En jaksa lapsiani, kesälomailu on yhtä uupumista

Saahan lapsista kumminkin lapsilisää.

Kammottavan sukupuolittunutta kommentointia. Jotkut lapset ovat toisia vilkkaampia sukupuolesta riippumatta. Minulla myös kaksi poikaa, esikoinen vilkas ja kuopus rauhallinen viilipytty. Välillä mietin, miten voivat sisarukset olla noin yö ja päivä. Ei ole siitä kiinni mitä jalkovälistä löytyy.

Meillä esikoisen kanssa on pärjätty sillä, että olemme kuunnelleet ja tunnustelleet häntä itseään aidosti kiinnostavia asioita ja suunnitelleet tekemisemme niiden mukaan. Pallot eivät häntä kiinnosta, joten ihan turha lähteä pallopeleihin, se on vain kaikille ihan tuskaa. Sen sijaan juna-ajelut ja leipominen ovat hänen lempipuuhaansa, niitä tehdään paljon ja sujuvat tosi hienosti.

Kaikki pojat eivät välitä pallopeleistä, kiipeilystä jne. Lapset ovat yksilöitä.

Tietenkin tuo on kuormittavaa koska olet yksin lasten kanssa 24/7, ei siinä ole mitään outoa. Naurettavaa puhua jotain ”vanhemmuus nykyään hukassa” sontaa, kun ennen yhteisöt olivat paljon isompia eikä yhden aikuisen tarvinnut pyörittää töitä, kotia ja lastenhoitoa.

Sympatiani aloittajalle. Itse olen lapseton nainen, jo melkein mummoiässä, kasvatusalan ammattilainen. Lähipiiriini ei valitettavasti kuulu tällä hetkellä pieniä lapsia. 

Olen miettinyt tukiperheeksi rupeamista, mutta mielelläni voisin puuhailla (tukitoimien ulkopuolellakin olevien) lasten kanssa vaikkapa viikonloppuisin ja antaa vanhemmille hengähdystauon. Tässä astuu kuvaan kohtaanto-ongelma, miten luontevasti tarjota itseään hoitotädiksi ilman että vaikuttaa omituiselta. 

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin tuo on kuormittavaa koska olet yksin lasten kanssa 24/7, ei siinä ole mitään outoa. Naurettavaa puhua jotain ”vanhemmuus nykyään hukassa” sontaa, kun ennen yhteisöt olivat paljon isompia eikä yhden aikuisen tarvinnut pyörittää töitä, kotia ja lastenhoitoa.

Meinaatko, että ennen oli jotenkin helpompaa? Et ole tainnut kuulla niitä kertomuksia, miten aamu aloitettiin hakemalla puut, lämmittämällä hella, että saa lämmintä vettä ja lämmön pirttiin, jne. Kaikki piti tehdä itse, myös ne pelto- ja navettatyöt. Porukkaa oli joo enemmän, mutta niin oli töitäkin, ja niitä lapsia, jotka lähes heitteillä juoksentelivat pitkin pihaa.

Nyt ei tarvitse kuin lapselle antaa tabletti käteen ja hoitaa "kotityöt" sillä aikaa. Pyykit koneeseen, naps päälle, sama tiskeille, pyykit kuivumaan seuraavaan koneeseen, naps, Valmisruoka mikroon 2min ja ruoka on valmista ipanoille. Robotit hoitaa imuroinnit ja ruohonleikkuut. Mutta yhyy, kun on rankkaa. Kolmen äitinä tiedän, että niinhän se välillä on, mutta aika härskiä on lähteä väittämään, että aika olisi tehnyt kodin ja lasten hoidosta jotenkin raskaampaa!

Toinen asia, tuo vilkkaiden lasten jatkuva viihdyttäminen. Sanotaan, että heillä energiaa riittää loputtomiin ja luetellaan mitä on päivässä tehty, pelattu ja suorastaan riehuttu. Sit ihmetellään, että vieläkö sitä energiaa on?! Mitä työtä itse teette? Kokeilkaa joskus viettää riehumispäivä ja sen jälkeen suoraan mennä sänkyyn. Jos ei uni heti tule niin joku tulee viereen tuskailemaan, että vieläkö sitä virtaa riittää, pitääkö lähteä juoksemaan taloa ympäri? Kokeilkaa opettaa lapsille rauhoittumisen ja rentoutumisen taito myös niiden ainaisten jalkapallojen ja trampoliinien sijaan. Onhan se tuskaa tuollaisen jälkeen olla paikoillaan, mutta taito on opittavissa. 

Minulla on lapsi, joka on mahdollisesti autisminkirjolla (tutkimukset alkamassa). Usein uuvuttaa kun leikit toistuvat samanlaisina päivästä toiseen, eskari-ikäinen sanelee mitä seuraavaksi tapahtuu. Jos koitan poiketa kaavasta, hän sanoo "eiku..." ja ohjeistaa uudestaan. Huoh. Ei ole kiinnostunut samoista jutuista kuin muut ikäsensä/samaa sukupuolta olevat, joten minä olen ainoa, joka hänen kanssaan leikkii näitä tiettyjä hahmoleikkejä. Juuri yksi päivä valitti minulle, kun kaverit eivät ole kiinnostuneita hänen puheenaiheestaan (eli siitä yhdestä ainoasta suosikkijutusta, ei juuri muusta puhuisikaan). On vielä sellainen, että on mielummin itsekseen kuin antaa periksi näissä jutuissa, pelkään pahoin että tulee kostautumaan koulussa aikanaan. 

Ja kyllä- väsyttää. 

Vierailija kirjoitti:

anonyymisen keskustelun huonot puolet.. jopa nimimerkilliset henkilöt voivat vain olla kirjautumatta ja purkaa pahaa oloaan täällä, mutta tuntuu siltä että kaikki on käyty jo läpi ja etsitään uusia ihmisiä lähinnä. esim. teidänkin riesana olevat henkilöt

Tämän sivun arkaluontoiset aiheet vaikuttavat keskusteluihin ja uusia asioita tulee jatkuvasti esim. tämä Korona.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistin oman introvertti persoonallisuuteni jo murrosiässä ja päätin etten halua lapsia koskaan. Äänekkyys ja levottomuus pikkulapsissa ärsytti suunnattomasti ja samoin aikuisissa, ekstrovertit perheeni jäsenet ja levoton kotielämä ärsytti. 

Tämä on ohi AP:n aiheen, mutta pakko tähän introverttinä sanoa, että hyväkin tuuri voi käydä. Äärimmäisenä introverttina oikeasti etukäteen jännitin, tuleeko lapsestani huomionkipeä, äänekäs ekstrovertti jota minun olisi vaikea sietää. Mutta kävi mäihä ja sain introvertin lapsen, joka on kuin pikkuinen kopio itsestäni! On pienestä asti ollut ikätasoonsa nähden tajunnanräjäyttävän rauhallinen, järkevä ja keskittymiskykyinen. (Toki tuossa on avainsana "ikätasoon nähden", eli kyllähän KAIKKI lapset jossain määrin kikattelee, hassuttelee, pomppii ja purkaa energiaa. Myös me introvertit itse olemme pieninä sitä tehneet. Mutta lapseni tekee sitä siedettävän määrän ja osaa rauhoittua  kehoituksesta, ja ihan yllättävän hyvin sitä sietää, kun tietää, että pystyy heti tarvittaessa vaikuttamaan tilanteeseen.)

Ekstroverttilapsista en valitettavasti osaa tarjota neuvoja tai vertaistukea. Korkeintaan, että KAIKKIEN vanhempien kannattaa pitää ehdoton johdonmukaisuus säännöissä ja että jos vaikka ruutuajan menetyksellä uhkaa, uhkaus pitää johdonmukaisesti myös toteuttaa. Kuulostaa rankalta. :/

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat lomailleet huomattavasti pidempään kun aiempina vuosina koska korona pisti koulut kiinni... Alkaa täälläkin riittää jo...

Lomailleet! Ei se etäkoulu ollut meillä lomailua. Joka aamu herätys klo 8, aamupala ja koneet päälle. Yläkoululaisen pakotin noudattamaan lukujärjestystä ja tarkistamaan jokaisen tunnin alussa, oliko tullut jotain ohjeita opettajalta lisää. Luokkakavereiden vanhemmat olivat kuulemma valittaneet opettajalle, kun ohjeita tuli liian myöhään, mutta tuollainen on lasten paapomista. Ohjeet tulee koulussakin vasta tunnin alettua eikä heti aamulla saatikka edellisenä päivänä. Miksi ihmeessä etäkoulussa niiden pitäisi olla tiedossa päivää ennen oppituntia?

Pienemmällä oli aika vähän tekemistä etäkoulun suhteen, mutta pidin kiinni siitä, että päivä alkaa klo 8 ja tehtäviä tehdään heti aamupäivällä. Rennompaa se toki oli kuin yläkoululaisella mutta niinhän ne päivät alakoulussa on muutenkin.

Ei se ollut lomaa. Ei nukuttu pitkään eikä tehty mitä huvitti. Oman etätyöni takia oli tärkeää, että oli hiljaista ja rauhallista klo 9-15, joten sinä aikana ei riehuttu. En ymmärrä niitä vanhempia, jotka eivät saaneet lapsiaan opiskelemaan. Oliko edes yritystä vai ajateltiinko tosiaan, että se etäkoulu on lapsille lomaa? Minä tein lapsille selväksi, että se on sitä koulua, ohjeita kysytään opettajalta ja minä autan vasta klo 15 jälkeen (ruokatunnilla tosin yleensä varmistin, että ovat osanneet aloittaa hommat). Hyvin sujui.

Ap on uupunut ja todennäköisesti myös masentunut. Lapset aistivat sellaisen, ja tämä aiheuttaa levottomuutta ja takertumista. He pelkäävät totuutta: että äiti ei jaksa heitä. Kehittymätön neurojärjestelmä sitten tämän hylätyksi tulemisen primitiivipelon tähden nostaa stressihormonit tappiin. Ja kortisoli pitää pirteänä ja tuottaa ylivilkkautta.

Etenkin jos lasten isä asuu ulkomailla, on pojilla haasteita oman identiteettinsä kanssa. Ei ole miehenmallia arjessa, ja äidin tulee myös paikata poissaolevan isän roolia. En tarkoita mitään konservatiivista iskäilyä, jossa isä vie lapsia kalaan tai rassaamaan jotain konetta, vaan kasvavalle lapselle on tärkeää peilata itseään oletetun sukupuolensa kautta. Ja se tapahtuu pääosin tiedostamatta peilisolujen tarkkaillessa vaikkapa oman sukupuolen kävelytyyliä.

Isoveljellä on niskassaan sekä isän ikävä ja tarve olla isompi ja itsenäisempi kuin veljensä, samalla kun hän joutuu kaitsemaan myös pienempäänsä ja kantamaan ”isällistä” vastuuta. Koska kyseessä on kuitenkin vain 8-vuotias, ei poika kykene tähän ilman että paineet purkautuvat rajojen jatkuvaan koetteluun ja äidin härnäämiseen. Ja pienempi tekee perässä, tietty. Hän tarvitsee veljeään, sillä äiti ei jaksa ja isä on poissa. Turvallisin tapa saada isoveljen huomio ja hyväksyntä on hänen imitoimisensa.

Koronakevään jälkilaineet näkyvät monissa perheissä, eikä pidä mitenkään vähätellä vanhempien jaksamisongelmia. Itse vilkkaan pojan äitinä ja uupuneena ymmärrän paremmin kuin hyvin. On hyvä muistaa, että jo valmiiksi kuormittunut ihminen kokee aika mitättömätkin jutut sietämättöminä. Kun ketuttaa niin samalla unohtuu helposti lasten luontainen eläväisyys ja taustoittavat tekijät, ja lapsi alkaa näyttäytyä ”vaikeana” joka riehuu vain saadakseen äidin pois tolaltaan. Ja kierre on valmis: lapsi pelkää äidin hylkäämistä, ja takertuu kahta kauheammin, hakee väkisin kontaktia ja riekkuu.

Tärkeää olisi nyt saada lastenhoitoapua edes pariksi tunniksi. Se ei riitä vielä mihinkään, mutta on edes jotain. Soita sosiaalitoimen palvelunumeroon, se on rakastavan ja välittäjän äidin teko, ei heikkoutta. Äläkä välitä sossupelotteluista ja kauhutarinoista, omat ongelmansa tiedostavat ja yhteistyöhaluiset vanhemmat saavat ihan asiallista kohtelua ja tukea ammattilaisilta.

Voimia päivääsi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teette päivisin? Poikien energia pitää nyt saada kanavoitua johonkin järkevään tuon tohottamisen sijaan.

AP tässä. On tahkottu leikkipuistot, Superparkit, HopLopit, metsäpolut, takapihalla trampoliini, mökkeilty, kävelty luonnossa, Lintsi, Särkänniemi, jne. Pitäisi jotenkin väsyttää nämä jollain hamsteripyörällä joka päivä - mutta sitten nukahtaisivat sen jälkeen ja illalla nukkumaan meno olisi yhtä hel-vettttiä. En jaksa tätä! En jaksaisi olla joku hi-ton ohjelmatoimisto näille! Hetkeksi rauhoittuvat aina leikkimään vaikka Legoilla, mutta sen tunnin - parin jälkeen kaikki varastoitunut energia on valloillaan. En jaksa tätä.. Olen siis YH, isänsä ei hirveästi osallistu kun asuu töiden takia ulkomailla.

Ja tuo jonkun mainitsema iholle tunkeminen, sylissä riehuminen ja jatkuva koskeminen - kuopus tekee ihan samaa! Esikoinenkin välillä. En tykkää - vaikka sylissä saa istua ja olla, halataan ja kerrotaan että rakastetaan.

Ohis Superparkit, HopLopit, Lintsi, Särkänniemi ovat paikkoja joissa ylivirittynyt mieli ei rentoudu, kun koko ajan tulee uutta impulssia. Tavallinen leikkipuisto ja pallokenttä, urheilukenttä, maatila tai eläintarha lienee parempi vaihtoehto.

Uimataidonkin omaava 9 v. voi käyttää vaikka kelluntavälinettä luonnonvesissä.

Ja jotkut lapset reagoivat rajustikin sokeriin. Eli murot, mehut, jogurtit, jäätelöt, keksit ja karkit pois arkikäytöstä. Ja ruutuaika minimiin.

Jos ei ole omaa pihaa missä lapset voi purkaa energiaa ja vähän tilaa sisällä niin homma muuttuu sirkukseksi hetkessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin tuo on kuormittavaa koska olet yksin lasten kanssa 24/7, ei siinä ole mitään outoa. Naurettavaa puhua jotain ”vanhemmuus nykyään hukassa” sontaa, kun ennen yhteisöt olivat paljon isompia eikä yhden aikuisen tarvinnut pyörittää töitä, kotia ja lastenhoitoa.

Meinaatko, että ennen oli jotenkin helpompaa? Et ole tainnut kuulla niitä kertomuksia, miten aamu aloitettiin hakemalla puut, lämmittämällä hella, että saa lämmintä vettä ja lämmön pirttiin, jne. Kaikki piti tehdä itse, myös ne pelto- ja navettatyöt. Porukkaa oli joo enemmän, mutta niin oli töitäkin, ja niitä lapsia, jotka lähes heitteillä juoksentelivat pitkin pihaa.

Nyt ei tarvitse kuin lapselle antaa tabletti käteen ja hoitaa "kotityöt" sillä aikaa. Pyykit koneeseen, naps päälle, sama tiskeille, pyykit kuivumaan seuraavaan koneeseen, naps, Valmisruoka mikroon 2min ja ruoka on valmista ipanoille. Robotit hoitaa imuroinnit ja ruohonleikkuut. Mutta yhyy, kun on rankkaa. Kolmen äitinä tiedän, että niinhän se välillä on, mutta aika härskiä on lähteä väittämään, että aika olisi tehnyt kodin ja lasten hoidosta jotenkin raskaampaa!

Toinen asia, tuo vilkkaiden lasten jatkuva viihdyttäminen. Sanotaan, että heillä energiaa riittää loputtomiin ja luetellaan mitä on päivässä tehty, pelattu ja suorastaan riehuttu. Sit ihmetellään, että vieläkö sitä energiaa on?! Mitä työtä itse teette? Kokeilkaa joskus viettää riehumispäivä ja sen jälkeen suoraan mennä sänkyyn. Jos ei uni heti tule niin joku tulee viereen tuskailemaan, että vieläkö sitä virtaa riittää, pitääkö lähteä juoksemaan taloa ympäri? Kokeilkaa opettaa lapsille rauhoittumisen ja rentoutumisen taito myös niiden ainaisten jalkapallojen ja trampoliinien sijaan. Onhan se tuskaa tuollaisen jälkeen olla paikoillaan, mutta taito on opittavissa. 

Jaa, no meillä kyllä edelleen aamu alkaa puiden haulla ja uunin lämmityksellä. Ja lehmät, hevoset ja peltotyöt hoidetaan.

Sinulla on auktoriteetti hukassa. Et ole ilmeisesti antanut kunnon sanktioita huonosta käytöksestä, vaan vain sössöttänyt, "ei saa", "olkaa nätisti" ja muuta. Rankaise kunnolla, niin että tuntuu ja rangaistus muistetaan. Aluksi rangaistusta vastaan kapinoidaan, mutta se loppuu kyllä pian, kun tajutaan, ettei pullikointi auta. Nurkka on yksi tehokas rangaistuskeino eli tee seuraavasti:

1) Huolehdi, että olet itse syönyt ja tehnyt muut asiat kuntoon, jotta sulla riittää energiaa.

2) Kiellä ja sano, että jos ette tottele, joudutte nurkkaan.

3) Jos eivät usko, laita molemmat seisomaan kasvot seinää vasten. Jos eivät pysy, pidä vaikka paikoillaan. Ihan sama mitä huutavat ja tekevät, mutta pois ei pääse ennen kuin rangaistus on suoritettu. Siinä skipataan ruokailut ja mitkä muut tapahtumat tahansa, mutta tässä vaiheessa lasten on opittava, että sinä määräät. Ekalla kerralla tämä tappelu saattaa otta jopa tunteja, jos eivät ole aiemmin tottuneet, että sinä määräät.

4) Rangaistuksen suoritus alkaa vasta, kun kumpikin seisoo hiljaa ja liikkumatta paikoillaan.

5) Sinä päätät, kun rangaistus on ohi.

6) Kun tulevaisuudessa riehuvat, kysy, että haluavatko taas nurkkaan vai osaavatko käyttäytyä.

Tutki Janet Lansburyn kasvatusfilosofiaa. Meillä pelasti mielenterveyteni. 

Vierailija kirjoitti:

Ap on uupunut ja todennäköisesti myös masentunut. Lapset aistivat sellaisen, ja tämä aiheuttaa levottomuutta ja takertumista. He pelkäävät totuutta: että äiti ei jaksa heitä. Kehittymätön neurojärjestelmä sitten tämän hylätyksi tulemisen primitiivipelon tähden nostaa stressihormonit tappiin. Ja kortisoli pitää pirteänä ja tuottaa ylivilkkautta.

Etenkin jos lasten isä asuu ulkomailla, on pojilla haasteita oman identiteettinsä kanssa. Ei ole miehenmallia arjessa, ja äidin tulee myös paikata poissaolevan isän roolia. En tarkoita mitään konservatiivista iskäilyä, jossa isä vie lapsia kalaan tai rassaamaan jotain konetta, vaan kasvavalle lapselle on tärkeää peilata itseään oletetun sukupuolensa kautta. Ja se tapahtuu pääosin tiedostamatta peilisolujen tarkkaillessa vaikkapa oman sukupuolen kävelytyyliä.

Isoveljellä on niskassaan sekä isän ikävä ja tarve olla isompi ja itsenäisempi kuin veljensä, samalla kun hän joutuu kaitsemaan myös pienempäänsä ja kantamaan ”isällistä” vastuuta. Koska kyseessä on kuitenkin vain 8-vuotias, ei poika kykene tähän ilman että paineet purkautuvat rajojen jatkuvaan koetteluun ja äidin härnäämiseen. Ja pienempi tekee perässä, tietty. Hän tarvitsee veljeään, sillä äiti ei jaksa ja isä on poissa. Turvallisin tapa saada isoveljen huomio ja hyväksyntä on hänen imitoimisensa.

Koronakevään jälkilaineet näkyvät monissa perheissä, eikä pidä mitenkään vähätellä vanhempien jaksamisongelmia. Itse vilkkaan pojan äitinä ja uupuneena ymmärrän paremmin kuin hyvin. On hyvä muistaa, että jo valmiiksi kuormittunut ihminen kokee aika mitättömätkin jutut sietämättöminä. Kun ketuttaa niin samalla unohtuu helposti lasten luontainen eläväisyys ja taustoittavat tekijät, ja lapsi alkaa näyttäytyä ”vaikeana” joka riehuu vain saadakseen äidin pois tolaltaan. Ja kierre on valmis: lapsi pelkää äidin hylkäämistä, ja takertuu kahta kauheammin, hakee väkisin kontaktia ja riekkuu.

Tärkeää olisi nyt saada lastenhoitoapua edes pariksi tunniksi. Se ei riitä vielä mihinkään, mutta on edes jotain. Soita sosiaalitoimen palvelunumeroon, se on rakastavan ja välittäjän äidin teko, ei heikkoutta. Äläkä välitä sossupelotteluista ja kauhutarinoista, omat ongelmansa tiedostavat ja yhteistyöhaluiset vanhemmat saavat ihan asiallista kohtelua ja tukea ammattilaisilta.

Voimia päivääsi!

Aika suoraviivaista ja yksitulkintaista väittää, että lapset ovat levottomia, koska äiti on masenutnut ja uupunut. Kertoo enemmänkin keittiöpsykoloinnista. Itse en en näe mitään masennusken merkkejä AP:n kirjoituksessa vaan ihan luonnollista uupumusta tilanteesta johtuen! Eli missään vaiheessa ei ole tuotu ilmi, että AP on uupunut ja masentunut ja sen seurauksena lapset rupesivat käyttäytymään levottomasti. Enemmänkin vaikuttaa siltä, että olisi hyvä selvittää onko lapsella/lapsilla jotain muuta syytä taustalla (esim. neuropsykiatrisia häiriöitä), sillä ei ole mitenkään ikään kuuluvaa että 8-vuotias ei  voisi mennä pyörällä kaverin luokse tai pitäisi vielä pelätä 5-vuotiaan kanssa hukkumista, kun juoksee uima-altaaseen heti suihkusta. 

Itselläni on noita kokemuksia toisesta lapsesta, mutta hän onkin neuropsykiatrisen kirjon lapsi. Täälläkään lapsi ei ole lähtenyt oireilemaan levottomasti siksi, että äiti tai isä olisi jotenkin uupunut tai masentunut, mutta toki jokainen voi ajottain uupua lastensa käytökseen olivat he ns. tavallisia tai erityislapsia. Turha täällä on äitiä syyttää masentuneeksi jos tuossa tilanteessa lapset uuvuttavat tai syyttää ätiä heidän käytöksestään.

AP toivotan sulle paljon tsemppiä! Keskustassa (ainakin Helsingissä) on paljon hyviä aidoitettuja leikkipuistoja (mun lemppari on Sepänpuisto), jonne voit ottaa vaikka oman läppärin ja  lapsille eväät mukaan ja antaa lasten touhuta yksin/keskenään ja sanot että äitiä ei saa nyt häiritä. Menet jonnekin leikkipuiston nurkkaan ja keskityt omaan tekemiseen. Jos saisit tästä tavan niin saat hetken hengähdystä ja lapset joutuvat keksimään itselleen tekemistä ilman että joudut opastamaan kädestä pitäen tai olla jatkuvasti kieltämässä ja torumassa. Tietysti sadepäivät on ikäviä kun niitä nyt on ollut reippaasti. 

Meillä myös alkaa seinät kaatumaan päälle vaikka ollaan tosi menevää sorttia kaikki, lapsia neljä, ja kaikki vilkkaita, mutta meitä on sentään kaksi vanhempaa jakamassa tätä lasten ohjelmatoimiston pyörittämistä.

Voisit myös opettaa lapsille itsenäisyyttä just niinkuin tuo eräs vanhempi joka alkoi käymään kaupassa yksin ja jätti lapsen siksi aikaa yksin kotiin. Jos et luota lapsiin, niin voit alkuun laittaa vaikka facetimen päälle ja pädin johonkin hyllylle mistä voit seurata mitä ne lapset siellä puuhaa. 

Joka tapauksessa, tsemppiä kaikille, tämä on ollut poikkeuksellisen raskas kevät koronan takia, ja äärimmäisen pitkältä tuntuva kesäloma. Kaikille lapsettomille ja rauhallisten lasten vanhemmille toivoisin vähän empatiakykyä ja ymmärrystä. Sanotte että itku ja valitus ei auta, mutta nuo teidän vähättelyt on se mikä ei auta. Tämä meidän "valitus" taas auttaa siinä määrin että saamme purettua tuntemuksia ja mahdollisesti saamme jotain vertaistukea, edes tuntemattomilta ihmisiltä. Se auttaa kun tuntee ettei ole yksin tässä lasten hälinässä jossa välillä käydään kausia läpi jolloin elämä tuntuu selviytymiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Jee, enää 20 vuotta niin helpottaa! Nauti nyt kun lapset ovat pieniä!!

t: vela

Ei oo enää 20 vuotta. 10v vanhemman kanssa, 13v nuoremman. 😁

Mullekin tuli mieleen, että tekemisen ja aktiviteettien intensiivisyyden lisäämisen sijaan voisi olla tarvetta opetella yhdessä/ opettaa lapsia rauhoittumaan. Tietoinen läsnäolo lapselle: miltä raajoissa tuntuu, hengitä syvään, miltä se tuntuu. Mitä ääniä luonnossa kuuluu, miltä jalkapohjissa tuntuu nurmikko, entä hiekka, entä juurakko, sammal? Anna lapsille hierontaa, erilaisilla esineillä: kaulimella, höyhenellä, pallolla, liinalla, kylmällä lusikalla, tylpällä kynällä. Ja sitten lapset hieroo sinua, tai muut aina yhtä kerrallaan. Maadoittumista ja hetkeen pysähtymistä. Sekään ei välttämättä toki heti tuota tulosta, mutta siihenkin hermosto voi oppia kun tarpeeksi harjoitellaan. :) Tsemppiä, kiva kun avoimesti kerrot tällaisistakin fiiliksistä!

Ja on totta, että temperamenttien erilaisuus aiheuttaa luonnollisesti kitkaa vanhempi-lapsi-suhteessakin, vaikka sitä kuinka pidettäisiin tabuna. Oleellinen asia, mikä voi (tutkimusten ja kokemuksen valossa) auttaa, on harjoitella perspektiivin muuttamista, koska se voi vähentää omaa ärsyyntymistä: Kumpi näistä vaihtoehdoista laittaa kihisemään enemmän A) Lapsi on ärsyttävä, koska se tahallaan valitsee kiusata ja häiritä minua, ja se on ilkeyttään rasittava olento B) Lapsella on lapsen aivot, jotka ovat niin kehittymättömät, että ei hän voisikaan toimia aikuisen tavoin, vaan tekee parhaansa niillä kyvyillä joilla hänellä siinä hetkessä on. Lapsi rakastaa minua niin paljon, että haluaa antaa minulle huomiota paljon ja saada minulta huomiota paljon. Lapsi on inhimillinen, epätäydellinen olento, joka ei (ainakaan aina) tahallaan käy hermoille, vaan hänen näkökulmansa on lapsen tapaan hyvin itselähtöinen. 

Ei ehkä auta enää, mutta meillä pe-rsei-lyyn oli nollatoleranssi vähän yli 2-vuotiaasta. Meillä siis vilkas ja helposti tuhmia tekevä poika. Eli minunkin, hissukka-äidin oli etsittävä itsestäni kyky karjua aivan pepun pohjasta ja raahata huoneeseen rangaistukseksi ym. juttuja, mitä en koskaan kuvitellut ennen lapsia joutuvani tekemään. Olin fantasioinut, miten tukisin lapseni tunnetaitoja ja sanoittaisin tilanteita, mutta lapseni verbaaliset kyvyt eivät yksinkertaisesti riittäneet siihen. Yllättävästi vilkas poika rauhoittui kun rajat vedettiin kerran kunnolla. En nyt sano, että koko ajan käyttäytyisi kuin enkeli, mutta nykyään kun se ”pahempi” vaihtoehto on pöydällä ja lapsen kanssa voi koko ajan enemmän jutella tilanteita läpi, niin ei ole edes tarvinnut mennä sinne demoniäiti-osastolle. Isällä on siis aina ollut auktoriteetti poikaan, mutta halusin pärjätä myös itse. Osa lapsistahan on luonnostaan kilttejä, rauhallisia ja tottelevaisia, meillä ei ole.

Ja vielä alleviivaan, että mitään fyysistä pahoinpitelyä lapselle ei tule koskaan tehdä. Ei tuo henkinenkään väkivalta minulta helposti tullut, mutta surullista kyllä se on toiminut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teette päivisin? Poikien energia pitää nyt saada kanavoitua johonkin järkevään tuon tohottamisen sijaan.

AP tässä. On tahkottu leikkipuistot, Superparkit, HopLopit, metsäpolut, takapihalla trampoliini, mökkeilty, kävelty luonnossa, Lintsi, Särkänniemi, jne. Pitäisi jotenkin väsyttää nämä jollain hamsteripyörällä joka päivä - mutta sitten nukahtaisivat sen jälkeen ja illalla nukkumaan meno olisi yhtä hel-vettttiä. En jaksa tätä! En jaksaisi olla joku hi-ton ohjelmatoimisto näille! Hetkeksi rauhoittuvat aina leikkimään vaikka Legoilla, mutta sen tunnin - parin jälkeen kaikki varastoitunut energia on valloillaan. En jaksa tätä.. Olen siis YH, isänsä ei hirveästi osallistu kun asuu töiden takia ulkomailla.

Ja tuo jonkun mainitsema iholle tunkeminen, sylissä riehuminen ja jatkuva koskeminen - kuopus tekee ihan samaa! Esikoinenkin välillä. En tykkää - vaikka sylissä saa istua ja olla, halataan ja kerrotaan että rakastetaan.

Mä kyllä ymmärrän - vaikka en todellakaan lapsiani kadu, ja ovat ihan superihania, nyt myös merkittävästi isompia ja oikeasti ihanasti avuksi kaikissa kotihommissa.

Mulla poikia on 3, olen myös yh, ja yhdellä lapsista neurokirjon dg, kuten myös minulla. 

Mun ainoa vinkki on tämä: Valitse taistelusi. Muuta mitä et voi hyväksyä, ja hyväksy mitä et voi muuttaa, ja YMMÄRRÄ NÄIDEN ERO! Kyllä se itsellekin on ollut aikamoista hyväksyä se, että yksi lapsista on sellainen, että ihan kaikki hajoaa sen käsissä, vaatteet suunnilleen räjähtelee sen päällä, se koheltaa menemään ja kolhii kaiken ja kaikki mennessään ( motoriikan haasteet kaikessa edellä mainitussa), ja HUUTAA koko ajan asiansa ja välillä ihan vaan mölyää.  Mä olen ajatellut, että noi asiat on siinä lapsessa, ja hän kypsyy kun kypsyy. Toki siis asioissa autetaan ja niistä puhutaan, mutta noista asioista mäkättäminen ja rankaiseminen olisi sama asia kuin rankaisisi kuuroa lasta siitä, että se ei puhu selvästi tai kuuntele mitä sanotaan.

Takaisin aiheeseen: sun lapset on siis villejä. Ne on, ja tulee olemaan varmaan vielä jonkun aikaa. Mutta harva teini tai varsinkaan nuori aikuinenkaan enää on kovin villi. Se nyt kestää aikansa, ja mikään sellainen rauhoittelu tms. ei tuota asiaa muuta. Tärkeintä on, että sun lapset tuntee, että ne on hyväksyttyjä ja rakastettuja juuri tuollaisina. Oletko muuten selittänyt lapsille teidän temperamenttieroa? Että sinä  olet pohjimmiltasi tosi erilainen kuin he, ja se on ihan ok myös. Että sinä tarvitset sitä tilaa ja rauhaa aina välillä, ja voitte sopia yhdessä miten sitä sinulle annetaan?

Lapset on oikeasti yllättävän ihania ja yhteistyöhaluisia, kun heille oikeasti selittää ja avaa asioita. Toki sitä asiaa voi joutua toistamaan jonkin aikaa, mutta silti se kannattaa.

Voimia sinulle! Tiedän ettei se lohduta tässä tilanteessa, mutta aika kuluu lopulta ihan älyttömän nopeasti. Mun riehakot on jo teinejä, ja ai vitsi miten ihania teinejä ovatkaan!