Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko muilla pikkulapsiarki tälläistä?
10.07.2020 |
Meillä on 1- ja kohta 3-vuotiaat lapset, joita hoidan kotona. Tuntuu, etten saa yhtään mitään tehtyä. Joka ikisessä asiassa kestää lasten kanssa todella kauan. Jommallakummalla on koko ajan joku vessa-asia tai vaipassa tavaraa, pienempi on kiipeämässä päättömästi ruokapöydän päälle tai isompi kiukuttelee muuten vaan. Mitään kolmessa minuutissa hoidettavaa asiaa ei voi hoitaa ilman, että joku tahtoo syliin tai lapset nahistelevat keskenään. Sitten puoli tuntia onkin jo kulunut.
Kotipihaa kauemmas lähteminen on ihan tuskaa, isompi vastustelee ihan kaikkea pukemisesta lähtien (erityisesti ei haluaisi vaippaa, vaikka sellainen kyllä laitetaan, jos mennään jonnekin kauemmas). Pienempi kitisee samalla, koska haluaa huomiota. Isompi vastustelee myös päiväunia, vaikka ei ole valmis jättämään niitä pois. Tuntuu, että koko päivä menee jonkun kiukutellessa.
Pienempi ei oikein osaa vielä kunnolla kävellä, joten joudun vahtimaan vieressä koko ajan, ettei kaadu. Kun yritän lukea isommalle, pienempi yrittää repiä kirjaa. Kun yritän askarrella tai piirtää isomman kanssa, pienempi yrittää syödä paperia ja pureskella kyniä.
Leikin, loruttelen, laulan, sylittelen ja oikeasti vietän paljon aikaa lasten kanssa. Silti tuntuu, ettei mikään riitä, ja ihan pakollisimmat kotityöt ja omasta henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen vievät liikaa aikaa ja lapset kitisevät, jos yritän jättää edes hetkeksi omiin touhuihinsa.
Mitään omaa aikaa ei todellakaan ole, miehellä on pitkä työmatka on siksi pidempään poissa. Viikonloppuisin yritetään antaa molemmille lapsille aikaa yksin ilman sisarusta ja saada kaikki kertyneet pakolliset hommat tehtyä.
Koronan takia tukiverkot ovat vähissä. Kuulun itse riskiryhmään ja isovanhemmat viettävät aikaansa ikeassa ja risteilyllä. Samasta syystä siirsin töihin paluuta vuodella, en voi välttää työssäni ihmiskontakteja.
Onko muilla samanlaista? Nukahdan yleensä itse heti kun lapset menevät nukkumaan, kun olen niin uupunut. Pieni heräilee vielä öisin. Olen koulutettu ja työni saan hoidettua ripeästi ja tehokkaasti, mutta lapsiarki takkuaa. Ja meillä ei todellakaan nipoteta siivouksesta tai kokata gourmet-aterioita.
Kommentit (126)
Kyllä oli, tosin sillä erotuksella, että meillä ei kumpikaan enää 3-vuotiaana käyttänyt vaippoja. Muuten kaikki kuulostaa täsmälleen samalta. Toisen lapsen synnyttyä vain totesin, että nyt on viisainta panna oma elämä kokonaan hyllylle pariksi vuodeksi. Ja arki tosiaan muuttui helpommaksi, kun ei enää tullut päivittäisiä pettymyksiä. Kun en siis odottanutkaan saavani tehdyksi yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastasin jo aiemmin mutta sanon vielä että nykyaikaan tarvittaisiin enemmän sellaista hyväntahtoista ja normalisoivaa puhetta pikkulapsiarjen rankkuudesta. Koska tottakai on rankkaa ajoittain olla vastuussa pienen ihmisen hengestä ja elämästä! Ei sen tarvitse olla mitään masennusta saati huonoa äitiyttä jos väsyttää. Ja tottakai on tärkeää myös pyytää ja saada apua tarvittaessa, en sitä tarkoita. Mutta siis ei se ole syy olla hankkimatta lapsia että ekat vuodet on raskaita. Onhan monet ihanat asiat elämässä raskaita ja silti aivan ihania ja tosi antoisia.
Kyllä kaduttaa lasten hankkiminen. Nyt 4- ja 7-vuotiaina eivät ole yhtään helpompia. Edelleen pissaavat housuun joka päivä, huutavat ja repivät leluja toistensa kädestä. Ei mistään oikein saa etukäteen käsitystä millaista se oikeasti on, ennen kuin itse kokee.
Onhan rutiinit kunnossa? Jonkinlainen "runko" päiville. Meillä esim. about näin
8 aamutoimet
9.30 ulos (juuri 1v nukkui rattaissa osan aikaa, lähempänä 1,5v ei enää nuku tässä välissä)
11 lounas
12 päiväunet, 3v ei aina nuku, jos ei nukaha pistän leffan hälle. Siivoan nopsaa pahimmat keitän kahvit ja "lataan akut". Pidän 3vtä kainalossa silti mutta hän keskitty leffaan, minä omiin ajatuksiin
14 välipala
15 ulos
16 jälkeen sisälle, teen ruokaa ja lapset leikkii/piirtelee pöydän ääressä (pienemmällä henkselit syöttötuolissa) tms.
17 päivällinen
Päivällisen jälkeen leikitään sisällä/mennään taas ulos
19 iltapala ja iltatoimet
20 lapset nukkumaan, itse ihan hetken hereillä ja aikalailla 21 itekin simahan ja juu, oon poikki :D
Heti jos rutiinit heilahtaa esim. Sairastelun vuoksi ulkoilut jää tms, niin tuntuu et pää on koetuksella. Oon yksinhuoltaja, niin nuo ulkoilut on itselle tosi tärkeitä hetkiä. Vaikkei juttelis kellekkään, niin kokee et on sentään neljän seinän sisältä poistuttu.
Vuosi vuodelta lapsia kuolee vähemmän tapaturmaisesti. Eli lapsia mm. vahditaan paljon paremmin kuin ennen. Sekä tehdään moni muukin asia terveellisemmin, paremmin, syitä ja seurauksia miettien sekä lapsen parasta ajatellen. Ennen ei ollut läheskään tätä tiedon määrää mitä nykyään ja nimenomaan tämä aiheuttaa niitä paineita ja epäonnistumisen pelkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vuosi vuodelta lapsia kuolee vähemmän tapaturmaisesti. Eli lapsia mm. vahditaan paljon paremmin kuin ennen. Sekä tehdään moni muukin asia terveellisemmin, paremmin, syitä ja seurauksia miettien sekä lapsen parasta ajatellen. Ennen ei ollut läheskään tätä tiedon määrää mitä nykyään ja nimenomaan tämä aiheuttaa niitä paineita ja epäonnistumisen pelkoa.
Toisaalta lapset on nykyisin päiväkodissa, jossa pienellä hiekkapihalla seistään kurahousuissa tumput suorassa tekemättä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vastasin jo aiemmin mutta sanon vielä että nykyaikaan tarvittaisiin enemmän sellaista hyväntahtoista ja normalisoivaa puhetta pikkulapsiarjen rankkuudesta. Koska tottakai on rankkaa ajoittain olla vastuussa pienen ihmisen hengestä ja elämästä! Ei sen tarvitse olla mitään masennusta saati huonoa äitiyttä jos väsyttää. Ja tottakai on tärkeää myös pyytää ja saada apua tarvittaessa, en sitä tarkoita. Mutta siis ei se ole syy olla hankkimatta lapsia että ekat vuodet on raskaita. Onhan monet ihanat asiat elämässä raskaita ja silti aivan ihania ja tosi antoisia.
Jotenkin tähän hommeliin pitäisi kuitenkin saada helpotusta niin että lastenhoitoa on helpompi löytää ja kustantaa, että suurin osa lapsiarjesta ei kaadu vain äidin niskaan eikä romuta tämän uraa, että vaikeille lapsille saa nopeasti ammattiapua. Ja niin edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nykyäidit osaa kasvattaa lapsia..
No mä olen entisäiti, ja tuota se oli silloinkin, mulla tosin vain yhden kanssa, joka on nyt jo aikuinen. Mistä tulikin mieleeni, olisi se yksikin jäänyt tekemättä, jos etukäteen olisi tiennyt, että se äidin huoli on ikuista, vaikka velvollisuudet loppuvatkin.
Olisi jäänyt tekemättä??
Mitä helv.. joku vela taas provoilee?
T. Kahden aikuisen "lapsen" äiti.
Olisi jäänyt tekemättä, kirjoitin, jos et ymmärtänyt. Meillä jokaisella ei ole koskaan ollut pakahduttavaa tarvetta saada lapsia. Minä suostuin kerran silloisen miehen mieliksi, ja koska lapsia vaan piti olla (vahva normi). Olisin ollut luultavasti yhtä onnellinen ilmankin, elämä olisi vaan ollut ihan erilaista. Hyvin on kasvatettu ja rakas aikuinen, älä huoli. Kun hommaan lähdetään, se hoidetaan kunnolla.
Jotenkin jo ajattelin, että mikään ei hätkäytä mutta kun joku oikeasti katuu lastaan niin vetää kyllä hiljaiseksi.
Höpönlöpön. On hienoa, että hän on olemassa, ja pärjää maailmalla, mutta sen kääntöpuolena tulee aina ja ikuisesti se, että saa olla huolissaan hänen puolestaan. Jos näillä tiedoilla olisin siinä valintatilanteessa missä yli 20 v sitten, enpä tiedä, lähtisinkö tälle tielle. Kasvatin nepsyn. Onneksi sitäkään ei tiedä etukäteen.
No onhan toi ihan hirveätä luettavaa, että vanhempi haluaisi pyyhkiä oman lapsensa kokonaan elämästään pois jos vain saisi siihen mahdollisuuden. -Eri
OK, no sitten on. Tulipahan tehtyä, kokemusta rikkaampana. Ollaan muuten juteltu tästä tyttärenkin kanssa, ja hän tietää oikein hyvin, ettei olisi syntynyt enää 5 v myöhemmin. Hän on lapsi-ihminen, ammatiltaankin.
Hyi saakeli. On meitä moneen junaan.
Omat lapseni kyllä tietävät olevansa haluttuja ja toivottuja ja ovat saaneet rakkauden täytteisen lapsuuden, paljon oltiin yhdessä ja reissattiin ym. Nyt aikuisuuden kynnyksellä tietävät että aina on meillä vanhemmilla aikaa ja rakkautta heille.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että näistä kommenteista ei tykätä, mutta sanon kuitenkin: Kuulostaa helvetilliseltä. Anteeksi. Emme ole halunneet lapsia juuri tuon takia, en i k i n ä jaksaisi tuollaista päivästä, viikosta toiseen eikä mieskään. Ja juu, ymmärrän että lapset kasvavat isoksi. Sitten tulevat uudet murheet. Hatunnoston arvoinen suoritus tuo vanhemmuus, me ei pystyttäisi.[/quote
Se on just sitä. On varmasti paljon niitä lapsia joiden kanssa on helppoa ja sitten niitä joiden kanssa ei ole. Pakko myöntää, että en osannut kuvitella millaista tulee olemaan. En edes oikein tiennyt, että sen varsinaisen uhmaiän jälkeen tulee isompana muitakin vaikeita uhmavaiheita, ei kukaan ollut kertonut. Oman lapsen kanssa se vaihe tuntuu olevan aina päällä.
Kai ennen vanhaan lapsena oltiin sitten erilaisia, kun en muista että meidän tai kaverienkaan kotona olisi taisteltu sen kummemmin. Muutenkin silloin kunnioitettiin vanhempia. Tämän lapsen kanssa menee vaikeammaksi mitä enemmän ikää tulee. Siinä kun on vastakkain mahdollisimman voimakastahtoisen tulisielun kanssa, niin kyllä elämä on yhtä taistelutannerta. Olen nykyään jo niin väsynyt ja masentunut ja pettynyt kaikkeen, että usein haluaisin vain kadota tästä. Ja tämä lapsi, se ei usko, vaikka miten sanoisin, että tämä ei käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uhhuh tuota aikaa, ei ole ikävä. Kävin tuossa vaiheessa töissä ja en tajua, miten selvisin järjissäni, kun pienempi heräili öisin. Apua ei saatu mistään.
Nyt lapset on 4 ja 6 ja vaikka aika rankkaa on edelleen, helpommalla nyt pääsee. Ehkä vuosi sitten alkoi helpottaa.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tähän hommeliin pitäisi kuitenkin saada helpotusta niin että lastenhoitoa on helpompi löytää ja kustantaa, että suurin osa lapsiarjesta ei kaadu vain äidin niskaan eikä romuta tämän uraa, että vaikeille lapsille saa nopeasti ammattiapua. Ja niin edelleen.
Siis kyllä, todellakin!!! Lisäksi pitäisi löytyä uudestaan tiiviit vertaisverkostot. Oon jutellut naapurin mummojen kanssa ja ne on kertoneet miten ihanasti meidänkin taloyhtiössä 30-40v sitten oli sitä kuuluisaa yhteisöllisyyttä. Äidit istui porukalla monta vuotta hiekkalaatikon reunalla, vetivät keskenään omaa kerhoa jne. Taatusti heistä on ollut mieletön tuki toisilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vuosi vuodelta lapsia kuolee vähemmän tapaturmaisesti. Eli lapsia mm. vahditaan paljon paremmin kuin ennen. Sekä tehdään moni muukin asia terveellisemmin, paremmin, syitä ja seurauksia miettien sekä lapsen parasta ajatellen. Ennen ei ollut läheskään tätä tiedon määrää mitä nykyään ja nimenomaan tämä aiheuttaa niitä paineita ja epäonnistumisen pelkoa.
Ja varmaan niitä lapsiakin on vähemmän? Vai oliko kyse prosentuaalisesta luvusta,?
Meillä on 2 ja 4 vuotiaat jotka leikkivät yhdessä ja ehdin tehdä vaikka mitä kotona. Toki joskus tappelevatkin. Eli ei ole tuollaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nykyäidit osaa kasvattaa lapsia..
No mä olen entisäiti, ja tuota se oli silloinkin, mulla tosin vain yhden kanssa, joka on nyt jo aikuinen. Mistä tulikin mieleeni, olisi se yksikin jäänyt tekemättä, jos etukäteen olisi tiennyt, että se äidin huoli on ikuista, vaikka velvollisuudet loppuvatkin.
Olisi jäänyt tekemättä??
Mitä helv.. joku vela taas provoilee?
T. Kahden aikuisen "lapsen" äiti.
Olisi jäänyt tekemättä, kirjoitin, jos et ymmärtänyt. Meillä jokaisella ei ole koskaan ollut pakahduttavaa tarvetta saada lapsia. Minä suostuin kerran silloisen miehen mieliksi, ja koska lapsia vaan piti olla (vahva normi). Olisin ollut luultavasti yhtä onnellinen ilmankin, elämä olisi vaan ollut ihan erilaista. Hyvin on kasvatettu ja rakas aikuinen, älä huoli. Kun hommaan lähdetään, se hoidetaan kunnolla.
Jotenkin jo ajattelin, että mikään ei hätkäytä mutta kun joku oikeasti katuu lastaan niin vetää kyllä hiljaiseksi.
Höpönlöpön. On hienoa, että hän on olemassa, ja pärjää maailmalla, mutta sen kääntöpuolena tulee aina ja ikuisesti se, että saa olla huolissaan hänen puolestaan. Jos näillä tiedoilla olisin siinä valintatilanteessa missä yli 20 v sitten, enpä tiedä, lähtisinkö tälle tielle. Kasvatin nepsyn. Onneksi sitäkään ei tiedä etukäteen.
No onhan toi ihan hirveätä luettavaa, että vanhempi haluaisi pyyhkiä oman lapsensa kokonaan elämästään pois jos vain saisi siihen mahdollisuuden. -Eri
OK, no sitten on. Tulipahan tehtyä, kokemusta rikkaampana. Ollaan muuten juteltu tästä tyttärenkin kanssa, ja hän tietää oikein hyvin, ettei olisi syntynyt enää 5 v myöhemmin. Hän on lapsi-ihminen, ammatiltaankin.
Hyi saakeli. On meitä moneen junaan.
Omat lapseni kyllä tietävät olevansa haluttuja ja toivottuja ja ovat saaneet rakkauden täytteisen lapsuuden, paljon oltiin yhdessä ja reissattiin ym. Nyt aikuisuuden kynnyksellä tietävät että aina on meillä vanhemmilla aikaa ja rakkautta heille.
Tässä onkin se ero, teillä on vielä vanhempien ja lasten välinen suhde, meillä kahden aikuisen. Ei lapsille puhuta kaikesta ikinä, ja joistakin asioista vasta aikuisena. Meillä on hyvät ja lämpimät välit, näinkin voidaan tehdä.
Lapsesi ovat vielä kovin pieniä. Tuota hullunmyllyä nyt vain jatkuu vielä, kunnes nuorempi ohittaa taaperoiän eli on yli 3 vee. Ei mikään mukava tai helppo aika todellakaan. Koita ajatella, että tuo on väliaikainen tilanne, koska sitä se on.
Voisitko jättää lapset välillä isin kanssa ja mennä yksin esim. kauppaan, kampaajalle, lenkille tms.?
Voiko joku lastenvahtipalvelu auttaa, että pääsette joskus kahdestaan pois kotoa?
Pienikin breikki auttaa tuossa vaiheessa.
Tsemppiä ja uskoa tulevaan
t. 2 entisen villilapsen, nyk. aikuisen äiti (jota heikotti todella)
Tätä vastausta et ehkä kaipaa mutta vastaan kuitenkin. Ei ollut. Lapsilla ikäeroa 4-5 vuotta, lapsia kolme. Ei kahta vaipoissa yhtä aikaa, ei kahta taaperoa yhtä aikaa. Kavereita seuranneena tiesin että pieni ikäero on oikeasti yhtä helvettiä.
Vierailija kirjoitti:
Uhhuh tuota aikaa, ei ole ikävä. Kävin tuossa vaiheessa töissä ja en tajua, miten selvisin järjissäni, kun pienempi heräili öisin. Apua ei saatu mistään.
Nyt lapset on 4 ja 6 ja vaikka aika rankkaa on edelleen, helpommalla nyt pääsee. Ehkä vuosi sitten alkoi helpottaa.
Tsemppiä!
Samaa sanoisin. Meilläkin on 4v ja 6v ja hetkittäin on melkein jo helppoa. Kyllä se siitä sitten kun ei ole enää ketään alle kolmivuotiasta taloudessa!
Kuulostaa normaalilta. Kaikki naiset jotka ei halua omistaa koko elämäänsä lastenhoidolle, kokee pikkulapsivaiheessa epätoivoa siitä miten sitovaa ja raskasta pikkulaosiarki on. . Se ei näy ulospäin, eikä koskaan fb:ssä tai ig:ssa (niissä näkyy vain kaikki iloinen ja hauska) . Sun pitää ap vaan rämpiä toi vaihe läpi, pian helpottaa. Äitikaverit voisi auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa normaalilta. Kaikki naiset jotka ei halua omistaa koko elämäänsä lastenhoidolle, kokee pikkulapsivaiheessa epätoivoa siitä miten sitovaa ja raskasta pikkulaosiarki on. . Se ei näy ulospäin, eikä koskaan fb:ssä tai ig:ssa (niissä näkyy vain kaikki iloinen ja hauska) . Sun pitää ap vaan rämpiä toi vaihe läpi, pian helpottaa. Äitikaverit voisi auttaa.
Lisäys: itse koin että 4-vuotiaana alkoi helpottaa ja 5-vuitiaan kanssa elämä helpottui jo todella paljon.
Alue: Aihe vapaa
OK, no sitten on. Tulipahan tehtyä, kokemusta rikkaampana. Ollaan muuten juteltu tästä tyttärenkin kanssa, ja hän tietää oikein hyvin, ettei olisi syntynyt enää 5 v myöhemmin. Hän on lapsi-ihminen, ammatiltaankin.