Lue keskustelun säännöt.
Koulujen kuntotestit
24.04.2013 |
Mietin vain kuinka tarpeellisia ne ovat oikeasti? Vaikuttavat kuitenkin kuulemma paljon numeroonkin. Mulla on poika, joka on tykännyt liikuntatunneista tosi paljon, mutta nykyään sisäliikassa tekevät aina esim. punnerruksia, vatsalihaksia jne. Tällä viikolla on kuntotesti, jossa pitää esim. 2 minuuttia tehdä punnerruksia ja tuo raukka on tosi onneton niissä. Nyt kuudennella luokalla on suorastaan alkanut inhoamaan liikuntatunteja ja välillä anelee saada jäädä kotiin. Nyt stressasi viikon tuosta kuntotestistä. Olis stressannut kauemminkin, mutta onneksi se ilmoitettiin vasta edellisellä liikuntatunnilla.
Pojan isä on aina inhonnut liikuntaa, mutta on hyvin fyysisessä työssä, joten kuntoa ja lihaksia löytyy. Mies on aina ollut sitä mieltä, että koululiikunnan on tarkoitus pilata liikunnan ilo ja mä olen ollut toista mieltä. Olen ollut aina liikunnallinen ja hyvä siinä. Nyt mun mielipide on muuttunut. Mun poika on kuitenkin normaalipainoinen, edelliset opettajat sanoneet, että hän osallistuu innolla aina tunneille, vaikka ei olisikaan niin hyvä ja nyt joku opettaja kyttää pillin kanssa vieressä ja laskee vatsalihaksia.
Kommentit (30)
Niin kauan kuin liikunta on arvosteltava laji, niin johonkin se arvostelukin on perustuttava. Ihan pelkällä innolla ja asenteella ei taida missään muussakaan aineessa, ei edes taito- ja taideaineissa, saada sitä numeroa.
Meillä pojalla ollut koulussa lihaskuntotestejä ja niissä on se kiva puoli että mittaavat monia eri osa-alueita. Eri mallisilla lapsilla on erilaiset vahvuudet niissä. Se luokan kuulantyöntäjä sai tehtyä paljon käsilihaksia, vaikka niitä vatsalihaksia ei oikein jaksanutkaan samaan tahtiin kuin joku yleisurheilija. Jos poikasi kammoaa punnerruksia, niin toivottavasti siellä joukossa olisi joku liike joka sopisi hänelle ja kokisi olevansa siinä hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos liikunnassa annetaan testien perusteella numero, se pitäisi tehdä niin, että ihan alussa on testit ja sitten harjoitellaan muutama kuukausi "kotiläksyineen" ja sitten testataan uudelleen. Näin nähtäisiin, kenellä on suhteellisesti tulokset parantuneet, ja sen mukaan sitten lätkitään numeroa. On ihan typerää, että yhtäkkiä vaan on jotkut testit. Ei se mittaa sitä, mitä on opittu, vaan sitä, miten liikunnallinen ja lihaksikas ihminen on.
Kyllä liikunnan numeroon vaikuttaa kaikki osaaminen, ei pelkästään testit. Numero motivoi yrittämään tunneilla enemmän. Muistan kuinka aikoinaan luokkamme kympin oppilaalle oli kova pala, kun liikunta oli 8. Tämä oppilas sai viimeisenä vuonna nostettua numeron ysiin. Toisille toiset aineet on helpompia kuin toiset. Muidenkin aineiden kokeissa on aika ja tuloksissa tuodaan yleensä esille parhaat. Joskus kokeet jaetaankin paremmuus järjestyksessä. Elämä on kilpailua, kaikessa ei vaan voi olla paras.
Ku se on vähän sellainen asia, että se onko kielipäätä tai ei, on ihmiselle aika vähän merkitystä. Samoin matikka, hissa, musiikki jne. Yksittäisinä taitoina ne on plussaa. Ei kukaan ketä on totaalisen huono jossain aineessa, tarvitse sitä oikeasti elämässä. Sitä sen aineen yksittäistä taitoa. PAITSI liikunta, kun sen pitäisi olla lopunelämää luonnollinen osa jokapäiväistä arkea. Jos sitä lapsena ja nuorena sen takia vihataan vuosia, eli käytännössä koko sen astinen elämä, niin onhan se ihan eri asia kuin se että käy ruotsin tunneilla, vaikka siinä olisikin huono.
Tästä mun viestistäkin näkee sen että olen ollut huono äidinkielessä, mutta eipä toi mihinkään elämässä vaikuta.
Tämän lisäksi osoittaa aikamoista ymmärtämättömyyttä, väittää et tulokset paranisivat merkittävästi harjoittelulla ja että se olisi joku ratkaisu tuloskeskeiseen koululiikuntainhoon ja pelkoon. Voi jäädä toiseksi viimeiseksi esim juoksussa.
Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että taito- ja taideaineissa ensisijaisena arvosteluperusteena pitäisi olla asenne ja innostus. Eipä tarvitsisi mitata ja punnita ja laittaparemmuusjärjestykseen, vaan voisi keskittyä taitojen hankkimiseen ja liikunnan iloon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muistan itsekin peruskoulusta liikuntatuntien kuntotestit, joissa piti tehdä mm. vatsalihasliikkeitä. Mielestäni tuon yhden testin ei tulisi liikaa vaikuttaa arvosanaan. Ainakaan itselläni en usko vaikuttaneen. Olen aina ollut pullukka mutta silti tykännyt urheilusta ja harrastanut useampaakin lajia. Liikuntatunneilla olin aina innolla mukana ja joukkueisiin tulin valituksi ensimmäisten joukossa. Liikkanumero ollut aina 9 tai 10. Joten vaikken vatsalihastestissä taulukon mukaan pärjännytkään, oli numero aina hyvä.
Tsemppiä teille ja toivottavasti poikasi jaksaa säilyttää innostuksen! Siihen tarvitaan kyllä lujuutta, sillä nykyinen alituinen paremmuusjärjestykseen asettaminen ei motivoi kuin parhaimmistoa...
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 10:59"]
Etunojapunnerruksia oppii, kun niitä tekee. Mitä tahansa oppii tekemällä, ei kai muissakaan kouluaineissa pärjää, jos ei jotain tee? Edes työelämässä ei pärjää, jos ei opettele työtään tekemään. Jos ei kiinnosta treenata, on kärsimyksensä ansainnut. Pildeä tippuu paremmin myös, kun on habaa hartioissa eikä ole mikään kynäniska.
[/quote]
:D
Ja oikeasti treenaavan ihmisen erottaa pakaroista ja reisistä.
Mutta tosissaan. Sori ap, mutta olet esimerkki siitä, miksi nykylapsissa ja -nuorissa on paljon huonokuntoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi liikunnasta pitää antaa SUORITUKSEN perusteella numero? Eikö se voisi olla vaan läpi/ei sen mukaan miten on ollut paikalla ja osallistunut? Eli tekee tuon testin niin kuin pystyy ja sillä selvä? Ilman mitään vertailua muihin.
Päin vastoin, kaikissa aineissa pitäisi antaa numerot suoritusten mukaan eikä pärstäkertoimella kuten nyt. Jos on sosiaalinen ja ope tykkää, niin sillä saa useimmista aineista jo kasin ja huonosti menneen kokeen saa helposti anteeksi. Parepi kun kaikista aineista olisi valtakunnallinen koe, jonka perusteella tulisi numerot.
Itse en ollu lapsena urheilullinen enkä kilpailuhenkinen ja inhosin liikuntatunteja. Nuorukaisena aloin liikkua, hiihtää ja lenkkeillä sekä pyöräillä. Aikuisena olen liikkunut jonkin verran ja tartuttanut liikuntaharrastusta myös lapsiin, kaikki ovat aina tykänneet koululiikunnasta. Ovat tykänneet myös kuntotesteistä, eikä varmaan vähiten siksi että ovat olleet niissä koulun parhaimmistoa.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 15:39"]
Ku se on vähän sellainen asia, että se onko kielipäätä tai ei, on ihmiselle aika vähän merkitystä. Samoin matikka, hissa, musiikki jne. Yksittäisinä taitoina ne on plussaa. Ei kukaan ketä on totaalisen huono jossain aineessa, tarvitse sitä oikeasti elämässä. Sitä sen aineen yksittäistä taitoa. PAITSI liikunta, kun sen pitäisi olla lopunelämää luonnollinen osa jokapäiväistä arkea. Jos sitä lapsena ja nuorena sen takia vihataan vuosia, eli käytännössä koko sen astinen elämä, niin onhan se ihan eri asia kuin se että käy ruotsin tunneilla, vaikka siinä olisikin huono.
Tästä mun viestistäkin näkee sen että olen ollut huono äidinkielessä, mutta eipä toi mihinkään elämässä vaikuta.
Tämän lisäksi osoittaa aikamoista ymmärtämättömyyttä, väittää et tulokset paranisivat merkittävästi harjoittelulla ja että se olisi joku ratkaisu tuloskeskeiseen koululiikuntainhoon ja pelkoon. Voi jäädä toiseksi viimeiseksi esim juoksussa.
[/quote]
Kyllä tosiaan huomaa ettet osaa äidinkieltä. Luulisi sen vaikuttavan elämääsi siten että sinut ymmärretään usein väärin. Minä en ainakaan ymmärtänyt viestisi pointtia.
Tuloskeskeinen inho ja pelko voi olla muitakin aineita kohtaan kuin koululiikuntaa. Tuloskeskeisyydestä ja sen esiintymisestä voi olla yhden koululaisen aika hankala sanoutua irti, koulussa kun ei oikein voi kieltäytyä tekemästä vaadittuja testejä. Mutta tuloskeskeisyyden inhoon ja pelkoon jokainen voi vaikuttaa omalta osaltaan. Tapoja on monia, niistä vaan pitää löytää se itselle sopiva. Vaihtoehdot voivat olla esim.
- Harjoittelun myötä tulosten paranemisesta (väitän siis edelleen että harjoittelu parantaa tuloksia)
- Täysin välinpitämättön asenne asiaan, jättää tulokset ja muiden reaktiot omaan arvoonsa ja ei anna niiden vaikuttaa itseensäkään
- Tuloskeskeisyyden vastustamisen viestin levittäminen, jolloin muistuttaa opettajaa ja muita oppilaita siitä kuinka väärä tapa tälläisten mittausten tekeminen on
- Antaa näkökulmaa siitä miltä tuntuu kun ei pärjää ja testit pelottavat puhumalla siitä suoraan muille
jne.
Meilläkin poika inhoaa kielten tunteja. Sielläkin pitää vastata kaikkien kuullen ja toiset voivat naureskella. Ei opettaja odota yhtä vastausta 5minuuttia, vaan tunnilla pitää päästä eteenpäin.
Meillä pojalla ei ole kielipäätä ei yhtään. Ei ole meillä vanhemmillakaan, joten sukuvika.
Mutta siitä huolimatta en kirjoittele poissaololappuja ja ruoki pojan kieltenopetteluun inhoa tai pelkoa. Pojan on osallistuttava ja mentävä niillä resursseilla mitä hänellä on. Yritettävä on aina ja osaamattomuuteensa hänen opittava suhtautumaan. Kotona voi opiskella enemmän kuin muut, jotta pysyy edes jotenkin muiden mukana. Opettelemalla kyllä oppii, vaikka ei samaan tahtiin muiden kanssa.
Onneksi pojalla on myös vahvoja alueita koulussa, joita ovat matematiikka ja se liikunta. Meillä tuota kielten opiskelua on verrattu liikuntasuorituksiin logiikalla, että ilman kovaa treeniä ei tule riittäviä tuloksia. Toisille joku toinen asia on luonnostaan helpompi oppia, mutta treenamalla tilannetta saa tasoitettua. Yrittäminen tarkoittaa myös että epäonnistumisia tulee, mutta ei niitä onnistumisiakaan tule ilman yrittämistä.