Saitko kumppaniksi sen jonka halusit, vai tyydyitkö siihen varasijalla olevaan?

Suurinta rakkautta pitäisi aina yrittää tavoitella. Ennen kuin kuolinvuoteella katuu sitä, ettei yrittänyt.

Tyytyminen johonkin on turvallinen ja tyhmä valinta.

Kaipa sitä tuli tyytyneeksi. Toki rakastan nykyistä kumppania ja hän on aivan huippu-äiti lapsille.

Sain juuri sen kenet halusin. Komean, hauskan, fiksun, urheilullisen, hyväsydämisen ja rohkean miehen.

Hänen itsevarmuutensa hurmasi heti.

Itseasiassa oli ainoa mies jonka perään piti vähä "yrittää". Se oli heti koukuttavaa. Nykyään onneksi ei tarvitse enää yrittää saada häntä :D

En kyllä koskaan ole ottanut mitään muuta kuin sen, jota oikeasti olen halunnut. Ja olen naimisissa elämäni rakkauden kanssa. Lienen hyvin tyypillinen nainen. Paras tai ei ketään.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä koskaan ole ottanut mitään muuta kuin sen, jota oikeasti olen halunnut. Ja olen naimisissa elämäni rakkauden kanssa. Lienen hyvin tyypillinen nainen. Paras tai ei ketään.

Olet etuoikeutettu...minä en ole koskaan saanut ihastustani

34v olen

Vierailija kirjoitti:

Suurinta rakkautta pitäisi aina yrittää tavoitella. Ennen kuin kuolinvuoteella katuu sitä, ettei yrittänyt.

Tyytyminen johonkin on turvallinen ja tyhmä valinta.

Pari vuotta nyt tavoitellut, pitäisiköhän jossain vaiheessa hyväksyä, ettei tämä ollut se suuri molemminpuolinen rakkaus?

Ei silti samaa mieltä olen periaatteessa.

En tiedä, miksi vastaan provoon. Ehkä siksi, että ulkona alkaa ihan kohta sataa joten sinne ei kannata mennä.

Miksi olisin alkanut tapailla ihmistä, johon en olisi ollut ihastunut? Miten olisin osannut haaveilla kumppanistani ennen kuin olin häntä edes tavannut?

Vierailija kirjoitti:

Teininä haaveilin Wayne Greztkystä. Kanadalainen jääkiekkoilija, jos joku ei tunnista. En ole ihan varma, menikö nimikään oikein. Suunnittelin lähteväni lukion jälkeen Kanadaan sukulaisiin, jotta voisin tutustua Wayneen. Omien kuvitelmien perusteella Wayne olisi ollut täydellinen aviomies, jonka luonnekin olisi supertäydellinen.

Lukion kolmannella rakastuin ensimmäistä kertaa elämässäni kunnolla. En ollut aiemmin seurustellut. Olemme edelleen yhdessä eikä minulle ole tullut koskaan tunnetta, että voi kun olisin odottanut parempaa tai olisiko se Antti ollut sittenkin parempi. En vaan keksi yhtään miestä, johon oman mieheni vaihtaisin.

Minä olin 13-vuotiaana rakastunut Bay City Rollersien Ericiin. Mietin ihan vakavissani, että mitä tekisin jos minulla olisi poikaystävä ja sitten tapaisinkin Ericin ja hän haluaisi minut. Sitten koin ensirakkauden eikä enää tarvinnut julkkiksista haaveilla.

Ai niin, suunnilleen saman ikäisenä mietin myös, etten IKINÄ menisi tulevan poikaystäväni kanssa saunaan, koska hän näkisi minut siellä ilman meikkiä ja hiukset märkinä :-D

Aika surullista, että tällä palstalla on aikuisia ihmisiä, jotka tuntuvat olevan kehitykseltään edelleen tuossa vaiheessa.

En ole aina saanut ihastustani, mutta ei minulla mitään varasijoja ollut. Myöhemmin sitten tajusin miksi oli hyväkin että en saanut niitä ihastuksia. Tämän hetkinen kumppani vei jalat alta saman tien ja vein minäkin häneltä. Kummallakin olisi varmasti ottajia, mutta halutaan vain toisemme.

Välillä käy niin ettei saa sitä kenestä tykkää. Sitten pitää odotella seuraavaa ihastumista, joka voi tärpätä. Sellaisen kanssa en ole koskaan ollut keneen en olisi ihastunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurinta rakkautta pitäisi aina yrittää tavoitella. Ennen kuin kuolinvuoteella katuu sitä, ettei yrittänyt.

Tyytyminen johonkin on turvallinen ja tyhmä valinta.

Pari vuotta nyt tavoitellut, pitäisiköhän jossain vaiheessa hyväksyä, ettei tämä ollut se suuri molemminpuolinen rakkaus?

Ei silti samaa mieltä olen periaatteessa.

Oletko ihan oikeasti tavoitellut, vai vähän sinnepäin? Tietääkö se toinen henkilö mitä ajattelet hänestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä koskaan ole ottanut mitään muuta kuin sen, jota oikeasti olen halunnut. Ja olen naimisissa elämäni rakkauden kanssa. Lienen hyvin tyypillinen nainen. Paras tai ei ketään.

Olet etuoikeutettu...minä en ole koskaan saanut ihastustani

34v olen

Ei se liity mitenkään etuoikeuksiin. Sillä joka saa elämänkumppanin, johon on myös ihastunut, on yleensä parempi tuuri (tapaa itselleen sopivan ihmisen) ja monesti ne ihmiset ovat tutustuneet avoimin mielin monenlaisiin ihmisiin ja ehkä myös ihastuvat helpommin kuin muut. Näillä ihmisillä on usein myös paljon annettavaa parisuhteelle ja rohkeutta odottaa niin kauan että se oikea tulee vastaan. He eivät esimerkiksi ota ketä tahansa parisuhteeseen tai jää huonoon suhteeseen, koska tietävät että se estäisi heitä löytämästä parempaa suhdetta. Heillä saattaa muutenkin olla paremmat sosiaaliset taidot, jolloin heistä ehkä kiinnostutaan helpommin. He myös osaavat reflektoida ja muuttaa omaa käytöstään, jotta heidän kanssaan olisi mukavampaa olla (esim. Nostaa ne sukat lattialta). Se kuka saa ihastuksen ja kuka ei riippuu monista eri tekijöistä, mutta ei ole mitään maagista etuoikeutta annettu niille jotka saavat haluamansa kumppanin. Itse uskon että kuka tahansa voi saada parisuhteen ihastuksensa kanssa. Ei kaikkien ihastusten kanssa, mutta jos kykenee useampaan ihastumaan niin joskus sitä vastarakkautta löytyy. 34-vuotias on vielä oikeasti aika nuori sanomaan ettei sitä rakkautta koskaan löytynyt, kun elämää pitäisi tilastollisesti olla edessä ainakin se 50 vuotta vielä. Kyynistyminen, muiden kadehtiminen ja uskominen siihen, että minä en koskaan saa sitä jonka haluan, vähentävät merkittävästi mahdollisuuksiasi saada kumppanin. Ne eivät ole yleisesti viehättävinä pidettyjä ominaisuuksia.

Ihan vaan sivusta.

Siis minähän halusin Leonardo Dicaprion :)

Olin häneen kuolettavasti ihastunut 13-14- vuotiaana. 

En päätynyt lopulta yksiin hänen kanssaan. (nykyisin en enää ottaisi vaikka ilmestyisi oven taakse kukkakimpun kera)

Jossain vaiheessa tuli sellainen karu realiteetti havaittua että vaikka Leo onkin varhaisissa elokuvissaan unelmamies ja haaveiden ensirakastaja, hän näyttelee kyseistä (aika samankaltaista) hahmoa näissä elokuvissa. Hän on näyttelijä. Arkielämässä hän ei ole sama yltiöromanttinen eteerisen komea nuori mies kuin elokuvissa, vaan ihminen vikoineen ja huonoine puolineen. Ei ole mitään tarvetta palvoa häntä, varsinkaan kun en koskaan tulisi häntä saamaan. Tähän huomioon päättyi fanitukseni. 

Sitten asiaan. Oma mieheni oli ulkonäkönsä puolesta minulle tosi viehättävä (on kyllä nykyisinkin) , luonteesta en tiennyt oikein mitään muuta kuin sen että hän on tosi hiljainen ja rauhallinen.

Luulin haluavani noihin aikoihin erään toisen, mutta nykyinen odotteli fiksusti taustalla sen aikaa että sain sen epäsopivan miehen kanssa ensin asiat päätökseen.  Tuon jälkeen olin jonkin aikaa yksin ja keskityin oman arkeni rakentamiseen, jälkikäteen tuo aika ja itsetutkiskelu teki minulle todella hyvää. Edellisestäkin pääsin yli nopeammin kuin olisin uskonut, ajattelin olevani todella romuna pitkään mutta oikeastaan nautinkin sinkkuna olosta enemmän kun mitä olin odottanut. En deittailut ketään, olin vain yksin, sisustin kämpästäni mieleiseni, tein töitä ja opiskelin. Toki ystäviä tuli nähtyä usein ja heidän kanssaan vietettyä paljon aikaa, varisnkin iltaisin. 

Mieheni oli erään parhaista ystävistäni poikaystävän tuttu, joten hän pyöri sen takia samoissa ystäväpiireissä ja näin häntä aina satunnaisesti. Aluksi vain tyydyin ihastelemaan hiljaa mielessäni hänen ulkonäköään mutta hän ei ottanut mitään kontaktia joten homma jäi yleensä siihen. Hän ei osoittanut mitenkään että oli kiinnostunut, tai niin silloin luulin. Myöhemmin huomasin ne vaivihkaiset katseet ja huomasin että aloin itsekin odottamaan hänen näkemistään entistä enemmän. Toivoin että hän olisi paikalla kun erilaiset porukat kokoontuivat, mutta en halunnut sammuttaa hänen kiinnostustaan liialla innostuksella. Sitten vähitellen hän alkoi ottaa kontaktia ja aloimme jutella enemmän. Aloin ihastua häneen yhä enemmän. Vastauksena varsinaiseen kysymykseen, ei ollut siis muita mielessäni, ei varasijoja.  Sitten hän alkoi ilmeisesti kyllästyä pelkkään silmäpeliin koska otti sen ratkaisevan askeleen ja suukotti minua hyvin hellästi kun olimme hyvästelemässä eräänä iltana ja kaikki kaverit lähdössä koteihinsa. Sivummalla, siis, ei keskellä kaveriporukkaa:) No, me emme päätyneet omiin koteihimme vaan hänen sänkyynsä, jossa käytännössä sitten vietimme seuraavat kuukaudet, pakollisia velvollisuuksia lukuunottamatta. Ihastus ja melko pian sen jälkeen rakkaus iski molempiin ilmeisesti aika lujasti. 

Niin mikä se kysymys oli? Sainko sen jonka halusin vai jouduinko tyytymään "toiseksi parhaaseen"? Mihin toiseksi parhaaseen? En minä edes nähnyt ketään muita kuin hänet. 

Onpa erikoinen kysymys. Miksi hakeutua tapailemaan ketään, josta en ole kiinnostunut? Kun tutustuin nykyiseen kumppaniini, pidin häntä kiinnostavana ja sopivana itselleni. Miellytti silmää ja huumorintajua, oli hyväkäytöksinen, fiksu ja kohtelias. Häntä ennen olen sekä antanut että saanut pakkeja, mutta en ajattele niitä virityksiä minkään sosiaalisen "tasoeron" lävitse. Sehän olisi aivan naurettavaa ja epäolennaista parisuhteen ja henkisen yhteyden muodostamisen näkökulmasta.

Vierailija kirjoitti:

Onpa erikoinen kysymys. Miksi hakeutua tapailemaan ketään, josta en ole kiinnostunut? Kun tutustuin nykyiseen kumppaniini, pidin häntä kiinnostavana ja sopivana itselleni. Miellytti silmää ja huumorintajua, oli hyväkäytöksinen, fiksu ja kohtelias. Häntä ennen olen sekä antanut että saanut pakkeja, mutta en ajattele niitä virityksiä minkään sosiaalisen "tasoeron" lävitse. Sehän olisi aivan naurettavaa ja epäolennaista parisuhteen ja henkisen yhteyden muodostamisen näkökulmasta.

Tämä!

Naiset soi valita. Miehet tyytyy siihen jonka saa. 

Vierailija kirjoitti:

Naiset soi valita. Miehet tyytyy siihen jonka saa. 

Niin JOS  se unelmanainen on se kaikista parhaimman näköinen. Kannattaa tarkastaa omia kriteereitäänkin aika säännöllisin väliajoin. 

Tässä muuten myös yksi huomio.

Parisuhteeseen ryhdytään ulkonäön, ihastumisen ja epärealististen ihannekuvan luoman harhan vuoksi.

Parisuhteessa pysytään kun kumppani osoittautuu luotettavaksi, helläksi ja paremmaksi kuin haavekuvat. 

Nuo tyytymiset ovat käsittääkseni niiden ihmisten juttu jotka menevät järki edellä ydinperhe-odotusten mukaisesti asenteella "kunhan nyt jonkun ihan ok:n saa", ja lopputulema on se ettei kumpikaan ole parisuhteessa tyytyväinen saati onnellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä koskaan ole ottanut mitään muuta kuin sen, jota oikeasti olen halunnut. Ja olen naimisissa elämäni rakkauden kanssa. Lienen hyvin tyypillinen nainen. Paras tai ei ketään.

Olet etuoikeutettu...minä en ole koskaan saanut ihastustani

34v olen

Ei se liity mitenkään etuoikeuksiin. Sillä joka saa elämänkumppanin, johon on myös ihastunut, on yleensä parempi tuuri (tapaa itselleen sopivan ihmisen) ja monesti ne ihmiset ovat tutustuneet avoimin mielin monenlaisiin ihmisiin ja ehkä myös ihastuvat helpommin kuin muut. Näillä ihmisillä on usein myös paljon annettavaa parisuhteelle ja rohkeutta odottaa niin kauan että se oikea tulee vastaan. He eivät esimerkiksi ota ketä tahansa parisuhteeseen tai jää huonoon suhteeseen, koska tietävät että se estäisi heitä löytämästä parempaa suhdetta. Heillä saattaa muutenkin olla paremmat sosiaaliset taidot, jolloin heistä ehkä kiinnostutaan helpommin. He myös osaavat reflektoida ja muuttaa omaa käytöstään, jotta heidän kanssaan olisi mukavampaa olla (esim. Nostaa ne sukat lattialta). Se kuka saa ihastuksen ja kuka ei riippuu monista eri tekijöistä, mutta ei ole mitään maagista etuoikeutta annettu niille jotka saavat haluamansa kumppanin. Itse uskon että kuka tahansa voi saada parisuhteen ihastuksensa kanssa. Ei kaikkien ihastusten kanssa, mutta jos kykenee useampaan ihastumaan niin joskus sitä vastarakkautta löytyy. 34-vuotias on vielä oikeasti aika nuori sanomaan ettei sitä rakkautta koskaan löytynyt, kun elämää pitäisi tilastollisesti olla edessä ainakin se 50 vuotta vielä. Kyynistyminen, muiden kadehtiminen ja uskominen siihen, että minä en koskaan saa sitä jonka haluan, vähentävät merkittävästi mahdollisuuksiasi saada kumppanin. Ne eivät ole yleisesti viehättävinä pidettyjä ominaisuuksia.

Ihan vaan sivusta.

Minä olen nyt 19 vuotta yrittänyt valloittaa ihastuksieni kohteita, eikä ole tärpännyy koskaan. Kyllä tässä vaiheessa voi jo ihan hyvällä mielellä sanoa että minä en niitä saa.

T: tuo 34v