Voisiko joku keskustella mun kanssa opiskelusta yliopistossa aikuisiällä

Toistakin kiinnostaisi tietää millaista on opiskella aikuisena nuorten kanssa.

Merkittävä ero nuorempiin opiskelijoihin on se, että minua ei haittaa vaikka valmistuisin nopeaan tahtiin. Suuri osa haluaa edetä samaa tahtia kavereiden kanssa melko pitkälle.
Vanhemmalla iällä ei haittaa, vaikka opiskelijarientoihin ei osallistu. Kukaan ei edes odota että osallistuisin. Nuorempana oli painetta osallistua tyyliin "olet tosi outo jos et tule jokaiseen juttuun mukaan."

Tuntuu tyhmältä. Ryhmään on turha yrittääkään kuulua. Monet nuoret ovat ilkeitä, arvot ovat kovat, luusereille ei ole sijaa... Muistakaa että tämän päivän opiskelijat olivat teinejä jostain 2003-05 lähtien. Eivät he tiedä mitään 90-luvun juttuja eivätkä muista 2000-luvun puolivälistäkään aikuisten asioita. Ovat lukeneet Hesaria ehkä kesästä 2009 lähtien. Eli näkökulmat ovat hyvin kapeita. Näinhän sen kuuluu ollakin, mutta on paha olla siellä seassa vanhana ja viisaana.

Erilaista varmaan on jos lukee työn ohessa toista tutkintoa, mutta kun on ihan oikea perustutkinto-opiskelija niin ei se mukavaa ole. Vaikka olen vain kymmenen vuotta muita vanhempi.

Toinenkin haluaa tietää. Millaista siellä ON opiskella aikuisena nuorten kanssa?

Moi!

Opiskelen yliopistossa toista maisteritutkintoa. Menee hyvin, aivan mainiosti. Opiskelujen ja perhe-elämän yhdistäminen on ollut helppoa, mutta olen lapseton, joten multa ei vaadita yhtä paljon kuin ihmiseltä, joka on vanhempi. Köyhyyttä ei ole. Avoimessa opiskelu on mukava harrastus.

Olen suurinta osaa muista opiskelijoista kymmenisen vuotta vanhempi, enkä oikein tunne itseäni ryhmän osaksi. Tuttuja ja kavereita on, mutta opiskeijariennot jäävät väliin. Se ei ole ongelma, sillä en varsinaisesti mennyt yliopistolle hankkimaan ystäviä. Kivaa, että on joku, jonka kanssa lounastaa, mutta se riittää mulle, eikä sekään ole välttämätöntä. '

Opiskelu on tällä kokemuksella aivan mielettömän helppoa ja vaivatonta, ja olen huomattavasti tehokkaampi ja aikaansaavampi kuin edellisellä kierroksella. Työssäkäyntiin verrattuna tämä rasittaa huomattavasti vähemmän.

Opiskeletko sä itse, AP?

Kolmikymppisenä aloin opiskella, perhettä on, mutta köyhyys ei varsinaisesti ollut ongelma. Lainaa piti ottaa, mutta ihan kohtuullisesti pärjättiin vaikkei leveästi eletty. Olin tosi motivoitunut opiskelemaan, ja niin kuin edellinenkin tuossa kirjoitti, opiskelu oli aika helppoa. Vähän piti tehdä työtä itsen kanssa, että en olisi niin ennakkoluuloinen nuorempia kohtaan. Jos omasta iästä ei päässään tee niin suurta kynnyskysymystä, niin nuoremmista opiskelijoistakin voi löytyä kavereita. Mutta totta kai sitä perheellisenä aikuisena on aika eri elämänvaiheessa, ja just jotkut opiskelijapippalot ei ehkä kovasti kiinnosta.

Aikuisena opiskelu on helppoa kuin heinän teko. Ei häiritse 'ihmissuhde-kiemurat' eikä riennot. Aikuisena (n.30v siis itse), monet tehtävät ja esseet on suorastaan naurettavan helppoja. Opiskelutekniikkakin on kehittynyt kuin itsestään - näkee olennaisen jotenkin vaan helpommin kuin nuorempana. 

Ööh, mikä köyhyys?? Sekä minä että mieheni olemme vakiduunissa. Siitä huolimatta sain 60op:ta lkuvuodessa.

Opiskelen aikuiskoulutustuella ja saan lisäksi kotihoidontuen + kuntalisän, kun lapset on kotona hoidossa. 

Luen tentteihin päikkäriajat ja iltaisin ja käyn luennoilla ja tenteissä iltaisin. 

Ei tää kyllä ole keskustelu, AP. Moikka!

Suoritin opettajan pedagogiset opinnot juuri kuluneena lukuvuotena. Olen 33-vuotias, ja kyllä sen huomasi, että olin suurta osaa muita opiskelijoita jopa kymmenen vuotta vanhempi. Minulla on kaksi lasta, joten sekin vaikuttaa (elämäntilanteet niin erilaiset). Välillä minua jopa hävetti ikäni kun tunsin itseni niin vanhaksi. Toisaalta opiskelijoiden joukossa oli myös minua vanhempia ihmisiä, joitain pitkälle yli nelikymppisiä ja viisikymppisiäkin (tosin todella harvassa, mutta kuitenkin). Minä kuitenkin pystyin jollain tavalla ymmärtämään näitä nuorempia ja tulin heidän kanssaan hyvin toimeen. Muiden nuoruuden huomasi tietystä naiiviudesta ja siitä, että esimerkiksi pienryhmäkeskusteluissa omaa mielipidettä tuohtiin kauheasti esille. Kun ikää tulee, osaa ottaa muut huomioon enemmän ja ymmärtää, että ihmisillä on hyvin erilaisia lähtökohtia ja arvoja. Toki tämä on myös luonnekysymys.

Onneksi opiskelu kesti vain vuoden ja pääsen työssä ehkä enemmän "omanikäisteni" joukkoon. Tosin jäi minulle opiskeluvuodesta yksi ystävä, kymmenen vuotta minua nuorempi. :)

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 19:52"]

Ei tää kyllä ole keskustelu, AP. Moikka!

[/quote]Etkö sä pyytänyt kokemuksia opiskelusta yliopistossa aikuisiällä??!? Yleensä silloin, mitä itse ymmärrän noin kolmenkympin molemmin puolin, ollaan todella motivoituneita siihen opiskeluun- jolloin se kyllä onnistuu tavalla tai toisella taloudellisesta tai perheellistymistilanteesta huolimatta.

Tänne kirjoittaneilla se on pääasiallisesti sujunut. Mitä odotit? Vai eikö sua oikeasti kiinnosta se opiskelu? Jää kouluttamattomana kotiin sit.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9913301

Minä opiskelen opettajan pedagogisia ns. työttömän omaehtoisena koulutuksena. Saan siis työttömyyskorvausta (liiton päivärahaa minun tapauksessani) + vielä verottomat ylläpitokorvaukset n. 200 eur/ kk. Ei ole köyhyyttä, vaikka lapsia on kaksi ja okt:sta vielä velkaakin. Mies on työssäkäyvä. Perheen ja opiskelun yhdistäminen ei ole ollenkaan vaikeaa, koska en käy töissä tällä hetkellä.

Jos on työtön tai työttömyysuhan alainen yli 25-v, kannatta selvittää mahdollisuus omaehtoiseen opiskeluun! Jos täyttää kriteerit, tuolla systeemillä saa opiskella kaksi vuotta täysipäiväisesti. Sitten voi hakea opintotukea normaalisti.

Mä opiskelin aikuina, jo kaksi lasta saatuani. Meni erinomaisen hyvin, suoritin maisterintutkinnon 3 vuodessa. Opiskelusta nuorten kanssa ei mitään ongelmia, koska ei niiden kanssa siellä missään tekemisissä tarvinnut oikeastaan olla. Köyhyysongelmaa ei ollut opiskeluaikana, mies tienasi jo silloin hyvin. Perhe-elämän kanssa opiskelun sai paljon paremmin yhdistettyä kuin kokopäivätyön, kun luennoilla ei ollut mun alalla pakko käydä, vain harvoin tenteissä ja joissain laskuharjoituksissa. 

Suoritin erään aineen perusopinnot työn ohella erityiskoulutusohjelmassa. Onnistui kivasti, kun seurana oli muita aikuisopiskelijoita eli meitä oli kerätty pätevöitymään eri puolilta Suomea. Vaativampia aine-opintoja varten jättäydyin työelämän ulkopuolelle. Oli siinä pari muutakin isoa henkilökohtaista projektia, jotka sain vuoden aikana tehdyksi. Ei mennyt vuosi siinä mielessä ollenkaan hukkaan. Aloin myös down-shiftaamaan ja tosiaan elin tonnilla (ansiosidonnainen) pääkaupunkiseudulla. Jossakin vaiheessa aloin käyttämään ei-käytössä olevia olemassaolevia resursseja kotitaloudessa (tein ruokaa kaapissa olevien aineiden perusteella, käytin meikit loppuun-ei uusia, otin käyttöön unohdetut vaatteet-ei juurikaan uusia, jne.). Lopetin siis puolen vuoden kuluttua normaalin kuluttamisen, mutta en nyt sentään normaalia elämistä. Aika tiukka linja oli pikkuostoksien suhteen, nyörit todella tiukalla. Mietin, mitä oikeasti tarvitsen ja mitä en oikeastaan. Huvitukset sai olla enimmäkseen ilmaisia ja ravintelissa harvemmin, paljon harvemmin. Pienempiä lahjoja ystäville/tuliaisiksi. Olin siis säästäväisempi ja luulen, että se jää jatkossakin päälle. Lisäksi myin pois tavaraa, jota en tarvitse. Ei lapsia ja mies maksamassa osan ruoasta ja asumisesta - siksi tämä kaikki oli mahdollista.

Kävin pitkästä aikaa. Onpa ne nuoria! Tuntuu että parikymppiset näyttivät ennen vanhemmilta. Monet kulkivat nyt ihan shortseissa ja värikkäissä trikoissa.

Olen ikuisuusopiskelija eikä se opiskelu nyt sen kummemmalta tunnu kaksikymppisenä kuin kolmekymppisenäkään. En ole kauhean sosiaalinen, joten en ole opiskelukavereiden kanssa yhteyksissä muuten kuin pakollisissa harjoituksissa.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 23:30"]

Tuntuu tyhmältä. Ryhmään on turha yrittääkään kuulua. Monet nuoret ovat ilkeitä, arvot ovat kovat, luusereille ei ole sijaa... Muistakaa että tämän päivän opiskelijat olivat teinejä jostain 2003-05 lähtien. Eivät he tiedä mitään 90-luvun juttuja eivätkä muista 2000-luvun puolivälistäkään aikuisten asioita. Ovat lukeneet Hesaria ehkä kesästä 2009 lähtien. Eli näkökulmat ovat hyvin kapeita. Näinhän sen kuuluu ollakin, mutta on paha olla siellä seassa vanhana ja viisaana.

Erilaista varmaan on jos lukee työn ohessa toista tutkintoa, mutta kun on ihan oikea perustutkinto-opiskelija niin ei se mukavaa ole. Vaikka olen vain kymmenen vuotta muita vanhempi.

[/quote]

Tämä tosiaan riippuu aineesta, mitä opiskelee. Jos lukee yhteiskuntatieteitä (sosiaalipolitiikkaa, sosiologiaa, sosiaapsykologiaa yms.), voi olla aika helppo ujuttautua porukkaan. Mutta monessa muussa aineessa jo kolmikymppiset, saati sitä vanhemmat, jäävät kyllä ryhmän ulkopuolelle. Itselläni on kokemusta nuorena sekä nelikymppisenä opiskelusta ja täytyy sanoa, että nuorempana se oli paljon mukavampaa, koska siinä oli koko ajan ryhmän tuki. Vanhempana saattaa kurssiarvosanat olla parempia, mutta muuten sitä on aika yksin niiden tekemistensä kanssa.

Alku meni tosi hyvin ja sain opinnot miltei kasaan. Olin tehokas ja motivoitunut opiskelija. Viimeinen työharjoittelu olisi pitänyt ja siis varmaankin täytyy edelleen suorittaa kesällä ja se ei minulle käy, joten opinnot ovat jäissä toistaiseksi määrittämättömän ajan. :(

Itse suoritin maisterintutkinnon luokanopettajan koulutusohjelmassa reilussa 2v:ssa työn ohessa. Toki olin aikaisemmalta koulutukseltani lastentarhanopettaja, joten ihan alusta ei tarvinnut aloittaa. Olin 36 vuotta aloittaessani ja minulla oli silloin 4 pientä lasta. Olen aina rakastanut opiskelemista ja pidänkin sitä lähes harrastuksena. Avoimessa suoritettuja perus- ja aineopintoja on jo iso pino ja tämäkin helpotti kun ei tarinnut enää erikseen sivuaineopintoja suorittaa. Omasta halusta, motivaatiosta ja kiinnostuksesta siis paljon kiinni. Itselläni oli paljon oman ikäisiä ja vanhempiakin opiskelukavereita, joista sitten tuli myös hyviä kolleegoita työpaikalle opintojen jälkeen :)