25v ikäkriisi

Vanha ketju mutta.

Tuntuu että en ole saanut elämässäni aikaiseksi mitään. Ammatti on, siinä kaikki. Ei puolisoa, perhettä, omaa asuntoa, ei autoa, ei edes työpaikkaa! Takana opintojen jälkeen lähinnä laaja kirjo eri alojen pätkätöitä. Onneksi kuitenkin luottotiedot on kunnossa, vaikka nuoruus meni välillä hyvinkin raisusti.

Nyt kai pitäisi oikeasti saada jotain aikaan. Monella on jo avioliitto, työ, lapsia, talo.. Pelkään että syrjäydyn ja jään yksin :( Monet nuoruudenystävistäni ovat jääneet matkan varrelle eikä niitäkään ole jäljellä enää kuin pari. Olen oikeasti hyvin yksinäinen vaikka en sitä kenellekään myönnä. Kyllä, nyt on korkea aika etsiä joku sisältö tähän elämään! Hakisiko takaisin koulun penkille? Siellä voisi tavata uusia ihmisiä ja saisi edes jonkun syyn herätä.

Kaksikymppisenä se päämäärätön heeboilu, epäsäännöllinen elämänrytmi ja pätkätyöläisyys oli lähinnä hauskaa. Oli hauskan boheemia valvoa yöt, käyttää alkoholia, rellestää kamujen kanssa ja nukkua päivät ja käyttäytyä muutenkin kuin vastuuton idiootti. No, voin ainakin sanoa eläneeni vähintäänkin sen klassisen nuoruuden mistä aina puhutaan.

Mutta eniten tässä pelkään että jään lapsettomaksi vanhaksi piiaksi. Tunnen oloni suorastaan epäonnistuneeksi kun en ole löytänyt edes kumppania. Joka puolella minne vaan silmäni käännän on seurustelevia pariskuntia. Ärsyttää!

Muita?

Tinderissä kun katsoo lihatiskiä, niin kyllä huomaa miten 25-35v välisenä aikana tapahtuu "jotain" aivan käsittämätöntä naisille... siis suurinosa rupsahtaneen näkösiä tuon ikäisenä!

Aika perustaa perhe! Minulle tuli eka ryppy vasta 26 vuotiaana. Seurasin siitä pari vuotta eteenpäin joka päivä peilistä, että jos tulisi ryppyjä lisää, mutta ei tullut. Huomasin myös, että yhden rypynkin kanssa olin nuoremman näköinen kuin bilettävät 18 vuotiaat! Sain ekan lapsen 29 v ja hehkuin kauniina koko raskausajan! Jne. Lapsia. Nyt päälle 40 vuotiaana on 5 kg enemmän painoa, suuremmat, mutta ei roikkuvat rinnat, numeroa isommat jalat ja 2 cm leveämmät lanteet. Kyllä kilot oikaisevatkin kummasti noita ryppyjä!

Ihana huomata ettei ole yksin! T. Ahdistunut 25v

on se rankkaa

Ikää on nyt 10 vuotta sua AP enemmän ja ihan samoissa tunnelmissa mennään. Kait se elämä ikäänkuin meni jo. :( PItäis olla sellainen itsaripilleri, että jos huomaa, että elämä on ihan perseestä ja paras ja tuottavin aika meni, vois vaan napata napin naamaan ja se siitä. Sais nuoret, kauniit, koulutetut ja täydelliset jatkaa...

Mulla oli kans kriisi joka alkoi vähän ennen kuin täytin 25. Olin työssä josta en pidä, tehnyt sitä 8 vuotta. Asuin yksin vuokralla. Viime vuodet oli kuluneet lähinnä töissä, kavereiden kanssa bilettäen ja krapulaa kärsien. Koin olevani epäonnistunut ja yksinäinen. Haaveilin miehestä ja lapsista, jotenkin se tuntui kovin kaukaiselta ja mahdottomalta tapahtuvan minulle. Olin ollut kolme kuukautta 25, kun tapasin mieheni. Rakastuimme päätä pahkaa ja koin löytäneeni sielunkumppanini. Nyt asumme yhdessä, yhä tosin vuokralla. Olemme ostaneet auton, suunnittelemme muuttoa isompaan asuntoon. Lasta alamme yrittämään ensi vuoden alusta. Työstäni aion ottaa opintovapaata ja opiskella itselleni uuden ammatin, mikäli vain pääsen kyseiseen kouluun. Mikäli lapsi meille siunaantuu, alotan opiskelut sen jälkeen. Eli kyllä kaikki vaan voi järjestyä ja äkkiä ja yllättäen. Terveisin kohta 27:)

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 14:50"]

Vanha ketju mutta.

Tuntuu että en ole saanut elämässäni aikaiseksi mitään. Ammatti on, siinä kaikki. Ei puolisoa, perhettä, omaa asuntoa, ei autoa, ei edes työpaikkaa! Takana opintojen jälkeen lähinnä laaja kirjo eri alojen pätkätöitä.

[/quote]

Mulla on juuri päinvastoin, on mies ja on lapset ja on talo, mutta niin perseellään koulutus- ja työura kuin olla voi. Pienellä palkalla kituuttaa velkaloukossa, eikä pääse alaa vaihtamaan, kun sitten tulot tippuisi sietorajan alle. :(

Siivooja

Kai tätä kriisiksikin voi sanoa. Ystävät ovat valmistumassa, hankkivat asuntolainoja ja lemmikkeja, saavat unelmiensa työpaikkoja ja menevät naimisiin. Minun paras saavutus on avopuoliso. Minulla on opiskelupaikka yliopistossa mutta ala ei kiinnosta ja olen siihen liian tyhmä. Olen yrittänyt vaihtaa alaa jo kaksi kertaa mutta en tiedä onnistuuko se tälläkään kertaa. Pääsykokeiden takia on vaikea saada kunnon kesätöitä, koska en voi aloittaa täyspäiväisenä ennen kuin pääsykokeet ovat ohi. Tänä vuonna minulla on sentään työpaikka ja viihdyn siellä mutta työtunteja on vähän ja saan kuukaudessa palkkaa vain reilu 500 euroa. Muut ystävät ostavat matkoja ja hienoja vaatteita mutta minulla ei ole rahaa mihinkään. 

Masentaa, haluaisin olla edes jotakin. Paljon antaisin, jos saisin sen opiskelupaikan. Tietäisin, ettei tarvitsisi siirtää unelmia taas vuodella.

Minullakaan ei ole parisuhdetta ja opiskelen vielä, vaihdoin alaa. Kiitos vanhempieni rahaa sentään on, mutta en sitä mihinkään merkkivaatteisiin tai muuhun roinaan käytä. Omistusasunnosta on vielä vähän lainaa. Perhettä en välttämättä koskaan saa, olen aina ollut sinkku, mihin se tästä enää muuttuisi. Onnellinen olen toistaiseksi silti.

Onko 25 ikävuoden kriisi korvannut sen klassisen kolmenkympin kriisin? Mihin teillä nuorilla on niin kiire?

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 20:35"]

Älä murehdi! Mulla oli ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen ikäkriisi 25-vuotiaana. Elin aika onnettomassa parisuhteessa, opinnot kesken jne. Ja kauhea elämänjano... koin tuhlaavani nuoruutani. Makasin viikon sängyssä apaattisena, mutta sitten se sai riittää. Kriisi antoi mulle voimaa tehdä uusia elämänvalintoja. Olin käännekohdassa ja juuri siksi aloin tuntea itseäni valtavan vapaaksi. Seuraavien vuosien aikana pistinkin tuulemaan. Jätin huonon parisuhteen, lähdin kolmeksi kuukaudeksi kiertämään aasiaa, hakeuduin psykoterapiaan (koska halusin alkaa käsitellä elämääni ja menneisyyttä kerrankin perusteellisesti) ja sitten rakastuin uudelleen. Nyt 29-vuotiaana olen pian menossa naimisiin ja kaikki hyvin. En pelkää ryppyjä, koska ne ovat ikäänkuin elämän matkamuistoja. Samoin ikä,  odotan jo innolla seuraavaa vuosikymmentä ja niitä seuraavia tulevia, jos elämä suo aikaa. 

Älä murehdi ikää. Nuoruuden paineista kasvaa yli ja taakka helpottaa vuosi vuodelta. 29-vuotiaana ei enää tunne pakottavaa tarvetta kaikkiin hömpötyksiin :).

[/quote]

Millä rahalla lähdit Aasiaan? Terv. toinen samaa suunnitteleva..

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 16:23"]

Onko 25 ikävuoden kriisi korvannut sen klassisen kolmenkympin kriisin? Mihin teillä nuorilla on niin kiire?

[/quote]

Eikö sitä päinvastoin sanota, että "30 is the 20", ja että "40 is the new 30"?

Toisaalta ehkä sosiaalinen media ryöpsäyttää päälle kuvia perheistä, hienoista sisustuksista, lapsista, matkoista, trendikkäistä harrastuksista yms. luoden kuvan, että kolmenkympin hujakoilla pitäisi olla jo tuo kaikki. Mutta harvalla alle 25-30-vuotiaalla on nuo kaikki, jos edes suurinta osaa. Esimerkiksi minulla on kyllä mies, lapset, omakotitalo ja hyvä koulutus, mutta ei uraa tai matkoja. Oma kolmenkympin "kriisini" liittyykin kahteen jälkimmäiseen.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 16:23"]

Onko 25 ikävuoden kriisi korvannut sen klassisen kolmenkympin kriisin? Mihin teillä nuorilla on niin kiire?

[/quote]

On koska nykyaikana vedenjakaja menestyjiin ja muihin tulee aiemmin. Jos ei 25 mennessä ala olla parisuhde- ja ura-asiat kunnossa, ei ne enää tulekaan olemaan.

Sitä rakentaa jo peruskouluikäisestä asti kuvitelmaa siitä täydellisestä elämästä, ja sillon ne 25-vuotiaat tuntuu aikuiselta. Kaunis talo, aviomies, hyväpalkkainen, kiva työ ja pari tenavaa..kyllä siinä iski kriisi kun huomas ettei ehdi enää millään saavuttaa edes puolia tästä kaikesta. Siinä ei auta ku aatella että kaikki aikanaan...

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 16:33"]

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 16:23"]

Onko 25 ikävuoden kriisi korvannut sen klassisen kolmenkympin kriisin? Mihin teillä nuorilla on niin kiire?

[/quote]

Eikö sitä päinvastoin sanota, että "30 is the 20", ja että "40 is the new 30"?

Toisaalta ehkä sosiaalinen media ryöpsäyttää päälle kuvia perheistä, hienoista sisustuksista, lapsista, matkoista, trendikkäistä harrastuksista yms. luoden kuvan, että kolmenkympin hujakoilla pitäisi olla jo tuo kaikki. Mutta harvalla alle 25-30-vuotiaalla on nuo kaikki, jos edes suurinta osaa. Esimerkiksi minulla on kyllä mies, lapset, omakotitalo ja hyvä koulutus, mutta ei uraa tai matkoja. Oma kolmenkympin "kriisini" liittyykin kahteen jälkimmäiseen.

[/quote]

mä luulen myös että some ahdistaa. Mutta onhan se vähän ironista että kun kaksi kaveria neljästäsadasta menee naimisiin tai valmistuu niin heti pärähtää tieto siitä facebookin etusivulle ja heti tuntuu siltä että kaikki menee naimisiin ja kaikilla on jo ura.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 16:35"]

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 16:23"]

Onko 25 ikävuoden kriisi korvannut sen klassisen kolmenkympin kriisin? Mihin teillä nuorilla on niin kiire?

[/quote]

On koska nykyaikana vedenjakaja menestyjiin ja muihin tulee aiemmin. Jos ei 25 mennessä ala olla parisuhde- ja ura-asiat kunnossa, ei ne enää tulekaan olemaan.

[/quote]

siis näin ne 25-vuotiaat kriisiläiset ajattelevat.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 16:35"]

Nykyaikana vedenjakaja menestyjiin ja muihin tulee aiemmin. Jos ei 25 mennessä ala olla parisuhde- ja ura-asiat kunnossa, ei ne enää tulekaan olemaan.

[/quote]

no lol :D

Harva 25-vuotiaiden vanhemmistakaan eli ökyelämää sen ikäisinä. Parikymppinen muistaa ehkä vanhempien elintason alta nelikymppisenä, mutta parikymppisenä heilläkin on yleensä ollut opintolainat maksettavina ja asuttiin pikkukämpissä. Nykyinen sukupolvi vain on tullut niin materialistiseksi ja pitää saada kaikki heti. Yleensä vieläpä statuksen takia. Monet elävät yli varojensa ja kaikkeen otetaan lainat. Kun ei malteta odottaa omaisuuden karttumista ja normaali elintaso ei riitä. Eikä kaksvitosena ole pakko olla vielä lapsiakaan.

Vai että ikä kriisi :D Te alle 28vuotiaat olette vaan niin helvetin laiskoja.

Elämän perusjutut tuntuu teille olevan ylitsepääsemättömiä