Lue keskustelun säännöt.
Ongelmat parisuhteessa vauva-aikana.
29.05.2013 |
Mulla on niin paha olla. Olen 3 kk vanhan vauvan äiti ja naimisissa miehen, jonka luulin olevani elämäni rakkaus. Tuskin on.
Lapsemme on saanut alkunsa lapsettomuushoidoista, jotka otin todella raskaasti. Mieheni suhtautuminen oli paljon optimistisempaa, onhan hän sellainen luonteeltaan. Hän jaksoi kannustaa ja tukea minua raskaiden hoitojen läpi, josta olen ikuisesti kiitollinen. Oletin raskauduttuani, että tämä olisi elämämme onnellisinta aikaa, mutta ilmeisesti olin väärässä.
Kun tuli aika hankkia tulokkaalle vauvatarvikkeita, kaatui se minun niskaani. Huomautettuani asiasta, mieheni totesi että tiedän enemmän näistä asioista. Ajattelin, että ok, olkoon niin. Kerran huomautin miehelleni, että tämä on epäoikeudenmukaista, sillä odotammehan yhdessä tätä lasta. Hän osti turvakaukalon lapsellemme, joka jäi ainoaksi ostokseksi. Siis sellaiseksi, jonka hän teki oma-aloitteisesti.
Noh, sitten tuli lapsen syntymän aika. Elimme hetken aikaa ns. kuherruskuukautta lapsen hoidon suhteen, sillä mieheni osallistui yllättävän paljon. Muutaman tovin kuluttua kuitenkin alkoi lipsumaan. Kun pyysin miestäni vaihtamaan yöllä vaippaa, niin hän totesi että vaihtaa seuraavan. Ei vaihtanut sitäkään. Kun lapsi itki, niin automaatio oli, että minä menen. Kun tuli lapsen nukkumaanmenoaika, niin oma telkkuohjelma on tärkeämpi, kuin lapsen nukkumaanmeno.
Kaiken tämän lisäksi vauvastamme on sairastumisen vuoksi tullut vaikeahoitoisempi. Olen hänen kanssaan päivät yksin ja illalla mieheni hoitaa häntä jonkin verran. Silti olen alkanut miettimään eroa, sillä koen raskaaksi jatkuvan pettymisen. Sovimme raskausaikana, että me molemmat hoidamme lasta yhtä paljon, mutta nyt tuntuu että olemme lipsuneet "isi auttaa" -kuvioon, joka ei ollut sitä mitä haluttiin. Takki alkaa olla jo niin tyhjä ja olo luovuttanut. En tiedä rakastanko enää edes häntä, vaikka sanon toista.
Kommentit (65)
Itselläni ikävä kyllä jo kaksi samanlaista kokemusta kuin ap:lla. Ekan lapsen kanssa liito päättyi fyysiseen väkivaltaan, toisen kanssa henkiseen. Lähdin molemmista liitoista itse. MOlemmat miehet lirkuttivat ja lärkyttivät kaikki kauniit sanat ennen lasten syntymää, kuinka osallistuvat yms. Paskan marjat. Mitään eivät tehneet. En jaksanut.
Nyt olen raskaana, mutten usko mitään kauniita sanoja, ei kiinnosta. Teen lapsen yksin. On suuri ilo ja yllätys jos nyksä osallistuu. En edes suostu enää muuttamaan saman katon alle. Tää on niin nähty!!
Lasten kanssa olen kuitenkin pärjäillyt yksin hyvin, huomattavasti mukavampaa elämää kuin saamattoman miehen kanssa, jota pitää vielä passata. Jos vaan kestää taloudellisen niukkuuden, niin ok. Lapsia en vaihtaisi ikipäivänä pois- parasta mitä on tapahtunut elämässä <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä asia on silleen että, en halunnut lapsia ja jo vuosia sitten ilmoitin etten osallistu kotitöihin ja lasten hoitoon koska, vanhassa ok talossa aina remppaamista, nytkin keittiön tilalla on hiekkalaatikko, käyn töissä, teen pitkää päivää, reissuhommia, ja välillä useampaa työtä yhtäaikaa.
No lapsi sitten tuli ja muijan helvetillinen kiukkuaminen, mulla ei yksinkertaisesti ole aikaa olla lapsen kanssa riittävästi, lisäksi lapsi tarvitsi erityistä hoitoa/huolenpitoa ensimmäiset elinkuukautensa vaikka täysin terve onkin ja on ollut huono nukkumaan niin yöllä kuin päivälläkin, itse en ole ikinä ollut niin väsynyt kuin nyt ja kesäloma menee keittiön kanssa todella tiukalla aikataululla.
Muijan mielestä kaikki on päin vittua, nukkumisjärjestelyt.ym eikä se osaa edes normaalisti puhua, mököttää, huutaa, seksistä ei voi kuin nähdä unta.
Alkaa vituttamaan ihan oikeasti, enkä haluisi samanlaista lapsuutta omille pennuille kuin itsellä ollut, riitelevässä alkkisperheessä, ja akan kanssa oltu kuitenkin yhdessä +10v.
[quote author="Vierailija" time="29.05.2013 klo 20:17"]
Meillä asia on silleen että, en halunnut lapsia ja jo vuosia sitten ilmoitin etten osallistu kotitöihin ja lasten hoitoon koska, vanhassa ok talossa aina remppaamista, nytkin keittiön tilalla on hiekkalaatikko, käyn töissä, teen pitkää päivää, reissuhommia, ja välillä useampaa työtä yhtäaikaa.
No lapsi sitten tuli ja muijan helvetillinen kiukkuaminen, mulla ei yksinkertaisesti ole aikaa olla lapsen kanssa riittävästi, lisäksi lapsi tarvitsi erityistä hoitoa/huolenpitoa ensimmäiset elinkuukautensa vaikka täysin terve onkin ja on ollut huono nukkumaan niin yöllä kuin päivälläkin, itse en ole ikinä ollut niin väsynyt kuin nyt ja kesäloma menee keittiön kanssa todella tiukalla aikataululla.
Muijan mielestä kaikki on päin vittua, nukkumisjärjestelyt.ym eikä se osaa edes normaalisti puhua, mököttää, huutaa, seksistä ei voi kuin nähdä unta.
Alkaa vituttamaan ihan oikeasti, enkä haluisi samanlaista lapsuutta omille pennuille kuin itsellä ollut, riitelevässä alkkisperheessä, ja akan kanssa oltu kuitenkin yhdessä +10v.
[/quote]
Miten se lapsi vain tuli? Pettikö ehkäisy?
Kiitos asiallisista vastauksista! Toki varmasti nää olot on varmasti vähän hormoneistakin. Mies huomioi kyllä vauvaa, mutta miusta tuntuu että nää on vähän sopeutumisongelmia. vaikeuksia laskea "entisestä elämästä" irti. Kyllä hän vauvaa rakastaa. Nyt miulla on vähän luottavaisempi olo. Ja yhdessä lasta haluttiin ja "tehtiin". -ap
[quote author="Vierailija" time="29.05.2013 klo 20:24"]
Kiitos asiallisista vastauksista! Toki varmasti nää olot on varmasti vähän hormoneistakin. Mies huomioi kyllä vauvaa, mutta miusta tuntuu että nää on vähän sopeutumisongelmia. vaikeuksia laskea "entisestä elämästä" irti. Kyllä hän vauvaa rakastaa. Nyt miulla on vähän luottavaisempi olo. Ja yhdessä lasta haluttiin ja "tehtiin". -ap
[/quote]
Ei kannata nyt hötkyillä eroajatusten kanssa, onhan uudessa elämäntilanteessa molemmilla sopeutumista. Mutta kuten edellä ehdotettiin, aloita käymään vaikka ihan lyhyillä kävelylenkeillä tms., jolloin jätät lapsen yksin miehen vastuulle. Saat hengähdystauon ja mies oppii luottamaan siihen, että osaa hoitaa vauvaa yksinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin teen. :) Kiitos neuvoista! - ap
[quote author="Vierailija" time="29.05.2013 klo 19:16"]
[quote author="Vierailija" time="29.05.2013 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="29.05.2013 klo 19:10"]Hei sinä vitonen! Kokeile tehdä kotitöitä ruoka-aineallergisen kanssa, kun huutoa riittää koko päivälle. Ja kakkaa lentää yötä päivää! :) Onneksi en ole samanlainen ihminen, kuin sinä. Tsemppiä sulle! - ap[/quote]
Meillä oli esikoisella :vehnä, kananmuna, omena, porkkana, maito. Lisäksi koivuallergia, mikä aiheutti ristiallergiaa monien ruoka-aineiden kanssa. Tähän päälle koira, kissa, hevonen.
Etköhän nyt vähän liioittele, että kakkaa lentää yötä päivää. Ihan samalla tavalla allergiset lapset kakkaa, kuin muutkin.
t. vitonen
[/quote]
Ai niin,jos haluat tietää enemmän. Kaksosista toisella oli napanuora kaulan ympärillä ja hapenpuutteen aiheuttamia motorisia ongelmia. Aluksi pikkukaksosia syötettiin nenämahaletkulla, että selvisivät isommiksi.
Eli toinen vauvoista oli se, kenen kanssa ei ollut mitään erityisjuttuja
t. vitonen
[/quote]
Siis voi herranjumala, AIKUINEN IHMINEN tulee huutelemaan tänne, jos jollakulla on ongelma mihin haluaa asiallisia vastauksia, että MINULLA ON PASKEMPAA JA RANKEMPAA siksi muut eivät saa valittaa mistään! c'moon herätystä nyt vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanteesi kuullostaa tosi samanlaiselta, mitä meillä oli esikoisen synnyttyä. Minä natkutin miehelle kotitöistä, vauvanhoidosta, yöheräilyistä, milloin mistäkin, kun kaikki kaatui pelkästään minun harteilleni, "sähän saat olla kotona"-tyyliin. Eikä myöskään juurikaan osallistunut vauvahankintoihin, edes odotusaikana. Tämä oli kuitenkin ehkä jonkinlainen stressireaktio miehell' siihen, kun elämä muuttui vaikkakin kovasti toivotun lapsen myötä niin radikaalisti, sillä luulen ettei hän ihan ollut ymmärtänyt vauva-ajan sitovuutta.
Lähes kaikki vauvatavara/-vaatehankinnat ovat edelleen minun vastuullani, mutta nykyään mies hoitaa, leikittää, syöttää, hellii lapsiaan ja välillä jopa heittää minut ja lapset ulos leikkipuistoon, jotta saa tehdä kunnon suursiivouksen. Miehen "itsekeskeisyys" alkoi hellittää itsekseen esikoisen ollessa n. 6-7 kk ikäinen, jolloin luulen hänen todella heränneen siihen, ettei meitä enää ole vain me kaksi, vaan meitä onkin täällä kolme!
Tsemppiä ap sulle kovasti. Toivottavasti teilläkin tilanne alkaa helpottaa pian! Kirjoitin tämän tarinan tähän siksi, että samaistuin niin tilanteeseesi. Toivoa siis on! :)
[quote author="Vierailija" time="29.05.2013 klo 19:10"]Hei sinä vitonen! Kokeile tehdä kotitöitä ruoka-aineallergisen kanssa, kun huutoa riittää koko päivälle. Ja kakkaa lentää yötä päivää! :) Onneksi en ole samanlainen ihminen, kuin sinä. Tsemppiä sulle! - ap[/quote]
Etkös just sanonut, että vauva on 3kk, ei kai silloin ruoka-allergioita ole. Tai maitoallergia tietty, mutta siihenkin auttaa imetys tai erikoiskorvikkeet. Oletko varma, ettet ole masentunut. Oletko ottanut tilanteesi puheeksi neuvolassa?
Vinkkini sinulle on, että odota ainakin kunnes vauva on 1-2v ennenkuin rikot parisuhteen. Tuntemuksesi ovat tosi normaaleja. Äiti vain on ekan vuoden päävastuussa vauvasta ja tämä voi tuntua epäreilulta. Ps.älä vaihda vaippaa yöllä, en vaihda minäkään, sama. Ikäinen vauva, joka kakkaa 10-20/vrk, aamulla kakat on karannut vaipan selästä, mutta ei haittaa, yöppäri pesuun vaan, mutta eipähän ole vauva herännyt valvomaan kesken yön,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos nro 29. Kuulostaa aika samalta, mitä meillä on. Tiedän, että mieheni on hyvä isä pohjimmiltaan. Sen takia tämä onkin niin hankalaa, kun toinen käyttäytyy oudosti. Nyt, kun olen yön yli hieman pohtinut, niin ehkä on järkevämpää laittaa omat tunteet hetkeksi "hyllylle" ja jäädä odottamaan parempia aikoja. Ehkä tämä vielä iloksi muuttuu.
Ja mitä allergioihin tulee, niin kyllä, ruoka-aineallergioita. Vauva reagoi herkästi iholla ja vatsalla syömiini ruokiin, esim. sitrushedelmiin ja maitoon.
-ap
Kuin mun näppikseltä pari vuotta sitten. Takana vuosia rankkoja lapsettomuushoitoja ja kun kauan kaivattu lapsi sitten vihdoin syntyi, alkoi parisuhde mennä alamäkeä. Mies teki pitkiä päiviä ja oli sitä mieltä että minä laiskottelen vaan kotona vaikka vauvan hoitamisessa oli kyllä työtä. Olin jo varma että ero tulee. Ensimmäisen vuoden jälkeen helpotti.
Nyt meillä on uusi vauva ja meno ihan samanlaista. Just eilen mietin että olisi helpompi olla yksin.
Kuitenkin meidän suhde on kestänyt lapsettomuuden kriisin niin luotan että se kestää myös pikkulapsiajan. Ja luotan että kun lapset ovat vähän isompia, on rakkautta vielä jäljellä.
Tsemppiä ap! Keskustele miehesi kanssa miltä sinusta tuntuu ja pyydä saada käydä vaikka joka ilta pienellä lenkillä niin saat hetken omaa aikaa ja mies saa rauhassa olla ja tutustua lapseensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan välihuomautuksena vaan mutta jotenkin se että" mies ei osallistunut vauvan tarvikkeiden hankintaan" kuulostaa huvittavalta ja riidan aiheen kaivamiselta. Eihän vauva nyt oikeasti tarvitsisi niin kamalasti tavaraa ja mies joka pohtii kaupassa rintakumeja ja harsoja on vähän.....no tossukka.
Raskaus muuttaa naista heti, mies oppii lapsensa kanssa oloa myöhemmin. Nainen on hurjissa hormonilatauksissa pitkään synnytyksen jälkeen ja esim tuo yöheräilyn jaksaa siitä syystä paremmin.
älkää nyt hyvät naiset puhuko mistään eroista vastasyntyneen vauvan kanssa! Sulla on ap kriisi elämässä menossa ja varmasti se osaltaan johtuu ihan vaan sun sisäisen maailman totaalisesta muutoksesta. ja usein siihen ekaan lapseen ja sen saantiin on ladattu ihan järjesttömästi epärelistisia ajatuksia kuinka elämä on pinkiä pumpulia ja elämäni parasta aikaa ihan jatkuvasti. Erotkaa jos lapsi on 3v eikä vieläkään mikään suju.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2013 klo 07:40"]
Kiitos nro 29. Kuulostaa aika samalta, mitä meillä on. Tiedän, että mieheni on hyvä isä pohjimmiltaan. Sen takia tämä onkin niin hankalaa, kun toinen käyttäytyy oudosti. Nyt, kun olen yön yli hieman pohtinut, niin ehkä on järkevämpää laittaa omat tunteet hetkeksi "hyllylle" ja jäädä odottamaan parempia aikoja. Ehkä tämä vielä iloksi muuttuu.
Ja mitä allergioihin tulee, niin kyllä, ruoka-aineallergioita. Vauva reagoi herkästi iholla ja vatsalla syömiini ruokiin, esim. sitrushedelmiin ja maitoon.
-ap
[/quote]
Miehelläsi on toinen nainen. Olet niin käpertynyt vauvaan ja odotukeen ja itseesi, että miehesi on etsinyt uuden vaimon. Todennäköisesti kohta ilmoittaa, että muuttaa pois.
Toisaalta se olisi hyvä ratkaisu. Sinun ei tarvitsisi erota kun mies olisi tehnyt ratkaisun ja löytänyt uuden naisen itselleen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.05.2013 klo 19:51"]
Itselläni ikävä kyllä jo kaksi samanlaista kokemusta kuin ap:lla. Ekan lapsen kanssa liito päättyi fyysiseen väkivaltaan, toisen kanssa henkiseen. Lähdin molemmista liitoista itse. MOlemmat miehet lirkuttivat ja lärkyttivät kaikki kauniit sanat ennen lasten syntymää, kuinka osallistuvat yms. Paskan marjat. Mitään eivät tehneet. En jaksanut.
Nyt olen raskaana, mutten usko mitään kauniita sanoja, ei kiinnosta. Teen lapsen yksin. On suuri ilo ja yllätys jos nyksä osallistuu. En edes suostu enää muuttamaan saman katon alle. Tää on niin nähty!!
Lasten kanssa olen kuitenkin pärjäillyt yksin hyvin, huomattavasti mukavampaa elämää kuin saamattoman miehen kanssa, jota pitää vielä passata. Jos vaan kestää taloudellisen niukkuuden, niin ok. Lapsia en vaihtaisi ikipäivänä pois- parasta mitä on tapahtunut elämässä <3
[/quote]
Mikähän se on, että samoilla naisilla on aina hankalaa parisuhteessa ja aina on miehen syy..
Joillakin naisilla onnistuu eka kerralla ja elävät ydinperheessä koko ikänsä. Toisilla vain löytyy aina niitä paskamiehiä, jotka ei tee sitä ja tätä ja tuota ja on pakko taas erota.
[quote author="Vierailija" time="29.05.2013 klo 19:51"]
Itselläni ikävä kyllä jo kaksi samanlaista kokemusta kuin ap:lla. Ekan lapsen kanssa liito päättyi fyysiseen väkivaltaan, toisen kanssa henkiseen. Lähdin molemmista liitoista itse. MOlemmat miehet lirkuttivat ja lärkyttivät kaikki kauniit sanat ennen lasten syntymää, kuinka osallistuvat yms. Paskan marjat. Mitään eivät tehneet. En jaksanut.
Nyt olen raskaana, mutten usko mitään kauniita sanoja, ei kiinnosta. Teen lapsen yksin. On suuri ilo ja yllätys jos nyksä osallistuu. En edes suostu enää muuttamaan saman katon alle. Tää on niin nähty!!
Lasten kanssa olen kuitenkin pärjäillyt yksin hyvin, huomattavasti mukavampaa elämää kuin saamattoman miehen kanssa, jota pitää vielä passata. Jos vaan kestää taloudellisen niukkuuden, niin ok. Lapsia en vaihtaisi ikipäivänä pois- parasta mitä on tapahtunut elämässä <3
[/quote]
Mikähän se on, että samoilla naisilla on aina hankalaa parisuhteessa ja aina on miehen syy..
Joillakin naisilla onnistuu eka kerralla ja elävät ydinperheessä koko ikänsä. Toisilla vain löytyy aina niitä paskamiehiä, jotka ei tee sitä ja tätä ja tuota ja on pakko taas erota.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2013 klo 08:50"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2013 klo 07:40"]
Kiitos nro 29. Kuulostaa aika samalta, mitä meillä on. Tiedän, että mieheni on hyvä isä pohjimmiltaan. Sen takia tämä onkin niin hankalaa, kun toinen käyttäytyy oudosti. Nyt, kun olen yön yli hieman pohtinut, niin ehkä on järkevämpää laittaa omat tunteet hetkeksi "hyllylle" ja jäädä odottamaan parempia aikoja. Ehkä tämä vielä iloksi muuttuu.
Ja mitä allergioihin tulee, niin kyllä, ruoka-aineallergioita. Vauva reagoi herkästi iholla ja vatsalla syömiini ruokiin, esim. sitrushedelmiin ja maitoon.
-ap
[/quote]
Miehelläsi on toinen nainen. Olet niin käpertynyt vauvaan ja odotukeen ja itseesi, että miehesi on etsinyt uuden vaimon. Todennäköisesti kohta ilmoittaa, että muuttaa pois.
Toisaalta se olisi hyvä ratkaisu. Sinun ei tarvitsisi erota kun mies olisi tehnyt ratkaisun ja löytänyt uuden naisen itselleen
[/quote]
no ei todellakaan ole toista vaimoa! Kyllä mie oman mieheni sen verran hyvin tunnen.. :)
Todella ikävää, että kaikenlaisia ilkeilijöitä ja psykopaatteja on osunut näinkin mielenkiintoiseen keskustelunavaukseen.
Ap, meillä vasta odotetaan ensimmäistä lasta, mutta etukäteen olen jo jännittänyt miten kaikki tulee sujumaan. Uskoisin, että mies osallistuu varsinaiseen vauvanhoitoon aika innokkaasti, mutta kotityöruljanssin uskon etukäteen käydyistä keskusteluista jäävän kutakuinkin kokonaan minun harteilleni (jo nyt on se asetelma, että minä pyöritän palettia ja mies auttaa jos pyydän ja sattuu juuri sillä hetkellä ehtimään). Onneksi mies on ainakin näissä etukäteiskeskusteluissa tuntunut ymmärtävän, ettei asetelma ole se, että minä vain "olen kotona", vaan työnjaosta (toinen töissä, toinen hoitaa yhteistä projektia eli vauvaa, ja olemme lisäksi suunnitelleet että palattuani töihin mies jäisi ehkä vähäksi aikaa hoitovapaalle).
Uskon, että monilla miehillä ongelmana on juuri tuo, että he mieltävät naisen vain "olevan" kotona ja hänellä olevan siksi määrättömästi aikaa kotitöihin. Mielestäni on niin, että toinen hoitaa oman osuutensa kotitalouden työprojekteista palkkatyössä ja toinen lapsenhoidossa, ja kotityöt kuuluvat molemmille, vaikka onkin kai luontevaa, että vanhempainvapaalla oleva tekee niitä hieman enemmän. Etenkin, jos vauva on jotenkin erityisen vaativa, puolison apua kotitöissä tarvitaan. Pahimmat tapauksethan ovat sellaisia, jotka ajattelevat periaatteesta, etteivät tee mitään kotitöitä, koska puoliso on vanhempainvapaalla, joten heihin verrattuna sinulla ap on vielä toivoa :)
Samoja ajatuksia oli minullakin viime kesänä esikoisen synnyttyä. Oli ajateltu, että hoitovastuu on meillä molemmilla yhtä paljon ja mies osallistuu siinä kuin minäkin. Totuus vaan on se, että täysimetettyä vauvaa mies ei voi hoitaa yhtä paljon kuin äiti. Meidän vauva ei edes huolinut pulloa, joten vaikeaa oli vauvaa miehelle jättää. Mahdotonta suorastaan muuten kuin vaunulenkin ajaksi.
Oma olo alkoi helpottaa välittömästi, kun lapsi oppi liikkumaan. Ryömien ja konttaillen pysyi kotona perässäni ja pääsi tavoittelemiensa lelujen äärelle ilman minua. Pystyi jopa hetken vaikka laittamaan ruokaa rauhassa. Tai syömään keskeytyksettä. Sorminäppäryyden kehityksen myötä vauva tutkii pieniä tavaroita pitkiäkin aikoja. Kunhan ruoka alkoi olla suuremmassa osassa kuin maito, pystyin jättämään lapsen kotiin isän kanssa pidemmäksi aikaa. Mahdolliset yöherätykset hoidan edelleen, koska miehen täytyy jaksaa käydä töissä.
Vuosikkaan kanssa elämä on paljon helpompaa ja oma itsekin alkaa palautua. Minulla auttoi eniten se, että hyväksyin tilanteen. Sanoin itselleni, että tämä on väliaikaista ja tilanne muuttuu. Se tuntuu siinä tilanteessa ikuisuudelta ja painostavalta ja ahdistavalta ja kamalalta mutta tilanne muuttuu. Anna aikaa. 3kk vauva on tosi pieni ja tarvitsee äitiä enemmän kuin isää. Se on ainakin minun mielipiteeni. Isän osuus kasvaa koko ajan. Anna miehellesikin mahdollisuus. Jutelkaa miehesi kanssa. Kerro miltä sinusta tuntuu mutta älä kuitenkaan syyttele ja osoittele sormella. Se ei auta mitään.
Kyllähän ensimmäisen lapsen syntymä on sellainen tapahtuma elämässä, että siihen sopeutuminen vie aikaa. Miehelle se lapsi konkretisoituu vasta kun se on syntynyt, naiselle jo paljon aikaisemmin. Miehet eivät usein myöskään ymmärrä, että vauvan kanssa kotona oleminen ei ole mitään lekottelua ja omaa aikaa, jolloin löhötään sohvalla ja lepäillään koko päivä, välillä vaihdetaan ehkä vaippa ja syötetään vauva. Siinä ollaan kuitenkin vastuussa pienestä ihmisestä, ja onhan siinä äidilläkin opettelemista ensimmäisen lapsen kanssa, millaista elämä pienen vauvan kanssa on! Kaikki menee vauvan ehdoilla, jos vauva ei suostu nukkumaan tai olemaan sitterissä, niin sitten sitä on kanniskeltava ja viihdytettävä, ei sitä voi mennä vaan päikkäreille silloin kun huvittaa.
Sinun kannattaa pitää huolta siitä, että sinulla on omaa aikaa. Lähde vaikka miehen töistä tultua kauppaan tai kävelylenkille yksin, ja anna miehesi huolehtia vauvasta. Usein naisilla on tapana "vahtia" miehen vauvanhoitoa ja tapaa olla vauvan kanssa - jos vauva vaikuttaa tyytyväiseltä eikä itke miehen kanssa, voit aivan hyvin vaikka lukea rauhassa ja antaa miehen hoitaa vauvaa. Tämä varmasti vaikuttaa miehen haluihin hoitaa vauvaa, sillä usein miehet ovat myös hiukan mustasukkaisia siitä suhteesta, mikä äidillä ja vauvalla toisiinsa on. Mieshän on ikäänkuin "syrjäytetty".
Sopikaa selkeät pelisäännöt, esimerkiksi että mies hoitaa aina kaupassakäynnin ja vaikkapa tiskikoneen tyhjennyksen ja täytön, ja sinä pyykit ja viikkosiivouksen. Näin mieskin ymmärtää, ettei hän voi hoitaa osuuttaan ainoastaan käymällä töissä. Eroa nyt tuskin kannattaa tässä vaiheessa miettiä, olette vasta hyvin alussa lapsiperheen elämässä, katsele nyt ainakin pari vuotta, miten alkaa sujumaan.
Tuntuuko sinusta siltä, että miehesi ei ole kiinnostunut tai välitä lapsesta? Vai tuntuuko sinusta siltä, että mies yrittää luistaa vastuusta?