Synnytys, kun vauvan pää tulee esiin

Ei se ollut pahin vaihe, koska siinä on jo niiiin keskittynyt siihen että nyt vauva ulos ja kohta se on ulkona. Sellainen AAAAI PERKELEEEEEHHH -olo muutaman kerran ja sitten se on ohi. 

Pahempana koin avautumisvaiheen loppupuolen kun supistukset olivat jo niin rajuja että niitä oli mahdotonta paikallaan kestää mutta mikään liikekään ei tuonut helpotusta. Oli kuin iso koura olisi tarttunut ja rutistellut minua. Aaargh. Ja siinä vaiheessa tuntuu että tämä ei lopu ikinä, iskee epätoivo. Epätoivo kuuluu prosessiin, kun on oikein epätoivoinen niin on jo lähellä ponnistusvaihetta joka onkin jo helpotus. Näin minulla ainakin. 

Vauvan pään ja hartioiden synty on kamalinta, mitä olen ikinä kokenut. Mulla iski muutenkin ponnistusvaiheessa paniikki, ja se paheni 100 kertaiseksi tuossa kohdassa. Ei ikinä enää. Se ei varsinaisesti sattunut, kiitos epiduraalin, mutta kyllä se tuntui, hirvein tunne ikinä.

Älä sinä sitä venymistä mieti, naisen paikat on tehty kestämään se venyminen, harrastaahan jotkut fist fuckingiakin ;) Kyllä palautuu, turha sitä on tässä vaiheessa miettiä. Mieti itseäsi, keskittymistäsi ja lopputulosta joka oikeasti kyllä sitten korvaa kaikki vaivat. Lupaan. 

Harvinaisia pahemmat vauriot on. Palautuu sun p*reikäkin isomman jöötin jälkeen, samoin se toinenkin supistuu lihasta kun on. Luonto tarkottanut sen niin.

[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 19:43"]

Kiitos vastauksistanne.

Mulle tosiaan tuo ajatus venymisestä on kaikkein hirvittävin. En oikein osaa edes selittää sitä, mutta oksettaa koko ajatus. Miten siitä ikinä voi palautua? Tai mitä jos siitä jää ikuiset vaivat? Hyi apua, mutta ei mua kyllä sektiokaan enää houkuta kun siitä muutaman videon katsoin :/

Välillä tulee tunne, että en edes halua olla raskaana enää, vaikka vauva onkin toivottu.

Ap

[/quote]