Luin kirjan henkirikoksen uhrin omaisista ja järkytyin, miten Suomessa heitä kohdellaan - ei tarjota kriisiapua, omaisilta peritään oikeudenkäyntikuluja, viranomaiset pompottelevat, omainen voi joutua siivoamaan uhrin veristä asuntoa....

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö kriisiapu, niin kuin kaikki muukin, saada ilmaiseksi? Pitäisikö oikeudenkäyntikulut ottaa veronmaksajien taskusta?

Parempi olla sekaantumatta piireihin, joissa voi joutua henkirikoksen uhriksi. Joskus käy huono tuuri, tietenkin, ei kellään ole kristallipalloa. Mutta raha on tärkeää, eivät ihmisten tunteet.

Kirjassa esitettiin tapauksia, joissa ihan korkeastikoulutetut ja työssäkäyvät ovat joutuneet henkirikoksen uhriksi. Miksi omaisten tehtävä on maksaa siitä, että joku tappaa heidän läheisensä ja tappajalle kustanneetaan ylläpito vankilassa, ei peritä korvaussummia, huolehditaan hänen tarpeistaan yms.? Ei omaiset valitse joutua siihen myllytykseen.

^ Ja lisään, että vaikka läheinen olisikin päihdepiireihin ajautunut, ei se ole niiden läheisen vika eikä se oikeuta viemään kenenkään henkeä. Monesti he kantavat silloin paljon huolta jo silloin, kun läheinen eli.

Joo ei tämä Suomikulta ole niin hyvä kuin aina väitetään. Monet, monet asiat ovat olemassa vain paperilla ja luuloissa, käytännössä mitään ei tapahdu, ja usein tulee jopa lisähaittaa.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö kriisiapu, niin kuin kaikki muukin, saada ilmaiseksi? Pitäisikö oikeudenkäyntikulut ottaa veronmaksajien taskusta?

Parempi olla sekaantumatta piireihin, joissa voi joutua henkirikoksen uhriksi. Joskus käy huono tuuri, tietenkin, ei kellään ole kristallipalloa. Mutta raha on tärkeää, eivät ihmisten tunteet.

Voi kultaseni, ei tarvitse olla missään piireissä, että joku voidaan tappaa. Ihmisiä tapetaan joka päivä, suurin osa uhreista ei kuulu mihinkään "piireihin".

Ei tarvita kuin yksi päästään pimahtanut ja se oli siinä. Oletko unohtanut esim kouluampumiset.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö kriisiapu, niin kuin kaikki muukin, saada ilmaiseksi? Pitäisikö oikeudenkäyntikulut ottaa veronmaksajien taskusta?

Ei pitäisi? Eikö tekijän lompakko tai selkänahka olisi se oikea osoite. Ai ei ole maksukykyä? No sitten raatakoon työleirillä niin kauan, kunnes velka yhteiskunnalle ja uhrille on maksettu. Ai korot tekee kipeää? No mitä nopeammin teet sen pakkotyösi, sitä vähemmän joudut niitä korkoja maksamaan.

Siis minkä kirjan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö kriisiapu, niin kuin kaikki muukin, saada ilmaiseksi? Pitäisikö oikeudenkäyntikulut ottaa veronmaksajien taskusta?

Ei pitäisi? Eikö tekijän lompakko tai selkänahka olisi se oikea osoite. Ai ei ole maksukykyä? No sitten raatakoon työleirillä niin kauan, kunnes velka yhteiskunnalle ja uhrille on maksettu. Ai korot tekee kipeää? No mitä nopeammin teet sen pakkotyösi, sitä vähemmän joudut niitä korkoja maksamaan.

Jep. Ja ne omaiset maksavat myös usein omasta pussistaan terapia- ja lääkärikulut. Tämä tuli esiin niin kirjassa kuin tuossa artikkelissa. Tekijältä ei välttämättä saa ikinä näihin korvauksia, koska omaisen tehtävä on hoitaa perintäasiat ja silloinkin voi saada ehkä 20-100 euroa vuosien päästä.

Vierailija kirjoitti:

Siis minkä kirjan?

Tämän luin. Suosittelen. Oli tosi pysäyttävä kirja.

https://www.adlibris.com/fi/kirja/ei-unohdu-koskaan-9789524517256

Vierailija kirjoitti:

Jep. Ja ne omaiset maksavat myös usein omasta pussistaan terapia- ja lääkärikulut. Tämä tuli esiin niin kirjassa kuin tuossa artikkelissa. Tekijältä ei välttämättä saa ikinä näihin korvauksia, koska omaisen tehtävä on hoitaa perintäasiat ja silloinkin voi saada ehkä 20-100 euroa vuosien päästä.

Suomessahan on viety yhteiskunnan kelkasta pudonneiden ymmärrys ja hyysääminen niin pitkälle, että käytännössä rahaton asiansa huonosti hoitanut saa perseillä täysin ilman käytännön rangaistusta: ehdollinen on vitsi vain, sakkoja tai korvauksia ei tarvitse maksaa ja vankilaan ei joudu kuin harvassa tapauksessa ja vaikka joutuisi, lentää sieltä pikapuoliin ulos eikä olot ole muutenkaan hullummat.

Suomessa uhri, henkirikostapauksissa uhrin omaiset, saa sen raskaimman tuomion, eikä mitään alennuksia tunneta.

Kriisityön tilanne on nykyisin paljon parempi kuin 20 vuotta sitten. Kriisikeskustoiminta on nykyisin lakisääteistä, ja tuen saajalle maksutonta. Toki kyse on lyhytaikaisesta tuesta akuutissa kriisissä, mahdollinen terapia on sitten toinen juttu. Kriisityöhön kuitenkin kuuluu myös sen varmistaminen, että asiakkaan jatkopolut ovat kunnossa.

Myös Rikosuhripäivystyksen palvelut ovat maksuttomia, ja sieltä saa halutessaan paitsi käytännön neuvoja, myös tukihenkilön.

Poliisi tai pelastushenkilöstö kontaktoi nykyisin melko hyvin kriisipalveluja, mikäli omainen antaa siihen luvan. Toki tässäkin on varmasti paikkakuntakohtaisia eroja.

Omaisen asema korvausten osalta on tosiaan todella huono. Kyllä valtion pitää pystyä parempaan! Oletan, että järjestöt tekevät töitä lainsäädäntömuutosten edistämiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Ja ne omaiset maksavat myös usein omasta pussistaan terapia- ja lääkärikulut. Tämä tuli esiin niin kirjassa kuin tuossa artikkelissa. Tekijältä ei välttämättä saa ikinä näihin korvauksia, koska omaisen tehtävä on hoitaa perintäasiat ja silloinkin voi saada ehkä 20-100 euroa vuosien päästä.

Suomessahan on viety yhteiskunnan kelkasta pudonneiden ymmärrys ja hyysääminen niin pitkälle, että käytännössä rahaton asiansa huonosti hoitanut saa perseillä täysin ilman käytännön rangaistusta: ehdollinen on vitsi vain, sakkoja tai korvauksia ei tarvitse maksaa ja vankilaan ei joudu kuin harvassa tapauksessa ja vaikka joutuisi, lentää sieltä pikapuoliin ulos eikä olot ole muutenkaan hullummat.

Suomessa uhri, henkirikostapauksissa uhrin omaiset, saa sen raskaimman tuomion, eikä mitään alennuksia tunneta.

Kerrotko vielä sen työnantajan, joka palkkaa 20 vuotta huumeita työttömänä vetäneen?

Läheiseni murhattiin ja siitä seurasi 30 000 euron velat. Mistään en saanut apua enkä tukea. Sosiaalitoimi käski aina hakea kaverin apuun, vaikka sanoin, ettei ole ketään joka auttaa tai tukee. En uskaltanut liikkua melkein vuoteen pois kotoa, sain karenssin, enkä saanut tukia koska paniikissa mokasin hakemukset. Olen sitä ennen elänyt mallikkaasti ja maksanut verot, mutta niin vain sekosin kun läheinen murhattiin raa asti tuntemattoman toimesta.

Se mitä eniten kaipasin, olisi ollut käytännön apu . Joku käymään läpi paperit ja hakemukset . Virkailija lässytti ylimielisesti että nyt vaan pitää reippaasti pyytää kaverit apuun ja minä itkin, että ei ole sellaisia. Empatia virkamiehille ja naisille ei tekisi pahaa.

Nykyään menee hyvin, mutta olen hieman katkera.

Suomessahan on viety yhteiskunnan kelkasta pudonneiden ymmärrys ja hyysääminen niin pitkälle, että käytännössä rahaton asiansa huonosti hoitanut saa perseillä täysin ilman käytännön rangaistusta: ehdollinen on vitsi vain, sakkoja tai korvauksia ei tarvitse maksaa ja vankilaan ei joudu kuin harvassa tapauksessa ja vaikka joutuisi, lentää sieltä pikapuoliin ulos eikä olot ole muutenkaan hullummat.

Suomessa uhri, henkirikostapauksissa uhrin omaiset, saa sen raskaimman tuomion, eikä mitään alennuksia tunneta.[/quote]

Tämä olisi tärkeä asia keskusteltavaksi, harmi että se on vaikeaa tällaista öyhötystä lukiessa.

Muutama pointti:

Suomessa tuomiot määräytyvät rikoksen, eivät varallisuuden mukaan.

Tuomioistuimen määräämät sakot on maksettava. Jos ei maksa, ne muunnetaan vankeudeksi.

Vankilasta ei "lennä ulos". Tuomitulle lasketaan rangaistusaika, ja vankilasta vapautuu kun tuomio on suoritettu.

Ja jokaiselle vankilaoloja kadehtivalle muistutan aina, että sinne on melko helppo päästä. Kannattaa siis hommata itselleen tuomio, niin ei tarvitse enää muita kadehtia.

Vierailija kirjoitti:

Läheiseni murhattiin ja siitä seurasi 30 000 euron velat. Mistään en saanut apua enkä tukea. Sosiaalitoimi käski aina hakea kaverin apuun, vaikka sanoin, ettei ole ketään joka auttaa tai tukee. En uskaltanut liikkua melkein vuoteen pois kotoa, sain karenssin, enkä saanut tukia koska paniikissa mokasin hakemukset. Olen sitä ennen elänyt mallikkaasti ja maksanut verot, mutta niin vain sekosin kun läheinen murhattiin raa asti tuntemattoman toimesta.

Se mitä eniten kaipasin, olisi ollut käytännön apu . Joku käymään läpi paperit ja hakemukset . Virkailija lässytti ylimielisesti että nyt vaan pitää reippaasti pyytää kaverit apuun ja minä itkin, että ei ole sellaisia. Empatia virkamiehille ja naisille ei tekisi pahaa.

Nykyään menee hyvin, mutta olen hieman katkera.

Olen pahoillani läheisesi menetyksestä ja siitä, että et ole saanut tukea.

Kuinka kauan tapahtuneesta on aikaa? Ymmärrän toki, jos et halua vastata.

Oliko tuossa kirjassa sen hevostallilleen murhatun naisen omaiset? Muistan, että ainakin jossain vaiheessa kertoivat julkisuudessa miten heitä kohdeltiin. Minusta oli hienoa, että jaksoivat tulla esiin ja kertoa! Toivottavasti useampi alkaisi pitää tästä meteliä. En ymmärrä, miksi henkirikoksen uhrien omaiset maksavat oikeuskuluja, vai onko kyse että he ovat valittaneet tuomiosta? Silti, henkirikoksessa senkään ei pitäisi olla maksullista.

Yleensäkin kuolleen lähiomaisia kohdellaan turhan huonosti.

Mieheni lähiomainen ei ollut henkirikoksen uhri, vaan oli kuollut yllättäen kotiinsa diagnosoimattomaan syöpään. Verta oli tullut. Kaiken huippuna lääkäri oli jättänyt likastuneet kertisvälineensä lattialle.

Mieheni ei saanut mitään kriisiapua eikä kaupungilta tarjottu siivoamisapua. Mies siivosi itse ja traumatisoitui. Joutui töistä 5 kuukauden sairaslomalle.

Jos olisi tarjottu heti tukitoimia, olisi työkyky ehkä säilynyt paremmin. Sairasloman jälkeen irtisanottiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheiseni murhattiin ja siitä seurasi 30 000 euron velat. Mistään en saanut apua enkä tukea. Sosiaalitoimi käski aina hakea kaverin apuun, vaikka sanoin, ettei ole ketään joka auttaa tai tukee. En uskaltanut liikkua melkein vuoteen pois kotoa, sain karenssin, enkä saanut tukia koska paniikissa mokasin hakemukset. Olen sitä ennen elänyt mallikkaasti ja maksanut verot, mutta niin vain sekosin kun läheinen murhattiin raa asti tuntemattoman toimesta.

Se mitä eniten kaipasin, olisi ollut käytännön apu . Joku käymään läpi paperit ja hakemukset . Virkailija lässytti ylimielisesti että nyt vaan pitää reippaasti pyytää kaverit apuun ja minä itkin, että ei ole sellaisia. Empatia virkamiehille ja naisille ei tekisi pahaa.

Nykyään menee hyvin, mutta olen hieman katkera.

Olen pahoillani läheisesi menetyksestä ja siitä, että et ole saanut tukea.

Kuinka kauan tapahtuneesta on aikaa? Ymmärrän toki, jos et halua vastata.

Pelkään että minut tunnistetaan, mutta jo yli 5 vuotta. Jostakin syystä kannan häpeää tästä tapahtuneesta. Jotenkin ilmapiiri on Suomessa usein se, että oma vika jos tapahtuu pahaa ja pitäisi vain reippaasti pärjätä.

Vierailija kirjoitti:

Suomessahan on viety yhteiskunnan kelkasta pudonneiden ymmärrys ja hyysääminen niin pitkälle, että käytännössä rahaton asiansa huonosti hoitanut saa perseillä täysin ilman käytännön rangaistusta: ehdollinen on vitsi vain, sakkoja tai korvauksia ei tarvitse maksaa ja vankilaan ei joudu kuin harvassa tapauksessa ja vaikka joutuisi, lentää sieltä pikapuoliin ulos eikä olot ole muutenkaan hullummat.

Suomessa uhri, henkirikostapauksissa uhrin omaiset, saa sen raskaimman tuomion, eikä mitään alennuksia tunneta.

Tämä olisi tärkeä asia keskusteltavaksi, harmi että se on vaikeaa tällaista öyhötystä lukiessa.

Muutama pointti:

Suomessa tuomiot määräytyvät rikoksen, eivät varallisuuden mukaan.

Tuomioistuimen määräämät sakot on maksettava. Jos ei maksa, ne muunnetaan vankeudeksi.

Vankilasta ei "lennä ulos". Tuomitulle lasketaan rangaistusaika, ja vankilasta vapautuu kun tuomio on suoritettu.

Ja jokaiselle vankilaoloja kadehtivalle muistutan aina, että sinne on melko helppo päästä. Kannattaa siis hommata itselleen tuomio, niin ei tarvitse enää muita kadehtia.

Sekoitat nyt kuvotuksen ja inhon kateuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheiseni murhattiin ja siitä seurasi 30 000 euron velat. Mistään en saanut apua enkä tukea. Sosiaalitoimi käski aina hakea kaverin apuun, vaikka sanoin, ettei ole ketään joka auttaa tai tukee. En uskaltanut liikkua melkein vuoteen pois kotoa, sain karenssin, enkä saanut tukia koska paniikissa mokasin hakemukset. Olen sitä ennen elänyt mallikkaasti ja maksanut verot, mutta niin vain sekosin kun läheinen murhattiin raa asti tuntemattoman toimesta.

Se mitä eniten kaipasin, olisi ollut käytännön apu . Joku käymään läpi paperit ja hakemukset . Virkailija lässytti ylimielisesti että nyt vaan pitää reippaasti pyytää kaverit apuun ja minä itkin, että ei ole sellaisia. Empatia virkamiehille ja naisille ei tekisi pahaa.

Nykyään menee hyvin, mutta olen hieman katkera.

Olen pahoillani läheisesi menetyksestä ja siitä, että et ole saanut tukea.

Kuinka kauan tapahtuneesta on aikaa? Ymmärrän toki, jos et halua vastata.

Pelkään että minut tunnistetaan, mutta jo yli 5 vuotta. Jostakin syystä kannan häpeää tästä tapahtuneesta. Jotenkin ilmapiiri on Suomessa usein se, että oma vika jos tapahtuu pahaa ja pitäisi vain reippaasti pärjätä.

Kiitos vastauksestasi :)

Tuohon pärjäämismentaliteettin törmää kyllä valitettavasti vieläkin ajoittain. Osa ihmisistä pelkää kriisissä olevan kohtaamista, ja siksi ohittavat asian. Osalla kyse on varmasti empatiakyvyn puutteesta. Myös koulutusta pitäisi olla vielä nykyistä enemmän ainakin koko sosiaali- ja terveydenhuollon alalla sekä poliisissa ja pelastustoimessa.

Toivotan sinulle kaikkea hyvää. Muista, että sinulla ei ole mitään syytä häpeään.

Vierailija kirjoitti:

Oliko tuossa kirjassa sen hevostallilleen murhatun naisen omaiset? Muistan, että ainakin jossain vaiheessa kertoivat julkisuudessa miten heitä kohdeltiin. Minusta oli hienoa, että jaksoivat tulla esiin ja kertoa! Toivottavasti useampi alkaisi pitää tästä meteliä. En ymmärrä, miksi henkirikoksen uhrien omaiset maksavat oikeuskuluja, vai onko kyse että he ovat valittaneet tuomiosta? Silti, henkirikoksessa senkään ei pitäisi olla maksullista.

Ei ollut kirjassa tuota tapausta, mutta muistan sen muualta ja tosiaan omaiset ovat pitäneet (oikeutetusti!) ääntä kokemistaan epäkohdista. Melkoisen karua luettavaa.

"Tilan myynnin lopulta onnistuttua huokasimme jo pienestä helpotuksesta, kun ei tarvitse huolehtia tilasta 35 kilometrin päässä, kun tuli seuraava ”korvatillikka”. Valtiokonttori lähestyi koko perhettä vaatimuksella maksaa 10 360 euron oikeuskuluja! Valtiokonttori oli jo käynyt oma-aloitteisesti perheenpään kotivakuutuksella noin 3 000 euroa. Soitin annettuun numeroon saadakseni selvitystä asiasta ja perusteluja vastoin käräjäoikeuden päätöstä.

Tunnin tivaukseen ainoat vastaukset olivat: ”Vahingonkorvauspykälän mukaan. Laki on kaikille sama. En tiedä. Tehkää valitus”. Teimme kaikki kirjallisen valituksen, jossa selvitimme, että me olemme se ”vahingosta” kärsivä osapuoli ja jokainen on tarvinnut lääkäriä, lääkkeitä (pystyäkseen edes osallistumaan hautajaisiin, myöhemmin unilääkkeitä) useaan otteeseen sairauslomaa, terapiaa (useimmiten kuntien ilmaiseksi tarjoaman psykiatrisen sairaanhoitajan ja psykologin vastaanotoilla, kriisikeskuksissa.

Jotkut ovat saaneet lähetteen pitempiaikaiseen terapiaan (Kela-korvaus). Me vanhemmat olemme saaneet kotikuntamme psykiatrisen sairaanhoitajan apua ja maksusitoumuksella kriisi- ja traumapsykoterapiaa sekä äidille traumafysioterapiaa. Näistä emme ole tietenkään hakeneet korvauksia Valtiokonttorilta, emmekä enää muistakaan kohdalle tulleista kuluista, koska Valtiokonttori ei ole maksanut edes sille määrättyjä lakisääteisiä korvauksia (paitsi hautauskulut ja terassin korjaus). Miksi lainvoiman saanut käräjäoikeuden päätös ei toteudu?

12.1.2018 päivätyllä kirjeellä valtiokonttori ilmoitti jokaiselle hylkäävänsä kaikki valitukset: ”Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen edellyttää, että niitä vaativalle myönnetään myös muita rikosvahinkolain mukaisia korvauksia. Oikeudenkäyntikuluja koskeva korvausvaatimus hylätään, koska teille ei ole aiheutunut muuta rikosvahinkolain nojalla korvattavaa vahinkoa.”

Soitin tässä kirjeessä annettuun numeroon. Ei vastausta, puhelu ohjautui keskukseen. ”Ei ole paikalla”. Seuraavana päivänä: ”Ei ole tänään paikalla”. Seuraavana päivänä: pitkä hiljaisuus, ”Tämän niminen henkilö ei ole täällä töissä!” Onko Valtiokonttorilla puhelinnumero, johon ei koskaan vastata? Onko hylkäyskirjeiden allekirjoittaja valehenkilö? Kuka siellä tekee päätöksiä? Onko Valtiokonttori omalakinen valtio valtiossa, joka vähät välittää Suomen lainsäädännöstä?

Saimme vinkin Oikeusaputoimistosta. Soitto sinne, vastasoitto kahden viikon kuluttua. Pitkän puhelun tulos ”Tehkää uusi valitus! Tehkää valitus myös Asianajajaliittoon asianajajastanne. Tuntuu että tätä teidän asiaanne on hoidettu vähän ”vasemmalla kädellä”. Huhhuh! Kuka jaksaa tätä valitusmyllyä?"

https://www.kaleva.fi/todeksi-tullut-painajainen-kaksi-poliisia-tuli-ko…