Lue keskustelun säännöt.
En jaksa lapsiani, kesälomailu on yhtä uupumista
23.07.2020 |
Alkaisi jo koulut ja päiväkodit, niin saisi nuo kaksi hirviötä sinne edes päiviksi. Ei olisi koskaan pitänyt hankkia yhtään lasta, omat tuntuvat niin vääränlaisilta kun introverttina ja rauhallisena tyyppinä yrität paimentaa kahta järjettömän villiä kakaraa. Mikään ei mene perille, mitään ei uskota, juostaanhypitäänhuudetaan sisätiloissa vaikka on kielletty sata kertaa. Kaikki asiat alkaa huutamalla "Hei äiti"-vaikka olisit ihan vieressä. Puhetta ja typerää "siansaksaa" ja kyselyitä vaikka mistä tulee taukoamatta koko hereilläoloaikansa niin, etten jaksa enää edes kuunnella. Jos käy jossain vierailulla, saa koko ajan vahtia etteivät hajota mitään tai hypi sohvalla, vaikka sinne mennessä on autossa käyty läpi miten saa käyttäytyä, mitä ei saa tehdä ja molemmat ovat sanoneet ymmärtävänsä ja tottelavansa. Rannalla pitää vahtia muutenkin ihan todella lähellä, vaikka isompi osaa uida - ovat niin villejä että vaikka hukuttavat toisensa vahingossa. Koko ajan pitää toistaa ja toistaa ja toistaa kieltoja ja ohjeita, silti tehdään jotain ihan muuta - ja kun pysäyttää sen typerän tekemisen ja kysyy miksi, kun juuri asia kiellettiin sadannetta kertaa, toinen ei "muista" tai "kuullut" kieltoja. Tuntuu että kaikkialla saa vaan hävetä näitä kahta tuotostani ja kadun ajoittain oikeasti heitä, ei tällaista jaksa kukaan selväjärkisenä. Ikää näillä täystuhoilla on 8 ja 5v, poikia tietysti molemmat. Neuronormaaleja, koulussa ja päiväkodissa loistavat hyvällä ja sosiaalisella käytöksellään ja heistä tykätään - eivät tunnista ongelmaani. Kotona ei toimi uhkailu-lahjonta-kiristäminen, ei kiellot, ei ohjeet, ei mikään muu kuin kännykän pois ottamisella uhkaaminen (heillä on peliaikaa tunti päivässä). Tämä lomailu on kaukana rentouttavasta, olisi mieluummin vaikka siellä mansikanpoiminnassa pellolla.
Kommentit (250)
Tästä tulee kyllä mielenkiintoista monessa perheessä, korona-aika kun siis vaan jatkuu ja ehkä paheneekin taas. Tulee etäopetusjaksoja jatkossakin jne. Tosiaan pitää meilläkin nyt tarkistella enemmän hyviä tapoja saada lapset rauhallisemmaksi. Monta hyvää vinkkiä täällä jo jaettu, kiitoksia niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on auktoriteetti hukassa. Et ole ilmeisesti antanut kunnon sanktioita huonosta käytöksestä, vaan vain sössöttänyt, "ei saa", "olkaa nätisti" ja muuta. Rankaise kunnolla, niin että tuntuu ja rangaistus muistetaan. Aluksi rangaistusta vastaan kapinoidaan, mutta se loppuu kyllä pian, kun tajutaan, ettei pullikointi auta. Nurkka on yksi tehokas rangaistuskeino eli tee seuraavasti:
1) Huolehdi, että olet itse syönyt ja tehnyt muut asiat kuntoon, jotta sulla riittää energiaa.
2) Kiellä ja sano, että jos ette tottele, joudutte nurkkaan.
3) Jos eivät usko, laita molemmat seisomaan kasvot seinää vasten. Jos eivät pysy, pidä vaikka paikoillaan. Ihan sama mitä huutavat ja tekevät, mutta pois ei pääse ennen kuin rangaistus on suoritettu. Siinä skipataan ruokailut ja mitkä muut tapahtumat tahansa, mutta tässä vaiheessa lasten on opittava, että sinä määräät. Ekalla kerralla tämä tappelu saattaa otta jopa tunteja, jos eivät ole aiemmin tottuneet, että sinä määräät.
4) Rangaistuksen suoritus alkaa vasta, kun kumpikin seisoo hiljaa ja liikkumatta paikoillaan.
5) Sinä päätät, kun rangaistus on ohi.
6) Kun tulevaisuudessa riehuvat, kysy, että haluavatko taas nurkkaan vai osaavatko käyttäytyä.
En kyllä tajua että miksi tällaiset mielestäni järkevät neuvot saavat täällä aina näin paljon alapeukutusta! Ei ihme että nykyajan kakarat on täysiä riiviöitä, kun tällaistakin pidetään ihan hirveänä väkivaltana riehuvaa kakaraa kohtaan. xD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jee, enää 20 vuotta niin helpottaa! Nauti nyt kun lapset ovat pieniä!!
t: vela
Ei oo enää 20 vuotta. 10v vanhemman kanssa, 13v nuoremman. 😁
Ja ihan oikeasti molempien kanssa helpottaa merkittävästi jo viidessä vuodessa.
Mun mielestä tässä keskustelussa korostuu liikaa minäminä - ajattelu.
Olen itsekin introvertti, mutta katson, että äitinä minun pitää toimia parhaani mukaan. Puutteita toki minussa on ... vilkas lapsi on syytön siihen, että äiti introvertti yms. Pitää sopeutua jotenkin.
Mutta en nyt menisi mihinkään introverttiyden taakse jos en pärjäisi ekstrovertin kanssa. Asennekysymys.
Itsellä lapset alkaa olla jo isoja ja mietin, että mitähän tässä nyt sitten tehdään tällä vapaa-ajalla!!
Ja lapsistamme yksi on introvertti - yksi yltiösosiaalinen ja yhtä tutkittu vilkkauden takia. Kaikki kumminkin ok.
Ja me vanhemmat ollaan introintroverttejä...potenssiin 1000. Ja erakoituminen on yksi vaihtoehto tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on auktoriteetti hukassa. Et ole ilmeisesti antanut kunnon sanktioita huonosta käytöksestä, vaan vain sössöttänyt, "ei saa", "olkaa nätisti" ja muuta. Rankaise kunnolla, niin että tuntuu ja rangaistus muistetaan. Aluksi rangaistusta vastaan kapinoidaan, mutta se loppuu kyllä pian, kun tajutaan, ettei pullikointi auta. Nurkka on yksi tehokas rangaistuskeino eli tee seuraavasti:
1) Huolehdi, että olet itse syönyt ja tehnyt muut asiat kuntoon, jotta sulla riittää energiaa.
2) Kiellä ja sano, että jos ette tottele, joudutte nurkkaan.
3) Jos eivät usko, laita molemmat seisomaan kasvot seinää vasten. Jos eivät pysy, pidä vaikka paikoillaan. Ihan sama mitä huutavat ja tekevät, mutta pois ei pääse ennen kuin rangaistus on suoritettu. Siinä skipataan ruokailut ja mitkä muut tapahtumat tahansa, mutta tässä vaiheessa lasten on opittava, että sinä määräät. Ekalla kerralla tämä tappelu saattaa otta jopa tunteja, jos eivät ole aiemmin tottuneet, että sinä määräät.
4) Rangaistuksen suoritus alkaa vasta, kun kumpikin seisoo hiljaa ja liikkumatta paikoillaan.
5) Sinä päätät, kun rangaistus on ohi.
6) Kun tulevaisuudessa riehuvat, kysy, että haluavatko taas nurkkaan vai osaavatko käyttäytyä.En kyllä tajua että miksi tällaiset mielestäni järkevät neuvot saavat täällä aina näin paljon alapeukutusta! Ei ihme että nykyajan kakarat on täysiä riiviöitä, kun tällaistakin pidetään ihan hirveänä väkivaltana riehuvaa kakaraa kohtaan. xD
Ihan vaan kysymys: Jos temperamenttipiirteistä on mielestäsi ok rankaista, saako hiljaista ja ujoakin seisottaa nurkassa niin pitkään, että oppii puhumaan aikuisen mielestä tarpeeksi kovalla äänellä, katsomaan silmiin reippaasti jne.?
Totta kai siis selkeästä pahanteosta sopiikin olla seuraamuksia, mutta jos lapset on luonnostaan vilkkaita ja eläväisiä, ja koulusta ja pk:sta tulee vain hyvää palautetta, niin kyllä silloin vika on enemmänkin kotioloissa ja perheen sisäisessä dynamiikassa, jota ei nurkassa seisottamisella ratkaista. Ainakaan niin, että pitkällä tähtäimellä lopputulos on hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Sinulla on ihan luonnollisia tunteita. Minusta vedät hyvin tuota teidän porukkaa. Olet vienyt lapsia huvipaikkoihin, olet käynyt rannalla lasten kanssa ja vahtinut lapsia läheltä. Tänäkin kesänä on moni lapsi hukkunut ihan sen vuoksi, koska se vanhempi ei ole ollut metrin päässä lapsesta. Hyvä Ap! Lastenhoito on työtä, ja siitä saa väsyä, varsinkin kun teet sitä yksin ilman taukoja.
Tuo, että asutte kaupungin keskustassa tuo omat haasteensa. Hienosti jaksat pitää turvallisuudesta kiinni.
Onko kotona sisällä liikuntamahdollisuuksia? Yksi vaihto on 2 kärpäslätkää ja ilmapalloja, joilla pelata "tennistä". Noilla "mailoilla" ja "palloilla" ei mene tavarat kovin helposti rikki. Kylpyhuoneen matosta voi leikata paloja, joista pojat itse tai sinä voitte rakentaa reittejä, mitä pitkin hypitään paikasta toiseen.
Saatko introverttina omaa aikaa omaan oloon ja omiin ajatuksiin? Uskallatko esim. viedä roskat, kun lapset ovat kotona? Jos uskallat, niin voitko tehdä tuolloin esim. 3-10 minuutin kävelyhetken samalla? Voisiko peliaikaa lisätä tai lisätä koko perheen/lasten leffahetken joka aamu/päivä/ilta?
Koko perheen lukuhetki, jolloin jokainen lukee omia juttujaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on auktoriteetti hukassa. Et ole ilmeisesti antanut kunnon sanktioita huonosta käytöksestä, vaan vain sössöttänyt, "ei saa", "olkaa nätisti" ja muuta. Rankaise kunnolla, niin että tuntuu ja rangaistus muistetaan. Aluksi rangaistusta vastaan kapinoidaan, mutta se loppuu kyllä pian, kun tajutaan, ettei pullikointi auta. Nurkka on yksi tehokas rangaistuskeino eli tee seuraavasti:
1) Huolehdi, että olet itse syönyt ja tehnyt muut asiat kuntoon, jotta sulla riittää energiaa.
2) Kiellä ja sano, että jos ette tottele, joudutte nurkkaan.
3) Jos eivät usko, laita molemmat seisomaan kasvot seinää vasten. Jos eivät pysy, pidä vaikka paikoillaan. Ihan sama mitä huutavat ja tekevät, mutta pois ei pääse ennen kuin rangaistus on suoritettu. Siinä skipataan ruokailut ja mitkä muut tapahtumat tahansa, mutta tässä vaiheessa lasten on opittava, että sinä määräät. Ekalla kerralla tämä tappelu saattaa otta jopa tunteja, jos eivät ole aiemmin tottuneet, että sinä määräät.
4) Rangaistuksen suoritus alkaa vasta, kun kumpikin seisoo hiljaa ja liikkumatta paikoillaan.
5) Sinä päätät, kun rangaistus on ohi.
6) Kun tulevaisuudessa riehuvat, kysy, että haluavatko taas nurkkaan vai osaavatko käyttäytyä.En kyllä tajua että miksi tällaiset mielestäni järkevät neuvot saavat täällä aina näin paljon alapeukutusta! Ei ihme että nykyajan kakarat on täysiä riiviöitä, kun tällaistakin pidetään ihan hirveänä väkivaltana riehuvaa kakaraa kohtaan. xD
Ihan vaan kysymys: Jos temperamenttipiirteistä on mielestäsi ok rankaista, saako hiljaista ja ujoakin seisottaa nurkassa niin pitkään, että oppii puhumaan aikuisen mielestä tarpeeksi kovalla äänellä, katsomaan silmiin reippaasti jne.?
Totta kai siis selkeästä pahanteosta sopiikin olla seuraamuksia, mutta jos lapset on luonnostaan vilkkaita ja eläväisiä, ja koulusta ja pk:sta tulee vain hyvää palautetta, niin kyllä silloin vika on enemmänkin kotioloissa ja perheen sisäisessä dynamiikassa, jota ei nurkassa seisottamisella ratkaista. Ainakaan niin, että pitkällä tähtäimellä lopputulos on hyvä.
Kyllä "luonnostaan vilkkaan ja eläväisen" lapsen on opittava hillitsemaan itseään. On paljon tilanteita, joissa ei voi käyttäytyä miten haluaa. Se pitää jo lapsena tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sympatiani aloittajalle. Itse olen lapseton nainen, jo melkein mummoiässä, kasvatusalan ammattilainen. Lähipiiriini ei valitettavasti kuulu tällä hetkellä pieniä lapsia.
Olen miettinyt tukiperheeksi rupeamista, mutta mielelläni voisin puuhailla (tukitoimien ulkopuolellakin olevien) lasten kanssa vaikkapa viikonloppuisin ja antaa vanhemmille hengähdystauon. Tässä astuu kuvaan kohtaanto-ongelma, miten luontevasti tarjota itseään hoitotädiksi ilman että vaikuttaa omituiselta.
Onnistuu helposti monella eri tavalla:
- soita oman kuntasi sosiaalitoimeen, ja selvitä mitä kautta kunnassa jaetaan tukiperheitä. Näitä välittää monet erilaiset järjestöt ja muutkin
- jos et halua virallisesti tehdä, niin laita ilmoitus itsestäsi oman alueen Face-ryhmään tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on auktoriteetti hukassa. Et ole ilmeisesti antanut kunnon sanktioita huonosta käytöksestä, vaan vain sössöttänyt, "ei saa", "olkaa nätisti" ja muuta. Rankaise kunnolla, niin että tuntuu ja rangaistus muistetaan. Aluksi rangaistusta vastaan kapinoidaan, mutta se loppuu kyllä pian, kun tajutaan, ettei pullikointi auta. Nurkka on yksi tehokas rangaistuskeino eli tee seuraavasti:
1) Huolehdi, että olet itse syönyt ja tehnyt muut asiat kuntoon, jotta sulla riittää energiaa.
2) Kiellä ja sano, että jos ette tottele, joudutte nurkkaan.
3) Jos eivät usko, laita molemmat seisomaan kasvot seinää vasten. Jos eivät pysy, pidä vaikka paikoillaan. Ihan sama mitä huutavat ja tekevät, mutta pois ei pääse ennen kuin rangaistus on suoritettu. Siinä skipataan ruokailut ja mitkä muut tapahtumat tahansa, mutta tässä vaiheessa lasten on opittava, että sinä määräät. Ekalla kerralla tämä tappelu saattaa otta jopa tunteja, jos eivät ole aiemmin tottuneet, että sinä määräät.
4) Rangaistuksen suoritus alkaa vasta, kun kumpikin seisoo hiljaa ja liikkumatta paikoillaan.
5) Sinä päätät, kun rangaistus on ohi.
6) Kun tulevaisuudessa riehuvat, kysy, että haluavatko taas nurkkaan vai osaavatko käyttäytyä.En kyllä tajua että miksi tällaiset mielestäni järkevät neuvot saavat täällä aina näin paljon alapeukutusta! Ei ihme että nykyajan kakarat on täysiä riiviöitä, kun tällaistakin pidetään ihan hirveänä väkivaltana riehuvaa kakaraa kohtaan. xD
Ihan vaan kysymys: Jos temperamenttipiirteistä on mielestäsi ok rankaista, saako hiljaista ja ujoakin seisottaa nurkassa niin pitkään, että oppii puhumaan aikuisen mielestä tarpeeksi kovalla äänellä, katsomaan silmiin reippaasti jne.?
Totta kai siis selkeästä pahanteosta sopiikin olla seuraamuksia, mutta jos lapset on luonnostaan vilkkaita ja eläväisiä, ja koulusta ja pk:sta tulee vain hyvää palautetta, niin kyllä silloin vika on enemmänkin kotioloissa ja perheen sisäisessä dynamiikassa, jota ei nurkassa seisottamisella ratkaista. Ainakaan niin, että pitkällä tähtäimellä lopputulos on hyvä.
Kyllä "luonnostaan vilkkaan ja eläväisen" lapsen on opittava hillitsemaan itseään. On paljon tilanteita, joissa ei voi käyttäytyä miten haluaa. Se pitää jo lapsena tietää.
Joo, ja monessa kohtaa pitäisi osata esim. esittäytyä, kätellä ja katsoa silmiin. Tai osallistua yhteisiin leikkeihin ja toimintoihin. Kyllä "luonnostaan ujon ja vetäytyvän" pitää oppia rohkaisemaan itsensä myös.
En ole sanonut, että vilkkaiden lasten pitäisi antaa riehua ihan miten vaan. Mutta tässäkin keskustelussa on tosi voimakkaana sellainen ajatus, että vilkkaus on tuhmuutta, joka pitäisi saada tavalla tai toisella kitkettyä pois. Jos lapsi saa elää temperamenttinsa mukaan ja siinä ohessa hänen temperamenttinsa valjastetaan järkevään toimintaan, on lopputulos kaikista paras. Ei siinä tarvita mitään rangaistuksia, vaan vanhemman pelisilmää, ja lapselle itsetuntemuksen ja omien toimintojen hallinnan opettamista. Mutta Esim tuo nurkassa seisottaminen on ihan sadistista paskaa, joka saa lapsen vain tuntemaan itsensä huonoksi, eikä oikeasti opeta yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
n95
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on auktoriteetti hukassa. Et ole ilmeisesti antanut kunnon sanktioita huonosta käytöksestä, vaan vain sössöttänyt, "ei saa", "olkaa nätisti" ja muuta. Rankaise kunnolla, niin että tuntuu ja rangaistus muistetaan. Aluksi rangaistusta vastaan kapinoidaan, mutta se loppuu kyllä pian, kun tajutaan, ettei pullikointi auta. Nurkka on yksi tehokas rangaistuskeino eli tee seuraavasti:
1) Huolehdi, että olet itse syönyt ja tehnyt muut asiat kuntoon, jotta sulla riittää energiaa.
2) Kiellä ja sano, että jos ette tottele, joudutte nurkkaan.
3) Jos eivät usko, laita molemmat seisomaan kasvot seinää vasten. Jos eivät pysy, pidä vaikka paikoillaan. Ihan sama mitä huutavat ja tekevät, mutta pois ei pääse ennen kuin rangaistus on suoritettu. Siinä skipataan ruokailut ja mitkä muut tapahtumat tahansa, mutta tässä vaiheessa lasten on opittava, että sinä määräät. Ekalla kerralla tämä tappelu saattaa otta jopa tunteja, jos eivät ole aiemmin tottuneet, että sinä määräät.
4) Rangaistuksen suoritus alkaa vasta, kun kumpikin seisoo hiljaa ja liikkumatta paikoillaan.
5) Sinä päätät, kun rangaistus on ohi.
6) Kun tulevaisuudessa riehuvat, kysy, että haluavatko taas nurkkaan vai osaavatko käyttäytyä.En kyllä tajua että miksi tällaiset mielestäni järkevät neuvot saavat täällä aina näin paljon alapeukutusta! Ei ihme että nykyajan kakarat on täysiä riiviöitä, kun tällaistakin pidetään ihan hirveänä väkivaltana riehuvaa kakaraa kohtaan. xD
Ihan vaan kysymys: Jos temperamenttipiirteistä on mielestäsi ok rankaista, saako hiljaista ja ujoakin seisottaa nurkassa niin pitkään, että oppii puhumaan aikuisen mielestä tarpeeksi kovalla äänellä, katsomaan silmiin reippaasti jne.?
Totta kai siis selkeästä pahanteosta sopiikin olla seuraamuksia, mutta jos lapset on luonnostaan vilkkaita ja eläväisiä, ja koulusta ja pk:sta tulee vain hyvää palautetta, niin kyllä silloin vika on enemmänkin kotioloissa ja perheen sisäisessä dynamiikassa, jota ei nurkassa seisottamisella ratkaista. Ainakaan niin, että pitkällä tähtäimellä lopputulos on hyvä.
Olen samaa mieltä, että temperamenttipiirteistä ei pidä rangaista, mutta toki seuraamukset pitää tulla jos toista esim. satuttaa.
Silti ei pidä syyttää perheen dynamiikkaa tms jos asiat eivät näy häiritsevästi esim. koulussa. Näin on monesti esim. lievissä autismikirjon tapauksissa (saattavat olla loistavia koulussa kirjallisissa aineissa ja ovat todella oikeudenmukaisia, mutta vaikka vähän pikku vanhoja... Päivän kuormitus sitten purkaantuu kotona tai tarkkaavuuden pulmissa (ADD), jolloin ovat hiljaisia tunneilla, mutta opettaja pitää ehkä vähän lsiskahkona!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Urheileeko lasten isä lastensa kanssa ja vie heitä harrastuksiin? Se on isän homma. Yksinhuoltajaksi hommautuminen on ihan oma vika.
Oma vika, kun mies kuollut tapaturmaisesti?
😕Niimpä. Yksinhuoltajien haukkujat ei tajua että lapsen toinen vanhempi on saattanut kuolla. Minulla on tämä tilanne ja ottaa niin päähän kun kukaan ei ota tätä huomioon puheissaan.
Tuollaisia ymmärtämättömiä ihmisiä on maailma täynnä, ei niille kannata arvoa/huomiota antaa. Kaikilla ei vain kapasiteetti riitä ymmärtämään erilaisia elämäntilanteita ja perheitä. Eivät edes tajua kuinka tyhmän kuvan antavat itsestään kun möläyttelevät näitä "totuuksiaan" ääneen.
Mun työkavereissa on tällainen. Joskus töissä sanoin tälle työkaverille, että en pysty lähtemään ulos hänen j a toisen työkaveri kanssa näin lyhyellä varoitusajalla, koska oon yh ja en voi jättää lapsia yksin illaksi. Työkaveri alkoi marista, että miksi en voi viedä lapsia isälleen. Vastasin, että no ei oo sitä isää jolle viedä ja työkaveri tuumasi, että no sitte on kyllä oma moka, kun tein lapset paskan miehen kanssa ja kunnon mies hoitaisi lapsiaan. Kysyin päin naamaa, että miten on mun vika, että mun mies kuoli syöpään? Meni aika noloksi ja alkoi sanoa että no ei hän tarkoittanut, että just minä oon pariutunut huonon miehen kanssa. Se, että oon leski ei oo silleen ensimmäinen asia mistä työkavereille kerron. Jos perheestä puhutaan sanon vaan, että oon yksinhuoltaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla vähän useampi poika. Yhtenä vinkkinä se, että otat peliajan kokonaan pois eikä YouTuben katsomista. Telkusta näytät kerran päivässä elokuvan, jolloin itse menet eri huoneeseen ja otat sen oman ajan. Muuten ei ruutuja. Auttaa ihan oikeasti. Alussa toki pistävät vastaan, mutta olet tiukkana ja kerrot ettei ole rankaisi mistään, vaan lasten omaksi hyväksi. Meillä on rauhoittanut menoa huomattavasti ja pojat alkaneet leikkiä kivasti keskenään eivätkä pelkästään tappele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aapeella ei ole auktoriteettiä lapsiin.
Meillä kanssa lasten äiti ei pärjää pojan kanssa yhtään, on energinen, itsepäinen ja oma ehtoinen.
Ei auttaneet mitkään lanutalon perhetyöntekijät tai vastaavat.
Sitä en osaa sanoa mikä auttaisi, mutta meillä poika kulkee paljon mun mukana ja touhuillaan miesten "juttuja" ja paljon liikuntaa.
No ainakin isänä voit olla sen äidin puolella, etkä olla lapsesi kanssa yhdessä rintamassa. Voit tehdä lapselle selväksi, että äidin sanaa on toteltava, ilman että siihen liittyy mitään " odotas kun isäs tulee kotiin" juttua. Ja kaikesta ylimielisestä tai halveksuvasta käytöksestä äitiä kohtaan rangaistus.
NÄitä näkee varsinkin sellaisissa äijä-lajeissa, että isä ja poika yhdessä alistaa perheen äitiä, joka puolestaan on sitten täysi tossukka, eikä osaa ollenkaan pitää puoliaan. Todella kuvottavaa katseltavaa, kun joku alakouluikäinen käy haistattelmassa äidilleen kun oli väärät eväät, ja isä säestää vieressä, että nyt menee pojan painimatsi pieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
n95
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on auktoriteetti hukassa. Et ole ilmeisesti antanut kunnon sanktioita huonosta käytöksestä, vaan vain sössöttänyt, "ei saa", "olkaa nätisti" ja muuta. Rankaise kunnolla, niin että tuntuu ja rangaistus muistetaan. Aluksi rangaistusta vastaan kapinoidaan, mutta se loppuu kyllä pian, kun tajutaan, ettei pullikointi auta. Nurkka on yksi tehokas rangaistuskeino eli tee seuraavasti:
1) Huolehdi, että olet itse syönyt ja tehnyt muut asiat kuntoon, jotta sulla riittää energiaa.
2) Kiellä ja sano, että jos ette tottele, joudutte nurkkaan.
3) Jos eivät usko, laita molemmat seisomaan kasvot seinää vasten. Jos eivät pysy, pidä vaikka paikoillaan. Ihan sama mitä huutavat ja tekevät, mutta pois ei pääse ennen kuin rangaistus on suoritettu. Siinä skipataan ruokailut ja mitkä muut tapahtumat tahansa, mutta tässä vaiheessa lasten on opittava, että sinä määräät. Ekalla kerralla tämä tappelu saattaa otta jopa tunteja, jos eivät ole aiemmin tottuneet, että sinä määräät.
4) Rangaistuksen suoritus alkaa vasta, kun kumpikin seisoo hiljaa ja liikkumatta paikoillaan.
5) Sinä päätät, kun rangaistus on ohi.
6) Kun tulevaisuudessa riehuvat, kysy, että haluavatko taas nurkkaan vai osaavatko käyttäytyä.En kyllä tajua että miksi tällaiset mielestäni järkevät neuvot saavat täällä aina näin paljon alapeukutusta! Ei ihme että nykyajan kakarat on täysiä riiviöitä, kun tällaistakin pidetään ihan hirveänä väkivaltana riehuvaa kakaraa kohtaan. xD
Ihan vaan kysymys: Jos temperamenttipiirteistä on mielestäsi ok rankaista, saako hiljaista ja ujoakin seisottaa nurkassa niin pitkään, että oppii puhumaan aikuisen mielestä tarpeeksi kovalla äänellä, katsomaan silmiin reippaasti jne.?
Totta kai siis selkeästä pahanteosta sopiikin olla seuraamuksia, mutta jos lapset on luonnostaan vilkkaita ja eläväisiä, ja koulusta ja pk:sta tulee vain hyvää palautetta, niin kyllä silloin vika on enemmänkin kotioloissa ja perheen sisäisessä dynamiikassa, jota ei nurkassa seisottamisella ratkaista. Ainakaan niin, että pitkällä tähtäimellä lopputulos on hyvä.
Olen samaa mieltä, että temperamenttipiirteistä ei pidä rangaista, mutta toki seuraamukset pitää tulla jos toista esim. satuttaa.
Silti ei pidä syyttää perheen dynamiikkaa tms jos asiat eivät näy häiritsevästi esim. koulussa. Näin on monesti esim. lievissä autismikirjon tapauksissa (saattavat olla loistavia koulussa kirjallisissa aineissa ja ovat todella oikeudenmukaisia, mutta vaikka vähän pikku vanhoja... Päivän kuormitus sitten purkaantuu kotona tai tarkkaavuuden pulmissa (ADD), jolloin ovat hiljaisia tunneilla, mutta opettaja pitää ehkä vähän lsiskahkona!
Mulla on kotona oma ADHD-lapsi, ja kyllä ne usein on vuorovaikutuksen ja dynamiikan ongelmia eri yhteisöissä. Meillä esim. ei ole kotona ongelmia, koska olen itsekin ADHD-ihminen, ja mä ymmärrän ja tunnistan täysin ne impulssit, jotka saa lapseni esim. yht´äkkiä hyppäämään ylös niiltä sijoiltaan, alkamaan huutaa suoraa huutoa, juoksemaan tai hyppimään paikallaan, ja takomaan samalla mahaansa. Normaalille ihmiselle tuollainen käytös on ihan kauhistusta, se pitää saada lopetettua, se on turhaa mölyämistä jne. Ja sitten kun siihen aletaan väärällä tavalla puuttumaan, lasta kenties rankaisemaan jne. ollaan jo todella väärällä polulla.
Enkä siis ollenkaan ihmettele, miksein ns. nentit ollenkaan ymmärrä näiden lasten käytöstä, koska onhan se omituista. Mutta vähän kyllä ärsyttää täälläkin nämä vähättelyt vanhempien toiminnan suhteen. Vaikka kuinka yrittäisi parhaansa, ei se silti tarkoita että toimisi oikein. Ja jos ei omaa toimintaansa suostu reflektoimaan, ei suostu miettimään omaa osuuttaan erilaisissa tilanteissa tai lapsen käytösmalleissa, niin silloin on kyllä yksi tie täysin pystyssä.
Kun ei se pelkkä diagnoosikaan todellakaan tarkoita, että lapsi sitten vaan automaattisesti aina ja ikuisesti on tietynlainen, ja mitään sille ei voi. Kyllä nepsylapsiakin pitää kasvattaa, tosin varsin eri tavalla kuin normaaleja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Urheileeko lasten isä lastensa kanssa ja vie heitä harrastuksiin? Se on isän homma. Yksinhuoltajaksi hommautuminen on ihan oma vika.
Oma vika, kun mies kuollut tapaturmaisesti?
😕Niimpä. Yksinhuoltajien haukkujat ei tajua että lapsen toinen vanhempi on saattanut kuolla. Minulla on tämä tilanne ja ottaa niin päähän kun kukaan ei ota tätä huomioon puheissaan.
Tuollaisia ymmärtämättömiä ihmisiä on maailma täynnä, ei niille kannata arvoa/huomiota antaa. Kaikilla ei vain kapasiteetti riitä ymmärtämään erilaisia elämäntilanteita ja perheitä. Eivät edes tajua kuinka tyhmän kuvan antavat itsestään kun möläyttelevät näitä "totuuksiaan" ääneen.
Mun työkavereissa on tällainen. Joskus töissä sanoin tälle työkaverille, että en pysty lähtemään ulos hänen j a toisen työkaveri kanssa näin lyhyellä varoitusajalla, koska oon yh ja en voi jättää lapsia yksin illaksi. Työkaveri alkoi marista, että miksi en voi viedä lapsia isälleen. Vastasin, että no ei oo sitä isää jolle viedä ja työkaveri tuumasi, että no sitte on kyllä oma moka, kun tein lapset paskan miehen kanssa ja kunnon mies hoitaisi lapsiaan. Kysyin päin naamaa, että miten on mun vika, että mun mies kuoli syöpään? Meni aika noloksi ja alkoi sanoa että no ei hän tarkoittanut, että just minä oon pariutunut huonon miehen kanssa. Se, että oon leski ei oo silleen ensimmäinen asia mistä työkavereille kerron. Jos perheestä puhutaan sanon vaan, että oon yksinhuoltaja.
Eihän niitä lapsia muutenkaan tuosta vaan eroperheessä viedä toiselle vanhemmalle. On yhdessä sovitut vierailut/lasten pitovuorot, ja kummallakin vanhemmalla on oma elämä, jota ei yleensä muuteta sen toisen vanhemman baari-illan vuoksi. Jokin sairaus voi olla eri asia.
Ja eikö perheessä, jossa on 2 vanhempaa, sovita yhdessä milloin on toisen vapaailta? ei kai se ole mikään ilmoitusasia, että sinä hoidat tänään, kun minä menen baariin.
Kolmas asia vielä: Kuka puhuu toiselle noin, että entinen kumppani on huono, jos ei yhtäkkiä ota lapsia hoitoon? Tai on oma vika, jos ex-kumppani ei jostain syystä hoida/pysty hoitamaan?
Tää on ihanan opettavainen ketju, kiitos. :) Opin tästä sen että mun kannattaa tosiaan miettiä miten hoidetaan asia, jos meidän lapsista tulee "klähmijöitä" tai muuten vaan tosi kyljessä kiinni kulkevia, minä kun olen aika reviiritietoinen ja mun "oma kupla" on melko iso. Mies on helppo ja mukava päästää lähelle, mutta muiden kanssa olen hirveän tarkka siitä että "älä koske minuun" on laki. Olen laittanut ystävyyssuhteitakin poikki siksi että ystävä väkisin halaa, vaikka useasti pyydän että ei halattaisi. Pakotettu kosketus on ollut elämässäni lapsesta asti ihan tarpeeksi iso ongelma, aikuisena haluan vihdoinkin itse päättää kehostani ja siitä, kuka sille saa tehdä ja mitä. Tosi monelle aikuiselle tämä on ihan käsittämätön konsepti, "muttakun mä olen halaaja sun pitää nyt vaan kestää" ja mulla käy heti varotussysteemi päässä ylikierroksilla koska noinhan ne sukupuoliyhteyteen pakottajatkin rationalisoi käytöksensä: "mutkun mä haluun".
Tulee varmasti olemaan tärkeetä että käsitellään tämä ennen lasten tuloa, sekä niin että liimautujalapsen läheisyyden tarve on ok ja hän kasvaa tasapainoiseksi, että niin ettei minun tarvitse olla lapsen pusunalle nukkuessanikin. Todennäköisesti minun tarvitsee myös varautua käsittelemään se kateuden tunne, kun läheisyyslapsi kiintyy isäänsä enemmän kuin minuun, ja ymmärtää että se on se hinta siitä että saan pysyä tässä asiassa omalla mukavuusalueellani.
Oikeesti sain ajateltavaa av:lta, oon ollu täällä varmaan liian paljon. :D
Tsemppiä aplle! Lohdutukseksi meillä lapsi on adhd ja aiemmin superärsyttävä. Itsekin rauhaa ja omaa tilaa kaipaavana tuntui todella raskaalta. Vaikka lapsi on vuoroviikoin äidillään ja minulla ei mitään pakkoa kasvatukseen ole näin isän uutena puolisona ole, mutta tämäkin on näin introvertille raskasta. Ja kun aikuisena ymmärtää, ettei lapsi tahallaan ole ärsyttävä, vaan hän vaan on semmoinen, niin kyllä yrittää viihdyttää ja tehdä asioita hänen kanssaan. 6-8v oli todella raskasta aikaa, jatkuvaa huutoa, sekoilua ja viihdyttämistä, yksin ei tehnyt mitään. Onneksi me saimme aina joka toinen viikko lomaa. Nyt 9v. on löytänyt itsenäisen harrastuksen ja aamulla vilahtaa skeittipuistoon välillä ennen kuin itse ehtii edes herätä, päivällä soittaa ja kertoo ostaneensa ruokaa kaupasta ja illaksi saa maannitella kotiin syömään kunnon ruokaa. Oli meillä nyt kesälomasta puolet kerralla, eikä olisi haitannut vaikka olisi ollut toisenkin puolen. Sai lahjoa viettämään muutaman päivän meidän kanssa ja myös sadepäivinä keksittiin yhdessä tekemistä. Jos yksin jättää sadepäivänä, niin katsoo koko päivän youtubesta harrastukseen liittyviä videoita, eli pitää edelleen viihdyttää, mutta nyt se on kaikille kivaa. Toki lapsikin on kasvanut isommaksi, niin varmastikin sekin helpottaa.
Kannustakaa lapsia löytämään omia kiinnostuksen kohteita ja juttuja. Kun se löytyy, niin vanhemmista tulee se joka koko ajan mankuu seuraa. Itselle lapsena oli videopelit ja Legot se juttu.
Vierailija kirjoitti:
Ah, miten ihanaa on olla kodissa täydessä hiljaisuudessa ja näin kesälomalla siemailla viiniä lasillinen ennen kello kahta. Falafelit ja fetasalaatti odottavat, kun vain jaksaisi tehdä :) juuri ton takia en hankkinut lapsia, eikä niitä ole tulevaisuudessakaan tulossa - en jaksaisi tuota sirkusta sekuntiakaan.
AP:lle silti hatunnosto että uskallat sanoa suoraan millaista he—lvettiä käyt läpi. Ihan liian moni pitää kaiken sisällään. Eikä ihme, itsekin suhtaudun vähän nuivasti vanhempiin jotka valittavat jälkikäteen kuinka työlästä on huolehtia OMISTA LAPSISTA. Vähän että noh, mitäs läksit. Ei voi tulla yllätyksenä kun nykyään tietoa löytää siitä mitä perhe-elämä todellisuudessa on. Se on rankkaa duunia mihin yhä useampi tajuaa olla lähtemättä mukaan. Mutta voisiko se 8-vuotias olla vaikka kavereiden kanssa? Tai hetken yksin kotona kun käyt pienemmän kanssa kaupassa? Vähän tulee sellainen olo tekstistäsi että villitsevät toisiaan, ja ehkä osa siitä saattaa olla vanhemman kohdalla silkkaa oireilua "oman ajan" puutteesta? 5- ja 8-vuotias on kuitenkin jo ihan eri leveleillä monella tavalla vaikka ovatkin yhtä lailla lapsia. Auttaisiko joku projekti, kuten majan rakennus (oksista, tai esim kysymällä joltain paikalliselta roskalavalta eurolavoja yms jämäpuuta), tai vaikka jonkun pihapelin hommaaminen kuten kroketti tai vastaava. Tai luontoretki, missä teette vaikka paperille listan puista ja kasveista joita tulee tunnistaa, sekä oravista ja jäniksistä lisäpisteitä. Vaikka 10-20snt per laji ja pupuista ekstraa, tulee ehkä mielenkiintoa. Tsemppiä. Koulujen alkuun ei ole pitkä aika.
Miksi näiden velojen pitää puskea lapsiin liittyviin keskusteluihin? Eikö voi pysyä poissa? Ai niin, pitää tulla ylentämään itseään kun saattaakin vähän harmittaa ettei tullut tehtyä lapsia ja näin yritetään vakuuttaa itselleen että perheellisten arki on huonoa. Eihän siihen muuta syytä voi olla.
Huvittaa myös nuo viini ja fetasalaatti jutut. Voin ottaa viiniä ja syödä hyvää ruokaa vaikka lapset on kotona. Jopa ennen sitä iltapäivä kahta.:D
Kyllä hieman ihemetyttää nämä kommentit. Usein toitotetaan samaa haluamatta ymmärtää tai selvittää tarkemmin. Esim. puuttuu miehen malli vaikka lapsi olisi autisminkirjoilla. Ei se autismi johdun miehen mallin puutteesta. Tästä tulee vain lisää kärsimystä perheille ja hukattuja vuosia, sillä lapsen diagnosointi vain viivästyy.
Joka tapauksessa sossupelottelussa on totuuden siemen. Eli vanhemmat ovat vain yhteistyökykyisiä jos vanhemmat myöntävät " omat ongelmansa" , niin kaikki on hyvin. Eli myös ne vanhemmat, jotka epäilevät, että lapsella voisi olla jotain muuta häikkää (vaikka autisminkirjoin häiriö tai ADHD) ja toivoisivat apua lapselleen esim. tutkimuksia ja kuntoutusta, niin sitä ei saa, koska vanhemmat eivät myönnä omia ongelmiaan vaan (=vikaa vanhemmissa) ja siten oikeat tukitoimet jäävät saamatta ja diagnosointi ja kuntoutus viivästyy.
Sossun tukitoimet pitäisi kohdistaa niihin perheisiin, missä selkeästin vanhemmuus hukassa, mutta jos on pienintäkään mahdollisuutta sille, että lapsen oireilun taustalla voisi olla jotain muuta kuten vaikka kehityshäiriö, neuropsykiatrisia häiriöitä jne, niin ne pitäisi ensin selvittää, jotta lapsi saisi tarvittavaa kuntoutusta ja apua. Lapsi tarvitsee sitä apua ja kuntoutusta eli tukitoimet pitäisi tuolloin kohdistaa lapsen kunotutukseen eikä vanhempien syyttelyyn tai vanhempien toiminnan mollaamiseen. Ongelma on kuitenkin se, että neuropsykiatrinen osaaminen on liian laihaa tai olematonta niin kouluissa tai sosiaalipuollla myös eikä näin lapset, jotka sitä kuntoutusta tarvisevat eivät sitä saa vaan joutuvat byrokratian rattaisiin ja kaikki energia laitetaan vanhempien syyttämiseen. On tästä tehty tutkimuksia ja suurin osa jopa huostaanotoista on turhia eli lapsen käytöksen taustalla on olleet neuropsykiatriset häiriöt eikä ns. huonot vanhemmat näin kansan kielellä. Ne häiriöt on vain diagnosoitu liian myöhään, koska lapsi ei ole saanut tarvitsemaansa apua tarpeeksi ajoissa kun kaikki resurssit on tuhrattu vanhempien toiminnan muuttamiseen. Eikä tämä taida olla yksistään ongelma vain Súomessa vaan pohjoismaissa yleisesti.
Eli haluan vain sanoa, että lopulta jopa usein on niin, että lapsen haasteellisen käytöksen takana on ihan muut syyt kuin vanhemmat tai puuttuvat vanhemmuus- tai kasvatustaidot. Hyvin herkästi täytyisi lähteä selvittämään esim. neuropsykiatrisen kirjoin ongelmat ennen kuin vanhempia lähdetään syyttämään siitä, että lapsen käytös johtuu siitä, että vanhempi on muka masentunut tai muuten osaamaton kasvatustaidoissaan. Asia on täysin eri niissä perheissä, missä oikeiasti ollaan ihan hukassa, on alkoholismia, huumeidenkäyttöä tai osata huolehtia lapsista. Ne sosiaalitoimen rankat tukitoimet kannattaisi suunnata niihin perheisiin.