Mikä minua vaivaa?olen kokoajan hermostunut ja jännitän asioita etukäteen. Tuntuu että päässä pyörii ajatukset kamalaa vauhtia.

Vierailija kirjoitti:

Ylivireys, eli kehon stressihormonit ylikierroksilla. Onko traumataustaa? Opettele hengittämään niin, että uloshengitys on 2 kertaa pidempi kuin sisäänhengitys, eli lasket vaikka 1-3 kun hengität sisään ja 4-9 kun ulos. Tekniikan oppiminen kestää jonkin aikaa, mutta kun opit, se auttaa, koska pitkä uloshengitys hidastaa autonomisen hermoston toimintaa.

On lapsuuden traumoja. Ap

no otappa kuule ja mee jonku laiskanpulskean tuttun tai sukulaisen luo talkoilemmaan

mattoin tamppausta ulkona, lattiain puunausta, muuta siivousta

rikkaruohoin kitkentää, pajukon raivausta

ja kaikkea muuta

..... saat kokea olevasi hyödyllinen (idiootti)

🦏

Elät tulevaisuudessa.

Minulla on samoja oloja ja olen mielestäni analysoinut syyn: elämäni ei vastaa ollenkaan sitä, mitä haluaisin sen olevan. Tämä ristiriita on yleinen masennuksen syy, myös.

Olen toki yrittänyt "kynsin hampain" saada elämäni muuttumaan haluamaani suuntaan, mutta arvaapa mitä! Ei ole onnistunut. Kohta aika loppuu. Ja ahdistus myös, toivon.

Samalta kuulostaa kuin edellisen kommentoijan. Elämäni ei ole sellaista mitä haluan mutta en kykene sitä muuttamaan koska jokin estää sen. Ap

Olen kokenut saman. Masennuslääkitys auttoi. Minulle masennuslääkkeet ovat sopineet: olen työkykyinen ja tunteva ihminen. Ahdistus on helvetillinen olotila ainakin pahimmillaan. Joskus vaan täytyy ottaa lääkkeitä.

Minulla aivan samanlaista, Ollut jo vuosikymmeniä. Nykyään ymmärrän sen johtuvan traumatisoitumisesta. Olen myös harjoitellut asioiden hyväksymistä, kuten että en saanut sellaista elämää kuin olisin halunnut. Olisin halunnut hyvän miehen, perheen, ja sellaista tavallista elämää.

Olen nyt 45-vuotias ja yritän elää loppuelämäni pelaten näillä ei niin hyvillä korteilla miten taidan. Ei ole hääppöistä elämää, mutta olen pystynyt hyväksymään osani.

Vierailija kirjoitti:

Minulla aivan samanlaista, Ollut jo vuosikymmeniä. Nykyään ymmärrän sen johtuvan traumatisoitumisesta. Olen myös harjoitellut asioiden hyväksymistä, kuten että en saanut sellaista elämää kuin olisin halunnut. Olisin halunnut hyvän miehen, perheen, ja sellaista tavallista elämää.

Olen nyt 45-vuotias ja yritän elää loppuelämäni pelaten näillä ei niin hyvillä korteilla miten taidan. Ei ole hääppöistä elämää, mutta olen pystynyt hyväksymään osani.

Tuo asioiden hyväksyminen on olennaisen tärkeää. Itse en ole pystynyt siihen. Kuvittelen mahdottoman mahdolliseksi varmaan hamaan loppuun asti.

-ei ap