Hiito mikä lääkäri. Itku tuli :((

Paniikkihäiriöinen tarvitsee kokemuksia siitä, että paniikki ei tullutkaan oletetussa tilanteessa. Näin se alkaa pikkuhiljaa väistyä. Jos sitä alkaa hammasta purren yrittää tsempata ja hillitä itseään ja joutuu pelkäämään tilanteita ja omaa oloaan, voi olla ihan varma että tilanne ei kohene ja vaan pahenee ja homma invalidisoi enemmän ja enemmän. Hyvä, jos niitä paniikittomia kokemuksia osaa saada aikaiseksi meditaatiolla tms. siedätyksellä, mutta suurimmalla osalla siihen auttaa lääkkeet. Ja näin lääkkeet tekevät itsensä tarpeettomiksi ajan myötä.

Toisaalta, ap,  jos paniikkihäiriö ei estä sinua menemästä mihinkään tilaisuuteen/ paikkaan, ei se ole vielä kovinkaan paha vaan vähän orastavaa juttua. Ja sitten kun et enää pääse sinne, tänne ja tuonne, alat ehkä kaivata niitä lääkkeitä itsekin.

Mieln ongelmia on erilaisia. Jos vaikka näkee jotain pahaa tapahtuvan, voi traumasta päästä yli terapian avulla. Sitten taas joissakin mielen ongelmissa kyse on puhtaasti fysiologinen ja vain lääkitys auttaa. Siinä missä haima voi olla epäkunnossa ja tarvitsee diapeteslääkityksen, voi aivoissa olla vikaa ja välittäjäaineet tm. eivät toimi kuten niiden pitäisi toimia.

Voisiko joku kertoa ihan konkreettisesti millainen on paniikkihäiriö, missä se tuli, oliko äkillinen vai hiipivä,   millaisia fyysisiä oireita oli ja miten hoidettiin, miten se meni ohi?

Kiitos

Itse asiassa kognitiivis-bahavioristisella terapialla on saavutetaan erinomaisia hoitotuloksia paniikki- ja ahdistuneisuushäiriössä. Ovat vain noin 20 kertaa käsittäviä hoitoja, joten lääkkeitä suositaan enemmän.

Kaikki ei sovi kaikille ja potilaan kanssa tulisi löytää juuri hänelle sopiva hoitomuoto.

En ole lääkevastainen, mutta kyseesaä on kuitenkin ap:n elämä. Potilaalle pitäisi jäädä lääkärikäynniltä tunne, että lääkäri on aidosti kuunnellut, summannut potilaan ajatukset, esittänyt vaihtoehdot ja keskustellut niistä potilaan kanssa. Esim. Mikä on potilaan mielestä päällimmäinen ongelma ja miten se liittyy muihin asioihin? näkeekö lääkäri tilanteen eri tavoin? Selittää miksi unettomuuskierre on hyvä katkaista. Itselläni on ollut unettomuus-ongelma, joka meni ohi ilman unilääkkeitä sairaslomalla (refluksi-lapset valvottivat 4v; nukuin kotona univelkoja pois). Olen ollut myös tilanteessa, jossa tarvitsin lääkkeet nukkumiseen (ahdistus ja suru läheisen yllättävän kuoleman jälkeen) ja vasta sen jälkeen pää toimi niin että pystyi miettimään jatkoa.

Tsemppiä ap!

Olen itse uniongelmainen, mutta olen yrittänyt hoitaa vaivaa muuten kuin lääkkeillä. Itse asiassa mieheni on lääkäri, ja hän on sanonut, että jos tilanne ei ole ihan katastrofaalinen, unilääkkeitä ei kannata ottaa. Joskus ne ovat tarpeen, joskus pahentavat ongelmaa pitkällä tähtäimellä. Ap:n tapauksessa hyvää on se, että psykoterapiaan voisi olla mahdollisuuksia, jostain ilmeisen samasta lähteestä kumpuavat paniikkihäiriö ja unettomuus. Unettomuutta ei vaan voi oikein voi hoitaa sairauslomalla. Todennäköisesti vaiva palaa kahta kauheampana, kun olisi taas mentävä töihin. Itselläni opiskeluaikana kun alkoi luento aamulla, en saanut illalla unta, säikähdin, että saan suurinpiirtein sydärin, jos en nuku lainkaan ja päätin jättää luennon väliin. No uni tuli samantien, mutta arvaapa tuliko se seuraavalla kerralla, kun oli aamulla edessä samainen luento? Ei tietenkään. Unettomuudessa on tärkeä yrittää elää ikään kuin sitä unettomuutta ei olisikaan, tehdä melko samoja juttuja ja yrittää olla ajattelematta asiaa. (Joo, tiedän kyllä, mitä on olla täysin toistaitoinen ja käydä hitaalla, mutta älä anna sille valtaa.) En nyt halua ahdistaa sinua lisää, mutta mieti nyt oikeasti elämääsi ja syitä noihin oireisiin. Ja koeta nyt jostain kiven silmästä hakea jonkin sortin terapiaa, lue itsehoito-oppaita jne. Se lääkäri ei nyt kuitenkaan voi vaivaasi parantaa millään instant-terapialla, ja kyllä ne lääkkeet ovat silloin se konsti, jonka voi tarjota.

On hyvä muistaa, että unilääkkeet ja nukahtamislääkkeet on eri asia.

Ja sitten on tässäkin jo monesti mainittu Melatoniini, mihin ei tule riippuvuutta. Se auttaa normaalin unirytmin saamisessa ja pitämisessä. Lääkäriltä saa reseptin vahvempiin, miedoimpia saa nykyään apteekista ilman reseptiä.

Tuo lääkefobia on täysin aiheetonta ja aiheuttaa sinulle kärsimystä. Betasalpaajiinkaan ei jää koukkuun. Niitä ja melatoniinia otetaan vain tarpeen vaatiessa eikä niillä ole suuremmin sivuvaikutuksia (melatoniinilla ei kai mitään). Jos olet betasalpaajista sivuoireita saanut, kokeile eri lääkettä tai pienempää annosta. Monesti myös ensikokeilu ei kerro siitä, miten lääke oikeasti vaikuttaa käytössä. Ja jos suhtaudut hirveän negatiivisesti niin ihan varmasti saat mitä vain sydämentykytyksiä itsellesi aiheutettua.

Nyt järki käteen ja otat hoidon vastaan.

Aika hyvin jaksaa Ap roikkua linjoilla, lukea ja vastailla vaikka oli niin väsybyt että ei näe ja muista mitään ja töistäkin pitää olla viikko poissa.

[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 13:20"]

Cipralexia älä ota, se on liian vahva ja vaarallinen. Siinä on sivuoireita, joita ei ole tutkittu ja sitä määrätään ihan liikaa. 

[/quote]

On vastuutonta jaella asiantuntemattomia neuvoja keskustelupalstoilla ihmisille, joita ei tunne. Joillekuille Cipralex sopii, mutta toisille ei sovi. Minulle sopii. Ne ovat auttaneet masennukseeni ja ahdistuneisuuteeni. Lääkityksestä päättää lääkäri. Jos lääkkeistä on pahoja sivuoireita, potilaan pitää kertoa ne lääkärille, jotta lääkkeet voidaan vaihtaa sopivampiin. 

Ap:lle sen verran, että niin minäkin luulin, että pärjään ilman lääkitystä vaikka olin ihan hajalla oireineni. Ajattelin vuosia, että menen sitten lääkärille, kun oikeasti tarvitsen apua. Onneksi tulin järkiini siinä vaiheessa, kun postilaatikolla käyminenkin pelotti suunnattomasti. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt harmittelen, miksen hoitanut itseäni kuntoon aikaisemmin. Vaivani ei olisi päässyt kroonistumaan. 

Totta kai sinulla on oikeus loukkaantua epäystävällisestä kohtelusta, mutta...

Näköjään taitaa häiriösi häiritä arkeasi ja työssäkäymistäsi, ethän muuten olisi sinne lääkärille mennyt. Mikset huoli lääkkeitä kun kerran apua tarjotaan? Miksi loukkaannut kun tarjotaan apukeinoja?

[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 13:26"]

Kyllä asioita pitää pystyä hoitamaan muullakin tavalla kuin pumppaamalla ihmisiin lääkkeitä.

[/quote]

Jos haluat hoitaa asiaa ilman hoitoja, etkö silloin voi käydä sanomassa työnantajalle, että antaa palkatonta vapaata? Mikä velvollisuus työnantajalla on kustantaa hoitamattomuutesi?

Kuules nyt alkuperäinen.

Työterveyslääkärit voit unohtaa saman tien, hakeudu julkiselle. Hakeudu sinne NYT äläkä tee niinkuin minä, vasta sitten kun et oo puoleen vuoteen nukkunut.

Jos et lääkkeitä halua (jotka muuten pelasti mun elämän) niin pyydä nyt edes lähete eteenpäin psykiatrian polille. Toisekseen tuo unettomuuskierre on saatava katkeamaan, se pahentaa KAIKKEA. Jos päätät lääkityksen aloittaa, pidä huoli, että tilaasi seurataan!! Ei mitään napit kouraan ja ulos, vaan oikeasti myös seurantaa ja keskusteluterapiaa.

Mä puhun myöskin kokemuksesta, 12 vuoden tausta paniikkihäiriöstä, keskivaikeasta masennuksesta, sosiaalisesta fobiasta ja yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä. Lääkityksellä ja terapialla oon saanut tilani normaaliksi ja toimintakyvyn palautumaan. Nukkuminenkin on nykyään mukavaa :)

Tsemppiä!!

Ongelmasi on jatkunut todella pitkään ja vaikuttaa näköjään jo kaikkiin elämänalueisiin. Ota huomioon, että se vaikuttaa varmasti myös siihen, miten koet lääkärin neuvot. Ahdistuneena ja herkkänä loukkaantuu ja näkee vihamielisyyttä sielläkin, missä sitä ei ole. Lääkäri ei ehkä sivustakatsojan mielestä olisi ollut ollenkaan epäystävällinen, mutta hän oli eri mieltä kuin sinä, joten ahdistuksessasi tulkitsit sen niin. Voin olla väärässäkin toki.

Olet saanut aika monta suoraa kehotusta aloittaa lääkkeet. Olen samaa mieltä. Lääkkeet ja terapia ovat tehokkain hoitoyhdistelmä, eikä lääkkeiden käyttäminen anna sinulle hullun leimaa, jos sitä pelkäät. Lääkäri oli ihan oikeassa ja tuo diabetes-vertaus on hyvin yleinen.

[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 14:24"]

Olen ehdottomasti noita lääkkeitä vastaan. Ymmärrän hyvin ap:n huolen. Olen aivan varma, että nämä lisääntyneet väkivallat, perhesurmat ja kouluampumiset johtuvat mielialalääkkeistä. Osassa tapauksista siitä on jopa näyttöä. Ei ihmiset ennen tuosta noin vaan menneet niin sekaisin kuin nykyään on jo useita tapauksia. Ihmisen psyyke on niin herkkä instrumentti, ettei ole turvallista alkaa sitä puoskaroimaan kaiken maailman lääkkeillä. Osalla lääkäreistä ei selvästikään ole riittävästi tietoa miten nämä aineet voivat vaikuttaa. Jos ap kokee, ettei pakosti tarvitse lääkkeitä, että lepo ja terapia auttaa. Hän on varmasti oikeassa. Itsehän ihminen itsensä parhaiten tietää.

[/quote]

Kyllä myös vanhoina hyvinä aikoina ihmiset menivät sekaisin. Onneksi nykyään harvemmin. Samoin itsemurhat ovat vähentyneet, kun ihmiset ymmärtävät hakea apua ja syödä lääkkeitä kun niitä määrätään.

No, kyllähän se lääkäri oikeassa on. Ilman lääkkeitä sairautta on vaikeaa hoitaa, ja krooniseen sairauteen yleensä tarvitsee lääkkeet. Minusta taas on outoa, ettet halua edes kokeilla, paraneeko elämänlaatu lääkityksellä. Ainahan sinä voit ne jättää pois, jos ei parane. Tuollainen uppiniskaisuus on aika lapsellista.

Minusta ei edes kuulosta siltä, että sinä pärjäät oireittesi kanssa. Jos oireet ovat niin vakavia, ettei pysty enää käymään töissä eli pyörittämään arkea, niin eihän niiden kanssa pärjää, vaan ne haittaavat elämää (ja muidenkin elämää). Otahan nyt vihdoin vastuutakin, olet kai kuitenkin ihan aikuinen?

lääkäriä rupes vituttamaan, kun sulla oli diagnoosi ja hoitosuunnitelma jo valmiina. Eli astuit pahasti sen lääkärin varpaille. Olisit ottanut palkatonta, niin sun ei tarvis mieliä pahoittaa, ei omaas eikä lääkärin.

Kyllä paniikkihäiriöstä voi selvitä ilman lääkkeitäkin, itsekin paranin itsestään vaan sinnittelemällä 10 vuotta vaivaa kärsittyäni. Mutta minä en siis mennyt edes ikiä mihinkään lääkärille, saati hakenut sairaslomia. Menin sitten vaan duunissa välillä invavessaan panikoimaan ja hyperventiloimaan kun oli pakko, mutta kukaan ei ongelmastani edes tiennyt. Ja sitten se meni aikanaan ohi, kun olin jo kohtauksiin niin tottunut että oli oikeastaan yhdentekevää tuleeko niitä vai ei.

Mutta olen enemmistön kanssa kyllä samaa mieltä siitä, että ei sairaslomaa kuulu myöntää siitä syystä että omasta periaatteesta haluaa selvitä psyyken sairauden kanssa ilman lääkkeitä. ei se sairasloma sitä paranna ja on odotettavissa että jos se tilapäisesti auttaa, niin jatkossakin tulee sairaslomia samasta syystä. Parempi olisi joko ottaa ne lääkkeet ja olla töissä niiden voimalla, tai sitten olla siellä töissä ilman lääkkeitä silkalla pahalla sisulla, ilman sairaslomia.

[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 13:15"]

Olen pitkään kärsinyt paniikkikohtauksista ja ahdistuksesta. Eivät kovin pahoja, mutta päivittäistä kumminkin. En halua turvautua lääkkeisiin koska koen jotenkuten pärjääväni ilman. Olen myös ollut normaalisti töissä.

Nyt uuten oireena unettomuus tai vaikeuksia nukkua. Nukun 3-4h/yö mutta pätkissä. Väsymys on aihettanut jo muistihäiriöitä. Unohdan hellan levyn päälle jne.

Eilen olin niin väsynyt etten eteeni meinannut nähdä, mutta menin töihin kumminkin. Soitin työpaikkalääkärill varaakseni ajan minua hoitavalle lääkärille. Hänelle ei ollut aikoja, mutta hänelle jätettiin soittopyyntö. Minulle varattiin varmuudeksi aika toiselle lääkärille jotta voisin saada muutaman päivän saikkua jos hoitava lääkäri ei kirjoita puhelinsoiton prusteella saikkua.

Lääkäri soitti ja sanoin, että saikkulle pitää nyt päästä mutta ei voi kirjoittaa puhelimessa.

Menin siis tämän toisen lääkärin vastaanotolle. Hän alkoi heti määrätä minulle lääkkeitä. Ensin betasalpaajia paniikkiin ja kun en huolinut olisi määrännyt Oxepamia ja viimeisenä Sipralex (?). Kun sanoin, että koen selviäväni oireiden kanssa ilman lääkkeitä, enkä betasalpaajia voi syödä enkä myöskään halua olla ihan kamoissa saati jäädä koukkuun lääkkeisiin.

Suuttui kun en niitä lääkkeitä halunnut. Sen jälkeen sönkkää jostain makkarin lämpötilasta joka nyt on ok, samoin peitoista tyynyistä ym. Kaikki uusia ja oikeanlaisia. Sönkkäsi, että paniikkihäiriö neurologien sairaus ja syödäänhän diabetekseenkin lääkkeitä. Joo, ei ehkä ihan verrattavissa. Pyysin todistamaan väitteensä... ei vastausta. Kysyin miksi masentuneille jne heti ovesta astuttuaan määrätään masennuslääkkeitä tai muita pillereitä...ei vastausta.

Olin tuossa vaiheessa jo lähdössä koska totesin ettei ota mua vakavissaa ja vähätteli väsymystäni ja uniongelmiani. Kun nousin ja sanoin, että tämä ol varmaan sitten tässä, niin tiuskaisee minulle "mitä sä sitten haluat". Oli ihan hämmentynyt ja sanoin, että haluan sairaslomaa jotta voisin hieman levätä (olin siis jo heti alussa kertonut oireeni). Seuraavaksi tiuskaisi "no, paljonko haluut"...olin taas hieman hämmentynyt ja en osanut sanoa kuinka paljon. Lääkäri tisuskasi "riittääkö viikko". Nyökkäsin vaan, otin lapun ja häivyin.

Itkin koko matkan takaisin työpaikalle. Raivostuttaa, suututtaa...

Aaaargh... onneksi tämä minua hoitava lääkäri on empaattinen ja ymmärtäväinen ja yrittää kaikkensa auttaakseen.

[/quote]

Luuletko sä ihan oikeesti, että paniikkihäiriö ja masennus saikulla häviää??? Ehkä siihen tarvitaan jotain muuta.

Joo, ja kerron vaan, että tyttäreni sairasti (vieläkin paniikkih.) molempia, mutta hoidon avulla voi palhjon paremmin. Ei se saikku sua paranna.

Miksi olet ahdistunut

Ei paniikkihäiriösta tai ahdistuksesta voi sanoa, että "sairaus missä mikä tahansa muukin ja lääkkeillä paranee". Näiden vaivojen taustalla voi olla (ehkä tiedostamatta) esim. mielekkään ja merkityksellisen tekemisen puute elämässä. 

Ei lääkkeillä voi elämän mielekkyyttä tai merkityksellisyyttä lisätä. Kun kokee tekevänsä jotain tärkeää (työrintamalla tai muuten), mielenterveyskin pysyy paremmin kasassa.

Tämä nyt vain yhtenä näkökulmana. Tapauksia on tietysti monenlaisia.

Kamala lekuri