Lue keskustelun säännöt.
Ongelmat parisuhteessa vauva-aikana.
29.05.2013 |
Mulla on niin paha olla. Olen 3 kk vanhan vauvan äiti ja naimisissa miehen, jonka luulin olevani elämäni rakkaus. Tuskin on.
Lapsemme on saanut alkunsa lapsettomuushoidoista, jotka otin todella raskaasti. Mieheni suhtautuminen oli paljon optimistisempaa, onhan hän sellainen luonteeltaan. Hän jaksoi kannustaa ja tukea minua raskaiden hoitojen läpi, josta olen ikuisesti kiitollinen. Oletin raskauduttuani, että tämä olisi elämämme onnellisinta aikaa, mutta ilmeisesti olin väärässä.
Kun tuli aika hankkia tulokkaalle vauvatarvikkeita, kaatui se minun niskaani. Huomautettuani asiasta, mieheni totesi että tiedän enemmän näistä asioista. Ajattelin, että ok, olkoon niin. Kerran huomautin miehelleni, että tämä on epäoikeudenmukaista, sillä odotammehan yhdessä tätä lasta. Hän osti turvakaukalon lapsellemme, joka jäi ainoaksi ostokseksi. Siis sellaiseksi, jonka hän teki oma-aloitteisesti.
Noh, sitten tuli lapsen syntymän aika. Elimme hetken aikaa ns. kuherruskuukautta lapsen hoidon suhteen, sillä mieheni osallistui yllättävän paljon. Muutaman tovin kuluttua kuitenkin alkoi lipsumaan. Kun pyysin miestäni vaihtamaan yöllä vaippaa, niin hän totesi että vaihtaa seuraavan. Ei vaihtanut sitäkään. Kun lapsi itki, niin automaatio oli, että minä menen. Kun tuli lapsen nukkumaanmenoaika, niin oma telkkuohjelma on tärkeämpi, kuin lapsen nukkumaanmeno.
Kaiken tämän lisäksi vauvastamme on sairastumisen vuoksi tullut vaikeahoitoisempi. Olen hänen kanssaan päivät yksin ja illalla mieheni hoitaa häntä jonkin verran. Silti olen alkanut miettimään eroa, sillä koen raskaaksi jatkuvan pettymisen. Sovimme raskausaikana, että me molemmat hoidamme lasta yhtä paljon, mutta nyt tuntuu että olemme lipsuneet "isi auttaa" -kuvioon, joka ei ollut sitä mitä haluttiin. Takki alkaa olla jo niin tyhjä ja olo luovuttanut. En tiedä rakastanko enää edes häntä, vaikka sanon toista.
Kommentit (65)
[quote author="Vierailija" time="30.05.2013 klo 08:56"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2013 klo 08:50"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2013 klo 07:40"]
Kiitos nro 29. Kuulostaa aika samalta, mitä meillä on. Tiedän, että mieheni on hyvä isä pohjimmiltaan. Sen takia tämä onkin niin hankalaa, kun toinen käyttäytyy oudosti. Nyt, kun olen yön yli hieman pohtinut, niin ehkä on järkevämpää laittaa omat tunteet hetkeksi "hyllylle" ja jäädä odottamaan parempia aikoja. Ehkä tämä vielä iloksi muuttuu.
Ja mitä allergioihin tulee, niin kyllä, ruoka-aineallergioita. Vauva reagoi herkästi iholla ja vatsalla syömiini ruokiin, esim. sitrushedelmiin ja maitoon.
-ap
[/quote]
Miehelläsi on toinen nainen. Olet niin käpertynyt vauvaan ja odotukeen ja itseesi, että miehesi on etsinyt uuden vaimon. Todennäköisesti kohta ilmoittaa, että muuttaa pois.
Toisaalta se olisi hyvä ratkaisu. Sinun ei tarvitsisi erota kun mies olisi tehnyt ratkaisun ja löytänyt uuden naisen itselleen
[/quote]
no ei todellakaan ole toista vaimoa! Kyllä mie oman mieheni sen verran hyvin tunnen.. :)
[/quote]
Niin moni vaimo on sanonut Terveisin nainen, joka nuorena sinkkuna ehti seukata kolmen naimisissa olevan miehen kanssa, joilla oli pieniä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erosin miehestäni kun lapsemme oli alle vuoden ikäinen. Yksi syistä oli juuri se, ettei mies osallistunut perheemme elämään mitenkään muuten kuin maksamalla osansa menoistamme. Muitakin syitä toki oli, kuten henkinen väkivalta ja repivät riidat, jollaisia en ollut kokenut koskaan aiemmin.
Nyt olen uudessa suhteessa ja olemme suunnitelleet lapsen hankkimista vuoden-parin päästä. Tällä kokemuksella ottaisin varmaan ilolla tehtäväkseni tulevan pikkuisen hankinnat, pakkasen täyttämisen ruualla ja kodin siivouksen ennen synnytystä. Synnytyksen jälkeen ottaisin ihan rauhassa aikaa vauvalle ja itselleni ja loikoilisin sohvalla tv-sarjoja katsellen, tissi vauvan suussa. Mies voisi sitten ottaa vastuulleen suuremman osan esikoiseni hoidosta, kaupassakäynnistä ym. asioista jotka hän osaa jo valmiiksi. Lapsivuodeajan jälkeen poistuisin säännöllisesti kotoa tunniksi-pariksi vaikka esikoisen kanssa ja jättäisin miehen tutustumaan vauvaan omine ehtoineen. Neuvoisin tietenkin etukäteen ja kirjoittaisin ohjeet varmaan paperillekin, ettei miehen tarvitsisi soitella perään jos joku ihmetyttää, mutta muuten saisivat vauvan kanssa tehdä asiat oman mielensä mukaan ilman minun kommenttejani.
Jos suhde on ollut kunnossa ennen vauvan syntymää, ei vauvavuoden aikana kannata miettiä eroa vaikka menisi kuinka huonosti. Jos suhde on ollut hataralla pohjalla jo aiemmin, ei lapsi sitä valitettavasti pelasta. Vuosi ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen tulee joka tapauksessa olemaan yksi rankimmista kokemuksista johon aikuinen elämänsä aikana törmää, eikä sitä kannata vähätellä. Kaikki keinot, joilla oma mielenterveys ja suhde saadaan voimaan paremmin, ovat sallittuja. Näihin keinoihin lukeutuu myös pulloruokinta jos imetys aiheuttaa kohtuutonta stressiä ja kahdenkeskisen ajan ottaminen vaikka isovanhempien avulla. Ihan pieni vauva ei vielä älyä edes vierastaa ja pärjää hellässä hoivassa muutaman tunnin kun vanhemmat käyvät kävelyllä, syömässä tai elokuvissa. Isompi lapsi saattaa olla hieman arempi, mutta oman ajan tarve ei silloin ole niin elintärkeä kuin ihan alussa.
Tsemppiä ap. Koita kaiken tämän keskellä nauttia vauvastasi, ota paljon valokuvia ja muista että kaikesta huolimatta tulet kaipaamaan vauva-aikaa myöhemmin.
Minäkin ajattelen aika samoin kuin m27. Olen ollut yrittäjä 13 vuotta ja tehnyt aina pitkää päivää, välillä yötä myötenkin, kun deadlinet painaa päälle. Stressiä ja vastuuta sekä asiakkaan tilaamasta työstä että vielä niistä omista työntekijöistä. Kirjanpitäjä hätistelee ja paperihommia riittää.
Nyt olen ollut sen saman 3 kk kotona vauvan kanssa, ja elämä on kyllä aika auvoisaa. Olen ensimmäistä kertaa 10 vuoteen ehtinyt lukemaan romaaneja! Ei työhön liittyviä juttuja, vaan ihan huvikseni sohvalla makoillen ehtinyt lukemaan kirjoja! Ehdin tehdä ruokaa ja jopa surffailla täällä Vauva-palstalla! Jos heräänkin yöllä pari-kolme kertaa, niin syy on sentään joku muu kuin aamuöinen stressi seuraavan päivän työprojektista.
Ei tulisi mieleenkään vaatia miestä osallistumaan kotitöihin sen enempää kuin että heittää likaiset sukat pyykkikoriin, kantaa itse kahvikuppinsa keittiöön ja kattaa pöydän ruokaa varten.
Meilläkin vauva on päivisin kuin enkeli, oikein harmittaa miehen puolesta kun hän palaa töistä niin ne iltaitkut alkavat lähes saman tien. Miehelle ja vauvallekin kivempaa niin, että nauttivat toistensa seurasta sitten kaikessa rauhassa viikonloppuisin eikä miehen rankan työpäivän jälkeen.
Ehkä meillekin on sattunut se helppo vauva, mutta itse en ainakaan vaihtaisi tätä lomailua vauvan kanssa mihinkään! Vauvan tarpeet ovat tosiaan niin yksinkertaiset ja ne voi tyydyttää niin helposti! En ole näin helppoa elämää tosiaan viettänyt varmaan koskaan ja tästä jopa maksetaankin vielä! Ihan uskomatonta!
Aloittajan kertomasta tuli mieleen, että voisiko olla niin, että todellisuudessa kaipaisit mieheltä sitä henkistä tukea sittenkin kuin sitä varsinaista vaipanvaihtoapua? Tavallaan ymmärrän sitä "yksinjäämisen" tunnetta, jos mies ei kanna edes sitä henkistä vastuuta vauvasta.
Minullakin pisti korvaan tuo turvakaukalo. Ei minun mieheni ostanut vauvalle mitään oma-aloitteisesti, oli kyllä mukana esim. turvakaukalon ostamisessa, mutta kyllä ne hankinnat jäi kaikki mun organisoitavaksi. Ja mun mielestä tosi hyvä niin, enemmän ne kuitenkin on mun käytössä kuin mieheni, joten halusin sanoa oman sanani. Lisäksi ne vauvatavarat kyllä kiinnosti mua enemmän ja olin ottanut niistä myös selvää, joten parempi tein itse hankinnat. Toisaalta, jos meillä tarvitaan jotain kodinkonetta, elektroniikkaa tai vaikka pyöränpumppua, niin en ala vaivaamaan niillä päätäni, ne kuuluvat miehen osaamisalueeseen ja hän hankkii ne.
Meillä oli esikoinen aika tiheästi heräilevä vauva, mutta silti hoidin ihan suosiolla yöheräilyt, ehdinhän nukkua päivällä, jos jäi univelkaa, mies käy töissä kuitenkin. Nyt kun on kaksi lasta, niin mies herää esikoisen itkuihin ja minä kuopuksen. Ja pissavaippoja ei todellakaan vaihdeta yöllä, kakkavaippoja tulee tosi harvoin öisin.
Muutama muukin on pyytänyt löysäämään pipoa vähän ja lisäksi sopimaan tarkoista pelisäännöistä kuka tekee ja mitä. Meillä esim. minä hoidan pyykit ja mies tiskit. Lisäksi on sovittu, että kuinka paljon harrastuksia viikossa kummallakin voi olla (no tällä hetkellä ei oikein paljon, mutta kunhan lapset on isompia niin esim. kaksi iltaa viikossa voi harrastaa molemmat).
No ei se perusterveen ja "normaalin" vauvan hoito nyt mitään älyttömään vaativaa puuhaa kyllä ole.. Silloin kun huutaa, niin iskee pullon (tai tissin, jos sattuu olemaan nainen) suuhun, röyhtäyttää ja laittaa takaisin leikkialustalle/rattaisiin köllimään
.
Sitten on taas 30:stä minuutista kolmeen tuntiin aikaa tehdä mitä huvittaa - nukkua, katsoa telkkaria tai laittaa vaikka ruuan uuniin.
Yöllä joutuu toki muutamia kertoja heräämään, mutta entäs sitten? Seuraavan päivän voi taas sitten lepäillä.
Itse jouduin (SAIN) olla olosuhteiden pakosta vauvelin kanssa männäviikolla kolme vuorokautta kahden kesken, niin olihan se nyt moninverroin mukavampaa kuin työssäkäynti! Toinen vaan hymyilee ja kiljahtelee iloisesti sylissä - illalla tulee ehkä parin tunnin "raskas" jakso, kun ei tehdä muuta kuin vaan huudetaan väsymystä ja öisin joutuu sen pari kertaa nousemaan uniltaan, mutta siinäpä se. Vaipan joutuu vaihtamaan 5-10 kertaa maksimissaan.
Vaihtaisin heti työssäkäymisen tähän jos vaan olisi mahdollisuus.
t. m27