Lue keskustelun säännöt.
Yritän muistuttaa itselleni, ettei elämä ole reilua aina
12.07.2020 |
Joudun kasvattamaan lapseni yksin. En saa koskaan elää sitä ydinperhearkea, jossa kaksi tasapainoista aikuista ottaa vastuun kasvatuksesta ja tukee toisiaan.
En saanut tasapainoista lapsuutta. En saanut rakastavaa isää enkä äitiä. Olen joutunut tekemään paljon töitä, että olen selvinnyt kaikista traumoista.
Toisaalta, saan elää. En ole ainakaan toistaiseksi kuollut syöpään tai mihinkään muuhunkaan. Minulla on todennäköisesti ainakin yli 40 vuotta vielä elinaikaa. Saan vaikuttaa moniin asioihini elämässäni, eikä minun tarvitse katsella siinä kiusaajia tai muutenkaan ahdistavia ihmisiä, jos en halua.
Olen menossa hyvään suuntaan: saanut paikan yliopistosta (toki tein asian eteen ihan h***tisti töitä!) ja aloitan opinnot syksyllä. Olen kaiketi onnistunut aika hyvin lapseni kasvatuksessa, yksinkin.
Joku voi ajatella, että elämäni on helppoa. Niin se onkin, välillä.
Olen myös melkoinen taistelijaluonne: kaikki vastoinkäymiset ovat jalostaneet minusta sellaisen.
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Onnea opintoihisi ja tsemppiä muutenkin! Hienoa, että osaat olla ylpeä pärjäämisestäsi ja saavutuksistasi. Näytä myös lapsellesi se puoli itsestäsi.
Kiitos! Yritän näyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut hyvä menneisyys ainakin joltain osin, mutta kätsin vaikeasta kroonisesta sairaudesta. Vaihtaisin monen kanssa osia, jos saisin olla terve.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut hyvä menneisyys ainakin joltain osin, mutta kätsin vaikeasta kroonisesta sairaudesta. Vaihtaisin monen kanssa osia, jos saisin olla terve.
Kaikki on suhteellista. Tarkoitan: et voi oikeasti tietää, mitä vaikea lapsuus tekee ihmiselle - sekin voi olla melkoinen "sairaus".
Mä olen saanut hyvän lapsuuden ja koulutuksen ja elän tasapainoista arkea perheeni kanssa. Minun isäni kuoli muutama vuosi sitten ja äitini jäi yksin. Äiti jotenkin sekosi, eikä osaa vieläkään olla oikein yksin. Hän on monelta osin saanut aika hyvän elämän. Itse olen miettinyt, että tällaisiin asioihin pitää varautua. Koskaan ei voi tietää, milloin epäonni ketäkin meistä kohtaa. Jotkut ihmiset elävät elämänsä parhaat vuodet nuorena, toiset vasta vanhana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut hyvä menneisyys ainakin joltain osin, mutta kätsin vaikeasta kroonisesta sairaudesta. Vaihtaisin monen kanssa osia, jos saisin olla terve.
Kaikki on suhteellista. Tarkoitan: et voi oikeasti tietää, mitä vaikea lapsuus tekee ihmiselle - sekin voi olla melkoinen "sairaus".
Mä olen saanut hyvän lapsuuden ja koulutuksen ja elän tasapainoista arkea perheeni kanssa. Minun isäni kuoli muutama vuosi sitten ja äitini jäi yksin. Äiti jotenkin sekosi, eikä osaa vieläkään olla oikein yksin. Hän on monelta osin saanut aika hyvän elämän. Itse olen miettinyt, että tällaisiin asioihin pitää varautua. Koskaan ei voi tietää, milloin epäonni ketäkin meistä kohtaa. Jotkut ihmiset elävät elämänsä parhaat vuodet nuorena, toiset vasta vanhana.
Niin, no parempihan se olisi, että hyvät päivät olisi tulossa (ehkä) vielä tulevaisuudessa, ei siinä hirveästi tunnu elämässä olevan järkeä,kun hyvät ajat ovat olleet ja loppuneet alle 30-vuotiaana ja etenevän sairauden kanssa paremmasta ei ole toivoa. Siinä mielessä koetin tuoda näkökulmaa, että on kuitenkin hyvä tilanne, että nyt on kaikki parhaimmillaan eikä tällä hetkellä pahoja ongelmia. Olen kyllä paljon miettinyt niitä joilla on ollut hirveä lapsuus, että heillä ei ole ollut sitä hyvää aikaa mikä mulla on koettuna ja psyykekin voi olla hajalla, että en koettanut apn ongelmaa vähätellä.
Omille vanhemmille kävi aika samoin kuin sinun, mutta en tiedä kuinka "lopullisesti" toinen vanhempi on ns seonnut. Monta vuotta kyllä meni, ennenkuin pääsi edes vähän jaloilleen ja alkoi tulla takaisin järkiinsä.
En sitten tiedä, auttaako mikään valmistautuminen juurikaan.
Kaikilla taakkansa...
En tiedä kenellä on oikeasti helppoa. Luulen, että asenteestakin on onni niin paljon kiinni.
Onnea opintoihisi ja tsemppiä muutenkin! Hienoa, että osaat olla ylpeä pärjäämisestäsi ja saavutuksistasi. Näytä myös lapsellesi se puoli itsestäsi.