Olen nainen ja inhoan sukupuoltani

Aloituksesi herättää ajatuksen, että muistutat minua parikymppisenä. Inhosin naiseutta yli kaiken, sillä minulle se edusti heikkoutta ja huonommuutta. Minä olin aiempien elämäntapahtumien johdosta ahdistunut ja koin olevani altavastaajan asemassa elämässä, ja halusin olla vahva ja päättää itse siitä, miten elämäni menee. Koin, että miehet pystyisivät tähän. Lisäksi kotonani on aina arvostettu kaikkeen pystymistä ja ns. miesten töitä.

Sittemmin olen päässyt eroon voimakkaasta vahvuuden ja turvan tarpeestani ja huomannut, että minussa on perinteisesti naiselliseksi mielletty herkkä, pohdiskeleva ja empaattinen puoli, sekä reipas toimija, joka saa aikaiseksi, ilmaisee mielipiteensä ja pystyy haluamiinsa asioihin. Olen löytänyt eräänlaisen tasapainon ja identiteettini naisena, onnellisena ihmisenä.

Tämä oli minun tarinani, sinä voit tulla itsesi kohdalla erilaiseen lopputulokseen. Toivon, että uskallat tutkia itseäsi rehellisesti ja ajan kanssa, kärsivällisyydellä ja rakkaudella itseäsi kohtaan.

Vähän surullista luettavaahan toi on. Sisäistetty misogynia on yhtä ankeaa (ja tosielämän monimuotoisuudelle sokeaa) kuin miesten taholta tuleva.

Enkä minä edes tunne montaakaan naista jotka vastaisi tuota kuvausta. Tiedä sitten millaisissa piireissä ap pyörii?

Aloittaja on fixoitunut niin pahasti sukupuolistereotypioihin, että kannattaisi yrittää päästä niistä irti. Elämä ja identiteetti on niin paljon muutakin. Jokainen on oma uniikki yksilönsä sukupuolesta riippumatta. Ole siis oma itsesi ja elä omannäköistä elämääsi riippumatta sukupuolesta.

Vierailija kirjoitti:

Niin sinä tarvitset joukkueenjohtajaa. Se on eri asia. Mikään tiimi ei toimi jos siinä ei ole johtajaa. Sama on parisuhteessa. Suurin osa miehistä on heikkoja johtajia eikä niistä ole johtamaan edes itseään. Sitten naisen pitää johtaa ja se tarkoittaa tupla vastuuta kun mies ei hoida edes sitä omaa kapeaa tonttiaan. Se pistää ärsyttämään.

Voi se näinkin olla. En vain ole kohdannut aidosti maskuliinista miestä ehkä sitten. Siksipä parisuhteeni ovat menneet sellaisiksi, että "larppaan" feminiinistä naista ja se mies silti vain käyttäytyy tietyllä tapaa naismaisesti itse. Se koko suhde on epäonnistunutta roolileikkiä. En jaksaisi sellaista, enkä koe mitään houkuttelevaa sellaisessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että olet ehkä muunsukupuolinen. Oletko itse ajatellut sitä?

(Miten niin muuten naisen ajattelutapa on sekava ja epälooginen? Kuka on keskivertonainen? )

Ihan livenä huomaan tiettyjä eroja naisten ja miesten käyttäytymismallien välillä. Lisäksi av-palstan lukeminen masentaa entisestään, kun se jossain määrin heijastaa naisten tapaa ajatella, järkeillä ja päätellä.

Ei heijasta. Tämän palstan naiset ovat persuja, eli keskivertonaisen vastakohtia. Ja tällä palstalle on enemmän miehiä kuin naisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että olet ehkä muunsukupuolinen. Oletko itse ajatellut sitä?

(Miten niin muuten naisen ajattelutapa on sekava ja epälooginen? Kuka on keskivertonainen? )

Ihan livenä huomaan tiettyjä eroja naisten ja miesten käyttäytymismallien välillä. Lisäksi av-palstan lukeminen masentaa entisestään, kun se jossain määrin heijastaa naisten tapaa ajatella, järkeillä ja päätellä.

no mene yL1laudalle. Sen jälkeen ehkä opit arvostamaan omaa sukupuoltasi ihan uusin silmin 🤣

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että olet ehkä muunsukupuolinen. Oletko itse ajatellut sitä?

(Miten niin muuten naisen ajattelutapa on sekava ja epälooginen? Kuka on keskivertonainen? )

Kyseessä on ap:n kokemus omasta ajattelutavastaan ja hän projisoi sen kaikkiin muihinkin naisiin.

Ap vaikuttaa introvertilta maalaistytöltä, jolla on vain vähäistä elämää somen ulkopuolella

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin sinä tarvitset joukkueenjohtajaa. Se on eri asia. Mikään tiimi ei toimi jos siinä ei ole johtajaa. Sama on parisuhteessa. Suurin osa miehistä on heikkoja johtajia eikä niistä ole johtamaan edes itseään. Sitten naisen pitää johtaa ja se tarkoittaa tupla vastuuta kun mies ei hoida edes sitä omaa kapeaa tonttiaan. Se pistää ärsyttämään.

Voi se näinkin olla. En vain ole kohdannut aidosti maskuliinista miestä ehkä sitten. Siksipä parisuhteeni ovat menneet sellaisiksi, että "larppaan" feminiinistä naista ja se mies silti vain käyttäytyy tietyllä tapaa naismaisesti itse. Se koko suhde on epäonnistunutta roolileikkiä. En jaksaisi sellaista, enkä koe mitään houkuttelevaa sellaisessa.

juuri väitit että olit peräti 7 vuotta suhteessa, jossa mies petti sinua jatkuvasti?

Keksittyä tarinaa?

Vierailija kirjoitti:

Ap vaikuttaa introvertilta maalaistytöltä, jolla on vain vähäistä elämää somen ulkopuolella

Törkeää haukkua meitä introverttejä maalaistyttöjä vertaamalla ap:n kaltaisiin vatipäihin.

Eipäs stereotypisoida!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että olet ehkä muunsukupuolinen. Oletko itse ajatellut sitä?

(Miten niin muuten naisen ajattelutapa on sekava ja epälooginen? Kuka on keskivertonainen? )

Ihan livenä huomaan tiettyjä eroja naisten ja miesten käyttäytymismallien välillä. Lisäksi av-palstan lukeminen masentaa entisestään, kun se jossain määrin heijastaa naisten tapaa ajatella, järkeillä ja päätellä.

no mene yL1laudalle. Sen jälkeen ehkä opit arvostamaan omaa sukupuoltasi ihan uusin silmin 🤣

Mietin samaa. Täällä sentäån kirjoitetaan kokonaisia lauseita, eikä vaan h7oritella ja kiroilla...

Täällä myös nainen, jota evvk muiden mielipiteet.

Toisaalta ymmärrän angstisi. Menet kuitenkin vikaan siinä, että liität ominaisuudet sukupuoleen. Tuollaisia miehiäkin on, feminiinisiä ja herkkiä siis, joskin ovat tällä hetkellä suurilta osin masentuneiksi kiusattuja. Käyttäytyvät siis lähinnä kuin stereotyyppiset naiset pahimmillaan.

Kaipuusi ei liene kohdistuvan myöskään välttämättä naiseen, vaan perheeseen - äitiin joka hoivaa, lapseen jota hoivata itse jne.

Nämä roolit ovat pitkälti sidoksissa ympäristöön ja yksin elävä oppii väistämättä kaikkia ominaisuuksia - sekä niitä housut jalassa perheen päänä toimivan, että hoivaajan. Harva itsenäiseen päätöksentekoon kykenevä haluaakaan johtajaa kotiinsa.

Eipä muuta. Älä levitä naisvihaa.

Vierailija kirjoitti:

Aloituksesi herättää ajatuksen, että muistutat minua parikymppisenä. Inhosin naiseutta yli kaiken, sillä minulle se edusti heikkoutta ja huonommuutta. Minä olin aiempien elämäntapahtumien johdosta ahdistunut ja koin olevani altavastaajan asemassa elämässä, ja halusin olla vahva ja päättää itse siitä, miten elämäni menee. Koin, että miehet pystyisivät tähän. Lisäksi kotonani on aina arvostettu kaikkeen pystymistä ja ns. miesten töitä.

Sittemmin olen päässyt eroon voimakkaasta vahvuuden ja turvan tarpeestani ja huomannut, että minussa on perinteisesti naiselliseksi mielletty herkkä, pohdiskeleva ja empaattinen puoli, sekä reipas toimija, joka saa aikaiseksi, ilmaisee mielipiteensä ja pystyy haluamiinsa asioihin. Olen löytänyt eräänlaisen tasapainon ja identiteettini naisena, onnellisena ihmisenä.

Tämä oli minun tarinani, sinä voit tulla itsesi kohdalla erilaiseen lopputulokseen. Toivon, että uskallat tutkia itseäsi rehellisesti ja ajan kanssa, kärsivällisyydellä ja rakkaudella itseäsi kohtaan.

Samaistun tähän itsekin. Lapsuudenkodissani ihailtiin maskuliinisia ominaisuuksia ja äitini oli tavallaan perheen pomo (perinteisellä tavalla kaunis, mutta asenteeltaan kodin pomo), kun taas isäni oli hieman alistuva suhteessa äitiini. Itseäni häiritsi se ilmapiiri ja syytin vanhempieni avioerosta isäni heikkoutta. Jäin vieläpä isäni luokse asumaan eron jälkeen. Koin, että äitini hylkäsi minut.

Minullakin on voimakas turvan tarve; tunnen itseni voimattomaksi ja heikoksi. Minua tavallaan inhottaa se, että tarvitsisin miehen turvakseni ja etten pärjäisyksin. Tunnen pettymystä itseäni kohtaan. Aiemmat suhteeni olivat huonoja ja päädyin väkivallan kohteeksi. Se entisestään lisäsi turvan tarvetta. Siltikään en koe vetoa lempeäluonteisia ja rauhallisia miehiä kohtaan, vaan kaipaan kumppanissa sellaisia piirteitä, joita minusta itsestäni puuttuu (ekstroverttiys, itsevarmuus, nopeatempoisuus jne.).

Täytyisi jotenkin löytää niitä hyviä naisellisia piirteitä ja oppia arvostamaan niitä. Sekä sallia se, että en ehkä itse ole sellainen omien mielikuvieni mukainen ihannenainen. Sallia siis se moninaisuus sekä miehille että naisille. En tiedä, mistä vain lähtisin ensin liikkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin sinä tarvitset joukkueenjohtajaa. Se on eri asia. Mikään tiimi ei toimi jos siinä ei ole johtajaa. Sama on parisuhteessa. Suurin osa miehistä on heikkoja johtajia eikä niistä ole johtamaan edes itseään. Sitten naisen pitää johtaa ja se tarkoittaa tupla vastuuta kun mies ei hoida edes sitä omaa kapeaa tonttiaan. Se pistää ärsyttämään.

Voi se näinkin olla. En vain ole kohdannut aidosti maskuliinista miestä ehkä sitten. Siksipä parisuhteeni ovat menneet sellaisiksi, että "larppaan" feminiinistä naista ja se mies silti vain käyttäytyy tietyllä tapaa naismaisesti itse. Se koko suhde on epäonnistunutta roolileikkiä. En jaksaisi sellaista, enkä koe mitään houkuttelevaa sellaisessa.

juuri väitit että olit peräti 7 vuotta suhteessa, jossa mies petti sinua jatkuvasti?

Keksittyä tarinaa?

Ei ole keksittyä. No se pettäminen ei ole tavallaan naismaista, mutta se mies oli pelkurimainen ja heikko kyllä (esim. jo siinä, ettei osanmut päättää kahden naisen väliltä).

Helpostikin.

On paljonkin miehiä jotka pitävät siitä jos nainen vie.

Kysymys onkin että haluatko oikeasti sellaisen miehen? Ei sillä etteikö se toimisi, mutta usein toimintasankarinaiset sitten kuitenkin haluavat toimintasankarimiehen. Ja sellaiset menevät niille inhoamillesi naisellisille naisille.

Jos olet valmis hyväksymään epäsovinnaiset sukupuoliroolit, niin miksipä et löytäisi miestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin sinä tarvitset joukkueenjohtajaa. Se on eri asia. Mikään tiimi ei toimi jos siinä ei ole johtajaa. Sama on parisuhteessa. Suurin osa miehistä on heikkoja johtajia eikä niistä ole johtamaan edes itseään. Sitten naisen pitää johtaa ja se tarkoittaa tupla vastuuta kun mies ei hoida edes sitä omaa kapeaa tonttiaan. Se pistää ärsyttämään.

Voi se näinkin olla. En vain ole kohdannut aidosti maskuliinista miestä ehkä sitten. Siksipä parisuhteeni ovat menneet sellaisiksi, että "larppaan" feminiinistä naista ja se mies silti vain käyttäytyy tietyllä tapaa naismaisesti itse. Se koko suhde on epäonnistunutta roolileikkiä. En jaksaisi sellaista, enkä koe mitään houkuttelevaa sellaisessa.

Minä kävin hakemassa diagnoosin, että olen mies. nyt on lupa myöntää, että  olen näytellyt kaikki parisuhteeni. Ajatuksesi on hyvin tuttuja ja allekirjoitan näkemyksesi. Ne huomaa kun elää miehenä naisen kehossa. Naiset ei niitä huomaa koska ovat naisia eikä heidän aivonsa sano siinä olevan mitään kummallista. Heillä on keho ja mieli synkassa ja tulevat sen kanssa toimeen.  Miehet ei huomaa koska ei elä naisina, mutta transmies ne näkee, koska seisoo kummankin maailman välissä.

Vierailija kirjoitti:

Ap vaikuttaa introvertilta maalaistytöltä, jolla on vain vähäistä elämää somen ulkopuolella

Olen kaupunkilainen ollut aina, mutta lisäksi unelmoisin maalaiselämästä. En viihdy kaupungissa erityisen hyvin.

Jos olisit tavallinen mies, niin et kyllä onnistuisi olemaan leffan sankari ja saamaan kaunista, perinteistä kodin hengetär -naista palkinnoksi. Saisit korkeintaan jonkun tatuoidun mt-ongelmaisen pubi-ruusun, tai nuorempana ketä tahansa paljaalla naiskentelevan vähän pulleron hutsun, joka haluaa sulta rahaa baari-iltaa varten.

Vierailija kirjoitti:

Vähän surullista luettavaahan toi on. Sisäistetty misogynia on yhtä ankeaa (ja tosielämän monimuotoisuudelle sokeaa) kuin miesten taholta tuleva.

Enkä minä edes tunne montaakaan naista jotka vastaisi tuota kuvausta. Tiedä sitten millaisissa piireissä ap pyörii?

Pyörin kahtalaisissa "piireissä": hyvin ääriliberaaleissa ja toisaalta äärikonservatiivisissa. Taustani on hyvin liberaali, mutta tunnen kaipuuta sitä konservatiivista ajattelua kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sorrut stereotypioihin, vaikka sinulla on henkilökohtainen kokemus niiden rikkomisesta?

Vaikutat traumatisoituneelta ja ahdasmieliseltä, et kovin älykkäältä.

Olen ylittänyt Mensan pääsyrajan, joten siinä mielessä olen ihan älykäs. Kaipaan kuitenkin perinteistä perheidylliä ja siinä kuviossa haluaisin olla se perheen mies. En osaa, enkä halua olla nainen.

Oletko jostain Pohjanmaan lestaseuduilta, kun puhut naisen roolista kuin 1800-luvulla 😂

En ole sieltä kotoisin, mutta elämänmeno lestaseuduilla (tai jopa amish-yhteisössä) olisi eräänlainen epärealistinen unelmani.