Mikä on vanhin käytössä oleva vaatteesi?
Itsellä taitaa olla Rukan sadetakki, joka oli jo kotona asuessani, eli yli 20 vuotta vanha.
Kommentit (965)
12-vuotiaana joulujuhliin ostettu punainen samettihame, teininä leikkautin helman rimpsut pois mutta muuten hame on entisensä. Olin siis 12-vuotiaana about samankokoinen kuin nyt, pituutta on tullut hieman lisää. Edelleen puen päälle aina jouluaatoksi.
N.48v
Tällä hetkellä jalassa olevat shortsit ovat ainakin 7 vuotta vanhat, mutta koko vaatekaapin sisältöä kun tarkastelee, niin minulta löytyy sekä talvitakki että jakkupuku ja kaksi housupukua, jotka ovat opiskeluajoilta eli noin 20 vuotta vanhoja (+/- jotain vuosia). Itse-asiassa tuo jakkupuku on kandiksi valmistujaisiini hankittu eli se on siis vähän yli 21-vuotias varmuudella. Mökkikäytössä minulla on yöpuku, joka on varmuudella vuodelta 1995 ja muutamia muita vaatekappaleita teiniajoiltani, mutta mökkivaatteita ei ehkä lasketa.
Jos ei laukkuja ja kirpputoreilta ostettuja lasketa, niin Marimekon 35 vuotta vanha mekko.
Laukku on ollut jo 50 vuotta käytössä, ensimmäinen itse ostamani olkalaukku.
13 vuotta vanha H&M:ltä kuulemma alun perin ostettu paita. Läheiseni osti sen vuonna 2007, käytti sitä muutaman vuoden ja oli viemässä sitä kirpparille, mutta minä otin sen, ja se on minulla edelleen käytössä. Eli kaiken lisäksi vaate kierrätetty.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
50-luvulta peräisin oleva mekko. Ei onneksi usein ole käytössä, hautajaisissa vain.
Minulla on myös hautajaiskäytössä mekko, joka on suunnilleen vuodelta 1945.
Moniakin, olen saman kokoinen nyt 37v kun olin 19v.
Moniakin H&M vaatteita noin vuodelta 2003.
Ralph Lauren paksu lampaanvillapaita jostan 80-luvulta. Vintage mekkoja 50-luvulta. Jne
Kaikki hyväkuntoisia, olen tästä tarkka. Miksi ostaa uutta kun esim vanhat villapaidat ovat laadukkaampia.
91 ostettu teepaita hupulla. Klassinen sen ajan rele. Ja aivan kunnossa, joka on uskomatonta.
60-luvulla äitini isälle neuloma villatakki jonka olen ominut käyttööni.
Jos ei oteta vaatteiden oikeaa ikää huomioon vaan niiden ikä minun käytössäni, niin varmaan äidiltä saatu hänen vanha hame joskus lukion aikana kymmenisen vuotta sitten. On muitakin lukioajan vaatteita, mutta tuo tuli ekana mieleen.
Käytin pitkään farkkuja, jotka ostin 15-vuotiaana. Sopivat vieläkin hyvin, mutta heitin ne vastikään pois koska lahkeet olivat liian kuluneet.
Käytän näin 34-vuotiaana edelleen samoja yöpaitoja kuin ala-asteella ollessani. Ne ovat "omista" vaatteista vanhimpia, sitten on vielä ne äidiltä saadut ja kirpparilöydöt toki...
Mummun vanha mekko 60-luvulta. Sitä on ihana käyttää kesäisin, usein joku tulee kommentoimaan, että itsellä tai äidillä on ollut samantapainen.
Itse ostamistani vaatteista tulee mieleen klassinen sinivalkoraidallinen kesähame, jonka arvelen olevan 13 vuotta vanha.
2008 ostettu hm:n ohut collegetakki, en raaski luopua, tykkään ja käytän melkein joka päivä kotona ja ulkoillessa, varmaan ihmiset tunnistaa minut paremmin siitä takista kuin naamasta.
Vanhin on varmaan äitini 70-luvulla ostama nahkainen liivimekko. Ollut minulla käytössä 90-luvun puolivälistä asti ja edelleen minusta todella hieno.
Voi niitä on paljon. Monta vuotta vanha talvitakki.
Räätälin vuonna 1930 eräälle luutnantille tekemä pitkä nilkkoihin asti ulottuva 7 kg painava upseerimantteli talvitakkina. Mies oli jäänyt majurina eläkkeelle. Poistin arvomerkit ennen käyttöä.
Äitini vanha nahkatrenssi, Pohjanmaan Turkis, noin vuodelta 1975. Olen käyttänyt sitä noin 20 vuotta välikausitakkina, kovalla käytöllä.
Beavers-farkkutakki vuodelta 1986.
Henkkamaukan vaatteista täytyy mainita ohut slimmi ja pitkähkö villakangastakki vuodelta 2000. Väri pale pink, sellainen haalea viileä pinkki. Kangas ei ole mennyt miksikään. Takkia kiitellään usein.
Samoin Henkkamaukalta puvillainen armytakki vuodelta 2000. Olen käyttänyt paljon ulkoillessani ja pyöräillessäni. Kuin uusi, ei minkäänlaista kulumaa lukuisista pesuista huolimatta.
Täytyy siis todeta, että H & M:llä on ainakin ollut myös todella kestäviä vaatteita.
Haglöfsin Gore-housut, ostovuosi 2008
Marmotin Gore-takki, ostovuosi 2008
Rukan vaatteita ovat joskus aavistuksen jälkeen kun ehtoollisleipä takerteli kurkussa rippikoulun jälkeen jolloin valmistuin kirkollisveronmaksajaksi. Sinne katosi sekin laatumerkki ulkomaiden halpatyövoimaloihin kuten moni muukin suomalainen laatutuote
varmaan menkkapikkarit jotka oon ostanu joskus 14-vuotiaana, eli 8 vuotta vanhat.