Mä olen kauhea ihminen :( Saa kivittää.
Tuttavapiiriimme kuuluu ihmisiä laidasta laitaan, on siivoajia ja toimitusjohtajia sekä siltä väliltä. Ihania ihmisiä kaikki.
Mutta, mutta... Minua on viime aikona alkanut ärsyttämään tyhmät ja sivistymättömät ihmiset. En tiedä miksi! En vain kestä ihmisiä, joiden yleissivistys on heikko ja jotka kritiikittömästi uskovat kaiken kuulemansa. En halua keskustella ihmisten kanssa, jotka eivät oikeasti osaa ajatella asioita laajemassa kontekstissa. No säästä ehkä tai lasten kurahousuista, mutta ei niistäkään aina jaksaisi läpistä.
Tiedostan oman asenteeni ongelmallisuuden, mutta en voi sille mitään. Olen huono ihminen, saa kivittää.
Kommentit (41)
Juu, tosiaan tyhmimpiä on ihmiset jotka pintapuolisesti opettelee asioita vain jotta vaikuttaisi sivistyneeltä. Itse en käytä aikaa esim. poliittisiin asioihin koska mielestäni koko järjestelmä on aivan idioottimainen enkä puutu niihin asioihin koska en voi asioihin vaikuttaa tavalla millä haluaisin. Tämän takia minua varmasti pidetään sivistymättömänä.
Ylipäätään käytän aikani asioihin jotka on minun sydäntä lähellä, ihan lasten kanssa oloon, ammattiini liittyvät asiat vievät oikeastaan muun ajan mutta nuo on niitä minulle tärkeitä asioita jolloin en ehdi perehtymään joutaviin asioihin joilla ei ole minulle merkitystä.
Ystäväni ovat korkeastikoulutettuja ja korkean älykkyysosamäärän omaavia, eivät hekään juurikaan vaivaa päätään asioilla joita muka pitäisi tietää vaan elävät aikalailla kuten minä. Jutellaan arkipäivän asioista, ketään ei kiinnosta puhua mistään taide-, ja kulttuuriasioista, saatika politiikasta.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2013 klo 09:52"]

[/quote]
Ajatteletko sä sitten, että ihmiset harrastavat esim. kulttuuria, taidetta tai historiaa vain siksi, että niistä "pitää" olla kiinnostunut?
Nyt menee pa:n pointti korkealta ja kovaa ohi. Mutta sen toki arvasinkin. Nyt ei ole kyse keskustelujen aiheista. Tietämättömyys ja tietynlainen tyhmyys paistaa läpi heti, kun keskusteluissa poiketaan säästä tai kurahousujen ominaisuuksista. Ei ole olemassa keskusteluaiheita, jotka olisivat ns. oikeita, sivistys huokuu läpi arkisissakin asioissa. Sellaisissa asioissa, jotka koskettavat ihmisten elämää päivittäin.
En todellakaan tarkoita faktoilla knoppailua, vaan yleistä keskustelujen tasoa. Moni onneksi ymmärsi myös aloitukseni ytimen.
ap
[quote author="Vierailija" time="21.04.2013 klo 09:55"]
[quote author="Vierailija" time="21.04.2013 klo 09:52"]
Juu, tosiaan tyhmimpiä on ihmiset jotka pintapuolisesti opettelee asioita vain jotta vaikuttaisi sivistyneeltä. Itse en käytä aikaa esim. poliittisiin asioihin koska mielestäni koko järjestelmä on aivan idioottimainen enkä puutu niihin asioihin koska en voi asioihin vaikuttaa tavalla millä haluaisin. Tämän takia minua varmasti pidetään sivistymättömänä.
Ylipäätään käytän aikani asioihin jotka on minun sydäntä lähellä, ihan lasten kanssa oloon, ammattiini liittyvät asiat vievät oikeastaan muun ajan mutta nuo on niitä minulle tärkeitä asioita jolloin en ehdi perehtymään joutaviin asioihin joilla ei ole minulle merkitystä.
Ystäväni ovat korkeastikoulutettuja ja korkean älykkyysosamäärän omaavia, eivät hekään juurikaan vaivaa päätään asioilla joita muka pitäisi tietää vaan elävät aikalailla kuten minä. Jutellaan arkipäivän asioista, ketään ei kiinnosta puhua mistään taide-, ja kulttuuriasioista, saatika politiikasta.
[/quote]
Ajatteletko sä sitten, että ihmiset harrastavat esim. kulttuuria, taidetta tai historiaa vain siksi, että niistä "pitää" olla kiinnostunut?
[/quote]
pa on ap. Mielenkiintoinen typo :)
Moni täällä onkin jo todennut ettei koulutustaso ja sivistys kulje automaattisesti käsi kädessä. Maailman menoa voi seurata aktiivisesti ilman yliopistoakin.
Työpaikallani on paljon porukkaa ammattikoulupohjalla. Osa on käynyt vain kansakoulun. Kyllä sen huomaa kahvipöytäkeskusteluissa, mutta en mä sitä pelkästään huonona asiana pidä. Meillä on ihan mielenkiintoisia keskusteluja ja veikkaan että me kaikki saadaan niistä keskusteluista jotain irti, minä ainakin. Eri mieltä saa olla ja kyllä alemmin koulutetutkin osaa usein perustella mielipiteitään oikein hyvin.
Tärkeä osa keskustelutaitoa on kyky sopeuttaa omaa puhetyyliä jne. keskusteluseuran mukaan. Akateeminen joka juttelee sujuvasti vain toisten akateemisten kanssa ei ole kauhean taidokas keskustelija.
mullla vähän sama homma. En ole jaksanut käydä edes lenkillä muutaman tuttuni kanssa, koska se tuntuu niin raskaalta, tuntuu kuin vetäisi perässään kivirekeä. Enkä edes juttele mistään kovin monimutkaisista asioista, mutta kun sellainen yleinen tietämys on nolla, niin aiheet rajautuvat kaunareihin, salkkareihin, uusiin hankintoihin ja jonkun ihmisen täysin turhanpäiväisten tekojen päivittelyyn.
olen myös huomannut, että kun on ollut omantyylisten ihmisten seurassa, nämä ihmiset vaikuttavat vielä ankeammilta.
Yleensä vain luen palstan keskusteluja enkä kommentoi mitään, mutta nyt tekee mieli kommentoida.
Opiskelen ns. "hienolla" ja arvostetulla alalla yliopistossa, valmistuminenkin jo häämöttää. Mitä enemmän opiskeluvuosia on kulunut, sitä huonommin siedän valtaosaa opiskelukumppaneistani. Porukasta on tullut sietämättömän ylimielistä. Ajatellaan juuri, että se oma koulutus antaa niin ylivoimaiset edellytykset sivistyneeseen keskusteluun, ettei esim. duunaripohjalta sellaiseen olisi mitään mahdollisuuksia. Tavallaan he ovat kyllä oikeassakin: en nimittäin ole muualla kuin noissa piireissä törmännyt vastaavaan ylimielisyyteen ja ihan todelliseen ajatusten kapeuteen. Ollaan muka niin sivistyneitä ja seurataan maailman asioita ja uutisia ja politiikkaa, mutta todellisuudessa uskotaan vain siihen "oikeaan totuuteen" mikä noista piireistä on omaksuttu. Eikä oikeasti ajatella itse ollenkaan!
Itselläni on duunari puolisona, olemme menossa naimisiin kesällä. Tämä seikka on kirvoittanut järkyttyneitä kommentteja yliopistopiireissä. Hukkaan muka elämäni moisen mitään ymmärtämättömän punaniskan kanssa. Useimmat tutuistani eivät ole koskaan edes nähneet miestäni.
On totta että mieheni ei ehkä osallistuisi luontevasti tuon porukan "sivistyneisiin" ja itsekehua täynnä oleviin keskusteluihin pelkällä amispohjallaan, mutta arvatkaapa mitä? Ainakin minun mielestäni mieheni on sata kertaa älykkäämpi ja sivistyneempi kuin kukaan noista akateemisista. Hän ei ehkä päihitä heitä nippelitiedoillaan yms., mutta selkeämpi kuva hänellä on maailmasta kokonaisuutena. Jalat ovat enemmän maan pinnalla, ja hän ajattelee omilla aivoillaan eikä millekään ryhmälle ominaisen ajatustavan mukaan. Meille on ollut pariskuntana paljon hyötyä maailmojemme erilaisuudesta: hän pitää minutkin maan pinnalla ja opettaa maalaisjärkeä, minä taas olen saanut hänet ajattelemaan hieman analyyttisemmin. Toivottavasti lopputuloksena näkyy kaksi suhteellisen tasapainoista ja fiksua ihmistä.
Tämä nyt oli tällainen vuodatus, mutta vaikka olen itsekin akateeminen, olen perin pohjin kyllästynyt niissä piireissä vallitsevaan ylimielisyyteen ja duunarien halveksuntaan. Miestäni en vaihtaisi ikinä kehenkään, kenet yliopistolta tunnen! En, vaikka hän ei olisikaan opiskellut filosofiaa, kieliä, lakia tai valtiotiedettä ja on ammatiltaan "vain" duunari (en viitsi tarkentaa minkä alan). Ja fiksua porukkaa yliopistollakin on aivan varmasti, tuo ylimielinen porukka tuntuu vain aina olevan se äänekkäin porukka.
Mä olen tietoisesti poistanut kaveripiiristäni ja elämästäni tuon kaltaiset ihmiset. En jaksa sitä, että puhutaan kurahousuista enkä sitä, että koko ajan saa itse tehdä työtä, että keskustelu edes etenee jotenkin soljuvasti. Usein nämä ihmiset on niitä, jotka vielä erityisesti haluaisivat kaveerata. En vaan jaksa. Joo, en ole korkeasti koulutettu itsekään, mutta kuitenkin ärsyttää.
Pakko kompata tuota aiempaa viestiä, että koulutustaso ja sivistyksen (saatikka sitten älyn) taso eivät välttämättä kohtaa. Ystäväpiirini älykkäimmät ja mielenkiintoisimmat ihmiset ovat melkein kaikki aikamoisia "epäonnistujia" uraohjuksen näkökulmasta. Parilla ovat lupaavat opinnot jääneet kesken mielenterveydellisten ongelmien takia, mutta älykkäämpiä ja lukeneempia ihmisiä saa hakea. Ja toisaalta niillä tuntemillani ihmisillä, joilla on kaikista laajimmat yhteiskunnalliset ja kulttuuriset kiinnostuksenkohteet, ei ole korkeampaa koulutusta ollenkaan. Omaa innostusta sitten sitäkin enemmän.
Toisaalta on pakko kommentoida siihenkin, kun joku sanoi, ettei jaksa keskustella syvällisistä asioista... ne kevyetkin keskustelut ovat näiden tuntemieni aidosti älykkäiden ja asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa mielenkiintoisia ja hauskoja.
Kannattaa muistaa sekin, että joukossamme on myös ihmisiä, joiden mielestä ns. "syvälliset" asiat ovat mielenkiintoisia ja niistä keskustelu viihdyttävää, eivätkä pohdi niitä vain siksi että olisi pakko.
Minun on vaikea leimata ketään tyhmäksi, vaikka taatusti tyhmiä ihmisiä on paljonkin. Suurempi synti on mielestäni näköalattomuus. Se, ettei mikään kiinnosta kuin oman navan ympärillä pyörivät arkiset tai pinnalliset asiat. Aito kiinnostus asioihin on tarttuvaa. Kyllä kumppareistakin saisi mielenkiintoisen keskustelun aikaiseksi, jos joku asianosainen on TODELLA innostunut kumppareista ;)
Mielenkiintoinen keskustelu. Mietin, mahdanko kuulua tähän porukkaan, jonka kanssa suurin osa ei halua jutella. Itsekseni mietin paljonkin "syvällisiä" mm. uskonnosta, politiikasta, talouskysymyksistä, etiikasta ym, ja saatan esim kirjoitella asiaa koskeviin keskusteluihin täällä av:lla. Omasta mielestäni mielipiteeni ovat ihan itse keksimiäni ja perustelemiani, vaikka onhan se selvää, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja varmasti jotain vaikutteita saan muiden jutuista, mediasta ym.
Ystävieni kanssa kuitenkaan harvemmin juttelemme em. aiheista. Osittain siksi, että tiedän etteivät kaikki halua näistä jutella, osittain siksi, että olen hyvin arka tuomaan esiin voimakkaita mielipiteitä, olen hyvin miellyttämishaluinen ihminen. Parhaat keskustelut ovat melkeinpä syntyneet joidenkin puolituntemattomien kanssa esim. baarissa pienessä nousuhumalassa, kun ei ole tavallaan mitään menetettävää. Jos henkilö loukkaantuu mielipiteistäni, niin meidän ei tarvitse enää olla tekemisissä.
Toki ystävieni kanssa juttelemme paljon muusta kuin kumpparien väristä, esim. ihmissuhteista, lukemistamme kirjoista, työjutuista ym. Mieheni kanssa voi enemmän keskustella syvällisempiäkin asioita, mutta hän taas puolestaan (on korkeammin koulutettu kuin minä) on vähän sellainen, joka nappaa jonkun toisen mielipiteen jostain ja julistaa sitä sitten jonkinlaisena totuutena. Kyllä hänenkin päänsä kääntyy kun tarpeeksi jotain asiaa perustellaan, mutta keskustelutyylimme on kuitenkin niin erilainen (minä näen aina kaikki näkökulmat johonkin asiaan, hän pitää kiinni yhdestä totuudesta) että vältän mielelläni sellaisia asioita joista voisi syntyä kiistää (mm. jotkut poliittiset kysymykset).
[quote author="Vierailija" time="21.04.2013 klo 11:09"]
Yleensä vain luen palstan keskusteluja enkä kommentoi mitään, mutta nyt tekee mieli kommentoida.
Opiskelen ns. "hienolla" ja arvostetulla alalla yliopistossa, valmistuminenkin jo häämöttää. Mitä enemmän opiskeluvuosia on kulunut, sitä huonommin siedän valtaosaa opiskelukumppaneistani. Porukasta on tullut sietämättömän ylimielistä. Ajatellaan juuri, että se oma koulutus antaa niin ylivoimaiset edellytykset sivistyneeseen keskusteluun, ettei esim. duunaripohjalta sellaiseen olisi mitään mahdollisuuksia. Tavallaan he ovat kyllä oikeassakin: en nimittäin ole muualla kuin noissa piireissä törmännyt vastaavaan ylimielisyyteen ja ihan todelliseen ajatusten kapeuteen. Ollaan muka niin sivistyneitä ja seurataan maailman asioita ja uutisia ja politiikkaa, mutta todellisuudessa uskotaan vain siihen "oikeaan totuuteen" mikä noista piireistä on omaksuttu. Eikä oikeasti ajatella itse ollenkaan!
Itselläni on duunari puolisona, olemme menossa naimisiin kesällä. Tämä seikka on kirvoittanut järkyttyneitä kommentteja yliopistopiireissä. Hukkaan muka elämäni moisen mitään ymmärtämättömän punaniskan kanssa. Useimmat tutuistani eivät ole koskaan edes nähneet miestäni.
On totta että mieheni ei ehkä osallistuisi luontevasti tuon porukan "sivistyneisiin" ja itsekehua täynnä oleviin keskusteluihin pelkällä amispohjallaan, mutta arvatkaapa mitä? Ainakin minun mielestäni mieheni on sata kertaa älykkäämpi ja sivistyneempi kuin kukaan noista akateemisista. Hän ei ehkä päihitä heitä nippelitiedoillaan yms., mutta selkeämpi kuva hänellä on maailmasta kokonaisuutena. Jalat ovat enemmän maan pinnalla, ja hän ajattelee omilla aivoillaan eikä millekään ryhmälle ominaisen ajatustavan mukaan. Meille on ollut pariskuntana paljon hyötyä maailmojemme erilaisuudesta: hän pitää minutkin maan pinnalla ja opettaa maalaisjärkeä, minä taas olen saanut hänet ajattelemaan hieman analyyttisemmin. Toivottavasti lopputuloksena näkyy kaksi suhteellisen tasapainoista ja fiksua ihmistä.
Tämä nyt oli tällainen vuodatus, mutta vaikka olen itsekin akateeminen, olen perin pohjin kyllästynyt niissä piireissä vallitsevaan ylimielisyyteen ja duunarien halveksuntaan. Miestäni en vaihtaisi ikinä kehenkään, kenet yliopistolta tunnen! En, vaikka hän ei olisikaan opiskellut filosofiaa, kieliä, lakia tai valtiotiedettä ja on ammatiltaan "vain" duunari (en viitsi tarkentaa minkä alan). Ja fiksua porukkaa yliopistollakin on aivan varmasti, tuo ylimielinen porukka tuntuu vain aina olevan se äänekkäin porukka.
[/quote]
Sulla meni ap:n pointti kuitenkin aika reippaasti ohi?
[quote author="Vierailija" time="21.04.2013 klo 11:57"]

Ap mainitsi, ettei siedä ihmisiä joiden yleissivistys on heikko, ja jotka nielevät pureksimatta kaiken kuulemansa. Minä totesin (olen siis tuon lainaamasi tekstin kirjoittaja) että vastoin yleistä luuloa, olen tavannut tällaisia ihmisiä juurikin siellä akateemisten joukossa. En siis sanoisi että kirjoitukseni oli täysin ohi aiheen.
Vai tarkoititko ettei tässä ollut kyse koulutustasoista? Ap ainakin mainitsi aloituksessaan siivoojat ja toimitusjohtajat, joten kyllä tässä koulutuksestakin puhutaan.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2013 klo 07:58"]
Ymmärrän täysin. Alhaisen koulutustason porukan kanssa ei vaan voi keskustella. Niskakarvat nousee pystyyn sen kaiken tietämättömyyden ja tyhmyyden edessä.
[/quote]
Vai "alhaisen koulutustason"??? Ootko tullut ajatelleeksi että vaikka olisikin "alhaisesti koulutettu", sivistystaso voi olla korkea? Kaikkia ei vaan kiinnosta koulunpenkillä istuminen. Itse olen merkonomi, mutta mun kanssani voi taatusti keskustella ihan mistä vaan, kurahousujen väristä maailmanpolitiikkaan.
Olen pyörinyt koulutukseni ja työni puolesta molemmissa piireissä, niin akateemisissa kuin duunariporukoissakin. Ja ei, korkea koulutus ei tee kenestäkään älykästä, eikä välttämättä edes parempaa keskustelijaa. Pahin virhe minkä akateemiset tekevät, on pitää itseään parempana ja mielipiteitään/näkökulmiaan oikeellisimpina "koska heillä on sentään korkeampi koulutustaso". Siinä se tyhmyys vasta paistaakin.
Aina löytyy poikkeuksia, suuntaan ja toiseen. Toki ammattikoulun käynyt ihminen voi olla sivistynyt ja älykäs. Mutta useimmiten koulutus korreloi jotain. Ja yleensä ne tiedostavat ihmiset opiskelevat. Mutta aukotonta luokitelua ei ole tässäkään asiassa.
Ap:n pointti oli se, että typerien ja tietämättömien ihmisten kanssa ei vaan jaksa puhua. Mistään. Aamuvuorossa tämä ymmärrettiin.
Minulla on yksi erittäin hyvä ystävä, jonka kanssa voin heittäytyä puhumaan tyhjänpäiväisiä kurahousujen ominaisuuksista mutta sitten taas toisena päivänä saatamme analysoida hyvin laaja-alaisesti yhteiskunnallisia ilmiöitä. Nautimme molemmat yhtä paljon molemmista keskusteluista. Parasta on se, että olemme aivan samalla aaltopituudella ja meillä on loistava keskusteluyhteys. Itse olen akateemisesti koulutettu, ystäväni on "valaistunut" kaupan kassa :)
Alustus saattoi mennä vähän ohi aiheen, mutta pointtini on se, että ihmisen oma analyyttinen mieli ja kiinnostuksen kohteet (sekä sosiaalinen kyvykkyys) määrittelevät keskustelutaidot. Minusta on äärimmäisen raskasta keskustella henkilöiden kanssa, jotka eivät pysty edes siinä kurahousukeskustelussa tuomaan esille omaa mielipidettään. Esimerkkinä tästä voisi av:lta kaivaa monta keskustelua, jossa pyydetään vinkkejä turvaistuimen / rattaiden / lastenvaatteiden jne hankintaan ja aina joku välkky ehtii kommentoimaan "Osta emmaljungat, ne on parhaat". Tuon tapaisen kommentin jälkeen tulee aina olo, että tekisi mieli kirjoittaa sivun mittainen teksti informaatioarvosta ja oman mielipiteen perustelemisesta :D
Erosin aikanaa pitkästä parisuhteesta ilman sen suurempaa draamaa, ei kolmansia osapuolia, juopottelua tms pätevää syytä. Yhtenä isoimpana syynä oli se, että tunsin tyhmeneväni mieheni seurassa. Hänen kanssaan ei voinut keskustella kuin televisio-ohjelmista ja siitä, mitä tehdään viikonloppuna. Kovin monelle en ole kehdannut tätä sanoa. Kivittäkää vaan minutkin ;)
[quote author="Vierailija" time="21.04.2013 klo 16:14"]

tule mun (ap) kanssa kivitettäväksi. Juuri tätätarkoitin! En arvota ihmisiä koulutuksen mukaan, vaan juuri samalla tavalla kanssasi.
ap
Minä alan olla totaalisen kyllästynyt niihin ystäviini, jotka kuluttavat hirveästi aikaa miettimällä, ovatko nyt riittävän älykkäitä ja miten se todistellaan kaikille muille. Olen nyt kymmenisen vuotta keskustellut heidän kanssaan ja todennut, että ihminen voi rakentaa siitä yleissivistyksestään ja älykkyydestään kuplan jonne rauhassa laitostua. Hän ei näe kuinka rajoittunut on, koska haluaa niin kovasti olla oikeanlainen ihminen ja uskoa vain oikeanlaisiin totuuksiin. Joidenkin kohdalla tietenkin kyseessä on pesäeron tekeminen vanhempien sukupolveen ja elämäntyyliin, mutta jotkut ihan vilpittömästi uskovat, että he ovat tiellä oikeanlaiseen elämään, ja että jonakin päivänä, kun elämästä jaetaan arvosanat, he ovat siinä kympin tyttöjen kastissa. Sitä odotellessa voi keskittyä peittelemään kömpelösti omaa ylimielisyyttään niitä kohtaan, jotka selkeästi ovat tehneet elämässään jotain väärin tai tyhmyyksissään etsineet ne elämänohjeensa muualta kuin tilastollisista totuuksista, hesarista ja thl:n suosituksista.
Ei ole sitten ihme, että kokoomus vaan porskuttaa,ääniä tulee laidasta laitaan, mitään ymmärtämättömiltä, höynäytetyiltä äänestäjiltä. Antakaa tosiaan niiden vähempijärkisten olla rauhassa, he varmaan haluavat samaistua teihin, ja näin heidän yhteiskuntakäsityksensä vääristyy.