Lue keskustelun säännöt.
Ei äiti eikä mikään
06.07.2020 |
Erosin kolme vuotta sitten jatkuvasti minua pettäneestä miehestä. Olin tuolloin todella masentunut ja kyvytön näkemään itselleni jotain arvoa. Suojelisin tinder-maailmaan ja koin sen kuin karkkikaupaksi. Minulla löytyikin markkina-arvoa. Aika äkkiä löysin nykyisen kumppanin, joka on läsnä elämässäni vahvasti.
Lapseni tulee tänään. Asuu vanhempiensa kanssa vuoroviikoin. Isän suvulla on kiinteä ja iso suku. Meillä pieni. Tiedän, kun lapsi taas tulee (teini) hän kiukuttelee kaikesta. Isän luona on kaikki paremmin... Taustastani johtuen koen itseni tosi huonoksi ja joskus uskon lastani. Isä ei ole koskaan kunnioittanut minua äitinä. En usko, että hänelle se olisi edes mahdollista. Niin paljon uusi perhe on häntä sokaissut. Miten päästä äitimoodiin? Minäkin varmaan olen lapselle tärkeä vaikka otankin vastaan kaiken paskan? Minua tavataan vain säälistä?
Kommentit (6)
Voisiko osa tunteistasi olla vielä osa eroprosessia? Se, mihin rooliin sinut on laitettu?
Pääseminen pois siitä pitää sisällään epävarmuutta ja vanhan käsittelyä.
Olet joka tapauksessa kasvamassa uudeksi ihmiseksi, muuttumassa äitinäkin, joten varmasti olet hyvä äiti. Koeta se sanoa itsellesi.
Lapsesi uskaltaa kiukutella sinulle. Se kertoo teidän suhteesta todella paljon hyvää. Saako hän kiukutella isälleen? Lapsesi hakee turvaa ja sinä olet sitä. Koeta se muistaa.
Tuon ikäisellä on jo taitoa haavoittaa, mutta näe lapsesi läpi. Hätä hänelläkin on, kun koti on hajonnut.
Toivottavasti saisit hänet juttelemaan kanssasi ja ymmärtämään, miten hän on rakas sinulle. Koeta kaivella, miten hänelle sujuu isänsä kanssa. Ja ehkä se uusi mies olisi hyvä pitää välillä loitolla, että olet vain lapsesi kanssa. Kiukuttelussa on myös kyse huomion tarpeesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko osa tunteistasi olla vielä osa eroprosessia? Se, mihin rooliin sinut on laitettu?
Pääseminen pois siitä pitää sisällään epävarmuutta ja vanhan käsittelyä.
Olet joka tapauksessa kasvamassa uudeksi ihmiseksi, muuttumassa äitinäkin, joten varmasti olet hyvä äiti. Koeta se sanoa itsellesi.
Lapsesi uskaltaa kiukutella sinulle. Se kertoo teidän suhteesta todella paljon hyvää. Saako hän kiukutella isälleen? Lapsesi hakee turvaa ja sinä olet sitä. Koeta se muistaa.
Tuon ikäisellä on jo taitoa haavoittaa, mutta näe lapsesi läpi. Hätä hänelläkin on, kun koti on hajonnut.
Toivottavasti saisit hänet juttelemaan kanssasi ja ymmärtämään, miten hän on rakas sinulle. Koeta kaivella, miten hänelle sujuu isänsä kanssa. Ja ehkä se uusi mies olisi hyvä pitää välillä loitolla, että olet vain lapsesi kanssa. Kiukuttelussa on myös kyse huomion tarpeesta.
Tosiaan moni vanhempi vanhastaan pitää kiukuttelua huonona asiana, mutta nykytutkimuksen mukaan se on päin vastoin hyvä asia, koska se osoittaa, että tunne- ja luottamusside lapsen ja vanhemman välillä on luja ja terve. Lapsi ei siis joudu elämään kurituksen tms. pelossa vaan voi olla oma luottavainen itsensä avoimin mielin.
Mitä itse ajattelet itsestäsi äitinä? Annatko pettäjäexäsi mielipiteen vaikuttaa omaasi?
Lapsi on teini-ikäinen teinin ajatuksineen. Toisaalta lapselle ei merkkaa mitään joku suvun koko. Tärkeintä on että hän kiukuttelustaan huolimatta tuntee että on turvassa ja rakastettu. Että olet vanhempi joka huolehtii, suojelee, on aikuinen, rakastaa ehdoitta.
Kiukuttelu voi juontaa juurensa erosta asti, siihen voi olla syvempiä syitä. Äläkä koskaan tee sitä virhettä että kysyt häneltä haluaisiko hän mieluummin asua vain isällään, vaikka susta tuntuisi että se on hänen toiveensa. Lapsi voi ottaa sen niin ettet välitä. Pidä kiinni sovituista tapaamisista.
Lapsi kasvaa ja ajatukset muuttuu, hän oppii tajuamaan asioita ja ymmärtämään. Koeta saada hänen olonsa mukavaksi mutta älä miellyta liikaa.
Luota itseesi, olet äiti ja sua ei mikään korvaa.
Äiti on aina äiti. Ei lapsi ”sokaistu” pois vaan hienoa on, että on useita välittäviä aikuisia nuorella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko osa tunteistasi olla vielä osa eroprosessia? Se, mihin rooliin sinut on laitettu?
Pääseminen pois siitä pitää sisällään epävarmuutta ja vanhan käsittelyä.
Olet joka tapauksessa kasvamassa uudeksi ihmiseksi, muuttumassa äitinäkin, joten varmasti olet hyvä äiti. Koeta se sanoa itsellesi.
Lapsesi uskaltaa kiukutella sinulle. Se kertoo teidän suhteesta todella paljon hyvää. Saako hän kiukutella isälleen? Lapsesi hakee turvaa ja sinä olet sitä. Koeta se muistaa.
Tuon ikäisellä on jo taitoa haavoittaa, mutta näe lapsesi läpi. Hätä hänelläkin on, kun koti on hajonnut.
Toivottavasti saisit hänet juttelemaan kanssasi ja ymmärtämään, miten hän on rakas sinulle. Koeta kaivella, miten hänelle sujuu isänsä kanssa. Ja ehkä se uusi mies olisi hyvä pitää välillä loitolla, että olet vain lapsesi kanssa. Kiukuttelussa on myös kyse huomion tarpeesta.
Tosiaan moni vanhempi vanhastaan pitää kiukuttelua huonona asiana, mutta nykytutkimuksen mukaan se on päin vastoin hyvä asia, koska se osoittaa, että tunne- ja luottamusside lapsen ja vanhemman välillä on luja ja terve. Lapsi ei siis joudu elämään kurituksen tms. pelossa vaan voi olla oma luottavainen itsensä avoimin mielin.
Ai tuostako se johtuu että äidit ja isät vaan katsovat tyynesti sivusta kun pentu p*rseilee? Mitä p*rseilevämpi sen parempi?
Et ainakaan yritä miellyttää sitä teiniäsi. Sanot jämäkästi että sinä olet sellainen kuin olet, eikä sinua muuksi voi muuttaa kiukuttelulla ja valituksella. Muistuta teiniä, että puolet hänen geeneistään on sinun, joten pilkka voi osua omaan nilkkaan.
Ja vastapainoksi sanot, että lapsesi on kuitenkin sinulle tärkeä ja haluaisit, että yhdessäolo olisi mukavampaa kuin ainaista taistelua. Kannusta häntä ajattelemaan, että hän saa laajat eväät elämäänsä, vaikka tuntuisikin haastavalta joutua elämään "kahdessa eri todellisuudessa".
Eli itsetuntoa kehiin, nainen. Älä anna sen miehesi sukuineen kasvattaa lastasi ajattelemaan, että olet jotenkin huonompi ihminen.