vauva ei anna hetken rauhaa
Meillä on kuukauden ikäinen vauva, joka on päivällä jatkuvasti tyytymätön. Tyytymättömyys ei ole pientä kitinää vaan yltyy hetkessä huudoksi. Syödä pitäisi koko ajan. Siis ei esim.tunnin välein mikä sekin on usein vaan aivan jatkuvasti, aamusta myöhäiseen iltaan. Yöllä on onneksi sitten parin tunnin taukoja. Mutta yösyötötkin on pitkiä; vähintään tunnin ja yleensä pidempään. Jos lasken hänet hetkeksikään rinnalta pois, niin alkaa suora huuto, mihin ei auta syli, tutti (ei huoli), vaunuissa hyssyttely, asennonvaihto, silittely tms.
Tämä on tosi raskasta. Itse en ehdi syödä, käydä vessassa tai mitään muutakaan. Pakkohan se on välillä irrottautua pariksi minuutiksi, mutta sen ajan vauva itkee huutoitkua ja se tuntuu pahalta. Vaikka olisi kyse siis parista minuutista. Rinnalle rauhoittuu heti, mutta on se syöminen sellaista temppuilua silti. Välillä sylkee pois ja sitten taas vaatii lisää. En voi siis samalla esim. lukea, koska vähän väliä tarvitsee korjata asentoa. Neuvolan mukaan kaikki tämä on ihan normaalia ja imettää pitää lapsentahtisesti. Miten voi olla? Tiedän, että äidinmaito sulaa nopeasti, mutta eihän nyt kaiken aikaa voi syödä. Ja onko se lapsen etu, että äiti on ihan loppu. Korvikettakin kokeiltiin välillä, mutta samaa showta se oli ja siihen päälle vielä pullojen lämmitykset ja puhdistukset.
Tätä on siis ollut alusta asti joka päivä. Mitähän tiheän imun kausi tulee meillä tarkoittamaan, jääkö sitten yöunetkin pois... Unen määrä on toinen ihmetyttävä asia. Vauvamme nukkuu parhaat unet alkuyöstä eli 2-3h. Loppuyöstä unet korkeintaan tunnin pituisia ja päivällä 10 min pätkiä, jotka nekin usein vain sylissä eli en ehdi silloinkaan tekemään mitään. Näitä päiväuniakin hän nukkuu harvoin. Sitten ehkä kerran viikossa nukkuu puoli päivää. Tuntuu siis että väsymys vaivaa, mutta hän ei vaan nuku. Kun huomaan, että hänellä silmät luupattaaa ja hän haukottelee, vien hänet makuuhuoneeseen (missä on siis pimeää ja hiljaista) ja imetän sängyssä. Nukahtaminen saattaa silti viedä jopa 4h! Luulisi että näin pieni kaipaisi enemmän unta. Neuvolan mukaan tämä vähäunisuuskin on normaalia. Olisin itsekin sitä mieltä, jos vauva olisi edes joskus tyytyväinen pitempään kuin minuutin.
Mies auttaa minkä pystyy, mutta on tämä silti jotenkin ylivoimaista. Ei ole kiva käydä vaunulenkeilläkään, kun vauva vain huutaa vaunuissa. Saati että lähtisin mihinkään muuallekaan.
Vauva on tietenkin rakas ja lyhyt aikahan tämä on pitkällä aikavälillä, mutta se ei lohduta nyt yhtään.
Kommentit (34)
Imetysasennon vaihtelu takakeno-etukeno kuulostaa vähän hassulta :). Okei, ehkä jos maitoa suihkuaa rinnoista, sitä ei suihkua ihan niin kauas, jos suihkun suunta on suoraan ylös, mutta suihku mikä suihku, painettahan siellä rinnassa on kuitenkin ja siitä se suihku johtuu. Eikä se etunoja auta maitoa tulemaan yhtään nopeammin. Ei sulla ole tisseissä sellaisia sammioita, joita pitää kallistella että viimeiset tipat valuisi pois. Varastoituuhan sitä maitoa tietenkin jonkin verran, huomaahan sen kun rinnat pingottuu jos imetyksessä tulee taukoa, mutta kun vauva imee pitkään, sun rinnat tuottaa sitä maitoa samaa tahtia ja vauvan imu nostaa sen maidon ulos, ihan sama miten päin olet. Jos vauva imee koko ajan ja pääsee aina halutessaan rinnalle (ja kasvaakin hyvin), ei hänellä varmasti ole nälkä imetyksen lopussa, eikä tarvitse varmistella, että saa viimeiset pisarat. Luultavasti vauva on rinnalla sekä läheisyyden tarpeen, imemistarpeen että ravinnon saannin vuoksi, mahdollisesti hakee myös lohtua jos on jotain kipuja. Kun ei tiedetä syytä, on mahdotonta sanoa mikä olisi avuksi, tutti voi auttaa sen imemisen tarpeen tyydyttämiseen, sylissä pito rintakehää vasten nostettuna niin ettei kuitenkaan saa tissiä suuhun voi auttaa läheisyyden tarpeen tyydyttämiseen (tai isän rintakehää vasten oleminen, ei haise maito koko ajan), ravinnon saantiin ei suoraan voi vaikuttaa koska vauvan täytyy juoda tarpeensa mukaan ja vähän ylikin jotta sitä maitoa tulisi myös huomenna tarpeeksi, kipuihin voi auttaa monikin asia.
Jos omat voimat on loppu, joskus on pakko irrottaa se vauva pariksi minuutiksi kuten sanoit, ja turha siitä on huonoa omatuntoa kantaa, vauva itkee totta kai mutta tointuu siitä kyllä. Tai joku muu voi lähteä vauvan kanssa vaunulenkille jotta saat levätä, itkeehän se vauva mutta tiedä vaikka nukahtaisi, kun ei haise maito koko aikaa. Jos taas jaksat sitä imetystä kuitenkin, koita kehitellä kantoliinasysteemejä jotta pystyt liikuskelemaan, koita nukkua vaikka vauva on vieressä ja imee... Ja luota että kyllä se siitä.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 11:07"]
Jos korvike pahentaa vaivoja, niin voisiko olla maitoallergiaa. Korvikehan on maitoa. Äidinmaidostakin saa allergiaoireita, jos äiti käyttää maitotuotteita. Kokeile pari päivää täysin maidotonta ruokavaliota itsellesi, ei maitoa, juustoja, voita, maitoproteiinipitoisia margariineja, ym.
[/quote]
Tuo pari päivää ei kyllä riitä alkuunkaan mihinkään diagnoosiin. Imettävän äidin pitää olla kaksi viikkoa täysin maidottomalla dieetillä, sitten vasta rintamaito on puhdas lehmänmaitoproteiinista. Sen jälkeen vauvalla kestää toiset kaksi viikkoa saada oma suolisto + muu elimistö vapaaksi lehmänmaitoproteiinista. Oireet voivat helpottaa joillakin jo muutaman päivän jälkeen, mutta tuo 2+2 viikkoa on aina ehdoton minimi jos lääkäri määrää maidottomalle kokeeksi.
t: allergiapolin hoitsu
#24 jatkaa vielä: maitoallerginen lapsi reagoisi juuri noin, jos reagoisi vain suolisto-oireisena. Eli ihottumaa + muita päälle päin näkyviä oireita ei ole, mutta lapsi syö lohduttaakseen itseään. Olo pahenee, mutta tissi suussa helpottaa hetkeksi.
Voi että, kun kuulostaa tutulle! Meidän tyttö on nyt 3 kk ja ekat 2 kk oli juurikin tuollaista. Vauvaa ei voinut laskea sekunniksikaan pois sylistä, kun aina piti olla tissi suussa. Nyt ollaan menty päinvastaiseen tilanteeseen: tytöllä on kauheat rintaraivarit, maito ei oikein maistu ja paino nousee huonosti. Ei ole kivaa tämäkään :(
Mutta asiaan: onko teillä mobilea? Jos ei, niin suosittelen hankkimaan. Me hankittiin sellainen tytön ollessa vähän vajaa 2 kk, ja se on osoittautunut suureksi hitiksi! Tyttö katselee sitä mielellään sen aikaa, että saan esim. käytyä vessassa tai jopa syötyä lounaan.
meillä maitoallergikkoja 3 kpl. 2 ekaa olivat juuri tuollaisia. taustalla maitoallergia, toisella myös muita allergioita (vilja). Komannen lapsen kohdalla aloin suoraan maidottomalle dietille kun imetin. Joo ja kolmannellakin maitoallergia myöhemmin todettiin.
Kannattanee kokeilla maidotonta. ja suunnata lääkärin pakeille jos oireet helpottavat. pidä huoli omasta kalsiumin saannistasi sitten- kalsium purkista ja paljon koska imetysaikana se on tärkeä.
voihan se olla muutakin. mutta jotenkin kamalan tutulta kuulostaa...
Ei kaikilla itkevillä lapsilla ole maitoallergiaa. Ns. kolmen kuukauden itku kuuluu asiaan vaikka koliikki ei varsinaisesti olisikaan kysessä. D-vitamiinitipat eivät myöskään aiheuta vatsakipuja, ne vain aloitetaan samaan aikaan kun tuo kolmen kuukauden itku alkaa, toki joku tippa voi sopia paremmin kuin toinen. En myösään ymmärrä, jos epäillään vatsakipuja, niin miten voi suositella perhepetiä? Vatsakipuinen lapsi tulee syöttää pystyasennossa ja röyhtäyttää kunnolla! Ei siis maata tissi suussa niin että äiti nukkuu!
Meidän kuukauden vanha aloitti viikko sitten huudon. Ihan samaa touhua kuin apllä. Paitsi ollaan kokonaan korvikkeella. Tästä syystä olen perehtynyt asiaan entistä paremmin ja ikävä kyllä, toiset lapset itkevät paljon 2-3 viikon iästä sinne kolmeen ja ylikin kuukauteen asti. Ilman allergiaa yms. Mitään parantavaa keinoa ei ole, mutta on tutkittu että paljon ihokontaktissa olevilla vaihe kestää hieman lyhyempään. Tätä kutsutaan kolmen kuukauden itkuksi, eikä se ole sama asia kuin koliikki.
T. Lääkäri
Kuulostaa aivan samalta kuin meillä. Vauvalla todettiin viimein ns. silent refluksi, kuvailemasi oireet vastaavat täysin meidän silloista arkea. Neuvolassa ja lääkärissä ei otettu tosissaan, "kaikki vauvathan itkee"-kommentteja sateli. Vaativa luonne- diagnoosi on aivan käsittämätöntä, vauva ei itke turhaan kipuitkua (sen kyllä huomaa!). Ihan älytöntä, että joku vielä nykypäivänä kehtaa vedota temperamenttipiirteisiin tapauksissa, joissa vauva itkee 24/7. Suosittelen tutustumaan refluksilapset ry:n nettisivuihin, tsekkaa oireet ja hae apua asiaan perehtyneeltä lastenlääkäriltä (valitettavan usein yksityiselle joutuu menemään).
Kokeile Manducaa. Mielestäni jos lapsi haluaa ihan koko ajan olla rinta suussa (mihin vaikuttaa myös se, ettei huoli tuttia) kertoo hänen olevan sellainen, joka vaatii todella paljon läheisyyttä. Kesällä voit pitää lasta pelkässä vaipassa ja lyhythihaisessa bodyssa kantorepussa ja olla itsekin pienessä topissa niin vauva saa paljon ihokontaktia. Jotkin vauvat vaativat sen, että niitä kanniskellaan päivät pitkät, mikä sekin onnistuu manducassa helpommin kun voit tehdä kotitöitä samalla ja käydä kävelyllä ja kaupassa jne. Raskasta, tiedän, mutta aika auttaa. Jaksamisia.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 12:47"]
Ei kaikilla itkevillä lapsilla ole maitoallergiaa. Ns. kolmen kuukauden itku kuuluu asiaan vaikka koliikki ei varsinaisesti olisikaan kysessä. D-vitamiinitipat eivät myöskään aiheuta vatsakipuja, ne vain aloitetaan samaan aikaan kun tuo kolmen kuukauden itku alkaa, toki joku tippa voi sopia paremmin kuin toinen. En myösään ymmärrä, jos epäillään vatsakipuja, niin miten voi suositella perhepetiä? Vatsakipuinen lapsi tulee syöttää pystyasennossa ja röyhtäyttää kunnolla! Ei siis maata tissi suussa niin että äiti nukkuu!
Meidän kuukauden vanha aloitti viikko sitten huudon. Ihan samaa touhua kuin apllä. Paitsi ollaan kokonaan korvikkeella. Tästä syystä olen perehtynyt asiaan entistä paremmin ja ikävä kyllä, toiset lapset itkevät paljon 2-3 viikon iästä sinne kolmeen ja ylikin kuukauteen asti. Ilman allergiaa yms. Mitään parantavaa keinoa ei ole, mutta on tutkittu että paljon ihokontaktissa olevilla vaihe kestää hieman lyhyempään. Tätä kutsutaan kolmen kuukauden itkuksi, eikä se ole sama asia kuin koliikki.
T. Lääkäri
[/quote]
Meillä itkut ja mahakivut helpotti aina kun pidettiin taukoa d-vitamiinista ja kun taas jatkettiin vitamiinin käyttöä niin mahakivut jatkui. Miten joku voi väittää että ei voisi johtua d-vitamiinista?
Tuttiinkin voi yrittää totuttaa, kun jatkuvasti tarjoaa sitä.
Rankalta kuulostaa teillä tuon pikkuisen kanssa! Voimia paljon. Kaikki helpottuu, kun vauva kasvaa, vaikka eipä ne sanat juuri tässä hetkessä lohdutakaan...
On ystäviä, joilla koliikkivauvoja tai muuten vatsavaivaisia, mutta ihan tuollaisesta en ole kuullut. Itse kävisin varmastikin oikealla lastenlääkärillä kuulemassa mielipiteen asiasta.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 11:58"]
#24 jatkaa vielä: maitoallerginen lapsi reagoisi juuri noin, jos reagoisi vain suolisto-oireisena. Eli ihottumaa + muita päälle päin näkyviä oireita ei ole, mutta lapsi syö lohduttaakseen itseään. Olo pahenee, mutta tissi suussa helpottaa hetkeksi.
[/quote]
Totta, usein unohdetaan, ettei allergiasta aina tule ihottumaa (vaikka monille tuleekin)!
[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 12:55"]
Kuulostaa aivan samalta kuin meillä. Vauvalla todettiin viimein ns. silent refluksi, kuvailemasi oireet vastaavat täysin meidän silloista arkea. Neuvolassa ja lääkärissä ei otettu tosissaan, "kaikki vauvathan itkee"-kommentteja sateli. Vaativa luonne- diagnoosi on aivan käsittämätöntä, vauva ei itke turhaan kipuitkua (sen kyllä huomaa!). Ihan älytöntä, että joku vielä nykypäivänä kehtaa vedota temperamenttipiirteisiin tapauksissa, joissa vauva itkee 24/7. Suosittelen tutustumaan refluksilapset ry:n nettisivuihin, tsekkaa oireet ja hae apua asiaan perehtyneeltä lastenlääkäriltä (valitettavan usein yksityiselle joutuu menemään).
[/quote]
Kyllä! Juuri näin, se että vauva ei pysty olemaan itkemättä hetkeäkään tai nukkumaan kertoo siitä, että kaikki ei hyvin. Kipuitkun tunnistaa ja olisi tärkeää kuunnella vanhempia siellä neuvolassa. Minustakin kuulostaa hyvin paljon allergialta ja/tai refluksilta, hae apua osaavalta(!) lääkäriltä. Älä kuuntele kommentteja siitä, että tuo on muka normaalia. Luota vaistoosi ja hae apua niin kauan, että saat sitä.
Ap
Nämä imetysasennot opetettiin Kättärillä, siis että aluksi kun rinta on täynnä maitoa, niin vaikka puoli-istuva asento ja monen tunnin maratonin jälkeen sitten hieman kumarammassa. En minä itse tälläisiä ole keksinyt.
Rintareppu meillä on ja joskus se toimii, mutta haastavaa on ehtiä laittaa vauva siihen ennen kuin hän jo hermostuu. Siinä sitten viihtyy jos viihtyy, mutta yleensä max 15min ja se on lyhyt aika siihen nähden minkä vaivan joudun näkemään saadakseni hänet siihen. Rimpuilevaa lasta on pelottavaa ottaa rintarepusta pois, vaikka sängyn päällä sen teenkin.
Kapalo on myös hyödytön, koska alkuyön hän nimenomaan nukkuu ja se on päivän ainoa rauhallinen hetki. Joskus olen kapalon laittanut, mutta siitä hän pääsee sujuvasti pois kun sille päälle sattuu. Jos nyt ensinnäkään antaa kapaloida. Huuto jos on ehtinyt alkaa, niin ei siinä onnistu kapalointi.
Jumppaliikkeet ja kaiken maailman asennot ja keinutukset ja röyhtäytykset ja mitkä vielä on kokeiltu. Menihän se aika niitä kokeillessa, mutta apua ei tullut. Kuten sanoin, ei tuo vatsaansa itke.
Lapsenvahdit on vähissä eikä tämä vauvan haasteellisuus siinä auta.
Oli kyllä helpottavaa kuulla, että edes jollain on ollut tälläistä ja että joskus tämä ehkä helpottaa.
Syökö tuttia? Se voisi auttaa. Meillä vauvalla meni useampi viikko ennen kuin oppi tuttia imemään mutta sitkeästi sitä hänelle tarjottiin ja lopulta sen oppikin.