Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko muilla pikkulapsiarki tälläistä?
10.07.2020 |
Meillä on 1- ja kohta 3-vuotiaat lapset, joita hoidan kotona. Tuntuu, etten saa yhtään mitään tehtyä. Joka ikisessä asiassa kestää lasten kanssa todella kauan. Jommallakummalla on koko ajan joku vessa-asia tai vaipassa tavaraa, pienempi on kiipeämässä päättömästi ruokapöydän päälle tai isompi kiukuttelee muuten vaan. Mitään kolmessa minuutissa hoidettavaa asiaa ei voi hoitaa ilman, että joku tahtoo syliin tai lapset nahistelevat keskenään. Sitten puoli tuntia onkin jo kulunut.
Kotipihaa kauemmas lähteminen on ihan tuskaa, isompi vastustelee ihan kaikkea pukemisesta lähtien (erityisesti ei haluaisi vaippaa, vaikka sellainen kyllä laitetaan, jos mennään jonnekin kauemmas). Pienempi kitisee samalla, koska haluaa huomiota. Isompi vastustelee myös päiväunia, vaikka ei ole valmis jättämään niitä pois. Tuntuu, että koko päivä menee jonkun kiukutellessa.
Pienempi ei oikein osaa vielä kunnolla kävellä, joten joudun vahtimaan vieressä koko ajan, ettei kaadu. Kun yritän lukea isommalle, pienempi yrittää repiä kirjaa. Kun yritän askarrella tai piirtää isomman kanssa, pienempi yrittää syödä paperia ja pureskella kyniä.
Leikin, loruttelen, laulan, sylittelen ja oikeasti vietän paljon aikaa lasten kanssa. Silti tuntuu, ettei mikään riitä, ja ihan pakollisimmat kotityöt ja omasta henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen vievät liikaa aikaa ja lapset kitisevät, jos yritän jättää edes hetkeksi omiin touhuihinsa.
Mitään omaa aikaa ei todellakaan ole, miehellä on pitkä työmatka on siksi pidempään poissa. Viikonloppuisin yritetään antaa molemmille lapsille aikaa yksin ilman sisarusta ja saada kaikki kertyneet pakolliset hommat tehtyä.
Koronan takia tukiverkot ovat vähissä. Kuulun itse riskiryhmään ja isovanhemmat viettävät aikaansa ikeassa ja risteilyllä. Samasta syystä siirsin töihin paluuta vuodella, en voi välttää työssäni ihmiskontakteja.
Onko muilla samanlaista? Nukahdan yleensä itse heti kun lapset menevät nukkumaan, kun olen niin uupunut. Pieni heräilee vielä öisin. Olen koulutettu ja työni saan hoidettua ripeästi ja tehokkaasti, mutta lapsiarki takkuaa. Ja meillä ei todellakaan nipoteta siivouksesta tai kokata gourmet-aterioita.
Kommentit (126)
Yhdenkin kanssa on raskasta ... En varmaan pystyisi hallitsemaan tilannetta, jos olisi kaksi pientä samaan aikaan. Joten hatunnosto teille jotka siihen pystytte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on pikkukoululainen ja kohta kolmevuotias. On tuon pienemmän kanssa aika työlästä vielä. Esikoisen kanssa muistan että joskus kolmevuotissynttäreiden jälkeen alkoi tuntua helpommalta. Kuopus on ihana, mutta niin tarvitseva vielä.
Uskon että kahden pienen kanssa on tosi, tosi paljon sitä säätöä ja kitinää. Ihan normaalia haluta, että saisi vaikka rauhassa täyttää astianpesukoneen, käydä suihkussa tai vaikkapa juoda kupillisen kahvia!
Yrittäisin viettää mahdollisimman paljon aikaa jossain leikkipuistoissa. Paras olisi, jos olisi muita samassa tilanteessa olevia, perhekerhoja ja sellaisia.
Nyt korona-aikanakin ulkojutut onnistunee? Lähinnä siksi, että itselle pahinta ovat olleet pitkät päivät kotona, yrittämässä saada jotain aikaan ja lasten kitistessä koko ajan..jotenkin jonnekin muualle meneminen on tehnyt tunnelmasta aina paremman. Vaikka säätöä on joka paikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuosi vuodelta lapsia kuolee vähemmän tapaturmaisesti. Eli lapsia mm. vahditaan paljon paremmin kuin ennen. Sekä tehdään moni muukin asia terveellisemmin, paremmin, syitä ja seurauksia miettien sekä lapsen parasta ajatellen. Ennen ei ollut läheskään tätä tiedon määrää mitä nykyään ja nimenomaan tämä aiheuttaa niitä paineita ja epäonnistumisen pelkoa.
Toisaalta lapset on nykyisin päiväkodissa, jossa pienellä hiekkapihalla seistään kurahousuissa tumput suorassa tekemättä mitään.
No missä ne lapset ennen oli? Vai eikö vanhempien tarvinnut silloin vanhemmuuden lisäksi MYÖS olla supertehokkaita työntekijöitäkin aina painamassa töitä sata lasissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuosi vuodelta lapsia kuolee vähemmän tapaturmaisesti. Eli lapsia mm. vahditaan paljon paremmin kuin ennen. Sekä tehdään moni muukin asia terveellisemmin, paremmin, syitä ja seurauksia miettien sekä lapsen parasta ajatellen. Ennen ei ollut läheskään tätä tiedon määrää mitä nykyään ja nimenomaan tämä aiheuttaa niitä paineita ja epäonnistumisen pelkoa.
Toisaalta lapset on nykyisin päiväkodissa, jossa pienellä hiekkapihalla seistään kurahousuissa tumput suorassa tekemättä mitään.
No missä ne lapset ennen oli? Vai eikö vanhempien tarvinnut silloin vanhemmuuden lisäksi MYÖS olla supertehokkaita työntekijöitäkin aina painamassa töitä sata lasissa?
Ei tarvinnut.
Ja lapset oli keskenänsä.
Nostan hattua jokaiselle ädille tässä ketjussa!
En pystyisi samaan ilman vierailua lataamossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nykyäidit osaa kasvattaa lapsia..
No mä olen entisäiti, ja tuota se oli silloinkin, mulla tosin vain yhden kanssa, joka on nyt jo aikuinen. Mistä tulikin mieleeni, olisi se yksikin jäänyt tekemättä, jos etukäteen olisi tiennyt, että se äidin huoli on ikuista, vaikka velvollisuudet loppuvatkin.
Olisi jäänyt tekemättä??
Mitä helv.. joku vela taas provoilee?
T. Kahden aikuisen "lapsen" äiti.
Olisi jäänyt tekemättä, kirjoitin, jos et ymmärtänyt. Meillä jokaisella ei ole koskaan ollut pakahduttavaa tarvetta saada lapsia. Minä suostuin kerran silloisen miehen mieliksi, ja koska lapsia vaan piti olla (vahva normi). Olisin ollut luultavasti yhtä onnellinen ilmankin, elämä olisi vaan ollut ihan erilaista. Hyvin on kasvatettu ja rakas aikuinen, älä huoli. Kun hommaan lähdetään, se hoidetaan kunnolla.
Jotenkin jo ajattelin, että mikään ei hätkäytä mutta kun joku oikeasti katuu lastaan niin vetää kyllä hiljaiseksi.
Höpönlöpön. On hienoa, että hän on olemassa, ja pärjää maailmalla, mutta sen kääntöpuolena tulee aina ja ikuisesti se, että saa olla huolissaan hänen puolestaan. Jos näillä tiedoilla olisin siinä valintatilanteessa missä yli 20 v sitten, enpä tiedä, lähtisinkö tälle tielle. Kasvatin nepsyn. Onneksi sitäkään ei tiedä etukäteen.
No onhan toi ihan hirveätä luettavaa, että vanhempi haluaisi pyyhkiä oman lapsensa kokonaan elämästään pois jos vain saisi siihen mahdollisuuden. -Eri
OK, no sitten on. Tulipahan tehtyä, kokemusta rikkaampana. Ollaan muuten juteltu tästä tyttärenkin kanssa, ja hän tietää oikein hyvin, ettei olisi syntynyt enää 5 v myöhemmin. Hän on lapsi-ihminen, ammatiltaankin.
Hyi saakeli. On meitä moneen junaan.
Omat lapseni kyllä tietävät olevansa haluttuja ja toivottuja ja ovat saaneet rakkauden täytteisen lapsuuden, paljon oltiin yhdessä ja reissattiin ym. Nyt aikuisuuden kynnyksellä tietävät että aina on meillä vanhemmilla aikaa ja rakkautta heille.
Tässä onkin se ero, teillä on vielä vanhempien ja lasten välinen suhde, meillä kahden aikuisen. Ei lapsille puhuta kaikesta ikinä, ja joistakin asioista vasta aikuisena. Meillä on hyvät ja lämpimät välit, näinkin voidaan tehdä.
Täh.😆
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuosi vuodelta lapsia kuolee vähemmän tapaturmaisesti. Eli lapsia mm. vahditaan paljon paremmin kuin ennen. Sekä tehdään moni muukin asia terveellisemmin, paremmin, syitä ja seurauksia miettien sekä lapsen parasta ajatellen. Ennen ei ollut läheskään tätä tiedon määrää mitä nykyään ja nimenomaan tämä aiheuttaa niitä paineita ja epäonnistumisen pelkoa.
Toisaalta lapset on nykyisin päiväkodissa, jossa pienellä hiekkapihalla seistään kurahousuissa tumput suorassa tekemättä mitään.
No missä ne lapset ennen oli? Vai eikö vanhempien tarvinnut silloin vanhemmuuden lisäksi MYÖS olla supertehokkaita työntekijöitäkin aina painamassa töitä sata lasissa?
Joo ei todellakaan tarvinnut. Lapset hengaili pihoilla keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yli kuusivuotiaan kanssa helpottaa kun lapsi alkaa ymmärtää miksi jotain ei kannata tehdä. Ja sitten alkaa kohta koulu ja vaikka tulee kaikenlaista kouluhärdelliä niin ainakin tulee jonkunlaiset tunnit että ehtii itsekin rauhassa töihin.
On se aika lailla tuollaista. Mä tosin en vahtinut muksahtelevaa lasta, mutta paikalla piti olla koko ajan. Isompi teki koko ajan ns pahojaan eikä mitään järkevää.
Mun ratkaisu oli aikataulutettu päivärytmi, koska se toistui ja siitä tiesin ITSE milloin on ”minun aikani”.
Aamulla lähdettiin aina kotoa ulos klo 10.30 viimeistään. Kahtena päivänä käytiin jossain työväenopiston sisarusjutussa, yhtenä avoimessa pk:ssa, seurakunnan kerhossa ja yhtenä kauempana leikkipuistossa. Kotona oltiin aina klo 13, sitä ennen syötiin ns. reissussa (söivät aina paremmin kuin kotona). Lapset nukkui päikkärit klo 13-15. Sillä aikaa siivosin ja _ehkä_ valmistelin iltaruokaa tai ihan surffasin netissä.
Kun heräsivät, vaipanvaihdot yms, sitten syötiin jotain pientä. Omalle pihalle ulkoilemaan tai käymään ruokaostoksilla.
Kotona sisällä 16.45-17 - lapsille joku ohjelma telkasta, laitan ruokaa.
Mies kotiin klo 18. Syödään kaikki yhdessä. Maataan sohvalla pinossa.
Klo 20 lapset nukkumaan. 21 hiljaisuus.
Ja joo ei se aina näin lutusta ollut ja usein olin todella väsynytkin. Mutta minulle sopi tämä aamupäivämeneminen. Okei, nyt täytyy sanoa että lapset kyllä meni aika aikaisin päiväkotiinkin, alussa 4 päivää/vko ja lyhyehköä päivää. Vanhemman lapsen jatkuva kodin tuhoaminen oli tosi raskasta. Päiväkodissa oli puuhakas, mutta ei ongelmallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nykyäidit osaa kasvattaa lapsia..
No mä olen entisäiti, ja tuota se oli silloinkin, mulla tosin vain yhden kanssa, joka on nyt jo aikuinen. Mistä tulikin mieleeni, olisi se yksikin jäänyt tekemättä, jos etukäteen olisi tiennyt, että se äidin huoli on ikuista, vaikka velvollisuudet loppuvatkin.
Olisi jäänyt tekemättä??
Mitä helv.. joku vela taas provoilee?
T. Kahden aikuisen "lapsen" äiti.
Olisi jäänyt tekemättä, kirjoitin, jos et ymmärtänyt. Meillä jokaisella ei ole koskaan ollut pakahduttavaa tarvetta saada lapsia. Minä suostuin kerran silloisen miehen mieliksi, ja koska lapsia vaan piti olla (vahva normi). Olisin ollut luultavasti yhtä onnellinen ilmankin, elämä olisi vaan ollut ihan erilaista. Hyvin on kasvatettu ja rakas aikuinen, älä huoli. Kun hommaan lähdetään, se hoidetaan kunnolla.
Jotenkin jo ajattelin, että mikään ei hätkäytä mutta kun joku oikeasti katuu lastaan niin vetää kyllä hiljaiseksi.
Höpönlöpön. On hienoa, että hän on olemassa, ja pärjää maailmalla, mutta sen kääntöpuolena tulee aina ja ikuisesti se, että saa olla huolissaan hänen puolestaan. Jos näillä tiedoilla olisin siinä valintatilanteessa missä yli 20 v sitten, enpä tiedä, lähtisinkö tälle tielle. Kasvatin nepsyn. Onneksi sitäkään ei tiedä etukäteen.
No onhan toi ihan hirveätä luettavaa, että vanhempi haluaisi pyyhkiä oman lapsensa kokonaan elämästään pois jos vain saisi siihen mahdollisuuden. -Eri
OK, no sitten on. Tulipahan tehtyä, kokemusta rikkaampana. Ollaan muuten juteltu tästä tyttärenkin kanssa, ja hän tietää oikein hyvin, ettei olisi syntynyt enää 5 v myöhemmin. Hän on lapsi-ihminen, ammatiltaankin.
Hyi saakeli. On meitä moneen junaan.
Omat lapseni kyllä tietävät olevansa haluttuja ja toivottuja ja ovat saaneet rakkauden täytteisen lapsuuden, paljon oltiin yhdessä ja reissattiin ym. Nyt aikuisuuden kynnyksellä tietävät että aina on meillä vanhemmilla aikaa ja rakkautta heille.
Tässä onkin se ero, teillä on vielä vanhempien ja lasten välinen suhde, meillä kahden aikuisen. Ei lapsille puhuta kaikesta ikinä, ja joistakin asioista vasta aikuisena. Meillä on hyvät ja lämpimät välit, näinkin voidaan tehdä.
Täh.😆
Jep. Ollaan kerrottu (aikuiselle) lapselle, että aikanaan isänsä kuumeili, ja äitinsä sanoi njaaaaaaaaah, nooo, katsotaan myöhemmin, ookei, ehkä yksi, mutta vain yksi. Ja kas, hän on olemassa. Kuten se toinenkin vähemmän emo, rakastan persoonaa, mutta äitiyskokemus otti kyllä vähintään yhtä paljon kuin antoi. Hyvin meni näinkin, joten ihan turhaan sitä podetaan huonoa omaatuntoa milloin mistäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuosi vuodelta lapsia kuolee vähemmän tapaturmaisesti. Eli lapsia mm. vahditaan paljon paremmin kuin ennen. Sekä tehdään moni muukin asia terveellisemmin, paremmin, syitä ja seurauksia miettien sekä lapsen parasta ajatellen. Ennen ei ollut läheskään tätä tiedon määrää mitä nykyään ja nimenomaan tämä aiheuttaa niitä paineita ja epäonnistumisen pelkoa.
Toisaalta lapset on nykyisin päiväkodissa, jossa pienellä hiekkapihalla seistään kurahousuissa tumput suorassa tekemättä mitään.
No missä ne lapset ennen oli? Vai eikö vanhempien tarvinnut silloin vanhemmuuden lisäksi MYÖS olla supertehokkaita työntekijöitäkin aina painamassa töitä sata lasissa?
Keskenänsä.
Ja hyvään vanhemmuuteen riitti kierrätysvaatteet, ruskea kastike ja luunappi ja Afrikan nälkää näkevillä uhkailu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nykyäidit osaa kasvattaa lapsia..
No mä olen entisäiti, ja tuota se oli silloinkin, mulla tosin vain yhden kanssa, joka on nyt jo aikuinen. Mistä tulikin mieleeni, olisi se yksikin jäänyt tekemättä, jos etukäteen olisi tiennyt, että se äidin huoli on ikuista, vaikka velvollisuudet loppuvatkin.
Olisi jäänyt tekemättä??
Mitä helv.. joku vela taas provoilee?
T. Kahden aikuisen "lapsen" äiti.
Olisi jäänyt tekemättä, kirjoitin, jos et ymmärtänyt. Meillä jokaisella ei ole koskaan ollut pakahduttavaa tarvetta saada lapsia. Minä suostuin kerran silloisen miehen mieliksi, ja koska lapsia vaan piti olla (vahva normi). Olisin ollut luultavasti yhtä onnellinen ilmankin, elämä olisi vaan ollut ihan erilaista. Hyvin on kasvatettu ja rakas aikuinen, älä huoli. Kun hommaan lähdetään, se hoidetaan kunnolla.
Jotenkin jo ajattelin, että mikään ei hätkäytä mutta kun joku oikeasti katuu lastaan niin vetää kyllä hiljaiseksi.
Höpönlöpön. On hienoa, että hän on olemassa, ja pärjää maailmalla, mutta sen kääntöpuolena tulee aina ja ikuisesti se, että saa olla huolissaan hänen puolestaan. Jos näillä tiedoilla olisin siinä valintatilanteessa missä yli 20 v sitten, enpä tiedä, lähtisinkö tälle tielle. Kasvatin nepsyn. Onneksi sitäkään ei tiedä etukäteen.
No onhan toi ihan hirveätä luettavaa, että vanhempi haluaisi pyyhkiä oman lapsensa kokonaan elämästään pois jos vain saisi siihen mahdollisuuden. -Eri
OK, no sitten on. Tulipahan tehtyä, kokemusta rikkaampana. Ollaan muuten juteltu tästä tyttärenkin kanssa, ja hän tietää oikein hyvin, ettei olisi syntynyt enää 5 v myöhemmin. Hän on lapsi-ihminen, ammatiltaankin.
Hyi saakeli. On meitä moneen junaan.
Omat lapseni kyllä tietävät olevansa haluttuja ja toivottuja ja ovat saaneet rakkauden täytteisen lapsuuden, paljon oltiin yhdessä ja reissattiin ym. Nyt aikuisuuden kynnyksellä tietävät että aina on meillä vanhemmilla aikaa ja rakkautta heille.
Että sanoo suoraan että oli tosi rankkaa ja että enää ei alkaisi samaan nyt kun tietää millainen mylly pienten lasten kanssa on ei tarkoita etteikö rakasta sitä lastaan aivan älyttömästi, enemmän kuin mitään.
Todellakin varoitan omaa lastani ja kerron suoraan kuinka rankkaa vanhemmuus on.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuosi vuodelta lapsia kuolee vähemmän tapaturmaisesti. Eli lapsia mm. vahditaan paljon paremmin kuin ennen. Sekä tehdään moni muukin asia terveellisemmin, paremmin, syitä ja seurauksia miettien sekä lapsen parasta ajatellen. Ennen ei ollut läheskään tätä tiedon määrää mitä nykyään ja nimenomaan tämä aiheuttaa niitä paineita ja epäonnistumisen pelkoa.
Toisaalta lapset on nykyisin päiväkodissa, jossa pienellä hiekkapihalla seistään kurahousuissa tumput suorassa tekemättä mitään.
No missä ne lapset ennen oli? Vai eikö vanhempien tarvinnut silloin vanhemmuuden lisäksi MYÖS olla supertehokkaita työntekijöitäkin aina painamassa töitä sata lasissa?
Keskenänsä.
Ja hyvään vanhemmuuteen riitti kierrätysvaatteet, ruskea kastike ja luunappi ja Afrikan nälkää näkevillä uhkailu.
Totta, hehe
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nykyäidit osaa kasvattaa lapsia..
No mä olen entisäiti, ja tuota se oli silloinkin, mulla tosin vain yhden kanssa, joka on nyt jo aikuinen. Mistä tulikin mieleeni, olisi se yksikin jäänyt tekemättä, jos etukäteen olisi tiennyt, että se äidin huoli on ikuista, vaikka velvollisuudet loppuvatkin.
Olisi jäänyt tekemättä??
Mitä helv.. joku vela taas provoilee?
T. Kahden aikuisen "lapsen" äiti.
Olisi jäänyt tekemättä, kirjoitin, jos et ymmärtänyt. Meillä jokaisella ei ole koskaan ollut pakahduttavaa tarvetta saada lapsia. Minä suostuin kerran silloisen miehen mieliksi, ja koska lapsia vaan piti olla (vahva normi). Olisin ollut luultavasti yhtä onnellinen ilmankin, elämä olisi vaan ollut ihan erilaista. Hyvin on kasvatettu ja rakas aikuinen, älä huoli. Kun hommaan lähdetään, se hoidetaan kunnolla.
Jotenkin jo ajattelin, että mikään ei hätkäytä mutta kun joku oikeasti katuu lastaan niin vetää kyllä hiljaiseksi.
Hän ei sanonut katuvansa vanhemmuutta. Ihan selkeästi sanoo rakastavansa lastaan. Mutta jatka jankkaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nykyäidit osaa kasvattaa lapsia..
No mä olen entisäiti, ja tuota se oli silloinkin, mulla tosin vain yhden kanssa, joka on nyt jo aikuinen. Mistä tulikin mieleeni, olisi se yksikin jäänyt tekemättä, jos etukäteen olisi tiennyt, että se äidin huoli on ikuista, vaikka velvollisuudet loppuvatkin.
Olisi jäänyt tekemättä??
Mitä helv.. joku vela taas provoilee?
T. Kahden aikuisen "lapsen" äiti.
Olisi jäänyt tekemättä, kirjoitin, jos et ymmärtänyt. Meillä jokaisella ei ole koskaan ollut pakahduttavaa tarvetta saada lapsia. Minä suostuin kerran silloisen miehen mieliksi, ja koska lapsia vaan piti olla (vahva normi). Olisin ollut luultavasti yhtä onnellinen ilmankin, elämä olisi vaan ollut ihan erilaista. Hyvin on kasvatettu ja rakas aikuinen, älä huoli. Kun hommaan lähdetään, se hoidetaan kunnolla.
Jotenkin jo ajattelin, että mikään ei hätkäytä mutta kun joku oikeasti katuu lastaan niin vetää kyllä hiljaiseksi.
Höpönlöpön. On hienoa, että hän on olemassa, ja pärjää maailmalla, mutta sen kääntöpuolena tulee aina ja ikuisesti se, että saa olla huolissaan hänen puolestaan. Jos näillä tiedoilla olisin siinä valintatilanteessa missä yli 20 v sitten, enpä tiedä, lähtisinkö tälle tielle. Kasvatin nepsyn. Onneksi sitäkään ei tiedä etukäteen.
No onhan toi ihan hirveätä luettavaa, että vanhempi haluaisi pyyhkiä oman lapsensa kokonaan elämästään pois jos vain saisi siihen mahdollisuuden. -Eri
OK, no sitten on. Tulipahan tehtyä, kokemusta rikkaampana. Ollaan muuten juteltu tästä tyttärenkin kanssa, ja hän tietää oikein hyvin, ettei olisi syntynyt enää 5 v myöhemmin. Hän on lapsi-ihminen, ammatiltaankin.
Hyi saakeli. On meitä moneen junaan.
Omat lapseni kyllä tietävät olevansa haluttuja ja toivottuja ja ovat saaneet rakkauden täytteisen lapsuuden, paljon oltiin yhdessä ja reissattiin ym. Nyt aikuisuuden kynnyksellä tietävät että aina on meillä vanhemmilla aikaa ja rakkautta heille.
Että sanoo suoraan että oli tosi rankkaa ja että enää ei alkaisi samaan nyt kun tietää millainen mylly pienten lasten kanssa on ei tarkoita etteikö rakasta sitä lastaan aivan älyttömästi, enemmän kuin mitään.
Todellakin varoitan omaa lastani ja kerron suoraan kuinka rankkaa vanhemmuus on.
eri
Mulla oli 20 vuoden mylly. :D Se kuumeillut isähän ei sitten jaksanut erityisen kanssa ja otti ns. ritolat. Toisen aviomiehen kanssa ei koskaan edes harkittu yhteisiä, muistakaan syistä.
sama
Täällä on samanlaista, vaikka lapsia on yksi. Ihana kuulla, että muillakin on rankkaa. Koen tosi vahvasti ympäristön paineet ja olen herkkä ärsykkeille. Vaikka lapsi on rakas ja tiedostan joka päivä kuinka ainutlaatuista tämä aika on, tuntuu että viikoittain pohdin voiko tämä olla näin rankkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuosi vuodelta lapsia kuolee vähemmän tapaturmaisesti. Eli lapsia mm. vahditaan paljon paremmin kuin ennen. Sekä tehdään moni muukin asia terveellisemmin, paremmin, syitä ja seurauksia miettien sekä lapsen parasta ajatellen. Ennen ei ollut läheskään tätä tiedon määrää mitä nykyään ja nimenomaan tämä aiheuttaa niitä paineita ja epäonnistumisen pelkoa.
Toisaalta lapset on nykyisin päiväkodissa, jossa pienellä hiekkapihalla seistään kurahousuissa tumput suorassa tekemättä mitään.
No missä ne lapset ennen oli? Vai eikö vanhempien tarvinnut silloin vanhemmuuden lisäksi MYÖS olla supertehokkaita työntekijöitäkin aina painamassa töitä sata lasissa?
Keskenänsä.
Ja hyvään vanhemmuuteen riitti kierrätysvaatteet, ruskea kastike ja luunappi ja Afrikan nälkää näkevillä uhkailu.
Jep, ei ketään ysärillä kiinnostanut oliko sormiruokailtu tai oliko riittävästi kasviksia. Nykyään neuvolassa pitää suunnilleen laskea porkkanapalatkin, jotta neuvolan täti voi antaa valistusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nykyäidit osaa kasvattaa lapsia..
No mä olen entisäiti, ja tuota se oli silloinkin, mulla tosin vain yhden kanssa, joka on nyt jo aikuinen. Mistä tulikin mieleeni, olisi se yksikin jäänyt tekemättä, jos etukäteen olisi tiennyt, että se äidin huoli on ikuista, vaikka velvollisuudet loppuvatkin.
Olisi jäänyt tekemättä??
Mitä helv.. joku vela taas provoilee?
T. Kahden aikuisen "lapsen" äiti.
Olisi jäänyt tekemättä, kirjoitin, jos et ymmärtänyt. Meillä jokaisella ei ole koskaan ollut pakahduttavaa tarvetta saada lapsia. Minä suostuin kerran silloisen miehen mieliksi, ja koska lapsia vaan piti olla (vahva normi). Olisin ollut luultavasti yhtä onnellinen ilmankin, elämä olisi vaan ollut ihan erilaista. Hyvin on kasvatettu ja rakas aikuinen, älä huoli. Kun hommaan lähdetään, se hoidetaan kunnolla.
Jotenkin jo ajattelin, että mikään ei hätkäytä mutta kun joku oikeasti katuu lastaan niin vetää kyllä hiljaiseksi.
Hän ei sanonut katuvansa vanhemmuutta. Ihan selkeästi sanoo rakastavansa lastaan. Mutta jatka jankkaamista.
Tai jos keskityttäisiin niihin pikkulapsivuosiin eikä siihen epäonniseen ensimmäisen sivun aikamatkustustoteamaani, niin pysytään ketjun aiheessa? Ohiksena toivoisin kuitenkin, ettei yksikään ei-niin-lapsilleen-elävä tai ei-pikkulapsivaiheesta nauttiva äiti kokisi olevansa huono. Vielä 20 vuotta sitten olisin ollut tästäkin ihan hiljaa (silloin jo palstalla), nyt voi sentään jo avata suunsakin.
Vierailija kirjoitti:
Minä tein 3 lasta 5 vuodessa. Mies yrittäjä eikä ”ikinä” kotona ja itse sairastuin ai-tautiin jo esikoista odottaessa. En kokenut aikaa raskaaksi, lapset nukkui, söi, käyttäytyivät hyvin eikä kukaan sairastellut. Mutta, kun ne kasvoi isommaksi niin sitten tajusin miten vuodet olikin vieneet voimat. Vieläkään en ole toipunut, kuopus on jo 8 vuotta. En jaksa enää puoliakaan siitä mitä silloin kuin ne oli pienempiä. Olen ääniherkkä, väsähdän pienestä ja kaipaan ihan hirveästi omaa aikaa. Eli kyllä se vaan oli raskasta, en tiedä millä buustilla olen tuon pikkulapsiajan vetänyt. Eli kaikkeni annoin :)
Ootkos tarkistanut varastoraudan eli mittauttanut ferritiinin? Jokainen raskaus kuluttaa rautavarastoja paljon. Googlaa rautalääkäri Ilona Ritola, saat lisätietoa.
Alue: Aihe vapaa
Minä tein 3 lasta 5 vuodessa. Mies yrittäjä eikä ”ikinä” kotona ja itse sairastuin ai-tautiin jo esikoista odottaessa. En kokenut aikaa raskaaksi, lapset nukkui, söi, käyttäytyivät hyvin eikä kukaan sairastellut. Mutta, kun ne kasvoi isommaksi niin sitten tajusin miten vuodet olikin vieneet voimat. Vieläkään en ole toipunut, kuopus on jo 8 vuotta. En jaksa enää puoliakaan siitä mitä silloin kuin ne oli pienempiä. Olen ääniherkkä, väsähdän pienestä ja kaipaan ihan hirveästi omaa aikaa. Eli kyllä se vaan oli raskasta, en tiedä millä buustilla olen tuon pikkulapsiajan vetänyt. Eli kaikkeni annoin :)