Onko nykyajan vanhusten ikäluokalle ollut laihuus todella tärkeä asia kulttuurillisesti tms?

Mä olen ollut vuosia vanhustyössä, ja huomannut olevan useita kuppikuntia. Ja olen siis ylipainoinen, vaikken mikään ihan valtavan mahdoton. Vaatekoko L tai xxL.

Jotkut miehet ihastelevat, kun on "mistä ottaa kiinni", kun taas on useasti suoraan jopa veetuiltu painosta mitä ikävimmällä ja epäkorrektilla tavalla.

Ja kun olen kuunnellut nuoruuden tarinoita, niin monen miehen morsian on ollut "kuin kesän kaunein kukkanen ja hoikka kuin pajunvitsa" ja toisen sitten sellainen "tuhti ja komia emäntä".

Naisissa huomannut, että arvostetaan hoikkaa. Kun on ollut nätti työkaveri mukana, niin kehuvat usein, "kuinka sorja tyttö nyt tuli, ja toinen tuollainen paksu"! "Laihduttaisit sinäkin, jotta sinustakin tulisi noin kaunis"! Ja sitten perään kova kehu, kuin "minä olin niiiin hoikkauumainen ja kaikki miehet piirittivät"...

Äitini kertoman mukaan ei pahemmin lihavia tyttöjä hänen aikaan 50 -luvulla ollut. Lavatansseissakin "kaikilla nousi jalka kepeästi polkan tahtiin" jne ;D Siihen aikaan alkoi myös ilmestyä näitä ns. "pahoja ja syntisiä" likkoja, joilla oli pitkät housut, siis voi kamalaa, housut. Ja tupakkaakin polttivat!!!

Apua, siis koko L tai XL, vaikka isoja toki nuokin. :D -eka vastaaja

Mummoni 83v. puhuu jatkuvasti naisten ulkonäöstä. Hoikka pitää olla. Naisten hiukset pitää olla lyhyet, paitsi pikkutytöillä, joilla saa olla pitkät. Sen jälkeen pitkiä hiuksia paheksutaan. Lastenlasten hoikkuutta vahditaan. Olen monesti miettinyt, että hänen nuoruudessaan naisten ulkonäkö oli tosi tärkeä asia. Siis: mikään ei ole muuttunut naisten elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Mummoni 83v. puhuu jatkuvasti naisten ulkonäöstä. Hoikka pitää olla. Naisten hiukset pitää olla lyhyet, paitsi pikkutytöillä, joilla saa olla pitkät. Sen jälkeen pitkiä hiuksia paheksutaan. Lastenlasten hoikkuutta vahditaan. Olen monesti miettinyt, että hänen nuoruudessaan naisten ulkonäkö oli tosi tärkeä asia. Siis: mikään ei ole muuttunut naisten elämässä.

Juuri tuolta periytyy patriarkaatti ja naisten esineellistäminen joka yhä setämiesrintamalla ja typerimmissä

- ei femisistisissä naisiaa jyllää.

Mul ei oo koskaa vanhustyössä arvosteltu.. Vyötäröä on ihailtu (on kapea) vaikka olin 20 kg ylipainoinen, mutta en kuitenkaan iso vaan pieni xD vanhustyössä vanhukset kehuu paljon ainakin mua ja en oo hoikka.. Joskus bimitellänä typykäks tms. Mut osa muualla olleista vanhemmista on paimokeskeisii, kuten myös nuoremmista

Surullista että koko elämä on pyörinyt omien ja muiden ulkonäköjen ja -muotojen ympärillä. Miten mahtaa olla pään sisuksen laita näillä vanhuksilla? Onko järkee vai ei...

Kyllä munkin yli 90-v mummoni oli melkoinen läskinatsi. Lihoa ei saanut, se vaan kuului "kunnon elämään". Myös miehillä

Mun mummo oli sota-ajan nuori ja muistaa sen ajan, kun ruokaa sai kuponkeja vastaan ja siskonsa hääkakkua varten kerättiin naapureiltakin sokerikuponkeja. Ruokaa ei yksinkertaisesti ollut, joten laihuus ei ollut ihanne, se oli seuraus.

Vierailija kirjoitti:

Surullista että koko elämä on pyörinyt omien ja muiden ulkonäköjen ja -muotojen ympärillä. Miten mahtaa olla pään sisuksen laita näillä vanhuksilla? Onko järkee vai ei...

Elämä ei ole ollut helppoa köyhillä. Kovaa työntekoa ja kenties joillain maatilan hommat siihen päälle vanhempien apuna.

Oma äitini lähti jonnekin lautatarhalle 14 -vuotiaana, mutta kun onnekseen oli kaunis kuin Liz Taylor, sai melkein miehen kuin miehen. Pääsi köyhyydestä ylös. Hänen lapsuudenkotinsa oli tupakeittiön ja pienen makuuhuoneen lutikkainen torppa, jossa asui yhteensä 9:n hengen poppoo. Kävin siellä kerran vielä vaarin eläessä, ja russakat vaan tippuivat katosta. Vaari keinui kiikkustuolissaan olkien päällä.

Sota-ajan sirpaleet puskivat äidillä säärestä ulos aina silloin tällöin. Olivat veljensä kanssa juosseet metsään piiloon luotisateessa, kun lentokoneesta siviilejä ampuivat. Sori, ohi aiheen.

Mutta siis pointtina vois sanoa, että ei tuossa varmaan lihomaankaan ole päässyt. Hiihtäen tai pyörällä matkaa tehtiin, ei ollut autoja pihassa.

Mullakin on se tuntuma, että laihuus on ollut hyvin tärkeää 40-60-luvuilla, jopa vielä enemmän kuin myöhemmillä vuosikymmenillä. Keskusteluissa vanhusten kanssa tämän on huomannut. Asettaa ihan uuteen valoon ne puheet, että laihuuden ihannointi olisi jotenkin mukamas nykyaikainen obsessio.

No, kaipa se siihen liittyy, että tuohon aikaan Suomessa on ylipäänsä ollut vaikeampaa poikeita muotista ja olla erilainen. Ihan loogista siihen nähden, että ihmisten ulkomuotoakin on tavallaan vahdittu tarkkaan.

Mitä tarkoitetaan nykyajan vanhusten ikäluokalla? 75-100-vuotiaissa on nuorimmassa päässä suuret ikäluokat ja vanhimmat ovat sotaveteraaneja. Heidän välissään on vielä jälleenrakentajien sukupolvi.

Tapaus yli vuosikymmenen takaa. Olin siivosutyöntekijänä eräässä sairaalassa. Potilaana oli 90 ikävuoden paremmalla puolella oleva vanha herra viettämässä viimeisiä päiviään.  Häntä oli katsomassa hänen vaimonsa kahviaikaan. Minä olin poikkeuksellisesti sinä päivänä laittanut litistävät alusvaatteet. Olin reippaasti ylipainoinen silloin ja alusvaatteet toi ryhtiä sitten työasuunkin. Olin viemässä päiväkahvia huoneseen potilaan omaiselle ja potilaalle, kun tämä vanha herran lähes kuolinvuoteeltaan tokaisi minulle " ET ole yhtään niin lihavan näköinen kuin eilen!" Rouva katsoi minua pitkään ja minä katsoin heitä ja sanoin, kiitos ja poistuin. Eli siis, mies huomaa kuolinvuoteellaankin onko nainen läski.

Siltä vaikuttaa tosiaan. Itse olen siis lähärinä vanhuspuolella ja usein sitä kuulee miten joku hoitaja tai vaikka jonkin toisen vanhuksen omainen on liian lihava. Puhe on hyvinkin suoraa ja se sanotaan yleensä päin naamaa ihan pokalla. Vanhukset varsinkin 80-100v ihannoivat hoikkuutta. Sekä miehet että naiset.

Vierailija kirjoitti:

Mun mummo oli sota-ajan nuori ja muistaa sen ajan, kun ruokaa sai kuponkeja vastaan ja siskonsa hääkakkua varten kerättiin naapureiltakin sokerikuponkeja. Ruokaa ei yksinkertaisesti ollut, joten laihuus ei ollut ihanne, se oli seuraus.

Tämä, oma äitini s, 1918, ihaili lihavia sanomalla onpas lihava ja komea.

Silloin 60-70 luvulla lihavia näki harvoin.

Tökeröitä. Voisi täräyttää takaisi , että sinähän siinä kuolinvuorossa olet seuraavaksi joten mitä väliä makaako arkussa hoikkana vai läskinä. Kuollut on kuitenkin. Nykäsen Matin viimeinen anoppikin taitaa olla tyytyväinen, että Matti oli kuollessaan sentään hoikka! Kuollut mutta hoikka, sehän on tärkeintä.

Sääret oli myös hyvin tärkeät ja sitten vantterat töppösääret oli soveliasta sitten peittää.

Vierailija kirjoitti:

Tökeröitä. Voisi täräyttää takaisi , että sinähän siinä kuolinvuorossa olet seuraavaksi joten mitä väliä makaako arkussa hoikkana vai läskinä. Kuollut on kuitenkin. Nykäsen Matin viimeinen anoppikin taitaa olla tyytyväinen, että Matti oli kuollessaan sentään hoikka! Kuollut mutta hoikka, sehän on tärkeintä.

Vanhuksilla on melko usein huonoa käytöstä ja ovat tökeröitä.

Tämä voi mennä monenkin asian piikkiin,

joista muistisairaus ja monet muutkin sairaudet taustalla.

Kaikki vanhenee ja lopulta kuolee, vanhuksia ei se kuolema enää niin paljon päätä vaivaa ja useimmat ovat siihen valmiitakin. Turhaa se olisi ruveta näille sairaille vanhuksille käytöstaitoja opettaa. Ajan haaskausta.

Mun teorian mukaan hoikkuuden ihannointi perustuu ahkeruuden ihannointiin. Hyvä työihminen tekee reippaasti kaikkia raskaita töitä ja pysyy hoikkana, näin ollen lihavan ihmisen on oltava laiska ja työtä tekemätön.

Ikinä ei ole mielestäni ollut niin ulkonäkökeskeistä aikaa kuin nykyään. Nämä teetetyt ankkahuulet, järjettömät silikonipallotm tekoahterit yms.. Aika monet huhkivat saleilla hankkimassa järkyttäviä lihaksia. Mummojen aikakauden naiset, kaikessa hoikkuudessaan, vaikuttavat erittäin normaaleilta näihin verrattuina..

No joo.

Twiggy oli kauneusihanne 60-luvulla.

https://images.app.goo.gl/1esDAeRH8bWAyngx7