Miksi toiset ihmiset avautuvat traumoistaan ym. liian avoimesti ja nopeasti ventovieraillekin?
Todella rasittava ihmistyyppi. Olen hoitoalalla ja yllättävän usein vastaan on tullut sellaisia työkavereita, joilla on joku helvetin tarve alkaa avautumaan omista traumoistaan. Milloin ollaan oltu koulukiusattuja, milloin exä on vetänyt turpaan ja milloin anoppi on narsisti tai vanhemmat juoppoja. EI KIINNOSTA, OLEN SINUN TYÖKAVERISI ENKÄ MIKÄÄN PALKATTU PSYKOLOGI! Noita juttuja ei tarvitse kertoa lähes ventovieraalle työkavereille, vaan esimerkiksi jollekin terapeutille. EN HALUA OLLA KENENKÄÄN VENTOVIERAAN TRAUMOJEN KANSSA MISSÄÄN TEKEMISISSÄ KOSKA MINUN EI OLE PAKKO JA OLEN TÄÄLLÄ VAIN TÖISSÄ! Miksi näillä ihmisillä ei ole rajoja, vaan he alkavat länkyttää näitä juttuja vieraille ihmisille tyyliin sen jälkeen, kun on tehty yksi vuoro yhdessä? Argh..
Kommentit (56)
Ja miten joku esim kehtaa kertoa diagnoosinsa töissä? Mitä se ADHD diagnoosi tai masennus kellekään mitään kuuluu? Popsisi vaan lääkkeensä ja toivoisi kaikessa hiljaisuudessa paranemista eikä tekisi hommasta numeroa.
Haluavat kilpailla siitä, kellä menee huonoiten.
Ovat avoimia, ekstroverttejä, tykkäävät jakaa asioita, sinut itsensä/elämänsä kanssa. Eli erilaisia kuin sinä, siksi varmasti vaikea ymmärtää. Voithan sanoa suoraan ettei kiinnosta kuulla, miksi mielummin valitset passiivis-aggressiivisen toimintatavan?
Työyhteisö on vinoutunut oudoksi. Ei kaikkialla ole tuollaista.
Ehkä näytät helposti lähestyttävälle ja mukavammalle mitä kirjoituksestasi perusteella voi päätellä. Vastasit kuotenkin itse jo kysymykseesi, he avautuvat koska traumatausta tekee usein ihmisestä rajattoman ja suojattoman.155
Minä kerron melko matalalla kynnyksellä heikkouksistani, jotta muiden olisi helpompi ymmärtää erilaisuuttani. Joskus se vain nopeuttaa kiusaamisen alkamista, mutta toisinaan asioista puhuminen voi estää kiusaamisen kokonaan.
Ketä edes kiinnostaa jonkun nobodyn sukuongelmat ja diagnosit. Mikä saa ihmisen kuvittelemaan olevansa niin kiinnostava että pitää kertoa?
Minä olen vähän ristiriitainen tässä suhteessa, kun olen tosi ujo ja hiljainen ja minulla kestää kauan tutustua ihmisiin. Mutta sitten kun saan suun auki, sieltä tulee liian usein jotain tosi henkilökohtaista. Ja sitten nolottaa, kun tuli kerrottua. Edellisessä työpaikassa esimerkiksi en vuosiin puhunut kenellekään oikein mitään, mutta sitten yhtenä päivänä vain aloin avautumaan pukukopissa työkaverille ja hän oli varmaan itsekin todella yllättynyt ja vähän kiusaantunutkin.
Vierailija kirjoitti:
Ketä edes kiinnostaa jonkun nobodyn sukuongelmat ja diagnosit. Mikä saa ihmisen kuvittelemaan olevansa niin kiinnostava että pitää kertoa?
Jos haluaa tutustua aidosti toiseen ihmiseen, on ihan normaalia jakaa henkilökohtaistakin tietoa, se lähentää. Mutta tietysti ystävyys toimii paremmin kahden samalla lailla ajattelevan kanssa. Jos haluaa pysyä kaukaisempana tuttavana, kannattaa keskustella vain pinnallisista asioista.
On hyvin terapeuttista puhua ongelmistaan riippumatta siitä kenelle sitä avautuu. Terveydenalan ammattilaisen - varsinkin - kuvittelisi olevan tästä perillä.
Sinä se olet yksi trauma koko ihminen. Joka pienestäkin asiasta saadaan maata kaatava trauma aikaiseksi ja syyttävä sormi osoittaa itsestä poispäin. Luehan tarinoita missä traumaa on enemmän kuin hiuskarvan verran.
He ovat rajattomia. Johtuu varmaan tuosta heidän traumastaan. Mul oli tällainen ystävä joskus. Huom oli. En ikinä koskaan avaisi pajatsoa niin henkilöjohtaisista asioista, ylipäätään henkilöhtaisista asioista, tuntemattomille.
Olisi varmaan kauheaa olla psykologi, psykiatri tai psykoterapeutti, kun saisi aina kuunnella vieraiden avautumisia sen ammatin takia - tosin niinhän he tekevät töissäkin.
On surullista, että ap:n kaltainen epäempaattinen ihminen on hoitoalalla.
Belsebuub kirjoitti:
On hyvin terapeuttista puhua ongelmistaan riippumatta siitä kenelle sitä avautuu. Terveydenalan ammattilaisen - varsinkin - kuvittelisi olevan tästä perillä.
Miksi helevetissä minun pitäisi toimia työkaverini terapeuttina työpaikallani? Jos on kovasti asiaa, niin sitä on vaan hyvä ja varaa ajan ammattilaisille, mutta minulla ei ole mitään intressejä toimia kenenkään - varsinkaan työkaverini tai muun nobodyn - terapeuttina. Joten ei - kieltäydyn hyväksymästä tuollaista käytöstä ja haluan vain että saan tehdä työni rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
On surullista, että ap:n kaltainen epäempaattinen ihminen on hoitoalalla.
On surullista että kaltaistesi idioottien takia normaalitkin ihmiset alkavat väsyä ja heistä tulee kiukkuisia ja katkeria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On surullista, että ap:n kaltainen epäempaattinen ihminen on hoitoalalla.
On surullista että kaltaistesi idioottien takia normaalitkin ihmiset alkavat väsyä ja heistä tulee kiukkuisia ja katkeria.
Voi sinua, olet niin täynnä vihaa. :(
Aloitus on kärjistetty, mutta täyttä asiaa. Ihmettelen alapeukkujen määrää.
Huomionhakua, ei todellista ongelmaa.