelle ja sanoi, tässä on näitä mutta me ei osteta niitä. Ja loi murhaavan katseen mieheen. Mies oli vaan ihan hiljaa. Mistä kaikesta muusta ihmiset sitten jaksaakin vääntää kodin seinien sisällä, niin voin vain kuvitella.

Tottakai kompromisseja suhde väistämättä vaatii, mutta todella moni tuntuu tekevän niitä oman hyvinvointinsa hinnalla.

Narsistilla on pakko olla joku uhri. Seuraa pitää löytää kaikin keinoin. Pitkään yksin ollut saattaa langeta ja muutenkin normaalit ihmiset kuvitella tavanneensa kaltaisensa, ehkä sen oikean.

Kun totuus selviää, narsisti hankkii uuden uhrin ja edellinen ajattelee ehkä, että ei ikinä enää. Tai eristäytyy, ei muuten pysty eikä uskalla ja voi.

Ei vastaa kysymykseen, mutta näyttäytyy päällepäin siten, että joku löytää aina uuden ja joku jää ilman.

Löydän koska olen inhimillinen.

Koska ole mies niin pidän tason niin matalalla että aina tärppää.

Välillä itseäkin hävettää

Vierailija kirjoitti:

Vuorovaikutustaidot ei ole synnynnäinen ominaisuus vaan opittu taito. Se, että osaa puhua erilaisten ihmisten kanssa mielenkiintoisesti sekä vastavuoroisesti kuunnella tuskin on kenellekään haitaksi tässä elämässä.

Introverttinä ja sosiaalisena erakkona katsen kummissani kun eräs tuttavani tykkää puhella merkityksettömiä tyhjänpäiväisyyksiä kaikkien kanssa. Suon sen hänelle, ei siinä mitään. En vaan kertakaikkiaan voi ymmärtää miksi jotkut tekevät niin. Mitä he siitä saavat itselleen? Minun nähdäkseni tämänkaltainen sosiaalinen puhe on pinnallista ja tyhjänpäiväistä puhetta ja vailla merkitystä. Ymmärrän sosiaalisen puheen jos on tarkoitus ottaa kontaktia vaikkapa asiakaspalveluhenkilöön silloin kun on joku asia toimitettavana. En ymmärrä miksi ryhtyä puhelemaan niitä näitä satunnaisesti kohtaaman ihmisen kanssa aina kun näyttää sille että kanssaihminen saattaisi vastata jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on kyllä aina jossain vaiheessa löytynyt uusi kumppani, muttei mitenkään hirveän nopeasti tai helposti. Seuraa kyllä löytyy helposti mutta että oikeasti välittää ja haluaa sitoutua, niin ei ole helppoa. Yleensä kumppani on löytynyt juuri silloin kun olen oppinut nauttimaan elämästä ilman kumppania. Olen tästä oppinut, että sen saat mistä luovut -periaate pitää paikkansa. Kun en ole etsinyt enkä kaivannut niin hups, siinä se onkin ollut.

Eli ei kannata hampaat irvessä etsiä. Sen jotenkin vaistoaa ihmisestä ja se karkottaa.

Tässä olen 40 vuotta elämästäni yksin nauttinut, miksiköhän sitä kumppania ei ole tyrkylle tullut koskaan? Ai niin, olen mies.

Jos murjottaa kotonaan ja töissä yksinään niin eipä niitä tyrkyllä tulijoita ole muillakaan. Itse pitää olla avoimin mielin aktiivisesti liikkeellä.

Niin, paitsi jos olet nainen.

Aivan sama ongelma niillä naisilla, jotka käy töissä naisvaltaisilla työpaikalla, käyvät lähikaupassa ja menevät kotiin kirjaston kautta neulomaan, leipomaan ja lukemaan. Kerran viikossa käy jumpassa, jossa on pelkästään naisia. Kun ei joudu arjessaan erilaisten myös erisukuouolta olevien ihmisten kanssa tekemisiin niin eipä se kumppani ehdokas mistään ilmesty tyrkylle.

Näitäkin naisia tullaan joskus iskemään jossain. Ja Tinderiin vain kun menee, niin yhteydenottoja tulee enemmän, kuin ehtii pläräämään. Ei siis voi edes verrata miesten tilanteeseen.

Nopea kommentti, että täällä moni tuntuu arvostavan yhtä hyvää pitkää suhdetta kaikkien muiden yläpuolelle. Mutta eikö olisi toisaalta hienoa, että elämässä olisi ollut kahdesta neljään vähän lyhyempää pitkää suhdetta eri vaiheissa elämää ja olisi saanut rakastua ja rakastaa erilaisia miehiä elämän erilaisissa vaiheissa? Sitten kypsinä ihmisinä olisi ymmärretty erota jos se olisi ollut paras vaihtoehto eikä kituuteltu ja ravattu loputtomasti parisuhdeterapeutilla, jotta kuivunut liitto olisi saatu heräämään uudelleen koska elämänmittainensuhde on se ideaali. Jossain vaiheessa sitten elämään olisi ehkä tullut uusi ihana mies elämässä vastaan ja ehkä rakkaus olisi syttynyt.

Ihan vaan toivoisin, että tätäkin voitaisiin idealisoida joillekin parhaimpana vaihtoehtona.

Vierailija kirjoitti:

Nopea kommentti, että täällä moni tuntuu arvostavan yhtä hyvää pitkää suhdetta kaikkien muiden yläpuolelle. Mutta eikö olisi toisaalta hienoa, että elämässä olisi ollut kahdesta neljään vähän lyhyempää pitkää suhdetta eri vaiheissa elämää ja olisi saanut rakastua ja rakastaa erilaisia miehiä elämän erilaisissa vaiheissa? Sitten kypsinä ihmisinä olisi ymmärretty erota jos se olisi ollut paras vaihtoehto eikä kituuteltu ja ravattu loputtomasti parisuhdeterapeutilla, jotta kuivunut liitto olisi saatu heräämään uudelleen koska elämänmittainensuhde on se ideaali. Jossain vaiheessa sitten elämään olisi ehkä tullut uusi ihana mies elämässä vastaan ja ehkä rakkaus olisi syttynyt.

Ihan vaan toivoisin, että tätäkin voitaisiin idealisoida joillekin parhaimpana vaihtoehtona.

Itse en ainakaan arvosta pitkiä suhteita sen enempää kuin muitakaan.

Itsellä toki sama mies ollut pidempäänkin, mutta hyväksyy sen että joskus viikonloppuisin tekee tädin mieli nannaa ja silloin mennään.

Vierailija kirjoitti:

Höpö kirjoitti:

Jaa se on hyvä kysymys. Olen itse superjännittäjä ja superujo ja koen vielä jätkänä että mun se pitää aloite tehdä oli se eukko sitten kiinnostunut tai ei. Se on varmaan tehnyt kaikista eniten vaikeuksia.

Mutta yleensä kun tutustuu niin alan rentoutumaan ja olenkin sitten ihan hauska seuramies. Tuntuu että jännittäminen tekee minusta noissa tilanteissa kömpelön ja epäseksikkään vaikka en itse pitäisikään naisessa noita ominaisuuksia minään pahana asiana.

Oon myös miettinyt että kyllä joidenkin harvojen kanssa vaan pystyy heti ottamaan rennosti niin se vaan on. Ei ole semmosia suojia päällä että ehkä nää on myös kemiallisia reaktioita?

Sitten kun alkaa olla pitkään sinkkuna ja tuntui etyä pitäisi vääntäytyä joksikin ihan toisenlaiseksi niin sekin vasta alkaa ahristaa ja varmaan sekin sitten aiheuttaa sen että mitään ei oikein tapahdu.

Kiva olisi elellä sellaiselka fiiliksellä että eukko löytyy jos löytyy muuteb voi ottaa rennosti.

M33

Ylipäätään ei kannata tehdä aloitteita muita kun niille, jotka vaikuttaa sinusta kiinnostustuneilta tai edes siltä, että ovat seuraa hakemassa ja joita kiinnostaa edes jutella. Itse ainakin pystyy sen pian skannaamaan ketkä on kiinnostuneet ja ketä ei kannata yrittää Tämä vaikkei olisi tarkoitus vain jutella ihan niitä näitä.

Onko joku mies joskus nähnyt tällaisia naisten lähettämiä signaaleja?