Tuihan se Alppilan opettajan erottamisen syy:
hän poisti oppilaan ruokalasta käyttäen väkivaltaa rankaisukeinona, ei suinkaan "vaarallisen oppilaan poistamiseksi". Lisäksi hän oli vetänyt oppilasta kaulaliinasta eli suomennettuna yrittänyt kuristaa. Lisäksi hän toimi täysin ohjeiden vastaisesti eli hänen olisi pitänyt poistaa oppilas yhdessä toisen opettajan kanssa, ei yksin tönien!
Opettaja puhui televisiossa koko ajan vaarallisesta tilanteesta, joka oikeastaan oli sitä, että oppilas vaati opettajaa pyytämään anteeksi tönimistään! Mistä lähtien satakiloinen mies on pelännyt anteeksipyyntöä?
Kommentit (215)
[quote author="Vierailija" time="13.04.2013 klo 22:06"]
Kysymys kuuluu, että miksi ne oppilaat piti saada sieltä ruokalasta pois? Onko ruokailun keskeyttäminen/ulos heittäminen rangaistus hupun pitämisestä tai opettajalle suun soittamisesta? Miksei jälki-istunto tai muistutus? Varsinkin tuo hupun pitäminen, pikkurike josta sitten seuraa se kaikkein isoin rangaistus?[/quote]
Oppilaalla on perusopetuslain mukaan oikeus kouluruokailuun. Sen epääminen perusteettomasti on lainvastaista. Hupun päässä pitäminen ei anna oikeutta poistaa ruokalasta ja siten evätä oikeutta kouluruokailuun.
Perusopetuslain 36 pykälän ensimmäisen momentin mukaisesta rikkomuksesta, kuten esim järjestysääntöjen noudattamatta jättämisestä, voi seurata esim jälki-istuntoa, huomautus tai kirjallinen varoitus, muttei tilasta poistamista eikä voimakeinojen käyttöä.
Tilasta poistaminen edellyttäisi toisen momentin rikkomista, jollainen pipon pitäminen päässä ei todellakaan ole. Poistamisoikeudella turvataan toisten oppilaiden oikeus oppimiseen, se ei ole rangaistus, eikä sillä turvata opettajan oikeutta välttää häirityksi tuleminen. Ruokalassa ei kenenkään oppiminen häiriinny jonkun suunsoitosta ja vielä vähemmän hupun päässä pitämisestä.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2013 klo 22:15"]
ei ole olennaista, onko huppun poisottaminen hyvä vai huono sääntö, vaikka se on vanha kulttuurinen tapa, että hattu otetaan pöydässä pois. Kyse on siitä, että auktoriteettiä totellaan. Jos sääntönä on se, että ei saa puhua ruoka suussa, niin mielivaltainen kuin tuollainen sääntö olisikin, niin sitä pitää noudattaa. [/quote]
Ei suinkaan. Luepas tämä oikein ajatuksella läpi :
http://ec.europa.eu/civiljustice/legal_order/legal_order_fin_fi.htm
Oikeuslähteiden keskinäinen hierarkia suomessa ilmenee siitä, ja jonkun opettajan mielipide ei kovinkaan korkealla näytä listalla olevan.
Sananvapaus sensijaan löytyy esim perustuslaista, ja sen yläpuoleltakin EU oikeus.
[quote author="oikeusjärjestys suomessa" time="15.04.2013 klo 12:50"]
Euroopan unionin oikeudella on unionin oikeuden ensisijaisuutta koskevan opin mukaisesti etusija kansalliseen oikeuteen nähden. Jos siis kansallinen säännös ja unionin oikeuden sitova säännös ovat ristiriidassa keskenään, on unionin oikeuden säännöksellä etusija – jopa ohi kansallisen perustuslakimme. [/quote]
[quote author="Vierailija" time="13.04.2013 klo 22:42"] Onko ruokalasta/yhteenottotilanteesta pois käskeminen nykyään isompi rangaistus, kuin jälki-istunto tai muistutus?[/quote]
Diabeetikolle ruokailun epääminen on jopa tappava rangaistus.
Kaikille muillekin se on perusopetuslain vastainen rangaistus.
Tilasta poistaminen oppitunnilla, silloin kun se on laillista, on voimassa kyseisen oppitunnin loppuun. Kun poistuu ruokalasta,niin ruokatunti päättyy ja välitunti alkaa välittömästi, ja samalla poistaminen lakkaisi olemasta voimassa, jos ruokalasta sellaisen voisi saada.
Nämä "kyllä nyt pipo päässä pitää saada ruokailla, jos huvittaa" -tyyppiset viestit ovat kyllä huvittavia. Miten vaikeaa aikuiselle (?) voi olla ymmärtää, että jos koulun sääntöihin kulluu, ettei ruokalassa saa pitää päässä pipoa tai huppua, niin sitten ruokalassa ei pidetä päässä pipoa tai huppua? Ei vaikka kuinka tekisi mieli.
Eihän esim. juuri siellä ruokalassa muutenkaan saa olla juuri siten pukeutuneena kuin itseä sattuu huvittamaan: ilman paitaa, pyjamassa, uimalasit kasvoilla tms.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 16:11"]
Ja lässynlässyn. Kukaan ope ei tartu voimakeinoihin kuin äärimmäisessä tapauksessa. Voisitteko häirikön puolustajat kertoa, mitä olisitte tehneet kys. tilnteessa? Keskustelu ja muu lässyttäminen on ihan varmaan jo käytetty.
[/quote]Olisin pyytänyt anteeksi törkeää käytöstäni, ja tarvittaessa poistunut ruokalasta jatkamaan keskustelua muualla.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 12:31"]
[quote author="Vierailija" time="13.04.2013 klo 21:45"] Minulle riittää tieto, että jos opettaja käskee ottaa hupun pois, niin sitten oppilaan pitää se ottaa. Oppilaan pitää pitää päänsä kiinni.[/quote]
Minulle taas riittää tieto, että tuollainen määräys on lain vastainen, eikä oppilaan sellaista tarvitse noudattaa. Opettajan kannattaisi harkita määräyksensä paremmin, tai esimiehet joutuvat puuttumaan asiaan. Joko vapaaehtoisesti tai vanhempien pakottamina.
Mitäs jos jonkun koulun kaljun rehtorin istuessa ruokalassa peruukki päässä tulisi joku häirikkö opettaja vaatimaan päähineen vilitöntä poistamista tai muuten uhkaa heittää ulos. Ihanko opkeasti luulet että rehtorin olisi pakko häipyä ?
Vai etkö tajua että laki on kaikille sama, kuten ne järjestysäännötkin, joiden noudattamatta jättämisestä voi antaa esim jälki-istuntoa, muttei ryhtyä voimakeinojen käyttöön.
[/quote]Lailla ei ole mitään merkitystä jos koulun järjestyssäännöt sanoo toista. Laki takaa ainoastaan ettei kaverille tule sakkoa tuosta teosta
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 12:55"]
Diabeetikolle ruokailun epääminen on jopa tappava rangaistus.
Kaikille muillekin se on perusopetuslain vastainen rangaistus.
[/quote]Eli ruokalassa voi vaikka paskantaa pöydälle eikä kukaan saa häiritä koska ruokailu on oppilaan oikeus
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 13:09"]Lailla ei ole mitään merkitystä jos koulun järjestyssäännöt sanoo toista. Laki takaa ainoastaan ettei kaverille tule sakkoa tuosta teosta[/quote]
Järjestyssäännöillä ei ole mitään merkitystä, jos laissa sanotaan toisin.
http://ec.europa.eu/civiljustice/legal_order/legal_order_fin_fi.htm
Tuosta linkistä voit lukea suomessa vallitsevan oikeuslähteiden hierarkian, ettei tarvitse olla ihan noin pahasti pihalla asioista.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 13:12"]
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 12:55"]
Diabeetikolle ruokailun epääminen on jopa tappava rangaistus.
Kaikille muillekin se on perusopetuslain vastainen rangaistus.
[/quote]Eli ruokalassa voi vaikka paskantaa pöydälle eikä kukaan saa häiritä koska ruokailu on oppilaan oikeus
[/quote]Ei saa, se täyttää perusopetuslain 36 pykälän toisen momentin tunnusmerkistön aiheuttamalla terveydelle vaaraa. Toisen momentin rikkominen taas oikeuttaa käyttämään 36b kohdan mukaisia toimia.
Jos kyse on diabeetikosta voidaan antaa ruokaa vaikkapa koulukuraattorin tai terveyden hoitajan huoneessa ennen lähettämistä jatkohoitoon koulun ulkopuoliseen sairauden hoitoon vanhempien avustuksella tai ambulanssilla. Lastenpsykiatri ja sosiaalitoimi huolehtii jatkosta, ei koulu.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 13:30"]
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 13:09"]Lailla ei ole mitään merkitystä jos koulun järjestyssäännöt sanoo toista. Laki takaa ainoastaan ettei kaverille tule sakkoa tuosta teosta[/quote]
Järjestyssäännöillä ei ole mitään merkitystä, jos laissa sanotaan toisin.
http://ec.europa.eu/civiljustice/legal_order/legal_order_fin_fi.htm
Tuosta linkistä voit lukea suomessa vallitsevan oikeuslähteiden hierarkian, ettei tarvitse olla ihan noin pahasti pihalla asioista.
[/quote]Kerros nyt miten se on lainvastainen tuo pipokielto
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 11:36"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 18:25"]
"Tuossa kyseisessä tilanteessa olisin sanonut nuorelle, että mennäänkö keskustelemaan asiasta tuonne äytävän puolelle ja mennyt itse ensin. Luultavammin oppilas olisi seurannut, koska häntähän ei kiinnostanut mikään muu kuin haastaa riitaa kyseisen open kanssa."
Mistä tiedät että opettaja ei sanonut 5 kertaa näin ko. oppilaalle? Eikös se roikkunut ovenpielissä?
[/quote]
Videon mukaan oppilas ei todellakaan roikkunut ovenkarmeissa. Katso se video.
[/quote]
Siellähän tapahtui paljon merkittävää ennen videota, joten se ei todellakaan kelpaa todisteeksi mihinkään. Sumentanut selkeesti jo palstamammojenkin aivot.
Uutta tietoa saatavilla:
Kunta.tv-sivuilla Kyllönen kommentoi asiaa
http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=150175
"Oppilas horjahtaa portaikkoon, mutta saa lattiasta kiinni"
Missä ihmeen asennossa oppilas oikein tässä vaiheessa oli, kun edessä on ylöspäin menevä portaikko, johon hän on vähällä horjahtaa, mutta saa lattiasta kiinni?
Kyllönen puhuu koko ajan tapahtumista niin kuin hän olisi itse ollut paikalla näkemässä, täysinä toteennäytettyinä faktoina.
Varsinainen paljastus tulee sitten Kuntalehden sivuilla:
http://www.kuntalehti.fi/Ajankohtaista/Kuntauutiset/2013/Sivut/Helsingin-opetuspaallikko-Alppilan-koulun-opettajat-ovat-kauhistuneita-tapahtuneesta.aspx
"Oppilas oman kertomuksensa mukaan horjahtaa mutta saa kiinni lattiasta ettei kaadu portaisiin."
Huomatkaa tärkein asia: "oppilas oman kertomuksensa mukaan"
Apulaiskaupunginjohtaja Viljasen mukaan "Tilanne dokumentoitiin välittömästi haastattelemalla paikalla olleita opettajia ja oppilaita."
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/232690-kaupunki-puolustaa-voimakkaasti-alppilan-oppilasta
Videolta näkyy hyvin, että vieressä seisoi koko ajan toinen opettaja, joka seurasi vielä ovensuusta pojan "horjahtelua". Miksi kyllönen ei vetoa hänen (paikalla olleen opettajan) kertomukseensa?
[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 22:47"]
Videolta näkyy hyvin, että vieressä seisoi koko ajan toinen opettaja, joka seurasi vielä ovensuusta pojan "horjahtelua". Miksi kyllönen ei vetoa hänen (paikalla olleen opettajan) kertomukseensa?
[/quote]
Miksi Korhonen tai OAJ:n puheenjohtaja tai lakimies tai luottamusmies eivät vetoa hänen (paikalla olleen opettajan) kertomukseen?
Veikkaisin että molemmissa on kyse samasta syystä. Ko opettaja ei hyväksy Korhosen (perusteetonta) toimintaa, eikä opetusviraston (yli)reagointia asiaan.
Kuinka voi olla noin outo tulkinta tuosta keskustelusta! A) Mies ei kuristanut, vaan nimenomaan pyrki välttämään kaiken kivun tuottamisen ja B) ei käyttänyt sitä rankaisukeinona, vaan pyrki hillitsemään alkamassa olevan kaaoksen, poika kun huusi ja haukkui opettajaa, eikä suostunut poistumaan, vaikka opettaja (ja se hänen vieressään seissyt naisope, joka näkyy ja kuuluu videollakin) käski häntä poistumaan ruokalasta.
Onko sulla tapana muutoinkin kuunnella ihmisten puheita noin vahvasti "kotiin päin" tulkiten?
En tuota ole seurannut, mistä nuo tiedot on, joten kommentoin vain sitä, että ei se niin ole, että kahden opettajan pitäisi molempien olla fyysisesti siinä poistamisessa. Siinä paikalla vaan pitää olla toinenkin aikuinen. Mitä järkeä siinä olisi, että hentoinen naisopettaja siinä sivussa muodon vuoksi hipaisisi, kun ohjeet niin sanovat. Ei tokikaan olisi pitänyt töniä.
Kouluvirastonainen antaa siis oppilaille luvan haukkua opettajia. Olisi kiva tietää mikä tämänkin murrsoikäisen erityisoppilaan tausta on: yksinhuollettu, huonot geenit, huono koti tms?
AIka ongelmallista on sekin, että hankalat oppilaat voivat tuolla koulussa ja miksei muuallakin alkaa tosissaan yrittää hiillostaa pois opettajia, joista eivät pidä. "Ja taas päästiin siitäkin pellestä..."Ja millä ko. koulussa saadaan jatkossa oppilaat ruotuun, kun oppilaille on noin osoitettu, että he voivat tehdä mitä vain ja jos opettaja siitä tuohtuu, se on opettajan vika.