Saitko kumppaniksi sen jonka halusit, vai tyydyitkö siihen varasijalla olevaan?

En oikein toisaalta ymmärrä kysymystä. Se olettaa, että samanaikaisesti on kaksi, joista voi valita ? Vai olettaako ?

Itse olen styylannut vain persoona kerrallaan. Ei ole ollut varahenkilöitä otettavaksi ja varalla odottamassa pidettäväksi.

Eikä se olisi ollut reiluakaan, kenellekään.

Miten tuo varasija sitten lasketaan? Jos on ensin särkenyt sydämensä eikö sen jälkeen kaikki ole jonkinlaisella varasijalla? Vai milloin se jono ikään kuin alkaa alusta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minulla ole mitään "varasijoja" koskaan ollut. Jos pidän jostakusta romanttisessa mielessä, se on vain hän eikä kukaan muu. Hänet siis sain.

Olet etuoikeutettu

Miten niin etuoikeutettu?

Vaihtoehdot ovat sinkkuna oleminen tai parisuhde ykkösvaihtoehdon kanssa.

Jotkut ovat sinkkuna koko ikänsä jos eivät saa sitä ykkösvaihtoehtoa. Ei siinä mitään etuoikeutettua ole.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset menee naimisiin tai avoliittoon, jos joku voi "keskeyttää häät" tai jos vois jättää tän kaiken taakseen, jos se, jolle ei oo kelvannut, sattuisi vilkaisemaan? Jos on tollanen toinen olemassa, niin aika iso valhe järjestellä häitä. Typerää ja keskenkasvuista.

Keskenkasvuista on kuvitella että ihmiset jotenkin iän myötä pääsevät irti haaveiluista ja haihatteluista. Ei pääse. Täytyy myöntää omat heikkoutensa ja elää niiden kanssa. Eiköhän ole aika yleistä mielessään miettiä, että millaista elämä olisi ollut jonkun toisen ihastuksen kanssa. Ja itselläni nuo kuvitelmat tunkee myös uniin. Minkä sille voi. Mieltään ei voi täysin hallita.

Halusin tämän nykyisen mutta ei se ole ykkösvaihtoehto. Ykkösen menetin omaa hölmöyttäni. Mutta ei ole mitään järkeä itkeä loppuikää sen perään mitä ei voi koskaan enää saada. Pitää yrittää mennä eteenpäin niin hyvin kuin onnistuu.

Sain sen jonka halusin. Ei ollut edes mitään varasijaa.

Vierailija kirjoitti:

MOT kirjoitti:

En ymmärrä tätä ajattelutapaa, eivätkö ihmiset elämänkumppanin kanssa rakenna yhteistä elämää. Tuskin kukaan voi tietää mikä olisi ollut ”ykkösvaihtoehto”, naamavärkillä ei nimittäin kovinkaan pitkälle pötkitä, jos kumppani on täysi psyko.

No, itselläni on ainakin tuttavapiirissä tapauksia, joissa eron myötä on tullut esille että kumppaniin on alunperinkin tyydytty. Parisuhdeterapiassa on yritetty liittoa pelastaa mutta rakkaus vain on haihtunut viimeistä piirtoa myöten, kun sitä ei alunperinkään niin vahvasti ollut. Ihmiset vain sattuivat olemaan samassa vaiheessa elämää, halusivat vakiintua/pariutua ja ehkä lapsia ja "parempaa" ei ollut elämän varrella tullut kohdalle. Itseäni ainakaan ei yllätä, että tällaisilla eväillä se yhteisen elämän rakentaminen ei sitten aina suju.

Tunnen myös pareja, joista miehellä on jo suhteen alussa on ollut epäröintiä jatkosta, koska naisen (ylipainoinen) vartalo ei ole sytyttänyt ja seksielämä on siksi hiertänyt. Eräänkin pariskunnan mies piti ennen suhteen alotusta mietintätauon, pohtien voiko alkaa suhteeseen ylipainoisen naisen kanssa. Em. parit ovat sitten kuitenkin jatkaneet liittojaan jo usemamman vuoden, juurikin tyytyen.

Niin, itse olen mennyt mieheni kanssa yhteen parikymppisenä. Kaikenlaisten haaveitten pohjalta kai sitä on yhteen menty. Eihän sitä silloin vielä tunne itseäänkään, saati että osaisi oikeasti määritellä millaisen ihmisen kanssa sopisi yhteen. Enkä ole ehkä edes tunnistanut että onko se tuntemani tunne nyt sitten tarpeeksi voimakasta, että sitä voi kutsua rakkaudeksi. Halusin uskoa siihen niin kovasti. Mutta se taisi olla vain kiintymystä, ystävyyttä, luottamusta... kaikkea kivaa, mutta kuitenkin jotain muuta kuin romanttinen rakkaus. Nyt vanhempana sitä tajuaa, että jotain silti edelleen uupuu. En nyt tiedä onko tässä tilanteessa syyllisiä. Kumpikin yritti ihan tosissaan. Eikä tässä nyt oikein tyytymisestäkään ole kyse, kun tuota parempaa tuskin on tulossa vastaan. Ei vaan silti oikein tunnu oikealta.

Kyllä mulla on ollut vahvempia fiiliksiä erästä toista kuin aviomistäni kohtaan. Ja mieletöntä kemiaa. Mutta en mä silti ajatellut tyytyneeni, koska tuohon toiseen ihmiseen en koskaan olusi voinut luottaa.

En.

Olen ollut 3 kertaa elämässäni rakastunut ja saanut aina tuon rakkauden kohteen. Niin myös tämän kolmannen nykyisen kanssa joka onkin kaikista suurin rakkauteni. Varasijoja ei oo ollu.

Olin sinkku niin kauan, kunnes tuli vastaan unelmamies. Eli sain sen, jonka halusin. En voisi tyytyä keneenkään, olen varmaan liian tunneihminen sellaiseen.

Sain hänet, kenet halusinkin - poika, jonka kohdatessa jalat pettivät alta. Siitä tiesin, että hän on se - minun mieheni. Yhdessä oltu yli 25 vuotta❤️

Ei se kumppani mikään käsilaukku tai hittituote ole. Hän on elävä ihminen tunteineen ja luonteenlaatuineen.

Onko teillä muka oikeasti joku missi/perintöprinsessajärjestelmä mahdollisille kumppaneille? Aika sairasta touhua.

Likaisia ämmiä kirjoitti:

Naisethan myy itsensä niin helposti, että antavat jonkun vanhan äijän nylkyttää, jos tällä vaan on tarpeeksi rahaa takana. Aika monella eläkeiässä olevalla julkis-äijänröhnäkkeellä on aina vaan itseä puolta nuorempi akka.

Oletko ajatellut sitä, että nämä naiset ihan tietoisesti ottavat mieluumin rahat ja odottavat ukon kuolemaa kuin ottavat sen "ohan ok-masan" johon eivät tähänkään ole rakastuneita? Minä olen itse kaunis nainen ja olen 43-vuotisen elämäni aikana rakastunut tosissani vain kerran. Jos joku olisi 24-vuotiaalle minulle tullut tyrkyttämään puolta valtakuntaa (en ollut tuolloin ollut vielä kertaakaan rakastunut), olisin saattanut ottaa rahat ja jäädä odottelemaan vanhuksen kuolemaa.

Minulla se "varavaihtoehto" oli se, että jatkaisin sinkkuna.

Likaisia ämmiä kirjoitti:

Naisethan myy itsensä niin helposti, että antavat jonkun vanhan äijän nylkyttää, jos tällä vaan on tarpeeksi rahaa takana. Aika monella eläkeiässä olevalla julkis-äijänröhnäkkeellä on aina vaan itseä puolta nuorempi akka.

Älkää jaksako jauhaa tätä.

Kyllä, joillain julkimoilla on kuumat nuoret naiset, mutta ei tämä yleistä ole.

Ömm, olin sinkku. Ihastuin puolisooni.

En tapaillut samaan aikaan muita tai haaveillut muista.

Edellisessä suhteessa sain myöhemmin tietää että minuun oli tyydytty.

Ja nykyisessä suhteessa minä tyydyin, kun en saanut sitä johon olin ihastunut.

Todella vaikeaa löytää sellaista suhdetta jossa molemmat olisivat toistensa unelmien täyttymyksiä...

En koe tyytyneeni, en tosin ollut haku päällä kun puolisoni tapasin mutta sain kyllä hyvän miehen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko, että kukaan palstan nainen myöntää tässä ketjussa tyytyneensä, vaikka aivan varmasti joku täällä on tyytynyt.

Ne on ne palstamiehet, jotka tyytyvät.

Miehenä täytyy tässä todeta että opettelin haluamaan ja rakastamaan sitä mihin omat rahkeet riittävät. En vastuullista puolisoani onnellisuudestani.