Ylivelkaantuminen maniassa, väsyminen, häpeä, yksinäisyys ja puhumattomuus

Ylivelkaannuin aivan järkyttävästi maniajakson aikana kolme vuotta sitten. En todellakaan edes kehtaa tänne summia kertoa. Ne ovat järkyttäviä. Hoito on nyt kunnossa, samoin alan minä hiljalleen olla kunnossa, mutta velkojen hoito on raskasta. Onneksi ansaitsen erittäinkin hyvin (ihme kyllä olen juuri ja juuri kyennyt pysyttelemään pakosta työkykyisenä, kun rahallisesti vaihtoehtoja ei ole ollut), joten kunhan teen tosi paljon töitä enkä käytä rahaa mihinkään, niin olen juuri ja juuri saanut revittyä kammottavat kuukausittaiset lyhennyssummat velkojille. Iso osa veloista meni perintään kaksi vuotta sitten, siis niin, että luottotiedot eivät menneet mutta kuukausittaisissa lyhennyksissä ei ole mitään joustoa, hoidan niitä maksusopimusten kautta.

Velat ovat siis pikavippejä ja kulutusluottoja. Vihaan ja häpeän itseäni aivan kammottavasti, että toimin noin järjettömästi enkä voi käsittää sitä. Se oli vain ihan täysi hulluusjakso. Olen valtavan järkyttynyt omasta täysin järjettömästä toiminnastani, mutta päätin vain selvitä koska pakko. En millään halunnut päästää ulosottoon ja olen jotenkin selvinnyt. Vielä vajaa puoli vuotta kestää niin olen kuivilla.

Mutta olen niin väsynyt. Teen nyt kolmatta kesää tauotta töitä, koska valtavat lainalyhennykset on vain pakko hoitaa. En edes kestä ajatella, mitä kaikkea olisin voinut noilla summilla tehdä, jotka menivät nyt järjettömään maniatuhlaukseen ja varsinkin kammottaviin korkoihin. Olen vain tehnyt töitä, miettinyt raha-asioita, stressannut, ollut ahdistunut, en ole käynyt missään, tehnyt mitään kun rahaa ei ole, varmistanut vain, että vuokra tulee maksettua ja ruokaa on. Mihinkään muuhun en ole voinut rahaa käyttää, kun kaikki menee velkoihin.

Mutta raskainta on, etten voi puhua tästä kenellekään. En pysty kaatamaan tätä taakkaa läheisteni päälle, en kehtaa puhua kenellekään, olen salannut kaiken ja repinyt rahat irti tekemällä hulluna töitä, myymällä kaiken mitä olen voinut ja sillä, etten käytä mihinkään rahaa kuin asumiseen ja ruokaan. Velkaneuvonnasta tai Kelasta ei ole mitään apua, sillä toisaalta tuloni ovat niin hyvät, ettei minun katsota tarvitsevan apua ja toisaalta summa on ihan liian iso, että Takuusäätiöstä olisi apua. Pakko tässä on vain pärjätä ja olen pärjännyt ja näyttää siltä, että pärjään loppuun asti.

Mutta kun edes joskus voisi jollekulle puhua tästä. Kauhistella, mitä olen mennyt tekemään, miten pelottaa, väsyttää, ahdistaa, miten vihaan ja inhoan ja halveksin itseäni kun olin noin järjiltäni ja laitoin itseni tuollaiseen tilanteeseen. Korkojen ja summien katsominen on kammottavaa, se kun koko ajan pyörii mielessä, kykenenkö saamaan tarpeeksi rahaa taas tässä kuussa tarpeeksi ajoissa. Ja se, että joudun pitämään kaiken itselläni.

Enpä tiedä, mitä tällä kirjoituksella hain. Kai vain sitä, että edes johonkin voi ilmaista sen, miten paska tilanne tämä on. Ja kyllä, itse otan vastuun, itse maksan, itse mokasin. En saa yhteiskunnan apua kun ansaitsen liian hyvin, joten siitä ei tarvitse syyttää. Mutta väsyttää. Ja eniten se, kun tämän salaisuuden joutuu täysin pitämään itsellään. Se olisi vain liian raskas taakka läheisille, ja koska olen siis lapseton sinkku, niin suoraan oma rahallinen tilanteeni ei heihin vaikuta. Ja itse minun pitää siitä kantaa vastuu, en voi enkä halua ketään muuta tähän sotkea. Kenellekään tutulle tai sukulaiselle en voi edes kuvitella kehtaavani kertoa. Joten halusin nyt edes tänne anonyyminä avautua.