Erolla luultua isompi vaikutus lapseen - tuoreet tulokset yllättävät

Lapset kärsii. Olen sitä mieltä että avioero pitäisio ottaa vain jos elämä on oikeasti sietämätöntä, ei esimerkiksi silloin jos vain arki on astunut kuvioihin, saatikka että löytyy uusi rakkaus... Miehet/naiset tulee ja menee.

Linkki  artikkeliin http://www.dailymail.co.uk/news/article-2338646/One-million-children-growing-male-role-model-Report-blames-single-parent-families-lack-men-classrooms.html

Allekirjoitan.

Vanhempani erosivat kun olin kymmenen. Ei ollut väkivaltaa eikä päihteitä, päällisin puolin olimme varsin onnellinen perhe. Me lapset emme edes huomanneet minkään olevan pielessä, ennenkuin eräänä yönä vanhemmat riitelivät äänekkäästi toisilleen huutaen - ensimmäistä kertaa ikinä. Seuraavana päivänä he ilmoittivat eroavansa.

Ero oli helvetillinen, oli todella hämmentävää kun ei ymmärtänyt lainkaan mitä oli tapahtunut ja miksi. Yhtäkkiä vanhemmat vihasivat toisiaan ja siitä alkoi vuosien tappeleminen ja lapsien pelinappulana käyttö. Vanhempi sisarukseni oireili hurjalla teinikapinalla, minä vetäytymällä ja masentumalla, nuorin haki hyväksyntää epätoivoisesti jokaisesta suunnasta. Kaikki me lapset olemme aikuisiällä joutuneet puimaan vanhempien erosta johtuneita turvattomuuden tunteita ja tunne-elämän ongelmia ammattiauttajan avulla. Minulla on vieläkin ongelmia luottaa siihen että ihmiset pysyisivät elämässäni, pelkään hysteerisesti että oma mieheni päättää yhtäkkiä vain lähteä, en uskalla hankkia lapsia koska pelkään että en kykenisi tarjoamaan lapselleni onnellista ydinperhettä enkä kestäisi sitä jos oma lapseni joutuisi kokemaan edes likimain samaa mitä minä.

Eron aiheuttamista traumoista ei voi ääneen puhua, niistä syyllistetään.

"Olisiko sitten ollut parempi että vanhempasi olisivat pysyneet onnettomassa suhteessa lasten takia?"

"Miten voi olla mahdollista ettet ole vieläkään päässyt yli?"

Masennuksen yleisyys voi johtua myös siitä, että mielenterveysongelmaiset eroavat luultavasti herkemmin. Esim masennus on osittain periytyvää.

Mä kyllä myös uskon, että tämä pitää paikkansa. Olen itse eroperheen lapsi ja olen itse myös eronnut.

Nama on niin pelle tutkimuksia kuin olla ja voi. Totta etta ero vaikuttaa lapseen, mutta monesti eroon ei vaikuttaa.

Jotenki hyva etta 50% eroaa eli lahet puolet lapsista ainakin tietaa milta se tuntuu ja saa vertaistukea.

Vanhempien pitäis osata pysyä aikuisina ihmisinä eronkin keskellä. On aika yksioikoista väittää että ero itsessään aiheuttaisi noita juttuja. Eiköhän ne ennemminkin johdu siitä, että eroavat aikuiset ihmiset on usein ihan hukassa omien tunteittensa kanssa ja -valitettavasti- myös todella kypsymättöiä eivätkä osaa ajatella kuin itteään ja omaa loukatuksi tulemistaan, eivätkä kykene kohtaamaan lapsen hätää ja tunteita tilanteessa.

Toisaalta eronneillahan avioliitto on ollut riitaisa ja jopa väkivaltainen ja uskottomuutta, alkoholismia ym. ongelmia esiintyy enemmän kuin ei eronneilla. Ts. jos vanhemmat eivät olisi eronneet voisivat ongelmat lapislla olla jopa pahempia. Näitä asioita on siis vaikea tutkia - johtuuko lapsen ongelmat vanhempien erosta vai huonosta parisuhteesta jne.

Jaahas. Mitenköhän se vaikuttaa lapsiin, että kodissa on kalsa ilmapiiri koska vanhemmat eivät välitä pennin vertaa toisistaan, tai riitelevät ja tappelevat jatkuvasti päivästä toiseen? Tai toinen vanhemmista on mielenterveys- ja/tai alkoholiongelmainen, ja se toinen vain kestää, kärsii ja alistuu vuodesta toiseen?

Jostain 10v. ylöspäin toivoin että vanhempani eroaisivat, niin että loppuisi se helvetillinen kireä ja pelokas ilmapiiri, mutta ei prkele eronneet.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 08:31"]

Jaahas. Mitenköhän se vaikuttaa lapsiin, että kodissa on kalsa ilmapiiri koska vanhemmat eivät välitä pennin vertaa toisistaan, tai riitelevät ja tappelevat jatkuvasti päivästä toiseen? Tai toinen vanhemmista on mielenterveys- ja/tai alkoholiongelmainen, ja se toinen vain kestää, kärsii ja alistuu vuodesta toiseen?

Jostain 10v. ylöspäin toivoin että vanhempani eroaisivat, niin että loppuisi se helvetillinen kireä ja pelokas ilmapiiri, mutta ei prkele eronneet.

[/quote]

Hmmm... eikö sulla oikeasti tullut koskaan mieleen toivoa, että vanhempasi yrittäisivät tosissaan laittaa välinsä kuntoon ja yrittää todella yhdessä?

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 07:57"]

Allekirjoitan.

Vanhempani erosivat kun olin kymmenen. Ei ollut väkivaltaa eikä päihteitä, päällisin puolin olimme varsin onnellinen perhe. Me lapset emme edes huomanneet minkään olevan pielessä, ennenkuin eräänä yönä vanhemmat riitelivät äänekkäästi toisilleen huutaen - ensimmäistä kertaa ikinä. Seuraavana päivänä he ilmoittivat eroavansa.

Ero oli helvetillinen, oli todella hämmentävää kun ei ymmärtänyt lainkaan mitä oli tapahtunut ja miksi. Yhtäkkiä vanhemmat vihasivat toisiaan ja siitä alkoi vuosien tappeleminen ja lapsien pelinappulana käyttö. Vanhempi sisarukseni oireili hurjalla teinikapinalla, minä vetäytymällä ja masentumalla, nuorin haki hyväksyntää epätoivoisesti jokaisesta suunnasta. Kaikki me lapset olemme aikuisiällä joutuneet puimaan vanhempien erosta johtuneita turvattomuuden tunteita ja tunne-elämän ongelmia ammattiauttajan avulla. Minulla on vieläkin ongelmia luottaa siihen että ihmiset pysyisivät elämässäni, pelkään hysteerisesti että oma mieheni päättää yhtäkkiä vain lähteä, en uskalla hankkia lapsia koska pelkään että en kykenisi tarjoamaan lapselleni onnellista ydinperhettä enkä kestäisi sitä jos oma lapseni joutuisi kokemaan edes likimain samaa mitä minä.

Eron aiheuttamista traumoista ei voi ääneen puhua, niistä syyllistetään.

"Olisiko sitten ollut parempi että vanhempasi olisivat pysyneet onnettomassa suhteessa lasten takia?"

"Miten voi olla mahdollista ettet ole vieläkään päässyt yli?"

[/quote]

Niinpä. Meillä oli vanhemmilla vaikea avioliitto, mutta olin silti tyytyväinen, että pysyivät yhdessä. Riitelivät välillä, mutta silti vuosien varrella näki sellaista kiintymystä, että oppi itsekin tekemään liittonsa eteen töitä.

Isäni on nyt kuollut ja he olivat naimisissa 55 vuotta. Totta ihmeessä pitkiin liittoihin sisältyy riitaa ja kylmiä kausia. Mutta nykyään hoetaan mantraa, että jos vanhemmat on onnellisia, on lapsetkin-

Ja ne eronneet aikuisetko nyt sitten on koko ajan onnellisia...tuskin.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 08:55"]

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 08:31"]

Jaahas. Mitenköhän se vaikuttaa lapsiin, että kodissa on kalsa ilmapiiri koska vanhemmat eivät välitä pennin vertaa toisistaan, tai riitelevät ja tappelevat jatkuvasti päivästä toiseen? Tai toinen vanhemmista on mielenterveys- ja/tai alkoholiongelmainen, ja se toinen vain kestää, kärsii ja alistuu vuodesta toiseen?

Jostain 10v. ylöspäin toivoin että vanhempani eroaisivat, niin että loppuisi se helvetillinen kireä ja pelokas ilmapiiri, mutta ei prkele eronneet.

[/quote]

Hmmm... eikö sulla oikeasti tullut koskaan mieleen toivoa, että vanhempasi yrittäisivät tosissaan laittaa välinsä kuntoon ja yrittää todella yhdessä?

[/quote]

Ymmärsin että sitä ne yritti, mutta itse olin jo kaiken toivon heittänyt niiden suhteen. En oikeasti uskaltanut enää toivoa kun useampaan kertaan olin joutunut pettymään, ja aina muutaman viikon sisään "uusista aluista" sama perhehelvetti jatkui.

Sama tulos tulee myös sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka lapsuudessaan ovat kohdanneet jonkun muun kiintymyssuhdetta vaurioittavan tapahtuman. Kehityspsykologia kertoo hyvin selkein ja toistuvin tuloksin samaa asiaa: ensimmäisten kolmen ikävuoden aikana lapsella on tarve muodostaa yhteen aikuiseen tiivis kiintymyssuhde. Tämän suhteen onnistuttua ja kiintymyksen muodostuttua hän pystyy muodostaa hyvällä menestyllä muita merkityksellisiä ja syviä ihmissuuhteita myöhempinä ikävuosinaan. Kiintymyssuhteen onnistuminen vaatii pysyvyyttä ja jatkuvuutta.

Joten usein ero ja varsinkin vuoroasuminen katkaisee automaattisesti tämän.

Ihmiset ei halua tätä käsittää, sillä ihmislapsen kehitys sopii niin huonosti muuhun elämänmenoon, työelämään, tempoilevaan elämäntyyliin.. Elämän ja arjen pitäisi olla lapselle jatkuvaa, ymmärrettävää ja selkeää. Hankala homma meidän aikuisten kannalta..

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 09:02"]

Sama tulos tulee myös sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka lapsuudessaan ovat kohdanneet jonkun muun kiintymyssuhdetta vaurioittavan tapahtuman. Kehityspsykologia kertoo hyvin selkein ja toistuvin tuloksin samaa asiaa: ensimmäisten kolmen ikävuoden aikana lapsella on tarve muodostaa yhteen aikuiseen tiivis kiintymyssuhde. Tämän suhteen onnistuttua ja kiintymyksen muodostuttua hän pystyy muodostaa hyvällä menestyllä muita merkityksellisiä ja syviä ihmissuuhteita myöhempinä ikävuosinaan. Kiintymyssuhteen onnistuminen vaatii pysyvyyttä ja jatkuvuutta.

Joten usein ero ja varsinkin vuoroasuminen katkaisee automaattisesti tämän.

Ihmiset ei halua tätä käsittää, sillä ihmislapsen kehitys sopii niin huonosti muuhun elämänmenoon, työelämään, tempoilevaan elämäntyyliin.. Elämän ja arjen pitäisi olla lapselle jatkuvaa, ymmärrettävää ja selkeää. Hankala homma meidän aikuisten kannalta..

[/quote]

No katos vaan, joku järjen jättiläinen täällä kirjoittelee. Olet käynyt jostain kopioimasta Russaskan ja K-Järviskän uskonkappaleen ja sitten olet onnistunut liittämään sen tähänkin jotenkin.

Eli kolmeen ikävuoteen asti ollaan äidin helmoissa. Ja kun tämä tavoite on saavutettu, voi tapahtua mitä vaan ja hyvin menee.

Eikös sitten avioero olisi ideaalinen tapahtuma, niin saataisiin siitä isä pois häritsemästä, niin että äiti ja lapsi voivat oikein kunnolla keskittyä toisiinsa, eikö? Eikä mitään töihinmenoja tai muuta elämää.

Samantien voisit vaikka ehdottaa että äiti valettaisiin betoniin, ettei se vahingossa vaan liiku ja vahingoita kiintymyssuhdetta, oi sinä järjen suurilmentymä

Erosin lasteni isästä silloin kun lapset olivat vielä alle kouluikäisiä. Päätös oli omalta ja varmaan miehenkin kannalta parasta, mutta huomasin kyllä millaisen ison aukon se jätti perheeseemme pitkäksi aikaa. Ihan kuin läsnä olisi ollut jokin musta aukko, jota en kyennyt aikoihin täyttää ja tavallaan yritin kovasti etteivät lapset sitä huomaisi.

Ero on vaikuttanut paljon, esim. lasten suhteisiin juuri isään ja isän puoleiseen sukuun ei juurikaan ole yhteyttä( Ehkä isän olisi pitänyt olla aktiivisempi, mutta heittäytyi miltei täysin poissa olevaksi).

Lapseni ovat menestyneet kyllä hyvin opinnoissa ja ystävyyssuhteissaan ja vaikuttavat kaikinpuolin normaaleilta, mutta aistin kyllä tietynlaista surumielisyyttä heistä ja minua on aina harmittanut että olen itse osallinen sen aiheuttamiseen. Siitä syyllisyydestä on kasvanut osa minua.

Tässä on niin 1001 muuttujaa, joita millään ei ole pystytty kontrolloimaan niin että voitaisiin varmasti sanoa lasten pahoinvoinnin johtuvan juurikin erosta. Tai kääntäen, että lapset olisivat välttyneet näiltä vaikeuksilta jos vain vanhemmat olisivat pysyneet yhdessä. Vaan ihan hyvä tietysti, että lastenkin kokemusta tuodaan esille eikä vähätellä. Kunhan vaan ei mennä ojasta allikkoon ja aleta uskoa että aina on lapsille parasta, että vanhemmat vaikka hampaat irvessä pysyvät yhdessä.

Kysymys siis kuuluu, kuinka suuri osa siitä masennuksesta ja ahdistuksesta aiheutuu itse erosta ja kuinka suuri osa siitä, että monet erot ovat juuri tällaisia. Jos vanhemmat onnistuisivat eroamaan niin, että lapset eivät joutuisi kärsimään vanhempien keskinäisestä vihamielisyydestä ja riitelystä sekä ero selitettäisiin lapsille molempien taholta niin mahdolliset vahingot lapsillekin olisivat luultavasti paljon pienemmät. Ehkä epärealistinen ajatus monessa tilanteessa, mutta ratkaisu tähänkin on vanhempien käsissä.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 07:57"]

Ero oli helvetillinen, oli todella hämmentävää kun ei ymmärtänyt lainkaan mitä oli tapahtunut ja miksi. Yhtäkkiä vanhemmat vihasivat toisiaan ja siitä alkoi vuosien tappeleminen ja lapsien pelinappulana käyttö.

[/quote]

Varmasti totta.

Meidän lapsesta ei tule erolasta, se on selvä. Riitoja toki on, mutta ne aina sovitaan. Se lienee pääasia.

Kyllä oma äiti ja isä on lapselle parhaat ja rakkaimmat.

Piste.

Ehkä tätä ei kannattaisi ajatella siltä kannalta, että olisiko parempi pysyä yhdessä, vaan että se aviopuoliso kannattaisi valkata paremmin alunperinkin.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 10:24"]

Varmasti totta.

Meidän lapsesta ei tule erolasta, se on selvä. Riitoja toki on, mutta ne aina sovitaan. Se lienee pääasia.

Kyllä oma äiti ja isä on lapselle parhaat ja rakkaimmat.

Piste.

[/quote]

Tähän sanoisin, että höpönlöpön. Koskee niitä perheitä, joissa äiti ja isä ovat edes suurinpiirtein normaaleja. Mutta kun tässä maailmassa kaikenlaiset ihmiset saavat lapsia, niin on aika naiivia väittää että omat vanhemmat olisivat aina lapselle tai edes lapsen mielestä parhaat. Joskus ne omat vanhemmat pahoinpitelevät fyysisesti tai henkisesti toisiaan tai lapsia, tai käyttävät lapsia seksuaalisesti hyväksi.