Lue keskustelun säännöt.
"Lapset olivat elämäni suurin virhe"
24.04.2013 |
Naisen rehellinen tunnustus siitä, miten myöntyminen äitiyteen vain miehen miellyttämiseksi osoittautui kauhistuttavaksi virheeksi. Arvostan todella paljon kaikkia naisia, jotka rohkenvat puhua näin voimakkaasta tabuaiheesta. Kaikki äidit eivät suinkaan nauti äitiydestä, ja moni olisi jättänyt lapset tekemättä, jos saisi valita uudelleen. Aikaisemmilla sukupolvilla ei ollut samanlaista vapautta valita äitiyttä kuin nykyisillä, mutta edelleen moni nainen hankkiutuu raskaaksi vain, koska se tuntuu väistämättömältä tai asiaa ei tule mietittyä sen enempää.
Toivottavasti tällaiset puheenvuorot saavat nuoret naiset ymmärtämään, että lapsia kannattaa hankkia vain jos tuntuu, ettei voi elää ilman niitä.
Kommentit (98)
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 20:34"]
Naisen rehellinen tunnustus siitä, miten myöntyminen äitiyteen vain miehen miellyttämiseksi osoittautui kauhistuttavaksi virheeksi. Arvostan todella paljon kaikkia naisia, jotka rohkenvat puhua näin voimakkaasta tabuaiheesta. Kaikki äidit eivät suinkaan nauti äitiydestä, ja moni olisi jättänyt lapset tekemättä, jos saisi valita uudelleen. Aikaisemmilla sukupolvilla ei ollut samanlaista vapautta valita äitiyttä kuin nykyisillä, mutta edelleen moni nainen hankkiutuu raskaaksi vain, koska se tuntuu väistämättömältä tai asiaa ei tule mietittyä sen enempää.
Toivottavasti tällaiset puheenvuorot saavat nuoret naiset ymmärtämään, että lapsia kannattaa hankkia vain jos tuntuu, ettei voi elää ilman niitä.
[/quote]
Ihan järkyttävää paskaahan tuo teksti oli. Tuolla naisella oli aivan sairas suhtautuminen äitiyteen ja lapsiinsa.
"Lapset eivät antaneet mitään takaisin..." Mitä tuo ämmä niiltä lapsilta odotti? Suurta kiitosta uhrautumisestaan?
Se on ihan totta, että ei lapsia pidä tehdä, jos ei niitä ole valmis ottamaan vastaan. Mutta ei sekään ääripää, että elämässä maailman eniten täytyy vaan haluta lapsia, ole mitenkään terve.
Miksei voi ottaa niitä lapsia elämään mukaan ihan vaan luonnollisena osana sitä? IHan vaan silleen, että vau, tässäpä yhdet elämäni tärkeimmät ihmissuhteet nyt ovat, ja vaan nauttia siitä omasta perheestä ja elämästä sen kanssa? Ilman että kaiken pitää olla jotain vastenmielistä uhrautumista?
Ja siis jos ei lapsia halua, ei niitä pidä tehdä. Mutta ei se lapsen saaminen myöskään mikään koko elämän tarkoitus voi eikä pidä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan mahtava lehtijuttu! hyvä että näistä kirjoitetaan. Tyyppi toi mieleen isäni ja olen sitä mieltä, että tuollaisten pitäisi jättää lapset hankkimatta tai antaa hyvään perheeseen adoptioon. Meille tunnekylmien vanhempien lapsille tällaiset lehtijutut ovat tosi hyviä, elämme jatkuvasti elämää kysymyksen kanssa, miksi. juttu auttoi minua rakentamaan maailmankuvaa.
Ne, jotka eivät halua lapsia, voisivat lopettaa myös seksin harrastamisen ja ommellaan römpsä kiinni.
Poistuisi sekin huoli ja saahan sen sitten lääkärillä auki jos mieli muuttuu.
Kyseinen lehtijuttu oli mielestäni yliampuva ja tunteeton. Itse en voi samastua siihen, vaikka äitiyden koenkin todella rasittavana ja itseäni syövänä asiana. Silti lapset on opettaneet minulle enemmän kuin mikään muu asia. Rakastan heitä yli kaiken eikä mikään muu maailmassa ole minulle yhtä arvokasta kuin he. Silti voin sanoa, etttä he ovat nakertaneet palan onnestani. Tlilalle sain kyllä toisen palan, mutta kovin erilaisen.
En tiedä miten valitsisin jos saisin valita uudestaan lapsettoman ja lapsellisen elämän väliltä. Lasten kanssa elämä on vuoristorataa. Kun on ihanaa, on todella ihanaa, mutta kun on raskasta, on todella raskasta. On kurjaa, että nykyisinkään äiti ei voi sanoa, että lapsiperhe-elämä on yhä helvettiä ja että onni ja onnellisuus on välillä kaukana arjesta. Jos näin joku kokee, on hän automaattisesti epäonnistuja. Ihmettelen itse miksi.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 23:35"]
Ne, jotka eivät halua lapsia, voisivat lopettaa myös seksin harrastamisen ja ommellaan römpsä kiinni.
Poistuisi sekin huoli ja saahan sen sitten lääkärillä auki jos mieli muuttuu.
[/quote]
No ei sitä jaksa kuunnella kokoaikaista valitusta asiasta, johon on voinut itse vaikuttaa. Jos olet lapsia halunnut, niin tiesit kai mihin ryhdyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensähän tuollaista rasitusta tulee naisille, jotka eivät jaa lastenhoitovastuuta lasten isän kanssa, vaan omivat lapsen itselleen.
Tuo nainen halusi olla miehensä kanssa yli kaiken ja teki kompromissin kun suostui hankkimaan nämä kaksi eikä neljää, jotka mies halusi. Kaikki naiset eivät halua lapsia. Hän siis mielestäni maksoi miehestään kahden lapsen hankkimisen hnnan. Liekö mies sitten ollut sen arvoinen?
Lapsille joka tapauksessa rankkaa luettavaa tuo teksti. Ja surullista. Kuten myös kaikille niille naisille, jotka eivät lapsia saa vaikka miten yrittäisivät.
Jokainen meistä on kuitenkin omanlaisensa, en kävisi tuota äitiä moittimaan, vaikka lapsia säälinkin. Ja kamala kohtalo tyttärelle ja äidille myös tuo loppuelämän hoitosuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuskin asia tuli lapsille yllätyksenä.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 23:06"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 22:48"]
Luulen, että nämä, jotka hyökkäävät tuota kirjoittajaa vastaan ovat itse niitä, jotka eivät voi ymmärtää sitä, että kaikkien ihmisten elämänsisältö eivät ole lapset. Minä ymmärrän tuota artikkelin naista kyllä. Itse en ole koskaan kokenut mitään tarvetta hankkia lapsia. No, kuitenkin minulla on yksi, jota rakastan yli kaiken ja kenen eteen tekisin mitä tahansa... Rakastan kuitenkin olla itsekseni, rauhassa, tehdä asioita yksin, olla riippumaton jne. Ja lapsen kasvaessa tämä on onneksi koko ajan enemmän ja enemmän mahdollista. Lapsi on jo 11 v. Kyse ei ole mistään sellaisesta, että tarvitsen silloin tällöin omaa aikaa vaan haluan omaa aikaa koko ajan, inhoan sitä, ettei voi tehdä asioita loppuun kun aina keskeytetään ja aina on joku vaatimassa huomiota. Olen lopettanut mm. kirjojen lukemisen kokonaan, koska en saa lukea rauhassa. Kun lapsi oli pienempi niin luin kun ns. nukutin häntä, se on ehkä paras muisto tuosta lapsen taaperoajasta (lapsi nukkuu ja itse luen romaania tuntitolkulla unohtuneena hänen sänkynsä viereen).
[/quote]
Lapsesi on 11-vuotias etkä voi lukea kirjoja rauhassa?! Mikä on mennyt vikaan kasvatuksessa?
Minäkin ihmettelen, että yhden 11v. kanssa on niin hankalaa, että ei voi lukea kirjoja. Minulla on tuon 11v. lisäksi 9v. ja 4v. ja silti voin tehdä kaikenlaista, lukea hetkisen vaikkapa sitä kirjaakin kun isommat leikittävät kuopusta.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelottavia kommentteja. En ihmettele, miten paljon on epätasapainoisia lapsia. Jos vointinne on näin huolestuttava ja vanhemmuus hukassa, olettehan osanneet hakea apua esim. neuvolan kautta. Ei se ole tyhmä, joka pyytää!
Oma äitini tunnusti minulle (olen nyt itsekin jo keski-ikäinen) jonkin aikaa sitten, ettei alun perin olisi edes halunnut lapsia vaan suostui lähinnä koska isämme toivoi niin kovasti. Ja että saattaa olla, että olisi ollut parempi, jos hänestä ei olisi koskaan tullut äitiä koska hän ei milloinkaan kokenut sen sopivan itselleen (huom. tämä ei tullut mitenkään sävyyn "toivon ettet koskaan olisi syntynyt").
Minulla on siitä huolimatta lapsuudesta voimakkaasti kokemus, että meitä on rakastettu.
Minusta on hyvä, että tämä artikkeli on kirjoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaanpa tuolle 32:lle, että juu, voin lukea kyllä kirjaa "hetkisen", mutta haluaisin lukea kirjaa koko ajan ja keskittyä siihen. Minulle mikään "hetkisen" lukeminen ei ole sama asia kuin uppoutua täysin. 32 ei ilmeisesti ymmärrä ollenkaan mitä tarkoitan.
Aika paljon tuossa tekee jo äidin ikä. Siis missä iässä on saanut lapset. Itsekin olen saanut lapset nuorena, ihan omasta ja mieheni halusta.
Mutta jos minut olisi painostettu lasten tekoon nuorena, tiedä mitkä ajatukseni olisivat olleet myöhemmin.
Hän meni naimisiin ensimmäisensä kanssa, 19vuotiaana, ensimmäinen lapsi 22 vuotiaana.
Jos olisi kauemmin saanut ottaa ja mennä, tuntemukset olisivat voineet olla aivan erilaiset. Tiedä sitten, mutta mahdollista.
(korjatkaa jos jotakin meni väärin, en niin hyvä englannissa ole)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutamat ovat tässä ketjussa peränneet artikkelin naiselta vastuun kantoa. Mielestäni hän on kantanut suunnattomasti vastuuta vaikeassa tilanteessa. Hän todella asetti lapsistaan huolehtimisen oman onnellisuutensa edelle. Omia tunteitaan ei voi kuitenkaan määräillä. Jos vanhemmuus ei tuota itsessään iloa tai tunnu merkitykselliseltä, ei sitä voi millään keinoin pakottaa.
[quote author="Vierailija" time="25.04.2013 klo 00:37"]
Vastaanpa tuolle 32:lle, että juu, voin lukea kyllä kirjaa "hetkisen", mutta haluaisin lukea kirjaa koko ajan ja keskittyä siihen. Minulle mikään "hetkisen" lukeminen ei ole sama asia kuin uppoutua täysin. 32 ei ilmeisesti ymmärrä ollenkaan mitä tarkoitan.
[/quote]
No huh, itselläni on neljä lasta ja siltikin ehdin lukea kirjoja. En ehkäpä juuri silloin päivällä, muuta kuin nuorimmaisten päiväuni aikaan ja illalla. Mutta todella hyvin ehtii.
Minun äitini sanoi minulle, kun olin lapsi: Älä vaan koskaan tee lapsia.
Ymmärsin asian silloin lapsena niin, että äiti toivoi, ettei meitä lapsia olisi olemassa. oikein kai meni. Aloin itsekin toivoa niin.
Vanhempani erosivat muutaman vuoden päästä. Isä ei halunnut pitää yhteyttä muihin enkä ole häntä sen jälkeen tavannut. Äiti sanoi aina joskus, että hänkin voisi lähteä kuten isä.
Sain ensimmäisen lapseni vasta aika vanhana. Ennen en uskaltanut, halunnut enkä uskonut pystyväni. Jo ennen lapseni syntymää hän on ollut tärkein, rakkain ja kalleimpani maailmassa. Hänen mukanaan opin ensimmäistä kertaa arvostamaan itseäni ja muita. Toisin kuin vanhempani koskaan lapsiaan.
Vanhempani pilasivat elämäni aika pitkälti. Kuitenkin on jotain, mitä jäi jäljelle. Tiukasti jäin eloon (oli monta kertaa täpärällä) ja lopulta oma lapsi palautti uskoni kaikkeen. Itse kai vein vanhemmiltani "elämän". Nykyään annan heidän olla omassa rauhassaan ja keskityn omaan perheeseeni. Se on aarteeni ja kaikki, mitä on. Oli lähellä, etten olisi ikinä uskonut ja pystynyt. Melkein olin aina se kiltti lapsi, joka totteli äitiään, kun hän sanoi: älä vaan ikinä tee lapsia. Kauan uskoin, että se on pahin virhe, minkä voi tehdä ja etten kelpaisi äidiksi (tai ihmiseksikään). Lapseni myötä opin kelpaavani. Hän teki minusta ihmisen ja äidin. Minu äidistäni ei kyllä kukaan tehnyt.
Minusta tuo artikkelin äiti ei ole tehnyt mitään väärin, on aina laittanut lapsiensa tarpeet kaiken muun edelle ym. ja nyt hoitaa kokopäivätoimisesti tuota tytärtään. Miksi ei saisi sanoa, että on tehnyt virheitä? Olen tuo joka vastasi 32:lle ja kirjoitin jollain numerolla itse aiemmin. Tämä on juuri tätä, että vaikka äiti hoitaisi lapsensa hyvin niin sekään ei riitä, täytyy ilmeisesti elää vain lapsilleen tm. ja sitten kun avaa suunsa siitä, että olisi halunnut ja haluaisi muutakin niin muut äidit ovat niskassa kiinni.
Minusta on järkyttävää, kuinka täällä takerrutaan siihen, etten ehdi lukea kirjaa. Tottakai ehtisin lukea sen jälkeen kun pääsen töistä, olen laittanut ruoan, auttanut lasta läksyissä ym. mitä nyt kotona pitää tehdä. Mutta HALUAISIN lukea kirjan kannesta kanteen samantien kun aloitan, uppoudun siihen niin täysin, enkä halua keskeytyksiä. Yökaudetko luen? Päivät olen töissä ja sitten kotihommat, lapsi jne. Yleensä luen kirjan kannesta kanteen ja jos kirjassa on sivuja 1000 tms. niin se ei parista "hetkisestä" tule luettua. Jos minulla ei olisi lasta niin ei tarvitsisi tehdä mitään jos en haluaisi. Koko alkuperäisellä tekstilläni (joka ei koske kirjojen lukemista) halusin sanoa, että elämä ilman lasta sopisi minulle paremmin. Tottakai lasten kanssa voi tehdä vaikka mitä ja tehdäänkin, mutta ei se ole sama asia kuin itsekseen, jolloin vastaa vaan itselleen.
Rohkea artikkeli ja rohkeita puheenvuoroja täällä. Arvostan teitä kaikkia. Olen itse kahden vaiheilla, sillä ikä alkaa tulla vastaan. Minulla ei ole palavaa halua ryhtyä äidiksi, mutta lähinnä olen miettinyt, että tulisiko se sitten kuitenkin tehdä. Kaipaan paljon omaa aikaa.
En ole aiemmin edes ajatellut lasten hankintaa, vasta viime aikoina kun eräs tuttuni sai lapsen nuorena. En ole kateellinen, vaan lähinnä helpottunut etten ole vastaavassa tilanteessa. En usko koskaan tekeväni lasta, jos vain olen rehellinen itselleni. Miehen vuoksi en uhrautuisi ( miehet eivät koskaan ole uhrautuneet minun vuokseni).
[/quote]
Tappaisi itsensä niin helpottaisi
[/quote]
Tällaisten kommenttien takia tämäkin asia on tabu. Eikä tässäkään tapauksessa kukaan ole kai väärän valinnan tehnyttä ihmistä tekemässä sankariksi. Se nyt vaan on tosiasia, että aina ei tässä elämässä kaikki asiat mene niinkuin toivoisi, tai joidenkin mielestä kai pitäisi. Ja lapsen saaminen on kuitenkin yksi niistä asioista, joita vain EI VOI etukäteen tietää. Eikä se, että vanhemmuus jollekulle on alusta asti helppoa ja luontevaa, tarkoita sitä, että he olisivat jotenkin parempia yksilöitä, yhtä hyvin se olisi voinut mennä toisinkin...
Eikä sitä ihan oikeasti aina etukäteen voi tietä. Ihan turhaa henkslien paukuttelua tulla tänne heittämään tuollaisia "tappaisi itsensä"-kommentteja.