Mihin katoaa naisilta hauskuus ja keveys iän myötä?

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tuppaa kehittymään ja aikuistumaan. Toki miehissä on paljon näitä, jotka kuvittelee voivansa elää ikuisesti kuin teini-ikäiset.

Mikä minua sitten estäisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ( 31v) treffailu taas tuntuu lähinnä tervan juonnilta ja työhaastattelulta. Nettideiteissä on niasta todella vaikea saada treffeille ( vaikka olisikin jo mätsi muodostunut) ja kun se vihdoinkin saadaan sovittua, jää tunne että nainen tekisi kymmentä muuta asiaa mieluummin, mutta velvollisuudesta nyt lähtee katsomaan millainen tyyppi on. Treffeillä taas ei useinkaan naureta ääneen, harvoin myöskään avointa hymyilyä esiintyy. Koko treffien rakenne tuntuu kamalan kaavamaiselta, kysytään perus työpaikka, mitä harrastaa, perhesuhteet jne. Eikä näistä mihinkään tartuta sen syvemmin. Parin oluen jälkeen sovitaan treffien päättyneen, mutta ei mitään erikoista tunnetta tälläkään kerralla syttynyt ( missä ei sinänsä mitään väärää, mutta voiko noin arvattavilla ja tylsillä treffeillä edes syttyä?).

Tätähän se on - työhaastattelu. Ensin selvitetään onko sillä treffikumppanilla pinta kunnossa: ulkonäkö, sosiaaliset taidot, työpaikka, koulutus, normaalit perhesuhteet, järkevät harrastukset, asunto, auto. Sen jälkeen voidaan ehkä keskustella jostain muusta. Mutta jos nuo eivät osukaan siihen mitä oletettiin tai odotetaan niin sitten vain mennään rutiinilla läpi, kiitetään illasta ja lähdetään etsimään uudestaan. Tätä on nykymaailma. Ei keskitytä ihmiseen vaan etsitään aina sitä parempaa ja ei voida vaan vapautuneesti nauttia toisen seurasta, jos toisesta löytyy yksikin vika tai epätoivottava piirre.

Myöhemmässä ksi randomin deitin seurasta pitäisi nauttia ,mikäli hän ei ole se mitä haetaan. Luuleko joku, että ihmiset huvikseen deittailee?

Vierailija kirjoitti:

Katoaa se miehiltäkin. Kolmekymppinen hulluttelijamies kuulostaa Duudsonilta, ja treffit sellaisen kanssa eivät tosiaan naurata ketään.

Vierailija kirjoitti:

Ikä tekee kaikilla tehtävänsä. Koiranpentu on leikkisä kunnes kasvaa aikuiseksi.

Tällaisten asenteiden vallitessa en viitsi paljon enää deittailla. Pitää olla niin aikuista ja mikään muu ei ole sallittua. Jos ei sovi muottiin niin turha kai sitä on yrittää suurta massaa muuttaa.

Mulle jäi mieleen yksi jakso amerikkalaisesta vaimonvaihto-ohjelmasta. Siinä oli melko juntti pariskunta joka vaihtoi vaimoa homopariskunnan kanssa. No punaniskamies pisti tietenkin pystyyn hysteerisen draaman tuosta että olivat homoja, hyvä ettei munalukkoa itselleen hankkinut. Noh, osoittautui kuitenkin että homopariskunnan suhde oli oikeasti tasa-arvoinen ja lapset onnellisempia kuin punaniskaperheessä jossa harjoitettiin mm fyysistä kurittamista. Mutta kokeilun lopputulos oli se että punaniskaperheen äiti kyseenalaisti isosti sen jälkeen elämänsä ja sanoi vaihdon jälkeen että tältä minusta on tuntunut viimeksi nuorena naisena. Muistan tuon ohjelman aina välillä ja mietin että pitäisikö sittenkin yrittää vielä paluuta nuoruuden iloon ja huolettomuuteen, kun se kerran näyttäisi olevan mahdollista.

Ap kuulostaa vähän epäkypsältä kolmikymppiseksi.

Mulle jäi mieleen yksi jakso amerikkalaisesta vaimonvaihto-ohjelmasta. Siinä oli melko juntti pariskunta joka vaihtoi vaimoa homopariskunnan kanssa. No punaniskamies pisti tietenkin pystyyn hysteerisen draaman tuosta että olivat homoja, hyvä ettei munalukkoa itselleen hankkinut. Noh, osoittautui kuitenkin että homopariskunnan suhde oli oikeasti tasa-arvoinen ja lapset onnellisempia kuin punaniskaperheessä jossa harjoitettiin mm fyysistä kurittamista. Mutta kokeilun lopputulos oli se että punaniskaperheen äiti kyseenalaisti isosti sen jälkeen elämänsä ja sanoi vaihdon jälkeen että tältä minusta on tuntunut viimeksi nuorena naisena. Muistan tuon ohjelman aina välillä ja mietin että pitäisikö sittenkin yrittää vielä paluuta nuoruuden iloon ja huolettomuuteen, kun se kerran näyttäisi olevan mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ( 31v) treffailu taas tuntuu lähinnä tervan juonnilta ja työhaastattelulta. Nettideiteissä on niasta todella vaikea saada treffeille ( vaikka olisikin jo mätsi muodostunut) ja kun se vihdoinkin saadaan sovittua, jää tunne että nainen tekisi kymmentä muuta asiaa mieluummin, mutta velvollisuudesta nyt lähtee katsomaan millainen tyyppi on. Treffeillä taas ei useinkaan naureta ääneen, harvoin myöskään avointa hymyilyä esiintyy. Koko treffien rakenne tuntuu kamalan kaavamaiselta, kysytään perus työpaikka, mitä harrastaa, perhesuhteet jne. Eikä näistä mihinkään tartuta sen syvemmin. Parin oluen jälkeen sovitaan treffien päättyneen, mutta ei mitään erikoista tunnetta tälläkään kerralla syttynyt ( missä ei sinänsä mitään väärää, mutta voiko noin arvattavilla ja tylsillä treffeillä edes syttyä?).

Tätähän se on - työhaastattelu. Ensin selvitetään onko sillä treffikumppanilla pinta kunnossa: ulkonäkö, sosiaaliset taidot, työpaikka, koulutus, normaalit perhesuhteet, järkevät harrastukset, asunto, auto. Sen jälkeen voidaan ehkä keskustella jostain muusta. Mutta jos nuo eivät osukaan siihen mitä oletettiin tai odotetaan niin sitten vain mennään rutiinilla läpi, kiitetään illasta ja lähdetään etsimään uudestaan. Tätä on nykymaailma. Ei keskitytä ihmiseen vaan etsitään aina sitä parempaa ja ei voida vaan vapautuneesti nauttia toisen seurasta, jos toisesta löytyy yksikin vika tai epätoivottava piirre.

Myöhemmässä ksi randomin deitin seurasta pitäisi nauttia ,mikäli hän ei ole se mitä haetaan. Luuleko joku, että ihmiset huvikseen deittailee?

Mä ainakin haen sopivaa ihmistä en sopivaa ansioluetteloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinä olet tylsä?

Enpä nyt niin sanoisi, pikemminkin on kaverit on kehunut, kuinka hauskaa mun kanssa aina on . :D Ja kyllä itsekin tykkään edelleen perus hölmöilystä eli ilveilystä, "push bush"-leikistä ( etenkin juotua), kaupassa pelleilystä, roolileikeistä jne. Mutta en tietenkään näitä heti treffeillä harrasta, koska käsitän niiden olevan luotaansa työntäviä.

Leikkimielisyyteni treffeillä ilmenee pikemminkin snallisella tasolla ja ajatusleikkeinä. Esimerkiksi eräältä historiaa opiskelleelta maisterilta kysyin, että keiden kahden historiallsien henkilön kanssa hän lähtisi lounaalle. Jo tämä aiheutti hänellä ajattelun vaikeuksia, kun oli niin yllättävää. Sitten kysyin, että mitä jos lounaalle heidän sijastaan tulisi Mannerheim ja Hitler. Tämä veti hänet melko lukkoon, eikä hän osannut vastata yhtään mitään, kuin että ei avaisi ovea. Toiselta treffikumppanilta ( joka oli myös opiskellut psykologiaa, kuten minäkin) kysyin, että mitä jos hän joutuisi asumaan solussa tai voittaisi arvonnassa bipolaarisen henkilön. Mitä hän tekisi tämän kanssa? Tämä oli hänen mielestään todella outo ja jopa asiaton kysymys, mitä hän ei halunnut ajatella. :S

Ymmärrän - tai oikeastaan en. Vaihdan tylsän noloon. 

Samasta syystä kuin että hauskoja ja leikkisiä plus 30v miehiä ei ole olemassakaan

Lapsellinen keski-ikäinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tuppaa kehittymään ja aikuistumaan. Toki miehissä on paljon näitä, jotka kuvittelee voivansa elää ikuisesti kuin teini-ikäiset.

Mikä minua sitten estäisi?

No mikäli haluat oikean parisuhteen ja varsinkin lapsia, kannattaa aikuistua. Mikäli et tätä halua, mikään ei toki pakota aikuistumaan. Ihmisen valinnoilla on aina tietyt seuraukset. Normaalit ihmiset kehittyy ja kypsyy myös henkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Mulle jäi mieleen yksi jakso amerikkalaisesta vaimonvaihto-ohjelmasta. Siinä oli melko juntti pariskunta joka vaihtoi vaimoa homopariskunnan kanssa. No punaniskamies pisti tietenkin pystyyn hysteerisen draaman tuosta että olivat homoja, hyvä ettei munalukkoa itselleen hankkinut. Noh, osoittautui kuitenkin että homopariskunnan suhde oli oikeasti tasa-arvoinen ja lapset onnellisempia kuin punaniskaperheessä jossa harjoitettiin mm fyysistä kurittamista. Mutta kokeilun lopputulos oli se että punaniskaperheen äiti kyseenalaisti isosti sen jälkeen elämänsä ja sanoi vaihdon jälkeen että tältä minusta on tuntunut viimeksi nuorena naisena. Muistan tuon ohjelman aina välillä ja mietin että pitäisikö sittenkin yrittää vielä paluuta nuoruuden iloon ja huolettomuuteen, kun se kerran näyttäisi olevan mahdollista.

Luuliko punaniskareppana, että homomies himoitsee häntä?

Todennäköisesti turha luulo, koska homomiehet ovat usein fiksuja, hyvännäköisiä ja hoikkia. 

Toivottavasti lapset saivat jatkossa elää turvallisessa perheessä. 

Miellyttämisenhalu karisee pois. Jos on hauskaa on hauskaa. Jos ei ole niin ei esitetä että on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ( 31v) treffailu taas tuntuu lähinnä tervan juonnilta ja työhaastattelulta. Nettideiteissä on niasta todella vaikea saada treffeille ( vaikka olisikin jo mätsi muodostunut) ja kun se vihdoinkin saadaan sovittua, jää tunne että nainen tekisi kymmentä muuta asiaa mieluummin, mutta velvollisuudesta nyt lähtee katsomaan millainen tyyppi on. Treffeillä taas ei useinkaan naureta ääneen, harvoin myöskään avointa hymyilyä esiintyy. Koko treffien rakenne tuntuu kamalan kaavamaiselta, kysytään perus työpaikka, mitä harrastaa, perhesuhteet jne. Eikä näistä mihinkään tartuta sen syvemmin. Parin oluen jälkeen sovitaan treffien päättyneen, mutta ei mitään erikoista tunnetta tälläkään kerralla syttynyt ( missä ei sinänsä mitään väärää, mutta voiko noin arvattavilla ja tylsillä treffeillä edes syttyä?).

Tätähän se on - työhaastattelu. Ensin selvitetään onko sillä treffikumppanilla pinta kunnossa: ulkonäkö, sosiaaliset taidot, työpaikka, koulutus, normaalit perhesuhteet, järkevät harrastukset, asunto, auto. Sen jälkeen voidaan ehkä keskustella jostain muusta. Mutta jos nuo eivät osukaan siihen mitä oletettiin tai odotetaan niin sitten vain mennään rutiinilla läpi, kiitetään illasta ja lähdetään etsimään uudestaan. Tätä on nykymaailma. Ei keskitytä ihmiseen vaan etsitään aina sitä parempaa ja ei voida vaan vapautuneesti nauttia toisen seurasta, jos toisesta löytyy yksikin vika tai epätoivottava piirre.

Myöhemmässä ksi randomin deitin seurasta pitäisi nauttia ,mikäli hän ei ole se mitä haetaan. Luuleko joku, että ihmiset huvikseen deittailee?

Mä ainakin haen sopivaa ihmistä en sopivaa ansioluetteloa.

Kenen mielestä teinin tasolla oleva pelleilijä on sopiva ihminen kumppaniksi?

Kyllä olen leikkisä ja huumorintajuinen. Mutta herkästi se lähtee flirtille, ja sit mies kuvittelee saavansa heti jotain. Sit loukkaannutaan kun selviää etten ole mikään hempukka.

Joten pakko vähän usein jarrutella sen oman avoimuuden ja leikkisyyden kanssa, että otetaan vakavasti. Se on vaan tämä meidän kulttuuri oikeasti vielä Suomessakin aika kivikautinen; naisen ulkonäkö pitää olla hillitty ja käytös asiallista, ettei jutut mee heti seksuaalisiksi. Ja siitähän te miehet aina itse puhutte.. “vaimomatskusta” ja sit siitä muusta “matskusta”..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ( 31v) treffailu taas tuntuu lähinnä tervan juonnilta ja työhaastattelulta. Nettideiteissä on niasta todella vaikea saada treffeille ( vaikka olisikin jo mätsi muodostunut) ja kun se vihdoinkin saadaan sovittua, jää tunne että nainen tekisi kymmentä muuta asiaa mieluummin, mutta velvollisuudesta nyt lähtee katsomaan millainen tyyppi on. Treffeillä taas ei useinkaan naureta ääneen, harvoin myöskään avointa hymyilyä esiintyy. Koko treffien rakenne tuntuu kamalan kaavamaiselta, kysytään perus työpaikka, mitä harrastaa, perhesuhteet jne. Eikä näistä mihinkään tartuta sen syvemmin. Parin oluen jälkeen sovitaan treffien päättyneen, mutta ei mitään erikoista tunnetta tälläkään kerralla syttynyt ( missä ei sinänsä mitään väärää, mutta voiko noin arvattavilla ja tylsillä treffeillä edes syttyä?).

Tätähän se on - työhaastattelu. Ensin selvitetään onko sillä treffikumppanilla pinta kunnossa: ulkonäkö, sosiaaliset taidot, työpaikka, koulutus, normaalit perhesuhteet, järkevät harrastukset, asunto, auto. Sen jälkeen voidaan ehkä keskustella jostain muusta. Mutta jos nuo eivät osukaan siihen mitä oletettiin tai odotetaan niin sitten vain mennään rutiinilla läpi, kiitetään illasta ja lähdetään etsimään uudestaan. Tätä on nykymaailma. Ei keskitytä ihmiseen vaan etsitään aina sitä parempaa ja ei voida vaan vapautuneesti nauttia toisen seurasta, jos toisesta löytyy yksikin vika tai epätoivottava piirre.

Myöhemmässä ksi randomin deitin seurasta pitäisi nauttia ,mikäli hän ei ole se mitä haetaan. Luuleko joku, että ihmiset huvikseen deittailee?

Mä ainakin haen sopivaa ihmistä en sopivaa ansioluetteloa.

Kenen mielestä teinin tasolla oleva pelleilijä on sopiva ihminen kumppaniksi?

Kuka sanoi kyseessä olevan "teinin tasolla oleva pelleilijä"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana sitä oli iloisempi ja ajatteli, että miesten osoittamasta kiinnostuksesta seuraa hyvää. Miehet sitten ajattelivat, että käytetäänpä hyväksi, rai-ska-taan ja ahdistellaan.

Ei uskalla edes hymyillä vastaantuleville miehille, koska kokevat asiakseen lytätä ja arvostella ulkonäköä.

Aloitin paritanssikurssin, mutta jouduin lopettamaan, kun sielläkin yksi alkoi manipuloimaan.

Se minun iloisuus, ennakkoluulottomuus ja avoimuus tuntui olevan miehille jotain sellaista, että se pitää ehdottomasti tuhota. Vasta kun on hiljainen, alistunut ja näkymätön, niin on miesten mielestä hyvä. Jopa oman perheen miesten (veljet).

En ole koskaan seurustellut, kun en kelvannut sellaiseen.

Yritä siinä sitten pitää elämäniloa.

Tässä myös syy miksi suomessa naiset eivät pukeudu naisellisesti. On paljon turvallisempaa pukeutua huomaamattomiin vaatteisiin ja vältellä katsekontaktia kaikkien kanssa. Korkokengissä ja hameessa hymy kasvoilla kulkeminen  voi ollailman miesseuraa suorastaan vaarallista.

Höpö höpö. En kulje korkokengissä, koska ne ovat epämukavat. Hameita en käytä samoista syistä; täällä on lähes aina kylmä ja hame on hankala + sen kanssa pitää käyttää avokkaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinä olet tylsä?

Enpä nyt niin sanoisi, pikemminkin on kaverit on kehunut, kuinka hauskaa mun kanssa aina on . :D Ja kyllä itsekin tykkään edelleen perus hölmöilystä eli ilveilystä, "push bush"-leikistä ( etenkin juotua), kaupassa pelleilystä, roolileikeistä jne. Mutta en tietenkään näitä heti treffeillä harrasta, koska käsitän niiden olevan luotaansa työntäviä.

Leikkimielisyyteni treffeillä ilmenee pikemminkin snallisella tasolla ja ajatusleikkeinä. Esimerkiksi eräältä historiaa opiskelleelta maisterilta kysyin, että keiden kahden historiallsien henkilön kanssa hän lähtisi lounaalle. Jo tämä aiheutti hänellä ajattelun vaikeuksia, kun oli niin yllättävää. Sitten kysyin, että mitä jos lounaalle heidän sijastaan tulisi Mannerheim ja Hitler. Tämä veti hänet melko lukkoon, eikä hän osannut vastata yhtään mitään, kuin että ei avaisi ovea. Toiselta treffikumppanilta ( joka oli myös opiskellut psykologiaa, kuten minäkin) kysyin, että mitä jos hän joutuisi asumaan solussa tai voittaisi arvonnassa bipolaarisen henkilön. Mitä hän tekisi tämän kanssa? Tämä oli hänen mielestään todella outo ja jopa asiaton kysymys, mitä hän ei halunnut ajatella. :S

Ehkä huumorintajusi ei ole niin hyvä, kuin oletat. Sinuna panostaisin ihmistuntemukseen ja toisen ihmisen kuulosteluun, että millaisista vitseistä hän tykkää. Joillekin maanis-depressiivisyydellä ja siihen liittyvällä stigmalla vitsailu ei ole mikään kevyt juttu, voi osua todella arkaan paikkaan. Psykologiaa opiskelleena sinulla luulisi olevan parempi ihmistuntemus ja itsereflektiokyky. Se etteivät ihmiset pidä vitseistäsi ei tarkoita, etteikö heillä olisi huumorintajua.

Itse kuuntelin edellisessä parisuhteessa miehen "Äiti yrittää esittää hauskaa" kommentointia ja miesselittämistä ja ilottomuutta, paitsi lapsuudenkavereidensa kanssa sisäpiirivitsailua, joka työnsi muut ulos, ja päätin ettei koskaan enää. Naisporukassa saa olla oma aito itsensä, puhua kepeitä tai vakavia, kukaan ei ala "opettaa" tai lyttää. Miehillä niin kova tarve kontrolliin, että on parempi ja hauskempaa elää ilman treffailua tai parisuhdetta.

Tämän huomaa myös asiakaspalvelutilanteissa. Hankalin asiakasryhmä ovat juuri nämä +40v naiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ( 31v) treffailu taas tuntuu lähinnä tervan juonnilta ja työhaastattelulta. Nettideiteissä on niasta todella vaikea saada treffeille ( vaikka olisikin jo mätsi muodostunut) ja kun se vihdoinkin saadaan sovittua, jää tunne että nainen tekisi kymmentä muuta asiaa mieluummin, mutta velvollisuudesta nyt lähtee katsomaan millainen tyyppi on. Treffeillä taas ei useinkaan naureta ääneen, harvoin myöskään avointa hymyilyä esiintyy. Koko treffien rakenne tuntuu kamalan kaavamaiselta, kysytään perus työpaikka, mitä harrastaa, perhesuhteet jne. Eikä näistä mihinkään tartuta sen syvemmin. Parin oluen jälkeen sovitaan treffien päättyneen, mutta ei mitään erikoista tunnetta tälläkään kerralla syttynyt ( missä ei sinänsä mitään väärää, mutta voiko noin arvattavilla ja tylsillä treffeillä edes syttyä?).

Tätähän se on - työhaastattelu. Ensin selvitetään onko sillä treffikumppanilla pinta kunnossa: ulkonäkö, sosiaaliset taidot, työpaikka, koulutus, normaalit perhesuhteet, järkevät harrastukset, asunto, auto. Sen jälkeen voidaan ehkä keskustella jostain muusta. Mutta jos nuo eivät osukaan siihen mitä oletettiin tai odotetaan niin sitten vain mennään rutiinilla läpi, kiitetään illasta ja lähdetään etsimään uudestaan. Tätä on nykymaailma. Ei keskitytä ihmiseen vaan etsitään aina sitä parempaa ja ei voida vaan vapautuneesti nauttia toisen seurasta, jos toisesta löytyy yksikin vika tai epätoivottava piirre.

Myöhemmässä ksi randomin deitin seurasta pitäisi nauttia ,mikäli hän ei ole se mitä haetaan. Luuleko joku, että ihmiset huvikseen deittailee?

Mä ainakin haen sopivaa ihmistä en sopivaa ansioluetteloa.

Kenen mielestä teinin tasolla oleva pelleilijä on sopiva ihminen kumppaniksi?

Kuka sanoi kyseessä olevan "teinin tasolla oleva pelleilijä"?

AP viestissä 16. En ole koskaan nähnyt kolmekymppisen ilveilevän kaupassa, onneksi. -eri