Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapsettomuus riipivä tunne :(
17.04.2013 |
Tuosta lapsettomia käsittelevästä ketjusta (+35v. ja lapseton jne) innostuneena sain ajatuksen kirjoittaa omia ajatuksia.
Olen hieman 30-vuotias mies ja tiedän jo nyt etten voi saada lapsia, edes yhtä. Aikaisemmin asiaa ei juurikaan miettinyt, koska elämässä oli paljon muuta. Kuitenkin ihmisen perustarve on lisääntyä. Ei toki kaikki halua lisääntyä, mutta murskaava enemmistö kuitenkin.
Se, että tietää olevansa lapseton nyt ja aina masentaa välillä. Se tunne on tyhjyys, näköalattomuus ja elämän jatkuvuuden puuttuminen. Elämään pitää keksiä sisältöä ja pelkkä ajatus, että tämä tulee jatkumaan, jatkumaan ja jatkumaan on hirveää.
Toki elän muuten ihan normaalia elämää. Käyn töissä, välillä vapaata ja on perhettä ja sukulaisia. Kuitenkaan nuo tunteet välillä pulpahtavat pintaan. Välillä tuollaiset ajatukset kestävät pidempään, välillä taas ohimeneviä hetkiä. Tuntee itsensä ulkopuoliseksi, kun tutut ihmiset perheellistyvät ja saavat lapsia. Aina kun joku läheinen saa lapsen olo on tietenkin hänen puolestaan iloinen, mutta itsentä tuntee kuitenkin hieman ulkopuoliseksi tässä tilanteessa. Yhteiskunnallisellakin tasolla kuitenkin perhe ja lapset ovat niin keskeinen asia, että ei sekään tilannetta ainakaan helpota.
Ajatus mahollisesta yksinäisestä vanhuudesta on erityisen vastenmielinen. Mutta ehkä tässä on aikaa siihen tottua.
Oma lapsettomuus korpeaa erityisesti silloin, kun lukee uutisia kaltoinkohdelluista lapsista. Miten joku ei voi huolehtia lapsesta jos kerta sellaisen on hankkinut? Muutenkin suurin osa suomalaisista vanhemmista ei tunnu välittävät kovin paljoa lapsista; lapset saavat olla iltamyöhään, kaupungilla, käytöstapoja ei opeteta, koulussa ei opeteta käyttäytymään, ollaan lasten silmien alla kännissä, vanhemmat ovat ilkeitä ja äyskivät lapsille julkisilla paikoilla jne. Kai se lapsi on sitten niin itsestään selvyys, ettei sitä osaa arvostaa.
Niin, tämä kirjoitus vaan niille, jotka ajattelevat lapsettomuuden olevan niin usein vapaaehtoista.
Kommentit (53)
[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 20:40"]
Minä haluan biologisen lapsen siksi että uskon että kasvatus olisi helpompaa ja että ymmärtää toista paremmin, koska luonteenpiirteet ja älykkyys usein periytyvät.
[/quote]
Hyvin sanottu. Omaa lasta useinmiten ymmärtää hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi virkistävää että julkkisnaiset ovat viime aikoina avautuneet lapsettomuudestaan. Tänään viimeksi Merja Kyllönen Me Naiset-lehdessä. Tätä palstaa kun lukee niin tulee olo, että kaikki lapsettomat ovat vain veloja, mutta eihän se asia niin ole. Monelle lapsettomuus on arka paikka.
Ap, luulenpa että monikin nainen voisi haluta lapsen miehen kanssa, joka olisi välittävä isä ja huoltajuussuhde toimisi sovitusti, ilman että sitä miestä tartteisi ottaa...
Todella häkellyttävä asia, että yhdelle lapsettomuus tarkoittaa musertavaa surua ja koko elämän mielekkyyden katoamista ja toiselle taas suunnaton helpotusta ja ilonaihetta. Minulle on vapaaehtoisesti lapsettomana paljon helpompi ymmärtää äitejä kuin lapsettomuuden takia onnettomia ihmisiä. Pystyn käsittämään sen, miksi joku haluaa äidiksi, mutta en sitä, miksi joku ei kykene löytämään merkitystä ilman lasta.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 01:09"]
Todella häkellyttävä asia, että yhdelle lapsettomuus tarkoittaa musertavaa surua ja koko elämän mielekkyyden katoamista ja toiselle taas suunnaton helpotusta ja ilonaihetta. Minulle on vapaaehtoisesti lapsettomana paljon helpompi ymmärtää äitejä kuin lapsettomuuden takia onnettomia ihmisiä. Pystyn käsittämään sen, miksi joku haluaa äidiksi, mutta en sitä, miksi joku ei kykene löytämään merkitystä ilman lasta.
[/quote]
Eihän se tarkoita ettei elämässä olisi merkitystä. Se on vain puhdistavaa, että myöntää julkisesti että olisi toivonut lasta mutta ei voinut saada. Näitä avoimesti lapsen kaipuusta kertoneita ovat mm Tarja Cronberg, Piia Viitanen ja Merja Kyllönen. Näiden henkilöiden pointsit nousivat mielessäni, koska nyt en saa heistä ainostaan urakiipijän kuvaa. He toivoivat lasta, mutta eivät sitä saaneet ja ovat jatkaneet hienosti elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No joo, tuli sanottua vähän hassusti. Tietty ymmärrän, että tuntuu todella pahalta, kun ei saa sitä, mitä eniten elämässä haluaa, ja olen todella iloinen, että asia ei ole enää tabu. Mutta kaikilta ei tämä energian uudelleen suuntaaminen ja uusien arvojen löytäminen suju yhtä nätisti. Lapsettomuus myös katkeroittaa. En aivan hahmota, miksi jollekulle se lapsen saaminen on niin tärkeää, ettei mikään muu tunnu enää miltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutes, lapsettomuus ei ole tunne. Vai tuntuuko sinusta siltä ettei sinulla ole lapsia?
(Tää tästä seuraa kun miehiä kehotetaan puhumaan tunteistaan)
Meillä jouduttiin myös käsittelemään mahdollista lapsettomuutta. Syy minussa ja lapsettomuushoidoissakin käytiin. Kahden epäonnistuneen ja yhden keskeytyneen ivf-hoidon jälkeen puhuttiin myös adoptiosta.
Ja vaikka mies ja minäkin sen biologisen lapsen ensisijaisesti halusimme, niin kyllä adoptio nousi vahvasti esiin vaihtoehtona. Mies oli ilman muuta sitä mieltä, ettei hän kenenkään muun kanssa biologista lasta halua yrittää vaan totta kai hakeudutaan adoptiovanhemmiksi. En kyllä ymmärrä sellaista rakkautta, joka ehdottomasti vaatii vanhemmuutta vain niillä omilla sukusoluilla. Olisin itse totta kai ollut valmis kokeilemaan raskautta myös luovutetulla munasolulla. Lapsi, jossa on puolet miestäni olisi ollut ilman muuta parempi vaihtoehto kuin jatkaa eteenpäin ilman miestäni ja ilman lasta.
Kuten ap:kin sanoi, vanhemmuus on muutakin kuin ruiskaus sukusoluja.
No meillä sitten kävi odottamattomasti ja tulin raskaaksi vastoin kaikkia ennustuksia ihan luomusti. Haluaisimme ehdottomasti toisenkin lapsen tämän yhden lisäksi ja jos ei kakkosta ala myöskin kuulua luomusti, niin taidetaan sitten toteuttaa se adoptio.
Vaikka rakastan tätä vielä mahassa kasvavaa lasta aivan valtavasti, en silti epäilisi ettenkö rakastaisi yhtä lailla adoptiolasta vaikka tämä raskausaika hänen kohdallaan jäisikin kokematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 18:34"]
[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 18:30"]
Voithan sä saada lapsia luovutettujen siittiöiden avulla tai adoptiolla, vaikket voisikaan saada biologista lasta. Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa?
[/quote]
Minusta biologinen lapsi olisi ainoa vaihtoehto. Näin olen ajatellut.
- ap
[/quote]
MIeheni ajatteli samoin ennen omia lapsia. Kun sitten sai omia lapsia, on muuttanut mieltään ja voisi nykyisin hyvin kuvitella adoptoivansa lapsen. Biologisetkin lapset vain yhtäkkiä tupsahtavat siihen syliin, outoina ja tuntemattomina. Pikku hiljaa niihin alkaa tutustua ja huomata, millainen persoona sieltä oikein tuli. Mieheni ei ainakaan rakastunut heti yhteenkään lapsistaan. Rakkaus syttyi hiljalleen lasta hoitaessa ja hoivatessa. Niin se meni minullakin.
Adoptio on samanlainen prosessi, vaikka ehkä vähän hitaampi vain. Siinäkin lasta odotetaan jopa vuosia ja kun sen viimein syliinsä, sekin on eräänlainen syntymän hetki ja voisin kuvitella, että suojeluvaisto herää myös nopeasti.
Voithan sä saada lapsia luovutettujen siittiöiden avulla tai adoptiolla, vaikket voisikaan saada biologista lasta. Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 18:30"]
Voithan sä saada lapsia luovutettujen siittiöiden avulla tai adoptiolla, vaikket voisikaan saada biologista lasta. Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa?
[/quote]
Minusta biologinen lapsi olisi ainoa vaihtoehto. Näin olen ajatellut.
- ap
Lisääntymisessä monelle perusideana on omien geenien eteenpäin laittaminen. Ei välttämättä lapsiperhe-elämä ja isäksi/äidiksi kutsuminen sinänsä.
Mä olen myös lapseton. Kävi ilmi, etten voi saada mieheni kanssa lapsia. Luovutetuilla soluilla hankittu vanhemmuus ei ole vaihtoehto silloin, kun mieltä kutkuttaa se, mitä meistä tulisi. Niinpä kakkosen ehdottamat vaihtoehdot, niin valideja kuin ovatkin, eivät ole aina todellisia vaihtoehtoja.
t. ei-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipas kiva lukea ap ajatuksiasi miehen näkökulmasta. Minun ex- miesystävälläni todettiin muutama vuosi sitten azoorspermia, eli ei siittiöitä ollenkaan eikä tule niitä koskaan olemaan johtuen geenimutaatiota. Mitään muuta vaikutusta tuolla geenimutaatiolla ei ole ollut miehen elämään, muuta kuin siittiöiden puute ja testosteronin pitoisuuden alhaisuus. Hän käyttää nyt testosteronia geelinä lopunelämää tai vaihtoehtoisesti pistoksina. Oli kamala järkytys meille molemmille mieheni diagnoosi. Tuntui kamalalta tajuta, etten voi koskaan saada biologista lasta mieheni kanssa. Käsittelin asian nopeasti jotta pystyin tukemaan ja auttamaan miestäni asian kanssa. Mies oli järkyttynyt myös ja työsti asiaa lähinnä itsekseen: uppoutumalla entistä enemmän töihinsä ja tutkimuksiinsa mikä taas ahdisti minua joka olisi halunnut keskustella asiasta enemmän. Mies kääntyi sisäänpäin ja meni kuin kuoreen. Annoin miehelle aikaa tajuta tilanne ja yritimme jatkaa elämää. Puolivuotta diangoosista aloin painostaa miestä keskustelemaan asiasta. Hän tiesi että perheen perustaminen on minulle suurin haave elämässä. Olisin hyväksynyt lahjasiittiöt mutta mies tunsi asian erittäin vieraaksi. Hän on uraihminen joten hän päätti lopulta jättää minut jotta minulla olisi oikeus saada perhe ja biologisia lapsia jonkun muun miehen kanssa. Mielestäni teko oli järkyttävä mutta mies päätti ettei tule haluamaan "vieraita" lapsia jos ei omia voi saada. Päätti keskittyä vain uraansa. Minä haluan kokea äitiyden jos se minulle on mahdollista.
Nyt pari vuotta erostamme on kulunut ja minulla kesti aika kauan päästä yli erostamme. Olen nyt uudessa parisuhteessa ja kuuleman mukaan ex- miehenikin on aloittanut uuden suhteen. Exäni oli vaikea puhua lapsettomuudestaan enkä usko että hän on kertonut asiasta uudelle naisystävälleen. Mutta onhan totuuden kertominen jossain vaiheessa pakollista... Emme ole missään yhteydessä enää koska rakastimme liikaa toisiamme loppuun saakka.
Oletko sinä ap parisuhteessa? Missä vaiheessa olet kertonut naiselle lapsettomuudestasi? Miten naiset ovat asian ottaneet? Mistä lapsettomuutesi johtuu?
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja rakkautta elämääsi :)
Me kärsimme pari vuotta lapsettomuudesta ja oli samoja ajatuksia kuin sinulla. Mutta oletko ajatellut sitä, että ei se lapsi välttämättä olisikaan se suloinen normaali terveesti kehittyvä lapsi?
Valitettavasti meille kävi niin, että lopulta saimme lapsen, mutta lapsi ei ollutkaan terve vaan vaikeasti sairas ja kehitysvammainen. Hänestä ei siis tule ikinä "normaalia" kansalaista ja meidän elämä on yhtä sairaaloissa ja hoidoissa ravaamista ja terapiaa, kuntoutusta jne vailla kuitenkaan toivoa siitä, että niistä juurikaan hyötyä olisi.
Jos minä saisin valita uudelleen ottaisin takaisin sen lapsettomuuden ajan vaikka sekin superrankkaa olikin. Elämässä olisi niin paljon kaikkea muutakin: matkustelua, harrastuksia, jopa juhlimista ym ym. Kaikkea sitä mitä ei tämän sairaan lapsen kanssa kyllä enää pysty tekemään :(
Ei se lapsettomuuskaan siis aina pahin vaihtoehto ole valitettavasti.
Meillä sama tilanne, tieto miehen hedelmättömyydestä tuli jo varhain,,
Ei ole kovin kiva tilanne, olla parikymppinen aviopari ja tietää että koskaan ei omaa pienokaista syliinsä saa..
Vielä kun ollaan näin nuoria, ja sisko (19v! pesivät vissiin vaatteensa samassa pyykkikoneessa -.-) sai juuri esikoisensa, niin tokihan jokaikinen sukulainen taputtelee vatsaa ja tiedustelee että joko tulee vauva, ja jos erehtyy haukottelemaan niin kylänmummot tuumivat tietäväisinä että "taitaa olla tyttö raskaana kun noin väsyttää!"..
[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 19:13"]
Meillä sama tilanne, tieto miehen hedelmättömyydestä tuli jo varhain,,
Ei ole kovin kiva tilanne, olla parikymppinen aviopari ja tietää että koskaan ei omaa pienokaista syliinsä saa..
Vielä kun ollaan näin nuoria, ja sisko (19v! pesivät vissiin vaatteensa samassa pyykkikoneessa -.-) sai juuri esikoisensa, niin tokihan jokaikinen sukulainen taputtelee vatsaa ja tiedustelee että joko tulee vauva, ja jos erehtyy haukottelemaan niin kylänmummot tuumivat tietäväisinä että "taitaa olla tyttö raskaana kun noin väsyttää!"..
[/quote]
Oletteko harkinneet lahjasiittiöitä?
[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 19:17"]
[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 19:13"]
Meillä sama tilanne, tieto miehen hedelmättömyydestä tuli jo varhain,,
Ei ole kovin kiva tilanne, olla parikymppinen aviopari ja tietää että koskaan ei omaa pienokaista syliinsä saa..
Vielä kun ollaan näin nuoria, ja sisko (19v! pesivät vissiin vaatteensa samassa pyykkikoneessa -.-) sai juuri esikoisensa, niin tokihan jokaikinen sukulainen taputtelee vatsaa ja tiedustelee että joko tulee vauva, ja jos erehtyy haukottelemaan niin kylänmummot tuumivat tietäväisinä että "taitaa olla tyttö raskaana kun noin väsyttää!"..
[/quote]
Oletteko harkinneet lahjasiittiöitä?
[/quote]
Ollaan, mutta mies ei halua... Sama ajatus kuin tuo erään ylempänä, että haluttaisiin tehdä _meidän_ rakkauden hedelmä, eikä kliinisesti tuotettu jonkun toisen miehen geenit omaava lapsi. Jotenkin vaan en osaa sanoa sitä ajatusta nyt hyvin tähän.. TUlee vaan semmonen olo että jotenki väkisin yrittää.. Itsellä on kaiken lisäksi PCO.
Ja onhan tuo kallistakin, kun ei mene enää julkisen puolelta noiden luovutettujen siittiöiden kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Up