"Lapset olivat elämäni suurin virhe"

Joskus se hiljaa olemenin on vain hyvä, tuskin olisit halunnut kuulla vanhemmiltasi kuinka olit heidän elämänsä suurin virhe, ei toivottu, sinä et jaksa ja muuta itsekästä paskaa?

Joko sinä saatanan vajaaälyinen ihmisperse alat ymmärtämään, että kaikessa ei ole kyse sinusta, tai edes sinun tunteistasi. Jos kerta olet tuollainen totaali patalaiska paska, miksi edes halusit lapsen? Ah, ja turha on uikuttaa "painostusta", sillä jos se on perustelusi... Olet todella heikko ja säälittävä ihminen, yhteiskunnalle hyödytön, ota kritiikki vastaan mukisematta. Tältä lapsistasi tuntuu, kun saavat joskus tietää olevansa ei toivottuja.

Perkeleen....

Eiks se olisi hyvä, että vaan ne jotka todella haluavat tekisivät lapsia. Hoitaisivat heitä rakastavasti. Seuraavasta sukupolvesta tulisi vain hyvin ja rakkaudella kasvatettuja lapsia. Jotka totta tosiaan haluaisivat lapsia... joten kohta kaikilla olisi lapsia. :-)

Sitten jätät vain sen lapsen tekemättä, oma näkemykseni on että lapsia ei tehdä vaan ne saadaan. Jos kaipaat paljon omaa aikaa, unohda. Sitä sinulla ei tule olemaan lapsen myötä.

Täällä kolmen lapsen äiti, joka tuntee samoin kuin jutun kirjoittaja. Vain vahvimmilla ihmisillä on kyky olla valehtelematta itselleen ja muille. Usein olen ajatellut lähteväni ja jättäväni nuo lapset miehelle aivan tuosta samasta syystä. Joskus ajattelen, että lasteni on parempi olla ilman minua. Mutta hys, hys, näistähän ei tosiaan saa puhua.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2013 klo 10:03"]

Rohkea artikkeli ja rohkeita puheenvuoroja täällä. Arvostan teitä kaikkia. Olen itse kahden vaiheilla, sillä ikä alkaa tulla vastaan. Minulla ei ole palavaa halua ryhtyä äidiksi, mutta lähinnä olen miettinyt, että tulisiko se sitten kuitenkin tehdä. Kaipaan paljon omaa aikaa.

En ole aiemmin edes ajatellut lasten hankintaa, vasta viime aikoina kun eräs tuttuni sai lapsen nuorena. En ole kateellinen, vaan lähinnä helpottunut etten ole vastaavassa tilanteessa. En usko koskaan tekeväni lasta, jos vain olen rehellinen itselleni. Miehen vuoksi en uhrautuisi ( miehet eivät koskaan ole uhrautuneet minun vuokseni).

[/quote]

Minä olen samantapaisessa tilanteessa, paitsi että oma mieheni on uhrautunut minun vuokseni hyvin, hyvin paljon. Niin paljon, että haluan antaa hänelle vastalahjaksi lapsen, jota hän niin kovasti toivoo. Ongelmana vain on se, että itse en haluaisi äidiksi.

Mieheni tulee olemaan hyvä ja huolehtiva isä, ja tekee varmasti kaikkensa lapsen kasvatuksen eteen. Mutta hän on tällä hetkellä myös talouden ainoa työssäkäyvä henkilö, joten totta kai minä olisin käytännössä lapsen kanssa paljon enemmän. Kunpa näkisin tulevaisuuteen ja tietäisin, tulenko katkeroitumaan lapsen saatuani! Mies haluaa lapsia niin kovasti, että en voi häntä pitää jos itse päätän jäädä lapsettomaksi, vaan minun on silloin annettava hänen etsiä joku toinen äiti lapsilleen. Minun täytyisi siis olla aivan ehdottoman varma lapsettomuuskannassani, jotta kestäisin siitä aiheutuvat menetykset. Niin varma en suinkaan ole. Pidän lapsista, mutta olen huono hoivaaja, tarvitsen paljon omaa aikaa, ja kaikenlaiset keskeytykset siinä, mitä olen tekemässä, kuormittavat minua pahasti (saatan suuttuakin jos ajatukseni keskeytyy väärällä hetkellä; johtuu neurologisesta poikkeavuudestani).

Miten kummassa voin ennalta tietää, pitäisikö minun luopua miehestäni vai lapsettomuushaaveistani?? Tähän jos joku osaa vastata viisaasti, olen ikuisesti kiitollinen.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2013 klo 10:35"]

Täällä kolmen lapsen äiti, joka tuntee samoin kuin jutun kirjoittaja. Vain vahvimmilla ihmisillä on kyky olla valehtelematta itselleen ja muille. Usein olen ajatellut lähteväni ja jättäväni nuo lapset miehelle aivan tuosta samasta syystä. Joskus ajattelen, että lasteni on parempi olla ilman minua. Mutta hys, hys, näistähän ei tosiaan saa puhua.

[/quote]

Ihan ilman syyllistämistä kysyisin sinulta, että miksi sitten teit kolme lasta? Minulla on kaksi ja vaikka kolmatta mietimme, niin totesimme, että haluamme myös vapaa-aikaa ja että parempi jättää kahteen, kun kerta emme olleet satavasmoja kolmannesta. Mietikö asiaa silloin vai vasta myöhemmin. Etkö kahden taikka jo ensimmäisen jälkeen tajunnut, että tämä ei nyt tosiaan ole minun juttuni? Painostettiinko sinua?

Veikkaan, että aika moni ruuhkavuosia elelevä leikki- ja uhmaikäisen äiti ajattelee, että jos olisi osannut etukäteen nähdä missä härdellissä sitä tulee olemaan, niin olisi harkinnut ainakin lasten määrää - ja ehkä tyytynyt vaan siihen yhteen. Ei se kuitenkaan tarkoita etteikö lapsiaan rakastaisi ja etteikö surisi jos ne menettäisi syystä tai toisesta.

Lapsettomana tai vaan yhden lapsen äitinä sitä ei voi mitenkään tajuta  millaista kaaosta elämästä voi tulla, ja kuinka ei ikinä saa kunnolla rentoutua/levätä.

Konkarit lohduttavat, että joskus helpottaa. Sitten kun omat lapset on aikuisia.

Lapset kannattaa tehdä siitä huolimatta, että oma elämä jää ja kärsii. Olen ollut äitiyeen hyvin väsynyt ja työlääntynyt mutta silti se on ihaninta mitä elämässä on. Vaikka on ihanaa saada olla ihan rauhassa ja huolehtia vain itsestään niin pidemmän päälle yksin itselleen eläminen ei ole tarpeeksi tyydyttävää. Mutta kukin kohdaltaan päättäköön miten tekee, mun mielestä äitiys on sittenkin kaikkein parasta.

Tavallaan varmaan hyvä että puhutaan tuostakin asiasta ääneen (jotta eräät miettisivät kaksi kertaa ennen kuin alkavat lisääntymään) mutta en kyllä käsitä minkä takia tuo nainen avautuu omalla nimellään. Lasten kuvat ja nimet on kerrottu. Miksi? Vaikkei asia tuliskaan lapsille yllätyksenä (mikä sekin on aika järkyttävä ajatus että lapset tietää olleensa äidille pelkkä rasite ja "virhe") niin luulisi olevan tuskaisaa tekstiä lasten lukea.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2013 klo 11:17"]

Tavallaan varmaan hyvä että puhutaan tuostakin asiasta ääneen (jotta eräät miettisivät kaksi kertaa ennen kuin alkavat lisääntymään) mutta en kyllä käsitä minkä takia tuo nainen avautuu omalla nimellään. Lasten kuvat ja nimet on kerrottu. Miksi? Vaikkei asia tuliskaan lapsille yllätyksenä (mikä sekin on aika järkyttävä ajatus että lapset tietää olleensa äidille pelkkä rasite ja "virhe") niin luulisi olevan tuskaisaa tekstiä lasten lukea.

[/quote]

Mitäpä jos nämä aikuiset lapset ovat keskustelleet avoimesti ja rehellisesti äitinsä kanssa esim. jos omien lapsien hankinta on tullut ajankohtaiseksi kysymykseksi? Mitäpä jos nämä lapset ovat älykkäitä ja analyyttisiä ja ovat rohkaisseet äitiään tulemaan esiin tämän aiheen kanssa? 

[quote author="Vierailija" time="25.04.2013 klo 11:12"]

Lapset kannattaa tehdä siitä huolimatta, että oma elämä jää ja kärsii. Olen ollut äitiyeen hyvin väsynyt ja työlääntynyt mutta silti se on ihaninta mitä elämässä on. Vaikka on ihanaa saada olla ihan rauhassa ja huolehtia vain itsestään niin pidemmän päälle yksin itselleen eläminen ei ole tarpeeksi tyydyttävää. Mutta kukin kohdaltaan päättäköön miten tekee, mun mielestä äitiys on sittenkin kaikkein parasta.

[/quote]

Homoilla kannattaa tehdä siitä huolimatta, että on hetero ja kärsii. Olen ollut homoiluun hyvin väsynyt ja työlääntynyt mutta silti se on ihaninta mitä elämässä on. Vaikka on ihanaa saada heteroseksiä ja saada orgasmeja niin pidemmän päälle heteroseksi ei ole tarpeeksi tyydyttävää. Mutta kukin kohdaltaan päättäköön miten tekee, mun mielestä homous on sittenkin kaikkein parasta

Älä viitsi tyrkyttää muille omaa elämääsi. Ihmiset ovat erilaisia. Vaikka sinä pitäisitkin elämästäsi, niin joku toinen ei.

Minusta ko. naisen ei olisi pitänyt avautua asiasta. Uskon, että se on hänen lapsilleen (tai pojalle, en saanut selvää pystyykö tytär enää ymmärtämään tällaisia) tuskallista. Kaikki ihmiset tarvitsevat sitä kokemusta, että vanhemmat rakastavat heitä varauksetta. Myös aikuisina siinä määrin, että ei tee hyvää kuulla tuollaista.

Mutta olisi kyllä varmaan hyvä tehdä julkisuudessa lapsettomuutta hyväksytymmäksi valinnaksi muilla keinoin. On todella hyvä, että nykyään ei ole pakko lisääntyä, mutta on se vieläkin sen verran normivalinta, että monet saattavat vastoin tahtoaan ja taipumuksiaan siihen ryhtyä. Mikä on todella sääli.

Mä itse haluan kolme lasta, ja koen äitiyden ihanaksi ja parhaaksi asiaksi elämässäni, mutta ymmärrän hyvin, ettei se sovi kaikille ja toivoisin, että kaikki pystyisivät tekemään tässä asiassa aidosti oman valinnan.

[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 20:48"]

AP lisää: Unohdin mainita isät! Uskoakseni tällaiset tunteet ovat vielä paljon yleisempiä isein keskuudessa. Kaikki miehet eivät suinkaan ryhdy vanhemmaksi oman innostuksensa vuoksi vaan koska nainen haluaa lapsia. Miehille vakuutellaan, että isänrakkaus kyllä syttyy, kun lapsen saa käsivarsilleen (kaunis myyttinen kuva), mutta ei näin aina käy. Monet ovat isinä velvollisuudentunnosta ja monet jättävät isyyden sikseen kun huomaavat, ettei se ollutkaan sitä, mitä he elämältä haluavat.

[/quote]

No niin ja sitten aikuisella on kuitenkin aikuisen vastuu. Vanhemmalla on vanhemman vastuu. On hyvä puhua aiheesta, että lapsia kannattaa hankkia lapsia vain jos haluaa. Sitten on toinen asia eli puhua omasta henkilökohtaisesta virheestä suureen ääneen mediassa. Aikuinen on kuitenkin aikuinen ja kantaa vastuun ja opettelee elämään sen kanssa mitä valintoja on tehnyt. Sitäpaitsi on kyllä aikamoista potaskaa sanoa, että "elämän suurin virhe ovat lapset". Sanoisin, että tämän ihmisen kannattaisi sitten olla tyytyväinen siitä, että on saanut vain suurimmaksi osaksi hyvää aikaan. Lapset eivät koskaan ole virhe, vaikka niiden tekeminen olisi virhe, mutta jos niitä ei voi kasvattaa itse ja niitä vihaa, niin ne varmaan kannattaisi antaa adoptioon. Lapsella on subjektiivinen oikeus omaan elämäänsä silloin kun on syntynyt ja äti voi sitten antaa nämä lapset sellaiselle, joka sitoutuu lapsista huolehtimaan ja on valmis rakastamaan heitä sellaisina kuin ovat. Jokainen voi  hankkia oman elämän, eikä tarvitse kuvitella, että se päättyy lasten syntymään. Ei ole lapsellekaan tervettä, että vanhempi siirtyy elämään elämäänsä heidän kautta. Onhan se lasten kanssa eläminen raskasta, jos on päättänyt syyllistää lapsia omasta virikkeettömästä elämästään.

Olen aina ollut äitityyppiä ja odottanut jo 12-vuotiaasta sitä päivää, kun saan tulla äidiksi. Suurperhe oli haaveeni. Kun sitten 27-vuotiaana suurin toiveen toteutui, en haluakaan enempää ja olen sen jälkeen kannustanut lapsettomia kahden vaiheella olevia ystäviäni miettimään kahdesti lasten hankintaa. Olen huomannut, etten sittenkään ole äitityyppiä. Tämä se varmaan vasta tabuaihe onkin?

[quote author="Vierailija" time="25.04.2013 klo 12:11"]

Olen aina ollut äitityyppiä ja odottanut jo 12-vuotiaasta sitä päivää, kun saan tulla äidiksi. Suurperhe oli haaveeni. Kun sitten 27-vuotiaana suurin toiveen toteutui, en haluakaan enempää ja olen sen jälkeen kannustanut lapsettomia kahden vaiheella olevia ystäviäni miettimään kahdesti lasten hankintaa. Olen huomannut, etten sittenkään ole äitityyppiä. Tämä se varmaan vasta tabuaihe onkin?

[/quote]

Eipä tuossa mitään ihmeellistä ole. Moni varmaan tajuaa lapsen saatuaan, että se on rankkaa ja usein lasten hankkiminen varmaan päättyy siihen, kun se oma lapsiluku on täynnä. Mutta yleensä halutaan lapselle sisarus, vaikka se olisikin rankkaa. Lapsista on kuitenkin toisilleen seuraa ja on aivan eri asia olla yhden lapsen kuin kahden lapsen äiti. Monet monilapsiset taas kokevat, että isompi lapsiluku vain helpottaa lasten kanssa olemista. Isommat luonnostaan auttavat pienempiä ja ohjaavatkin.

Sitä ihmettelen kyllä suuresti, että sinäkin omaan kokemukseesi pettyneenä rupeat sivistämään kanssaihmisiä lapsenhankintapäätöksissä epäröivään suuntaan. Kukaan ei voi tietää miten toinen kokee lasten kanssa olemisen. Yleisesti ottaen, jos elämässä on muuta sisältöä ja oma elämä on täysi jo muutenkin, ovat lapsien tuomat haasteet helpompi kestää. Vain aniharva nauttii elämästä, jonka ainut merkitys on omat lapset ja niistä huolehtiminen. Toki heitäkin on, mutta lapset voivat olla suuri pettymys, jos on ennen lapsia jo ollut syrjäytynyt tai muulla tavoin itseohjautumaton.

Yksi nainen, joka tulee asiassa esiin omilla kasvoillaan, tekee enemmän tämän asian hyväksi kuin mikään määrä yleisellä tasolla likkuvaa valistusta. Ihmiset oppivat tällaisia asioita muiden kokemuksista, sillä ne tuntuvat konkreettisilta ja samastuttavilta. Siksi kannatan tällaista avoimuutta. Ette kai td oikeasti usko, että lapset saavat tietää äitinsä ajatuksista ensi kertaa lukiessaan tätä lehtijuttua?

Yksi nainen, joka tulee asiassa esiin omilla kasvoillaan, tekee enemmän tämän asian hyväksi kuin mikään määrä yleisellä tasolla likkuvaa valistusta. Ihmiset oppivat tällaisia asioita muiden kokemuksista, sillä ne tuntuvat konkreettisilta ja samastuttavilta. Siksi kannatan tällaista avoimuutta. Ette kai td oikeasti usko, että lapset saavat tietää äitinsä ajatuksista ensi kertaa lukiessaan tätä lehtijuttua?

tuollaistahan se elämä on. en tykkää siivota ja silti siivoan joka päivä. erona ehkä se, että en tee sitä parhaalla mahdollisella tavalla. mies haluaa seksiä joka päivä, joten minäkin harrastan sitä joka päivä, vaikka en välttämättä tekisi niin, jos saisin itse valita. mutta en tee ehkäpä sitäkään parhaalla mahdollisella tavalla. äiti, joka on äiti vaikkei siitä itse niin välitäkään, ja tekee sen silti parhaalla mahdollisella tavalla, saa minulta hatunnoston.

kurjaahan se on, että ei koe saavansa mitään takaisin. lapset on pitkä projekti, ei vuoden ponnistus.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2013 klo 11:08"]Lapsettomana tai vaan yhden lapsen äitinä sitä ei voi mitenkään tajuta  millaista kaaosta elämästä voi tulla, ja kuinka ei ikinä saa kunnolla rentoutua/levätä.[/quote]

Kyllä voi, ja juuri siksi jotkut eivät tee kuin yhden lapsen.

[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 22:40"]

"Still, I wished no harm on Stuart and invested every ounce of my energy in caring for him. Even so, I know my life would have been much happier and more fulfilled without children."

Nainen on täyttä ymmärrystä vailla: hän ei mitenkään voi tietää, millaista hänen elämänsä olisi ollut, jos hänellä ei olisi lapsia.

"We were childhood sweethearts.  We met when I was 12 and he was 16; he was my first and only love. I was 19 when I walked up the aisle, a joyful bride anticipating a happy life with the man I adored."

Nainen on täysin jumittunut kulissimaiseen ymmärrykseen liitosta, joka ei vaikuta kehittäneen hänen myötäelämisen kykyään.  

"But there were provisos: if I was going to have children I knew absolutely - illogical as it may seem in view of my feelings - that I intended to raise them myself without any help from nannies or childminders.

This wasn't a way of assuaging my guilt, because I felt none. It was simply that, having brought them into the world, I would do my best for them."

Nainen on kaavamaisen jäykkä ja hänen neuroottisuutensa ilmenee ylivaativuutena itseä kohtaan.

  "I cannot understand mothers who..."   Niinpä, siinäpä se, tuo nainen ei ymmärrä ihmisenä elämistä, enkä minä ymmärrä, miksi siitä on pitänyt oikein artikkeli kirjoittaa.
 

"It was not until I got home, made myself a cup of tea and started eating my cake, that I realised something was amiss. My dog wasn't there waiting for her usual titbit.

So the first thought that impinged on me was: where is Amber? I missed the dog before it even occurred to me that I'd left Stuart outside the shop."

Selkeästi psykoottista.

Voi ihmisparkaa ja hyi, mitä kaikkea kirjoitetaankaan kaiken kansan luettavaksi.

[/quote]

Sori. Tuolla ei ole etäisestikään mitään tekemistä psykoottisuuden kanssa.