Miksi anopit eivät tiedä rajojaan? Täällä lukemattomia aloituksia esimerkeistä,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistattehan hyvät ketjun kommentoijat, että teistä itsestänne kasvaa ajan myötä samanlaisia anoppeja, jos teillä on poikia? Eivät ne anopit tule ulkoavaruudesta, vaan he ovat olleet aikoinaan lapsettomia nuoria naisia, sitten nuoria äitejä.

Ollaan nyt armollisia. Jokaiseen ihmissuhteeseen kuuluu vähintään kaksi osapuolta.

On toki psykopaatteja olemassa, mutta onko anoppinne todellakin sellainen, vaikka on kasvattanut aivan kelvollisti miehenne?

Oiskohan pikemminkin kyse kulttuurieroista, sukupolvieroista ja tulkintaeroista?

Joissain suvuissa pidetään asiaankuuluvana tiivistä kontaktinpitoa ja sitä, että sukupolvet ottavat kantaa asioihin suorasanaisesti. Podin itse mieheni evakkosuvun suhteen pientä kulttuurishokkia, kun omassa eteläpohjalaisessa suvussani omin avuin pärjääminen on paitsi hyve myös velvollisuus. Miehen suvussa pyydettiin koko ajan apua lapsilta, ja minua ärsytti, että jouduimme ajamaan sata km, jotta kortiton appi pääsi kauppaan, kun ei viitsinyt kysyä naapurilta kyytiä.

Sukupolvierot näkyvät hyvin esimerkiksi lapsenkasvatuksessa. Koska täysimetys päätetään tai arvostetaanko imetystä ylipäätään, millaista ruokaa taaperoille annetaan, saako kurittaa. Nämä kaikki ja lukuisat muut asiat ovat muuttuneet täysin parissa, kolmessakymmenessä vuodessa.

Tulkintaerot liittyvät noihin sekä yksilöeroihin. Mielipiteitä omaava anoppi ja hienotunteinen miniä voivat olla todella hankala yhdistelmä. Anopin pitäisi opetella pitämään suunsa kiinni ja miniä opetella sanomaan ääneen, kun anopin kommentointi ärsyttää.

Olemme aikuisia ihmisiä. Normaalit aikuiset kestävät eri mieltä oloa ja kriittistä palautetta mieluummin kuin murjotusta, karttelua ja selän takana haukkumista.

Olkaa sille anopille reiluja ja sanokaa suoraan, jos he toimivat loukkaavasti. Samoin muistakaa antaa positiivista palautetta ja kiitosta. Näin lapsiakin kasvatetaan, mikä jottei anoppiakin!

Ja muistakaa jutella asioista miehenne, sen anopin oman lapsen kanssa. Asia koskee häntäkin mitä suurimmassa määrin ja saatte arvokasta tukea miehestä rajojen vetämisessä hänen äidilleen.

N53, anopiton ja vielä miniätön, mutta toivon mukaan joskus anoppi ja isoäiti

Nyt sitä kaivattua tulee. Itse anopiton😉 vaikka täällä kantaa aiheeseen ottanutkin. Tällainen avaus on jo hedelmällistä. Kiitos tästä. Tällaista kypsää keskustelustelua kiitos lisää.

Eli kypsää keskustelua on sinusta se että kaksi asiasta mitään tietämätöntä paasaa ja päsmäröi?

No jankuttakamaan kypsästi siitä sitten vaan.

Mua ihan aidosti pelottaa, että ikä ja anoppius nostaa tulevaisuudessa minusta esiin puolia, joita en halua uskoa itsessäni olevan. Mulla on työläs anoppi, joten olen joutunut tätä miettimään monta kertaa.

Mutta silti on vaikea uskoa, että milloinkaan tulisi aikaa, jolloin suuttuisin siitä, että 30-vuotias lapseni on perheineen varannut matkan ulkomaille. Tai suuttuisin siitä, että ikkunat on pesty koneella, eikä ole käytetty etikkaa. Tai minut pitäisi pyytää pois katselemasta muiden ihmisten kaappien sisältöä. Tai suuttuisin siitä, että poikani vaimo ajaa autolla kaupungissa lapsenlapseni kyydissään (ajo maaseudulla ja maanteillä sallittu?). Tai että lapsenlapseni saisi rippijuhliinsa uuden puvun, eikä käyttäisi mieheni vanhaa rippipukua.

Mutt mistäs sitä voi tietää varmaksi. Aika näyttää.

Mun appiukko meni tuttunsa kanssa meidän mökille ja kaatoi isot läjät puita.

Siis ilmoittamatta. Kysymättä. Meidän mökille.

Miten joku VOI kuvitella että noin saa käyttäytyä?

Täällä osa sanoo, että rajattomalle äidille on helppo asettaa rajat, mutta anopille ei.

Se rajaton äiti on kuitenkin opettanut sille lapselleen että rajattomuus on normaalia, niin kuuluu elää. Jos lapsi siitä ahdistuu, niin lapsi on silloin hullu ja omituinen.

Rajojen asettaminen vaatii kovaa työtä. Eivätkä ne rajat tule koskaan selviksi. Niitä on pakko vahtia jokainen hetki jonka on yhteydessä vanhempaansa. Se vanhempi kun kokeilee jatkuvalla syötöllä että olisiko rajaan tullut särö josta pääsee läpi. Sitä säröä hän etsii koko ajan.

Eikä sen oman lapsen juttuja nyt tarvitse edes vakavasti ottaa, hänhän on vanhemman jatke, vanhemman omaisuutta. Vanhemman kuuluukin määrätä lapsen elämästä. Silloinkin kun lapsi on aikuinen.

Jos tällaiselle vanhemmalle haluaa asettaa rajat, vaihtoehdot ovat täydellinen välien katkaisu tai sen kanssa eläminen että vanhemman läsnä ollessa ei rentouduta koskaan vaan vahditaan niitä rajoja.

Tämä voi olla vaikea ymmärtää jos omat vanhemmat eivät ole rajattomia, vaan kuuntelevat lastansa ja näkevät hänet ihan oikeana ihmisenä. Silloinhan on helppo sanoa sille vanhemmalle missä raja kulkee ja saada ne yli-innokkaat, mutta normaalit vanhemmat kuriin.

Rajattomalle vanhemmalle lapsi on kuin lemmikki, vähän kuin koulutettu apina. Ei sellaista tarvitse ottaa vakavasti. Sen asioihin on vähän pakkokin puuttua kun ei se itse osaa.

Varmasti moni, kenellä on rajaton anoppi, on saanut huomata, että anoppi sopii asioista lapsensa yli, sen puolison kanssa. Lapsen puoliso kun usein on kuitenkin edes vähän oikea ihminen. Lapselta ei edes kysytä, mutta komennellaan lapsen puolisoa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen se jonka luo appivanhemmat tuli 5.30.

He siis lähti kolmen tunnin päästä varta vasten. Eivät pistäytyneet ohimennen.

Oli itsenäisyyspäivä. Me muutettu koko edellinen päivä. Sitä ennen tehty raskas remontti. Oktiin tosi tosi poikkki.

Ja he tulivat ”Matin asuntoa” katsomaan. Siis minun ja mieheni puoliksi ostamaa kotia.

Tahallista törkeää käytöstä. Ei tuora voi muuten tulkita.

Minä en olisi aukaissut ovea, enkä olisi vastannut puhelimeen. Ihan sama, mitä olisivat miettineet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen se jonka luo appivanhemmat tuli 5.30.

He siis lähti kolmen tunnin päästä varta vasten. Eivät pistäytyneet ohimennen.

Oli itsenäisyyspäivä. Me muutettu koko edellinen päivä. Sitä ennen tehty raskas remontti. Oktiin tosi tosi poikkki.

Ja he tulivat ”Matin asuntoa” katsomaan. Siis minun ja mieheni puoliksi ostamaa kotia.

Tahallista törkeää käytöstä. Ei tuora voi muuten tulkita.

Minä en olisi aukaissut ovea, enkä olisi vastannut puhelimeen. Ihan sama, mitä olisivat miettineet.

Ei he soittaneet missään vaiheessa. Rämpyttivät ovikelloa. Unenpöpperössä raotin (kuvittelin että jossain on jokin hätä) ja he tunkeutuivat sisään.

Lähtökohtaisesti pojan, varsinkin ainoan, vaimo on aina viesa paha nainen, joka ryöstää äidin poikakullan ja vaatiia tätä tekemään osuutensa perheen hyväksi. Poikakulta ei enää eläkään täyden palvelun hotellissa, jossa asiat tapahtuvat sormia napsauttamalla. Eihän se äiti kestä lapsensa tuollaista kohtelua. Kyllä se vieras nainen on yritettävä savustaa ulos. 

Vierailija kirjoitti:

Ai että anopille pitää erilseen sanoa että älä pengo kaappeja, avaa posteja, tunge väkisin, soittele koko ajan, puutu joka asiaan, kanna tavaraa jota ei haluta, ala päsmäröidä lasten kasvatuksessa, sekaannu lapsia koskeviin päätöksiin, painosta omaa mielipidettäs perheen asioihin jne jne jne

Joillekin pitää opettaa ihan perusasiatkin.

Oma äitini haukkui minut itsekkääksi ja huusi, että en osaa ottaa muiden toiveita ja mielipiteitä huomioon.

Huudolle oli syynä se, että sisustin oman kotini oman makuni mukaan, en äitini maun mukaan.

Sohvankin sijoitin väärälle seinustalle.

Äitini ei siis asu kodissani, ei ole koskaan asunutkaan. Hänellä on ihan oma koti, jonka on saanut sisustaa oman makunsa mukaan.

Veljeni ei jaksanut pitää puoliaan vaan antoi äidin sisustaa poikamiesasuntonsa.

Siellä oli sitten pitsiverhot ikkunoissa ja muovisia pelargonioita ikkunalla. Oikeita ei ostanut kun epäili ettei poikansa niitä kuitenkaan kastele.

Oikein hieno mummola tuli veljeni poikamiesasunnosta.

Sellainen pieni plyysisohva ja saman sarjan nojatuolitkin sinne asetettiin juuri "oikeaan paikkaan".

Oikein kunnon miesluola 😱

Voisin heittää vasta kysymyksen. Miksi te ette lyö rajoja anopin huonolle käytökselle? Jos mun mies olisi niin tossukka, että antaisi vanhempiensa hallita meidän elämää. Minä jättäisin sellasen miehen.

Kommentoin vielä sitä, että onko rajoista tarpeen sanoa ihmisille suoraan vai ei. Toki 99% ihmisistä pitää itsestäänselvyytenä, että esim. klo 5.30 ei ole sovelias yllätysvierailun aika. Mutta niistä jäljellejäävistä osa tajuaa asian kun siitä sanotaan (tai vaikka ei tajuaisikaan mikä siinä on ongelma, niin noudattaa selkeää ohjetta), osa sitten taas ehkä ei. Sen takia lähtisin itse sille linjalle, että myös asioista joita voisi pitää itsestäänselvyytenä, kokeilisin ensin sanoa suoraan. Olen myös itse joskus vähän sokea pienille vihjeille ja älyttömän kiitollinen siitä jos joku vääntää asian rautalangasta, koska en todellakaan halua ketään kiusata.

Vierailija kirjoitti:

Siskoni on maailman ihanin, joustavin, valoisin ja ymmärtäväisin ihminen kaikkien muiden paitsi miniäkokelaansa silmissä. He eivät ole koskaan edes tavanneet, mutta pojan avovaimo tietää silti (ja avoimesti sen kertoo), miten kamala ihminen hänen anoppinsa on.

Eiköhän se anoppiviha ole itsestään epävarmojen ikioma vitsaus. Siihen kun ei näytä vaikuttavan edes anopin vaihtuminen.

Äitini kohdalla samalla tavalla. On hiljainen ja liian kiltti ja nöyrä ihminen. Toisen veljeni vaimo haukkuu kylillä ja tutuille ja sukulaisille äitiäni. On ilkeä tälle ja äitini on monet itkut itkenyt näiden haukkumisten vuoksi.

Toisen veljeni vaimo ja minun mieheni taas tykkäävät äidistäni.

Surettaa äitini puolesta tämä veljeni vaimo, joka oletusarvoisesti jo suhtautuu äitiini, että anopit ovat vittumaisia, eivätkä ymmärrä mistään mitään

Vierailija kirjoitti:

Voisin heittää vasta kysymyksen. Miksi te ette lyö rajoja anopin huonolle käytökselle? Jos mun mies olisi niin tossukka, että antaisi vanhempiensa hallita meidän elämää. Minä jättäisin sellasen miehen.

Ei rajattomalle kykene asettamaan niitä rajoja.

Siksihän se juuri on rajaton.

Rajattoman kanssa kasvanut on yleensä tottunut tuohon. Ei hän hahmota asiaa, sanoo suunnilleen että se on nyt ai a ollut erikoinen tms

Ainoa keino saada rajat on panna välit poikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni on maailman ihanin, joustavin, valoisin ja ymmärtäväisin ihminen kaikkien muiden paitsi miniäkokelaansa silmissä. He eivät ole koskaan edes tavanneet, mutta pojan avovaimo tietää silti (ja avoimesti sen kertoo), miten kamala ihminen hänen anoppinsa on.

Eiköhän se anoppiviha ole itsestään epävarmojen ikioma vitsaus. Siihen kun ei näytä vaikuttavan edes anopin vaihtuminen.

Äitini kohdalla samalla tavalla. On hiljainen ja liian kiltti ja nöyrä ihminen. Toisen veljeni vaimo haukkuu kylillä ja tutuille ja sukulaisille äitiäni. On ilkeä tälle ja äitini on monet itkut itkenyt näiden haukkumisten vuoksi.

Toisen veljeni vaimo ja minun mieheni taas tykkäävät äidistäni.

Surettaa äitini puolesta tämä veljeni vaimo, joka oletusarvoisesti jo suhtautuu äitiini, että anopit ovat vittumaisia, eivätkä ymmärrä mistään mitään

Tai stten äitisi on narsisti ja sinä ja muut kuuluvat hoviin. Ko miniä tai miehensä on itten se sylkykuppi.

Jos anoppi on narsisti tai muuten mielenterveysongelmainen niin kannattaa tarkasti miettiä ylipäänsä ottaako sellaista miestä itselleen, koska sellaisesta lapsuudesta ei ilman ongelmia selviä.

Itselläni vanhemmat oli alkoholisteja ja minulla itselläni on sen takia epävakaa persoonallisuushäiriö. Mieheni taas kasvanut normaalissa perheessä. Kyllä hänellä on ollut kestämistä minun kanssani... :(

Jos on onnistunut kasvattamaan normaalin ja terveen aikuisen lapsestaan niin todennäköisesti vanhempi ei silloin ole narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Voisin heittää vasta kysymyksen. Miksi te ette lyö rajoja anopin huonolle käytökselle? Jos mun mies olisi niin tossukka, että antaisi vanhempiensa hallita meidän elämää. Minä jättäisin sellasen miehen.

Mihin on lapsuudenkodissa istutettu ajatus, että kaikkien kanssa voi tulla toimeen, ja parempi olla hiljaa kuin uhmata ketään, ettei vaan tule riitaa. Rajattomalle anopille siis helpoin mahdollinen uhri. Kyllä siinä pari hyvin vaikeaa vuotta oli, mutta nyt on tiukat rajat, ja niistä ei jousteta yhtään.

Mies taas on lapsuudessaan oppinut, että tuollainen jatkuva sekaantuminen on normaalia, joten armollinen pitää hänellekin olla. Mun mies on ollut tämän suhteen kehityskelpoinen, hitaasti mutta varmasti mennään eteenpäin. Ja on tuo reilu hajurako anoppiin tehnyt hyvää parisuhteellekin.

Minä olen itse lapseton. Anoppi kyllä löytyy, on vielä ehkä hieman etäinen, mutta ok tapaus. Ihan mielenkiinnosta olen lukenut näitä ketjuja palstalla. Lapsi on haaveissa. En usko että omasta anopista tällaista ikinä tulee, on nimittäin tarkka käytöstavoista yms. Esimerkiksi aina halutessaan kyläillä, kysyy että milloin sopisi tulla käymään, eikä todellakaan vain ilmoita että tulen viikon päästä. Käyttäytyy kotonamme niin kuin kenen tahansa ystävän kotona, ei ikinä utele mitään tai puhu kenenkään yksityisasioita tai pahaa muista. Ei todellakaan poikaansa kuin lasta, eikä oleta tietävänsä kaikkea pojastaan.

Kummaksun vähän näitä, että joku toinen ei voi ymmärtää toisten rajoja, ellei niitä oikein vetämällä vedetä ja selitetä muille.

Minulla on kummilapsi ja sisaruksen lapsi, ja ilman muuta ymmärrän esim.

-että voin tarjota hoitoapua, en vaatia sitä

-en mene kylään ilmoittamatta

-en kommentoi lasten vaatetusta, hiuksia, ulkonäköä ym. negatiiviseen sävyyn

-en ohjeista mitä lapsille pitää ostaa, toki saatan ehdotella innokkaasti että joku kaveri osti tällaisen jutun vauvalleen

-en odota yhtään keltään oman kodin ulkopuolella asuvalta päivittäistä kuulumisten vaihtoa, en edes viikottaista!

-En halaa tai sylittele väkisin lapsia enkä odota että vaikka joka tapaamisella lapsi antaisi halauksen. Ylipäätään lasten ja vanhempien ehdoilla leikitään ja ollaan. En tiedä olenko edes ikinä maanitellut lasta syliin, vaan ovat tulleet jos ovat tullakseen.

-en ylipäätään yritä olla mukana päättämässä asioista jotka ei mulle kuulu

Kun minun mielestä nämä vaan on normaaleja käytöstapoja lähisukulaistenkin kesken. Jotkut sanoo että rajattomuus voi olla myös tietämättömyyttä. En usko tähän. Jos joku laittaa henkilölle x päivittäin viestiä ja tämä vastaa joka kymmenenteen, niin kyllä normaali ihminen sitten ihan itsestään harventaa viestittelyä. Tai jos tarjoaa hoitoapua ja sitä ei oteta vastaan, niin ei se selity millään tietämättömyydellä että siitä vihjailee tai jankuttaa joka tapaamisella. Se on vain huonoa käytöstapaa ja kyvytöntä ymmärtää jotenkin sitä toisen ihmisen erillisyyttä.

Jos ei ymmärrä toisten ihmisten olevan erillisiä ihmisiä, jotka itse päättävät ajankäytöstään ja asioistaan, niin kyse on muustakin kuin siitä perhekulttuurista. Jos ei osaa eleistä lukea milloin tuppaa liikaa, niin ei sekään ihan normaalia nyt ole.

Vierailija kirjoitti:

Jos anoppi on narsisti tai muuten mielenterveysongelmainen niin kannattaa tarkasti miettiä ylipäänsä ottaako sellaista miestä itselleen, koska sellaisesta lapsuudesta ei ilman ongelmia selviä.

Itselläni vanhemmat oli alkoholisteja ja minulla itselläni on sen takia epävakaa persoonallisuushäiriö. Mieheni taas kasvanut normaalissa perheessä. Kyllä hänellä on ollut kestämistä minun kanssani... :(

Jos on onnistunut kasvattamaan normaalin ja terveen aikuisen lapsestaan niin todennäköisesti vanhempi ei silloin ole narsisti.

Noh. Minun mies käykin terapiassa. Pariterapiakin edessä varmasti jossain vaiheessa. Neuvolapsykologilla on käynyt myös juttelemassa äitinsä käytöksestä.

On hyvä myös muistaa, että ei näitä ihan niiden muiden kokemusten yhteydessä voi kirjoittaa. Tunnistettavuuden riski on suuri jos selittää ensin anopin käytöksestä ja sitten alkaa puhumaan miehen yksityisasioita tai avautumaan parisuhdeongelmista.

Tuskinpa monellakaan näistä asioista kirjoittaneilla on se mies täysin terve. Riittää kun on kehityskelpoinen ja hakee apua. Yhteiset lapset kun on, niin kaikki kortit pitää kääntää. Ja nämähän tulevat esiin vuosien saatossa, niin kuin anoppien käytöskin kunnolla. Vasta rakastuneena varsinkaan ei osaa arvioida tilannetta oikein.

Olisikohan molemmissa osapuolissa yleensä vikaa?

Minulla oli loistava suhde omaan anoppiini ja nyt omiin miniöihini ja vävyihini. En sekaannu heidän asioihinsa, autan tarvittaessa. He pitävät omasta halustaan yhteyttä tännepäin ja vietämme usein yhdessä aikaa meillä tai yhdessä reissaten, ravintoloissa illastaen jne.

Minulla on mm. avaimet heidän koteihinsa, mutta koskaan, ikinä en ole mennyt ilmoittamatta, lähinnä olen huolehtinut kukkaista ja kissoista pyydettäessä. Ja joskus vienyt hyvät pihvit kaupungin parhaalta lihamestarilta, kun tiedän, etteivät he itse raaski ostaa. Silloinkin soitan ja kysyn, voinko tuoda tuliaisia.

Vierailija kirjoitti:

Entä ne naisten omat äidit? Tekeekö poikalapsi naisista hankalia? Tyttöjen äidit eivät kohtele aikuisia lapsiaan rajattomasti?

Anoppeja nekin on -lapsenlapsensa isälle.

Kummallista ajatella, että vain naisella olisi anoppi.

Vierailija kirjoitti:

https://www.vauva.fi/keskustelu/3796086/oletko-riidellyt-miniasi-kanssa

https://www.vauva.fi/keskustelu/3796084/oletko-riidellyt-anoppisi-kanss…

Joka kolmas tappelee miniänsä ja anoppinsa kanssa. Pitää muistaa että riitaan tarvitaan aina kaksi.

Jos tapaisit äitini, huomaisit hyvin äkkiä että yksi riittää riitaan vallan hyvin.