Huh, ei yhtään äitiyslomaa..!
Olen yrittäjä ja eteen tuli niin mahtava duuni että oksat pois. Vauva syntyy elokuussa, mutta otin nyt keikan vastaan anyway. Arvioni mukaan ei vaadi ihan täyttä kokopäiväistä työskentelyä, mutta ehkä 80%.
Kuinkahan tästä selviää? Mies tekee vuorotyötä ja pääsee vanhempainvapaalle vasta kun virallinen äitiysloma päättyy loppusyksystä.
Tämä duuni kestää pitkälle talveen ja siitä jää sen verran rahaa yli, että voin olla sen jälkeen vauvan kanssa kotona monta kuukautta, ehkä jopa puoli vuotta. Plus että ammatillinen uskottavuus ja osaaminen kasvaa niin paljon, että hyödyn keikasta tulevinakin vuosina.
Rahaa ei ole niin paljon, että mitään hoitajia voisi palkata, joten jollain kikkakolmosella tää täytyy nyt jaksaa vetää. Voi tulla rankkoja kuukausia.. Onneksi on perhettä ja sukua lähistöllä, mutta eihän meidän vauva voi niiden vastuulla olla kuin satunnaisesti. Kokemuksia kellään?
Kuten tuossa on todettukin, riippuu ihan siitä lapsesta. Mulla esikoinen vain söi ja nukkui, enkä jaksanut enää lukea romaanejakaan niin jatkoin sitten väitöskirjan tekoa. Tutkimushommissahan ei koskaan ihan poissa ollakaan, nytkin kolmannen aikana ajattelin viimeistellä muutaman tekstin. Mitään koko- tai edes puolipäiväistä en kuitenkaan suunnittele, koska tiedän että isommat lapset vaativat erityishuomiota kun tulee uusi asukas taloon
.
Apua tarvitaan, jos aikoo tosissaan tehdä töitä. Jos ei sukulaisia ole, niin sitä on sitten palkattava. Jos ei ole siihen varaa, niin sitten yhtälö käy todella hankalaksi. Lapsen ensi kuukausien ainutkertaisuudesta en kuitenkaan olisi ihan varma - ei siinä koko ajan ole pakko päivystää, kunhan kunnon hoito on koko ajan taattu. Nämä on niitä mystiikkajuttuja, elettiin ennenkin ja äitiyslomaa oli viikko tai ei mitään. Silti jotenkin selvittiin. Nykyään on näitä valintajuttuja ja omien helppojen tilanteiden perusteella muita arvioivia, niin tulee kaikenlaista arviota...