Soitin tänään poliisit leikkipuistoon.
Olimme siis isossa leikkipuistossa lasten kanssa. Ihan telineiden vieressä oli iso joukko (noinen kymmenen) nuorta, iältään ehkä nipinapin 15v. Joka toisella oli tupakit kädessä, kauhea haju siitä tietenkin lähti ja se leijaili suoraan leikkitelineisiin.
Muksut eivät voineet mennä (eivät varmaan uskaltaneet tai sitten vanhemmat olivat kieltäneet menemästä. En minääkään omiani sinne päästänyt.) leikkimään telineisiin. Koska kukaan muu ei tehnyt mitään, minä kävin ystävällisesti pyytämässä, että josko nuoret voisivat siirtyä muualle tupakoimaan. Vastauksena oli haistattelua. Ehkä joku oli jo käynyt huomauttamassa asiasta ja saanut saman vastauksen.
Huomasin, että nuorilla oli myös alkoholia mukaan, yksi avasi siinä ihan rempseästi kaljatölkin. Menin vähän sivummalle ja soitin poliisit, jotka tulivatkin aika nopeasti. Me siirryimme siinä vaiheessa toisaalle, joten en tiedä, miten poliisit mahtoivat noiden nuorien kanssa toimia. Toivottavasti toimittivat kotiin (nuoret eivät kyllä vaikuttaneet humalaisilta vaikka pitivätkin kovaa ääntä).
Että tällaista tänä vappuna.
Kommentit (53)
Ohhoh, siis vappuna joku avasi rempseästi oluttölkin! Mihin tämä maailma on menossa! :O
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 21:57"]
Huoh, oletpa tympeän oloinen eukko. Missä nuoriso saisi mielestäsi hengailla, kun eivät näköjään puistossakaan enää saisi..? Järkyttävää. Toivottavasti en omalla asuinalueellani törmää koskaa tällaiseen nipotukseen.
[/quote]
Ap taas. Ei se hengailu vaan alkoholin juonti, joka tietääkseni on alaikäisiltä kielletty. Minun puolestani hengailkoot leikkipuistossa, kunhan menevät käryttelemään niitä tupakoitaan kauemmaksi leikkipaikasta ja osaavat muutoinkin käyttäytyä.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 21:57"]
Huoh, oletpa tympeän oloinen eukko. Missä nuoriso saisi mielestäsi hengailla, kun eivät näköjään puistossakaan enää saisi..? Järkyttävää. Toivottavasti en omalla asuinalueellani törmää koskaa tällaiseen nipotukseen.
[/quote]
Ai leikkipuistossa??? Kyllähän sitä puistossa, muttei leikkipuistossa oikein. Noloahan se on.
Hyvä. Leikkipaikat lapsille. Öykkäreille annoit opetuksen, ehkä sen ansiosta älyävät jatkossa katsoa sopivimmat paikat. Noin kaikkien pitäisi vastaavassa tilanteessa toimia. Hyvää vappua!
Mitä laitonta siinä tapahtui? Nuoriso tupakoi, sinulla ei aavistustakaan nuorten iästä. Ei tappelua, ilkivaltaa jne. Paikalla aikuisia kuten sinä.
Ei ihme, että poliisia ei saa oikeita rikoksia tutkimaan, kun mammat haluaa erikoispalvelua.
Mielestäni nuorison ei kuulu hengailla, eikä ainakaan tupakoidan ja juoda alkoholia lapsille tarkoitettujen välineiden/telineiden välittömässä läheisyydessä.
Vai miten moni yeistä tykkää siitä, että leikkikentällä on joka paikka täynnä tupakantumppeja ja lasinsiruja?
Kyllä nuorisolla on varmasti muitakin paikkoja hengailla kuin lasten leikkipaikat. Teit ap aivan oikein. Ja hyvä, että poliisit oikeasti saapuivat paikalle.
Minustakin ap toimi oikein. Toki 15-vuotiaat ovat juurikin lapsia ja sopivat sikäli aivan hyvin leikkipuistoon, mutta LEIKKIMÄÄN, ei tupakoimaan, ryyppäämään ja haittaamaan muiden lasten leikkejä.
Täällä äänessä vissiin mammat, joiden omat kersat on eilen ja tänään olleet lähileikkipuistossa kittaamassa mamman ostamaa kaljaa.
Hyvä ap. Menkööt muualle juomaan, polttamaan, räkimään ja sotkemaan. Hyvä paikka tähän on vaikka oma piha, oman äidin silmien alle...
Aivan oikein teit. Ei teinien tai kenenkään aikuisenkaan tarvitse lasten leikkipaikalla juopotella.
Ap on elämäänsä kyllystänyt yksinäinen eukko, joka kostaa vappua juhliville nuorille soittamalla poliisit paikalle. Mikset ap ollut lapsinesi joissain lasten vappujuhlissa? Ai niin, ei sua oltu kutsuttu vaan jouduit kökkimään samassa puistossa kuin jokaisena arkipäivänäsi.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 22:25"]

Samaa mieltä, kaikenlaisia katkeroituneita muumioita sitä onkin liikkeellä.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 22:25"]
Ap on elämäänsä kyllystänyt yksinäinen eukko, joka kostaa vappua juhliville nuorille soittamalla poliisit paikalle. Mikset ap ollut lapsinesi joissain lasten vappujuhlissa? Ai niin, ei sua oltu kutsuttu vaan jouduit kökkimään samassa puistossa kuin jokaisena arkipäivänäsi.
[/quote]
Sinä siltä vaikutat ;)
Hyvä vain, että joku edes YRITTÄÄ!
Ei omista teini vuosista ole kovin kauaa aikaa, silloin jo pidin "palopuheita" rikotuista pulloista ja pienten lasten leikkipaikkojen sotkemisesta. Olin kova ryyppäämään ja taisin haistatellakin aikuisille, tupakoinkin, mutta kyllä joka teinillä pitäisi sen verra olla järkeä päässä ettei tosiaan pienten lasten leikkipaikalle mennä viskomaan tupakan tumppeja jne. Kaljapullotkin yleensä jäävät niille sijoilleen tyhjinä eikä niitä kuskata pois.
Mutta, vaikka olin mikä olin, sain kuitenkin jonkinlaisen kasvatuksen. Nykyteinejä ei tunnu aikuiset edes yrittävän kasvattaa ajattelemaan myös muita.
Ja jos ne vanhemmat eivät välitä, on hyvä että joku muu välittää.
Tiedättekö mitä tupakantumpit syötyinä tekevät lapselle? Ne ovat hengenvaarallisia!! Lasten leikkipaikoille eivät tupakoivat teinit eikä tupakantumpit kuulu! Saatika sitten juopottelevat teinit. Miettikää vahän!
Ap teki ihan oikein soittaessaan virkavallan paikalle.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 22:31"]

Hei lehmä, onkohan ihan oikea hetki ruveta saarnaamaan nuorille Vappupäivänä?
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 22:33"]

Veikkaan että ne on nämä vapaan kasvatuksen kannattajat joiden mielestä teinit saavat sotkea pienten lasten leikkipaikat.
Mutta siivoamaan niitä äitejä ei saa kun oma kullannuppu käy vähän sotkemassa <3
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 22:34"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 22:31"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 22:25"]
Ap on elämäänsä kyllystänyt yksinäinen eukko, joka kostaa vappua juhliville nuorille soittamalla poliisit paikalle. Mikset ap ollut lapsinesi joissain lasten vappujuhlissa? Ai niin, ei sua oltu kutsuttu vaan jouduit kökkimään samassa puistossa kuin jokaisena arkipäivänäsi.
[/quote]
Sinä siltä vaikutat ;)
Hyvä vain, että joku edes YRITTÄÄ!
Ei omista teini vuosista ole kovin kauaa aikaa, silloin jo pidin "palopuheita" rikotuista pulloista ja pienten lasten leikkipaikkojen sotkemisesta. Olin kova ryyppäämään ja taisin haistatellakin aikuisille, tupakoinkin, mutta kyllä joka teinillä pitäisi sen verra olla järkeä päässä ettei tosiaan pienten lasten leikkipaikalle mennä viskomaan tupakan tumppeja jne. Kaljapullotkin yleensä jäävät niille sijoilleen tyhjinä eikä niitä kuskata pois.
Mutta, vaikka olin mikä olin, sain kuitenkin jonkinlaisen kasvatuksen. Nykyteinejä ei tunnu aikuiset edes yrittävän kasvattaa ajattelemaan myös muita.
Ja jos ne vanhemmat eivät välitä, on hyvä että joku muu välittää.
[/quote]
Hei lehmä, onkohan ihan oikea hetki ruveta saarnaamaan nuorille Vappupäivänä?
[/quote]
Vau! Ihminen joka ei tiedä mikä on lehmä xD
Sama se sille päivälle on, lasten leikkipaikka on leikkipaikka. Ryyppypaikkoja voi etsiä muualta.
Soitan itse poliisin aina jos näen alaikäisiä viinaksien kanssa (ja mopojen ja viinasten).
Hyvä ap! Oikein teit!
Leikkipaikalle ei kuulu tupakanpoltto, tumpit tai alkoholin käyttö. Muuten toki saavat nuoretkin leikkipaikalla olla.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 22:33"]
Tiedättekö mitä tupakantumpit syötyinä tekevät lapselle? Ne ovat hengenvaarallisia!! Lasten leikkipaikoille eivät tupakoivat teinit eikä tupakantumpit kuulu! Saatika sitten juopottelevat teinit. Miettikää vahän!
Ap teki ihan oikein soittaessaan virkavallan paikalle.
[/quote]
Aha. Huomenna pitää soittaa leikkipuistoon poliisit, koska siellä ainakin 5 äitiä tupakoi. Sehän on kiellettyä, oli ikä mikä tahansa.