Lue keskustelun säännöt.
Onko teistä kohtuutonta myydä omakotitalo pois, kun lapset muuttavat pois kotoa?
10.07.2020 |
Olen pyöritellyt tätä asiaa mielessäni koko kevään ja alkukesän. Meiltä muuttaa nuorempi lapsista pois kotoa elokuussa. Ollaan mieheni kanssa katseltu kaksioita tai kolmioita. Etenkin tämän nuoremman lapsen mielestä se on väärin heitä kohtaan, kun tämä on ollut aina heidänkin kotinsa. Hän ilmoitti, että hän ei tule käymään enää ikinä, jos muutetaan johonkin kaksioon, missä ei ole hänelle omaa huonettakaan ja kolmiokaan ei tunnu kelpaavan. Hänellä on nuoren ihmisen kypsymättömyyttä vielä. Vanhempi lapsi muutti armeijan jälkeen viime syksynä pois. Hän on harvoin enää ollut yökylässä kotona, kun asuu samassa kaupunginosassa.
Me saamme kolmion kyllä ostettua, jos talo myydään, mutta ei miltään trendikkäältå alueelta eikä uudesta taloyhtiöstä. Kaksioissa olisi hinnallisesti laadukaskin mahdollinen ja hyvällä sijainnilla. Omakotitalon myynnin syynä lähinnä se, että ei viitsisi enää käyttää aikaa remontteihin ja pihatöihin. Tähän taloon pitäisi kohta tehdä putkiremppaa ja vaihtaa ikkunat. Saisi uusi omistaja hoitaa ne, en viitsisi laittaa isoja summia rahaa enää tähän taloon, vaikka onkin hyvällä paikalla.
Mies sanoo, että päätä sinä, myydäänkö vai jäädäänkö vielä. Minä olen sitten pahis, jos myydään.
Kommentit (137)
Asun yksin kaksiossa ja tämä tuntuu liian pieneltä. Riippuu toki ihmisestä mutta esim kavereiden omakotitalot tuntuu sopivalta ihan yhdellekin ihmiselle. Kannattaa myös katsoa että kerrostaloon saa ilmalämpöpumpun, hellekesinä oman kotini lämpötilat on 30 astetta yötä päivää monta viikkoa ja silloin ei nukuta. Omasaa taloyhtiössä suurin osa on vanhempia ihmisiä, mutta jos nuoremmalla väestöllä on bileet tms niin sen kuulee kyllä. Kuitenkin, tilan puute ahdistaa eniten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilman muuta teette siten, miten teille on parasta tulevaisuudessa. Itse en tuossa tilanteessa miettisi hetkeäkään vaan laittaisin talon myyntiin. Talo kannattaa myydä siinä vaiheessa, kun se on mahdollista saada kaupaksi.
Oma tilanteeni on tällä hetkellä se, että äitini haluaa asua omakotitalossa vaikkei enää pärjää siellä yksin. Tai pärjäisi, jos talo olisi kunnossa. Talossa on öljylämmitys, siinä on ollut ongelmia ja koko systeemi on tiensä päässä. Äiti soittelee minulle ja vaatii minua soittamaan sinne jä tänne, itkee, miten taloon menee rahaa eikä silti suostu edes keskustelemaan kerrostaloasumisesta. Olen hirveän stressaantunut. Kysy lapseltasi, miten paljon hän haluaa tulevaisuudessa tehdä töitä talon eteen ja miten hänellä riittää asiantuntemus talotekniikan kohdalla.
Miksi äitisi uuden asunnon on oltava kerrostalossa? Monet omakotitaloon tottuneet asuu mieluummin rivarissa. Ei rappusia ja vähän omaa pihaakin on.
Onhan kaksikerroksisia rivareita, mutta niitä ei myydä esteettöminä, vaikka alakerta voisi periaatteessa olla se ihanteellisin ja yläkerrassa mahtuu asumaan vaikkapa jalkojenhoitaja, joka voisi saada kuukausipalkkaa siitä, että vastaa vanhuksen perhehoidosta. Hänenhän ei tarvitse olla omaishoitaja edes:-)
Vierailija kirjoitti:
Asun yksin kaksiossa ja tämä tuntuu liian pieneltä. Riippuu toki ihmisestä mutta esim kavereiden omakotitalot tuntuu sopivalta ihan yhdellekin ihmiselle. Kannattaa myös katsoa että kerrostaloon saa ilmalämpöpumpun, hellekesinä oman kotini lämpötilat on 30 astetta yötä päivää monta viikkoa ja silloin ei nukuta. Omasaa taloyhtiössä suurin osa on vanhempia ihmisiä, mutta jos nuoremmalla väestöllä on bileet tms niin sen kuulee kyllä. Kuitenkin, tilan puute ahdistaa eniten.
Vielä voit tehdä asialle jotakin:-)
On monta syytä miksi omakotitalo kannattaa myydä tässä vaiheessa. Ja vielä tehdä ratkaisu mielummin pian kuin jäädä pitkään pohdiskelemaan. Me muutimme isosta talosta kerrostaloon ja todella tyytyväisiä ollaan.
Jos teillä on mahdollista, niin pitäkää sitä taloa vuosi. Jos teillä on muutkin lapset saaneet itsenäistyä turvallisesti siten, että se oma vanha koti on vielä tallella, niin antakaa nuorimmaisellennekin tämä mahdollisuus. Kuin muistelen omaa nuoruuttani,niin oli tärkeää, että oli koti johon mennä, vaikka haluasikin oll aitsenäinen, eikä mennä sinne. Kieroa, mutta täyttä totta tuossa vaiheessa.
Pystyisittekö laittamaan osan talon airb&b:ksi? Vuokraisitte vaikka yhtä huonetta? Näin saisitte tuloja sitä uutta asuntoa varten. Suosittelen nimittäin, että miettisitte kolmiota. Tulevaa ajatellen olisi hyvä, jos teillä olisi vierashuone. Niin lapsia kuin mahdollisia lapsenlapsia varten. Se jonkun mainitsema omien makuuhuoneiden tarve tulee myös ottaa huomioon. Myös se, että jos jompikumpi teistä sairastuu, ja tarvitsee apua, kannattaa otta huomioon. Kun on toinenkin makuuhuone, niin niin terveempi kuin sairaampi saavat omaa tilaa.
Jotta se lapuudenkodista irtaantuminen olisi mahdollisimman helppoa, niin nyt rupeatte olemaan sairaampia ja vaivaisempia kuin olettekaan: Pyydätte lapsilta apua räystäiden tyhjentämisiin, ruohonleikkuuseen, pensaiden leikkuuseen, lumitöihin, hiekoituksiin yms. yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teette juuri niinkuin haluatte. Pitkällä tähtäimellä lapsille on vaan etu, ettei tarvitse huolehtia omakotitalon kunnossapidosta ja töistä siinä vaiheessa, kun te ette enää itse kykene. Kysypä lapselta tuleeko hän leikkaamaan nurmikon kaksi kertaa vikkossa ja tekemään lumitytöt, kun ette enää jaksa huolehtia niistä. Lisäksi voit tiedustella remonttiapua ja maalausapuja. Vaihtoehtoisesti voi osallistua myös maksamalla kustannuksia, jos ei ehdi remonttitalkoisiin.
Muuttaisin kyllä kolmioon enkä kaksioon. Kaksio tuntuu ahtaalta omakotitalon jälkeen.
Voisi luvata nyt, kun vanhemmat ovat varmaan vielä suht hyväkuntoisia neli-kuuskymppisiä. Mutta sitten, kun auttaminen olisi ajankohtaista, voisi ollakin toinen ääni kellossa.
Vierailija kirjoitti:
Teidän tuvan myynnistä päättävät sen tuvan omistajat. Jos teinin nimeä ei papereista löydy, sen marinat voi ja kuuluukin jättää huomiotta.
Me tehtiin vähän päinvastainen liikahdus ja kärvisteltiin keskustassa kerrostalossa siihen asti että lapsi sai oppivelvollisuuden hoidettua, muutettiin sen jälkeen syrjempään pikkuruiseen omakotitaloon omaan rauhaan. Lapsi nurisi ettei halua mihinkään perähikiälle jäädä, suoritti kaksoistutkinnon vielä kotoa käsin ja on nyt innokkaana lähdössä jatkamaan opintoja toiseen kaupunkiin.
Aina jaksaa yllättää tämä empatiakyvyttömän kommentoinnin määrä täällä. Ei lapsi tässä pyri kontrolloimaan tai tyrannisoimaan vanhempiensa elämää, vaan tuskailee oman aikuistumisensa kanssa. Liian monet muutokset tuntuvat pelottavilta ja luovat turvattomuuden tunnetta. Millainen on vanhempi, joka "jättää tällaiset marinat huomiotta" sen sijaan että keskustelisi asiasta lapsen kanssa ja antaisi tälle aikaa tottua ajatukseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin en usko ap:n tarinaa todeksi, mutta keskusteluna ihan järkevä.
Appivanhemmat ovat jo vuosia (ehkä -kymmeniä) olleet muuttamassa paritalostaan pienempään, vaikka siis lapset ovat olleet jo liki 20 vuotta poissa kotoa. Monenlaista pulmaa siinä kuitenkin on tullut, enkä usko, että se tulee toteutumaan muuten kuin mahdollisesti pakon edessä.
Hyvätasoiset kerrostaloasunnot ovat uskomattoman hintaisia pääkaupunkiseudulla (etenkin alueilla, joille he voisivat muuttaa) Ei onnistukaan ison asunnon myyminen ja kahden pienemmän hankkiminen... Lisäksi paritalo (kuten myös omakotitalo) on erittäin halpa asua. Se, mitä he eivät ole itse tulleet ajatelleeksi, kun eivät ole kerrostalossa asuneet. Tiettyyn asumismukavuuteen ja-väljyyteen tottuneella kerros- tai jopa rivitaloasunto voi olla melkoinen shokki.
Ai niin ne lapset... Juu, ei minustakaan tarvitse korvaansa lotkauttaa vaatimuksille. Itse kyllä ajateltiin vierashuone varata, (jos sen riittävän halvalla saa) sitten kun tyhjästä pesästä muutetaan. Ihan asumismukavuuden kannalta, mutta ajatellen myös vieraita, oli ne sitten omia lapsia tai sisaruksia, mitä vain...
Ei se kyllä enää lapsille kuulu. Jos pentu ei tuu käymään koska muut ei tanssi hänen pillinsä mukaan niin turha sitten myöskään olettaa apua sinne päin, pärjätköön omillaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teidän tuvan myynnistä päättävät sen tuvan omistajat. Jos teinin nimeä ei papereista löydy, sen marinat voi ja kuuluukin jättää huomiotta.
Me tehtiin vähän päinvastainen liikahdus ja kärvisteltiin keskustassa kerrostalossa siihen asti että lapsi sai oppivelvollisuuden hoidettua, muutettiin sen jälkeen syrjempään pikkuruiseen omakotitaloon omaan rauhaan. Lapsi nurisi ettei halua mihinkään perähikiälle jäädä, suoritti kaksoistutkinnon vielä kotoa käsin ja on nyt innokkaana lähdössä jatkamaan opintoja toiseen kaupunkiin.
Aina jaksaa yllättää tämä empatiakyvyttömän kommentoinnin määrä täällä. Ei lapsi tässä pyri kontrolloimaan tai tyrannisoimaan vanhempiensa elämää, vaan tuskailee oman aikuistumisensa kanssa. Liian monet muutokset tuntuvat pelottavilta ja luovat turvattomuuden tunnetta. Millainen on vanhempi, joka "jättää tällaiset marinat huomiotta" sen sijaan että keskustelisi asiasta lapsen kanssa ja antaisi tälle aikaa tottua ajatukseen?
Sellainen joka tajuaa ettei oma lapsensa ole maailman napa.
Sinulle se on pelkkä talo, lapsille se on koti. Tietenkin aikuiset päättävät, mitä tehdään, mutta kuten moni jo kirjoitti, niin muutto omakotitalosta kaksioon on aika lailla hurjan karsimisen paikka myös elämäntavoissa. Enää ei istuskella pihalla aamukahvilla ja jos naapurissa on meteliä öisin, niin sille ei voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulle se on pelkkä talo, lapsille se on koti. Tietenkin aikuiset päättävät, mitä tehdään, mutta kuten moni jo kirjoitti, niin muutto omakotitalosta kaksioon on aika lailla hurjan karsimisen paikka myös elämäntavoissa. Enää ei istuskella pihalla aamukahvilla ja jos naapurissa on meteliä öisin, niin sille ei voi mitään.
Ei se omakotitalokaan mikään onnela ole. Jos naapurissa on 24/7 räksyttävä koira ulkona, niin harva sitä jaksaa kuunnella vuorokaudet ympäri.
Lapsellesi voit todeta, että jo ilmastosyistä ei ole järkevää asua suuressa talossa jos asukkaiden lukumäärä on 2. Se voi olla oma tekonne ilmaston puolesta. Lapsi ei tietenkään sanele mitä teette ja kuulostaa erittäin viisaalta siirtyä asumaan pienempään. Näin moni tekee.
Eihän ole mitään järkisyytä sille, miksi kaksi ihmistä tarvitsisi omakotitalon ja miksi heillä olisi talollinen tavaraa.
Lisäksi kuten tuolla aiemmin jo mainittiin, lapsenne varmaan pitkässä juoksussa arvostavat huoletonta pientä ja uudehkoa asuntoa hyvältä alueelta kuin vanhaa remontin tarpeessa olevaa omakotitaloa kun perimisen aika koittaa. Myös tavaramäärää olisi karsittu jo valmiiksi eivätkä lapset joutuisi tekemään sen eteen kovaa työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koti ei ole rakennuksesta kiinni. Itse synnyin yksiössä, kaksioon muutettiin, kun veli syntyi, kolmioon, kun olin viisi ja sitten käytiin kokeilemassa asumista Espoossa omakotitalohelvetissä. Sieltä tultiin kipin kapin takaisin ensin Lauttasaareen ja sitten Munkkiniemeen. Kun velikin muutti omaan kämppään, myivät vanhemmat Munkkiniemen neliön ja ostivat Vuorimiehenkadulta kaksion. Vene vanhemmilla on ollut aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle se on pelkkä talo, lapsille se on koti. Tietenkin aikuiset päättävät, mitä tehdään, mutta kuten moni jo kirjoitti, niin muutto omakotitalosta kaksioon on aika lailla hurjan karsimisen paikka myös elämäntavoissa. Enää ei istuskella pihalla aamukahvilla ja jos naapurissa on meteliä öisin, niin sille ei voi mitään.
Ei se omakotitalokaan mikään onnela ole. Jos naapurissa on 24/7 räksyttävä koira ulkona, niin harva sitä jaksaa kuunnella vuorokaudet ympäri.
Sille koiralle voi tehdä jotain, kerrostalonaapurille yleensä ei. Ja jos on 25 vuotta kuunnellut naapurin koiraa, niin vika on sekä naapurissa että itsessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle se on pelkkä talo, lapsille se on koti. Tietenkin aikuiset päättävät, mitä tehdään, mutta kuten moni jo kirjoitti, niin muutto omakotitalosta kaksioon on aika lailla hurjan karsimisen paikka myös elämäntavoissa. Enää ei istuskella pihalla aamukahvilla ja jos naapurissa on meteliä öisin, niin sille ei voi mitään.
Ei se omakotitalokaan mikään onnela ole. Jos naapurissa on 24/7 räksyttävä koira ulkona, niin harva sitä jaksaa kuunnella vuorokaudet ympäri.
Olen kuullut et kerrostaloissakin käyttävät korvatulppia. Varmaan kannattaa totutella sellaisin ajoissa. Itse en tykkää, joten se kynnyskysymys voi olla siinä:-D
Tottakai muutatte jos haluatte, vaikka lapsi siitä suuttuisi. Onhan se oma lapsuudenkoti monesti tärkeä vielä aikuisenakin. Me ostettiin miehen lapsuudenkoti,( jonka appi on rakentanut) anopilta muutama vuosi sitten. Ehkä sinunkin lapsista joku haluaisi ostaa lapsuudenkodin muutaman vuoden päästä?
Vierailija kirjoitti:
Koti ei ole rakennuksesta kiinni. Itse synnyin yksiössä, kaksioon muutettiin, kun veli syntyi, kolmioon, kun olin viisi ja sitten käytiin kokeilemassa asumista Espoossa omakotitalohelvetissä. Sieltä tultiin kipin kapin takaisin ensin Lauttasaareen ja sitten Munkkiniemeen. Kun velikin muutti omaan kämppään, myivät vanhemmat Munkkiniemen neliön ja ostivat Vuorimiehenkadulta kaksion. Vene vanhemmilla on ollut aina.
Täällä myös monessa asunnossa lapsuudessa ja aikuisena asunut niin ei voi kuin ihmetellä tuollaisia kommentteja, että kodin merkitys jumiutuu siihen yhteen rakennukseen niin vahvasti. Mutta kai sitä kiintyy jos ei ole koskaan kokenut muuttoja. Hämmentävää myös, miten kodin vaihtuminen voi olla niin suuri muutos jollekin, lähes ylitsepääsemätön. Minulle ensisijaisesti kodin tekevät ihmiset ja jotkut tietyt tavarat jotka kulkevat mukana.
Lapsuudenkodista irtautumistahan se nuorimmainen nyt stressaa, jos elokuussa on edessä muutto. Voi olla, että tuntuu vielä lopullisemmalta ja dramaattisemmalta, jos vanhemmat suunnittelevat muuttavansa melkein samassa rytäkässä ja vielä sellaiseen asuntoon, missä lapselle ei enää olisi tilaa edes kunnon yökyläilyyn. Se voi tuntua pelottavalta ja kuin hylkäämiseltä.
Jos se talonne ei ole välittömästi päälle lakoamassa, niin jarruttelisin myynti- ja muuttosuunnitelmien kanssa vielä hetken. Sen aikaa, että kuopuskin on päässyt tukevasti kiinni omaan arkeensa. Tieto siitä, että pahan paikan tullen on mahdollista palata vielä vanhempien luo haavoja nuolemaan ja uusia suunnitelmia miettimään oli ainakin minulle korvaamattoman arvokas tuki silloin kaksikymppisenä. En koskaan käyttänyt sitä optiota, mutta tuntui turvalliselta tietää, että lapsuudenkoti on olemassa ja ovi avoinna.
Toki itse sen päätätte.
Itse olen nuorin lapsi, ja vanhempani asuvat maaseudulla omakotitalossa, jossa maatila. Olisi haikeaa ja harmillista, jos he sen nyt möisivät ja muuttaisivat johonkin kaksioon. Varsinkin kun sisarukseni jälkikasvuineen tulevat mummolaan ja sitten on talo täys, miltei kakskytä henkeä kaikkinensa, silloin joka huonetta tarvitaan ja ihanaa on viettää aikaa isolla perheellä isossa talossa. Kaksiossa ei onnistuisi. Sitten kun ovat vanhoja, autan heitä mielelläni, niinkuin tähänkin asti.
Teette kuitenkin omat ratkaisunne ja jos haluatte muuttaa kaksioon tai kolmioon niin teette just kuin siltä tuntuu. Ymmärrän kuitenkin lapsenne harmin.