Lue keskustelun säännöt.
Olen korkeakoulutettu ja työtön. Alkaa jo masentaa.
16.04.2013 |
Olen hakenut töitä jo vuoden verran. Takana maisteriopinnot ja oman alan sijaisuuksia noin 3 vuotta. Lapsia kolme, ikää reilu kolmekymmentä. Nyt olen hakenut töitä (sijaisuuksia, erilaistakin mitä oma ala jne.) vuoden, eikä irtoa mitään. Olen jo aivan maassa asian suhteen. Mikäli ei olisi tiukka taloudellinen tilanne, lähtisin opiskelemaan uutta alaa, mutta lainanmaksun ja lasten tarpeitten maksun myötä siihen ei ole mahdollisuutta. Olisihan kaikenlaista kiinnostavaa kurssitustakin, mutta sama juttu, maksavat. Miten löydän töitä? Vastauksena hakemuksiini tulee, että hakijoita ollut 100 - 300, kiitos hakemuksestasi.. Tunnen itseni alakuloiseksi, väsyneeksi ja surkeaksi, kun olen vaan kotona turhana.
Kommentit (107)
[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 14:42"]
Mulla oli sama tilanne, kunnes kyllästyin ja muokkasin mun cv:stä kohdan FM pois. Hain tavallista toimistotyötä eräästä firmasta. Ja sain töitä. :) Palkka on reilut 1500e, eli aika sama kuin niissä edelä mainituissa "humanistihommissa". Mutta eipä tarvi maata kotona...
[/quote]
Kyllä meidän firmaan palkataan ihan tavallisiin toimistotöihin vaikka hakemuksessa lukee FM tai DI. Mielestäni jopa liian ylikoulutettuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä neuvoja työnhakuun jo tullutkin, mutta tässä vielä pari:
- Tosiaan, hakekaa vain sinne minne OIKEASTI haluatte ja tehkää se silloin ajan kanssa ja kunnolla. Hätäisesti ja copy-pastella tehty hakemus on pahempi kuin ei hakemusta lainkaan.
- Ja satsatkaa siihen hakemukseen. Aloittakaa se kunnolla sanomalla, miksi juuri sinut pitäisi valita siihen työhön, miksi juuri sinä olet paras valinta. Ei mitään "olen 34-vuotias kolmen lapsen äiti ja haen teidän työpaikkaanne."
- Toki voi soittaa perään tai jotain muuta, mutta itse olen useat työpaikkani saanut kunnollisilla hakemuksilla ja sen jälkeen haastatteluun pääsemällä (korkeakoulutusta vaativa työ, yli sata hakijaa).
- Ja niitä työkkärin työharjoittelupaikkoja kannattaa oikeasti hyödyntää, niissä teet itseäsi tunnetuksi ja saat kokemusta, vaikka ei heti palkkaa tulisikaan.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 11:30"]
Koulutus on vahvasti yliarvostettua. Töitä ei kuitenkaan tehdä niillä papereilla vaan omilla kyvyillä ja halulla. Melko paljon lääkäreitä tavanneena olen myös sitä mieltä, että ihan suotta lääkärit nostetaan jalustalle ja sanotaan, että vain muodollisesti pätevä lääkäri voi saada oikean diagnoosin selville. Yleensä lääketiede ei vaadi suurta luovuutta eikä edes tietoja. Kun oireet on selvillä, pöljempi maallikkokin tulee ihan samaan tulokseen diagnoosipolulla kuin ns. pätevä lääkäri. Omalla kohdalla parhaita lääkäreitä ovat olleet kesäharjoittelijat, jotka katsovat kirjasta kaiken eivätkä edes yritä itse diagnosoida mitään.
[/quote]
Sepä vaan kun lääkärin virkaan ei palkata kuin niitä päteviä...
Täälläkin kohtalotoveri. Maisterinpaperit ja hyvää kokemusta taskussa, mutta töitä ei heru sitten millään. Myös suhteita löytyy vaikka mistä, mutta töitä ei. Lisäksi olen sinkku ja todella yksinäinen. Vellon itsesäälissä ja masennuksessa päivästä toiseen. Iltaisin kun menen nukkumaan saan olla ylpeä, että olen taas selvinnyt yhdestä synkästä päivästä.
Täällä tuleva kohtalotoveri, gradua vaille valmis koordinaattori/suunnittelija. Nainen, ei enää pieniä lapsia ja ikää nyt 37 eli liian vanha työmarkkinoille valmistumisen jälkeen. Oman tilanteeni pelastaa nuorena hankittu, erittäin hyvin työllistävä duunariammatti, josta pitkä työkokemus. Siihen voi aina palata, jos huvitta - ja jos ei huvita, pakottamaan ei kukaan pysty, koska olen jo veikeän ylikoulutettu niihin hommiin. Meneväthän ne yliopistovuodet näinkin. Luojan kiitos asunto on jo maksettu.Seuraava etappi eläke.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
bussikuskeja tarvitaan aina. tienaavatkin varmasti enemmän kuin sä omalla alallasi :-).
Täällä vielä yksi, joka jo luisunut masennukseen. Onneksi on nuo lapset, jotka pitää kiinni arjessa. Ihan hirveää, kun vielä vuosi sitten olin energinen ja täynnä tarmoa, jatkuva turhauttava työnhaku passivoi, hakuintokin laantuu ja nyt voisin hypätä viemäriin...
Minä olen ollut aina hyvä opiskelija, sekä lukiossa että yliopistossa. Joskus kandivaiheessa sain jopa pienimuotoista kansainvälistä arvostusta yhdestä artikkelista. Mutta mutta, yhden palkattoman puolivuotisharjoittelun tein yhdessä ministeriössä, sitten 9kk työnhakua, tuloksetta. Päätin sitten tehdä lapset siinä välissä kun ikääkin oli jo.
Ja nyt siis tilanne se, että nuorempikin täytti kolme. Olen etsinyt työtä ensin "pienimuotoisesti" vuoden ja nyt viimeisen vuoden ihan täysillä. Mutta mihinkään en kelpaa...
Toisaalta tämä on minulle varmaan oikein, kun olen ennen aina ollut ns. "menestynyt" ja pitänyt sitä ehkä itsestäänselvyytenä. Nyt tekee mieli eristäytyä myös sosiaalisesti, kun tuntuu, että olen ihan toisen luokan sakkia... Muut elää täysillä kiireisiä ruuhkavuosiaan ja minä vaan tapan aikaa.