En jaksa lapsiani, kesälomailu on yhtä uupumista

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin on tuon ikäiset pojat, mutta mitään ongelmia ei ole.

Mieti miksi teillä on?

Provolta maistuu tuokin aloitus.

On se elämä toisilla mukavaa ja helppoa: ei tarvi huutaa, kuin "provo" ja jo alkaa sloggeissa orgasmin kouristelu ja squirttailu.

Vierailija kirjoitti:

Kasvatuksesta se on kiinni. Tässä tuore päivitys suomalaiselta äidiltä Afrikasta (valitettavasti englanniksi). Heillä on kuusi mahtavaa lasta, kotikoulu näyttelee isoa roolia heidän elämässään. No joo, totta kai ymmärrän, että asiat eivät on näin yksinkertaisia ja mustavalkoisia, mutta lukekaas huviksenne millaisia lapset voi myös olla:

I have 10 and 12-year-old sons who sit in those classes from morning until evening participating here and there and never complaining (yes I allowed them to read their books and play on their Kindles for some of the time). Following day they tell us that they did evening devotions together in their hotel room. “Since we read so much Bible during the day, we just sang two hymns and said the Lord’s Prayer and the Evening Prayer.”

I have two teenage girls who take care of incubators and hatching chicks during our absence. They work ahead of their online study schedule and clean the house (even windows). They make pizzas and banana bread ready for our late evening arrival, even have put beer in the fridge for us to enjoy after a long drive. This morning I found out that they had set up my workout DVD and weights ready for me.

I have a 17-year-old son who works long days doing physical labor earning money for his first car. He is a gentleman to his wonderful girlfriend, who tells me “your son is the sweetest and you have raised him 100% right.” [blush☺️, but her words, not mine]

I have a high school graduate daughter who pulls through with the increasing adulting. I’m talking about taxes and applications and other real deal stuff! To save in college expenses, she applied to a community college in Ohio for the general study year(s), got accepted, and is now officially a COLLEGE GIRL!

So, as you can see, I am blessed among women. Incredibly proud and thankful for my family members. It’s pretty crazy to think that not so long ago, for several years was a season of being pregnant or breastfeeding, having 2-3 in diapers, potty training, first teeth coming and falling, helping with shoelaces... Life was good. Life is good. God is good all the time.

Kommentteja...?

Eipä ollut yhtään 5 vuotiasta näissä tarinoissa joten eipä voi oikein vertailla. Ap:n pojat voivat olla teineinä ihan yhtä ihania.

Mulla on lapset 4 ja 7 ja voimakastahtoisia, joten aikamoista riehumista on, mutta ymmärtäähän sen kun kumpikin käy läpi omaa itsenäistymisvaihettaan. Pienemmällä vielä ns 3v uhma ja isompi kipuilee koulun alkamista.

Toivon kyllä että 5 ja 8 vuotiaana olisi kumpikin vähän rauhoittunut mutta aika näyttää! Ihmettelen kyllä myös tuota että 8 vuotias ei saa vielä liikkua yksin kodin ulkopuolella? Edes kävellen jos pyöräily ei suju? Lähetä vaikka käymään lähikaupassa jollain "tärkeällä" asialla, tai pistä viemään roskat. Tuntisi itsensä isoksi ja tarpeelliseksi ja saisi pienempi hetken olla rauhassa.

Yhteisleikit menee meilläkin helposti tappeluksi ja silloin erotan lapset eri huoneisiin, tai toinen menee ulos leikkimään. Yksi kerrallaan heitä kestää huomattavasti paremmin 😅

Yh minäkin

Meillä sama. Oon nyt maaliskuusta asti ollut lasten kanssa päivät, mies päivät töissä. En jaksa. Mies kyllä hoitaa illat ja käyttää lapsia ulkoilemassa, pyöräilemässä, metsääss ja sen semmoista.  Mutta 8-17 oon yksin noiden kanssa, ei jaksa. Oon niin pahalla tuulella kokoajan. Mies osti mulle hemmoittelu viikolopun, mutten jaksa lähteä, kun sitten vaan paluu tähän paskaan, niin mitä hyötyä.

Menette rautakauppaan ja ostatte kasan lautoja ja nauloja sekö sahat ja vasarat molemmille. Anna rakentaa jotain takapihalle, esim. maja.

Lähde telttaretkelle yön yli ja älä stressaa ruuista. Syökää jotain nuotiomakkaraa ja leipää pari päivää. Laita muksut leikkimään metsässä jotain tai kalastamaan.

Otakaa pallo mukaan ja viet pojat futiskentälle. Sanot, että äiti lukee kirjaa katsomossa tai jotain muuta.

Ideana siis viedä lapset ulos tai luontoon.

Joskus auttaa myös ihan puhuminen. Eli siis selitä lapsille, että heidän käytöksensä on huonoa ja se täytyy lopettaa. Nujuaminen/fyysisyys voisi helpottaa esim. nassikkapainin aloittamalla. Tsemppiä.

390 peukkua itselle, onnea onnea. Taas on aika käytetty hyvin.

Pojilla olisi hyvä olla mieskaveri, joka veisi heitä ulkoilemaan, leffaan yms. Äiti on yksinhuoltajana ainut lähiaikuinen, jonka pojat uuvuttavat riehumisellaan ja huomiontarpeellaan. Ei ole hyvä, jos ainut luottoaikuinen väsyy täysin. Löytyisikö sukulaisista, ystävistä tai asuinpaikkakunnalta joku kiva mies, joka haluaisi viettää aikaa poikien kanssa? Pojat tarvitsevat miehen mallia, ja luulenpa, että etäinen isäsuhde on osasyynä heidän käytökseensä kotona. Olen hyvin läheltä nähnyt samanlaista. Pojat tarvitsevat muita aikuisia ympärilleen ennen murrosikää, jotta vältytään isommilta hankaluuksilta. Äiti tarvitsee lepoa lapsistaan arjen keskelle, jotta jaksaa taas paremmin.

Vierailija kirjoitti:

En tunnista omasta elämästä tuollaista tilannetta. Poikia on viisi. Nuorin on nyt 8 vuotta ja harmittaa vietävästi, kun aika karkaa käsistä. Kohta ei kotona ole enää yhtään pientä. Elämän parasta aikaa on elämä omien lasten kanssa. Joudun työn takia olemaan paljon erossa perheestä ja se on todella raastavaa. Aika entinen ei koskaan enää palaa. Kohta saa vain muistella elämäntäyteistä elämää, jota kotonamme on vietetty 29 vuotta lasten myötä.

Samaa ajattelin lukiessani ketjya, mutta en viitsinyt kirjoittaa, koska alapeukkuja satelee. Ainoa, oikea äiti on väsynyt lapsiin ja odottaa, että saa ne pois ja saa olla yksin.

Itsekin olen introvertti, mutta kyllä lomat lasten kanssa oli parasta aikaa

Poikia 4 ja 1 tyttö.

Vierailija kirjoitti:

Kasvatuksesta se on kiinni. Tässä tuore päivitys suomalaiselta äidiltä Afrikasta (valitettavasti englanniksi). Heillä on kuusi mahtavaa lasta, kotikoulu näyttelee isoa roolia heidän elämässään. No joo, totta kai ymmärrän, että asiat eivät on näin yksinkertaisia ja mustavalkoisia, mutta lukekaas huviksenne millaisia lapset voi myös olla:

I have 10 and 12-year-old sons who sit in those classes from morning until evening participating here and there and never complaining (yes I allowed them to read their books and play on their Kindles for some of the time). Following day they tell us that they did evening devotions together in their hotel room. “Since we read so much Bible during the day, we just sang two hymns and said the Lord’s Prayer and the Evening Prayer.”

I have two teenage girls who take care of incubators and hatching chicks during our absence. They work ahead of their online study schedule and clean the house (even windows). They make pizzas and banana bread ready for our late evening arrival, even have put beer in the fridge for us to enjoy after a long drive. This morning I found out that they had set up my workout DVD and weights ready for me.

I have a 17-year-old son who works long days doing physical labor earning money for his first car. He is a gentleman to his wonderful girlfriend, who tells me “your son is the sweetest and you have raised him 100% right.” [blush☺️, but her words, not mine]

I have a high school graduate daughter who pulls through with the increasing adulting. I’m talking about taxes and applications and other real deal stuff! To save in college expenses, she applied to a community college in Ohio for the general study year(s), got accepted, and is now officially a COLLEGE GIRL!

So, as you can see, I am blessed among women. Incredibly proud and thankful for my family members. It’s pretty crazy to think that not so long ago, for several years was a season of being pregnant or breastfeeding, having 2-3 in diapers, potty training, first teeth coming and falling, helping with shoelaces... Life was good. Life is good. God is good all the time.

Kommentteja...?

Mitä sä haluaisit kommentoitavan? Tuossa on ihminen, jonka nuorinkin lapsi on 10-vuotias. Heillä on selkeät velvollisuudet, ja menestyvät ihan normaalisti koulussa. Päälle on opetettu selkeän uskonnollisiksi, mikä on hyvä tai huono asia, riippuen keneltä kysyy.

Mun nuorin on 12-v ja ihan samalla lailla ( pl. virsien laulelut ja raamatun lukemiset) voisin heistä kirjoittaa.Voisin kertoa, että nuorin poikani harjoitteli tänä kesänä kovasti pianonsoittoa ( on oppilas musiikkiopistossa) ja osaa nyt soittaa täydellisesti Sibeliuksen Kuusen ja vaikean version Pirates of the Caribbean tunnarista.

Voisin kertoa että keskimmäinen vetäisi taas todistukseen rivin kymppejä ja lähes kympin keskiarvon, ja jo suunnittelee eliittilukioon hakemista. Samaan aikaan näkee paljon vaivaa etsiessään itselleen mopoa, joka saisi olla vähän rikki, jotta hän saisi sen halvemmalla, ja voisi alkaa itse laittaa sitä kuntoon, samalla oppien sen tekniikan.

Voisin kertoa, että esikoinen on nähnyt valtavasti vaivaa raapiakseen kasaan töitä sieltä ja täältä nyt kun korona vei hänen kesätyönsä. On tehnyt valtavasti pieniä remonttihommia kotona ja palkallisesti muille. Lisäksi hakeutui itsenäisesti netissä koodarikoulutukseen, ja lisäksi on lueskellut monisataasivuisia tekniikkaan sekä sijoittamiseen liittyviä opuksia.

Sitten voisin myös kertoa, että ovat ihan tavallisia teinejä, nukkuvat pitkään ja pelaavat öisin, joista yhdellä on se kuuluisa ADHD, ja jonka kanssa vielä jokunen vuosi sitten oli aivan älytön härdelli koko ajan.

Se kun on aina kiinni siitä, mitkä asiat päättää kertoa, ja mitä ei.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsi, joka on mahdollisesti autisminkirjolla (tutkimukset alkamassa). Usein uuvuttaa kun leikit toistuvat samanlaisina päivästä toiseen, eskari-ikäinen sanelee mitä seuraavaksi tapahtuu. Jos koitan poiketa kaavasta, hän sanoo "eiku..." ja ohjeistaa uudestaan. Huoh. Ei ole kiinnostunut samoista jutuista kuin muut ikäsensä/samaa sukupuolta olevat, joten minä olen ainoa, joka hänen kanssaan leikkii näitä tiettyjä hahmoleikkejä. Juuri yksi päivä valitti minulle, kun kaverit eivät ole kiinnostuneita hänen puheenaiheestaan (eli siitä yhdestä ainoasta suosikkijutusta, ei juuri muusta puhuisikaan). On vielä sellainen, että on mielummin itsekseen kuin antaa periksi näissä jutuissa, pelkään pahoin että tulee kostautumaan koulussa aikanaan. 

Ja kyllä- väsyttää. 

Sun  lapsi pitäisi saada todella nopeasti toimintaterapiaan. Ja voin ihan suorilta kertoa, että sinäkin toimit tuon lapsen kanssa väärin, jos ihan aina annat lapsen määrätä miten leikit menee, ja itse lähdet täysin noihin kaavamaisiin asioihin mukaan.

Ymmärrän oikein hyvin, että aikuisena se on sinänsä ihan sama, miten ne leikit menee. Mutta toisten lasten kanssa ei todellakaan ole, vaan lapsen on opittava myös joustamaan, häviämään leikeissä ja peleissä jne. Nyt  sinä omalla toiminnallasi koko ajan vahvistat sitä juopaa, joka on  jo valmiiksi lapsesi ja hänen kavereidensa välillä.

Mun yhdellä läheisellä oli ihan sama tilanne, ja aina oli ihan perseestä nähdä häntä ja lastaan, kun mistään leikistä ei koskaan tullut yhtään mitään, kun tuo yksi oli tottunut aina määräämään ihan kaikesta, ja sai hirveät raivarit, jos kaikki ei mennyt kuten halusi.

Nykyään on teini, jolla ei ole yhtään ystävää. 

Ymmärrän sua täysin. Mäkin alan väsyä omaan teiniin, vaikka kyllä onkin suurimman osan ajasta kavereiden kanssa. Ei vaan jaksaisi mitään ylimääräistä.

Ja miksi muuten esimerkiksi töistä saa valittaa mutta lapsista ei? Yhtä lailla työkin on useimmiten itse valittu asia. Miksi siellä saa väsyä mutta äitinä ei? Miksi saa valittaa liiasta työmäärästä siellä mutta lasten aiheuttamasta työmäärästä ei saa? Voihan töihinkin jättää menemättä ja elää yhteiskunnan tuilla ja sitten siitäkin valitetaan, samoin kuin lapsettomuus nähdään itsekkyytenä. Toisaalta täälläkin monet hehkuttaa sitä että lälläslää, mullapas ei ole lapsia, ole hyvä ja kärsi.

Huoh. Miten olisi tuki ja myötä eläminen? Juuri tämä aiheuttaa huostaanottoja ja perhesurmiakin kun omia ongelmia ei ole voinut myöntää ulospäin. Ja tässä kohtaa tulee taas se seikka esiin ettei haluta tulla tuomituiksi muiden taholta. Itse autan väsyneitä perheitä työkseni ja arvostan sitä että ottavat apua vastaan.

Tulipahan avauduttua. Ei viitsittäisi tuomita toisia jos ärsyttää ja väsyttää. Kaikilla meillä on elämässä jotakin joka aiheuttaa sitä. AP sentään uskaltaa sanoa ääneen mikä häntä vaivaa. Onko kaikista samaan?

Ite oon huomannu, että jos ei oo mitään omia tavoitteita elämässä tai jotain kivaa odotettavaa itellä, niin elämä lapsiperheessä on todella uuvuttavaa minulle. Jos elämä on päivästä toiseen samaa, ei sitä jaksa edes miettiä, miten ratkaisisi lasten pulmia. Aivot sumenee ja tylsyys iskee. Mutta jos pääsee hetkeksi muualle tai Saa jonkunlaista lastenhoitoapua, että saa nollata ja elää hetken itselleen, jaksaa taas paremmin laittaa kotiasiat ruotuun. Ja nauttia lapsista. Nähdä jokaisen yksilönä hienoine ominaisuuksineen. Eli sen paremman puolen.

Elämä on lapsiperheessä niin kirjavaa, mutta puutuminen ja uupuminen uhkaa nurkan takana, jos ei huolehdi omasta hyvinvoinnista.

Koko perheen kannalta on siis parasta, että äidit huolehtivat omasta hyvinvoinnistaan. Tämän jälkeen jaksetaan huolehtia omasta jälkikasvusta paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama. Oon nyt maaliskuusta asti ollut lasten kanssa päivät, mies päivät töissä. En jaksa. Mies kyllä hoitaa illat ja käyttää lapsia ulkoilemassa, pyöräilemässä, metsääss ja sen semmoista.  Mutta 8-17 oon yksin noiden kanssa, ei jaksa. Oon niin pahalla tuulella kokoajan. Mies osti mulle hemmoittelu viikolopun, mutten jaksa lähteä, kun sitten vaan paluu tähän paskaan, niin mitä hyötyä.

Sun mies tulee jo klo 17 kotiin, meillä vasta 20-23. Ja oon ollu jo 7v kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskity palkitsemaan niitä hyvin sujuneita juttuja, vaikka kuinka pieniä ja lyhyitä aluksi. Itse myös kyllä kasvattaisin sanktioiden suuruutta. Pojat on poikia. Ei ne rikki mee kurista.

Voi Hel.. ku ärsyttää toi pojat on poikia! Ei oo mikään oikeutus käyttäytyä päin persettä. Tytöt on tyttöjä. Ne saa sit itkee ja vinkua ja leikkiä prinsesaa kotona vai?

Havaintona vaan, että sukupuolineutraalius näyttäisi toteutuvan kasvatuksessa sitten oman lapsuuden. Tytöt raivoaa ja huutaa, temppuilee ja komentelee ja kyykyttää pihapiirissä pienempiään enemmän kuin koskaan. Siispä lapsuus ei ole oikeutus käyttäytyä päin persettä eikä vanhemmuus vapautta vetäytyä vastuusta. Voihan sitä ihan reilusti tunnustaa, että oma lapsi käyttäytyy huonosti. Tulisi varmasti enempi sympatiaa kuin jatkuvalla puolustelulla ja selittelyllä sekä muiden syyttelyllä.

Tosin lisään vielä että muksuja pitää uskaltaa rangaista. Itsellekin se on ollut vaikeaa, mutta kun meillä teini kärähti ryyppäämisestä toistamiseen muutaman kuukauden sisällä, annoin ensin viikon arestia ja toisen kerran kesäkuun puoliväliin toukokuun alusta. Teini raivosi, syytti ja kiroili sanoen, ettei varmana ole arestissa niin kauaa. Sanoin, että ovi on tuolla ja että jos lähtee niin sitten ollaan arestissa koko kesä.

Siinä vaiheessa hän uskoi että ollaan tosissamme. Pelleily loppui siihen ja nyt hän on ollut iisisti. Lapsille pitää usein todella laittaa kova kovaa vasten. Heidän pitää jonain päivänä osata noudattaa rajoja itsenäisesti ja jos niitä rajoja ei ole laitettu kotona, sitten poliisit ja muut tekevät sen vakavin seurauksin.

Teistä vanhemmista ja lähiympäristöstä lapset ottaa mallia. Ontakaa lapset huostaan. On joitakin huostaanottoperheitä, jotka ovat oikeasti kiinnostuneet lapsen kasvatuksesta eivätkä nää lapsia vaivana tai esteenä omiille tekemisilleen tai elämälleeen. Harmi vaan että näitä huostaanottoja tehdään vaan ääritapauksissa. Antakaa lapsenne pois, aiheutatte lapsilenne vaan raumoja. Tosin vihaajat nautii traumojen aiheuttamisista ja traumaattisen ihmisten näkemisestä

muistuttaa omaa äitiäni joka aina sanoo että lasten kanssa olo oli onnellisinta aikaa mutta sitten sanookin että on katkera että jäi meidän lasten kanssa kotiin eikä keskittynyt uraansa -_- tuollainen käytös ja katkeruus on monta kertaa negatiivisesti tullut esiin hänen käytöksestään ja sen takia me lapset ei osoiteta kunnioitusta häntä kohtaan eikä hän tajua miksi ei mutta kerroin hänelle ja tajusi ettei hän emotionaalisesti koskaan ollut meille turva eikä voinut luottaa.

Ei se meidän lasten vika ole ollut että äiti teki omat päätöksensä elämässä. Älä sinäkään missään vaiheessa osoita lapsillesi Ap että se olisi heidän vika ettet voi hyvin, he ovat lapsia, olet heidän vanhempansa, keksi keinot äläkä ulise. Ei mikään ihme että kakarat nykyään eivät kunnioita ketään kun te vanhemmat olette kädettömiä, omaan napaan tuijottavia isoja lapsia. Me muuthan ihmiset sitten kärsimme siitä että kasvatitte idiootteja.

Vierailija kirjoitti:

Ite oon huomannu, että jos ei oo mitään omia tavoitteita elämässä tai jotain kivaa odotettavaa itellä, niin elämä lapsiperheessä on todella uuvuttavaa minulle. Jos elämä on päivästä toiseen samaa, ei sitä jaksa edes miettiä, miten ratkaisisi lasten pulmia. Aivot sumenee ja tylsyys iskee. Mutta jos pääsee hetkeksi muualle tai Saa jonkunlaista lastenhoitoapua, että saa nollata ja elää hetken itselleen, jaksaa taas paremmin laittaa kotiasiat ruotuun. Ja nauttia lapsista. Nähdä jokaisen yksilönä hienoine ominaisuuksineen. Eli sen paremman puolen.

Elämä on lapsiperheessä niin kirjavaa, mutta puutuminen ja uupuminen uhkaa nurkan takana, jos ei huolehdi omasta hyvinvoinnista.

Koko perheen kannalta on siis parasta, että äidit huolehtivat omasta hyvinvoinnistaan. Tämän jälkeen jaksetaan huolehtia omasta jälkikasvusta paremmin.

Se on just näin! Raskaasta arjesta pitää myös saada palautua. Itse otin mielihyvin perheenjäseneni lapsen pariksi päivää meille, kun hän kertoi olevansa kertakaikkisen uupunut. Se pari päivää antoi hänelle valtavasti energiaa, ja lapsen kanssa oli todella mukavaa kun oli meillä. On todella helpottavaa tietää jo se että on apua saatavilla jos väsyy. Kaikkihan meistä tarvitsevat omaa aikaa! Siinä äidin roolissa vain helposti unohtuu se että me äidit olemme edelleen myös naisia joilla on omat tarpeensa ja mieluisat tekemisensä. Totta kai lapsista tulee kantaa vastuu, mutta yhtä lailla on vastuun kantamista että huolehtii omasta jaksamisestaan. Kenenkään etu ei ole viimeisillä voimilla kitkutteleva äiti, joka ei kehtaa myöntää tilannettaan koska pelkää ympäristön reaktioita. Miten se on keneltäkään ulkopuoliselta pois jos joskus ottaa aikaa itselleen?

80-luvulla ja vielä 90-luvullakin lapset leikkivät pihalla ikätovereittensa kanssa tuntikausiakin isommassa lapsiporukassa. Rakennettiin majoja, leikittiin piiloa, juteltiin, skeittailtiin, kiipeiltiin puihinkin. Talvisin rakennettiin lumilinnoja ja laskettiin mäkeä. Oltiin tuntikausia koulun jälkeen pihalla ja kesäisin koko päivän. Kotona käytiin syömässä. Ja hauskaa oli.

Pahimpina sadepäivinä oltiin sisällä ja piirrettiin, kuunneltiin musiikkia, pelattiin konsolipelejä ym. Aikuiset aika harvoin aktiivisesti pitivät seuraa tai änkesivät mukaan, mitä nyt jotain joskus kommentoivat tai vähän ojensivat olemaan hiljempaa.

T. Helsingin kantakaupungin liepeillä 80- ja 90-luvuilla lapsuuttaan elänyt

Siis vielä noin 25 vuotta sitten aikuiset kävivät töissä, tekivät ruokaa ja pitivät vähän rajoja. Siinä kaikki.

Mutta eivät he leikittäneet lapsiaan jatkuvasti tai keksineet virikkeitä 24/7. Lähinnä joitain maksimissaan 3-4-vuotiaita vanhemmat paapoivat koko ajan. Vähänkin isommat leikkivät kavereittensa kanssa joko sisällä tai ulkona tai muuten itsekseen.

Tuolloin ei edes ollut HopLopeja ja vastaavia. Aikuisilla oli oikeasti kiirettä niiden omien juttujensakin parissa, eikä lapset edes olettaneet, että joku aikuinen kovin aktiivisesti olisi jaksanut olla mukana leikeissä, mitä nyt välillä hetkeksi tulivat juttelemaan. Ikätovereiden kanssa oli hauskempaa muutenkin.

Ei mikään ihme, että vanhemmat uupuvat, kun nykyään kriteerit vanhemmuudelle ovat täysin toisenlaiset. Eikä minun lapsuudessani lasua tarvinnut pelätä muiden kuin pahasti alkoholisoituneiden tai muuten lapsiaan ihan oikeasti laiminlyövien perheiden. Muuten luotettiin terveeseen järkeen ja elämä oli yhteisöllisempää, joten se yhteisö piti aavistuksen heikommistaankin huolen. Samasta syystä ihmiset eivät olleet niin yksinäisiäkään kuin nykyisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teette päivisin? Poikien energia pitää nyt saada kanavoitua johonkin järkevään tuon tohottamisen sijaan.

AP tässä. On tahkottu leikkipuistot, Superparkit, HopLopit, metsäpolut, takapihalla trampoliini, mökkeilty, kävelty luonnossa, Lintsi, Särkänniemi, jne. Pitäisi jotenkin väsyttää nämä jollain hamsteripyörällä joka päivä - mutta sitten nukahtaisivat sen jälkeen ja illalla nukkumaan meno olisi yhtä hel-vettttiä. En jaksa tätä! En jaksaisi olla joku hi-ton ohjelmatoimisto näille! Hetkeksi rauhoittuvat aina leikkimään vaikka Legoilla, mutta sen tunnin - parin jälkeen kaikki varastoitunut energia on valloillaan. En jaksa tätä.. Olen siis YH, isänsä ei hirveästi osallistu kun asuu töiden takia ulkomailla.

Ja tuo jonkun mainitsema iholle tunkeminen, sylissä riehuminen ja jatkuva koskeminen - kuopus tekee ihan samaa! Esikoinenkin välillä. En tykkää - vaikka sylissä saa istua ja olla, halataan ja kerrotaan että rakastetaan.

Onko isäkin suomalainen?