Keitä hellevihaajat ovat?
En tunne ketään hellevihaajaa paitsi yhden himo läskin pariskunnan, painoa yhteensä varmaan 300 kiloa. Nämä valittavat helteistä. Kaikki muut tuntemani ihmiset toivovat, että Suomessa olisi enemmän helteitä.
Kommentit (128)
Aivovaurion takia minulla on ongelmia lämmönsäätelyn kanssa. Asunnossani on hyvin kuima, enkä pysty käymään suihkussa tai uimassa ilman avustajaa. Joko ymmärrät, miksi en välitä helteistä?
Harva valittaisi helteistä, mikäli edes sisällä asunnossa olisi siedettävää. Kun kuumassa ei pysty nukkumaan, se vaikuttaa ihan kaikkeen. Aivot eivät toimi. Mitään ei jaksa tehdä. Lenkille ei ole mitään asiaa kuin ehkä yöllä.
Ja vaikka sisällä olisikin viileää, olisi silti tympeää olla vain sisätiloissa. Talvella ulos voi mennä vaikka 30 asteen pakkasessa, kun vain laittaa riittävästi päälle. Helteillä on eri juttu, vaatteita ei voi ottaa määräänsä enempää pois.
Uskon, että Suomessa suurin osa on ihan tyytyväinen normikesään, eli lämpötila n. +20 astetta. Jostain syystä iltapäivälehdet ovat vain saaneet päähänsä, että kaikki nauttisivat helteistä. Toki tuttavapiirissäni on yksi hellehullu. Huomattavasti ylipainoinen ihminen. Mutta kuten jo aiemmissa kommenteissa on osuvasti todettu, painolla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.
Onneksi helteitä ei ole ennustettu enään tälle kesälle. 20 astetta ihan riittävä lämpötila.
Suomen kesä on huono vitsi. Siksi on pakko matkustaa sinne missä on takuuvarma aurinko ja lämmintä.
Keitä hellevihaajat ovat? Niin suurin osa ja järkyttävintä oli pitkissä helleputkissa asua kaupungissa kerrostalossa ylimmissä kerroksissa kun ei pystynyt nukkumaan siinä kuumuudessa juuri ollenkaan. Vaikka oli nuori ja hoikka niin oli se tuskallista. Piti ottaa alkoholia joka päivä jotta pääsin uneen.
Vierailija kirjoitti:
Suomen kesä on huono vitsi. Siksi on pakko matkustaa sinne missä on takuuvarma aurinko ja lämmintä.
Tervemenoa! Emme jää kaipaamaan!
Lapsena ja parikymppisenä rakastin hellettä. 25-vuotiaana minulla puhkesi sairaus, mikä heikentää vointiani varsinkin helteellä. Siitä eteenpäin en ole helteestä enää tykännyt. Muuten varmaan kyllä edelleen tykkäisin.
Vierailija kirjoitti:
Suomen kesä on huono vitsi. Siksi on pakko matkustaa sinne missä on takuuvarma aurinko ja lämmintä.
Menisit kokonaan asumaan arinkoon ja lämpöön. Turhahan täällä suomessa on kärsiä.
Sellaisia, joille ei tulisi mieleenkään maata rannalla tai aurinkotuolissa. Tykkään ulkoilusta, mutta makaaminen auringossa on yksinkertaisesti yhtä mahtavaa kuin seuraisi maalin kuivumista.
En pidä helteistä koska rakastan ulkoilua ja pitkiä lenkkejä. Joudun suojautumaan auringolta ja helteillä ei voi lenkkeillä. Eli käytännössä lukittaudun sisätiloihin hellepäiviksi. Se on ahdistavaa, henkinen menojalka vipattaa, mutta helle estää ja pitää vankina. Nukun huonosti kun on kuuma ja kun en ole voinut urheilla riittävästi. En myöskään pidä hikoilusta ellei se johdu urheilusta tai seksistä. Silloin ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ylipainoiset eivät pidä lämpimästä.
Täysin samaa mieltä. Kannattaisi laihduttaa, eikä uikuttaa muutamasta hellepäivästä.
Odotas vaan kun sullekkin tulee vaihdevuodet niin siinä ei laihduttaminen auta.
Vaihdevuodet tulivat ja menivät. Ehkä juuri sen takia ei juuri ollut vaihdevuosioireita, kun olen hoikka. Ylipainoisilla tutuilla ja sukulaisilla olleet hankalat oireet.
Minä tunnen montakin helteen rakastajaa. Nämä matkustavat joka talvikin hikoilemaan Thaimaahan tai vastaavaan kuumaan paikkaan. Itse vihaan helteitä, olo on tahmainen ja hikinen. Muutamia helteen vihaajiakin tunnen. En kyllä mitään yhteistä ominaisuutta keksi kellekään. Molemmissa ryhmissä on pullukoita tai laihempia.
Minä muuten tunnen monia todella lihavia, jotka rakastavat helteitä. Hellehän sopii tuollaisille yleislöysille, jotka haluavat vain löysinä makoilla.
Itse inhoan helteitä, koska ärsyttää, kun ei jaksa tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Jouduin helteellä sairaalaan pahan kuivumisen ja rytmihäiriöiden takia. En kestä hellettä, siksi en tykkää moisesta.
No juo tarpeeksi!!
Suomessa on kummallinen sosiaalinen paine tykätä helteistä. Evoluution seurauksena iso osa suomalaisista voi paljon paremmin vähän raikkaammassa kelissä. Itse olen aina voinut helteillä huonosti: pyörryttää ja väsyttää. On semmoiset geenit, että pärjää hyvin talvipakkasilla ja voi mennä helposti avantoon.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei rakenneta ilmaistointia uusiinkaan kerrostaloihin. Muutettuani takaisin Suomeen trooppisesta maasta olen alkanut vihata Suomen kesien hellejaksoja tästä syystä, vaikka ne eivät ole edes mitään verrattuna tropiikkiin (kosteus pahentaa tilannetta huomattavasti). Aivan tuskaa yrittää yöllä nukkua tai iltaisin olla kotona, kun asunnossa on melkein 30 astetta - siksi vihaan helteitä Suomessa.
Muutoin suhtautumiseni on neutraali. Kaksoiskansalaisena vietän edelleen paljon aikaa trooppisessa maassakin, ja siellä ilmasto on ihan fine, kun saa olla ilmastoiduissa sisätiloissakin. En tunne siellä mitään erityistä rakkautta tai vihaa säätä kohtaan.
Taitaa hellehulluilla olla kaikilla ilmastointi kotona ja töissä.
En varsinaisesti vihaa hellettä, mutta vihaan suoraa ja jatkuvaa auringonpaahdetta. Olen todella herkkä saamaan auringonpistoksia, jotka päättyvät oksentamiseen ja kaikinpuolin hirveään oloon. Samalla tykkäisin olla ulkona, hoitaa puutarhaa ja liikkua. Puolipilvisyys ja +20, siinä ois minun kesäkeli parhaimmillaan.
Kylmyydestä selviää pukeutumalla ja lämmittämällä, mutta viilentäminen on vaikeampaa ja riisua voi vaan tiettyyn pisteeseen asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jouduin helteellä sairaalaan pahan kuivumisen ja rytmihäiriöiden takia. En kestä hellettä, siksi en tykkää moisesta.
No juo tarpeeksi!!
Tämä. Uhriutuminen on vain joillekin niin iso osa identiteettiä, ettei siitä mitenkään kykene luopumaan.
Jouduin helteellä sairaalaan pahan kuivumisen ja rytmihäiriöiden takia. En kestä hellettä, siksi en tykkää moisesta.