Lapsettomuus riipivä tunne :(

 http://www.laakarikeskusaava.fi/article/mikrotekniikka-antaa-uuden-mahdollisuuden-lapsettomille

Oletteko harkinneet mikrodissektiota?

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 19:22"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 19:17"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 19:13"]

Meillä sama tilanne, tieto miehen hedelmättömyydestä tuli jo varhain,,
Ei ole kovin kiva tilanne, olla parikymppinen aviopari ja tietää että koskaan ei omaa pienokaista syliinsä saa..
Vielä kun ollaan näin nuoria, ja sisko (19v! pesivät vissiin vaatteensa samassa pyykkikoneessa -.-) sai juuri esikoisensa, niin tokihan jokaikinen sukulainen taputtelee vatsaa ja tiedustelee että joko tulee vauva, ja jos erehtyy haukottelemaan niin kylänmummot tuumivat tietäväisinä että "taitaa olla tyttö raskaana kun noin väsyttää!"..

[/quote]

Oletteko harkinneet lahjasiittiöitä?

[/quote]

Ollaan, mutta mies ei halua... Sama ajatus kuin tuo erään ylempänä, että haluttaisiin tehdä _meidän_ rakkauden hedelmä, eikä kliinisesti tuotettu jonkun toisen miehen geenit omaava lapsi. Jotenkin vaan en osaa sanoa sitä ajatusta nyt hyvin tähän.. TUlee vaan semmonen olo että jotenki väkisin yrittää.. Itsellä on kaiken lisäksi PCO.
Ja onhan tuo kallistakin, kun ei mene enää julkisen puolelta noiden luovutettujen siittiöiden kanssa.

[/quote]

Kyllä sen lapsen varmastikkin tuntee omaksi ja onhan siinä sinun geenisi kuitenkin. Itse en kokisi sitä niin pahaksi asiaksi, ettei lapsella olisi juuri minun geenejäni mutta miehen geenit on. Sinulla on kuitenkin oikeus kokea äitiys..

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 19:07"]

Me kärsimme pari vuotta lapsettomuudesta ja oli samoja ajatuksia kuin sinulla. Mutta oletko ajatellut sitä, että ei se lapsi välttämättä olisikaan se suloinen normaali terveesti kehittyvä lapsi?

Valitettavasti meille kävi niin, että lopulta saimme lapsen, mutta lapsi ei ollutkaan terve vaan vaikeasti sairas ja kehitysvammainen. Hänestä ei siis tule ikinä "normaalia" kansalaista ja meidän elämä on yhtä sairaaloissa ja hoidoissa ravaamista ja terapiaa, kuntoutusta jne vailla kuitenkaan toivoa siitä, että niistä juurikaan hyötyä olisi.

Jos minä saisin valita uudelleen ottaisin takaisin sen lapsettomuuden ajan vaikka sekin superrankkaa olikin. Elämässä olisi niin paljon kaikkea muutakin: matkustelua, harrastuksia, jopa juhlimista ym ym. Kaikkea sitä mitä ei tämän sairaan lapsen kanssa kyllä enää pysty tekemään :(

Ei se lapsettomuuskaan siis aina pahin vaihtoehto ole valitettavasti.

[/quote]

Minä ainakin olen ajatellut, ja välillä "käyn kauppaa" ajatuksella; haluaisinko ennemmin olla lapseton vai saada vammaisen lapsen? Hävettää myöntää, mutta ennemmin haluaisin olla lapseton. Riskihän on kuitenkin aina olemassa.. En siis haluaisi olla lapseton ennemmin sen takia että vammainen olisi jotenkin vähemmän hyvä, vaan sen takia että henkilökohtaisesti en usko että minulla olisi riittävästi voimavaroja ja kykyä kasvattaa erityistä pienokaista.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 19:24"]

 http://www.laakarikeskusaava.fi/article/mikrotekniikka-antaa-uuden-mahdollisuuden-lapsettomille

Oletteko harkinneet mikrodissektiota?

[/quote]

Tuo vaihtoehto käy ainoastaan jos siittiöitä löytyy edes jostain. Mutta esimerkiksi geenimutaatiossa ei siittiöitä ole koskaan miehellä ollutkaan. Missään.

Olen nainen enkä voi saada lapsia. Minulle oli selvää etten halua luovutettua munasolua juurikin tuon "lapsi ei ole oma" asian takia. Itse asiassa mieheni oli samaa mieltä kanssani, ei halunnut lasta, jonka geeneistä 50 % olisi jonkun muun kuin minun.

Aikanaan täällä kirjoitinkin aiheesta mutta silloin jotenkin ajatukseni tyrmättiin ja ehdotettiin adoptiota jne. Kuitenkin koen, että on helpompaa sitten elää ilman lasta, sellaisen kuin on, kuin adoptoida, käyttää lahjoitettua munasolua; ihan kuin ympäristö pakottaisi kaikki ihmiset tavalla tahi toisella hankkimaan lapsen. Luonto oli tehnyt valinnan minun kohdallani ja siihen sopeudun.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 18:28"]

Tuosta lapsettomia käsittelevästä ketjusta (+35v. ja lapseton jne) innostuneena sain ajatuksen kirjoittaa omia ajatuksia. 

Olen hieman 30-vuotias mies ja tiedän jo nyt etten voi saada lapsia, edes yhtä. Aikaisemmin asiaa ei juurikaan miettinyt, koska elämässä oli paljon muuta. Kuitenkin ihmisen perustarve on lisääntyä. Ei toki kaikki halua lisääntyä, mutta murskaava enemmistö kuitenkin.

Se, että tietää olevansa lapseton nyt ja aina masentaa välillä. Se tunne on tyhjyys, näköalattomuus ja elämän jatkuvuuden puuttuminen. Elämään pitää keksiä sisältöä ja pelkkä ajatus, että tämä tulee jatkumaan, jatkumaan ja jatkumaan on hirveää.

Toki elän muuten ihan normaalia elämää. Käyn töissä, välillä vapaata ja on perhettä ja sukulaisia. Kuitenkaan nuo tunteet välillä pulpahtavat pintaan. Välillä tuollaiset ajatukset kestävät pidempään, välillä taas ohimeneviä hetkiä. Tuntee itsensä ulkopuoliseksi, kun tutut ihmiset perheellistyvät ja saavat lapsia. Aina kun joku läheinen saa lapsen olo on tietenkin hänen puolestaan iloinen, mutta itsentä tuntee kuitenkin hieman ulkopuoliseksi tässä tilanteessa. Yhteiskunnallisellakin tasolla kuitenkin perhe ja lapset ovat niin keskeinen asia, että ei sekään tilannetta ainakaan helpota. 

Ajatus mahollisesta yksinäisestä vanhuudesta on erityisen vastenmielinen. Mutta ehkä tässä on aikaa siihen tottua.

Oma lapsettomuus korpeaa erityisesti silloin, kun lukee uutisia kaltoinkohdelluista lapsista. Miten joku ei voi huolehtia lapsesta jos kerta sellaisen on hankkinut? Muutenkin suurin osa suomalaisista vanhemmista ei tunnu välittävät kovin paljoa lapsista; lapset saavat olla iltamyöhään,  kaupungilla, käytöstapoja ei opeteta, koulussa ei opeteta käyttäytymään, ollaan lasten silmien alla kännissä, vanhemmat ovat ilkeitä ja äyskivät lapsille julkisilla paikoilla jne. Kai se lapsi on sitten niin itsestään selvyys, ettei sitä osaa arvostaa.

Niin, tämä kirjoitus vaan niille, jotka ajattelevat lapsettomuuden olevan niin usein vapaaehtoista. 

[/quote]

Ymmärrän kyllä tuon tunteen, mutta ihan en ymmärrä mikä siinä oman siittiön saattamisessa jonkun toisen munasoluun on niin äärimmäisen merkittävää. Lapsia kun voi saada muutenkin. Ja ihan yhtä omia ja rakkaita ne on aivan varmasti. Rakkaus lapseen syntyy siitä hoivasta mitä lapselle antaa ja siitä pyyteettömästä rakkaudesta, jota lapselta saa.

TOisekseen, aina välillä todella TODELLA ärsyttää tuo lapsettomien itsensä jalustalle nostaminen maailman parhaimpina vanhempina. Ei se vanhemmuus ole mitään ruusuilla tanssimista, eikä sen kuulukaan olla. Silti suurin osa vanhemmista rakastaa lapsiaan yli kaiken maailmassa ( kyllä, ihan yhtä paljon kuin te jalot lapsettomat rakastaisitte), ja tekee parhaansa näiden eteen. Se lähes 20 vuotta mitä sen lapsen kanssa eletään on kuitenkin melko pitkä aika, ja sen taipaleen aikana aikuisellekin saattaa tapahtua yhtä ja toista, joka vaikuttaa siihen kykyyn huolehtia lapsesta parhaalla mahdollisella tavalla.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 19:02"]

Olipas kiva lukea ap ajatuksiasi miehen näkökulmasta. Minun ex- miesystävälläni todettiin muutama vuosi sitten azoorspermia, eli ei siittiöitä ollenkaan eikä tule niitä koskaan olemaan johtuen geenimutaatiota. Mitään muuta vaikutusta tuolla geenimutaatiolla ei ole ollut miehen elämään, muuta kuin siittiöiden puute ja testosteronin pitoisuuden alhaisuus. Hän käyttää nyt testosteronia geelinä lopunelämää tai vaihtoehtoisesti pistoksina. Oli kamala järkytys meille molemmille mieheni diagnoosi. Tuntui kamalalta tajuta, etten voi koskaan saada biologista lasta mieheni kanssa. Käsittelin asian nopeasti jotta pystyin tukemaan ja auttamaan miestäni asian kanssa. Mies oli järkyttynyt myös ja työsti asiaa lähinnä itsekseen: uppoutumalla entistä enemmän töihinsä ja tutkimuksiinsa mikä taas ahdisti minua joka olisi halunnut keskustella asiasta enemmän. Mies kääntyi sisäänpäin ja meni kuin kuoreen. Annoin miehelle aikaa tajuta tilanne ja yritimme jatkaa elämää. Puolivuotta diangoosista aloin painostaa miestä keskustelemaan asiasta. Hän tiesi että perheen perustaminen on minulle suurin haave elämässä. Olisin hyväksynyt lahjasiittiöt mutta mies tunsi asian erittäin vieraaksi. Hän on uraihminen joten hän päätti lopulta jättää minut jotta minulla olisi oikeus saada perhe ja biologisia lapsia jonkun muun miehen kanssa. Mielestäni teko oli järkyttävä mutta mies päätti ettei tule haluamaan "vieraita" lapsia jos ei omia voi saada. Päätti keskittyä vain uraansa. Minä haluan kokea äitiyden jos se minulle on mahdollista.

Nyt pari vuotta erostamme on kulunut ja minulla kesti aika kauan päästä yli erostamme. Olen nyt uudessa parisuhteessa ja kuuleman mukaan ex- miehenikin on aloittanut uuden suhteen. Exäni oli vaikea puhua lapsettomuudestaan enkä usko että hän on kertonut asiasta uudelle naisystävälleen. Mutta onhan totuuden kertominen jossain vaiheessa pakollista... Emme ole missään yhteydessä enää koska rakastimme liikaa toisiamme loppuun saakka.

Oletko sinä ap parisuhteessa? Missä vaiheessa olet kertonut naiselle lapsettomuudestasi? Miten naiset ovat asian ottaneet? Mistä lapsettomuutesi johtuu?

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja rakkautta elämääsi :)

[/quote]

Minä joka en yleensä itke, sain kyyneleet silmiini tarinastasi. Mitä uhrausia joutuukaan joskus tekemään unelmien takia.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 18:37"]

Lisääntymisessä monelle perusideana on omien geenien eteenpäin laittaminen. Ei välttämättä lapsiperhe-elämä ja isäksi/äidiksi kutsuminen sinänsä.

Mä olen myös lapseton. Kävi ilmi, etten voi saada mieheni kanssa lapsia. Luovutetuilla soluilla hankittu vanhemmuus ei ole vaihtoehto silloin, kun mieltä kutkuttaa se, mitä meistä tulisi. Niinpä kakkosen ehdottamat vaihtoehdot, niin valideja kuin ovatkin, eivät ole aina todellisia vaihtoehtoja.

t. ei-AP

[/quote]

Ihan hyvä ettei noin ahdasmieliset ihmiset sitten suotta lisäännykään. Tuskin maailma jää kaipaamaan juuri teidän geenejänne.

16,

jos lisääntyminen tarkoittaa minulle sitä, että omat geenini yhdistyvät rakkaimpani geenien kanssa ja niistä syntyy jotain ihmeellistä, ei lahjasoluilla tuotettu lapsi todellakaan ole "ihan yhtä oma ja rakas varmasti".

t. 4, jalo lapseton

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 19:45"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 19:02"]

Olipas kiva lukea ap ajatuksiasi miehen näkökulmasta. Minun ex- miesystävälläni todettiin muutama vuosi sitten azoorspermia, eli ei siittiöitä ollenkaan eikä tule niitä koskaan olemaan johtuen geenimutaatiota. Mitään muuta vaikutusta tuolla geenimutaatiolla ei ole ollut miehen elämään, muuta kuin siittiöiden puute ja testosteronin pitoisuuden alhaisuus. Hän käyttää nyt testosteronia geelinä lopunelämää tai vaihtoehtoisesti pistoksina. Oli kamala järkytys meille molemmille mieheni diagnoosi. Tuntui kamalalta tajuta, etten voi koskaan saada biologista lasta mieheni kanssa. Käsittelin asian nopeasti jotta pystyin tukemaan ja auttamaan miestäni asian kanssa. Mies oli järkyttynyt myös ja työsti asiaa lähinnä itsekseen: uppoutumalla entistä enemmän töihinsä ja tutkimuksiinsa mikä taas ahdisti minua joka olisi halunnut keskustella asiasta enemmän. Mies kääntyi sisäänpäin ja meni kuin kuoreen. Annoin miehelle aikaa tajuta tilanne ja yritimme jatkaa elämää. Puolivuotta diangoosista aloin painostaa miestä keskustelemaan asiasta. Hän tiesi että perheen perustaminen on minulle suurin haave elämässä. Olisin hyväksynyt lahjasiittiöt mutta mies tunsi asian erittäin vieraaksi. Hän on uraihminen joten hän päätti lopulta jättää minut jotta minulla olisi oikeus saada perhe ja biologisia lapsia jonkun muun miehen kanssa. Mielestäni teko oli järkyttävä mutta mies päätti ettei tule haluamaan "vieraita" lapsia jos ei omia voi saada. Päätti keskittyä vain uraansa. Minä haluan kokea äitiyden jos se minulle on mahdollista.

Nyt pari vuotta erostamme on kulunut ja minulla kesti aika kauan päästä yli erostamme. Olen nyt uudessa parisuhteessa ja kuuleman mukaan ex- miehenikin on aloittanut uuden suhteen. Exäni oli vaikea puhua lapsettomuudestaan enkä usko että hän on kertonut asiasta uudelle naisystävälleen. Mutta onhan totuuden kertominen jossain vaiheessa pakollista... Emme ole missään yhteydessä enää koska rakastimme liikaa toisiamme loppuun saakka.

Oletko sinä ap parisuhteessa? Missä vaiheessa olet kertonut naiselle lapsettomuudestasi? Miten naiset ovat asian ottaneet? Mistä lapsettomuutesi johtuu?

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja rakkautta elämääsi :)

[/quote]

Minä joka en yleensä itke, sain kyyneleet silmiini tarinastasi. Mitä uhrausia joutuukaan joskus tekemään unelmien takia.

[/quote]

Kiitos myötätunnostasi :) Oli kyllä todella ristiriitaiset tunteet erotessamme: ihminen jota rakastin eniten maailmassa ja jota tuin parhaani mukaan hylkäsi minut rakkauden takia: jotta saisin lapsia jonkun muun miehen kanssa vaikka en niitä halunnut kenenkään muunkaan kanssa. Mutta hän tunsi minut ja tiesi kuinka tärkeä minulle on lapset ja perhe. Hänelle taas ura oli kaikista tärkeintä ja kun omia lapsia ei voitu saada, ei hän muutakaan vaihtoehtoa hyväksynyt.

Vaikka olen nyt uudessa suhteessa, edelleen tunnen lapsettomien tuskan ja kiinnitän huomioni lapsettomuutta käsitteleviin asioihin vaikka asia ei minua enää koskekkaan (ainakaan toivottavasti). Olen toisaalta helpottunut ja toisaalta tunnen edelleen surua ex-miestäni ja meidän suhteemme kohtaloa kohtaan.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 19:02"]

Olipas kiva lukea ap ajatuksiasi miehen näkökulmasta. Minun ex- miesystävälläni todettiin muutama vuosi sitten azoorspermia, eli ei siittiöitä ollenkaan eikä tule niitä koskaan olemaan johtuen geenimutaatiota. Mitään muuta vaikutusta tuolla geenimutaatiolla ei ole ollut miehen elämään, muuta kuin siittiöiden puute ja testosteronin pitoisuuden alhaisuus. Hän käyttää nyt testosteronia geelinä lopunelämää tai vaihtoehtoisesti pistoksina. Oli kamala järkytys meille molemmille mieheni diagnoosi. Tuntui kamalalta tajuta, etten voi koskaan saada biologista lasta mieheni kanssa. Käsittelin asian nopeasti jotta pystyin tukemaan ja auttamaan miestäni asian kanssa. Mies oli järkyttynyt myös ja työsti asiaa lähinnä itsekseen: uppoutumalla entistä enemmän töihinsä ja tutkimuksiinsa mikä taas ahdisti minua joka olisi halunnut keskustella asiasta enemmän. Mies kääntyi sisäänpäin ja meni kuin kuoreen. Annoin miehelle aikaa tajuta tilanne ja yritimme jatkaa elämää. Puolivuotta diangoosista aloin painostaa miestä keskustelemaan asiasta. Hän tiesi että perheen perustaminen on minulle suurin haave elämässä. Olisin hyväksynyt lahjasiittiöt mutta mies tunsi asian erittäin vieraaksi. Hän on uraihminen joten hän päätti lopulta jättää minut jotta minulla olisi oikeus saada perhe ja biologisia lapsia jonkun muun miehen kanssa. Mielestäni teko oli järkyttävä mutta mies päätti ettei tule haluamaan "vieraita" lapsia jos ei omia voi saada. Päätti keskittyä vain uraansa. Minä haluan kokea äitiyden jos se minulle on mahdollista.

Nyt pari vuotta erostamme on kulunut ja minulla kesti aika kauan päästä yli erostamme. Olen nyt uudessa parisuhteessa ja kuuleman mukaan ex- miehenikin on aloittanut uuden suhteen. Exäni oli vaikea puhua lapsettomuudestaan enkä usko että hän on kertonut asiasta uudelle naisystävälleen. Mutta onhan totuuden kertominen jossain vaiheessa pakollista... Emme ole missään yhteydessä enää koska rakastimme liikaa toisiamme loppuun saakka.

Oletko sinä ap parisuhteessa? Missä vaiheessa olet kertonut naiselle lapsettomuudestasi? Miten naiset ovat asian ottaneet? Mistä lapsettomuutesi johtuu?

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja rakkautta elämääsi :)

[/quote]

En ole parisuhteessa. Tuossa tulikin kolmeen ensimmäiseen kysymykseen vastaus.

Mistä lapsettomuus johtuu... No, oikeastaan en olisi sitä välttämättä halunnut kertoa, koska se "muuttaa" tilanne, vaikka haluaisin yleisesti ihmisten vain tietävän lapsettoman ihmisen tunteita kirjoitukseni pohjalta. Eli varsinaisesti minussa ei ole mitään muuta "vikaa", kuin että olen homoseksuaali. (Tiedän voin saada lapsia jos haluisin, mutta mielestäni lapsella kuuluu olla äiti ja isä eli ydinperhe. Tämä on minun mielipiteeni. 

Haluaisin kuitenkin että kirjoitus nähtäisi yleisesti käsittelevän lapsettoman tunteita, sellaisen ihmisen joka tietää, ettei voi/pysty saamaan lasta.

niin ja edellinen oli siis AP:n kirjoittama 

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 19:46"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 18:37"]

Lisääntymisessä monelle perusideana on omien geenien eteenpäin laittaminen. Ei välttämättä lapsiperhe-elämä ja isäksi/äidiksi kutsuminen sinänsä.

Mä olen myös lapseton. Kävi ilmi, etten voi saada mieheni kanssa lapsia. Luovutetuilla soluilla hankittu vanhemmuus ei ole vaihtoehto silloin, kun mieltä kutkuttaa se, mitä meistä tulisi. Niinpä kakkosen ehdottamat vaihtoehdot, niin valideja kuin ovatkin, eivät ole aina todellisia vaihtoehtoja.

t. ei-AP

[/quote]

Ihan hyvä ettei noin ahdasmieliset ihmiset sitten suotta lisäännykään. Tuskin maailma jää kaipaamaan juuri teidän geenejänne.

[/quote]

Mitä tarkoitat? MIksi sanot minua ahdasmieliseksi?

Yrität ilmeisesti loukata minua, miksi?

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 19:45"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 18:28"]

Tuosta lapsettomia käsittelevästä ketjusta (+35v. ja lapseton jne) innostuneena sain ajatuksen kirjoittaa omia ajatuksia. 

Olen hieman 30-vuotias mies ja tiedän jo nyt etten voi saada lapsia, edes yhtä. Aikaisemmin asiaa ei juurikaan miettinyt, koska elämässä oli paljon muuta. Kuitenkin ihmisen perustarve on lisääntyä. Ei toki kaikki halua lisääntyä, mutta murskaava enemmistö kuitenkin.

Se, että tietää olevansa lapseton nyt ja aina masentaa välillä. Se tunne on tyhjyys, näköalattomuus ja elämän jatkuvuuden puuttuminen. Elämään pitää keksiä sisältöä ja pelkkä ajatus, että tämä tulee jatkumaan, jatkumaan ja jatkumaan on hirveää.

Toki elän muuten ihan normaalia elämää. Käyn töissä, välillä vapaata ja on perhettä ja sukulaisia. Kuitenkaan nuo tunteet välillä pulpahtavat pintaan. Välillä tuollaiset ajatukset kestävät pidempään, välillä taas ohimeneviä hetkiä. Tuntee itsensä ulkopuoliseksi, kun tutut ihmiset perheellistyvät ja saavat lapsia. Aina kun joku läheinen saa lapsen olo on tietenkin hänen puolestaan iloinen, mutta itsentä tuntee kuitenkin hieman ulkopuoliseksi tässä tilanteessa. Yhteiskunnallisellakin tasolla kuitenkin perhe ja lapset ovat niin keskeinen asia, että ei sekään tilannetta ainakaan helpota. 

Ajatus mahollisesta yksinäisestä vanhuudesta on erityisen vastenmielinen. Mutta ehkä tässä on aikaa siihen tottua.

Oma lapsettomuus korpeaa erityisesti silloin, kun lukee uutisia kaltoinkohdelluista lapsista. Miten joku ei voi huolehtia lapsesta jos kerta sellaisen on hankkinut? Muutenkin suurin osa suomalaisista vanhemmista ei tunnu välittävät kovin paljoa lapsista; lapset saavat olla iltamyöhään,  kaupungilla, käytöstapoja ei opeteta, koulussa ei opeteta käyttäytymään, ollaan lasten silmien alla kännissä, vanhemmat ovat ilkeitä ja äyskivät lapsille julkisilla paikoilla jne. Kai se lapsi on sitten niin itsestään selvyys, ettei sitä osaa arvostaa.

Niin, tämä kirjoitus vaan niille, jotka ajattelevat lapsettomuuden olevan niin usein vapaaehtoista. 

[/quote]

Ymmärrän kyllä tuon tunteen, mutta ihan en ymmärrä mikä siinä oman siittiön saattamisessa jonkun toisen munasoluun on niin äärimmäisen merkittävää. Lapsia kun voi saada muutenkin. Ja ihan yhtä omia ja rakkaita ne on aivan varmasti. Rakkaus lapseen syntyy siitä hoivasta mitä lapselle antaa ja siitä pyyteettömästä rakkaudesta, jota lapselta saa.

TOisekseen, aina välillä todella TODELLA ärsyttää tuo lapsettomien itsensä jalustalle nostaminen maailman parhaimpina vanhempina. Ei se vanhemmuus ole mitään ruusuilla tanssimista, eikä sen kuulukaan olla. Silti suurin osa vanhemmista rakastaa lapsiaan yli kaiken maailmassa ( kyllä, ihan yhtä paljon kuin te jalot lapsettomat rakastaisitte), ja tekee parhaansa näiden eteen. Se lähes 20 vuotta mitä sen lapsen kanssa eletään on kuitenkin melko pitkä aika, ja sen taipaleen aikana aikuisellekin saattaa tapahtua yhtä ja toista, joka vaikuttaa siihen kykyyn huolehtia lapsesta parhaalla mahdollisella tavalla.

[/quote]

En ole nostamassa itseäni jalustalle. Välillä tuntuu, vain että täällä Suomessa vanhemmat ovat monesti kovin ilkeitä lapsiaan kohtaan. Tietenkin lapselle pitää sanoa ja kasvattaa, mutta sellainen välillä vihamielinen sähinä ja sihinä tuntuu niin yleiseltä. Mutta samaa voisin sanoa koko suomalaisesta yhteiskunnasta. Miten vanhuksia kohdellaan, käytöstavat, nuoret kohtelevat aikuisia ja toisin päin jne.

-ap

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 18:34"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 18:30"]

Voithan sä saada lapsia luovutettujen siittiöiden avulla tai adoptiolla, vaikket voisikaan saada biologista lasta. Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa?

[/quote]

Minusta biologinen lapsi olisi ainoa vaihtoehto. Näin olen ajatellut. 

- ap

[/quote]

Tämä on sitä miesten pahinta itsekkyyttä. Toivon, että sinulla ei ole naista, ettei hän joudu myös kokemaan lapsettomuutta. Moni nainen on valmis lahjasukusoluihin, adoptioon, sijaisvanhemmuteen, tukiperheeksi, mutta ei mies. Biologinen se olla pitää.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 20:09"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 18:34"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 18:30"]

Voithan sä saada lapsia luovutettujen siittiöiden avulla tai adoptiolla, vaikket voisikaan saada biologista lasta. Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa?

[/quote]

Minusta biologinen lapsi olisi ainoa vaihtoehto. Näin olen ajatellut. 

- ap

[/quote]

Tämä on sitä miesten pahinta itsekkyyttä. Toivon, että sinulla ei ole naista, ettei hän joudu myös kokemaan lapsettomuutta. Moni nainen on valmis lahjasukusoluihin, adoptioon, sijaisvanhemmuteen, tukiperheeksi, mutta ei mies. Biologinen se olla pitää.

[/quote]

Ei ole naista, eikä tule.

Mutta oikeasti, eiköhän suurin osa sekä miehistä että naisista haluaisi juuri biologisen lapsen. Se vaan jokin sisäsyntyinen tunne, jota ei voi selittää. Toisille käy muu vaihtoehto, mutta monelle ilmeisesti ei käy, kun vielä lapsia ihmiset tekevät keskenään...

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 18:37"]

Lisääntymisessä monelle perusideana on omien geenien eteenpäin laittaminen. Ei välttämättä lapsiperhe-elämä ja isäksi/äidiksi kutsuminen sinänsä.

Mä olen myös lapseton. Kävi ilmi, etten voi saada mieheni kanssa lapsia. Luovutetuilla soluilla hankittu vanhemmuus ei ole vaihtoehto silloin, kun mieltä kutkuttaa se, mitä meistä tulisi. Niinpä kakkosen ehdottamat vaihtoehdot, niin valideja kuin ovatkin, eivät ole aina todellisia vaihtoehtoja.

t. ei-AP

[/quote]

Näin voi olla, mutta mielestäni ainoa oikea syy lasten "hankintaan" on joka tapauksessa se, että haluaa elää sitä lapsiperhe-elämää ja kasvattaa ja rakastaa lasta. Ja tämän pystyy tekemään muidenkin kuin biologisesti omien lasten kanssa. Jos siinä että jää lapsetta, tuntee menettävänsä lähinnä sen, että omat geenit ei jatku, niin minusta tuollaisen menetyksen kanssa pitäisi kyllä pystyä elämään. Sitten jos ihan oikeasti kaipaa niitä lapsia elämään, ymmärrän että lapsettomuus ottaa koville, mutta siihen tilanteeseen tosiaan on noita muitakin vaihtoehtoja kuin biologisesti oma lapsi. Sanoisin että henkisen kasvun paikka.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 20:14"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 20:09"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 18:34"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 18:30"]

Voithan sä saada lapsia luovutettujen siittiöiden avulla tai adoptiolla, vaikket voisikaan saada biologista lasta. Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa?

[/quote]

Minusta biologinen lapsi olisi ainoa vaihtoehto. Näin olen ajatellut. 

- ap

[/quote]

Tämä on sitä miesten pahinta itsekkyyttä. Toivon, että sinulla ei ole naista, ettei hän joudu myös kokemaan lapsettomuutta. Moni nainen on valmis lahjasukusoluihin, adoptioon, sijaisvanhemmuteen, tukiperheeksi, mutta ei mies. Biologinen se olla pitää.

[/quote]

Ei ole naista, eikä tule.

Mutta oikeasti, eiköhän suurin osa sekä miehistä että naisista haluaisi juuri biologisen lapsen. Se vaan jokin sisäsyntyinen tunne, jota ei voi selittää. Toisille käy muu vaihtoehto, mutta monelle ilmeisesti ei käy, kun vielä lapsia ihmiset tekevät keskenään...

[/quote]

Ymmärrän kyllä, että jokainen haluaa ensin kokeilla biologisen lapsen saamista. Mutta jos sinä tiedät jo etukäteen, että et tule biologisia lapsia saamaan, niin miksi ihmeessä ei kelpaa jonkun toisen lapsi? Isyys on paljon muuta kuin vain se toinen X-kromosomi.

Sinun ei pitäisi edes valittaa koko asiasta, koska et ole valmis tekemään mitään sen lapsettomuuden hoitoon.

Miksi on niin vaikeata uskoa ja tajuta, että joillekin se biologinen lapsi on ainoa "vaihtoehto"? Mikä itseisarvo lapsi on, jotta se pitäisi väen väkisin, millä tahansa keinoin ja hinnalla saada? 

t. lapseton nainen

Oikeasti perhe-elämä ei ole kovin mahtavaa, enkä olisi koskaan milloinkaan uhrannut elämäni rakkautta saadakseni mahdollisesti lapsia! Jatkuvaa väsymystä, tappelua, kaveridraamaa eikä mitään omaa aikaa. Älkää surko lapsetonta elämää, se voi olla loistavaa.