Miten toiset löytävät aina uuden kumppanin, mutta toiset eivät milloinkaan?

Se on tietenkin oma lukunsa, jos ei pysty sitoutumaan edes yhden kanssa. Mutta nämä sarjaseurustelijat eivät vain osaa olla yksin ja ottavat kenet tahansa. En arvosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Emmä tajuu. Ois kiva kelvata edes yhdelle tavalliselle ja mukavalle miehelle. Mut ei.

Eli kun lähestyt tavallista ja mukavaa miestä esim. kirjastossa, niin mitä sitten tapahtuu?

Se vilkaisee, kääntyy nopeasti ympäri ja kävelee pois.

Jotkut on vaan liian kriittisiä. Minulla oli työkaveri , joka kävi paljon tanssimassa. Vientiä riitti ,koska hän oli aina iloinen , hyväksyi vaikka kavaljeerit oli päätä pienempiä ja vaikka mitä, jotka tanssittivat. Silloin hänellä oli loppuviimein aina valinnanvaraa löytää kumppani.

Välittömät , iloiset ihmiset tutustuvat helposti, vaikka sit sitä vakavampaa kumppania valitessa olisivatkin sitten tarkempia. Että tällä metodilla, tutustuu monii, mutta itse valitsee sen mikä kelpaa. Rima saa siinä sitten olla korkeammallakin.

En löydä helposti kumppania.

Ongelmat:

1. Olen vaativa. Ihastun helposti mutta ihastuneenakin minulla on suurennuslasit päässä, johtuen aiemmasta pieleen mennestä suhteesta. En halua toistaa samoja virheitä uudestaan, ja oma miesmaku nyt tuppaa olemaan sellainen ettei niistä uskollista ja tasavertaista kumppania saa. Eli ilmeisen huono.

2. Olen pidättäytyvä. Toisen pitää todistaa teoillaan olevansa luottamukseni arvoinen, koskee kaikkia ihmissuhteita. Sitä ennen harkitsen tarkkaan mitä toiselle kerron tai näytän. Olen kyllä sitten super lojaali jos totean toisen luotettavaksi, se on asian positiivinen puoli.

En tosiaan ymmärrä miten aina joillekin löytyy uusi. Itse olen ikisinkku eikä kukaan kiinnostu minusta. Olen ihan samoja asioita tehnyt kuin ylempänä vastanneet jotka löytävät, esim:

- aina huoliteltu, laitan kauppaankin kauniit vaatteet, kynnet lakattu, sääret sheivattu kesät talvet - ei vaikutusta, ei kehuja tms lähestymisiä

- usein on ollut haku päällä, haen katsekontaktia, hymyilen; ei vaikutustamuehet kääntävät katseen pois, eivät tule juttelemaan pitkänkään silmäpelin jälkeen (omat yritykset myös torjuttu)

- toisaalta joskus ei ole ollut sillä mielellä ulkona, ja silloinkin saan istua ihan yksin vaikka koko illan

- olen kokeillut nettiä ja sokkotreffejä; ei menestystä

- pystyn juttelemaan kenen kanssa tahansa, en jää tuppisuuksi, enkä ole tosikko; tällä ei ole ollut mitään merkitystä

- olen sosiaalinen, harrastan ja liikun kodin ulkopuolella 2-6 kertaa viikossa, tapaan kavereita, kaverin kavereita, käyn terassilla, puistossa jne jne koko kesän; ei ketään, koskaan, missään

- myöskään töistä ei ole löytynyt vaikka olen yli 1000 ihmisen kansainvälisessä toimistossa töissä ja asunut kolmessa eri maassa

Olen oikeasti luovuttanut. Menen neitsyenä hautaan. Minussa on jonkinlainen valuvika joka tekee minusta täydellisen epäkiinnostavan miehille. Muuta selitystä en keksi.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä niillä jotka löytävät helposti uuden ei ole niin kovia vaatimuksia kumppanin suhteen, ja he viettävät myös paljon aikaa paikoissa jossa tapaa uusia ihmisiä.

Minä olen taas naisena ollut aina nirso miesten suhteen ja siksi olen varmaan nyt yli 30-vuotiaana edelleen sinkku. No tähän sinkkuuteen on niin tottunut, että en enää miestä kaipaakaan.

Minä olen todella nirso, alle 160 senttinen rumilus (nainen). Löysin unelmieni puolison. Olemme asuneet yhdessä 11 vuotta ja olemme onnellisempia kuin koskaan. Koemme syvää henkistä yhteyttä, sielunkumppanuutta ja seksi on parasta kokemaani seksiä. Puolisoni ei ole objektiivisesti komea, mutta hänellä on juuri ne ulkoiset piirteet, jotka itseä viehättävät. Kaunis siskoni, jolla on paljon vähemmän vaatimuksia, saa miehiä kyllä sänkyynsä, mutta ei osaa muodostaa heihin syvempää yhteyttä. Hän ei edes ole nirso miehen ulkonäönkään suhteen. Mutta kun mies ei ihastu häneen, vaan haluaa vain sänkyyn niin eihän siitä mitään tule! Näin käyttäytyvät hänen kanssaan sekä rumat, tavikset että komeat miehet. Hän ei osaa luoda yhteyttä heihin. Lisäksi miehiä ei kiinnosta yhteys häneen, vaan vain höben ulkoiset avunsa

1. toiset etsitä aktiivisesti, toiset eivät 

2. toiset eivät ole valikoivia 

3. jotkut persoonallisuustyypit ovat paljon yleisempiä kuin toiset, helpompi löytää puoliso jos olet tyypillinen 

Vierailija kirjoitti:

En tosiaan ymmärrä miten aina joillekin löytyy uusi. Itse olen ikisinkku eikä kukaan kiinnostu minusta. Olen ihan samoja asioita tehnyt kuin ylempänä vastanneet jotka löytävät, esim:

- aina huoliteltu, laitan kauppaankin kauniit vaatteet, kynnet lakattu, sääret sheivattu kesät talvet - ei vaikutusta, ei kehuja tms lähestymisiä

- usein on ollut haku päällä, haen katsekontaktia, hymyilen; ei vaikutustamuehet kääntävät katseen pois, eivät tule juttelemaan pitkänkään silmäpelin jälkeen (omat yritykset myös torjuttu)

- toisaalta joskus ei ole ollut sillä mielellä ulkona, ja silloinkin saan istua ihan yksin vaikka koko illan

- olen kokeillut nettiä ja sokkotreffejä; ei menestystä

- pystyn juttelemaan kenen kanssa tahansa, en jää tuppisuuksi, enkä ole tosikko; tällä ei ole ollut mitään merkitystä

- olen sosiaalinen, harrastan ja liikun kodin ulkopuolella 2-6 kertaa viikossa, tapaan kavereita, kaverin kavereita, käyn terassilla, puistossa jne jne koko kesän; ei ketään, koskaan, missään

- myöskään töistä ei ole löytynyt vaikka olen yli 1000 ihmisen kansainvälisessä toimistossa töissä ja asunut kolmessa eri maassa

Olen oikeasti luovuttanut. Menen neitsyenä hautaan. Minussa on jonkinlainen valuvika joka tekee minusta täydellisen epäkiinnostavan miehille. Muuta selitystä en keksi.

Onko se yhtä vaikeaa muissakin maissa ollessa?

Jotkut havaitsevat paremmin, kuka itselle sopisi. Kuulun hyvin harvinaiseen persoonallisuustyyppiin, olen nirso, enkä ole kaunis, mutta löysin ihmisen, josta tajusin, että oikeasti sovimme yhteen. Hän tajusi saman. Molemmille tuli tunne, että tämän kanssa haluan olla loppuelämäni. Ei se muuta vaadi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tosiaan ymmärrä miten aina joillekin löytyy uusi. Itse olen ikisinkku eikä kukaan kiinnostu minusta. Olen ihan samoja asioita tehnyt kuin ylempänä vastanneet jotka löytävät, esim:

- aina huoliteltu, laitan kauppaankin kauniit vaatteet, kynnet lakattu, sääret sheivattu kesät talvet - ei vaikutusta, ei kehuja tms lähestymisiä

- usein on ollut haku päällä, haen katsekontaktia, hymyilen; ei vaikutustamuehet kääntävät katseen pois, eivät tule juttelemaan pitkänkään silmäpelin jälkeen (omat yritykset myös torjuttu)

- toisaalta joskus ei ole ollut sillä mielellä ulkona, ja silloinkin saan istua ihan yksin vaikka koko illan

- olen kokeillut nettiä ja sokkotreffejä; ei menestystä

- pystyn juttelemaan kenen kanssa tahansa, en jää tuppisuuksi, enkä ole tosikko; tällä ei ole ollut mitään merkitystä

- olen sosiaalinen, harrastan ja liikun kodin ulkopuolella 2-6 kertaa viikossa, tapaan kavereita, kaverin kavereita, käyn terassilla, puistossa jne jne koko kesän; ei ketään, koskaan, missään

- myöskään töistä ei ole löytynyt vaikka olen yli 1000 ihmisen kansainvälisessä toimistossa töissä ja asunut kolmessa eri maassa

Olen oikeasti luovuttanut. Menen neitsyenä hautaan. Minussa on jonkinlainen valuvika joka tekee minusta täydellisen epäkiinnostavan miehille. Muuta selitystä en keksi.

Onko se yhtä vaikeaa muissakin maissa ollessa?

On ollut, kaikissa asuinmaissani olen ollut epäkiinnostava. Saan ystäviä todella helposti, myös miehistä. Minut friendzonetetaan aina, vaikka olisin iskumielellä kesämekossa ja push-upeissa liikkeellä. En ymmärrä miksi.

Joskus olen miettinyt, että onko yksi erityinen syy sinkkuuteni se, että on erinoamisen vähän, jos lainkaan sellaisia asioita, joihin oikeasti tarvitsisin kumppanin. Olen ja olen ollut aina liian laiska ja aikaan saamaton, että olisin alkanut nimenomaisesti metsästämään ja hakemaan itselleni kumppania.

Sen sijaan olen sinisilmäisesti ja kenties myös hölmönä aatellut, että löydän ja kohtaan kyllä oman parisuhdekumppanini, jos niin on tarkoitettu, ellei niin sitten elän lopun ikäänkin sinkkuna. - Olisiko se oikeasti niin kamalaa? Toki joitain kertoja on turhauttanut kun on muille joutunut vastaamaan, että miten voin olla sinkkuna?  Tai miten olen nirso.

No varmaan olen nirso, koska en ole, enkä ole ollut valmis kenen tahansa pariutumaan. Varmaan osa heistä olisi ollut ihan varteenotettavia mutta minun tuurillani on toistaiseksi käynyt niin, että minua kohtaan ovat selkeiten kiinnostuksensa osoittaneet he joista itse en ole osannut tai kyennyt niin kuin sanotaan syttymään.

Ja vastaavasti minä en ole onnistunut "sytyttämään" heitä, joista itse olisin ollut kiinnostunut parisuhdemielessä. - Kuulen jo korvissani, kuinka minua kehoitetaan laskemaan rimaa. Vaan miks tekisin niin? -   

Olen 35 + vuotais, enkä eläessäni ollut parisuhteessa. En koe, että olisin ylpeä tilanteestani sanon vain, että näinkin on voinut elää. Suurimmaksi osaksi nauttien ja iloiten; tai ainakin niin, että en usko, että toimivimpana lääkkeenä "elämän laadun" kohottamiseksi olisi ollut se, että olisin pariutunut tai pyrkinyt pariutumaan ja elämään parisuhteessa. - Tai sitten en vain tiedä, mistä kaikesta olen jäänyt paitsi eläessäni omassa kuplassani sinkkuna.     

Vierailija kirjoitti:

Toiset ovat avoimempia vuorovaikutuksille, toiset taas sulkeutuneempia. Itse olen peruspositiivinen ja mielelläni juttelen jopa vieraiden kanssa. Minua on helppoa lähestyä, olen seurallinen ihminen. Näin miehet rohkaistuvat juttusille ja uudet kumppanit ovat löytyneet nopeasti.

Näin minäkin kuvailisin itseäni. Olen kiinnostunut ihmisistä ja ymmärrän monenlaisia näkökantoja. Olen mielestäni hyvä ja vastavuoroinen keskustelija. Minä löysin mieheni vasta 36-vuotiaana, vaikka olin liikkunut paljon ihmisten ilmoilla ja käynyt lopulta myös varsinaisissa sinkkutapahtumissa. Minulla oli muutama mies vähän läheisempänä ystävänä ja he sanoivat: "Sinä nyt saisit kenet vaan". No en saanut... Tosi harvoin kukaan mies osoitti mitään kiinnostusta siinä mielessä ja ne kerrat, kun olin itse kiinnostunut jostain miehestä ja koitin osoittaa kiinnostustani, homma ei edennyt yhtään, kun mies ei antanut mitään vastakaikua. Minulla oli todella huono itsetunto lapsena ja aikuisikäni on ollut sen paikkaamista. Nykyään koen, että minäkuvani on ihan realistinen. Nuorempana minun oli vaikea uskoa, että kukaan pitäisi minua riittävän hyvänä seurustelumielessä. Silti ihmettelen, että niin harva mies osoitti mitään mielenkiintoa minua kohtaan, kun minua hiljaisemmat ja vielä minuakin epävarmemman oloiset naiset löysivät seurustelukumppaneita. Ulkonäöstäkään se ei voinut olla kiinni. En ymmärrä, miksi joitain ei vaan onnista. Liian kranttu en mielestäni ollut, kun ehdottomat kriteerit olivat minulla vain se, että toinen oli minun näkökulmastani katsottuna älykäs ja mielenkiintoinen ihminen ja se, että toisesta löytyy jonkinlaista jämäkkyyttä, ettei heittäydy kynnysmatoksi. Koulutustaustalla ei ollut väliä. No, onneksi löysin hyvän miehen lopulta ja luultavasti en joudu lähtemään uudelle kierrokselle, kun nyt on jo 11-aviovuosi menossa. Jos meille tulisi ero, niin epäilen, että en löytäisi ketään ainakaan vuosikausiin. Omat työkaverini ovat keski-ikäisiä naisia ja heillä kaikilla tuntuu heti olevan uusi mies eron jälkeen. Joistain olen ajatellut, että tuo ei varmaan helpolla löydä ketään, mutta kaikki löytävät. En vaan tajua...

Vierailija kirjoitti:

Jotkut havaitsevat paremmin, kuka itselle sopisi. Kuulun hyvin harvinaiseen persoonallisuustyyppiin, olen nirso, enkä ole kaunis, mutta löysin ihmisen, josta tajusin, että oikeasti sovimme yhteen. Hän tajusi saman. Molemmille tuli tunne, että tämän kanssa haluan olla loppuelämäni. Ei se muuta vaadi.

Niinpä! Ei sillä ole väliä, vaikka se persoonallisuustyyppi, jota itse on tai jonka kanssa sopii yhteen, on harvinainen, koska sitten kun sen kohtaa, se riittää! Ei tarvitse löytää kuin yksi sopiva ihminen, jos haluaa monogamisen, loppuelämän suhteen! Molemmat kokevat sielunkumppanuutta, rakastuvat ja tuntevat, että tämä on ainutlaatuista. Itse asiassa uskon, että tavisten on joskus jopa vaikeampi löytää kumppania. Vaihtoehtoja on toki enemmän, loputtomasti, kaikki yhtä taviksella tavalla sopivia. Ei tule kokemusta suuresta yhteenkuuluvuudesta ja ainutlaatuisuudesta.

Minulla ei ole ikinä ollut vaikeaa löytää kumppania, vaikken olisi edes etsinyt. Olen ollut täysi-ikäisenä pisimmillään sinkkuna ehkä puoli vuotta... Pisin suhde on kestänyt 5 vuotta, toisiksi pisin 2 vuotta ja sitten ollut pari lyhyempää. Nyt kahdeksan kuukautta yhdessä viimeisimmän kanssa josta toivon pitkää suhdetta. Edellisistä suhteista yhden olen tavannut kaveriporukassa, toisen opiskelijariennoissa ja muut Tinderissä ja muissa deittisovelluksissa. Viimeisimmän pokasin Tinderistä kun halusin tylsänä iltana jotain tekemistä ja päätin etsiä seuraa parille kaljalle ja siitä se sitten lähtikin.

En suhtaudu deittailuun hirveän vakavasti, vaan tapaan ja tutustun ihmisiin sellaisella "natsaa jos natsaa" -ajatuksella, ja usein on sitten natsannut. Treffeille voi mennä huvin vuoksi ja pitämään hauskaa, eikä kaikkien treffien tarvitse olla sillä ajatuksella, että nyt mennään katsastamaan jotain aviomiesehdokasta. Epätoivoisuus ja suhteen väkinäinen "etsiminen" ovat minusta luotaantyöntäviä piirteitä miehessä ja uskon että jossain määrin naisessakin.

Olen toki törmännyt myös tilanteisiin joissa ihastun mutta vastapuoli ei. Sellaisia takana 2, ne ovat jääneet vahvasti harmittamaan. Ihastun todella helposti ja se varmaankin myös auttaa uusien kumppanien löytämisessä. Minulla on hyvä itsetunto, olen keskiverron näköinen ja painoinen, iloinen tyyppi joka ei suhtaudu elämään liian vakavasti.

N29

Kyllä minusta niitä miehiä on aina ollut ympärillä. Eihän sitä nyt kaikkien kanssa vehtaa, mutta oli kyllä aikanaan mistä valita. Tuli seurusteltua vakavasti ja ei-vakavasti. Mieheni kanssa tein itseasiassa itse aloitteen ja sen piti olla vain seksiä. Kemiat vaan kohtasi muutenkin ja kaikin tavoin ja nyt ollaan oltu pitkään jo yhdessä :)

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ikinä ollut vaikeaa löytää kumppania, vaikken olisi edes etsinyt. Olen ollut täysi-ikäisenä pisimmillään sinkkuna ehkä puoli vuotta... Pisin suhde on kestänyt 5 vuotta, toisiksi pisin 2 vuotta ja sitten ollut pari lyhyempää. Nyt kahdeksan kuukautta yhdessä viimeisimmän kanssa josta toivon pitkää suhdetta. Edellisistä suhteista yhden olen tavannut kaveriporukassa, toisen opiskelijariennoissa ja muut Tinderissä ja muissa deittisovelluksissa. Viimeisimmän pokasin Tinderistä kun halusin tylsänä iltana jotain tekemistä ja päätin etsiä seuraa parille kaljalle ja siitä se sitten lähtikin.

En suhtaudu deittailuun hirveän vakavasti, vaan tapaan ja tutustun ihmisiin sellaisella "natsaa jos natsaa" -ajatuksella, ja usein on sitten natsannut. Treffeille voi mennä huvin vuoksi ja pitämään hauskaa, eikä kaikkien treffien tarvitse olla sillä ajatuksella, että nyt mennään katsastamaan jotain aviomiesehdokasta. Epätoivoisuus ja suhteen väkinäinen "etsiminen" ovat minusta luotaantyöntäviä piirteitä miehessä ja uskon että jossain määrin naisessakin.

Olen toki törmännyt myös tilanteisiin joissa ihastun mutta vastapuoli ei. Sellaisia takana 2, ne ovat jääneet vahvasti harmittamaan. Ihastun todella helposti ja se varmaankin myös auttaa uusien kumppanien löytämisessä. Minulla on hyvä itsetunto, olen keskiverron näköinen ja painoinen, iloinen tyyppi joka ei suhtaudu elämään liian vakavasti.

N29

Lucky you. Mä käytin Tinderiä hyvin kevyesti uusien miesten tapaamiseen, en ole epätoivoinen ja tosiaan olen hauska ja sosiaalinen. Yksikään mies ei kiinnostunut, halunnut seksiä tai tavata uudestaan... T. Tuo neitsyenä hautaan

Vierailija kirjoitti:

Jotkut havaitsevat paremmin, kuka itselle sopisi. Kuulun hyvin harvinaiseen persoonallisuustyyppiin, olen nirso, enkä ole kaunis, mutta löysin ihmisen, josta tajusin, että oikeasti sovimme yhteen. Hän tajusi saman. Molemmille tuli tunne, että tämän kanssa haluan olla loppuelämäni. Ei se muuta vaadi.

No mulla tuo on tapahtunut kahdesti elämässä, että ei ihan kovin usein...

Minä tein kaiken oikeastaan päin vastoin kuin neuvotaan. Etsin pelkkää seksiseuraa, vaikka aina neuvotaan, ettei naisen nyt ainakaan pidä heti seksiä harrastaa. Kyllä muuten kannatti! Molemmat huomasivat heti sängyssä yhteyden jonkalaista ei ollut ennen ollut muiden kanssa ja että toisen kanssa on hyvä olla. Tuskin olisimme ensitreffeillä kaakaota ryystäessä tätä tajunneet kylmästä keskustelusta ja emme olisi menneet toisille treffeille! Nyt olemme olleet yhdessä vuosikymneniä. Itse ainakin haluan tietää heti, että sovimme myös sängyssä yhteen. Seksiä vältellään ihan turhaan! Kyllä se toisen kiinnostus loppuu seksin jälkeen, vaikka naisitte vasta viidensillä treffeillä, jos on vain sen perässä ollut! Ja sillon se ärsyttää enemmän, kun on jo itse ihastunut!

Näyttää siltä, että lähes kaikki kommentit on naisilta. Itse miehenä oletin keskustelun olevan toisenlaista, mutta on tämäkin mielenkiintoista luettavaa, ehkä jopa parempaa mitä odotin.

Miesten näkökantaa olisin enemmän kaivannut, joten miesten ajatuksia kiitos? (Eikä provoilua)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ikinä ollut vaikeaa löytää kumppania, vaikken olisi edes etsinyt. Olen ollut täysi-ikäisenä pisimmillään sinkkuna ehkä puoli vuotta... Pisin suhde on kestänyt 5 vuotta, toisiksi pisin 2 vuotta ja sitten ollut pari lyhyempää. Nyt kahdeksan kuukautta yhdessä viimeisimmän kanssa josta toivon pitkää suhdetta. Edellisistä suhteista yhden olen tavannut kaveriporukassa, toisen opiskelijariennoissa ja muut Tinderissä ja muissa deittisovelluksissa. Viimeisimmän pokasin Tinderistä kun halusin tylsänä iltana jotain tekemistä ja päätin etsiä seuraa parille kaljalle ja siitä se sitten lähtikin.

En suhtaudu deittailuun hirveän vakavasti, vaan tapaan ja tutustun ihmisiin sellaisella "natsaa jos natsaa" -ajatuksella, ja usein on sitten natsannut. Treffeille voi mennä huvin vuoksi ja pitämään hauskaa, eikä kaikkien treffien tarvitse olla sillä ajatuksella, että nyt mennään katsastamaan jotain aviomiesehdokasta. Epätoivoisuus ja suhteen väkinäinen "etsiminen" ovat minusta luotaantyöntäviä piirteitä miehessä ja uskon että jossain määrin naisessakin.

Olen toki törmännyt myös tilanteisiin joissa ihastun mutta vastapuoli ei. Sellaisia takana 2, ne ovat jääneet vahvasti harmittamaan. Ihastun todella helposti ja se varmaankin myös auttaa uusien kumppanien löytämisessä. Minulla on hyvä itsetunto, olen keskiverron näköinen ja painoinen, iloinen tyyppi joka ei suhtaudu elämään liian vakavasti.

N29

Lucky you. Mä käytin Tinderiä hyvin kevyesti uusien miesten tapaamiseen, en ole epätoivoinen ja tosiaan olen hauska ja sosiaalinen. Yksikään mies ei kiinnostunut, halunnut seksiä tai tavata uudestaan... T. Tuo neitsyenä hautaan

Jos nyt jotain vielä lisään, niin sen, että en ole koskaan jaksanut jäädä odottelemaan että miehet lähestyisivät minua tai yrittäisivät iskeä, vaan lähestyn itse kiinnostavia miehiä, pyydän ulos, pyydän seuraaville treffeille ja niin edelleen. Monet ystäväni kertovat että saavat säännöllisesti iskuyrityksiä esim. somessa tai joskus kadulla. Minua yritetään iskeä missään harvakseltaan, sen sijaan olen ottanut ohjat omiin käsiini. Yleensä miehet suhtautuvat tähän proaktiivisuuteen hyvin positiivisesti.