Mies sanoo, että mun pitää alkaa nauttia seksistä
Että pitäis saada orgasmi ja pitäis olla muutakin kuin pakkopullaa.
Mies sanoi, että mun pitää lakata projisoimasta maha-syndroomani meidän seksielämään.
Olisi helpommin sanottu kuin tehty. Minulla ei vain ole tarpeeksi aikaa, että saisin treenattua itseni timmiksi. On 8 tuntia päivässä työ, tunnin työmatka, opinnot, neljä lasta, koira, 150 neliön omakotitalo ja iso piha. Olen yrittänyt käydä salilla tai jumpassa, mutta se kaatuu aina siihen, että on pakko tehdä koulutöitä tai mies kokee, että en ole tarpeeksi perheen kanssa. Painan noin 66 kg eli on melkein 10 kiloa ylimääräistä ja vatsanahka on oksettava löysä lurppo raskausarpien jälkeen. Samanlainen löysä lurppo on alapääkin, naama on huoliryppyjen uurtama, takapuoleen alkaa tulla selluliittia. Olen kaikin puolin oksettava, mutta aikaa sen korjaamiseen ei ole tarpeeksi. Pimeässä ei mies halua seksiä harrastaa.
En minä tiedä, miten voin alkaa nauttia seksistä, kun se ei tunnu hyvältä. Ja miten voisin saada orgasmin, kun ei tee yhtään mieli.
Olen kuitenkin yrittänyt esittää seksissä mukana olemista, mutta eihän se oikein uskottavasti onnistu, jos mies yrittää jotain ihme temppuilua pitkän kaavan mukaan.
Kommentit (46)
Oletteko kokeilleet känniseksiä? Monesti humalassa olo on rentoutuneempi, joten myös seksistä on helpompaa nauttia. Vaikutat kovin estoiselta henkilöltä, mistä on seksielämässä haittaa. Alkoholi voisi myös purkaa näitä estojasi.
Kommentteja edellisiin:
Ollaan kokeiltu känniseksiä. Se olikin monta vuotta sellainen juttu, että silloin onnistui. Enää ei sekään. Mua jotenkin oksettaa kaikki fantasiat ja seksilelut ja hiplailut nykyään. Ne tuntuu vaan teennäiseltä ja epätodellisilta. Jotenkin ristiriita todellisuuden ja kuvitelmien välillä on kasvanut ihan liian suureksi. MInä en oikeastaan halua että mua kosketaan, se kutittaa ja ällöttää, kun toisen käsi menee mun läskejä pitkin. En tykkää suuseksistä (itselleni), se on ällöttävää ja kutittaa, itsekään en laittaisi suutani itseeni, oksettavaa. Inhottaa liukkari, limaista, ällöttävää.
Tykkään miehestäni, hän on komea, tuoksuu hyvältä, on lämmin ei hikinen, on ystävällinen ja tekee kyllä mielellään mistä vain arvelee minun tykkäävän. Minä en vain tykkää enää mistään. Korostan siis, että mies ei painosta minua mihinkään. Hän on vain ymmärrettävästi kyllästynyt ja turhautunut siihen, että oksetan itseäni niin paljon, että se tappaa minun seksihaluni.
ap
P.S. vastaaja nro 41, ap on av-slangia ja tarkoittaa ketjun aloittajaa = AlkuPeräinen ;) Ja av on sitten Aihe Vapaa.
Meilla on vain kanniseksia. Mies on komea ja puoleensavetava, mina lihava ja hikinen. Silti hyvin mennyt ja seksielama kukoistaa.
kyllä monet rumatkin haluavat seksiä, eli ongelmasi ei ole rumuus verrattuna kauneusihanteeseemme.
Veikkaan että ongelma on monilla ja se on varmaan vähän biologinen. Nainen on saanut lapset ja nyt ei seksi ole päällimmäinen halu elämässä, vaan on kaikkea muuta, joka täyttää elämän. Nuoren naisen halu on usein pohjimmiltaan lisääntymistarvetta. Me olemme eläimiä, vaikka se usein unohtuukin. Miehen tiedostamaton lisääntymisvietti ei katoa iän myötä samalla tavalla, iäkäs isä on biologisesti tarkoituksenmukainen, vakavarainen elättäjä... mikään mainonta& markkinointi, puumanainen-villitys eikä cosmopolitan-lehti ei voi pyyhkiä pois eläimellisiä viettejämme, eikä edes ehkäisy. Enkä siis tarkoita, että miehesi haluaisi enää lisää kakaroita, vaan ihan vaan sen kiiman taustalla on kuitenkin tällainen biologinen seikka (vaikka on ehkäisy ja järjen ääni, ettei enempää mukuloita enää, kiitos)
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 08:29"]
Joo, kyllähän se olisi kiva, jos voisin tykätä seksistä. Mutta ongelma vain on se, että en pysty, enkä tiedä miten pystyisin. En ole tykännyt itsestäni koskaan....
ap
[/quote]
Tuossa se olennainen tulikin. Todellinen ongelma ei suinkaan ole vatsasi vaan se, että sinä et ole koskaan hyväksynyt itseäsi sellaisena kuin sinä olet.
Mutta älä menetä toivoasi. Kun vanhenet, rypistyt ja rupsahdat, huomaat jonakin päivänä että kaikki on mennyttä - eli silloin sinun ei tarvitse enää vaatia itseltäsi mahdottomia vaan voit hyväksyä oman olemuksesi ja taas nauttia seksistä.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 12:32"]
Kävin äsken salilla ja niistä kahdestakymmenestä naisesta yksi oli sellainen jonka kanssa voisi edes kuvitella mitään intiimiä. Kun pitää itsensä kunnossa niin tuntee itsensä seksikkääksi.
t. Mies 29v
[/quote]
Valitettavasti yksikään niistä kahdestakymmenestä naisesta ei voisi kuvitellakaan kanssasi mitään intiimiä. Jos on älykäs mies, naiset pitävät seksikkäänä.