Miehen lapset raivostuivat raskaudestani (edellinen poistui????)

Vierailija kirjoitti:

Puolisisarukseen olisi varmasti ollut helpompi suhtautua nuorempana, joten ihmettelen, että olette vielä aikoneet lykätä lapsen tekoa myöhemmälle. Ei kukaan hypi sillä tapaa riemusta uusista sisaruksista, jos on itse jo teini-iässä tai peräti täysi-ikäinen. On kyseessä täyssisarus tai puolikas. 

Sinänsä harmi, ap:n lapsi ei saa koskaan aitoa sisaruskokemusta, sillä ei tuo tilanne varmastikaan parane ajan myötä. Ap:n miehellä tulee aina olemaan kaksi perhettä: ap ja nuorimmainen sekä vanhemmat lapset. 

Hyvä että sinulla on mennyt elämässä kaikki juuri niin kuin haluat ja etukäteen suunnitellun aikataulun mukaan. Uutinen sulle, kaikilla ei mene. Aplla ja miehellä voi olla monta hyvää syytä sille miksi yhteistä lasta ei ole hankittu aiemmin. Esim haluttu varmistaa että yhteiselo sujuu.

Sisaruuskokemuksen takia sun mielestä sisaruksilla ei varmaan saisi olla yli kahta vuotta ikäeroa? Aikataulutitko omat lapsesi tähän maailmaan kuukauden tarkkuudella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä täällä selitetään jotakin "kakkosvaimot ei ymmärrä olevansa aina kakkosia".

Jos pariskunta eroaisi esim. 7 vuoden avioliiton jälkeen ja mies löytäisi uuden naisen, menisi tämän kanssa naimisiin ja he eivät eroaisi vaan olisivat vielä eläkeiässäkin yhdessä aviossa, mikä kakkonen se toinen vaimo silloin olisi? Järjestyksessä toki, mutta kyllähän hän olisi vaimona ykkönen ja miehelle "se oikea", koska hänen kanssaan liitto olisi kestänyt.

Ei liittynyt aloittajan ongelmaan, mutta kiinnitin huomiota tuohon outoon ajatteluun.

Valitettavasti kakkosvaimo on melkein aina kakkosvaimo, mikä paljastuu viimeistään perunkirjoituksessa. Miehen ensimmäisen liiton lapset saattavat olla todella härskejä ja kun isä on poissa katkeruus ja kosto kakkosta kohtaan pääsee valloilleen. Lesken hämmästys voi olla suuri, kun aina oli omasta mielestään hyvissä väleissä ykkösliuton lasten kanssa. Avioero on lapselle (usein teinit ottavat sen raskaimmin) kovempi paikka kuin aikuiset tajuavat ja koston kohde on kakkosvaimo.

Miksi ihmeessä joku olisi katkera isän uutta vaimoa kohtaan? Haluaisivatko lapset, että vanhemmat pysyisivät naimisissa vaikka heillä ei ole enää toimivaa parisuhdetta, riidellään jatkuvasti ja toisella tai molemmilla on omat kuvionsa ja enää ei olla pariskunta ja perhe? Että sellainen "onnellinen" perhe?

Ja miksi juuri ISÄN uusi vaimo olisi "kakkosvaimo" ja häntä kohtaan ollaan katkeria? Mitä jos eron jälkeen äidillä on uusi mies, hänkö ei ole "kakkosmies" ja häntäkö lapset eivät inhoa?

Tämä.

En muista mistään lukeneeni tai kuulleeni, että joku edellisen liiton lapsi olisi minkäänikäisenä moittinut ja nimitellyt äidin uutta puolisoa. Enemmänkin puhutaan tyyliin "mentiin mutsin ja joken (uusi mies) kanssa sinne ja tuonne ja jokke sitä ja tätä", ei välttmättä innoissaan, mutta ei myöskään vihaisesti. Isän uudesta vaimosta sitten puhutaankin "minähän en sen typerän ämmän kanssa samaan aikaan mökillä ole, menköön faija keskenään sen ruman ämmänsä kanssa sinne".

Mikä lienee tuohon syynä? Äiti saa kyllä tavata miehiä eron jälkeen ja avioituakin, mutta isän pitäisi syrjäytyä ja kysyä lapsiltaan lupa jos haluaa viettää minkäänlaista sosiaalista elämää eron jälkeen, saati perhettä perustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolisisarukseen olisi varmasti ollut helpompi suhtautua nuorempana, joten ihmettelen, että olette vielä aikoneet lykätä lapsen tekoa myöhemmälle. Ei kukaan hypi sillä tapaa riemusta uusista sisaruksista, jos on itse jo teini-iässä tai peräti täysi-ikäinen. On kyseessä täyssisarus tai puolikas. 

Sinänsä harmi, ap:n lapsi ei saa koskaan aitoa sisaruskokemusta, sillä ei tuo tilanne varmastikaan parane ajan myötä. Ap:n miehellä tulee aina olemaan kaksi perhettä: ap ja nuorimmainen sekä vanhemmat lapset. 

Hyppi riemusta tai ei ja oli lapsi lapsi, nuori tai aikuinen niin kyllähän pariskunta itse päättää sen, koska ja kuinka monta lasta keskenään hankkivat. Ei sitä kummankaan aikaisemmilta lapsilta tarvitse kysyä. Saati "ykkösvaimoilta" tai "ykkösmiehiltä".

Jos oletetaan, että lupa on kysyttävä niin sitten on vastaavasti lasten kysyttävä, saavatko seukata, avioitua, hankkia lapsia arskan/lissun kanssa ja jos vanhempi ei pidä arskasta/lissusta niin sitten ei seukata, avioiduta ja hankita lapsia. Homma pätee molempiin suuntiin.

Hommahan menee oikeasti niin että kun ympärillä toitotetaan että lapset menee aina vanhempien erosta suunnilleen pilalle ja kärsii aina ja paljon ja ikuiset traumat tulee, niin nämä vanhemmat yrittää hyvitellä asiaa niiden koko lopun lapsuuden ajan. Sitten päädytään tilanteeseen että lapsilta tiedustellaan varovasti olisiko herrantertuille mitenkään mahdollista suhtautua siihen että vanhempi jossain vaiheessa seurustelisi jonkun kanssa tai tulisi yksi lapsi vielä lisää (missä hiton ydinperheessäkään kysellään esikoiselta että sopiiko hänelle pikkusisarus).

Tai niin kuin av-mammat yleensä, ei tietenkään muuta kuin tapailla jotakuta ehkä kerran viikkoon (isäviikolla) aina siihen asti että lapset ovat muuttaneet pois, oli siihen 2 tai 12 vuotta aikaa. Koska lapsethan kärsisivät siitä niin valtavasti jos ymmärtäisivät että vanhemman oma onni on myös tärkeää ja että hän ei ole olemassa vain lapsensa tarpeita varten. Lapsi edelle lapsi edelle lapsi edelle.

... Ja sitten nämä pumpulissa kasvatetut saa nenillene työelämässä kun yhtäkkiä tajuavat että eivät olekaan maailman napa.

Eroa miehestä, muuta pois, äläkä yritä uusioperhettä enää ikinä. Pelkkää päänsärkyä.

Vierailija kirjoitti:

Puolisisarukseen olisi varmasti ollut helpompi suhtautua nuorempana, joten ihmettelen, että olette vielä aikoneet lykätä lapsen tekoa myöhemmälle. Ei kukaan hypi sillä tapaa riemusta uusista sisaruksista, jos on itse jo teini-iässä tai peräti täysi-ikäinen. On kyseessä täyssisarus tai puolikas. 

Sinänsä harmi, ap:n lapsi ei saa koskaan aitoa sisaruskokemusta, sillä ei tuo tilanne varmastikaan parane ajan myötä. Ap:n miehellä tulee aina olemaan kaksi perhettä: ap ja nuorimmainen sekä vanhemmat lapset. 

Kun synnyin äidin edellisen avioliiton lapset (4 kpl) olivat 9-17v. Ihanasti ottivat vastaan ja ihan sisaruksina toisiamme pidämme, ei minään puolikkaina. Riippuu varmaan luonteesta tuo suhtautuminen. 14-vuotiaalla siskollani oli vielä erittäin vaikea murrosikä tuossa vaiheessa meneillään, mutta minuun se ei kohdistunut.

Vierailija kirjoitti:

No siitä tässä nyt ei ollut kysymys, vaan nimenomaan on kaikin keinoin yritetty auttaa lasta, mutta silti käytöksellään terrorisoi koko perhettä.

Miten sitä teiniä on yritetty auttaa? Ap:n mukaan isä on pari kertaa ärähtänyt, ap itse vetäytyy koko tilanteesta ihan kuin ei koskisi häntä mitenkään. Kuka teiniä on auttanut?

Vierailija kirjoitti:

Miten ois kunnon keskustelu teinien kanssa, jossa jokainen saisi kertoa, miltä tämä tilanne itsestä tuntuu? Tarvittaessa joku ulkopuolinen perheneuvoja tms. avuksi?

Tätähän sitä on yritetty sanoa, mutta mies on työmatkalla jolloin häneen ei ilmeisesti saa edes puhelimella yhteyttä. Edes iltaisin. Onkohan edes työmatkalla vai rakastajattarensa luona?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä täällä selitetään jotakin "kakkosvaimot ei ymmärrä olevansa aina kakkosia".

Jos pariskunta eroaisi esim. 7 vuoden avioliiton jälkeen ja mies löytäisi uuden naisen, menisi tämän kanssa naimisiin ja he eivät eroaisi vaan olisivat vielä eläkeiässäkin yhdessä aviossa, mikä kakkonen se toinen vaimo silloin olisi? Järjestyksessä toki, mutta kyllähän hän olisi vaimona ykkönen ja miehelle "se oikea", koska hänen kanssaan liitto olisi kestänyt.

Ei liittynyt aloittajan ongelmaan, mutta kiinnitin huomiota tuohon outoon ajatteluun.

Valitettavasti kakkosvaimo on melkein aina kakkosvaimo, mikä paljastuu viimeistään perunkirjoituksessa. Miehen ensimmäisen liiton lapset saattavat olla todella härskejä ja kun isä on poissa katkeruus ja kosto kakkosta kohtaan pääsee valloilleen. Lesken hämmästys voi olla suuri, kun aina oli omasta mielestään hyvissä väleissä ykkösliuton lasten kanssa. Avioero on lapselle (usein teinit ottavat sen raskaimmin) kovempi paikka kuin aikuiset tajuavat ja koston kohde on kakkosvaimo.

Miksi ihmeessä joku olisi katkera isän uutta vaimoa kohtaan? Haluaisivatko lapset, että vanhemmat pysyisivät naimisissa vaikka heillä ei ole enää toimivaa parisuhdetta, riidellään jatkuvasti ja toisella tai molemmilla on omat kuvionsa ja enää ei olla pariskunta ja perhe? Että sellainen "onnellinen" perhe?

Ja miksi juuri ISÄN uusi vaimo olisi "kakkosvaimo" ja häntä kohtaan ollaan katkeria? Mitä jos eron jälkeen äidillä on uusi mies, hänkö ei ole "kakkosmies" ja häntäkö lapset eivät inhoa?

Tämä.

En muista mistään lukeneeni tai kuulleeni, että joku edellisen liiton lapsi olisi minkäänikäisenä moittinut ja nimitellyt äidin uutta puolisoa. Enemmänkin puhutaan tyyliin "mentiin mutsin ja joken (uusi mies) kanssa sinne ja tuonne ja jokke sitä ja tätä", ei välttmättä innoissaan, mutta ei myöskään vihaisesti. Isän uudesta vaimosta sitten puhutaankin "minähän en sen typerän ämmän kanssa samaan aikaan mökillä ole, menköön faija keskenään sen ruman ämmänsä kanssa sinne".

Mikä lienee tuohon syynä? Äiti saa kyllä tavata miehiä eron jälkeen ja avioituakin, mutta isän pitäisi syrjäytyä ja kysyä lapsiltaan lupa jos haluaa viettää minkäänlaista sosiaalista elämää eron jälkeen, saati perhettä perustaa.

Tuohon vielä sellainen huomio, että käytännössä nuo isän uuden vaimon ämmittelijät ovat tyttöjä. Pojilla on omat menonsa ja tekemisensä, ei ne draamaile kotinurkissa ja pohdi vanhempiensa parisuhdeasioita. Kun isä ilmoittaa jannica-caarinalle, että on avioitumassa uudelleen, jannica-caarina kailottaa jotakin v-alkuista ämmää ja kuinka äiti on kauniimpi ja lähtee ovia paiskoen. Sama ilmoitus jani-joosepille saa vastauksen ihan sama mut anna kymppi kun tarvii tankata mopo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siitä tässä nyt ei ollut kysymys, vaan nimenomaan on kaikin keinoin yritetty auttaa lasta, mutta silti käytöksellään terrorisoi koko perhettä.

Miten sitä teiniä on yritetty auttaa? Ap:n mukaan isä on pari kertaa ärähtänyt, ap itse vetäytyy koko tilanteesta ihan kuin ei koskisi häntä mitenkään. Kuka teiniä on auttanut?

Mihin teinin äiti on unohtunut? Hän on kuitenkin teinin ÄITI. Kai häneltäkin voidaan jotakin osallistumista asiaan odottaa?

Onko teinien äidillä muuten uusi suhde, liitto tai peräti lapsia uuden miehen kanssa? Jos on, niin vielä oudompaa jos äiti ei ota asiaan kantaa, koska samasta tilanteesta on kyse. Jos teinit ovat käyttäytyneet asiallisesti (huom. ei tarvitse pitää uudesta kumppanista, asiallinen käytös riittää) äidin uutta parisuhdetta kohtaan, voidaan olettaa samaa käytöstä isänkin kohdalla. Ja äidinkin aikuisena ihmisenä voisi kuvitella samaa olettavan.

Lähde sinä talosta. Helmpompi kaikille

Vierailija kirjoitti:

Ap:n vaikeudet johtuvat nyt erityisesti siitä että hänkin on ihan uudessa tilanteessa jos aiempi yhteiselo on sujunut hienosti. Ei hänen ole koskaan tarvinnut välttämättä sietää yhtään kiukuttelevaa ja epäkunnioittavaa teiniä eläessään.

Tästä tulikin mieleen että ap taitaa olla ainoa lapsi, muuten ei teini-iän kiukuttelu ulkopuolisen näkökulmasta olisi niin vierasta.

Vierailija kirjoitti:

Lähde sinä talosta. Helmpompi kaikille

On myös mahdollista että mies laittaa teinit äidilleen, koska heillä sellainen on, maksaa elatusmaksut ja tapaa teinejä tyyliin joskus. Miksi oletat, että teinit voittavat? Eivät he enää mitään pikkulapsia ole ja onhan heillä äitikin, jolla on samanlainen huoltovastuu kuin isällä.

Vierailija kirjoitti:

Jos meuhkaatte, ettei teinejä saa häätää kodistaan vauvan tieltä, ei vauvallakaan ole mitään syytä saati velvollisuutta muuttaa äitinsä kanssa pois. Kaikilla uusperheen lapsilla on samanlainen oikeus yhteiseen vanhempaansa, tässä tapauksessa isään. Ei se asia ole riippuvainen  siitä, mitä mieltä teinit ovat tulevasta lapsesta tai tämän äidistä.

Ap tässä on uhkaillut pois muuttavansa, muut ovat vain sanoneet ettei teinejä voi heittää kodistaan joten jos se on "minä tai nuo", niin silloin ap lähtee. Kaikki yrittää sanoa että isän pitää puhua teineille, sitten hakeutua perheterapiaan, mutta ap mieluummin lukittautuu makuuhuoneeeen ja lähtee lenkille kuin on edes läsnä näille lapsille joiden perheeseen liittyi. Mitä hän tekee kun oma lapsi muuttuu haistattelevaksi teini-ikäiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos meuhkaatte, ettei teinejä saa häätää kodistaan vauvan tieltä, ei vauvallakaan ole mitään syytä saati velvollisuutta muuttaa äitinsä kanssa pois. Kaikilla uusperheen lapsilla on samanlainen oikeus yhteiseen vanhempaansa, tässä tapauksessa isään. Ei se asia ole riippuvainen  siitä, mitä mieltä teinit ovat tulevasta lapsesta tai tämän äidistä.

Ap tässä on uhkaillut pois muuttavansa, muut ovat vain sanoneet ettei teinejä voi heittää kodistaan joten jos se on "minä tai nuo", niin silloin ap lähtee. Kaikki yrittää sanoa että isän pitää puhua teineille, sitten hakeutua perheterapiaan, mutta ap mieluummin lukittautuu makuuhuoneeeen ja lähtee lenkille kuin on edes läsnä näille lapsille joiden perheeseen liittyi. Mitä hän tekee kun oma lapsi muuttuu haistattelevaksi teini-ikäiseksi?

Ihan sivuhuomautuksena, kaikki lapset ja kaikkien lapset eivät muutu perheelleen haistatteleviksi teini-ikäisiksi, vaikka kaikki muuttuvat toki teini-ikäisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Nyt äkkiä ottamaan aamulääkkeet.

Mene, mene, kun kerran unohdit!

Vierailija kirjoitti:

Ennen raskautta lapset olivat mukavia minua kohtaan ja mm. vein heitä harrastuksiin, ostin tavaroita ja vein reissuillekin. ap

Lapset taisivat saada myös oman ponin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n vaikeudet johtuvat nyt erityisesti siitä että hänkin on ihan uudessa tilanteessa jos aiempi yhteiselo on sujunut hienosti. Ei hänen ole koskaan tarvinnut välttämättä sietää yhtään kiukuttelevaa ja epäkunnioittavaa teiniä eläessään.

Tästä tulikin mieleen että ap taitaa olla ainoa lapsi, muuten ei teini-iän kiukuttelu ulkopuolisen näkökulmasta olisi niin vierasta.

En ole ap, mutta en ymmärrä tätä ajatusta. Olen ollut itsekin se joskus kiukutellut teini ja mulla oli sisaruksia jotka oli pahempia. Sentään nykyään ymmärrän hävetä kuinka itsekäs kakara silloin olin, enkä sietäisi kyllä itse sellaista käytöstä keneltäkään nyt aikuisena. En tiedä miten omat vanhempani sietivät.

Sitäpaitsi kiukuttelua on monenlaista. Sitten on vielä erikseen halveksuva epäkunnioittaminen mitä tuo teini tekee.

Toista voisin omassa (tai bonus-)muksussa jossain määrin katsella, toista en.

Vierailija kirjoitti:

Sen jälkeen lapsi meni huoneeseensa (mahdollisimman äänekkäästi ovia paiskoen tietysti) ja siellä hän nytkin on, varmaankin nukkumassa.

Tai itkemässä, varsinkin jos on tyttö. Ei siksi että tytöt itkisivät herkemmin vaan että vihaiset teinitytöt eivät halua kenenkään näkevän hänen itkeneen. Kai tytön isä kävi ennen nukkumaan menoa juttelemassa hänelle? Jos ei, niin tarvitsette terapiaa koko porukka.

Ajattelin antavani tilanteelle kaksi viikkoa aikaa kehittyä ja jos yhä kahden viikon kuluttua teinit käyttäytyvät huonosti niin minä lähden. ap

Et voi olla ihan tosissasi. Vai etkö ole teineihin ehtinyt yhtään kiintyä monessa vuodessa?

Vierailija kirjoitti:

Tuo hylkäämisen pelko voisi toki osua hyvin kohdilleen. En vain tiedä, että miten sitä voisi helpottaa, mies kun on totta kai kertonut lapsilleen, että tuleva sisarus on ihan yhtä arvokas kuin hekin yms. Vai onko mitään keinoa, millä helpottaa tuota hylkäämisen pelkoa ollenkaan? Puhetta kun ei tuo nuorempi tunnu kuuntelevan. Äskenkin mies huusi aamupalalle ja riitahan siitä taas syntyi, kun lapsi ei olisi millään halunnut olla kanssamme samassa huoneessa edes. ap

Tätä on toistettu monta kertaa, mutta vielä kerran: perheterapia.

Perheterapia ei tarkoita sitä että kukaan olisi hullu, vaan nimenomaan sitä että ulkopuolinen ammattilainen auttaa teitä KAIKKIA kommunikoimaan ja ymmärtämään tunteitanne - omia ja toisten, ja puhumaan niistä rakentavasti. Ota äitiysneuvolaan yhteyttä jo nyt tai huomenna jos soittoaika on jo ohi, ja kysy miten perheterapiaan haetaan. He osaavat neuvoa.

Niille jotka uusperhettä niin parjaavat, niin itse ihan ydinperheessä olin vastaavassa tilanteessa lapsena. Olin 11, en siis ihan teini, kun sain kuulla sisaruksen tulosta. Olin pettynyt ja vihainen, en halunnut vauvaa/pikkulasta ”pilaamaan” mukavaa elämää ja ihmettelin, miksi vanhempani tieten tahtoen haluavat hankkia elämäämme epämukavuustekijän. Kilttinä lapsena kapinointiin ei ollut noin rajua, mutta olin todella harmissani. Ensimmäiset vauva- ja taaperovuodet minua ärsytti vauva- ja pikkulapsiarki (pyydettiin mukaan hoitamaan ja yritettiin edesauttaa kiintymyssuhdetta, en vain ollut kiinnostunut vauva-asioista). Myöhemmin olinkin jo niin iso, että suuren osan ajasta vietin pois kotoa. Nyt kun pikkusisarukseni on parikymppinen on meillä kaikista alkuvaikeuksista huolimatta läheiset välit ja vietämme paljon aikaa yhdessä.

Näitä ongelmia siis ilmenee ydinperheissä yhtä lailla eikä kyse välttämättä ole syrjäytetyksi tulemisen pelosta vaan siitä, ettei tahdo elämän muuttuvan vauva-arjeksi.