Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset

Vierailija kirjoitti:

Kun nykyinen eksäni eli silloinen mieheni jäi kiinni pitkäaikaisesta pettämisestä, tuli anoppi käymään ja jyrähti minulle: "Se pitää vain kestää!"

Totesin hänelle, että mitäpä jos juttelisi poikansakin kanssa, jolla ei ollut mitään tarkoitusta lopettaa suhdettaan toiseen.

Minä ja lapsemme muutimme pois ja sivusuhde muutti tilallemme. 

Kun ent. anoppi tuli ensimmäistä kertaa eron jälkeen käymään lapsenlastaan tapaamaan kuukausien jälkeen ja pyysin häntä välittämään eksälleni terveisen, että (vaikka uusi rakkaus kuinka kuumottaa, eikä muuhun riitä kiinnostus, niin) lapsensa kaipaa häntä ja toivoisin, että hän tapaisi tytärtään. Tällöin ent. anoppi totesi, että hän ei halua puuttua väleihimme.

Niin.

Se anoppi varmaan olisi halunnut teidän pysyvän yhdessä ja siksi esitti, että koittaisit vaan kestää.  Ehkä hänellä on omakohtaista kokemusta ollut, mistäpä sen tietää.  Useinhan ne sivusuhteet kuivuu kokoon jossain vaiheessa.  Teillä sitten näin ei käynyt tai paremminkin sinä halusit lähteä.  Teit oikein, koska eihän tuollaista kuulukaan tänä päivänä vain "kestää "

Anopin osa tuossa ei välttämättä ole kovin mukava.  Hänhän on tavallaan ulkopuolinen, mutta joutuu kuitenkin olemaan tekemisissä kaikkien kanssa.  Hänen pitää osata luovia siinä tilanteessa niin, ettei joudu dissatuksi kummaltakaan puolelta, koska varmasti haluaisi säilyttää yhteyden sinun lapseesi ja sinuun tietysti myös, ja tietysti myös poikaansa ja tämän nykyiseen vaimoon. Olen ollut hiukan tuon tyyppisessä tilanteessa, en tosin anoppina, mutta miehen sisarena.  Siinä oli välillä tunne, että yksi veti kädestä ja toinen jalasta.  Se oli jo diplomatiaa, että sai säilytetyksi suhteet kumpaankin osapuoleen, ja itse ei ollut syyllistynyt kuitenkaan mihinkään.  

Parempi se on anopin sanoakin, että ei puutu teidän väleihinne, koska siinä helposti saa paskat niskaansa ja viestintuojahan yleensä ammutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen mummo eli isoanoppini on varakas ja kirppisaddikti. Hän kyörää kysymättä antiikkilöytöjään meille. Sen kummempaa kamaluutta en ole joutunut kestämään. Vaikka tykkäämme antiikista, mummo ei koskaan hanki sellaista, mikä sopisi meille tai tulisi tarpeeseen. Nykypäivänä harva käyttää vaikkapa pöytähopeoita saati sellaisia 1900-luvun kahviastiastoja joita on kierrätyskeskukset pullollaan. 

Mummo ei kuuntele, kun sanomme ettemme halua tavaraa. Olen ottanut tylysti sen linjan että jos mies ei ehdottomasti tavaraa halua pitää, vien sen kierrätyskeskukseen. Pöytähopeoita ollaan saatu jo kolme settiä. Jokainen patinan ja naarmujen peitossa. Viimeisimmät mummo oli ostanut, koska niissä oli kaiverruksena meidän nimikirjaimet. Siis minun tyttönimeni ja mieheni sukunimi. Olin siinä vaiheessa mennyt jo aika monta vuotta mieheni nimellä, mutta toki syyhän se on tuokin ostaa...

Isoanopin asunto ja kesämökki ovat pullollaan kirppisteltyä tavaraa ja ihan hienojakin esineitä. Me saamme vain ilmeisesti ne tavarat, jotka ovat hutiostoja ja liian halpoja, ettei maksa vaivaa myydä eteenpäin. Turha toivo, että antaisi mitään sellaista, että oikeasti toivottaisiin ja haluttaisiin sitä esinettä tai että sen myymisellä edes saisi hankittua jotakin mieluisampaa. Tai no, pöytähopeat osoittautuivat yllättävän arvokkaiksi, niistä sai yhteensä muutaman satasen. 

Tässä näkee nuorempien ihmisten suhtautumisen "vanhaan tavaraan" eli antiikkiin - on vain vahinko että ei arvosteta edes hopeisia ruokailuvälineitä - kyllä se tuo "luksusta" esim. Joulupöytään kun se on kauniisti katettu. Mutta jos on vain Ikean astioita niin totta - pöytähopeat eivät oikein sovi hyvin "yhteen.... " Ja Muumimukeistahan pitää kahvit juoda, oli sitten arki tai juhla kyseessä - se 1900- luvun kahviastiastohan ei missään nimessä sovi pöytään. 

 

Käytän itse hopeita ja Arabian 1930- luvun ruoka-astioita, kristallilaseja ja kun vieraat tulevat, ovat yleensä "haltioissaan" miten kauniisti olet kattanut ruoka / kahvipöydän!!

Ja vanhoja kahviastiastojakin on useampia sillä vaihtelu virkistää.... 😅.

Mitenkä on nämä lyyjjyt sun muut näissä?

Vaikea uskoa että vaatimukset siihen aikaa oli samat kun tänä päivänä.

Tyttäremme oli juuri syntynyt ja mieheni joutui lähtemään työmatkalle. Lähdin siis yksin vauvan kanssa näyttämään pientä tytärtämme mieheni äidille. Tämä tulikin jo ovelle vastaan käsi ojossa, kädessä oli kondomipaketti, joka minun piti antaa miehelleni, ettei tule lisää lapsia, tuumasi 65-vuotias anoppini. Onnittelut lapsen syntymästä jäivät saamatta.

Otimme mieheni kanssa koiran. Anopilla oli ennestään kaksi koiraa. Hän alkoi sitten kutsua tätä meidän koiraa "kolmanneksi koirakseen" vitsillä.

No, se vitsi alkoikin sitten alkaa mennä pikkuhiljaa yli. Anoppi alkoi toden teolla omia koiraa ja kävellä minun omistajuuteni ylitse. Esimerkiksi saksi koiran turkkia oman mielensä mukaan kysymättä, kun koira oli heillä hoidossa ja lähti viemään yhtäkkiä itse koiraa ulos, kun olin juuri sanonut itse vieväni sen.

Erottiin miehen kanssa ja vein koiran mukanani. Ex-anopilla on varmaan vieläkin profiilikuvanaan hän ja "hänen" kolme koiraa. Onneksi ei lapsia tullut, nekin olisivat varmaan olleet hänen. :D

Pientä päivitystä, eli appiukko on nakannut jo lusikan nurkkaan, anoppia taas eivät lapsenlapset perheineen halua tavata tämän jatkuvien möläyttelyiden takia.

T. Miniä, joka sai anopilta lahjaksi laminoidun BMI-taulukon

Vierailija kirjoitti:

Kun nykyinen eksäni eli silloinen mieheni jäi kiinni pitkäaikaisesta pettämisestä, tuli anoppi käymään ja jyrähti minulle: "Se pitää vain kestää!"

Totesin hänelle, että mitäpä jos juttelisi poikansakin kanssa, jolla ei ollut mitään tarkoitusta lopettaa suhdettaan toiseen.

Minä ja lapsemme muutimme pois ja sivusuhde muutti tilallemme. 

Kun ent. anoppi tuli ensimmäistä kertaa eron jälkeen käymään lapsenlastaan tapaamaan kuukausien jälkeen ja pyysin häntä välittämään eksälleni terveisen, että (vaikka uusi rakkaus kuinka kuumottaa, eikä muuhun riitä kiinnostus, niin) lapsensa kaipaa häntä ja toivoisin, että hän tapaisi tytärtään. Tällöin ent. anoppi totesi, että hän ei halua puuttua väleihimme.

Niin.

Anoppi paljasti totuuden oman avioliittonsa keston salaisuuden.

Ex-anoppi teki aina yllärikyläilyjä ilmoittamatta ja saattoi ilmaantua jo aamukahdeksalta koputtelemaan ovella.

Kerrankin eräs iltani oli venähtänyt todella pitkään kaveriseurassa aamuneljään ja heräsin kamalassa krapulassa, kun anoppi seisoo töllöttämässä makkarin ovella  -itse olin jo siinä vaiheessa, että mitä helv...

Kunnes sain jollakin tahdonvoimallani sanottua, että nyt ei ole hyvä hetki vierailulle  -ymmärsi kyllä, mutta sain vävynä kuulla siitä useamman kerran esim. suvun ollessa koolla ruokapöydässä yms.

Anoppini oli kuitenkin pirullisen älykäs ja tavattoman veemäinen ihminen loppuunsa saakka   -harmi sinänsä, elämämme olisi ollut paljon mukavampaa ilman anoppia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen mummo eli isoanoppini on varakas ja kirppisaddikti. Hän kyörää kysymättä antiikkilöytöjään meille. Sen kummempaa kamaluutta en ole joutunut kestämään. Vaikka tykkäämme antiikista, mummo ei koskaan hanki sellaista, mikä sopisi meille tai tulisi tarpeeseen. Nykypäivänä harva käyttää vaikkapa pöytähopeoita saati sellaisia 1900-luvun kahviastiastoja joita on kierrätyskeskukset pullollaan. 

Mummo ei kuuntele, kun sanomme ettemme halua tavaraa. Olen ottanut tylysti sen linjan että jos mies ei ehdottomasti tavaraa halua pitää, vien sen kierrätyskeskukseen. Pöytähopeoita ollaan saatu jo kolme settiä. Jokainen patinan ja naarmujen peitossa. Viimeisimmät mummo oli ostanut, koska niissä oli kaiverruksena meidän nimikirjaimet. Siis minun tyttönimeni ja mieheni sukunimi. Olin siinä vaiheessa mennyt jo aika monta vuotta mieheni nimellä, mutta toki syyhän se on tuokin ostaa...

Isoanopin asunto ja kesämökki ovat pullollaan kirppisteltyä tavaraa ja ihan hienojakin esineitä. Me saamme vain ilmeisesti ne tavarat, jotka ovat hutiostoja ja liian halpoja, ettei maksa vaivaa myydä eteenpäin. Turha toivo, että antaisi mitään sellaista, että oikeasti toivottaisiin ja haluttaisiin sitä esinettä tai että sen myymisellä edes saisi hankittua jotakin mieluisampaa. Tai no, pöytähopeat osoittautuivat yllättävän arvokkaiksi, niistä sai yhteensä muutaman satasen. 

Tässä näkee nuorempien ihmisten suhtautumisen "vanhaan tavaraan" eli antiikkiin - on vain vahinko että ei arvosteta edes hopeisia ruokailuvälineitä - kyllä se tuo "luksusta" esim. Joulupöytään kun se on kauniisti katettu. Mutta jos on vain Ikean astioita niin totta - pöytähopeat eivät oikein sovi hyvin "yhteen.... " Ja Muumimukeistahan pitää kahvit juoda, oli sitten arki tai juhla kyseessä - se 1900- luvun kahviastiastohan ei missään nimessä sovi pöytään. 

 

Käytän itse hopeita ja Arabian 1930- luvun ruoka-astioita, kristallilaseja ja kun vieraat tulevat, ovat yleensä "haltioissaan" miten kauniisti olet kattanut ruoka / kahvipöydän!!

Ja vanhoja kahviastiastojakin on useampia sillä vaihtelu virkistää.... 😅.

Kukaan ei ole sinua kieltänyt haalimasta astiastoja. 

Eikä tuo ole vain arvostuksesta kiinni. Mitä jos ei yksinkertaisesti ole tilaa ylimääräisille astioille? Tai ei halua harvoin jos milloinkaan käytettäviä astioita kotiin? 

Tämä siis ihmiseltä, jolla on juhla-astiasto, jouluastiasto, kristallilaseja ja tietysti arkeen omansa. Astiani tuottavat minulle iloa. Jollekin toiselle ne olisivat turhaa krääsää, enkä ikimaailmassa ostaisi toiselle paljon säilytystilaa vaativia astioita ilman asiasta sopimista etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Appea en ehtinyt tavata, mutta anoppi oli kyllä omalaatuisensa. Ehkä hän tarkoitti hyvää, mutta sortui tyttärensä kanssa selän takana puhumiseen. Olisi ollut reilua sanoa sanottavansa edessäni. No summarum, nytpä ei sitten olla juurikaan tekemisissä miehen suvun kanssa. Vieraaksi serkut ovat jääneet lapsillemme. Mies sentään ymmärsi pitää puoliani.

Selän takana haukkuminen on outoa, vaikea suhtautua. Oma anoppini haukkuu tyttäriään mulle selän takana. Yleisin aihe on heidän väärät koulutusvalintansa sekä huono lastenkasvatus, ja hoidattavat liikaa lapsiaan anopilla. Kun kaikki ovat koolla, anoppi oikein pyytelee lapsia taas hoitoonsa. En tiedä mitä sanoa, yleensä olen hiljaa ja tiedostan, että minua haukuttanee samalla tavalla.

Todennäköisesti kukaan ei ole haukuilta suojassa tuon ihmistyypin lähipiirissä. Ei ole niin pientä asiaa, mistä ei löytyisi kritisointia. 

Mun anoppi on syystä jätetty taka-alalle elämässämme. Hän on täysin kykenemätön normaaliin kanssakäymiseen, eikä mua ainakaan kiinnosta kuunnella haukkuja tutuista ja tuntemattomista tai loputonta itsekehua. Hän kyllä antaa totuutensa kuulua myös päin naamaa. Esim on mun pojille ilkkunut, että kun on tyttömäinen (="liian pitkä") tukka. 

Mitä vikaa siinä on, että sanoo mielipiteensä?  Ja pitkä tukka pojalla on tyttömäinen.

Mielipidettä ei ole pakko kertoa, eikä se ole suotavaa, kun ainoa tarkoitus on pahoittaa toisen mieli. 

Hassua on se, että nämä mielipiteitään äänekkäästi kailottavat suuttuvat heti, kun heille kertoo omia näkemyksiään asioista.

Minun anoppina ollut 30v takakireä, jotenkin aina ynseän oloinen, tärkeilevä, vain pääsääntöisesti negatiivisia asioita suustaan päästävä ja ärsyttävä juoruaja joka puhuu paskaa kaikista tuntemistaan ihmisistä. Tämä johtunee siitä että on hirmusen kateellinen kaikille joilla mennee yhtään paremmin kuin hänellä. Vaikka ensin sanoisi jotain positiivista (tai neutraalia) xx asiasta niin löytää kuitenkin siitä viimeiseksi lauseeksi nyt tai hetken päästä jotain rutisemista tai huomauttamista. Hän on ollut kuullemma koko ikänsä sellanen vali vali vali negatiivinen ihminen joka ruotii lämpimikseen kaikkien tuttaviensä elämät ja elää juoruista ja juoruamalla.

Nyt kun kirjoitin tämän, tajuasin että ihan sama kuvaus sopii hänen tyttäreensä eli muijaani. 

"Ei omena kauaks puusta putoa"

muutettiin juuri lähemmäksi appivanhempia syrjään. miehellä vuosia jatkunut etätyö, hän on ainoa lapsi. minun työttömyys on pitkittynyt ja terveyteni vuoksi tuskin työllistyn ihan ensimmäiseksi. tuntui järkevältä muuttaa lähemmäs jotta mies voi olla enemmän avuksi. olen nyt parin viikon aikana kuullut kuinka en osallistunut muuttoon ollenkaan, olen elätti, minulla ei ole lämpimiä tunteita miestäni kohtaan ja reumatautiin liittyvät kivut ovat vain joustamattomuutta heitä kohtaan. taidan viettää joulun kissan kanssa, mies kärsiköön omista vanhemmistaan. onneksi ei ole mukuloita.

No juuri parhaillaan "piti taaaaaaas" tulla anoppilaan kun appiukko on jo edesmennyt ja anoppi ei halua /uskalla olla yksin. Jokainen lapsista kumppaneineen juoksee vuorotellen hänen pyynnöstä (lue vaatimuksesta) useaksi yönseuduksi hänen tueksi ja seuraksi koska ei osaa olla tai ei pysty nyt yksin. Ymmärrän tilanteen hetkellisesti mutta tämä on kestänyt jo liian kauan ja pelkään pahinta että tästä tulee tapa. Hän ei osaa päästää irti tyttäristään ja pojastaan vaan roikkuu meidän elämässä, haluaa hirveästi auttaa ja osallistua ja tunkee muuttoon pyytämättä ja jopa tarjoutuu siivoamaan meillekin vaikka ollaan jo kolmekymppisiä ja asuttu yli 5v omillamme. Hän myös ostaa meille ihan ruokatarvikkeita ja lapsille kalliita tavaroita, vauvalle sitteriä , vaatteita ym ym. Eli tulee jo olo että ikäänkuin lahjoo jotta tekisi itsestään tarpeellisen ja pidetyn. 

Häntä vielä sietäisi jos olisikin positiivinen ja iloinen ihminen, mutta kun kerta toisensa perään kuuntelet sitä neuvomista, joka helvetin asiaan puuttumista ja kommentointia ja negatiivista valitusta ja omien vaivojen loputonta julkituontia niin alkaa olla mitta täys.

Onhän hänestä apua, pääseepä puolisoni helpommalla siivoamisen, ikkunanpesun ym suhteen, ei siinä mitään mutta tämä ei ole normaalia. Emme halua häntä huushollaamaan kotiimme, haluamme pikemminkin hiukan irrottautua ja sitten sovitusti 3-4 x v käydään joko hänen luona jotta näkee lapsenlapset. Se olisi normaalia. Saa nähdä kuinka kauan tätä kestää. 

Mulla on vaan ihania asioita apesta  ja anopista. Maailman parhaat.

Teille jotka vihaatte heitä, muistakaa että osaatte muuttaa myös omia tekoja ja sanojanne, eikä odottaa että toiset muuttuu. Hyväksy kaikki heidät itsenään. Äläkä suurenna asioita. 

En ole koskaan ymmärtänyt että  puolison vanhemmat olisi uhka ja  mustasukkaisuuden kohde, heissä on kaikki vika.

Minulla on mahtava miehen suku, sisarukset serkut, kummit ja vanhemmat...hekin ovat ihmisiä, ei yhtään parempia ja huonompia kuin minäkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Appea en ehtinyt tavata, mutta anoppi oli kyllä omalaatuisensa. Ehkä hän tarkoitti hyvää, mutta sortui tyttärensä kanssa selän takana puhumiseen. Olisi ollut reilua sanoa sanottavansa edessäni. No summarum, nytpä ei sitten olla juurikaan tekemisissä miehen suvun kanssa. Vieraaksi serkut ovat jääneet lapsillemme. Mies sentään ymmärsi pitää puoliani.

Selän takana haukkuminen on outoa, vaikea suhtautua. Oma anoppini haukkuu tyttäriään mulle selän takana. Yleisin aihe on heidän väärät koulutusvalintansa sekä huono lastenkasvatus, ja hoidattavat liikaa lapsiaan anopilla. Kun kaikki ovat koolla, anoppi oikein pyytelee lapsia taas hoitoonsa. En tiedä mitä sanoa, yleensä olen hiljaa ja tiedostan, että minua haukuttanee samalla tavalla.

Todennäköisesti kukaan ei ole haukuilta suojassa tuon ihmistyypin lähipiirissä. Ei ole niin pientä asiaa, mistä ei löytyisi kritisointia. 

Mun anoppi on syystä jätetty taka-alalle elämässämme. Hän on täysin kykenemätön normaaliin kanssakäymiseen, eikä mua ainakaan kiinnosta kuunnella haukkuja tutuista ja tuntemattomista tai loputonta itsekehua. Hän kyllä antaa totuutensa kuulua myös päin naamaa. Esim on mun pojille ilkkunut, että kun on tyttömäinen (="liian pitkä") tukka. 

Mitä vikaa siinä on, että sanoo mielipiteensä?  Ja pitkä tukka pojalla on tyttömäinen.

No sittenhän ei ole mitään vikaa siinä, että pitkätukkainen poika sanoo mummolleen hänen tukkansa olevan kuin harakan p*erse. Käyttäydy huonosti, niin saat huonoa käytöstä osaksesi ja päinvastoin. 

Sanat "tyttömäinen" ja "harakan perse" on kaksi ihan eri kategoriaan kuuluvaa ilmaisua.

Pointti olikin se, että toisen ulkonäön arvostelu ei ole asiallista keneltäkään. Ei edes anopeilta ja mummolta.

No jos poika haluaa näyttää tyttömäiseltä, niin onko väärin ja väärää arvostelua sanoa, että näyttää tyttömäiseltä?

Harakan perse on rumaa kielenkäyttöä.

On väärin. Sinä varmaan sanot tytöillekin, että he näyttävät miehekkäiltä, jos heillä ei ole pitkiä hiuksia ja hameita. 

En sanoisi, koska he ei näytä miehiltä.  

Miehekäs ei ole synonyymi sanalle mies.

Toisten ulkonököä ei kannata ääneen arvostella, sillä voi olla, että itse saa takaisin samalla mitalla.

Vierailija kirjoitti:

Mulla samoja kuin seiskalla, eli kun kolmas lapsemme oli muutaman kuukauden ikäinen niin anoppi pienessä sievässä alkoi kyselemään minulta, että onko hänen poikansa vauvan isä ollenkaan? Vauvan ulkonäössä kun ei ole yhtään heidän tai appiukon suvun piirteitä. Ja että hän miettii näitä perintöasioita tässä. En osannut muuta sanoa kuin että tee testit ja lähdin paikalta. Muita ei siinä silloin ollut lähellä ja tästä aiheesta ei ole sen jälkeen puhuttu. Enää isyydestä ei ole epäselvää varmasti anopinkaan mielestä, mutta vieläkin tuo asia nousee mieleeni. Oikeastiko anoppi uskoi, että jakelin täällä itseäni kaiken maailman postinkantajille ja nuohoojille kun hoidin samalla 2 ja 4 vuotiaita lapsiamme ja pisimmät reissut kotoa suuntautuivat päivällä lasten kanssa kauppaan?

No et ehkä postimiehelle tai nuohoojalle, mutta entäs sähkömies tai putkimies tai sähköputkimies?

Vierailija kirjoitti:

Minun anoppina ollut 30v takakireä, jotenkin aina ynseän oloinen, tärkeilevä, vain pääsääntöisesti negatiivisia asioita suustaan päästävä ja ärsyttävä juoruaja joka puhuu paskaa kaikista tuntemistaan ihmisistä. Tämä johtunee siitä että on hirmusen kateellinen kaikille joilla mennee yhtään paremmin kuin hänellä. Vaikka ensin sanoisi jotain positiivista (tai neutraalia) xx asiasta niin löytää kuitenkin siitä viimeiseksi lauseeksi nyt tai hetken päästä jotain rutisemista tai huomauttamista. Hän on ollut kuullemma koko ikänsä sellanen vali vali vali negatiivinen ihminen joka ruotii lämpimikseen kaikkien tuttaviensä elämät ja elää juoruista ja juoruamalla.

Nyt kun kirjoitin tämän, tajuasin että ihan sama kuvaus sopii hänen tyttäreensä eli muijaani. 

"Ei omena kauaks puusta putoa"

Valittaja-anoppi, ihminen joka löytää kaikista muista vikoja paitsi ei itestään. Tällä anopilla ei ole kavereita kuin kuvitelmissa. Suku on sen hyljännyt, sanoo kyllä itse ne hyljänneensä. Kuitenkin tätä ihmistä kiinnostaa suunnattomasti sukulaisten asiat, varsinkin varallisuus.

Täällä ex-appiukko tuli pitämään minulle kuulustelun ja haukkumaan minua (3kk sitten synnyttänyttä) muutama päivä ennen ristiäisiä. Koska hän tunsi että hänet jätettiin ulkopuolelle koska lapselle tuli Äidin eli minun sukunimi eikä hänen. Sanoin että asia on päätetty ja siihen on syynsä, alkoi haukkumaan ja sanoi että tällä on seurauksia. Onneksi ei tarvitse sitä enää nähdä kun asuu kauempana. 
 

Seuraavana jouluna oli mielinkielin ja antoi haleja yms hirvittävä mukavuusesitys päällä koska oli uusi naisystävä jolle piti esittää hyvää pappaa. 

Ei ole omena kauas puusta pudonnut kun lapsen isä samanlainen. Siitä syystä oman nimenikin annoin,  lapsen isä henkisesti väkivaltainen, uhkaileva, uhkasi t*ppaa kun olin raskaana ja muuta kivaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen mummo eli isoanoppini on varakas ja kirppisaddikti. Hän kyörää kysymättä antiikkilöytöjään meille. Sen kummempaa kamaluutta en ole joutunut kestämään. Vaikka tykkäämme antiikista, mummo ei koskaan hanki sellaista, mikä sopisi meille tai tulisi tarpeeseen. Nykypäivänä harva käyttää vaikkapa pöytähopeoita saati sellaisia 1900-luvun kahviastiastoja joita on kierrätyskeskukset pullollaan. 

Mummo ei kuuntele, kun sanomme ettemme halua tavaraa. Olen ottanut tylysti sen linjan että jos mies ei ehdottomasti tavaraa halua pitää, vien sen kierrätyskeskukseen. Pöytähopeoita ollaan saatu jo kolme settiä. Jokainen patinan ja naarmujen peitossa. Viimeisimmät mummo oli ostanut, koska niissä oli kaiverruksena meidän nimikirjaimet. Siis minun tyttönimeni ja mieheni sukunimi. Olin siinä vaiheessa mennyt jo aika monta vuotta mieheni nimellä, mutta toki syyhän se on tuokin ostaa...

Isoanopin asunto ja kesämökki ovat pullollaan kirppisteltyä tavaraa ja ihan hienojakin esineitä. Me saamme vain ilmeisesti ne tavarat, jotka ovat hutiostoja ja liian halpoja, ettei maksa vaivaa myydä eteenpäin. Turha toivo, että antaisi mitään sellaista, että oikeasti toivottaisiin ja haluttaisiin sitä esinettä tai että sen myymisellä edes saisi hankittua jotakin mieluisampaa. Tai no, pöytähopeat osoittautuivat yllättävän arvokkaiksi, niistä sai yhteensä muutaman satasen. 

Tässä näkee nuorempien ihmisten suhtautumisen "vanhaan tavaraan" eli antiikkiin - on vain vahinko että ei arvosteta edes hopeisia ruokailuvälineitä - kyllä se tuo "luksusta" esim. Joulupöytään kun se on kauniisti katettu. Mutta jos on vain Ikean astioita niin totta - pöytähopeat eivät oikein sovi hyvin "yhteen.... " Ja Muumimukeistahan pitää kahvit juoda, oli sitten arki tai juhla kyseessä - se 1900- luvun kahviastiastohan ei missään nimessä sovi pöytään. 

 

Käytän itse hopeita ja Arabian 1930- luvun ruoka-astioita, kristallilaseja ja kun vieraat tulevat, ovat yleensä "haltioissaan" miten kauniisti olet kattanut ruoka / kahvipöydän!!

Ja vanhoja kahviastiastojakin on useampia sillä vaihtelu virkistää.... 😅.

Kukaan ei ole sinua kieltänyt haalimasta astiastoja. 

Eikä tuo ole vain arvostuksesta kiinni. Mitä jos ei yksinkertaisesti ole tilaa ylimääräisille astioille? Tai ei halua harvoin jos milloinkaan käytettäviä astioita kotiin? 

Tämä siis ihmiseltä, jolla on juhla-astiasto, jouluastiasto, kristallilaseja ja tietysti arkeen omansa. Astiani tuottavat minulle iloa. Jollekin toiselle ne olisivat turhaa krääsää, enkä ikimaailmassa ostaisi toiselle paljon säilytystilaa vaativia astioita ilman asiasta sopimista etukäteen.

Vanhoilla kurpilla, ei kaikilla, on joillakin niitä pirun astiastoja, joka päivälle omansa. Mitä jotkut edes tekee niillä kun asuu yksin ja vieraita ei käy kuin 2-3 kertaa vuodessa ja nekin on lapsi perheineen pikaisesti.

Astia- ym sälävitriiniä on vieri vieressä ja lisää löytyy muista kaapeista. Sairaus se on tuokin keräillä kippoja ja kuppeja. Nykyään kun niistä ei edes pääse eroon, kirppareilla on ilmaiseksi annettavaa Arabiaa.

Anopilla oli avain hätätilanteita varten, lähdettiin useammaksi viikoksi reissuun ja pyydettiin häntä käymään 1-2x kastelemaan kukat ja tyhjentämään postilaatikon. Meillä oli uusi rivari eikä oltu keretty vielä laittaa piha alueita.

Kun tultiin kotiin pihassa oli istutettuna riemunkirjavat kesäkukat ja joku hirvee muoviamppeli kirjavine kukkineen roikkui ikkunan edessä. Hän oli myös pessyt ikkunat, siivonnut kaappeja ja jopa siirrelly niiden sisältöä, tuonut myös omadta kodistaan yhden aivan hirveän koriste-esineen meille. Paljon myöhemmin vahingossa oli paljastanut miehelleni että oli ollut meillä monta yötä ja vaihtanut tietty siis lakanatkin. 

Kun tultiin kotiin tyyliin 8h matkustamisen jälkeen nälkäsenä ja väsyneenä, tajusin mitä kodissani on tapahtunut pääsi minulta kunnon itkuraivari. Tuli ihan tunne että tänne on murtauduttu, joku on ylittänyt nyt sen rajan ja "tunkeutunut" liiaksi yksityisyyteemme, asunut jopa täällä pyytämättä. Kun hyvin nukutun yön jälkeen tokenin revin kaikki kukat hittoon pihalta ja heitin roskiin. Istutettiin itse hillitynvärisiä sellaisia kasveja pihalle kuin me halusimme ja puolet vähemmän koska pidämme minimalismista. Myös koridte edine paiskautui roskikseen palasiksi hajoten.

Meni varmaan 3 vko etten vastannut hänen soittoonsa tai viesteihin ja kun näin et soittaa miehelleni (puhelin keittiön pöydällä mies jossain muualla) katkaisin puhelun, enkä edes sanonut miehelle että anoppi taas tulee lankoja pitkin. 

Kun mieheni oli tietysti varovaisesti sanonut että nyt menit liian pitkälle ja että minä en tykännyt siitä että hän tulee luvatta istuttelemaan kukkia ym ym niin hän oli ihan ihmeissään et miten me nyt tommosesta loukkaannutaan kun jänhän vaan yritti auttaa hyvää hyvyyttään. Tätä tarinaa hän oli kertonut useille sukulaisillemmekin ja tehnyt tietysti minusta sen oudon herkkähipiäisen tyyåin joka oli tässä tapauksessa se kummajainen koska hänhän vaan. Hän ei missään kohti, vuosien päästäkään ymmärtänyt eikä sanonut ääneen kellekään että itse olisi ylittänyt korrektin rajan. Hän itse otti vielä useiden vuosien päästä adian puheeksi meidän ja toisen poikansa perheen kuullen ja ikäänkuin viimeisteli adian kaikille että me olimme outoja kun loukkaannuttiin ja hänhän vaan hyvää hyvyyttää osti kukat ja auttoi. Meillä ei ollut mitän tarvetta käsitellä enää asiaa mutta hän halusi taas sanoa tässäkin asiassa viimeisen sanan ja siis ikäänkuin sinetöidä kaikille oman näkemyksensä viimeiseksi mielikuvaksi asiasta. Tämä on hänen toimintatapa ollut aina, hän sanoo aina viimeisen lauseen ja jankuttaa sitä loputtomasti pitkienkin aikojen päästä jotta toisile jää päähän hänen kommentit. Ihan hiton ärsyttävää ja tämä piirre on vain vahvistunut nyt kun on jo yli 70v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen mummo eli isoanoppini on varakas ja kirppisaddikti. Hän kyörää kysymättä antiikkilöytöjään meille. Sen kummempaa kamaluutta en ole joutunut kestämään. Vaikka tykkäämme antiikista, mummo ei koskaan hanki sellaista, mikä sopisi meille tai tulisi tarpeeseen. Nykypäivänä harva käyttää vaikkapa pöytähopeoita saati sellaisia 1900-luvun kahviastiastoja joita on kierrätyskeskukset pullollaan. 

Mummo ei kuuntele, kun sanomme ettemme halua tavaraa. Olen ottanut tylysti sen linjan että jos mies ei ehdottomasti tavaraa halua pitää, vien sen kierrätyskeskukseen. Pöytähopeoita ollaan saatu jo kolme settiä. Jokainen patinan ja naarmujen peitossa. Viimeisimmät mummo oli ostanut, koska niissä oli kaiverruksena meidän nimikirjaimet. Siis minun tyttönimeni ja mieheni sukunimi. Olin siinä vaiheessa mennyt jo aika monta vuotta mieheni nimellä, mutta toki syyhän se on tuokin ostaa...

Isoanopin asunto ja kesämökki ovat pullollaan kirppisteltyä tavaraa ja ihan hienojakin esineitä. Me saamme vain ilmeisesti ne tavarat, jotka ovat hutiostoja ja liian halpoja, ettei maksa vaivaa myydä eteenpäin. Turha toivo, että antaisi mitään sellaista, että oikeasti toivottaisiin ja haluttaisiin sitä esinettä tai että sen myymisellä edes saisi hankittua jotakin mieluisampaa. Tai no, pöytähopeat osoittautuivat yllättävän arvokkaiksi, niistä sai yhteensä muutaman satasen. 

Tässä näkee nuorempien ihmisten suhtautumisen "vanhaan tavaraan" eli antiikkiin - on vain vahinko että ei arvosteta edes hopeisia ruokailuvälineitä - kyllä se tuo "luksusta" esim. Joulupöytään kun se on kauniisti katettu. Mutta jos on vain Ikean astioita niin totta - pöytähopeat eivät oikein sovi hyvin "yhteen.... " Ja Muumimukeistahan pitää kahvit juoda, oli sitten arki tai juhla kyseessä - se 1900- luvun kahviastiastohan ei missään nimessä sovi pöytään. 

 

Käytän itse hopeita ja Arabian 1930- luvun ruoka-astioita, kristallilaseja ja kun vieraat tulevat, ovat yleensä "haltioissaan" miten kauniisti olet kattanut ruoka / kahvipöydän!!

Ja vanhoja kahviastiastojakin on useampia sillä vaihtelu virkistää.... 😅.

Kukaan ei ole sinua kieltänyt haalimasta astiastoja. 

Eikä tuo ole vain arvostuksesta kiinni. Mitä jos ei yksinkertaisesti ole tilaa ylimääräisille astioille? Tai ei halua harvoin jos milloinkaan käytettäviä astioita kotiin? 

Tämä siis ihmiseltä, jolla on juhla-astiasto, jouluastiasto, kristallilaseja ja tietysti arkeen omansa. Astiani tuottavat minulle iloa. Jollekin toiselle ne olisivat turhaa krääsää, enkä ikimaailmassa ostaisi toiselle paljon säilytystilaa vaativia astioita ilman asiasta sopimista etukäteen.

Vanhoilla kurpilla, ei kaikilla, on joillakin niitä pirun astiastoja, joka päivälle omansa. Mitä jotkut edes tekee niillä kun asuu yksin ja vieraita ei käy kuin 2-3 kertaa vuodessa ja nekin on lapsi perheineen pikaisesti.

Astia- ym sälävitriiniä on vieri vieressä ja lisää löytyy muista kaapeista. Sairaus se on tuokin keräillä kippoja ja kuppeja. Nykyään kun niistä ei edes pääse eroon, kirppareilla on ilmaiseksi annettavaa Arabiaa.

Joo, tunnistan tuon omasta äidistäni. Hän ei ole mikään keräilijä varsinaisesti, mutta säästää ihan kaiken, siis jopa tilkut, vanhat vetoketjut, napit, margariinirasiat, rahkatölkit ym ym jos niitä johonkin vielä tsrvii. Joka helv.. n kaapin nurkkakin on ääriään myöten täynnä jotain. Laskin kerran, edes tarkemmin etsimättä tai varastoa tonkimatta, että hänellä on 12 ulkotuli/ kynttilälilyhtyä . Pari kpl oli ihan samanlaisiakin. 

Hän on käsityöihminen ja sitä varten on oma kokonainen huone joka alkaa olla kattoa myöten täynnä kaikkea, kaikki on kyllä paketoituna siististi ja hän tietää missä on mitäkin mutta eihän se ole normaalia. Keskilattialla on enää pari neliötä jossa voi kävellä. Yhä ostelee lankoja ym vaikkei edes tee mitään (muistisairaus alkanut). Ja mistään ei luovu.