Hiito mikä lääkäri. Itku tuli :((

Joillakin ihmisillä (varmaan myös lääkäreillä) on nykyisin sellainen tietty skeptinen asennoituminen kaikkiin tällaisiin masennus/ahdistus/paniikkihäiriö-potilaisiin. Monethan käyvät hakemassa sairaslomaa juuri näihin syihin vedoten, vaikka oikeasti eivät edes pode kuvailemiaan oireita. Miten todistaa, että potilas oikeasti kärsii oireista tai ei kärsi? Vähän sama juttu jonkun selkäkivunkin kanssa. Objektiivisia kokemuksiahan nuo lopulta ovat.

Olisiko se ollut tämä persu -Hakkarainen, joka pari viikkoa sitten leuhki iltapäivälehdessä hakeneensa sairaslomaa juuri henkisten syiden vuoksi ihan vain testimielessä, ja heti oli saanut. Eli kynnys sairasloman myöntämiseen on varmasti kasvanut lääkärikunnassa.

Kyllä mulla lääkärinä jonkinlaiset hälytyskelllot soisivat, jos ihminen joka kertoo kärsineensä paniikista ja ahdistuksesta jo kauan, kieltäytyy lääkityksestä mutta vonkaa kuitenkin sinnikkäästi sairaslomaa. Jos oireet ovat kestäneet jo useita vuosia, on tämä mielestäni selvä merkki siitä, ettei ilman lääkitystä ja/tai terapiaa ole tässä tapauksessa mahdollista toipua terveiden kirjoihin. Ja tämän sanon kokemuksesta, sekä propralia että esim. xanoria paniikkiina käyttäneenä.

Vai meinaatko ap tosiaan aina kun itsestäsi vain siltä tuntuu, kipittää hakemaan lisää lomaa ilman todellista halua saada itseäsi kuntoon? Nuo paniikkioireethan eivät katoa pelkällä sairaslomalla kuin vain hetkellisesti. Se on vähän kuin pakenemista ja paniikkia aiheuttavien asioiden välttelyä. Itsepetosta siis. Sä et voi jatkaa sitä ikuisesti kuitenkaan.

Onkohan ap näitä paniikkihäiriöllä läheisiään pyörittäviä ihmisiä? Tunnen yhden, joka saa aina silloin paniikkikohtauksen, kun pitäis tehdä joku isompi homma tai muuten nähdä tavallista enemmän vaivaa. Pieni kohtaus siihen niin saa kivasti empatiaa ja pääsee kuin koira veräjästä. Vaikuttaa aika ikävästi siihen, miten ihmiset suhtautuu tuohon sairauteen ja siitä oikeasti kärsiviin.

Mitä jos ihan oikeasti hoitaisit itseäsi ja kiipeäisit pois sieltä lääkkeettömästä poterosta? Ja terapiasta voi ihan todella olla sulle hyötyä, lääkkeiden lisäksi.

Onhan se nyt niin, että tuollainen sairaus pitäisi hoitaa eikä vaan määrätä lääkkeitä, jotka turruttaa mutta ei mitään oikeasti paranna.

Olen minäkin masentunut ja väsynyt mutta päälääkkeitä en ala syömään. Nytkin pelkän penisilliinikuurin takia olen ihan veto pois ja väsynyt, mitä tekisivätkään sitten vahvemmat lääkkeet?! Kun myös pelkät vähän vahvemmat särkylääkkeekin saavat pahan ja tokkuraisen olon aikaan. Lääkkee ton aikamoisia myrkkyjä. Ei niitä ihan kevyin perustein pidä syödä.

Lääkäri oli aika ilkeä. Sen myönnän.

Toisaalta hän sentään antoi sulle viikon sairasloman. Sehän on hyvä asia. Minusta sinun olisi pitänyt hyväksyä nuo lääkeet.

Mun tuttavani on psykiatri. Hän on todella turhautunut potilaista, jotka eivät ota lääkkeitä vastaan, vaan pelkäävät kaikenlaisia sivuvaikutuksia. (Nyt hän itse tarvitsee lääkitystä ja pelkää itekin niitä sivuvaikutuksia.)

Toinen tuttavani on uransa kotiäitinä tehnyt, mutta nyttemmin on eläkkeellä. Hän kärsii hankalasta kroonisesta unettomuudesta, mistä valittaa alinomaan. Todella rasittavaa, kun ei sitten kumminkaan halua lääkkeitä vaivaansa ottaa. Lääkärit hänelle ovat niitä tyrkyttäneet, mutta kun niistä tulee muka huono olo. Unilääkkeestä huono olo? Häh?

Mutta siis syö lääkkeet. Et parane muuten.

Ihmettelen lääkekielteisyyttäsi, paniikkihäiriö on sairaus siinä missä diabetes tai mikä tahansa fyysinenkin sairaus. Itse olen syönyt sitalopraamia (Cipralex, Cipramil, Sepram= sama vaikuttava aine) ja oksatsepaamia rauhoittavana lääkkeenä. En koe meneväni lääkkeestä sekaisin, toki alussa tuntuu oudolta kun lääkkeisiin ei vielä ole tottunut. Sepram minulla auttoi paniikkihäiriöön uskomattoman paljon (1,5v söin) ja tietenkään kaikki lääkkeet eivät sovi kaikille, mutta kannattaisi edes kokeilla, sillä tavalla voisit saada oireesi kuriin. Paniikkihäiriö ei kuitenkaan koskaan mene lopullisesti ohi, vaan sitä on opittava halllitsemaan jotta voisi elää jokseenkin normaalia elämää. Älä odota niin kauan, ettet uskalla enää ikinä mennä ovesta ulos, edes kauppaan. Saati tavata kavereitasi.

Sinä tarvitset joko lääkkeet tai sitten menet terapiaan. Ei tuosta muuten parane.

Unilääkkeitä on myös sellaisia, jotka eivät koukuta. Itse syön ketipinoria. Se on oikeasti epilepsialääke. Toinen koukuttamaton on kuulemma eräs allergialääke oikeasti. En muista nimeä nyt.

No mutta auttaakos se että makoilet viikon kotona? eikö kynnys töihin menosta vain kasva kun kotona pyörii omine ajatuksineen.

Ymmärrän lääkärin ärtymyksen, ei ne ole mitään saikunkirjoitus automaatteja. HEidän työhön kuuluu diagnoosin teko ja hoidon määrittely. Kaltaisessi kaikki tietävät asiakkaat varmasti vituttaa

[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 13:15"]

Olen pitkään kärsinyt paniikkikohtauksista ja ahdistuksesta. Eivät kovin pahoja, mutta päivittäistä kumminkin. En halua turvautua lääkkeisiin koska koen jotenkuten pärjääväni ilman. Olen myös ollut normaalisti töissä.

Nyt uuten oireena unettomuus tai vaikeuksia nukkua. Nukun 3-4h/yö mutta pätkissä. Väsymys on aihettanut jo muistihäiriöitä. Unohdan hellan levyn päälle jne.

Eilen olin niin väsynyt etten eteeni meinannut nähdä, mutta menin töihin kumminkin. Soitin työpaikkalääkärill varaakseni ajan minua hoitavalle lääkärille. Hänelle ei ollut aikoja, mutta hänelle jätettiin soittopyyntö. Minulle varattiin varmuudeksi aika toiselle lääkärille jotta voisin saada muutaman päivän saikkua jos hoitava lääkäri ei kirjoita puhelinsoiton prusteella saikkua.

Lääkäri soitti ja sanoin, että saikkulle pitää nyt päästä mutta ei voi kirjoittaa puhelimessa.

Menin siis tämän toisen lääkärin vastaanotolle. Hän alkoi heti määrätä minulle lääkkeitä. Ensin betasalpaajia paniikkiin ja kun en huolinut olisi määrännyt Oxepamia ja viimeisenä Sipralex (?). Kun sanoin, että koen selviäväni oireiden kanssa ilman lääkkeitä, enkä betasalpaajia voi syödä enkä myöskään halua olla ihan kamoissa saati jäädä koukkuun lääkkeisiin.

Suuttui kun en niitä lääkkeitä halunnut. Sen jälkeen sönkkää jostain makkarin lämpötilasta joka nyt on ok, samoin peitoista tyynyistä ym. Kaikki uusia ja oikeanlaisia. Sönkkäsi, että paniikkihäiriö neurologien sairaus ja syödäänhän diabetekseenkin lääkkeitä. Joo, ei ehkä ihan verrattavissa. Pyysin todistamaan väitteensä... ei vastausta. Kysyin miksi masentuneille jne heti ovesta astuttuaan määrätään masennuslääkkeitä tai muita pillereitä...ei vastausta.

Olin tuossa vaiheessa jo lähdössä koska totesin ettei ota mua vakavissaa ja vähätteli väsymystäni ja uniongelmiani. Kun nousin ja sanoin, että tämä ol varmaan sitten tässä, niin tiuskaisee minulle "mitä sä sitten haluat". Oli ihan hämmentynyt ja sanoin, että haluan sairaslomaa jotta voisin hieman levätä (olin siis jo heti alussa kertonut oireeni). Seuraavaksi tiuskaisi "no, paljonko haluut"...olin taas hieman hämmentynyt ja en osanut sanoa kuinka paljon. Lääkäri tisuskasi "riittääkö viikko". Nyökkäsin vaan, otin lapun ja häivyin.

Itkin koko matkan takaisin työpaikalle. Raivostuttaa, suututtaa...

Aaaargh... onneksi tämä minua hoitava lääkäri on empaattinen ja ymmärtäväinen ja yrittää kaikkensa auttaakseen.

[/quote]

AP, miten olet itse ajatellut tämän jutun? Eli millainen lääkkeetön hoitosuunnitelma sinulla on itsellesi? Vai toivotko vaan tilanteen katoavan joskus itsestään? 

P.S. Onhan kaikki perusjutut tutkittu? Kilpirauhasen liikatoimintakin voi aiheuttaa paniikkihäiriöoireita. Käsittääkseni myös estrogeenilla ja paniikkihäiriöllä voi olla tekemistä keskenään.

[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 13:39"]

Onhan se nyt niin, että tuollainen sairaus pitäisi hoitaa eikä vaan määrätä lääkkeitä, jotka turruttaa mutta ei mitään oikeasti paranna.

Olen minäkin masentunut ja väsynyt mutta päälääkkeitä en ala syömään. Nytkin pelkän penisilliinikuurin takia olen ihan veto pois ja väsynyt, mitä tekisivätkään sitten vahvemmat lääkkeet?! Kun myös pelkät vähän vahvemmat särkylääkkeekin saavat pahan ja tokkuraisen olon aikaan. Lääkkee ton aikamoisia myrkkyjä. Ei niitä ihan kevyin perustein pidä syödä.

[/quote]

Olen samaa mieltä. Miksi hoidetaan oireita, mutta ei syytä? Reagoin itse hyvin vahvasti eri lääkkeisiin. Esim. puolet lasten Atarax-annoksesta olin ihan tokkurassa 12 tuntia. En edes muistanut miten pääsin töihin. Diapamista kävelen pitkin seiniä ja silmät seisoo päässä. En siis todellakaan ole työkykyinen tuolloin. Siksi en uskalla oikein kokeillakaan vahvoja lääkkeitä. Lääkkeet aiheuttaa minulle todella huonoa oloa (oksettavaa).

En ole kertaakaan aikaisemmin ollut saikulla tämän takia. Tämä on ensimmäinen kerta. Nyt selvitellään psykoterapian madollisuutta tämän toisen lääkärin kanssa. Paniikkihäiriö ja ahdistus on jatkunut nyt noin 6kk. Olen kerran aikaisemmin kärsinyt paniikkihäisriöstä ja tuolloin olin saikulla 1,5viikkoa enkä syönyt lääkkeitä. Terapiassa kävin tuolloin, mutta en muista mikä terapia se oli.

ap

[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 13:26"]

Justan mä saaoin, että selviän oireideni (paniikki, ahdistus) kanssa ja pystyn olemaan töissä. Nyt en vaan pysty nukkumaan ja tämä siis ollut vasta viimeiset 5 viikkoa. ap

[/quote]

Unettomuus on luonnollista jatkumoa pitkään jatkuneelle hoitamattomalle paniikkihäiriölle ja ahdistukselle, ei mikään erillinen asia. Tuosta kun annat tilanteen vielä pahentua etkä ota asiantuntijoiden tarjoamaa apua vastaan, päädyt lopulta osastohoitoon. Sitäkö haluat?

[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 14:04"]

[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 13:26"]

Justan mä saaoin, että selviän oireideni (paniikki, ahdistus) kanssa ja pystyn olemaan töissä. Nyt en vaan pysty nukkumaan ja tämä siis ollut vasta viimeiset 5 viikkoa. ap

[/quote]

Unettomuus on luonnollista jatkumoa pitkään jatkuneelle hoitamattomalle paniikkihäiriölle ja ahdistukselle, ei mikään erillinen asia. Tuosta kun annat tilanteen vielä pahentua etkä ota asiantuntijoiden tarjoamaa apua vastaan, päädyt lopulta osastohoitoon. Sitäkö haluat?

 Ottaahan ap apua vastaan. Hän on menossa terapiaan. Parempi se on jonkun ihmisen kanssa jutella kuin vain yksikseen kotona napsia pillereitä.

[/quote]

Itse olen läpikäynyt vaikean masennuksen, ja en todellakaan olisi tässä ilman lääkkeitä. Hoidossa oli kolme osaaluetta:

1. Masennus on aivokemian häiriö, sain siis serotiinilääkettä mikä auttoi (toki vaikutus ei heti alkanut)

2. Pahoja ahdistuskohtauksia varten sain rauhoittavia, en niitä ottanut kun kaksi kertaa, jo se tieto että minulla niitä on jos tarvitsen auttoi paljon vert. minulla ei olisi ollut käsillä lääkettä.

3. Terapia, jossa kövin kerran viikossa n. vuoden ajan.

Jos olsiin vain jäänyt kotiin makaamaan, en olisi tässä. Jos on ns. vikaa päässä, niin se vika tulee hoitaa. Se ei riitä että (omasta mielestä) pärjää asian kanssa, mitä AP ei pärjää koska tarvitsee saikkua. Sairaus vain pahenee jos asialle ei tee mitään.

Itse pääsin masennuksesta eroon, kun oireita joskus ilmenee osaan toimia niiden mukaan, terapian kautta sain apuvälineitä. Jos menisi pahaksi hakisin lääkkeet. Mutta olen tutustunut aiheeseen aika laajasti, ja petrannut esim. ruokavaliota kalapainotteisemmaksi ja pyrin liikkumaan joka päivä ainakin 30min kävelyn ulkona (toki pidempään yleensä, tuo minimi) joilla on varmasti ollut suotuisa vaikutus omaan hyvinvointiini.

Minua raivostuttaa ap:n kaltaiset tekosairaat, jotka eivät edes lääkitystä halua tilaansa mutta viikon sairasloma kelpaa.

Näin me tavalliset duunarit paiskimme töitä, eikä ole varaa sellaisiin ylellisyyksiin kuin paniikkihäiriöt ja viikon lepolomat silloin tällöin unettomuuden takia.

Mitenhän on ihmiset ennen pärjänneet kun ei joka vitutukseen ole saanut viikon lopaa ja kottikärryllistä lääkkeitä.

Sukuni on pullollaan ap:n kaltaisi ahdistuksella ja paniikilla oirehtivia ihmisiä, jotka ovat taistelleet pitkään oireiden kanssa ottamatta lääkkeellistä apua vastaan (samat perusteet kuin ap:lla sekä yleinen lääkekielteisyys). Sitten kun tilanne on mennyt riittävän pahaksi (=häiritsee normaalia elämää), ja ovat hyväksyneet lääkityksen, tilanne on hiljalleen alkanut paranemaan. Yhdellekään ei apu ole tullut saikkuilun tai levon tai pelkän terapian avulla.

Jos paniikki on jatkunut jo 6 kk, se ei ole ohimenevää, vaan krooninen tila, ja ihmettelen, että ollaan noin jääräpäisiä ettei edes kokeilla ylivoimaisesti tehokkainta avun muotoa vastaan. Ja se, että on lääkitys päällä, ei ole terapian kanssa vaihtoehtoinen, vaan rinnakkainen hoitomuoto. Lääkitys antaa kuitenkin ensiavun selvittää omaa päätään, ja siitä on hyötyä terapiassakin, että ihmisellä ei ole jatkuva paha olo päällä. 

Unettomuuteen ainakin pitäisi ottaa viikoksi lääkettä, että oikeasti saisit levättyä. Sairasloma harvoin toimii yksin hoitona mihinkään ja viikko on nopeasti ohi. Ymmärrän kyllä lääkärin turhauman tilanteessa , kun mikään apu ei kelpaa mutta sairaslomaa tarvitaan. Etkö itse näe tuossa ristiriitaa ?

Sä vaan petät itseäsi ap! Mihin ihmeeseen sä luulet paniikkisi "katoavan" kun makoilet viikon sairaslomalla oman napasi ympärillä pyörimässä! Sehän vaan pahenee siitä, usko mua.

Jos sä olet kärsinyt noista vaivoista jo vuosia, et sä tule parantumaan satunnaisilla sairasloman pätkillä IKINÄ. SÄhän vaan siirrät sitä paniikkiasi ja jätät sen käsittelemättä.

Sun pitää kohdata ne paniikkia aiheuttavat asiat kerta toisensa jälkeen, alussa lääkkeiden kanssa (mieluiten myös terapiassa) ja lopulta ilman lääkkeitä. Ja lopuksi (lääkkeiden jälkeen) sä ymmärrät, ettei ne enää edes aiheuta sussa paniikin tunteita.

Mitä sä luulet tuon sairasloman oikeasti auttavan? Sehän on vaan paniikkiratkaisu sun paniikkisi, psykologiassa kutsutaan vältteleväksi käyttäytymiseksi.

Mä en ymmärrä. Lääkäri yritti hoitaa sua, mutta sulle ei kelvannut. Pelkkä saikku tuskin parantaa. Mä olisin kans hermostunut. Empatia ei noihin sun oireisiin auta.

Olen ehdottomasti noita lääkkeitä vastaan. Ymmärrän hyvin ap:n huolen. Olen aivan varma, että nämä lisääntyneet väkivallat, perhesurmat ja kouluampumiset johtuvat mielialalääkkeistä. Osassa tapauksista siitä on jopa näyttöä. Ei ihmiset ennen tuosta noin vaan menneet niin sekaisin kuin nykyään on jo useita tapauksia. Ihmisen psyyke on niin herkkä instrumentti, ettei ole turvallista alkaa sitä puoskaroimaan kaiken maailman lääkkeillä. Osalla lääkäreistä ei selvästikään ole riittävästi tietoa miten nämä aineet voivat vaikuttaa. Jos ap kokee, ettei pakosti tarvitse lääkkeitä, että lepo ja terapia auttaa. Hän on varmasti oikeassa. Itsehän ihminen itsensä parhaiten tietää.

Voi nyyh! Mielenterveysongelmat eivät mene pelkällä sairaslomalla ja lepäämisellä ohi! Olisit nyt vaan järjestänyt itsesi hoidon piiriin. Psykiatrille mars!