Lue keskustelun säännöt.
Lähipiiri arvostelee kun emme halua adoptoida lasta
22.04.2013 |
Olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta nyt 5 vuotta. Olen itse 34-vuotias ja mieheni 36.
Lähipiirillä tarkoitan lähimpiä sukulaisia ja ystäviä, jotka ovat ns. "kääntyneet" meitä vastaan, kun emme henkilökohtaisesti halua lähteä mukaan adoptio-prosessiin. Adotpiossa ei siis ole mitään vikaa, päinvastoin. Mutta kyse on nyt henkilökohtaisesta tuntemuksesta, ettemme vaan voi hankkia adoptiolasta jos sitä oikeaa tunnetta ei vain ole, eikä tunnu oikealta.
Olemme käyneet läpi monet monet pettymykset ja hedelmöityshoidot, 3 kertaa olen saanut keskenmenon yhteensä kuudesta hedelmöityshoitokerrasta. Olen henkisesti niin rikki, etten vain jaksa yrittää enempää, eikä miehenikään. En kestäisi henkisesti enää seuraavaa keskenmenoa. Asia pitää vain hyväksyä.
Lähipiirissä ruvettiin puhumaan jo toisen yritysvuoden jälkeen adoptiosta. Sanoimme molemmat, ettemme halua hankkia, jos asia ei tunnu meidän sydämen puolesta oikealta. Lähipiirillä tarkoitan nyt mieheni tätiä ja mummoa ja minun äitiäni ja mummoa. Ainut ymmärtäväinen on mieheni äiti, josta on tullut rakkaampi kuin omasta äidistäni ( kuinka kauhealta kuulostaakin).
Arvostelu on repinyt minut kappaleiksi. Olen henkisesti muutenkin erittäin huonossa kunnossa 3 keskenmenon jälkeen ja niin monen yrityksen jälkeen.
Saan kuulla viikottain kuinka olen ajattelematon, sydämetön, kauhea ja kylmä ihminen. Oma mummoni sanoi minulle, ettei ymmärrä, mistä puusta olen veistetty, kun en voi omasta ilkeydestäni antaa äidilleni lapsenlasta ja " ei se nainen mikään nainen ole ilman lasta" Kun itku kurkussa huudan, etten voi hankkia adoptiolasta vain muiden miellyttämiseksi, olen automaattisesti vain aikuisuutta pakeneva pelkuri.
Tämä asia polkee minut täysin maahan. Olen päättänyt, että en kuuntele arvostelua enempää. En ole nyt viikkoon vastannut puheluihin, enkä aiokkaan.
En ikinä toivo tällaista tapahtuvan kenellekkään ikinä. Olen täysin pohjalla. Ilman mieheni äitiä olisin varmasti huonommassa kunnossa.
En tiedä mitä tehdä. Tai sanoa.
Kommentit (44)
Mikä ihmeen ajatus on, että jos haluaa lapsen eikä saa bioligista, niin sitä jotenkin pitäisi adoptoida ollakseen hyvä ihminen? En käsitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.04.2013 klo 15:20"]
Mikä ihmeen ajatus on, että jos haluaa lapsen eikä saa bioligista, niin sitä jotenkin pitäisi adoptoida ollakseen hyvä ihminen? En käsitä.
[/quote]
No se että sitten saa sen lapsen, jota ilmeisesti haluaa???
Vai haluaako se vaan raskaaksi, synnyttää ja imettää?
[quote author="Vierailija" time="23.04.2013 klo 15:24"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2013 klo 15:20"]
Mikä ihmeen ajatus on, että jos haluaa lapsen eikä saa bioligista, niin sitä jotenkin pitäisi adoptoida ollakseen hyvä ihminen? En käsitä.
[/quote]
No se että sitten saa sen lapsen, jota ilmeisesti haluaa???
Vai haluaako se vaan raskaaksi, synnyttää ja imettää?
[/quote]
Adoptiolapsi ei ole sama asia, kuin oma biologinen lapsi. Se on totuus, satuttakoon kuinka paljon tahansa niin niin se on.
Ap on jo ihan rikki kaikista pettymyksistä ja hoidoista. Adoptioprosessi on pitkä ja raskas sekin, ja ymmärrän oikein hyvin jos sellaiseen ei jaksa enää lähteä. Eikä ole pakko lähteä. Ap voi yrittää saada biologista lasta jos jaksaa ja tuntee, että siihen pystyy, mutta adoptiolapsen kanssa tilanne jo muuttuukin sitten.
Ja siinäkään ei ole mitään pahaa, että haluaa kokea raskauden, synnytyksen ja vauva-ajan. Miksi ei saisi tätä haluta? Siksikö, että joko jossain on päättänyt että mikä tahansa lapsi pitää kelvata?
Ja olen muuten itse adoptoitu, enkä yhtään pahastu jos sanotaan että biologinen lapsi on biologinen ja adoptoitu on adoptoitu. Rakkauden määrää se ei vähennä, tunne vain on eri. Ja jos sen biologisen lapsen tunteen halua tuntea, sitä saa haluta. Vaikka ei koskaan saisi.
Meillä taas sukulaiset ihmettelee kun olemme alkaneet puhua adoptiosta jo nyt kolmen keskenmenon jälkeen. Sukulaisten mielestä pitäisi vielä yrittää, eikä heillä ole kellään kokemusta adoptiolapsista, ainoastaan omista, joista "on niin mukava seurata miten ulkonäkö ja tavat muistuttavat jompaa kumpaa vanhemmista, kuten myös älykkyys jne.". Me taas yleisesti ottaen olemme lapsirakkaita ihmisiä, jolle ne omat geenit eivät ole se maailman tärkein asia. Ymmärrän tasan molempia puolia ja sitä, että kaikille adoptiolapsi ei ole oman lapsen vaihtoehto eikä siihen ikinä pitäisi muiden painostuksesta ryhtyä.