Kuinka moni teistä kummeista on oikeasti antanut kristillistä kasvatusta?

No en minä ainakaan kun kummilapsen isä ei sellaista tahdo.

Vierailija kirjoitti:

Heh, oma kummini on pesunkestävä narsisti joka paljastui kieroksi varkaaksi, joka on jo useamman vuoden käyttänyt isovanhempiamme hyväksi.

En nyt muista mutta oletan ettei tuollainen ole kirkon opetusten mukaista. Naurattaa se ironia tässä.

Mutta hei, eikö narsismi ole sairaus? Onko saanut oikein diagnoosin? Pilkkaat sairasta ihmistä.

Tuo ekaksi kuvaamasi on kyllä ihan tavallista ja hyvää, vastuullisen aikuisen antamaa kasvatusta. Jälkipuolisko tunnustettakoon kristilliseksi kasvatukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kristillistä kasvatusta on se ihan tavallinen elämä: osoittaa, että lapsi on tärkeä, ja esim. kyselee hänen kuulumisiaan. Näin on sekä mallina siitä, että miten toimitaan toisten kanssa, että ositetaan, että lapsi on tärkeä. Jos lapsi ei ole aikuiselle tärkeä, niin miten lapsi kokisi olevansa Jumalalle tärkeä?

Tietopuolista: Olen käynyt muutamassa perhemessussa, lasten tapahtumassa, perheleirille otin kummilapsen mukaan. Aikoinaan annoin lahjaksi myös lapsen Raamatun ja iltarukouskuution. Muuten on lahjaksi annettu sitä, mikä on ollut lapsen/nuoren toiveissa.

Nojaa, vanhin kummilapseni on ollut jo melko nuoresta ateisti, toki keskustelen hänen kanssaan myös filosofisemmista kysymyksistä, joten jos ei hengellistä niin ainakin henkistä ravintoa on tarjolla. Seuraavaksi vanhin kummilapsi ei ole osoittanut minkäänlaista uskonnollista kiinnostusta mihinkään suuntaan, ja joka tapauksessa uskonnollinen kasvatus kuuluu hänen tapauksessaan uskovaisten isovanhempien rooteliin. Kummipoikani tulee varmaan olemaan kiinnostunut hengellisistä asioista, mutta luultavasti hänellä ei ei ole kovin isoa taipumusta sen kummempaan uskonelämään (tai jos on, seurakunta ei tiedä mikä siihen iski), ja hän on sitä paitsi ortodoksi, joten uskon sisältökysymykset eivät ole minulle erityisen tuttuja. Pienimmän kummilapseni vanhemmat ovat ateisteja ja tirppa itse luonnontieteellisesti suuntaunut, joten luultavasti keskustelemme enemmän tieteestä ja tutkimisesta. Itse olen lähinnä agnostikko, mutta minusta on kiva olla kummitäti. 

Voi ainakin sanoa että kummina olen sentään tutustunut kummilapsiini henkilöinä.

Mitä ihmeen höpinää tää on? Monet kirkon työntekijätkin elää "susipareina" terminologiaasi käyttäen. Avioliitto ei ole raamatullinen instituutio, vaan se on kehitetty joskus keskiajalla (?) omaisuuksien ja naisväestön hallitsemiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai susiparina! :D :D

Terkkuja sinne pimeälle keskiajalle!

Vierailija kirjoitti:

Mulla on jo melkein aikuinen kummilapsi, jota en ole nähnyt ristiäisten jälkeen. Tuen siis vanhempia heidän valitsemallaan tiellä. Eivät ole edes naimisissa vaan elelevät susiparina.

Miksi kastaa lapsi kirkon oppeihin, jollei itsekään halua elää niiden mukaan? Tekopyhää.

Sulle keskiaika on 2000 vuotta ennen.

Niin ja opettele lainaamaan oikein.

Perhemessussa ollaan oltu pariin otteeseen.

Oman lapseni kummi vei hänet kirkkoon lasten konserttiin.

Melko vähäistä, mutta lapsetkin on vielä tosi pieniä.

Vierailija kirjoitti:

Tuo ekaksi kuvaamasi on kyllä ihan tavallista ja hyvää, vastuullisen aikuisen antamaa kasvatusta. Jälkipuolisko tunnustettakoon kristilliseksi kasvatukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kristillistä kasvatusta on se ihan tavallinen elämä: osoittaa, että lapsi on tärkeä, ja esim. kyselee hänen kuulumisiaan. Näin on sekä mallina siitä, että miten toimitaan toisten kanssa, että ositetaan, että lapsi on tärkeä. Jos lapsi ei ole aikuiselle tärkeä, niin miten lapsi kokisi olevansa Jumalalle tärkeä?

Tietopuolista: Olen käynyt muutamassa perhemessussa, lasten tapahtumassa, perheleirille otin kummilapsen mukaan. Aikoinaan annoin lahjaksi myös lapsen Raamatun ja iltarukouskuution. Muuten on lahjaksi annettu sitä, mikä on ollut lapsen/nuoren toiveissa.

No tuota, myös alkupuoli nimenomaan on tunnistettavissa kristilliseksi.

Muslimimaan "tavallinen hyvä, vastuullisen aikuisen antama kasvatus" voi esimerkiksi tarkoittaa muita asioita.

En ole koskaan seksuaalisesti häirinnyt kummilapsiani enkä aio häiritä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ekaksi kuvaamasi on kyllä ihan tavallista ja hyvää, vastuullisen aikuisen antamaa kasvatusta. Jälkipuolisko tunnustettakoon kristilliseksi kasvatukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kristillistä kasvatusta on se ihan tavallinen elämä: osoittaa, että lapsi on tärkeä, ja esim. kyselee hänen kuulumisiaan. Näin on sekä mallina siitä, että miten toimitaan toisten kanssa, että ositetaan, että lapsi on tärkeä. Jos lapsi ei ole aikuiselle tärkeä, niin miten lapsi kokisi olevansa Jumalalle tärkeä?

Tietopuolista: Olen käynyt muutamassa perhemessussa, lasten tapahtumassa, perheleirille otin kummilapsen mukaan. Aikoinaan annoin lahjaksi myös lapsen Raamatun ja iltarukouskuution. Muuten on lahjaksi annettu sitä, mikä on ollut lapsen/nuoren toiveissa.

No tuota, myös alkupuoli nimenomaan on tunnistettavissa kristilliseksi.

Muslimimaan "tavallinen hyvä, vastuullisen aikuisen antama kasvatus" voi esimerkiksi tarkoittaa muita asioita.

Kyllä se on normaalia hyvän aikuisen antamaa kasvatusta. En väitä, ettei sitä voi sisällyttää omaan kristinuskon tulkintaansa myös, mutta sopii yhtälailla ateistiseen, humanistiseen maailmankatsomukseen.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan seksuaalisesti häirinnyt kummilapsiani enkä aio häiritä.

Hienoa! Kymmenen pistettä sulle.

Vierailija kirjoitti:

Tuo ekaksi kuvaamasi on kyllä ihan tavallista ja hyvää, vastuullisen aikuisen antamaa kasvatusta. Jälkipuolisko tunnustettakoon kristilliseksi kasvatukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kristillistä kasvatusta on se ihan tavallinen elämä: osoittaa, että lapsi on tärkeä, ja esim. kyselee hänen kuulumisiaan. Näin on sekä mallina siitä, että miten toimitaan toisten kanssa, että ositetaan, että lapsi on tärkeä. Jos lapsi ei ole aikuiselle tärkeä, niin miten lapsi kokisi olevansa Jumalalle tärkeä?

Tietopuolista: Olen käynyt muutamassa perhemessussa, lasten tapahtumassa, perheleirille otin kummilapsen mukaan. Aikoinaan annoin lahjaksi myös lapsen Raamatun ja iltarukouskuution. Muuten on lahjaksi annettu sitä, mikä on ollut lapsen/nuoren toiveissa.

Mitä höpöhöpöä tämä on? Kyllä se, että minä toimin mallina sille, että tee toiselle niin kuin itselle toisvoisit tehttävän, on kristillistä kasvatusta. Se, että sama ajatus on monissa filosofioissa ja uskonnoissa, ei poista sitä, että kristittynä minä kasvatan tällä samalla kristillisiin arvoihin. Kristillinen elämä on ihan sitä tavallista, hyvää elämää, jossa ratkaistaan ongelmia. 

Jeesuskaan ei opettanut lapsia, vaan otti heitä syliin, ja siunasi heitä. ei paasannut, ei vienyt synagogaan. Antoi aikaansa, antoi huomiota ja rukoili lasten puolesta, ei lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ekaksi kuvaamasi on kyllä ihan tavallista ja hyvää, vastuullisen aikuisen antamaa kasvatusta. Jälkipuolisko tunnustettakoon kristilliseksi kasvatukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kristillistä kasvatusta on se ihan tavallinen elämä: osoittaa, että lapsi on tärkeä, ja esim. kyselee hänen kuulumisiaan. Näin on sekä mallina siitä, että miten toimitaan toisten kanssa, että ositetaan, että lapsi on tärkeä. Jos lapsi ei ole aikuiselle tärkeä, niin miten lapsi kokisi olevansa Jumalalle tärkeä?

Tietopuolista: Olen käynyt muutamassa perhemessussa, lasten tapahtumassa, perheleirille otin kummilapsen mukaan. Aikoinaan annoin lahjaksi myös lapsen Raamatun ja iltarukouskuution. Muuten on lahjaksi annettu sitä, mikä on ollut lapsen/nuoren toiveissa.

No tuota, myös alkupuoli nimenomaan on tunnistettavissa kristilliseksi.

Muslimimaan "tavallinen hyvä, vastuullisen aikuisen antama kasvatus" voi esimerkiksi tarkoittaa muita asioita.

Kyllä se on normaalia hyvän aikuisen antamaa kasvatusta. En väitä, ettei sitä voi sisällyttää omaan kristinuskon tulkintaansa myös, mutta sopii yhtälailla ateistiseen, humanistiseen maailmankatsomukseen.

Ei vaan sinä et tajua sitä, että se on kristillistä kasvatusta. Samoja arvoja on toki monessa uskonnossa. Kristillinen elämä on suurimmaksi osaksi arkielämää, ei mitään kirkossa juoksemista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ekaksi kuvaamasi on kyllä ihan tavallista ja hyvää, vastuullisen aikuisen antamaa kasvatusta. Jälkipuolisko tunnustettakoon kristilliseksi kasvatukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kristillistä kasvatusta on se ihan tavallinen elämä: osoittaa, että lapsi on tärkeä, ja esim. kyselee hänen kuulumisiaan. Näin on sekä mallina siitä, että miten toimitaan toisten kanssa, että ositetaan, että lapsi on tärkeä. Jos lapsi ei ole aikuiselle tärkeä, niin miten lapsi kokisi olevansa Jumalalle tärkeä?

Tietopuolista: Olen käynyt muutamassa perhemessussa, lasten tapahtumassa, perheleirille otin kummilapsen mukaan. Aikoinaan annoin lahjaksi myös lapsen Raamatun ja iltarukouskuution. Muuten on lahjaksi annettu sitä, mikä on ollut lapsen/nuoren toiveissa.

No tuota, myös alkupuoli nimenomaan on tunnistettavissa kristilliseksi.

Muslimimaan "tavallinen hyvä, vastuullisen aikuisen antama kasvatus" voi esimerkiksi tarkoittaa muita asioita.

Kyllä se on normaalia hyvän aikuisen antamaa kasvatusta. En väitä, ettei sitä voi sisällyttää omaan kristinuskon tulkintaansa myös, mutta sopii yhtälailla ateistiseen, humanistiseen maailmankatsomukseen.

Kyllä lähimmäisestä välittämisen arvot tulevat pitkälti kristinuskosta. Siitä voidaan sitten napsia asioita ja sitä hyvää mitä se on tuottanut, ja väittää sitä humanismin tai minkä tahansa muun aikaansaannokseksi. Mutta ei tämä epäkohta minua huoleta, kristittynä uskon kuten Raamattu antaa ymmärtää, lopulta jokaisen aikaansaannos tulee näkyviin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ekaksi kuvaamasi on kyllä ihan tavallista ja hyvää, vastuullisen aikuisen antamaa kasvatusta. Jälkipuolisko tunnustettakoon kristilliseksi kasvatukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kristillistä kasvatusta on se ihan tavallinen elämä: osoittaa, että lapsi on tärkeä, ja esim. kyselee hänen kuulumisiaan. Näin on sekä mallina siitä, että miten toimitaan toisten kanssa, että ositetaan, että lapsi on tärkeä. Jos lapsi ei ole aikuiselle tärkeä, niin miten lapsi kokisi olevansa Jumalalle tärkeä?

Tietopuolista: Olen käynyt muutamassa perhemessussa, lasten tapahtumassa, perheleirille otin kummilapsen mukaan. Aikoinaan annoin lahjaksi myös lapsen Raamatun ja iltarukouskuution. Muuten on lahjaksi annettu sitä, mikä on ollut lapsen/nuoren toiveissa.

Mitä höpöhöpöä tämä on? Kyllä se, että minä toimin mallina sille, että tee toiselle niin kuin itselle toisvoisit tehttävän, on kristillistä kasvatusta. Se, että sama ajatus on monissa filosofioissa ja uskonnoissa, ei poista sitä, että kristittynä minä kasvatan tällä samalla kristillisiin arvoihin. Kristillinen elämä on ihan sitä tavallista, hyvää elämää, jossa ratkaistaan ongelmia. 

Jeesuskaan ei opettanut lapsia, vaan otti heitä syliin, ja siunasi heitä. ei paasannut, ei vienyt synagogaan. Antoi aikaansa, antoi huomiota ja rukoili lasten puolesta, ei lasten kanssa.

Sama ajatus esiintyy useammissa moraalisfilosofisissa suuntauksissa. Turha omia tällaisia kristillisyyden omaisuudeksi. Useimmat Raamatun hyvät opit ovat kyllä ihan yleisinhimillisiä hyveitä. Niihin on helppo päätyä ihan toisenlaisestakin ajattelusta päin.

Voit kyllä uskotella itsellesi, että kyseessä on nimenomaan kristinuskon hyve. Siitä tulee varmasti parempi mieli ja kokemus paremmasta ihmisyydestä myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ekaksi kuvaamasi on kyllä ihan tavallista ja hyvää, vastuullisen aikuisen antamaa kasvatusta. Jälkipuolisko tunnustettakoon kristilliseksi kasvatukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kristillistä kasvatusta on se ihan tavallinen elämä: osoittaa, että lapsi on tärkeä, ja esim. kyselee hänen kuulumisiaan. Näin on sekä mallina siitä, että miten toimitaan toisten kanssa, että ositetaan, että lapsi on tärkeä. Jos lapsi ei ole aikuiselle tärkeä, niin miten lapsi kokisi olevansa Jumalalle tärkeä?

Tietopuolista: Olen käynyt muutamassa perhemessussa, lasten tapahtumassa, perheleirille otin kummilapsen mukaan. Aikoinaan annoin lahjaksi myös lapsen Raamatun ja iltarukouskuution. Muuten on lahjaksi annettu sitä, mikä on ollut lapsen/nuoren toiveissa.

Mitä höpöhöpöä tämä on? Kyllä se, että minä toimin mallina sille, että tee toiselle niin kuin itselle toisvoisit tehttävän, on kristillistä kasvatusta. Se, että sama ajatus on monissa filosofioissa ja uskonnoissa, ei poista sitä, että kristittynä minä kasvatan tällä samalla kristillisiin arvoihin. Kristillinen elämä on ihan sitä tavallista, hyvää elämää, jossa ratkaistaan ongelmia. 

Jeesuskaan ei opettanut lapsia, vaan otti heitä syliin, ja siunasi heitä. ei paasannut, ei vienyt synagogaan. Antoi aikaansa, antoi huomiota ja rukoili lasten puolesta, ei lasten kanssa.

Sama ajatus esiintyy useammissa moraalisfilosofisissa suuntauksissa. Turha omia tällaisia kristillisyyden omaisuudeksi. Useimmat Raamatun hyvät opit ovat kyllä ihan yleisinhimillisiä hyveitä. Niihin on helppo päätyä ihan toisenlaisestakin ajattelusta päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ekaksi kuvaamasi on kyllä ihan tavallista ja hyvää, vastuullisen aikuisen antamaa kasvatusta. Jälkipuolisko tunnustettakoon kristilliseksi kasvatukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kristillistä kasvatusta on se ihan tavallinen elämä: osoittaa, että lapsi on tärkeä, ja esim. kyselee hänen kuulumisiaan. Näin on sekä mallina siitä, että miten toimitaan toisten kanssa, että ositetaan, että lapsi on tärkeä. Jos lapsi ei ole aikuiselle tärkeä, niin miten lapsi kokisi olevansa Jumalalle tärkeä?

Tietopuolista: Olen käynyt muutamassa perhemessussa, lasten tapahtumassa, perheleirille otin kummilapsen mukaan. Aikoinaan annoin lahjaksi myös lapsen Raamatun ja iltarukouskuution. Muuten on lahjaksi annettu sitä, mikä on ollut lapsen/nuoren toiveissa.

Mitä höpöhöpöä tämä on? Kyllä se, että minä toimin mallina sille, että tee toiselle niin kuin itselle toisvoisit tehttävän, on kristillistä kasvatusta. Se, että sama ajatus on monissa filosofioissa ja uskonnoissa, ei poista sitä, että kristittynä minä kasvatan tällä samalla kristillisiin arvoihin. Kristillinen elämä on ihan sitä tavallista, hyvää elämää, jossa ratkaistaan ongelmia. 

Jeesuskaan ei opettanut lapsia, vaan otti heitä syliin, ja siunasi heitä. ei paasannut, ei vienyt synagogaan. Antoi aikaansa, antoi huomiota ja rukoili lasten puolesta, ei lasten kanssa.

Sama ajatus esiintyy useammissa moraalisfilosofisissa suuntauksissa. Turha omia tällaisia kristillisyyden omaisuudeksi. Useimmat Raamatun hyvät opit ovat kyllä ihan yleisinhimillisiä hyveitä. Niihin on helppo päätyä ihan toisenlaisestakin ajattelusta päin.

En ole mitenkään omimassa. Muutenhan sinä olisit omimassa niitä kristillisiä arvoja. Minä lähden kasvattamaan kristillisistä arvoista lähtien: Siellä kerrotaan rakkauden lultaisesta säännöstä yms. Sinä lähdet vaikka humanistisista arvoista ( joihin on kristilliset ja juutalaiset arvot vaikuttaneet paljon), ja samoja arvoja käsittelet. Kukaan ei ole omimassa mitään, mutta opettaa samoja/samankaltaisia asioita, koska suurimmat arvot kuten rakkaus, itsensä kieltäminen, armo, anteeksiantamus yms ovat toisaalta omia juuri jokaisessa uskonnossa, ja toisaalta universaalia jokaiselle ihmiselle.

Vierailija kirjoitti:

Voit kyllä uskotella itsellesi, että kyseessä on nimenomaan kristinuskon hyve. Siitä tulee varmasti parempi mieli ja kokemus paremmasta ihmisyydestä myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ekaksi kuvaamasi on kyllä ihan tavallista ja hyvää, vastuullisen aikuisen antamaa kasvatusta. Jälkipuolisko tunnustettakoon kristilliseksi kasvatukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kristillistä kasvatusta on se ihan tavallinen elämä: osoittaa, että lapsi on tärkeä, ja esim. kyselee hänen kuulumisiaan. Näin on sekä mallina siitä, että miten toimitaan toisten kanssa, että ositetaan, että lapsi on tärkeä. Jos lapsi ei ole aikuiselle tärkeä, niin miten lapsi kokisi olevansa Jumalalle tärkeä?

Tietopuolista: Olen käynyt muutamassa perhemessussa, lasten tapahtumassa, perheleirille otin kummilapsen mukaan. Aikoinaan annoin lahjaksi myös lapsen Raamatun ja iltarukouskuution. Muuten on lahjaksi annettu sitä, mikä on ollut lapsen/nuoren toiveissa.

Mitä höpöhöpöä tämä on? Kyllä se, että minä toimin mallina sille, että tee toiselle niin kuin itselle toisvoisit tehttävän, on kristillistä kasvatusta. Se, että sama ajatus on monissa filosofioissa ja uskonnoissa, ei poista sitä, että kristittynä minä kasvatan tällä samalla kristillisiin arvoihin. Kristillinen elämä on ihan sitä tavallista, hyvää elämää, jossa ratkaistaan ongelmia. 

Jeesuskaan ei opettanut lapsia, vaan otti heitä syliin, ja siunasi heitä. ei paasannut, ei vienyt synagogaan. Antoi aikaansa, antoi huomiota ja rukoili lasten puolesta, ei lasten kanssa.

Sama ajatus esiintyy useammissa moraalisfilosofisissa suuntauksissa. Turha omia tällaisia kristillisyyden omaisuudeksi. Useimmat Raamatun hyvät opit ovat kyllä ihan yleisinhimillisiä hyveitä. Niihin on helppo päätyä ihan toisenlaisestakin ajattelusta päin.

Ei, vaan kyse on ihan vaan siitä mikä on totta ja mikä ei ole totta. Meille tämä ei ole egokysymys, itsensä kun tulee kieltää.

Vierailija kirjoitti:

Voit kyllä uskotella itsellesi, että kyseessä on nimenomaan kristinuskon hyve. Siitä tulee varmasti parempi mieli ja kokemus paremmasta ihmisyydestä myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ekaksi kuvaamasi on kyllä ihan tavallista ja hyvää, vastuullisen aikuisen antamaa kasvatusta. Jälkipuolisko tunnustettakoon kristilliseksi kasvatukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kristillistä kasvatusta on se ihan tavallinen elämä: osoittaa, että lapsi on tärkeä, ja esim. kyselee hänen kuulumisiaan. Näin on sekä mallina siitä, että miten toimitaan toisten kanssa, että ositetaan, että lapsi on tärkeä. Jos lapsi ei ole aikuiselle tärkeä, niin miten lapsi kokisi olevansa Jumalalle tärkeä?

Tietopuolista: Olen käynyt muutamassa perhemessussa, lasten tapahtumassa, perheleirille otin kummilapsen mukaan. Aikoinaan annoin lahjaksi myös lapsen Raamatun ja iltarukouskuution. Muuten on lahjaksi annettu sitä, mikä on ollut lapsen/nuoren toiveissa.

Mitä höpöhöpöä tämä on? Kyllä se, että minä toimin mallina sille, että tee toiselle niin kuin itselle toisvoisit tehttävän, on kristillistä kasvatusta. Se, että sama ajatus on monissa filosofioissa ja uskonnoissa, ei poista sitä, että kristittynä minä kasvatan tällä samalla kristillisiin arvoihin. Kristillinen elämä on ihan sitä tavallista, hyvää elämää, jossa ratkaistaan ongelmia. 

Jeesuskaan ei opettanut lapsia, vaan otti heitä syliin, ja siunasi heitä. ei paasannut, ei vienyt synagogaan. Antoi aikaansa, antoi huomiota ja rukoili lasten puolesta, ei lasten kanssa.

Sama ajatus esiintyy useammissa moraalisfilosofisissa suuntauksissa. Turha omia tällaisia kristillisyyden omaisuudeksi. Useimmat Raamatun hyvät opit ovat kyllä ihan yleisinhimillisiä hyveitä. Niihin on helppo päätyä ihan toisenlaisestakin ajattelusta päin.

Kuten jo sanottu: sinä laitat minun suuhuni sen, että se olisi vain kristillinen hyve. Ei ole. Minä vain lähden niistä kristinuskon kirjoituksista, ja siksi se on kristillistä kasvatusta. Samoin joku muu lähtee esim. hindulaisista kirjoituksista, ja on osaksi hindulaista kasvatusta.

Kristillistä kasvatusta ei ole vain opillinen aines, vaan se elämä. anteeksianto ja armo tavallisessa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ekaksi kuvaamasi on kyllä ihan tavallista ja hyvää, vastuullisen aikuisen antamaa kasvatusta. Jälkipuolisko tunnustettakoon kristilliseksi kasvatukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kristillistä kasvatusta on se ihan tavallinen elämä: osoittaa, että lapsi on tärkeä, ja esim. kyselee hänen kuulumisiaan. Näin on sekä mallina siitä, että miten toimitaan toisten kanssa, että ositetaan, että lapsi on tärkeä. Jos lapsi ei ole aikuiselle tärkeä, niin miten lapsi kokisi olevansa Jumalalle tärkeä?

Tietopuolista: Olen käynyt muutamassa perhemessussa, lasten tapahtumassa, perheleirille otin kummilapsen mukaan. Aikoinaan annoin lahjaksi myös lapsen Raamatun ja iltarukouskuution. Muuten on lahjaksi annettu sitä, mikä on ollut lapsen/nuoren toiveissa.

No tuota, myös alkupuoli nimenomaan on tunnistettavissa kristilliseksi.

Muslimimaan "tavallinen hyvä, vastuullisen aikuisen antama kasvatus" voi esimerkiksi tarkoittaa muita asioita.

Kyllä se on normaalia hyvän aikuisen antamaa kasvatusta. En väitä, ettei sitä voi sisällyttää omaan kristinuskon tulkintaansa myös, mutta sopii yhtälailla ateistiseen, humanistiseen maailmankatsomukseen.

Ei vaan sinä et tajua sitä, että se on kristillistä kasvatusta. Samoja arvoja on toki monessa uskonnossa. Kristillinen elämä on suurimmaksi osaksi arkielämää, ei mitään kirkossa juoksemista.

On tottakai suurimmaksi osaksi arkielämää, jossa on kylläkin suureksi osaksi samoja arvoja kuin ei-kristillisessäkin arkielämässä. Anteeksi nyt pikku provokaatio, mutta minun mielestäni tuo arkielämän korostaminen on kuitenkin vähän pakenemista siitä, ettei ole pokkaa opettaa sitä uskonnollista diipadaapaa totuutena.

Vierailija kirjoitti:

Niin, onko joku antanut?

Kyllä minä olen antanut molemmille kummilapsilleni, sekä pojalle, että tytölle oikeaa kristillisträ kasvatusta -  mutta ne ryökäleet ryhtyivät oikein kapinallisuuttaan nuorempana vastustamaan kristillisyyttä.

Nykyään ovat palanneet pahoilta teiltään ja jo myöntävät, että "oli se täti sittenkin oikeasssa".