Mihin katoaa naisilta hauskuus ja keveys iän myötä?

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppisenä naiselle on kertynyt sen verran itsetuntoa ei enää tarvitse vetää tyhjäpään roolia ja kikatella miehen jutuille solkenaan. Naiset myös aikuistuvat paljon miehiä varhaisemmin, siinä missä Pete 29 vuotta tahtoo vielä pelata pleikkaria ja juoda kaljaa kaverien kanssa, on naisella täysi työ saada uransa käyntiin.

Miehiltä onnistuu uranluominen vaikka pelaisi pleikkaria ja joisivat kaljaa kavereiden kanssa. Katsos me ollaan kavereiden kanssa luotu jo ura ja silti pelataan pleikkaria ja juodaan kaljaa. Nämä totiset uranaiset on jo hyytyneet burnoutteihinsa suorittamisessa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppisenä naiselle on kertynyt sen verran itsetuntoa ei enää tarvitse vetää tyhjäpään roolia ja kikatella miehen jutuille solkenaan. Naiset myös aikuistuvat paljon miehiä varhaisemmin, siinä missä Pete 29 vuotta tahtoo vielä pelata pleikkaria ja juoda kaljaa kaverien kanssa, on naisella täysi työ saada uransa käyntiin.

Miehiltä onnistuu uranluominen vaikka pelaisi pleikkaria ja joisivat kaljaa kavereiden kanssa. Katsos me ollaan kavereiden kanssa luotu jo ura ja silti pelataan pleikkaria ja juodaan kaljaa. Nämä totiset uranaiset on jo hyytyneet burnoutteihinsa suorittamisessa kanssa.

Meillä oli toimistollakin pleikkari

Tällainen keskustelu sen kadottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko yksi syy olla tuossa aloituksessa? Ap kirjoittaa "Nettideiteissä on niasta todella vaikea saada treffeille ( vaikka olisikin jo mätsi muodostunut)"

Eli vaikuttaa että hänestä kuuluu lähteä treffeille kun tulee match. Tuntemattoman ihmisen kanssa. Ei siinä kiinnosta huolitellu jos ei ole ensin edes alkeellisesti tutustunut millainen ihminen toinen on.

Enemmin silloin kun ei tunneta ollaan varautuneita.

Eri kirjoittaja jatkaa, samaa mieltä aiemman kommentoijan kanssa.

Lisäksi vaikuttaa että tällä aloituksen tekijällä on tarve ohjata sitä mahdollista tapaamistakin ja uskallan olettaa että sama pätee koko suhteen kehitykseen. Eli tarjolla olisi apukuskin paikka vailla kartanlukuoikeuksia

Ja toi npc-termi, se että joku ei pelaa sinun peliä sinun säännöilläsi... Tuleeko mieleen että hän pelaa omaa peliään jossa on oma päämääränsä ja se on täysin sinusta riippumaton? Niinhän itsenäiset ihmiset tekevät

Npc on etukäteen ohjelmoitu ihmishahmoa muistuttava konstrukti, jonka reaktiot ovat skriptattuja, jolla ei ole omaa tahtoa eikä kykyä itsenäiseen ajatteluun. Semmoinen nimeomaan pelaa muiden sääntöjen mukaisesti, kuten lauman, median, auktoriteettien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä enemmän ikää tulee niin huumori lisääntyy ja osaa nauraa omallakin kustannuksella. Tietää mitä haluaa ja mitä ei halua.

Juuri näin! Parisuhteessakin pitää osata hölmöillä ja nauraa yhdessä. Onneksi meillä on niin. Moni kenellä elämä on mennyt pelkäksi suorittamiseksi, onkin eronneet ympäriltä.

30 v on naurettu ja puhallettu yhteen hiileen. Tästä voi siis päätellä ettei se nauru ja ilo aina häviä vanhemmiten, vaikkei elämä pelkkää huumoria olekaan.

Eikä tarvitse hölmöillä. Me olemme olleet 35 vuotta yhdessä. Ollaan molemmat yhtä asiallisia ja totisia. Salaisuus on siinä, että sen kumppanin pitää olla sopiva. Hölmöilevät typerykset sopii toisilleen ja fiksut asialliset toisilleen.

Muuten olen samaa mieltä, mutta toi loppu vesitti koko jutun. Itsensä nostaminen ja toisten haukkuminen on rumaa. Leikkimielinen hölmöily ja fiksuus ei sulje toisiaan mitenkään pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko yksi syy olla tuossa aloituksessa? Ap kirjoittaa "Nettideiteissä on niasta todella vaikea saada treffeille ( vaikka olisikin jo mätsi muodostunut)"

Eli vaikuttaa että hänestä kuuluu lähteä treffeille kun tulee match. Tuntemattoman ihmisen kanssa. Ei siinä kiinnosta huolitellu jos ei ole ensin edes alkeellisesti tutustunut millainen ihminen toinen on.

Enemmin silloin kun ei tunneta ollaan varautuneita.

Eri kirjoittaja jatkaa, samaa mieltä aiemman kommentoijan kanssa.

Lisäksi vaikuttaa että tällä aloituksen tekijällä on tarve ohjata sitä mahdollista tapaamistakin ja uskallan olettaa että sama pätee koko suhteen kehitykseen. Eli tarjolla olisi apukuskin paikka vailla kartanlukuoikeuksia

Ja toi npc-termi, se että joku ei pelaa sinun peliä sinun säännöilläsi... Tuleeko mieleen että hän pelaa omaa peliään jossa on oma päämääränsä ja se on täysin sinusta riippumaton? Niinhän itsenäiset ihmiset tekevät

Npc on etukäteen ohjelmoitu ihmishahmoa muistuttava konstrukti, jonka reaktiot ovat skriptattuja, jolla ei ole omaa tahtoa eikä kykyä itsenäiseen ajatteluun. Semmoinen nimeomaan pelaa muiden sääntöjen mukaisesti, kuten lauman, median, auktoriteettien.

Taidat tosiaan olla 17-vuotias ylilautalainen. Eivät ihmiset ole mitään npc:tä, vaikka eivät noudattaisikaan sinun sääntöjäsi. Ilmankos yrität ohjelmoida treffejäsi, tai ainakin suunnittelet tekeväsi niin, jos joskus sellaisille pääset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi nyt vaan, mutten tunnista tapailemiani 30-40-vuotiaita naisia tuosta kuvauksesta... Nelisen vuotta kun ollut sinkkuna, aika monet treffit käynyt läpi. Ei se iloisuus, kepeys ja hulluttelu katoa mihinkään, mikäli vastapuoli antaa siihen aihetta :)

Luultavasti olet ap mies, jonka kohdalle on osunut harvinaisen nyrpeitä yksilöitä - oletko kenties itse samanlainen?

M41

Ap kertoi aloitussivullaan itsestään pitkät litaniat, eikä hän mitenkään tylsältä vaikuta. Päin vastoin. Sinä taas vaikutat kirjoituksen perusteella Marjukka 50v ihmiseltä.

Me Marjukka 50v:t ollaan oikeita menomimmejä, et tiedäkään.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Veikeän näköisiä nuo keski-ikäiset sauvakävelijä naiset, tiukka ja yrmeä ilme kasvoilla vedetään lenkkiä. Pientä iloa ja nautintoa löytyy ehkä juustosta ja viinistä. Vanhemmiten joistakin tulee katkeria vanhoja piikoja ja poikia

Se on resting bitch face. Vaikka olisi normaali ilme, tässä iässä painovoima on jo saattanut  juonteita kasvoihin. Ihminen vanhenee katsos. Sori siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko yksi syy olla tuossa aloituksessa? Ap kirjoittaa "Nettideiteissä on niasta todella vaikea saada treffeille ( vaikka olisikin jo mätsi muodostunut)"

Eli vaikuttaa että hänestä kuuluu lähteä treffeille kun tulee match. Tuntemattoman ihmisen kanssa. Ei siinä kiinnosta huolitellu jos ei ole ensin edes alkeellisesti tutustunut millainen ihminen toinen on.

Enemmin silloin kun ei tunneta ollaan varautuneita.

Eri kirjoittaja jatkaa, samaa mieltä aiemman kommentoijan kanssa.

Lisäksi vaikuttaa että tällä aloituksen tekijällä on tarve ohjata sitä mahdollista tapaamistakin ja uskallan olettaa että sama pätee koko suhteen kehitykseen. Eli tarjolla olisi apukuskin paikka vailla kartanlukuoikeuksia

Ja toi npc-termi, se että joku ei pelaa sinun peliä sinun säännöilläsi... Tuleeko mieleen että hän pelaa omaa peliään jossa on oma päämääränsä ja se on täysin sinusta riippumaton? Niinhän itsenäiset ihmiset tekevät

Npc on etukäteen ohjelmoitu ihmishahmoa muistuttava konstrukti, jonka reaktiot ovat skriptattuja, jolla ei ole omaa tahtoa eikä kykyä itsenäiseen ajatteluun. Semmoinen nimeomaan pelaa muiden sääntöjen mukaisesti, kuten lauman, median, auktoriteettien.

Taidat tosiaan olla 17-vuotias ylilautalainen. Eivät ihmiset ole mitään npc:tä, vaikka eivät noudattaisikaan sinun sääntöjäsi. Ilmankos yrität ohjelmoida treffejäsi, tai ainakin suunnittelet tekeväsi niin, jos joskus sellaisille pääset.

Kyllä suuri osa on. Kohlberg teki aiheesta tiedettä viime vuosisadalla, ja sama ilmiö on selvästi nähtävissä moraalin ulkopuolellakin. 

Meinasin ensin lukea muiden vastauksia, mutta enpäs luekaan. Kysymys tosin mielestäni on vähän hassu, koska se on vähän sama kuin kysyisi ysikymppiseltä papparaiselta että  mihin katosi maratonin juoksemisintosi. Kyllähän jokaisen pitää tajuta että iän lisääntyessä elämä muuttuu, eikä kykene, välttämättä samaan kuin nuorena, ja mitä katson nyt näitä joku ruuan ja trendin perään intoilevia nuoria ihmisisä, niin koen joa olevani tuollaisen nähnyt ja kokenut, enkä jaksa enää tempoilla. Mieheni on samaa mieltä, ja samanikäinen kanssani. Olemme samoihin aikoihin huomanneet pieniä muutoksia, kuten että emme viihdy enää isossa porukassa, emme ole enää kiinostuneita suurimman osan ihmisien asioista, Tiedämme jo mistä pidämme, ei ole tarve kokeilla kaikkea mahdollisa enennettä kertaa uudestaan. Kokemus kasvaa iän myötä, ja ihminen oppii itsestään ja toisista.

KYllä mä muistan silloin alle 3-kymppisenä, kun mulla ei vielä ollut tätä sairautta mikä nyt rajoittaa, ja kun mulla oli vielä terve, iloinen lapsi, kun sisareni ei ollut vielä perheellinen alkoholisti, kun minulla oli vielä työpaikka, kun minulla oli vielä kavereita, kun vaatteet vielä näyttivät hyviltä päälläni, ja rakasteluasennoista kävi mikä vain, toisin kuin nykyään kun sairaus rajoittaa.

Sanotaanko että kun näitä mitään ei enää ole, niin kyllä se kepeys ja huomisen arvaamattomuus ja sitä innolla odottaminen on aikalailla taaksejäänyttä elämää. Ennen kun meni illalla nukkumaan niin odotti mitä kaikkea kivaa huominen tuo tullessaan. Nyt sitä pelkää jo nukkumaan mennessä että mitenhän enemmän päin persusta huominen onnistuu menemään, ja yöllä kipujen takia tunnin välein heräämiset kyllä antaa osviittaa että ei se huominen ainakaan tätä päivää parempi voi olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko yksi syy olla tuossa aloituksessa? Ap kirjoittaa "Nettideiteissä on niasta todella vaikea saada treffeille ( vaikka olisikin jo mätsi muodostunut)"

Eli vaikuttaa että hänestä kuuluu lähteä treffeille kun tulee match. Tuntemattoman ihmisen kanssa. Ei siinä kiinnosta huolitellu jos ei ole ensin edes alkeellisesti tutustunut millainen ihminen toinen on.

Enemmin silloin kun ei tunneta ollaan varautuneita.

Eri kirjoittaja jatkaa, samaa mieltä aiemman kommentoijan kanssa.

Lisäksi vaikuttaa että tällä aloituksen tekijällä on tarve ohjata sitä mahdollista tapaamistakin ja uskallan olettaa että sama pätee koko suhteen kehitykseen. Eli tarjolla olisi apukuskin paikka vailla kartanlukuoikeuksia

Ja toi npc-termi, se että joku ei pelaa sinun peliä sinun säännöilläsi... Tuleeko mieleen että hän pelaa omaa peliään jossa on oma päämääränsä ja se on täysin sinusta riippumaton? Niinhän itsenäiset ihmiset tekevät

Npc on etukäteen ohjelmoitu ihmishahmoa muistuttava konstrukti, jonka reaktiot ovat skriptattuja, jolla ei ole omaa tahtoa eikä kykyä itsenäiseen ajatteluun. Semmoinen nimeomaan pelaa muiden sääntöjen mukaisesti, kuten lauman, median, auktoriteettien.

No ei ne pelattavat hahmot yleensä ole juuri sen vapaampia. Suurin osa tehtävistä menee täsmälleen tietyllä tavalla ja muutamissa kohdissa saa vapaammin valita miten juoni etenee. Keskusteluissa saat valita kolmesta eri vaihtoehdosta.

Kerro nyt miten et yhtään ajattele auktoriteettien, median tai lauman mukaisesti. Ihan oikeasti kiinnostaa millä kaikilla tavoin olet itsenäinen ajattelija.

Kyllä sitä joskus voi olla leikkisä, mutta silloin miehen näkee vain kaverina. Aikuinen mies, joka on enemmänkin vakaa eikä poukkoileva, viehättää seksuaalisessa mielessä.

kaksikymppinen nainen haluaa meillyttää kikattaa ja hirnuu ja heiluttaa häntää. 

Jossain kohtaa kasvaa aikuiseksi ja tajuaa, etti tarvitse nauraa ellei naurata tai miellyttää ketään. Sitten ukot marmattaa, kun hauskuus häviää, vaikka fakta on, ettei ne jutut tainneet niin hauskoja olla alunperinkään..

Toki ei kaikillä näin- osa tajuaa jo varhain, että aitous on parasta- nauretaan kun naurataa, kivaa jos huumorit menee yksiin !

Vierailija kirjoitti:

Meinasin ensin lukea muiden vastauksia, mutta enpäs luekaan. Kysymys tosin mielestäni on vähän hassu, koska se on vähän sama kuin kysyisi ysikymppiseltä papparaiselta että  mihin katosi maratonin juoksemisintosi. Kyllähän jokaisen pitää tajuta että iän lisääntyessä elämä muuttuu, eikä kykene, välttämättä samaan kuin nuorena, ja mitä katson nyt näitä joku ruuan ja trendin perään intoilevia nuoria ihmisisä, niin koen joa olevani tuollaisen nähnyt ja kokenut, enkä jaksa enää tempoilla. Mieheni on samaa mieltä, ja samanikäinen kanssani. Olemme samoihin aikoihin huomanneet pieniä muutoksia, kuten että emme viihdy enää isossa porukassa, emme ole enää kiinostuneita suurimman osan ihmisien asioista, Tiedämme jo mistä pidämme, ei ole tarve kokeilla kaikkea mahdollisa enennettä kertaa uudestaan. Kokemus kasvaa iän myötä, ja ihminen oppii itsestään ja toisista.

KYllä mä muistan silloin alle 3-kymppisenä, kun mulla ei vielä ollut tätä sairautta mikä nyt rajoittaa, ja kun mulla oli vielä terve, iloinen lapsi, kun sisareni ei ollut vielä perheellinen alkoholisti, kun minulla oli vielä työpaikka, kun minulla oli vielä kavereita, kun vaatteet vielä näyttivät hyviltä päälläni, ja rakasteluasennoista kävi mikä vain, toisin kuin nykyään kun sairaus rajoittaa.

Sanotaanko että kun näitä mitään ei enää ole, niin kyllä se kepeys ja huomisen arvaamattomuus ja sitä innolla odottaminen on aikalailla taaksejäänyttä elämää. Ennen kun meni illalla nukkumaan niin odotti mitä kaikkea kivaa huominen tuo tullessaan. Nyt sitä pelkää jo nukkumaan mennessä että mitenhän enemmän päin persusta huominen onnistuu menemään, ja yöllä kipujen takia tunnin välein heräämiset kyllä antaa osviittaa että ei se huominen ainakaan tätä päivää parempi voi olla.

Joo en mäkään jaksanut lukea sun esseetä. Varmaan ihan paskaa.

Sinne nyrkin ja hellan väliin.

Mitä tällä elämällä tekee jos ei ole hauskaa? Toki esimerkiksi lapsiaan ei saa laiminlyödä ja tämä aiheuttaa velvollisuuksia.

Velvollisuuksien aiheuttaessa hauskuuden loppumisen olisi syytä miettiä niiden mielekkyyttä. Voisiko jotain jättää pois ja korvata hauskalla.

Mitä muuta arvoa tällä elämällä on kuin onnellisuus. Toki velvollisuus voi tehdä onnelliseksi, silloin se ei ole ongelma.

Usein, erityisesti naiset, suorittavat elämää. Ketä/mitä varten? Mikä se on se hyöty/asia jonka edestä onnellisuus uhrataan?

Ihminen kun voi saada kaiken. Mä olen 41v mies. Nauran vaimon kanssa lähes päivittäin ihan vedet silmissä. Myös lapset ovat oppineet hassuttelemaan suorastaan nerokkaasti. Välillä nauran heidän kanssaan niin ettei meinaa loppua millään.

Tätä varmasti pidettäisiin ”lapsellisena” jossain piireissä. Itse en asiaa niin ajattele olen aina ollut samanlainen ja valinnut vaimon jonka kanssa on kivaa. Liitto kestänyt kohta 25v ja vieläkin on hauskaa. Kohta varmaan kuherruskuukausi loppuu ja arki alkaa.

Lapseni eivät ole kokeneet nälkää/kylmyyttä/laiminlyöntiä, asuntolaina lyhenee suunnitellusti ja ura etenee mukavasti. Välillä pelaan pleikkaa. Tosin pelin kotelossa K18 merkintä joten voiko se olla ”lapsellista”? Lasteni en anna kyseisiä pelejä pelata/katsoa.

Lopuksi toistan kysymykseni: mitä sillä hampaat irvessä aikuista näyttelemällä saavuttaa?

Naisten elämä tosiaan muuttuu suorittamiseksi. Unohdetaan nauttia siitä. Kokoajan pitää keksiä uutta vaikka voimavaroja ei ole edes vanhojen juttujen hoitamiseen. On luettu korkea koulutus, mutta ylläri työelämä ei ollutkaan niin helppoa tai olis jos ei stressais. Sitten erotaan kun luullaan, että mies olikin tähän kaikkeen syyllinen se kun osaa ottaa rennommin. Lapsille maksimimäärä harrastuksia, kun muuten on huono äiti ja mieshän tekee mitä käsketään, koska perhe. Remonttia pitäis tehdä tai ainakin miehen.

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppinen jo tietää hiukan, mitä haluaa. Ja haluaa ottaa selvää nopeasti, oletko sä just sellanen, mitä etsitään. Parikymppisenä oli pääasia päästä treffeille, ei niinkään se tyyppi, kenen kanssa menee. Ja silloin ihminen on paljon avarakatseisempi, kun ei tiedä millaista tyyppiä etsii. Myös se, että naisten kello tikittää (jos nainen siis etsii lapsilleen isää), niin se on oikeasti vakavaa puuhaa: on aikaraja, milloin haaveen voi toteuttaa ja puolison valinta ratkaisee paljon tulevan elämänlaadun (onko väkivaltainen, narsistinen, laiska, työtä vieroksuva, eli joutuuko lasten lisäksi huolehtimaan myös aikuisesta ihmisestä). Miesten on ehkä tätä vaikea ymmärtää, sillä isyydestä pääsee halutessaan helpommin eroon kuin äitiydestä.

Näinhän se tuppaa menemään. Sitten taas neljän kympin jälkeen aletaan etsiä sitä hauskuutta elämään. Ihmetellään kun mies on tylsä kun sille on 10 vuotta nyrpistelty hauskan pidosta ja poikien illoista. Sitten sitä hauskuutta etsitään tyttöjen illoista ja joskus vieraista miehistä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tällä elämällä tekee jos ei ole hauskaa? Toki esimerkiksi lapsiaan ei saa laiminlyödä ja tämä aiheuttaa velvollisuuksia.

Velvollisuuksien aiheuttaessa hauskuuden loppumisen olisi syytä miettiä niiden mielekkyyttä. Voisiko jotain jättää pois ja korvata hauskalla.

Mitä muuta arvoa tällä elämällä on kuin onnellisuus. Toki velvollisuus voi tehdä onnelliseksi, silloin se ei ole ongelma.

Usein, erityisesti naiset, suorittavat elämää. Ketä/mitä varten? Mikä se on se hyöty/asia jonka edestä onnellisuus uhrataan?

Ihminen kun voi saada kaiken. Mä olen 41v mies. Nauran vaimon kanssa lähes päivittäin ihan vedet silmissä. Myös lapset ovat oppineet hassuttelemaan suorastaan nerokkaasti. Välillä nauran heidän kanssaan niin ettei meinaa loppua millään.

Tätä varmasti pidettäisiin ”lapsellisena” jossain piireissä. Itse en asiaa niin ajattele olen aina ollut samanlainen ja valinnut vaimon jonka kanssa on kivaa. Liitto kestänyt kohta 25v ja vieläkin on hauskaa. Kohta varmaan kuherruskuukausi loppuu ja arki alkaa.

Lapseni eivät ole kokeneet nälkää/kylmyyttä/laiminlyöntiä, asuntolaina lyhenee suunnitellusti ja ura etenee mukavasti. Välillä pelaan pleikkaa. Tosin pelin kotelossa K18 merkintä joten voiko se olla ”lapsellista”? Lasteni en anna kyseisiä pelejä pelata/katsoa.

Lopuksi toistan kysymykseni: mitä sillä hampaat irvessä aikuista näyttelemällä saavuttaa?

Onnellisuus ja hassuttelu ovat kaksi eri asiaa. Samoin hampaat irvessä näyttely ja luontainen olotila. Mä olen sun ikäinen nainen, perhe-elämä ja lainat jo takana, hyvinkin onnellinen puolisoni kanssa ja tulisin umpihulluksi kaltaisesi kanssa. Vakka ja kansi, nääs.

Ei kadonnut. Piilossa vain. Turhan uteliailta.